19.6 C
San José
torstai, 26.05.2022, 17:47
Koti Blogi Sivu 20

Otavalo – ne kuuluisat käsityömarkkinat

Neljän päivän rauhallinen aika Quitossa tuotti tulosta; aikaero oli lähes voitettu ja ohueen ilmanalaan totuttu. Rinkka selkään ja jälleen matkaan.

Halusimme nähdä suurkaupungin jälkeen jotain pienempää ja leppoisampaa. Olisiko mahdollista löytää paikka, jossa ihmiset eivät rakenna minuuttaan ja identiteettiään matkimalla kansainvälisiä brändejä? Hyppäsimme paikalliseen linja-autoon, ja suuntasimme kohti Otavaloa (San Luis de Otavalo), kohti Pohjois-Ecuadorissa sijaitsevaa 50 000 asukkaan maaseutumaista kaupunkia.

Otavalo ei ollut arkkitehtuurisesti kovin erikoinen, mutta tälläkin kaupungilla oli omat kauniit piirteensä. Kuten tulimme matkamme aikana huomaamaan, jokaisessa kylässä ja kaupungissa on oma Plaza de Armas, keskuspuisto. Se on ihmisten yhteisöllinen olohuone, paikallisten kokoontumispaikka. Niin myös Otavalossa on oma Plaza de Armas. Siitä pidettävän erittäin hyvää huolta. Puistossa on oman arvon tuntevat puistovahdit ja roskankerääjät. Täällä osataan työllistää, mikään työ ei ole liian halpa-arvoista!

Otavalo on tärkeä intiaanialueen kulttuurinen ja taloudellinen keskus. Kaupunki ja sen ympäristö ovat kuuluisia rikkaasta käsityökulttuuristaan. Se tuokin leivän tuhansille alueen asukkaille. Käsitöitä on myytävänä koko ajan kautta koko Otavalossa: torilla, kioskeissa ja pysyvissä kaupoissa. Otavalon tärkein vetonaula on kuitenkin viikottainen fiesta, lauantaisin pidettävät suuret käsityömarkkinat.

Markkinoiden perinne ulottuu aina Inkojen aikaan. Nykyään markkinat ovat osa laajempaa kulttuurien kohtaamispaikkaa ja siitä onkin muodostunut jonkinlainen ”must see” kohde ympäri maailmaa tuleville matkailijoille. Täältä löytyy huikea määrä erilaisia käsintehtyjä perinteisiä värikylläisiä käsitöitä, ponchoja, tauluja, maalauksia, vöitä, pannuja, kattiloita…sekä alati kasvava määrä ovelasti naamioituja halpoja kopioita. Markkinatalouden kuiske oli kuulunut Andien yli.

Lauantaiset markkinat ovat todella kokemisen arvoinen tapahtuma. Kuopion torilla on kesäisin tunnelmaa, mutta täällä torimyyjät ovat vallanneet koko kaupungin. Värikylläisyys suorastaan salpasi hengityksen.

Täällä ihmiset eivät vielä hifistelleet viimeisintä uutta tekniikkaa, taidevirtauksia, muotia tai designejä. Tuntui, että kaikessa oli merkitys: jokaisella käsityöllä oli oma tarinansa ja historiansa. Olisin halunnut ostaa mukaan paljon enemmän kuin rinkkaan mahtui. Ja tämä oli vasta matkan ensimmäisiä etappeja!!

Paikalliset ecuadorilaiset ihmiset ja alkuperäisväestö erottuivat ennenkaikkea pukeutumisessa. Paikalliset pukeutuivat kuten mekin, tosin värikkäämmin ja koristeellisemmin. Alkuperäisen andien ihmisen tunnisti helposti heidän perinteisistä asuistaan: miehillä siistit valkoiset housut, tumma poncho ja kaiken kruunaa musta huopahattu. Hiukset olivat miehilläkin pitkät ja ne oli punottu yhdeksi letiksi.

img_0300

Naisilla oli tumma pitkä villahame, valkoinen pusero värikkäällä kirjonnalla sekä kudotut vyöt, mustat kangassandaalit ja usein myös paljon helmiä kaulassa. Myös naisilla oli hiukset letitetty. Ja huovasta tehty hattu kruunasi kaiken.

Opimme matkan aikana, että andien alkuperäisväestö ei ole niinkään sidottu maanrajoihin, vaan heidät yhdisti oma ketsuan kieli ja inkakulttuuri.

 

Pukeutuminen suhteutettiin tietenkin työn tarpeisiin, mutta pääsääntöisesti heillä oli yleensä kaksi pukua, toinen juhlaan ja toinen arkeen. Juhlapuvut olivat käsityötä, erittäin kalliita, huolella tehty ja niihin oli ommeltu kunkin suvun tarina kiinni. Puvut ja hatut ovat eri kaupungeissa ja maassa erimallisia ja –muotoisia. Perinnepuvuista tai kansallispuvuista asiantuntevampi saattoi lukea ihmisen tarinan: mihin sukuun ihminen kuului, oliko esimerkiksi nainen naimaton (laskokset poikittain) tai naimisissa (laskokset pystysuuntaan). Tämähän on kätevä ihmisten välinen viestitysmuoto – aikansa facebook.

Ei täälläkään mene kaikilla hyvin. Köyhimpiä olivat -juuri Otavalossakin- asuvat intiaanit ja afrikkalaisperäiset asukkaat. Rikkain kansanosa – espanjalaisten jälkeläiset – omistaa 80 % maan luonnonvaroista, joten rikkauksien ja hyvinvoinnin jakaantuminen ei ole tasaista. Ecuadorissa terveydenhoito on rankattu hyväksi, mutta sosiaaliturvaa ei käytännössä ole. Täällä kerjäläiset olivat vanhoja kengättömiä vanhuksia, resuisia lapsia. Oli vaikea ohittaa hätää kärsivää, mutta tiesimme myös, ettei meidän matkabudjetti olisi riittänyt edes kaikkien köyhien kertaluontoiseen lounaaseen, saati kylläiseksi ruokkimiseen.

ilmapiiri kaupungissa ja markkinoilla oli erittäin ystävällinen ja rento. Käsityömarkkinat toivat matkailua kaupunkiin siinä määrin, että matkailusta oli tullut kaupungin pääelinkeino. Sen seurauksena Otavalossa on paljon erilaisia ja eritasoisia hotelleja ja hostelleja. Me varasimme pienen idyllisen mökin Airbnb:n kautta.

Mökki sijaitsi pienen kävelymatkan päästä keskustassa. Se nökötti pienellä mäellä, omistajan talon pihapiirissä. Mökki oli kuitenkin kuin oma valtakunta, siinä oli pieni oma pihakin. Meillä oli muutama kana ja ikioma laama!

Pihalta avautui syliin koko Otavalon maisemat. Imbabura ja Cotacachi – kaksi suurta tulivuorta vartioi majesteetillisesti rauhaamme.

Ehkä se oli hyväkin, sillä mökin ovessa oli vain mitätön munalukko.

Täällä me olimme, Otavalon pimeässä illassa, tähdet tuikkivat taivaalla. Tähtitaivaskin näytti kovin erilaiselta. Niinpä, emme olekkaan Pohjantähden alla, vaan eteläisellä pallonpuoliskolla, päiväntasaajalla.

Näkymä matkamme olemuksesta alkoi vähitellen paljastua: erilaisia kokemuksia, ei pelkkää ymmärrystä.

Quito – korkealta katsottuna

0

Totuttelu Ecuadorin maisemiin ja kulttuuriin jatkui. Aikaero alkoi jo hieman helpottua, samoin ohuemmassa ilmanalassa hengittäminen. Uusi kiinnostava ilmiö oli näin neljään vuodenaikaan tottuneelle tieto, että täällä vallitsi vain kaksi vuodenaikaa. Sadekausi eli talvi alkoi lokakuussa ja päättyi toukokuussa, kuivakausi eli kesä puolestaan alkoi kesäkuussa ja päättyi syyskuussa. Vietimme nyt siis paikallista talvea. Ilman lämpötila oli keskimäärin 15 °C vuorokaudessa. Korkean sijainnin vuoksi yöt olivat melko viileät (matalimmillaan 7 °C), mutta keskipäivällä lämpötila saattoi kohota jopa 26 °C:en. Talvella ja talvella on eroa!

Toinen havaittava ilmiö, joka vaati totuttelua, oli vuorokauden valon ja pimeyden vaihtelu. Täällä elimme päiväntasaajan auringon kulkua, eli täällä on noin 12 tuntia pimeää ja 12 tuntia valoisaa. Täällä ei valo himmene, ei sinerry eikä hämärry, emme siis näe Suomessa valon eri vaihteluita tai pimeän eri sävyjä. Täällä pimeni nopeammin. Se täytyi ottaa huomioon päivää suunniteltaessa. Kaupungeissa on toki katuvalot, mutta säkkipimeällä vaellusreittejä käveleminen on jo vaarallista.

Vietimme aikaa sen suurempia suunnitelmia tekemättä. Tärkeintä oli päästä tunnelmaan ja hengittää vähitellen kulttuuria sisällemme. Lähdimme jo kuitenkin kävelylle hieman keskustan ulkopuolelle. Ylhäällä korkealla mäellä oli näköalapaikka El Panecillo, josta avautui panoraama koko Quitoon. Mäelle oli kilometrin matka ylös jyrkkiä portaita. Täällä mäet ei nimittäin ole mitään nyppylöitä.

Kapusimme. Ja kapusimme. Piti vetää taas lisähenkäyksiä. Näköalapaikalta oli todellakin huikaisevat näköalat. Huomasi miten iso kaupunki Quito oli. Se oli täyteen asutettu ja ahdettu. Täältä näkyi hyvin myös Quiton uuden ja vanhan kaupungin ero. Rakennusten katot ja silhuetit muuttuivat.

