Aikuisina matkalla – keitä me olemme?
Olemme aikuinen pariskunta Leena ja Timo – ja olemme kiinnostuneet matkailusta ja sen ympärille muotoutuvasta elämäntavasta. Siitä blogimme nimi ”Aikuisina matkalla”. Me voimme jo mielestämme käyttää huoletta ilmaisua aikuinen, koska minä (joka yleensä vastaan blogitekstien kirjoittamisesta) olen 50+ ja mieheni on 60+v. Hyvässä aikuisuuden iässä siis tekemään kaikkea mitä itseämme huvittaa.
Matkalta haemme usein elämyksiä. Elämyksiä, jotka ovat uusia ja saavutettavissa vain maisemaa vaihtamalla, mutta osin kyse on elämyksistä, joille lomalla ja maiseman vaihdoksen myötä antaa tilaa ja aikaa tapahtua. Hyvin usein ne on pieniä, tavallisia asioita, jotka koskettavat meitä uudistavalla tavalla. Tästä esimerkkinä Dubrovikin kaunis elokuun valo. Se pysäytti. Herkisti.
Joskus elämykset tulevat jysähtämällä, rumuuden ja karuuden kautta. Ne liikauttavat mukavuusalueemme reunoja, viiltää suojamuuriemme läpi ja koskettavat niitä aivojen ja sydämen sopukoita, jotka usein jäävät varjoon tai kokonaan käyttämättä. Näin kävi meille esimerkiksi Bosnia-Herzegoviassa, jossa ajoreittimme varrella oli runsaasti sodan vaurioittamia rakennuksia, kokonaisia hajotettua kyliä, jotka saivat nieleskelemään ja hidastamaan ajovauhtiamme. Elämä ei ole itsestäänselvyys.
Matka on myös metafora, joka mielestämme kuvaa uutta, alkavaa sykliä elämässämme: kaikki mahdollisuudet ovat vielä edessä ja käyttämättä. Antaudumme uudelle elämäntavan muutokselle, uusille elämyksillä, jotka tunkeutuvat koko elämäämme, liukenee siihen, muovaa sitä. Ja minne olemmekin menossa, emme koskaan ole enää samoja kuin ennen. Tämän ei ole tarkoitus olla kaikkien tarina, mutta meidän -Leenan ja Timon- tarina tämä on.
Aikuisena matkalla blogin kirjoittaminen aktivoitui juuri tähän hetkeen siksi, että koemme elävämme mielenkiintoista vaihetta. Olemme päättäneet muuttaa rohkeasti elämäämme. Irtisanon itseni professorin työtehtävästä vuoden 2017 alusta ja jätän kohta kaksikymmentä vuotta kestäneen akateemisen uran taakseni. Mieheni Timo on tehnyt lentokapteenina työuransa täyteen. Vuoden vaihteen jälkeen otamme rinkan selkään ja lähdemme havannoimaan avaraa maailmaa. Olemme toki tehneet omatoimimatkoja yhdessä jo tätä ennenkin. Viimeisin kolmen ja puolen kuukauden matka Etelä-Amerikan andeille herkisti meidän aistimme ja viritti pohdintamme siitä, että mitä jos mekin heittäytyisimme pois oravanpyörästä ja lähtisimme yhdessä elämänpituiselle matkalle. Ottaisimme tavarat rinkkaan ja lähtisimme? Muistan kun Ecuadorisssa Cimboratzo vuorelle kivutessani mietin, miltähän tuntuisi, jos ei tarvitsisi pohtia takaisinpaluuta töihin. Mitähän tuntuisi että ei ole kiinni kalenterissa? Ei olisi kiirettä? Olisi vapaus valita mitä elämälleen tekee?
Tähän uuteen elämänvaiheeseen liittyen monet ystävämme, työkaverimme ja muuten vaan asiasta innostuneet ovat kovasti kyselleet, että olisi mielenkiintoista kuulla missä päin olemme ja mitä hauskaa olemme kehitelleet. Tämä blogi voi olla hyvä keino siihen. Toki monet ovat myös todenneet, että internetissä on paljon matkablogeja, mutta meidän ikäisten matkakuvaukset ovat vähemmistössä. Me haluamme tuoda omanikäisten näkökulman matkailusivuille. Tulevaisuudessa yhä useampi meidän ikäinen haluaa aktiivista ja dynaamista elämää. Ikä ja kokemus olkoon puolellamme!
Blogin avaaminen ei ole mitenkään helppo ratkaisu. Olemme yhdessä kehitelleet ideaa, ampuneet sen yksityisyyden säilyttämisen vuoksi välillä alas, innostuneet jälleen ja tässä olemme – aloittamassa blogia, jonka tarkoituksena on tarkastella matkaa käytännön että elämänfilosofian ja pariskuntaelämän näkökulmasta. Blogimme tarkoitus on siis melko väljä, matkailun ympärillä tapahtuva tunnelma ja tilannekuvaus. Se tarkoittaa perinteistä matkakohteiden kuvausta, mutta myös niitä moninaisia haasteita, jotka tulevat eteen matkapäivien edetessä. Matka on aina matka itseensä, mutta myös toiseen. Tiedämme usein matkalta palatessamme toisistemme luonteenpiirteistä paljon enemmän kuin jos olisimme vain istuneet kotisohvallamme.
Tällä blogin sisällä on myös hyvin henkilökohtainen haaveeni – kehittää itseäni luovassa kirjoittamisessa. Olen työssäni kirjoittanut satamäärin artikkeleita ja monia oppikirjoja, mutta nyt huomaan, että vuosia kestänyt tieteellisen tekstin kurinalaisuus on hävittänyt tekstistäni värikkäitä sanoja, kuvailevia metaforia ja kurittomia verbejä. Haluaisin ne takaisin. Otan ne nöyrin mielin vastaan. Kirjoittamisen oppimiseen ei liene oikotietä. Kuten kirjailija-toimittaja Leikola oivaltavasti sanoi: ”jyrsijä pitää hampaansa terävinä jyrsimällä, kirjoittaja pitää kynän terävänä kirjoittamalla.”
Vaikka otan paljolti itselleni vastuuta tämän blogin kirjoittamisesta, kaiken takana on yhteiset pohdinnat ja keskustelut mieheni Timon kanssa. Meillä on toive, että tämä blogi haastaa meitä pohtimaan asioita matkakumppanina, miehenä ja vaimona, miehenä ja naisena. Jos tämä tuo iloa ja ideoita niin jaamme ne myös muillekin. Jos meillä on vain yksi lukija, olemme sinusta kiitollisia, jos vielä vaikka kommentoit lukemaasi.
