Maanviljely on ja on aina ollut riippuvaista säiden suosiollisuudesta. Missä omat vaikutusmahdollisuudet päättyvät, on elettävä toivon ja uskon varassa. Varhaisissa maanviljelykulttuureissa maa nähtiin äitinä, joka elättää ihmislapsensa, aurinko, tuuli tai sade isänä, joka hedelmöittää maaäidin. Jumalien ja jumalattarien suosiosta riippui ihmisten toimeentulo.
Vuoren rinteet peltoina
Cerro Punta sijaitsee Tierras Altaksen ylänköalueella. Se sijaitsee 2000 metrin korkeudessa Panamassa. Cerro Punta on saanut...
Matkoilla näkee hyvin vaatimattomia taloja. Jo pelkästään rakentamisen tyyli on hyvin erilainen kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Tuntuu, että kaikkia taloja ei ole edes suunniteltu, ne on kyhätty kokoon niistä materiaaleista mitkä on saatu haalittua kokoon. Totta kai isommissa kaupungeissa ja rikkaimmilla ihmisillä on täälläkin upeita taloja, mutta alkuperäiskansat asuvat edelleen hyvin vaatimattomissa betoniharkkotaloissa, joissa saattaa olla maalattiat.
Matkoilla näkee...
Saaressa elämisessä, asumisessa ja matkalla olemisessa on aina oma erityisyytensä. Saaressa on aina sunnuntai, laulaa Putro:
”Rauhallinen hetki kello puoli kaks
Laituri radio ja mä
Voiko kesäpäivän tehdä rennommaks
Tokkopa, en edes yritä
Pilvetöntä taivasta on enemmän kuin muita
Saaressa on aina sunnuntai!
Olemme nyt Bocas del Torossa, Karibianmerellä sijaitsevalla Panaman saaristoalueella. Keskellä saariston kauneutta, tiivisti meren sylissä, merenkäynnin armoilla.
Tuulien viemää
Bocas del Toron saaristo on rehevän...
Sateenkaari merkitsee hyvin eri asioita eri ihmisille. Joillekin se on vain yksi meteorologinen ilmiö muiden ilmiöiden joukossa. Olemme nyt Boquetessa, Panaman ylängöllä, jossa sateenkaari on tärkeä osa alkuperäisväestön kulttuuria ja tarustoa.
Boqueten ympärillä olevat vuoret ovat Ngobe-Bugle-kansan koti. Tämä alkuperäiskansalainen ryhmä koostuu maanviljelijöistä ja käsityöläisistä.
He muokkaavat chaquiruksia (helmi kaulakorut), koreja, chacara (kudotut pussit) ja nahuja (heidän tyypilliset vaatteensä). Samoin Kuna-ihmiset...
Tämä on jo kolmas bussin vaihto matkalla El Valle del Antonista Santa Fe:en. Bussit ovat olleet tupaten täynnä; istumme kuin sardiinit bussinpenkeissä, osa joutuu seisomaan käytävällä. Bussi heilahtelee myötäillessään tien muotoja. Kaikkialle bussin pieniin koloihin on tungettu ostoskasseja, pussukoita ja nyyttejä. Tunnen perunasäkin jalossani etuistuimen alla. Bussi tuoksuu vanhoille vaatekääröille. Ruualle. Kainaloille.
Tummanvihreän metsän läpi ajettaessa avaan bussin ikkunan ja...
Tunnustan heti: olen heikkoina tarinoihin, jotka ovat kulkeneet vuosituhansien ajan ihmisten puheissa ja elämän mytologiassa. Tarinoihin, jotka ovat pysyneet lähes tulkoon muuttumattomana sukupolvelta toiselle. Ne ovat samalla sekä todentuntuisia että tarunhohtoisia, ettei edes nykyihmisten mieleen tule muuttaa tarinan kulkua vain oikeassa olemisen ilosta.
Törmäsimme kauniiseen, traagisen romanttiseen ja silmiemme eteen avautuvaan tarinaan El Valle Del Antonissa. Tämä Panaman ylängöllä sijaitseva...
Platon sanoi aikanaan, että kauneus on tosiolevainen, joka voidaan tajuta järjellä, mutta jonka vajavaisia heijastuksia voidaan havaita aistinvaraisestikin. Tämän objektivistisen käsityksen vastakohta on ajatus, että kauneus on puhtaasti subjektiivinen arvo: ei ole olemassa mitään itsessään kaunista vaan ainoastaan ilmiöitä, jotka koetaan kauniiksi.
Hmmm, pistää miettimään. Katselemmeko kauneutta järjellä vai sydämellä? Näiden kahden näkökulman välillä on länsimaisessa ajattelun perinteessä käyty kriittistä...