El Panecillon näköalapaikan kaunistuksena on Neitsyt El Panecilon (tunnetaan myös Virgin Quito). Siitä on tullut yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä Quitossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Veistos valmistui vuonna 1975 vuosien työn jälkeen. Tarkemmin katsottuna: se on koottu 7000 palasesta.

DCIM101GOPRO
DCIM101GOPRO

Korkealta näkyi monenlaisia kirkkojen huippuja. Isoimpana piirtyi La Iglesia de la Compañía de Jesús´sen tornit.

img_0272

Selviydyttyämme takaisin kilometrin mittaiset portaat alaspäin, kävimme lepäämässä tuossa kirkossa. Täällä kirkot olivat lähes tulkoon päivisin aina auki. Ne eivät ole tarkoitettu vain juhlahetkiin, vaan ihmisille ja ihmisten oleskeluun, rauhoittumiseen ja hengelliseen yhteiseloon. Katolisen kirkon oman ilmoituksen mukaan 81 % ecuadorilaisista on katolisia, mutta 35 % harjoittaa aktiivisesti katolista uskontoa. Tämä kirkko on Quiton kaikkein koristeellisin kirkko, yksi Etelä-Amerikan merkittävimmistä espanjalaisen barokkiarkkitehtuurin mestariteoksista.

img_0278

Joidenkin ihmisen mukaan se on yksi maailman kauneimmista. Kirkon alttari oli  muun muassa täyttä kultaa.

img_0273

Itselleni, karuun suomalaiseen kirkkotaiteeseen tottuneelle, tämä on jo ylenpalttisesti lehtikultakoristeltu. Mutta ei etelä-amerikkalaiseen makuun, joka on muutenkin ”kimalletta ja kultaa ei voi olla liikaa” -tyylistä. Täällä ei harrasteta suomalaisten tapaan humilaatiota. Latinan termein nöyristelyä, itsensä alentamista.

Ecuador – ensimmäiset askeleet Quitossa – ja minkälaiset!

0

Ensimmäiset päivät Etelä-Amerikassa, Ecuadorissa ja maan pääkaupungissa Quitossa kävelimme varsin pehmein askelein. Aikaero tuntui kehossamme, elimistön biologinen kello yritti tahdistaa itseään paikalliseen aikaan. Länteen suuntautuvat lennot aikaistavat univaihetta ja tällä leveysasteella se tarkoitti seitsemää tuntia.

Otimme siis rauhallisesti. En ollut ennen käynyt täällä, joten nähtävää ja aistittavaa riitti. Timo sen sijaan oli vieraillut täällä, joten pääsimme lähtemään rennosti tutkimusmatkallemme kaupunkiin. Uusi on aina virkistävää! Yhtäkkiä kuulimme ympärillämme vain espanjaa. Tunnistimme siitä muutamia sanoja. Näillä sanoilla oli pärjättävä – ja tokihan sanasto matkan aikana karttui. Onneksi osaamme kansainvälistä elekieltä. Tajuntaani kirkastui vähitellen totuus: En ole töissä! Olen matkailija! Olen lomalla!

Loistin Suomen talven valkaisemana kuin valkoinen majakka näiden ruskettuneiden ja tummahiuksisten ihmisten keskellä. Mahtavaa, aurinko paistaa. El Sol! Uskomatonta, olemme täällä!

Quito (virallisesti San Francisco de Quito) on yksi maailman korkeimmalla sijaitsevista pääkaupungeista (2 850 metriä merenpinnasta). Quito sijaitsee kaupunkina upealla paikalla. Se on pitkässä, kapeassa laaksossa Andeilla, Pichincha-tulivuoren ja Machángarajoen välissä, noin 25 kilometriä päiväntasaajasta etelään.

Vaikka olemme terveitä, oli välillä otettava ylimääräisiä henkäisyjä. Totuttelu tähän korkeanpaikan kaupunkiin alkoi henkäys, haukotus ja askel kerrallaan.

Huomasimme pian, että Quito on suurkaupunki, täällä asuu yli 1,6 miljoonaa. Se on Ecuadorin toiseksi suurin kaupunki; vain Guayaquil on suurempi. Quito jakaantuu kahteen pääosaan: vanhaan ja uuteen kaupunkiin. Uudessa kaupungissa ovat tärkeimmät ostosalueet, yliopistot ja monia valtion virastoja – ja nyt myös meidän yöpymispaikkamme.

Meitä kuitenkin veti puoleensa historia ja Quiton vanha puoli (Casco antiguo). Vanha kaupunki on hyväksytty vuonna 1978 Unescon maailman perintökohteiden listalle. Unescon mukaan Quitossa on useista kaupunkia koetelleista maanjäristyksistä huolimatta koko Latinalaisen Amerikan laajin, parhaiten säilynyt ja vähiten muuttunut historiallinen keskusta. Siellä on säilynyt useita kolonialismin aikaisia rakennuksia, jotka on tehty enimmäkseen auringossa kuivatusta tiilestä. Varakkaamman väen talot on rapattu ja kalkittu. Onhan tässä katseltavaa!

img_0261 img_0262

Siirtomaa-ajan kirkkorakennusten tyyliä kutsutaan ”Quiton barokiksi”. Siinä on vaikutteita koko Ecuadorin laajasta historiasta ja kulttuurista, espanjalaisten, italialaisten, maurien, flaamilaisten ja intiaanien taiteesta. Sen puhtaimpia edustajia ovat San Franciscon ja Santo Domingon luostarit. Hallintorakennukset ovat raskasta espanjalaista tyyliä. Keskusaukion reunalla sijaitsevat katedraali, arkkipiispan asunto, kaupungintalo ja hallituksen rakennus.

img_0263

Istuskelimme kauniissa puistossa. Elämänsyke oli kiivasta, mutta jotenkin rauhallista. Ihailemme ecuadorilaisten tapaa ottaa tila haltuun. Heillä on kävellessään rytmi veressä, eivätkä he laahustaneet kadun reunoja. Mutta he kuitenkin tarvittaessa väistivät! En sitä ensimmäisenä päivänä puistossa istuessani vielä tiennyt, mutta tulin matkamme aikana vielä monta kertaa hämmästymään ecuadorilaisten ihmisten ystävällisyyttä, vieraanvaraisuutta ja heidän iloista elämänasennettaan. He olivat myös hyvin kansallistuntoisia, kuten monen muukin maan väestö, jolla on ollut sotaisaa historiaa naapurimaiden kanssa.

Ehkä seuraava, ensimmäisenä päivänä tapahtunut episodi kuvaa tätä hyvin. Istuimme siis kaikessa rauhassa kauniissa puistossa. Ympärillämme oli hienoja hallintorakennuksia, ja kuten Timo osasi kertoa, olimme paikallisen parlamenttitalon edessä. Olimme pääkaupungin kaikkein pyhimmässä ja tärkeimmässä puistossa. Kohta huomasimme, että paikalle alkoi marssia runsaasti sotilaita ja poliiseja. Totesin Timolle, että enpä olekaan nähnyt konekivääreitä ja aseita pitkään aikaan näin läheltä. Mitähän täällä tapahtuu? Taustalta, kauempaa kuului joitakin poliittiselta huudoilta kuulostavia iskulauseita. Millainen maa tämä Ecuador olikaan? Eikö tämä kuitenkin ollut aika turvalliseksi luokiteltu? Myös paikallisia ihmisiä alkoi virrata paikalle. Jotain täällä tapahtuu. Tunnelma alkoi tiivistyä. Ratsupoliisit tulivat myös paikalle. Hevoset hirnahtivat hieman rauhattomasti. Huomasimme myös väkijoukossa vilahtelevan siviilipukuisia poliiseja: tummissa puvuissa, tummat lasit silmissä ja radiopuhelin huomaamattomasti korvalla. Salaiset agentit. Huonoin maastoutumisasu ikinä, he loistivat majakkana yhtä paljon kuin minä tässä väkijoukossa.

Viereemme istui pariskunta, joka vuolaasti kertoi meille tapahtumasta ja sen tulevasta kulusta. Valitettavasti emme osanneet espanjaa ja he eivät englantia. Koska emme ymmärtäneet toisiamme, rouva puhui juuri niin kuin sen ajatellaan auttavan: vielä kovempaa ja enemmän espanjaa. Kohta paikalle tulvahti koko puistollinen ihmisiä, sotilaita ja poliiseja. Rouva viittilöi minua katsomaan parlamenttitalon parvekkeelle – ja toden totta- siellä seisoi Ecuadorin presidentti Rafael Correa ja vilkutti kansalle. Correa oli ollut vallassa jo vuodesta 2007 ja herätti paljon tunteita puolesta ja vastaan. Täällä presidentillä on vielä valtaa ja paikalla oli sadottain Correan kannattajia.

Torvisoittokunta aloitti Ecuadorin kansallislaulun soittamisen – kaikki nousivat seisomaan ja lauloivat mukana. Kansallistunto oli käsin kosketeltava. Vieressä istuva rouva nykäisi minua katsomaan vasemmalle. Sieltä tulikin iso ja näyttävä juhlaparaati: sotilaita lippuineen, juhla-asuineen ja hevosineen. Vieressä tunnelmaa hengittävä rouva käänsi jälleen katseeni oikealle – sieltä tuli pienten lasten kulkue Ecuadorin lippuja heiluttaen. Presidentti vilkutti jälleen. Nyökyttelin rouvalle ihastuneena ja näytin hänelle, että olen vaikuttunut ja kiitollinen hänen monisanaisesta esitelmästään.

