Blogin julkaisemisessa on ollut tauko, sillä välillä on hyvä ottaa etäisyyttä kaikkeen tekemiseensä ja vaihtaa rytmiä. Tauko on tehnyt hyvää, sillä tietokoneen näppäimistön näkeminen ja sen tuntu sormien päässä tuntuu taas mukavalle. Tauon aikana olemme tehneet Costa Ricassa pieniä reissuja, katselleet maisemia uusin silmin ja nauttineet maan vieraanvaraisuudesta. Koronatilanne maassa on tällä hetkellä hyvin maltillinen, laskusuunnassa ja maata on...
Hyvät ystävät ja blogimme lukijat!
Uskomatonta, mutta totta: blogissamme on nyt julkaistu 200 postausta! Matkailustamme, arjestamme Suomessa ja ulkomailla. Siis elävästä elämästä kaikkine käänteineen.
200 postausta tuntuu meistä juhlavalle -ja päätimme, että nyt on hyvä aika kiteyttää kolmen vuoden blogimme taivalta.
Haluamme kuitenkin kokeilla nyt jotain uutta ja hauskaa. Haluamme tehdä sen lukijoiden näkökulmasta. Osa teistä on ollut matkallamme mukana blogimme...
Valojen varjojen syveneminen Suomessa ja koleuden hiipiminen ”luihin ja ytimiin” muistuttivat meitä siitä, että on jälleen aika palata takaisin tänne Costa Ricaan. Syksyn pimeyden aika merkitsee aikaa, jolloin täällä vähitellen valmistaudutaan poimimaan kahvipavut pensaista.
Onhan se sanottava, että on mukavaa olla jälleen täällä. Vaikkakin heti tultuamme, aivan ensimmäisinä tunteina, maanjäristys tärisytti taloamme kunnolla pariin kertaan. Luontoäiti muistutti meitä voimistaan ja -kuten...
Terveiset jälleen Suomesta, vapaaehtoisesta kahden viikon karanteenista. Costa Rica avasi maansa rajan elokuun ensimmäinen päivä lentoliikenteelle valikoidusti - ja Eurooppa oli yksi näistä valikoiduista kohteista.
Matka kotimaahan eteni hyvin jouhevasti. Costa Rican lentokentällä Juan Santamariassa kävelimme ylimääräisen passintarkastuksen jälkeen lämpökameratarkastuspisteen kautta sisälle. Maskipakko oli voimassa sekä lentokentillä (lähtöpisteessä ja Frankfurtissa) että lentojen aikana. Muutoin kaikki lentokenttärutiinit olivat hyvin samankaltaiset...
Onneksi annoimme El Salvadorille mahdollisuuden!
Oleilemme tänään(kin) kotona, kuten varmaan monet muutkin. Joko vapaaehtoisesti tai hieman pakotettuna. Näinä kummallisina korona aikoina kodin merkitys vain korostuu, eristyksessä oleminen konkretisoi mielikuvat kodin turvallisuudesta ja intiimiydestä. Tai sen turvattomuudesta, joka myös on valitettavan totta monelle kansallisuuteen katsomatta.
Ihmisten eksistentiaalinen kokemus kodista kuvataan usein kodikkuuden tunteen kautta. Tästä näkökulmasta kodit ovat kokemuksemme mukaan hyvin samankaltaisia niin täällä Costa Ricassa...
Terveiset taas täältä Costa Ricasta!
Enpä olisi uskonut näkeväni tätä päivää! Eilen meillä oli kauppapäivä ja piipahdimme täydentämään ruokavarastojamme keskustan tuntumassa sijaitsevassa ruokakaupassa. Sillä välin, reilussa viikossa, jonka olimme pysytelleet omaehtoisessa karanteenissa kotonamme vuorilla, pieni kotikaupunkimme Atenas oli muuttunut suomalaisen kylän kaltaiseksi! Varsinkin ihmisten keskinäinen kanssakäyminen oli lähempänä suomalaista kuin perinteistä latinalaisamerikkalaista tapakulttuuria! Tullessamme kaupan käytävällä vastaan tuttua ticoa, tervehti...
Ulkoministeriö kutsui suomalaiset kotiin, mutta päätimme pysyä Costa Ricassa. Miksi?
Siksi, että otamme koronaviruksen ja sen torjunnan vakavasti. Tilanne on hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen maailmanlaajuisesti. Kyse on globaalista kriisistä ja kriisin tehtävä on pysäyttää. Joskus myös ihmisen on hyvä pysyä paikoilleen. Päätöksemme pysyä Costa Ricassa perustuu omaehtoiseen riskianalyysiin, jollaisia jokainen ihminen joutuu eri elämän tilanteissa tekemään. Pohtimaan eri...
Kiitos kyselyistä, terveinä olemme, toivottavasti myös teillä on kaikki hyvin siellä toisella puolella maapalloa!
Koronavirus (COVID -19) on eittämättä juuri nyt kaikkien maiden ykkösuutinen, niin myös täällä Costa Ricassaa, vaikka levinneisyys ei ole aivan samaa luokkaa kuin esimerkiksi Suomessa tahi laajemmin Euroopassa.
Virus. Tuo hyvin pieni viheliäinen biologinen järjestelmä, jolla ei ole omaa solurakennetta, eikä edes omaa aineenvaihduntaa, muutti nopeasti...
On hieno ilma, taivas helottaa heleän sinisenä ja lämmin tuuli tuoksuu kesälle ja merelle. Costa Rica on tähän aikaan vuodesta aurinkoisimmillaan; rantaviiva tuntuu nousevan lentoon ja merivesi muuttuu kimaltavaksi valoksi. Tästä maasta löytyy erilaisia rantoja, samoin kuin mielipiteitä niistä. Matkaoppaista ja esitteistä voi saada hyviä vinkkejä, mutta tiedämme myös, että pieni skeptisyys niitä kohtaan pitää omat aistit auki. Tämän vuoksi jatkamme...