Kuvaan tässä postauksessa aikuisuuden iän nautintoja. Niitä kuumia, tummia ja vahvoja hetkiä, jolloin kohtelemme itseämme ja toisiamme hellyydellä ja rakkaudella. Hetkistä, jolloin riisumme itsemme kiireestä ja annamme läsnäolon sykkiä sopusoinnussa todellisuuden kanssa. Hyvät ystävät, puhun nyt kahvin juonnista!
Meidän suomalaisten sanotaan olevan yksi maailman innokkaimmista kahvin juojista, mutta niin ovat vietnamilaisetkin! He eivät ainoastaan juo paljon kahvia, he ovat myös yksi...
Matkatessa sen huomaa hyvin. Oman halun pitää kiinni mukavuusalueestaan - totutusta ja tutusta.
Nautittuamme muutaman päivän Sapan (katso edellinen postaus: vuoren kuningatar – Sapa) kevään vehreydestä ja raikkaasta ylängön ilmastosta, päätimme jatkaa matkaa suunnitellusti eteenpäin. Tai oikeastaan palata takaisin, sillä seuraava etappimme oli Hanoi, jossa olimme jo odottelleet aiemmin kahdeksan tuntia junanvaihtoa Sapaan.
Kuten aiemmassa postauksessa kuvasin, Sapa kosketti meitä. Vuoristokaupungin...
Sapa. Tämä paikka herkistää meitä erityisellä tavalla. Paikka väreilee ja puhkuu uuden alkua. Se saa mielen hiljentymään ja avaamaan kaikki aistit uudelle taajuudelle.
Halusimme nähdä Sapan, Vietnamin vuoristokaupungin, vaikka jouduimme tekemään sen eteen pitkän junamatkan. Olimme kuulleet, että tämä kaupunki ja sen ympäröivä maaseutu on viehättävä omaperäisellä tavallaan. Vuorten kuningattareksi kutsuttu Sapan kaupunki sijaitsee kauniissa laaksossa 1 650 metrin korkeudessa....
Meillä ihmisillä on tarve uskoa johonkin yläpuolella olevaan johdatukseen. Matkamme varrella olemme nähneet hyvin monenlaista ja erilaista tapaa hakea tuota yhteyttä itseään suurempaan voimaan.
Törmäsimme erääseen mielenkiintoiseen ja perin erikoiseen uskontoon Danangissa. Ensin hieman taustoitusta kaupungista.
Ajoimme paikallisbussilla Hoi Anista vajaan tunnin ja tulimme Danangiin. Tämä vauras kaupunki sijaitsee Etelä-Kiinan meren rannalla. Se on Hoi Ania huomattavasti suurempi (Vietnamin neljänneksi suurin...
Tässä aikuisuuden iässä tulee hetkiä, jolloin mieluummin juoksee kuin kävelee. Jolloin tekee mieli hypellä tanssiaskeleita katukäytävällä ja nauraa syyttä suotta. Joskus vain valtaa onnentunne – aivan kuin olisin nielaissut ison palasen aamupäivän auringosta ja se alkaisi polttelemaan rinnassa. Aivan kuin se lähettäisi pieniä kipinäryöppyjä joka ikiseen soluun, sormeen ja varpaaseen.
Kaunis Hoi An. Tämä paikka on ihana! Tämä pieni, mutta...
Nha Trang on merenrantakaupunki, jossa sijaitsee yksi Vietnamin kauneimmista rannoista. Rannat ovat pitkät ja puhtaat, mutta....
Etelä-Kiinanmeren turkoosinsinen vesi huuhtelee rantoja rauhallisesti. Vuorovesi on maltillinen. Uiminen on miellyttävää. Vesikään ei ole liian suolaista. Merivesi kutsuu luokseen, mutta…
Rannalla on saatavilla hyviä ja toimivia rantatuoleja.
Hotellimme sijaitsi erittäin hyvällä paikalla ja hotellihuoneesta avautui upea näköala. Silmä lepäsi meren näkymää katsellessa, mutta...
Täällä on paljon...
Silmissäni välähti epäusko, tämähän on kaikkea muuta kuin odotin! Liekö kaiken näkemäni takana pieni ripaus koti-ikävää, häivähdys kaipausta läheisistä ja mielen pakohetki totuttuun ja tuttuun. Näin bussin ikkunasta palasen kotimaatamme. Joskus, kun kaipaamme johonkin paikkaan, tuo paikka alkaa häilyä silmissämme oudon todellisena.
Ikkunasta näkyi mäntyjä, poukkoilevaa mäkimaisemaa -Langbiang Highlandia - ja puiden välissä pilkahteli houkutteleva hiekkatie. Olemme menossa keski-Vietnamilaiseen kaupunkiin...
Emme halua kirjoittaa tässä aikuisuuden iässä blogia, joka on vain helppoa kirjoitettavaa ja luettavaa. Arvostamme lukijoita ja tätä aikuisuuden ikää niin paljon, että voimme työstää kokemaamme jo kouriintuntuvasti syvemmältä. Niin syvältä, että tekee mieli kääntää pää ja unohtaa. Tässä iässä emme kuitenkaan enää elä matkallamme -vain ja ainoastaan- keveitä lomatunnelmia ja – kuvia jakaen.
Mitä tulee mieleen Vietnamin sodasta? Minun...
Runsaus ja eläväisyys on matkailijan nautinto, mutta joskus paljon on liikaa. Minulle paljouden mittari alkoi piiputtaa punaisella Vietnamin suurimmassa kaupungissa Ho Chi Minh Cityssä (ent. Saigonissa). Syy siihen, ei löydy perinteisistä suurkaupunkiin yleensä liitettävistä runsauskertoimista, kuten ihmispaljoudesta, kauppojen tai nähtävyyksien määrästä. Niitäkin täällä on - ja todella paljon! Onhan tämä maan suurin kaupallinen keskus – ja se näkyy kaikkialla.
Katukuvaa...
Yön pimeys ja aamunkajo tervehtivät toisiaan kun astumme ulos majapaikastamme. Can Thonin, Etelä-Vietnamilaisen kaupungin katulamput piirtävät esiin hiljaisen kadun, jonka ympärillä heräilevä kaupunki venyttelee jäseniään. Kuljemme hiukan aikaa pääkadun vartta, puikahdamme kapealle, utuisen hämärälle kujalle, kunnes katuvalot katoavat lähes kokonaan selkämme taakse. Nousevan auringon ensisäteet pilkistävät räystäiden raoista. Valonkajo paljastaa ajan ja kosteuden kuluttaman laiturialueen. Edessämme avautuu suotuveneiden ja...