Mikä vastaanotto! Kiitos, että otitte meidät näin juhlavasti vastaan! Meidän iloa ei sumentunut tieto, että tämä oli joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina tapahtuva näytelmä. Yritämme olla tervetuliaistoivotuksenne arvoisia matkalaisia!

Uutta kohti – Etelä-Amerikka

Teimme reilun kolme kuukautta kestävän omatoimimatkan Etelä-Amerikkaan 2015 -2016 vuoden vaihteessa. Tutustuimme Andien huikeisiin maisemiin neljän eri valtion Ecuadorin, Kolumbian, Perun ja Bolivian maankamaralla. Kiersimme rinkka selässä erilaisia maastoja ja maisemia. Näimme Andien vuorien lisäksi, Amazonin sademetsää, aurinkoisia rantoja, kelluvia saaria, alkuperäiskansojen markkinoita, siirtomaa kaupunkeja ja inkojen pyhiä paikkoja. Elimme paikallista arkea, näimme heidän ikivanhoja Andien kulttuuriperinteitään ja osallistuimme heidän juhlapyhiinsä.

Lensimme ensin Ecuadoriin ja sen pääkaupunki Quitoon. Olimme varanneet hotellin neljäksi päiväksi, ja sen jälkeen aloimme käsikirjoittaa matkatarinaamme pala palalta. Timo, joka oli omatoimimatkaillut ennenkin hyvin paljon, suunnitteli ja ohjasi ensi sijaisesti matkamme käsikirjoitusta. Yhdessä kuitenkin matkaa hioimme ja sen toteutimme. Siitä tulikin hyvin vahva luku parisuhdetarinaamme.

Huomaan, että matkan sanoittaminen on minulle vaikeaa. Kuinka tehdä se niin, ettei siitä tulisi liian ylevä, muttei liian laimea. Olimme reilun kolme kuukautta keskellä runsautta: maisemia, kulttuuria ja erilaista elämäntapaa. Matka oli pullollaan hienoja kokemuksia ja elämyksiä. Miten saisin otteen niistä?

Mietin myös matkamme tarkoitusta. Miksi itse asiassa lähdimme koko matkalle? Mikä sai minut ottamaan palkatonta virkavapaata? Miksi juuri nyt? Ehkä tämä aikuisuuden ikä teki rohkeaksi ja antoi halun kurkistaa kulman taakse. Joskus uuteen hyppääminen ja suurempaan syvyyteen uskaltautuminen tarvitsee toisen samanmielisen ihmisen, jonka kanssa voi valita jotain erilaista. Vain, koska se tuntuu oikealta ja oikea-aikaiselta. Hyppy oli minulle iso, mutta uskalsin!

Etelä- Amerikan matka oli kokonaisuutena tarpeeksi vaihteleva ja erilainen, että se haastoi meidän entiset selitykset elämästä ja tavasta elää sitä. Uutta näkökulmaa toi käytännön orientoituminen maan ja maanosan olosuhteisiin: säähän, aikaeroon, kulttuuriin, uskontoon, kieleen, valuuttaan ja ohueen ilmanalaan. Lämpöön totuimme mielellämme, oli jälleen kerran mukavaa ettei ollutkaan enää pimeyttä ja kylmyyttä, että se on takanapäin: kaikki kylpi kihisevässä valossa. Päiväntasaajalla sijaitsevan Ecuadorin sää oli kaiken kaikkiaan miellyttävä ja aurinkoinen.

Aikaero Suomeen on seitsemän tuntia, se sulautui normaaliksi muutamassa päivässä. Kulttuuri on erittäin värikästä ja moni-ilmeistä. Täällä katolinen uskonto näkyy ja se rytmittää paljon tavallisen ihmisen arkea. Ihmiset pääosin puhuvat espanjaa ja lukuisia erilaisia murteita sekä inkojen alkuperäiskieliä. Valuuttana Ecuadorissa on USA dollari, Kolumbiassa peso, Perussa Neuvo Sol ja Boliviassa Boliviano (BOB).

Kaikkein vaativinta tasamaan eläjälle oli totutella korkeaan ilmanalaan. Vuoristotaudin oireet alkavat 2 500 metristä merenpinnan yläpuolella. Ecuadorin pääkaupunki Quito on jo perussijainniltaan korkeanpaikan vyöhykkeellä 2850 m. Samoin Bolivian pääkaupunki sijaitsee 3250–4100 metriä merenpinnan yläpuolella. Noustessa nopeasti yli 2 500 metrin korkeudelle ilmenee usein terveilläkin ihmisillä vuoristotaudin oireita: päänsärkyä, pahoinvointia, uupumusta ja unettomuutta. Yli 4200 metrin korkeus on jo hengenvaarallinen korkeus ellei osaa aklimatisoitua rauhassa ja kunnolla. Korkeimmillaan kiipesimme Cimboratzolle, joka sijaitsi 5100 metrissä. Tähän ilmanalaan totuttelu vei oman aikansa.

img_0257

Ensimmäisinä päivinä Quitossa portaiden nouseminen oli erityisen raskasta. Vähitellen hengitys tasaantui ja ohuenpaan ilman alkoi tottua. Sen kanssa kuitenkin piti olla tarkkana, varsinkin kun olimme vaeltamassa korkealla vuorella, ja polun kumminkin puolin oli seinäjyrkkä alastulo. Ei ollut varaa huipata!

Elämänpyörä pyörii…

Orientoituminen uuteen avasi ovet, ja käynnisti vähitellen isomman elämänpyörän. Se vauhditti meitä miettimään voisimmeko elää jotenkin toisin? Miltähän tuntuisi, jos ei tarvitsisi pohtia takaisinpaluuta töihin. Ei ole kiinni kalenterissa? Ei olisi kiirettä? Olisi vapaus valita mitä elämälleen tekee? Nyt jo tiedämme, että Etelä-Amerikan matkan jälkeen ei ollut enää paluuta vanhaan. Emme enää olleet samoja ihmisiä kuin sinne lähtiessämme.

Matka muodostui meille – suhteellisen lyhyen yhteisen historian omaavalle aikuiselle pariskunnalle- täydelliseksi. Se oli täydellinen, koska matkanteko murskasi meidän kaikki entiset illuusiot yhteiselämän perusteista, harhakuvat rakkaudesta sekä perinteiset käsitykset vaimona ja aviomiehenä olemisesta. Matka oli tarpeeksi pitkä ja raskas, jotta jouduimme kohtaamaan itsemme ja toisemme. Näimme toisemme väsyneinä, nälkäisinä – ja koko ajan. Näimme toisemme aidoimmillamme. Ei ollut vaihtoehtoja tai olisimme tulleet eri koneilla takaisin.

Matka oli kuin lyhyt tiivistetty oppimäärä toiseuteen. Tiedämme, ettei parisuhteessa pelkkä aika ratkaise, pitkä liitto ei takaa toisen kohtaamista, se ei takaa yhtään mitään. Aika ei välttämättä tee kuin rutiineja ja rooleja varmistavia perinteitä. Täällä olimme elämän oppilaita, emme voineet paeta töihin, upota lasten touhuihin, television ääreen tai harrastusten pariin.

Kuten Gibran runossaan sanoo: ”rakkaus seuloo teidät erottaakseen teistä akanat, se jauhaa teidät valkoisiksi ja muovaa teidät kunnes olette taipuisat.”

Andien vuoret olivat tarpeeksi isot ja mahtavat, jotta ne saivat meidät tuntemaan itsemme tarpeeksi pieniksi ja toisiamme tarvitseviksi. Ne olivat myös tarpeeksi avarat, jotta saimme tilaa muovautua rauhassa toisiimme sopiviksi. Tulimme toisillemme näkyviksi. Rakensimme uudenlaisen, tässä hetkessä hengittävän parisuhteen. Opimme matkan aikana arvostamaan toisiamme ja luottamaan toisiimme aivan uudella tasolla.

Nyt voimme Girbranin runon loppusanoin todeta: ”voimme herätä päivän sarastaessa sydämessä siivet ja kiittää uudesta rakkauden päivästä. Palata kotiin kiitollisena.”

Kirjoitan tulevissa postauksissa Etelä-Amerikan matkan kokemuksistamme tarkemmin. Que tenga un buen viaje!

Istanbul – mausteiden Jing ja Jang

0

Olemme molemmat hyvän ruuan ystäviä. Haluamme maistella, haistella, kokeilla ja saada myös vinkkejä kotiin viemiseksi. Turkkilainen ruoka on meidän molempien mieleen, sillä turkkilainen keittiö on mausteiden keittiö. Seuraavan matkakohteemme valitsimmekin pelkän herkuttelun perusteella. Halusimme päästä arabien maustekaravaanien kyytiin, huikeiden, värikkäiden, tuoksuvien mausteiden maailmaan. Kaikki nämä makua ja säilyvyyttä antavat mausteet tulivat aikanaan Eurooppaan Turkin kautta. Heillä on siis jotakin ensikäden tietoa, jota mielellämme asetumme pöydän äärelle kuulemaan ja maistelemaan.

Kansainvälinen metropoli itämaisilla mausteilla

Otimme lennon Istanbuliin, josta olemme kuulleet pelkkää hyvää. Toki täälläkin on viime vuosina ollut levottomuuksia, mutta päätimme kuitenkin kuunnella vatsamme kurnintaa. Se kannatti, Istanbul on kaupunki, joka todella yllätti meidät monesti ja monella tapaa. Tiesimme toki jo ennen matkaamme, että kaupunki on Turkin väestöltään suurin (yli 13,6 milj. asukasta) ja, että se on monella tapaa Turkin kaupallisen elämän ja viihteen keskus. Tiesimme myös, että kaupungin sijainti tekee siitä erityisen. Se sijaitsee maan Marmaranmeren pohjukassa Bosporinsalmen molemmin puolin, pohjoisessa kaupunki ulottuu Mustallemerelle. Kaupunki ulottuu sekä Euroopan että Aasian puolelle. Tämänkaltainen sijainti varmasti luo jotain hyvin rikasta kulttuuri- ja ennen kaikkea meitä kiinnostavaa ruokakulttuurielämää!

