Välillä tekee hyvää pistää kodin ovi takanaan kiinni ja lähteä tuulettumaan rantatuuleen tai kävelemään luonnonpuistoon.
Värikkään elämän vaarat
Tällä kertaa valitsimme kohteeksi Cararan, luonnonsuojelualueen, jonka nimi vääntyy sanasta krokotiili. Se on pohjoisin Tyynenmeren rannikon sademetsä, joka on pysynyt vielä suhteellisen koskemattomana.
Carara on yksi Costa Rican suosituimmista kansallispuistoista, johtuen suurelta osin sen läheisyydestä San Joséhen, maan pääkaupunkiin. Sen kosteissa ikivihreissä metsissä...
Mistä maailma syntyi ja mitkä ovatkaan sen alkuaineet? Kansalliseepoksemme Kalevalan mukaan aikojen alussa oli vain vettä ja ilmaa, eikä maailma ollut vielä muotoutunut. Ainoa olento oli Ilmatar, joka uiskenteli alkumeressä. Maailman ensimmäinen lintu, sotka, teki pesän Ilmattaren polvelle ja muni seitsemän munaa, joista maailma rakentui.
Maailman synnystä kertovia luomismyyttejä on useita, niitä on yhtä paljon kuin kansoja ja eri kulttuureita....
Vaikka olen nähnyt krokotiilin aiemmin lukuisissa ja hyvin tarkasti zoomatuissa luontodokumenteissa, on sen kohtaaminen luonnossa järisyttävä kokemus. Taustalla on pieni ohikiitävä oivallus siitä, ettei minun ja krokotiilin välillä ole enää virtuaalimaailman näyttöruudun keinotekoista suojausta. Krokotiili on edessäni, luonnollisissa olosuhteissa, omassa mutaisessa valtakunnassaan - ja näyttää todella isolta, niljakkaalta ja pelottavalta. Luonnon evoluution muovaamalta muinaisaikojen jättiläiseltä - tai siis omalta...
Nuoruusvuosien eräs suurimmista aarteistani oli pieni pahvinen laatikko, johon oli koottu näytteitä suomalaisista kivilajeista. Mukana oli myös pieni vihko, johon oli kuvattu kivien ominaispiirteitä. Elettiin siis aikaa ennen kaikkitietävää internettiä, suurin piirtein aikaa ennen dinosauruksia eli noin 1970-lukua.
Tuolloin Keski-Suomessa eläteltiin toivetta suuresta malmilöydöstä – ja ihmisiä kehotettiin paikallisen lehden ilmoituksissa pitämään silmät auki ja lähettämään lupaavia malminäytteitä postitse geologian...
Costa Rican kesä on nyt kuumimmillaan ja kuivimmillaan. On lähes sormin laskettavissa ne vesipisarat, jotka ovat neljän kuukauden aikana tulleet maahan saakka. Vaikka nurmikot kuivuvat ja joidenkin puiden ja pensaiden lehtivihreä on paennut juuristoon lepäämään, täällä luonto on oppinut vuosisatojen saatossa elämään kuivuuden kanssa. Vahalehtisten puiden ja pensaiden vihreys vain syvenee, hedelmät kypsyttävät kylkiään ja kukat suorastaan kilpailevat...
Olen aina rakastanut vanhoja kookkaita puita, ne ovat kuin konsanaan vanhat ihmiset parhaimmillaan – viisaita, sillä niiden pitkä, hidas ja paikallaan pysyvä elämä on kehittänyt puille merkillisiä ominaisuuksia. Sanotaan, että ne ovat niin viisaita, että ne tietävät, mitä niiden ympärillä tapahtuu ja osaavat manipuloida ympäristöään. Ne ovat myös iän tuomilla kulumillaan komeita ja hauraudessaankin kaunottaria.
Kiinnostukseni aiheeseen nousi jälleen,...
Tukaani rääkäisee ”pura vidan” talomme lähellä olevasta puusta. Ääni on terävä ja käkättävä, ei mitenkään kaunis, mutta käyrätorviakin tarvitaan tähän luonnon orkesteriin. Katsomme oksistoon, missä linnun suurikokoinen nokka hehkuu keltaisena ja kohta näemme tukaanin lehahtavan lentoon. Niitähän onkin kaksi! Nokat painavat lintujen harteita kumaraan, mutta ne lentävät yllättävän sulavasti metsän kätköihin.
Pienet suloiset ja värikkäät kolibrit imevät luonnon runsaasti ruokapöydästä...
Tämä on viimeinen postaus Panamasta, sillä matkamme jatkui. Panama on antoi meille monia hienoja elämyksiä ja kokemuksia, joita on jälkeenkin päin mukava muistella. Panama on maisemiltaan rikas ja monimuotoinen ja ihmiset erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia.
Ennen kuin siirrymme seuraavaan maahan ja kulttuuriin, haluan kuvata vielä muutaman mielenkiintoisen ja erikoisen asian muistiin tänne virtuaalisen matkapäiväkirjaamme.
1. Tiesittekö, ettei ole olemassa banaania?
Banaani on...
Monen mielestä vuori on kauneimmillaan kauempaa katsottuna.
Kyllä, olen samaa mieltä! Varsinkin kun katselee aktiivisia tulivuoria, joilla jokaisella on oma persoonallinen muotonsa. Ne huokuvat myös salaperäistä vaaran ja voiman tuntoa, joka muovaa ihmismieltä luonnon edessä sopivan nöyräksi.
Tulivuorien sanotaaan olevan melkoisen ujoja, ne piiloutuvat usein pilviverhon taakse.
Asuimme Volcan Barun juurella, sekä Boquetin että Cerro Puntan puolella. Volcan Baru on 3 474...
Saaressa elämisessä, asumisessa ja matkalla olemisessa on aina oma erityisyytensä. Saaressa on aina sunnuntai, laulaa Putro:
”Rauhallinen hetki kello puoli kaks
Laituri radio ja mä
Voiko kesäpäivän tehdä rennommaks
Tokkopa, en edes yritä
Pilvetöntä taivasta on enemmän kuin muita
Saaressa on aina sunnuntai!
Olemme nyt Bocas del Torossa, Karibianmerellä sijaitsevalla Panaman saaristoalueella. Keskellä saariston kauneutta, tiivisti meren sylissä, merenkäynnin armoilla.
Tuulien viemää
Bocas del Toron saaristo on rehevän...