Istanbul yllätti meidät eurooppalaisuudellaan. Kuten niin monet, niin minäkin kuvittelin kaupunkia paljon itämaisemmaksi. En tiedä, taisin aluksi vähän pettyäkin. Mutta turhaan. Istanbul oli runsas. Se oli kuin basaarien notkuvat pöydät, jokaiselle löytyi jotakin. Kaikki värit ja maut olivat sulassa sovussa. Samalla tavoin kaupungin kulttuurissa sekoittuvat toisiinsa uskonto, historia, moderni elämä ja vanhoillisuus. Katuvilinässä näki paljon länsimaalaiseksi pukeutuneita, mutta myös hunnutettuja naisia. Kaikki sopi yhteiseen kaupunkikuvaa.

72bcd4e6-48b3-4a69-9484-8fec9a8cc644

Kaupunki oli sekoittanut näitä erilaisia mausteita ennakkoluulottomasti monella tapaa historiansa aikana. Istanbul on ollut kolmen mahtavan keisarikunnan – Rooman valtakunnan, Bysantin keisarikunnan ja Osmannien valtakunnan – pääkaupunki. Tämä kaupungin loistelias historia näkyi mahtavien moskeijoiden minareeteissa, sulttaanien palatsien loistossa ja museoiden taideaarteissa. Nämä kaupungin historialliset alueet on lisätty UNESCOn Maailman kulttuuriperinnön listaan vuonna 1985.

Runsas ravintolatarjonta

Huomasimme oitis, että Istanbulissa oli valtava ravintolatarjonta. Valinnan mahdollisuuksia oli kadunvarsien kebab-kojuista erittäin korkeatasoisin kansainvälisiin ravintoloihin. Aitoa turkkilaista ruokaa tarjoavia ravintoloita oli runsaasti, mutta toki niidenkin taso vaihteli. Lihaa arvostetaan täällä erittäin paljon, lukuun ottamatta sianlihaa ja veriruokia, joiden syömisen Koraani kieltää islaminuskoisilta turkkilaisilta. Erityisen suosittua Turkissa oli lampaan- ja karitsanliha, ja myös sisäelimiä syötiin paljon. Matkan aikana opin, että kebab eli leikatut lihanpalat voitiin valmistaa useilla eri tavoilla, kuten vartaassa grillaamalla vihannesten kanssa. Liharuokien lisukkeena syötiin runsaasti erilaisia kasviksia tai säilöttyjä kasviksia. Kastikkeena Turkissa käytettiin jogurttia, joka tehdään yleensä itse.

Ensimmäinen kebab- aterian maistoimme varsin perinteisessä lounaspaikassa. Annoksemme oli runsas, edullinen ja maku erinomainen. Täällä osataan palvella asiakasta ensiluokkaisesti. Varsinkin miesasiakkaita. Mitä perinteisempään ruokapaikkaan menimme, sitä hankalammaksi tunsin naisasiakkaana olemisen. Kaikki kommunikointi tapahtui Timon kautta, olin kuin ilmaa. Täällä näkyi turkkilaisen uskonnon tuoma miesten ylivalta suhteessa naiseen. Mies on naisen pää ja kukkaro. No, hyvän kebabin takia tämän hetkellisesti kestin.

Ruuan syönnin välillä…

Kävimme ruokien nauttimisen välissä katsomassa myös erilaisia nähtävyyksiä. Niitähän täällä on erittäin runsaasti. Olimme majoittuneet pieneen, erittäin siistiin hotelliin ”Hotel Valideja Sukren Konagiin”. Sen ikkunoista avautui lähes tulkoon kaikki Sultanahmetin alueella sijaitsevat Istanbulin tunnetuimmat nähtävyydet: Topkapin palatsi, Hagia Sofia ja Sininen moskeija.

Topkapin palatsissa ottomaanit pitivät hoviaan.

img_0250

Kaunis palatsialue koostuu monista puistojen keskelle sijoitetuista huviloista ja paviljongeista sekä hallitsijan asuintilat sisältäneestä haaremista.

Hagia Sofia oli ensin kristillinen kirkko ja myöhemmin moskeija; nykyään rakennus toimii museona (kuva esittelystä).

img_0249

Sininen moskeija on Turkin päämoskeija (kuva esittelystä)

img_0215

Kävimme kiertelemässä näiden nähtävyyksien ympärillä ja niiden pihapiirissä, mutta sisään emme menneet. Naisena minulla olisi ollut eriarvoinen pääsy moskeijan tiloihin, joten äänestin jaloillani. Maassa maan tapaan, mutta itse en halunut maksaa pääsymaksua ja kannattaa moista kohtelua. Moskeijan kullan kiillossa ei ollut lämpöä, minulle naisena se jäi vain kiiltäväksi pinnaksi.

Lisää erilaisia makumaailmoja

Olihan ne uskomattoman kauniita kaikki. Vietimme Istanbulissa viisi päivää, mutta uusien makumaailmojen kokeilu vei voiton näistä huikaisevista nähtävyyksistä. Sultanahmetissa monet Bysantin ja Osmannien ajan rakennukset oli restauroitu ravintoloiksi. Ihastuimme turkkilaisen aterian tapaan napostella alkupaloja ja erilaisia pikkuherkkuja ja kasvistahnoja. Parhaita olivat mezet, joihin laitettu milloin mitäkin: kasviksista juustoon, kalaan ja lihaan.

Istiklal-kadulta alkavan Kukkakujan (Çiçek Pasaji) pikku ravintolat olivat tunnettuja alkupaloistaan ja meren antimistaan. Kumkapissa oli paljon tavernoita, baareja ja erinomaisia kalaravintoloita. Turkissa syödään paljon kalaa, Mustaltamereltä kalustettua sardellia, sampea, kalmaria, tonnikalaa, äyriäisiä, simpukoita. Ja kaikenlaisia kaloja, joita emme onnistuneet tunnistamaan. Pidimme turkkilaisten tavasta valmistaa kala mahdollisimman yksinkertaisesti ja mahdollisimman tuoreena, jotta sen maku ei kärsisi.

4056658b-a81d-4cb3-b22f-fe28521df989

Istanbulilaisella torilla maustepöydät houkuttelivat väreillään. Erityisen vaikuttuneita olimme paikallisesta maustebasaarista. Tarjolla oli huumaava määrä erilaisia tuoksuja ja makuja. Turkkilaista punaista chiliä eli  kirmizi biberiä, kansallismaustetta oli kaikkialla. Sitä oli koristeena, kuivattuna ja jauhettuna. Siellä oli juustokuminaa, kanelia, maustepippuria ja neilikkaa sekä lukemattoman määrä erilaisia tuoreita yrttejä. Suurin osa mausteista oli minulle tuntemattomia. Luultavasti niiden tunnistaminen ja käytön opettelu täytyisi aloittaa jo äidinmaidosta.

img_0251

Runsaiden maistelujen ja pitkien ruokailujen jälkeen emme enää jaksaneet osallistua Istanbulin iltaelämään. Matkaoppaan mukaan niitä kuitenkin löytyisi: oopperaa, operettia, balettia, teatteria, konsertteja, näyttelyjä vatsatanssiesityksiä, kabareeta, jazz- ja rock-konsertteja, musiikkibaareja ja lukemattomia diskoja ja yökerhoja. Kaikki nämä jäivät, vatsa oli liian täysi ja kylläinen. Nautimme toki illalla vielä maan tunnetuin juomaa, anisviinaa. Sitä nautittiin sekä ruokajuomana että sellaisenaan. Erityisen suosittu juoma oli rakin ja veden sekoitus, maitomainen aslan sütü. Minusta se auttoi ruuansulatukseen.

Suuri ja värikäs basaari

Suuri basaari oli pinta-alaltaan valtava, yksi maailman suurimmista. Se käsittää yli 60 katettua kujaa ja yli 3 000 kojua. Basaari oli todella eksoottinen ostoslabyrintti, jonne oli helppo eksyä. Kaikkialla, silmänkantamattomiin jatkuvien kattojen alta löytyi keraamisia laattoja, mausteita, saviastioita, messinkiesineitä, nahkaa, napatanssiasuja, piippuja ja tuhkakuppeja sekä paljon muuta. Tuntui, että samaa myyntiartikkelia löytyy jokaisesta kojusta.

img_0253

Basaari teki vaikutuksen suuruudellaan, ei niinkään myyntiartikkeleillaan. Voi tätä tavaran määrää, voi tätä materian paljoutta. Mitenkä nämä kauppiaat tulevat toimeen ja elättävät perheensä? Osa kauppiaista oli sen näköisiä, että olivat jo kyllästyneet turistiseurueisiin, jotka vain katselivat mielellään, aistivat tunnelmaa, valokuvasivat, mutta harvoin ostivat mitään.

Mutta ainahan joukossa on turisteja, jotka ostivat suuret määrät käsitöitä ja sulloivat mausteita ja saippuoita muovipusseihin. Täällä voi iskeä ostohysteria, jos ei ole tarkkana.

Kävimme basaarikierroksella virkistäytymässä paikallisessa kahvilassa. Tässäkin kahvilassa myytiin turkin kansallisruokaa, filo-taikinasta valmistettua leivonnaista – baklavaa. Maistoimme, mutta emme hurmaantuneet. Kotiintuomisina ostimme halvaa, tuota makeaa herkkua, seesamitahnasta, hunajasta ja pistaasipähkinöistä valmistettua makeista.

Siirryimme ihastelemaan modernin Istanbulin sydäntä, Taksim-aukiota. Se on turistialue, jossa on hyvät ostosmahdollisuudet ja jälleen kerran runsaasti ravintoloita ja erilaisia kahviloita. Teetä ja varsinkin omenateetä juotiin koko ajan ja paljon. Tee ei ole yksinomaan juoma, vaan se on tärkeä osa turkkilaisten miesten sosiaalista elämää. Teehuoneet ovat miesten tärkeä tapaamispaikka. Naisilla niistä vanhoillisimpiin ei ole mitään mahdollisuutta sisäänpääsyyn. Me sen sijaan maistoimme turkkilaista paksua kahvia. Sitäkin täällä juodaan paljon. Ensimmäinen kahvila Istanbuliin, tuolloin Konstantinopoliin, avautui jo vuonna 1554. Täällä on osattu nauttia!

Tutustuimme Istanbulissa turkkilaiseen ruokaan vatsamme kyllyydellä. Tällaisessa paikassa näkee paljon uutta, mutta myös uusin silmin ja koskemattomin ajatuksin meille tuttuja asioita. Enkä puhu nyt ainoastaan ruoasta vaan miesten ja naisten tasa-arvosta. Onneksi meillä Suomessa ollaan pitkällä tässäkin asiassa. Eläköön naiseus! Eläköön miehuus! Olemme kuin mausteiden Jing ja Jang – suola ja sokeri. Tarvitsemme toisiamme. Mutta eläköön se pieni ero!

Varsova – monimuotoisen kaupungin kasvot

0

Matkustuskohteen vangitseminen tekstiin ei aina ole helppoa. Mistä aloittaisin, ja miten saisin tiivistettyä paikan ytimen, jotta pääsemme etenemään luontevasti toimintaan ja liikkuvaan kuvaan. Olemme nyt Varsovassa, Puolan pääkaupungissa. Ja kuvaukseni alkaa näin: ”Scarlet O’Hara ei ollut kaunis, mutta sitä harvoin tulivat huomanneeksi ne, jotka joutuivat hänen viehätysvoimansa lumoihin, kuten Tarletonin kaksoset olivat. Hänen kasvoistaan oli liian selvästi sekoittuneena hänen äitinsä, ranskalaissukuisen rannikon aristokraatin, hienot sekä hyvinvoivan irlantilaisen isän karheat piirteet. Mutta ne olivat viehättävät.”

Puolan pääkaupunki Varsova on kuin Tuulen viemän klassinen ja paljon siteerattu aloitus. Olkoon se nyt sopiva – joskin todella kaukaa haettu– metafora kuvata Varsovan kaupunkikuvaa. Ihastelen kirjailija Margaret Mitchellin tapaa todeta, että ”Scarlett ei ole kaunis; kohta kuitenkin kehuu hänen viehättäviä kasvoja ja sitten taas uutterasti ja tavattoman kauniisti toteaa, että Scarlett ei ole kaunis.”

Olen aivan samaa mieltä Varsovan kaupunkikuvasta kuin Mitchell Sara O’Haran kasvoista: ”Varsova ei ole kaunis, mutta sitä harvoin tuli huomanneeksi ne, jotka antautuvat kaupungin lumoihin, kuten meidän kävi Timon kanssa. Varsovan kaupunkikuvassa on liian selvästi sekoittuneena Preussit kuningaskunnan arkkitehtuuriset hienot ja kommunistiaikaiset karheat piirteet.”

Varsova on siis rumankaunis tai oikeastaan kauniinruma. Sen kaupunginkasvoihin on jäänyt runsaasti historian aikana sodan tuomia haavoja ja valloittajien tekemiä rokonarpia. Historiansa aikana Varsova on kärsinyt pahoin sodissa lukuisia kertoja. Varsovaa on oikeastaan mahdotonta ymmärtää ilman, että tutustuu hieman sen historiaan.

Jotta ymmärrämme…

Varsova on joutunut taistelemaan olemassaolostaan lähes koko historiansa ajan. Viimeisenä sotaisena näyttämönä oli puolalaisten kapina saksalaismiehittäjiä vastaan toisessa maailmansodassa. Saksalaiset joukot kukistivat kansannousun 63 päivän rajujen taisteluiden jälkeen ja Hitlerin käskystä tuhosivat suuret osat kaupungin keskustaa maan tasalle. Eloon jääneet ja kiinni saadut kapinalliset lähetettiin keskitysleireille ja siviiliväestö karkotettiin kaupungista. Jo edellisenä vuonna, huhtikuussa 1943, Varsovan silloin vielä elossa olleet, gettoon suljetut juutalaiset olivat nousseet kapinaan, joka oli niin ikään kukistettu verisesti.

Sodan jälkeen Puolaan muodostettu kommunistihallinto piti Varsovaa pääkaupunkina. Varsovaa jälleenrakennettiin ja vähitellen kaupunki alkoi elpyä talouden, tieteen ja kulttuurin sektoreilla. Monia historiallisia kohteita, esimerkiksi Varsovan vanhakaupunki ja historialliset pääkadut, rekonstruoitiin vanhaan asuunsa.

Vuodesta 1955 Neuvostoliiton romahtamiseen saakka Puola oli osa Varsovan liitoksi kutsuttua kommunistista blokkia. 1990-luvulla Puolassa siirryttiin suunnitelmataloudesta markkinatalouteen. Puola liittyi sotilasliitto Natoon 1999 ja Euroopan unioniin vuonna 2004. Tästä alkoi Varsovan todellinen elpyminen ja sen jälkeen kaupunki on käynyt läpi kasvojenkohotuksen.

Varsinkin Varsovan vanhakaupunki on kaunis. Taidokkaan ja kokonaisvaltaisen jälleenrakennustyön ansiosta vanhakaupunki onkin valittu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Kävimme ajelemassa myös Varsovan kaupungin keskustan ulkopuolella. Varsovassa on hyvä ja halpa julkinen liikenne. Astuimme ensimmäiseen ratikkaan, jonka arvelimme menevän kaupungin ulkolaidalle. Varsovan keskustan ulkopuolinen osa oli rakennettu pääosin ”moderniksi, sosialistiseksi metropoliksi”. Todella isoja massiivisia betonirakennuksia, valtavia kerrostalokolossiumia, joiden olemassaolo selittyy vain sosialistisen unelman ymmärtämisen kautta. Myös modernimpia rakennuksia löytyi kaiken tämän keskeltä.

img_0247

Uusi itsenäistymisen aika

Varsova onkin omalla tavallaan monipuolinen kaupunki, joka alkaa vähitellen olla Euroopan merkittävimpien kaupunkilomakohteiden joukossa

 

Mielestämme Varsovan parhaisiin puoliin kuului monipuolinen ruoka- ja kahvilakulttuuri. Kaupunki oli täynnä aivan mahtavia ja kekseliäitä kahviloita ja ravintoloita.

img_0248

Nykyään ulkomaiset ruoat ovat kaupungin ravintoloissa huomattavasti perinteisiä paikallisia suositumpia, pizza- ja pastapaikat, kebab-ravintolat ja Spinxs-ketjut ovat vallanneet kaupungin. Myös erilaisia fuusioravintoloita löytyi runsaasti.

Kun poikkesimme turistikaduilta hieman syrjäisemmille kaduille, huomasimme, että täällä elää ja voi hyvin myös perinteiset bar mlecznyt – maitobaarit. Niissä saa paikallisia aterioita – ja ne ovat todella edullisia. Täällä on tilaa siis istahtaa ja oleilla kaupungin vilinää katsellen. Ja jos asia kiinnostaa, täällä viinakioskeista saa alkoholia 24 tuntia vuorokaudessa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Varsova on parilla miljoonalla asukkaallaan Euroopan unionin seitsemänneksi suurin kaupunki, ja myös pinta-alaltaan se kuuluu suurimpien joukkoon. Kaupungin keskusta on varsin pieni ja kompakti, mutta se on kokonaisuutena todella laaja, ja siellä etäisyydet kaupunginosien välillä ja niiden alueellakin ovat pitkiä ja puuduttavia. Autoja on paljon ja niiden ylivalta tekee kaupungista tukkoisen ja välillä myös tunkkaisen. Tähän oli selkeästi yritetty jo vaikuttaa, vilkkaiden katujen ylittäminen sujui pääosin mukavasti ja turvallisesti maanalaisia tunneleita pitkin. Mutta edelleen täällä autot ovat etusijalla, ja ihmisee pistetään kävelemään tunneleihin. Sateisina päivinä tämä tosin tuntui meistä ihan hyvälle idealla. Siellä oli erilaisia kojuja ja ruokapaikkoja.

Paljon nähtävää

Nähtävää täällä riittää. Kävimme muun muassa vanhankaupungin rajana toimivilla keskiaikaisilla muureilla. Sen ympärillä myydään kaikenlaisia: perinteisiä, kohtuuhintaisia, käsitöinä tehtyjä matkamuistoja. Tottakai tämäkin paikka on saanut osansa halvoista matkamuistomyymälöistä ja rihkamanmyyjistä.

Mielenkiintoinen kohde on muurien lähellä oleva Marie Curie –museo. Siellä on esitetty seikkaperäisesti tämän radiumin ja poloniumin löytäjä, tieteelle omistautuva tiedenainen ja hänen elämä tiedemiesaviomiehensä rinnalla.

Lähellä sijaitsee vielä pari vanhoista ajoista kertovaa merkittävää muistomerkkiä. Varsovan kansannousun kunniaksi vuonna 1944 pystytetty patsas sekä Valtion arkeologinen museo (ul Dluga 52), joka sijaitsee 1600-luvulta peräisin olevassa asevarastossa.

Meidän ehdoton suosikki oli Szlak Krolewski eli Kuninkaallisten tie. Tämä neljän kilometrin pituinen reitti alkaa Plac Zamkowy -aukiolta eli kuninkaanlinnan edestä ja kulkee aina Lazienkin puistoon asti. Kävelyreitti kulkee Nowy Swiatin kautta ja al Ujazdoskie -tietä pitkin puistoon, joka on tunnettu mm. hienosta Chopinin patsaastaan. Reitin varrelta löytyy upeita kirkkoja kuten Pyhän Annan kirkko 1400-luvulta, ja myös presidentin virka-asuntona toimiva Radziwill-palatsi.

Reitin varrella on myös museoita, kuten Etnografinen ja Chopin-museo. Näissä emme käyneet sisällä, sen sijaan Pyhän Ristin kirkko houkutti sisäänsä. Kuulimme, että sen yhdessä pilarissa on vain 39-vuotiaana kuolleen Fredric Chopinin sydän – hänen kuoltuaan se toimitettiin Pariisista Varsovaan. En tiedä, lämmittikö vai karmaisiko tieto meitä?

Muista museoista Kansallismuseo ja Puolan armeijan museo sijaitsivat samassa rakennuksessa, ja nämä kummatkin antavat melkoisen tietopaketin Puolan historiasta.

Nykytaiteesta kiinnostuneille reitin varrella oli nykytaiteen museo, joka sijaitsi – hupaisaa kyllä – upeasti entisöidyssä, alunperin vuonna 1620 rakennetussa Ujazdowin linnassa. Nykytaidetta vanhassa rakennuksessa, sulassa sovussa.

Kuninkaallinen reitti päättyy Lazienkin puistoon, joka on todella kaunis puistoalue Varsovassa. Sieltä voi ihastella veden päällä sijaitsevaa palatsia, joka oli Puolan viimeisen kuninkaan, Stanislaw August Poniatowskin asunto siihen asti, kunnes Venäjän armeijan avustuksella hänet syöstiin vallasta vuonna 1792.

Vesielementti näkyy Varsovassa. Sen keskustaa halkoo joki, joka puolaksi tunnetaan Wisla- ja englanniksi Vistula-nimisenä, mutta sen suomenkielinen nimi on Veiksel. Varsovan keskustaa tämä tuhat kilometriä pitkä joki halkoo vain muutaman kilometrin matkan, ja vasta viimeisen vuosikymmenen aikana joenrantoihin on alettu kiinnittää huomiota.

Varsova on siis hedonistien ja kulttuurista kiinnostuneiden mekka. Täällä on kullan kiiltoa, mutta siinä on myös lämpöä. Varsovassa voi kokijana nähdä muutoksen voiman, todistaa kulttuurisen ja yhteiskunnallisen murroksen; modernin ajan tulon, yhteiskunnan murtumiskohdan ja yksilöllisyyden esiin tunkeutumisen. Näkymä todellisesta Varsovassa alkaa paljastua.

Krabi – etsin lepoa, löysin jotain aivan muuta

0

Tiedättehän sen tunteen, kun totuus iskee läpi kuin suurjännitejohtojen oikosulku. Se tulee kutsumatta, se ei kysele aikaa tai tule kello kaulassa. Minulle kävi täällä Krabilla niin. Totuus ei jättänyt minulle mitään selitettävää. Se oli kamalaa, se oli nöyryyttävää! Mutta vieläkin kiitän sitä hetkeä.

Kaikki alkoi siitä, että päivän hellehetki pisti meidät kurkistamaan hotellialueen asukkaille tarkoitettuun kuntosaliin. Siellä oli miellyttävä ilmastointi, ja yleensä ottaen aina melko rauhallista. Mikäpä siinä, voihan sitä välillä levon lomassa vähän juosta juoksumatolla ja venytellä itsensä auki.

img_0183

Siitä olikin jo aikaa, kun viimeksi olin vieraillut kuntosalilla. Olin enemmänkin ulkoliikunnan, kävelyn ja polkupyöräilyn ystävä. Timo, joka oli koko ikänsä liikkunut ja harrastanut voimistelua, innosti minua näyttämään repertuaariani liikkuvuuden suhteen. Totta kai, olinhan minä aikanani vetänyt leukoja ja ollut melko notkeakin. Spagaattia tai muita ääriliikkeitä en toki ollut koskaan tehnyt, mutta tottahan minä nyt kädet maahan seisoviltani saan, tai pyöritän hartioitani heilauttaen.

Kuntosalin isot peilit sen todistivat. Minun silmäni sen todistivat. Timo sen todisti. Minä en saanut käsiä maahan, en saanut paljon muutakaan. Ei voi olla totta, minähän olen suhteellisen hyvänkuntoinen ja normaalipainoinen. Kyllä, olen siistiä sisätyötä tekevä ja mielelläni töitten jälkeen olen istahtanut sohvalle lepäämään, mutta kuka ei sitä tekisi? Milloin tämä pääsi käymään? Milloin tämä jäykkyys oli vallannut minut? Viisikymppinen nainen, myönnän näitten todistajien läsnäollessa, että sitä kuvittelee olevansa jotenkin erityinen, ettei mikään luonnon laki minua kosketa.

Totuus ja nöyrtyminen pysäytti kunnolla. Se oli hetki, jolloin tavoittaa jonkun pohjan, jolta ponnistaa. Onneksi totuuden hetki oli kuitenkin näin lempeä, etten havahtunut happiteltassa tai liian myöhään. Minulla on vielä toivoa. Tälle oli vain alettava tehdä jotakin. Sitkeästi ja säännönmukaisesti.

Timo näki ilmeeni. Sanoi jälkikäteen, että olin kuin aaveen nähnyt. Ehkä minä näinkin: vanhenemisen, rapistumisen, kuoleman, totuuden, että elämää on takana enemmän kuin edessä. Totuuden kristallin kirkas hetki: aikaa ei ole hukattavaksi. On tämä hetki, ja se on tässä. Ei enää selityksiä, eikä asenne vammaa. Itselleni minä kuntoa rakennan! Jos laiskuuttani valehtelen, itseni eteen vain rakennan esterataa. Ja valitettavasti se rata ei tuo kuntoa.

Siitä se alkoi. Totuuden silmästä silmään katsominen. Pienillä askeleilla liikkuminen, venyttely ja voimaharjoittelu. Pienesti, mutta kuitenkin parempi kuin ei mitään. Timo heitti vielä kannustukseksi, että nyt kun alat venytellä, niin vuoden päästä teet spagaatin. No ei nyt sentäs, enhän ole sitä ennenkään tehnyt.

Vuosi ja 3 kuukautta siihen spagaatiin meni. Ei nyt täydellinen mutta parempi kuin koskaan!

Jouluinen levolle pyhitetty matka saikin uuden ulottuvuuden. Sain jouluisissa kääreissä liikkumisen ilon elämääni! Hyvät naiset, minun ikäiseni naiset! Pidetään huolta itsestämme. Otetaan tosissamme elämän lahja. Hellitään, hoivataan ja rakastetaan itseämme. Ja kuntoillaan siinä sivulla.

Kaksi erilaista Krabia – Krabi town ja Ao Nang

0

Vietettyämme joulun lepäillen hotellissamme ja sen lähialueella, aloimme kaivata jo muitakin maisemia. Lähdimme tutustumaan Krabin provinssiin – ja törmäsimmekin kahteen hyvin erilaisen, lähes tulkoon ääripäihin: Krabi Towniin ja Ao Nangiin.

Otimme hotellin vierestä tuktukin, paikallisen mopotaksin ja huristelimme sillä puolen tunnin päähän alueen hallinnolliseen keskukseen, Krabi Towniin. Istahdimme mopon kaksinistuttavalle perätuhdolle ja kuullessamma kova äänisen moottorin, alkoi veri virrata kiivaammin suonissamme. Omatoimimatkailun tuoma innostus valtasi meidät. Matkanteossa oli jotain kodikasta, etupeilissä heilui Wunderbaum hajuste sekä onnea tuottava amuletti sulassa sovussa. Matkanteossa oli myös jotain tuskallista, ohitukset olivat hiuksenhienoja ja ajonopeus aivan liian iso. Ennenkaikkea se oli hupaisaa ja hauskaa: TukTukien kuskeille oli käynyt kuin niin monelle ihmiselle, Napoleonin mainitakseni, luulevat itseään suuremmaksi, moposta tulee katoksen myötä iso taksi. Mutta sillä menimme ja vauhdilla!

cca92678-e613-4d0e-bbfb-e65cd3ade844

Krabi Town – palanen aitoa Thaimaata

Krabi Town on oikeastaan paikallisten kaupunki. Se on ollut jo kauan ennen kuin turistit alkoivat vierailla alueella. Se oli epätäydellisyydessään kaunis, kaottisuudessaan rento. Ihmiset, kulkukoirat, turistit, kaupustelijat ja kerjäläiset sulautuivat paikkaan kenenkään oudoksumatta. Kaupunki oli sanalla sanoen hyvin paikallinen ja persoonallinen. Vaikka matkailu saapui, se ei koskaan tullut tänne toden teolla. Se on provinssin tärkein kauppapaikka ja kauttakulkureitti.

Krabi Townissa ei ole perinteistä rantaviivaa, joten se saattoi olla paikan kulttuurin pelastus. Se ei ole muiden rantakohteiden tapaan menettänyt persoonallisuuttaan ahneiden turistien halujen tyydyttäjänä. Huomasimme iloksemme, että täällä voi saada annoksen aitoa Thaimaata. Täällä saimme kokea paikallisten vieraanvaraisuutta ,ja näimme palasen heidän kulttuuriaan, kuten lohikäärmetemppeleitä ja niiden kauniita pihapiirejä.

e4bef527-c368-4348-9ead-db14edb542b3

Krabi Townin tunnelma oli mielestämme lämmin ja sydämellinen. Illalla avautui paikallisten kokoontumispaikka, iso ruokatori. Siellä oli tarjolla sekä ruuanvalmistuksen raaka-aineita, kaikenlaisia hedelmiä, vihanneksia, kalaa, lihaa ja mausteita. Kattiloita, kippoja ja kuppeja. Meitä kiinnosti ennenkaikkea siellä tarjoiltavat maittavat ruoat. Kojuissa tarjoiltiin erittäin edullisia ja paikallisten mestareiden tekemiä annoksia. Siellä syömäni PadThai oli tajunnan räjäyttävä. Tai ehkä päivän kävely kaupungilla, ja sen pitkillä ostoskujilla ja kaupoissa teki ruuan nauttimisen otolliseksi.

9ab09747-af8e-4a50-912e-9277a2363592
Thaimaassa ollaan hyvin siistejä oman kodin ja etupihan suhteen. Muuten roskat ja roskaaminen on hyvin yleistä. Rotat juoksevat estoitta Krabi Townin kaduilla, ja väistelevät tottuneesti ihmisiä ja ohikiitäviä ajoneuvoja. Aina se ei onnistu, joten säikähdin, kun kenkäni kärki upposi ensimmäistä kertaa isoon kuolleeseen rottaan.

Seuraavan päivänä suuntaamme Ao Nangiin, sinne meno vei myös noin puolisen tuntia TukTukilla.

Ao Nang

Alue oli todella kuin toisesta maailmasta. Paikallisuus oli näennäistä, turismi määritti tämän paikan kulttuurin. Tämä on turismin keskittymä. Suurin osa Krabin hotelleista sijaitsee vilkkaan Ao Nang -rannan ympäristössä.

Täältä löytyi kaikki tarvittavat palvelut. Ravintoloita, juottoloita, piraatteja myyviä rättikauppoja, seksishoppeja kaikkialla ja kaiken aikaa. Rantana Ao Nang ei kuulu Thaimaan parhaisiin: meren ja hotellien välistä kulkee vilkas katu, ja ranta on suojattu eroosiolta betonivallilla ja veneliikenne on vilkasta. Lomailijat lähtevätkin Ao Nangilta yleensä päiväksi veneretkille kauniille lähisaarille, kuten Railay Beachille.

Täällä näkyi kaikenlaisia turisteja, lapsia ja perheitä. Täällä näkyi myös paljon puhuttu Thaimaan seksiturismi, toisin kuin Krabi Townissa. Täällä se on julkista ja hyväksyttyä. Pikku tyttöjen ja poikien hyväksikäyttö ei ole kenenkään kulttuuria ja eikä oikeutta. Tekee pahaa katsoa lihavaa sikaniskaa, joka kourii rahatukko kädessä tyttöä mukaansa. Mieluummin katselen rottia kuin näitä. Ne sentään kuuluvat luontoon.

Palasimme päivän jälkeen hotelliimme. Onneksi täällä on rauhallista ja rentoa. Hyvä valinta, kannatti ottaa hotelli hieman kauempaa. Ao Nangin hulinaa emme olisi jaksaneet kahta viikkoa. Täällä ei ole diskoja eikä lihatiskejä. Ei tässä tekopyhä kannata olla, eihän tämäkään hotellialue aitoa Thaimaata ole. Mutta tämä alue ei kuitenkaan riistä, eikä hyväksikäytä ketään. Paikallisia kohdellaan hyvin työntekijöinä ja heitä kunnioitetaan. Liputamme yhä enemmän eettisen matkailun puolesta!

Krabi – joulun taikaa

Miltähän se tuntuisi viettää joulu muualla kuin Suomessa? Ilman lunta ja pakkasta? Auringossa ja lämmössä? Valmiiden pitopöytien äärellä? Ilman lanttulaatikkoa ja rosollia? Tuo kaikki on jo nähty tässä iässä niin moneen kertaan, mutta joulu ilman lapsia tai läheisiä? Ainoastaan me kaksi? Olemmeko itsekkäitä? Turhamaisia? Vai olemmeko pariskunta, joka haluaa olla omavoimainen terveellä tavalla? Luoda uutta ja irrottautua vuosisataisista jouluperinteistä?

Olimme syksyn pimeimmässä kohdassa. Matkan suunnittelu alkoi viehättää entistä enemmän. Edessä oli vielä pitkällinen, liikkumattomalta tuntuva odotus, ennen kuin maa jälleen kiertyisi ja valoisuus alkaisi pitenemään minuutti minuutilta. Mutta vielä me maapallon pohjoispuolen pakkasen ja pimeän kyllästämät ihmiset joudumme odottamaan. Pitkään. Se on siinä. Päätös. Lähdemme. Otamme välilaskun aurinkoon, kuin muistutuksena siitä, ettei mikään mustuus ole poispyyhkimätöntä.

Päätös on tehty. Mutta minne? Minä haluaisin töitten lomaan jotain helppoa, jotain josta ei ole liikaa vaivaa ja järjestelyä. Jotain joka kätkee sisälleen sanat rentous, lepo ja hauskuus. Timolle, omatoimimatkailun ekspertille, valmiin pakettimatkan ostaminen tulee olemaan vaikeaa. Nyt tarvitaan naisen viisautta, keskusteluja ja pellillinen hyviä joulutorttuja.

Varaamme kahden viikon valmismatkan Thaimaahan, Krabille. Krabi sijaitsee eteläisessä Thaimaassa, Andamaanien meren rannalla. Sää on joulun aikaan suosiollinen, lämmin ja aurinkoinen. Krabi on tunnettu myös hienohiekkaisista ja liidunvalkeista rannoistaan ja sisämaan vesiputouksistaan. Krabin 160 kilometrin pituinen rantaviiva on kuuluisa kivimuodostelmistaan, kallioistaan, luolistaan ja mangrovemetsiköistään. Loistavaa! Elättelen toivetta, että joulupukki löytäisi jouluna myös näihin maisemiin.

af2353cb-bc24-464a-bff4-de484df62747

Krabilla on eri tasoista hotellitarjontaa. Valitsemme hieman parempaa, valitsemme sen ”rentous, lepo ja hauskuus” parametreillä. Löysimme sopivan Tjäreborgin kautta: Beyond Resort Krabi, Klong Muangissa.

Hotelli ei tuota pettymystä. Itse asiassa emme asuneet hotellissa, vaan hotellialueella sijaitsevassa omassa bungalowissa. Asuimme kaksikerroksisen bungalowin toisessa kerroksessa, josta avautuvat maisemat olivat upeat.

img_0182

Kaksi viikkoa tätä ihanuutta. Nostimme talvenkalpeat kasvomme aurinkoa pursuavaa taivasta kohti, ja tietoisina valon ja loman lyhyydestä, nautimme jokaisesta voimistavasta säteestä. Päivän kohokohta oli, kun pääsimme upottamaan varpaamme vaaleaan hiekkaan ja lekottelemaan rannalla rauhoittavien aaltojen säestämänä.

3f02ca02-5c26-4bcd-b9fb-bb9a5ef7ee06

Auringon painuessa taivaanrannan taa lähdimme vielä paikallisten tapaan syömään illallista. Vaikka hotellin ravintolassa oli hyvä ruoka, parhaaseen tunnelmaan pääsi pienissä paikallisissa perheravintoloissa.

 

Sitähän se on valmis loma. Rantaelämää ja syömistä. Lepoa ja rentoutumista.Suurin ponnistus on aamiaiselle nouseminen ja päätös haluaako syödä sen sisällä vai ulkona. Tässä hotellissa on todella hyvä ja monipuolinen aamiainen, se on oikeastaan iso brunssi kaikkea hyvää. Itse innostuin hyvästä ja runsaasta hedelmä valikoimasta. Hotelli oli hyvin kansainvälinen, joten aamiaiselta löytyi maistiaisia kaikista maankolkista. Hotellin johtaja on saksalainen, joten saatoimme odottaa järjestystä, jämäkkyyttä ja siisteyttä kaikelta. Emmekä siinä kertaakaan pettyneet.

Joulun tunnelmaa

Joulu Krabilla. Olin piilottanut yhden tontun mukaan. Yllätin sillä Timon jouluaattona. Jouluhullu on hullu oli se missä vaan. Tonttu sai seikkailla jouluaaton uusissa maisemissa.

442b418a-c2b0-4578-8dfb-5b83684ea137

Paikallisessa ravintolassa kunnioitettiin joulunsanomaa kietomalla hopeanauhaa heille tärkeiden kulttuuristen symbolien ympärille. Enkeleitä roikkui palmuissa. Jeesuslapsi uinui lohikäärmeen sylissä. Tätä on suvaitsevaisuus. Tätä on kulttuurien kohtaaminen. Emme kaivanneet lanttulaatikkoa emmekä rosollia. Maistelimme paikallisia makuja – ja nautimme! Tosin pieni haikeus lapsia kohtaan käväisi mielessä, olisipa mukava jos hekin olisivat täällä. Ehkä joku kerta teemme ja koemme tämän yhdessä!

Hotelli tarjosi jouluaaton iltana vieraille ohjelmallisen illallisen. Huikea ruokailu. Korkeatasoinen kattaus. Ohjelmana oli thaimaalaista tanssia ja tonttuhupailua. Joulupukkikin löysi maisemiin. Kyllä tämä maisemanvaihdos kannatti.

Loma eteni suunnitellun suunnittelemattomasti. Olimme jo nauttineet hotellin palveluista (postaus Etsin lepoa, löysin jokakin aivan muuta), käyneet läheisissä Krabi Townissa ja Ao Nangissa (postaus kaksi erilaista Krabia).

Merellinen päivä

Kävimme myös paikallisen matkanjärjestäjän järjestämässä koko päivän kestävällä veneretkellä merelle ja lähisaariin. Mikäpä siinä, vietetään vaihteeksi rentouttava päivä merellä! Venettä ei onneksemme sullottu aivan täyteen, vaan juuri sopivasti. Veneen keula käännettiin heti aamusta kohti Phi Phi -saaria, jotka tunnetaan myös The Beach -elokuvasta.

img_0184 img_0188
Suuntasimme Ko Mai Phaille. Turkoosinsininen meri kätki sisäänsä oman mahtavan maailmansa, jota pääsimme ihastelemaan uinti- ja snorklaustauoilla. Rantauduimme saarelle ja ihailimme silmiähiveleviä maisemia näköalapaikalta. Siellä söimme mahtavan aterian.
Laineilla keinuessa ohi kiitivät monet kuvaukselliset maamerkit.
Kaksi viikkoa samassa paikassa, samassa hotellihuoneessa. Vaikka kävimme hotellin ulkopuolella (Postaus Kaksi Krabia – Krabi Town ja Ao Nang), kyllä tähän laitostuu. Pian alkaisimme valtaamaan joidenkin turistien tapaan aurinkotuoleja ja kilpailemaan parhaista aamiaisalueen pöydistä.

Kun alkaa muistella kaiholla omaa vaatimatonta aamupalaa omassa kodissa, on aika palata takaisin Suomeen! Taas jaksaa! Eikä aikaakaan, kun tämä pohjoinen puolisko kääntyy ja maa herää pitkällisen ja raskaan talviunen jälkeen, sen ydinnesteet alkavat liikkua ja kohista lämpenevässä mullassa.

Budapest – pulppuavan veden voima

Budapest on Unkarin pääkaupunki. Tonava virtaa kaupungin halki ja jakaa sen kahteen osaan: läntiseen Budaan ja itäiseen Pestiin. Budan puolella on korkeita kukkuloita, mutta Pest on alavaa tasankoa. Olemme jälleen kahden erilaisen kaupunginkuvan äärellä.

4ab58641-ec05-4388-a3a3-25fc657d2b49

Timo piti Budapestistä, minä en. Kaupunki ei avautunut minulle. Tai oikeastaan minä en avautunut kaupungille. Tein sen virheen, kuten niin moni tämän ikäinen nainen tekee. Lähtee lomalle virkistäytymään, mutta aivan liian väsyneenä ja itsensä työhön antaneena. Energiani olivat vähissä ja Budapestin nähtävyyksien runsas valikoima sai minut ryytymään entisestään. Lokakuun kelmeä aurinko ja pustalta puskeva hyytävä tuuli kyyristi minua vielä enemmän läjään. Keskustelin Timon kanssa olotilastani, ja teimme sen ainoan ja oikean ratkaisun. Tällä matkalla unohdamme matkaoppaat ja menemme rentous ja nautiskelu edellä. Jippii! Tunsin oloni jo kevyemmäksi.

Vastaus rentoutumiseen löytyi vedestä. Vesi on elämän symboli. Budapestissä on vahva kylpyläkulttuuri ja täällä on monia vaihtoehtoja. Budapestin termaalikylpylät ovat itse asiassa maailmankuuluja, ja kaupungissa on yli sata kuumaa lähdettä, enemmän kuin missään muussa pääkaupungissa. Kylpylöiden historia alkaa jo roomalaisten ajoilta – roomalaisetkin rentoutuivat mielellään luonnon muovaamissa lähteissä, ja heidän muinaisen kaupunkinsa nimikin, Aquincum, viittaa lähteisiin ja veden paljouteen.

Valitsimme Szechenyin kylpylän. Se on Budabestin suurin, itse asiassa se on yksi Euroopan suurimmista. Se on erittäin suosittu kohde turistien, mutta myös paikallisten keskuudesta. Kylpylä on kaunis, siisti ja monipuolinen. Sinne on rakennettu 18 erilaista kuumaa allasta, joista 15:sta vesi pulppuaa maan alla olevista kuumista lähteistä. Lämpö vaihtelee altaissa 20 – 45 asteeseen. Täällä on myös lukuisia höyrykylpyjä ja saunoja. Myös iso ulkoallas oli vaikuttava. Tämä kylpylä oli väsyneen kehoni ja mieleni keidas. Juuri oikea paikka tulla elpymään ja keräämään itseensä kadottamansa voimat!

img_0240

Maan alta pulppuava lämmin vesi on täynnä hoitavia mineraaleja. Niiden parantavista voimista on paikallisilla monenmoista ihmetarinaa kerrottavanaan. Toki myös tieteellisiä todisteitakin löytyy. Minulle on tässä vaiheessa aivan sama, ovatko tarinat totta vai ei. Tunsin lämmön ja mineraalien tulevan iholle ja imeytyvän ihon alle. Taivaallista! Uskon, että vesi ei ole itsenäinen ja erillinen aine, vaan sen ominaisuudet ovat riippuvaisia olosuhteista ja ympäristöstä. Tässä maaperässä on sitä jotain. Olen pumpulissa!

Altaissa istutaan vieri vieressä miehet ja naiset. Toki uimapuvut päällä. Kukaan ei tunnu kiinnittävän huomiota toisen ulkomuotoon, täällä jokainen saa olla luojansa luoma. Paikalliset vanhat rouvat huomaavat minun autuuden ja innostavat minua vielä tehokkaampaa rentoutukseen: kannattaa vuorotella kylmän ja kuuman altaan välillä. He ovat ylpeitä tästä paikasta ja kaupunkinsa kylpyläkulttuurista. Olen jo nirvanassa! Poissa on työn raskaan raadanta, syysflunssan alkuaivastukset! Tämä on ehdottomasti sitä mitä haluan juuri nyt ja varmasti myös uudestaan. Näen saman välähdyksen myös mieheni silmissä.

Kylpylän jälkeen olo on todella rento. Jopa unelias. Istahdamme nauttimaan lasillisen unkarilaista punaviiniä.

Pieni siesta ja sen jälkeen syömään hyvää illallista. Suosittelemme toisillekin Gerloczy ravintolaa, siellä on sekä ranskalaistyyppinen suosittu ulkoterassi, että erittäin viehättävät sisätilat. Unkarilaiset osaavat palvelukulttuurin. Ruokakulttuuri on vinhaa vauhtia kehittymässä. Takuuvarmaa on syödä ankkaa.

img_0224

Seuraavana päivänä paistoi jo hieman aurinko. Pustan tuuli oli taittunut ja minäkin olin jo elpyneempi. Ehkäpä sitä nyt voisi jossakin käydä. Käydään missä käydään. Yksi mielenkiintoa herättävistä oli Budan Linnavuori (Várhegy). Se lieneekin kaupungin tärkein yksittäinen nähtävyys. Pidimme ajatuksesta, että se oli vanhan kaupungin laaja alue. Siellä oli siis erinomaista kävellä, liikkua raittiissa ilmassa turhia ponnistelematta. Hengailla ja ottaa iisisti. Alueeseen tutustumiseen voi hyvinkin käyttää puolikin päivää. Ja meillähän oli aikaa. Linnanvuorella oli erittäin kauniita katunäkymiä, vanhaa arkkitehtuuria ja tähän vuoden aikaan sangen vähän turisteja. Jotkut ostospaikat olivat sulkeneet jo ovensa seuraavaa kautta odottaen. Tämä ei meitä haittaa, sillä ostamme harvoin mukaan mitään heräteostosta matkamuistoksi. Tärkeintä ovat kokemukset ja elämykset.

img_0225

Budapestin rakennuksista tunnetuimpia on Kossuth Lajosin aukion laidalla Tonavan rannalla sijaitseva Budapestin uusgoottilaista tyyliä edustava parlamentti eli eduskuntatalo. Rakennus on hyvin näyttävä kupoleineen ja torneineen. Se on yksi Euroopan hienoimmista parlamenttitaloista. Tämä riittääkin tälle päivälle.

Matkat ja lomat ovat erilaisia. Ikä tuo syvyyttä, emme enää niin helpolla astu loman odotuksen virittämään ansaan, matkaoppaiden tykittämiin nähtävyyksien vyörytyksiin. Tämän me halusimme kirkastaa kantavaksi teemaksi jatkossakin. Sitä toteutimme tulevassa Etelä-Amerikan kolmen ja puolen kuukauden matkalla. Matkat tulee tehdä fiiliksellä. Matkakohteet, kaupungit tai nähtävyydet eivät määritä meitä, vaan me määritämme itsemme, sen mitä teemme ja miten teemme.

Täällä Budapestissa nähtävyydet jäivät meiltä vähemmälle, parasta oli liikunnan, levon ja hyvän ruuan yhdistelmä. Kaikki kohtuudella nautittuna. Mutta jossakin voi ja tulee ylittää kohtuuden rajat – se on lempeys ja rakkaus. Sitä ei kannata miehenä ja vaimona toisiltaan säästellä!

Säätiedot

San José
hajanaisia pilviä
19.6 ° C
19.9 °
19.2 °
89 %
4.1kmh
75 %
to
25 °
pe
24 °
la
23 °
su
23 °
ma
22 °

Seuraa meitä somessa!

170FanitTykkää
511SeuraajatSeuraa