19.5 C
San José
lauantai, 22.01.2022, 09:12
Koti Blogi Sivu 2

Rakkauden vahva voima – Esterilloksen neito

Siinä hän istuu kivellä – ja odottaa. Tuuli nostaa voimakkaita pärskeitä rannan karikkoa vasten ja kastelee naisen pitkät kiharaiset hiukset. Hän ei kuitenkaan väistele aallokkoa tai kyyristele kovassa tuulessa. Hän vain istuu selkä suorassa ja tuijottaa herkeämättä kaukana siintävään horisonttiin tai kenties etsii taivaan kaistaa, joka juuri ja juuri erottuu myrskypilvien takaa. Laivan silhuettia ei kuitenkaan näy taivaanrantaa vasten.

Pelko syöpyy naisen vereen. Niin kauan nainen istuu ja odottaa rakastettuaan takaisin kotiin, että hänestä tulee muiston kaltainen: hän kasvaa kiinni mereen – ja lopulta rakkauden menetyksen vahva voima jähmettää hänet kokonaan kiveksi.

? ? ?

Kävelemme Esterilloksen pitkää rantaviivaa ja erotamme jo kaukaa naisen silhuetin. Meriusva värittää sen vesivärisointuiseksi, lasuurinsiniseksi – ja vähitellen askeleittemme edetessä, ääriviivat hahmottuvat yhä yksityiskohtaisemmin: hiukset, vartalo ja kalansuomupyrstö. Merenneito, joka odottaa edelleen kivettyneenä rannalla puolisoaan.

”Joku” tämän merenneitopatsaan on ”joskus” tälle paikalle pystyttänyt. Kysymme paikallisilta patsaan historiaa. ”Meille vastataan: ”kukaan ei meistä tiedä.” Paikalliset  kutsuvat ”häntä”  vagabundaksi (kodittomaksi naiseksi) ja lisäävät:

”koska niin kauan kuin muistan, hän on istunut vedessä päivin ja öin.”  

Emme saa siis merenneitopatsaan historiasta tarkempaa tietoa, vain sen, että patsas on paikallisille hyvin tärkeä ja rakas. Laskuveden aikana merenneidon luo voi kävellä ja monet käyvätkin kuiskaamassa sille omat rakkauden kaipauksensa, epäonnensa – tai toivonsa onnen hetkien säilymistä. 

Sen äärellä muistellaan menettyjä mahdollisuuksia ja unelmoidaan uusista. Monet istahtavat patsaan viereen ja katsovat merenneidon tapaan taivaanrannan horisonttiin. He haaveilevat hiljaa ja ajan kanssa, sillä kuten tiedämme, unelmat särkyvät metelissä ja kiireessä. Kuin laivat, jotka murskautuvat myrskyävään karikkoiseen rantaan.

Siinä merenneito istuu silmiemme edessä: kivenkovana, kauniina ja niin todellisena kuin legenda vain voi. Vanhojen legendojen tapaan, patsaan salaperäisyys vain lisää merenneidon kalvakkaan ihon hehkua silmissäni.

Mikä onkaan neidon motiivi?

Mielenkiintoista on, että merenneitotarustot ovat hyvin samankaltaisia lähes kaikkialla maailman merillä. Vain merenneitojen motiivit vaihtelevat eri maiden kulttuureissa. Joissakin tarustoissa (kuten Ranskassa) heidät kuvataan vaarallisina ja petollisina. He voivat kalliolla ja rannalla loikoessaan ottaa kauniin naisen ulkomuodon ja hurmata miehet orjikseen tai vetää heidät lumovoimallaan syvyyksiin ja kuolemaan.

Täällä Esterilloksen rannalla merenneidot ovat kuitenkin hyväntahtoisia. Tarinan mukaan, jos heitä kohdellaan kunnioittavasti, niiden kerrotaan varoittavan ihmisiä tulevista myrskyistä sekä he antavat neuvoja parantavista kasveista. He myös auttavat valaita synnytyksessä ja pitävät saalistajat loitolla vastasyntyneistä valaanpoikasista.

Esterilloksen rantaa riittää 

Hyvästelemme merenneitopatsaan ja jatkamme kävelyä. Playa Esterillos Oesten rantaviivaa riittää. Sen erikoisuus on tumma hiekka ja tummansiniset vedet, joissa käy jatkuva aallokko. Merenkäynti näyttää auringonpaisteen välkkyvässä vedessä levolliselle, mutta pinnan alla vaanii vaarat: kovat merivirrat ja kiviset karikot.

Näemme paikallisten lasten uivan meressä ja leikkimässä rannalla. Rannan hiekka- ja vuorovesialtaat ovat turvalliset, kunhan vain tietää oikeat paikat. Itse uskaltaudun hädin tuskin kastautumaan meressä. Esterilloksen ranta ei ole parhaimmillaan uimiseen, sen sijaan se on ihanteellinen surffaamiseen. Tosin vain kokeneille surffaajille, sillä heidän on tiedettävä missä rantojen karikot sijaitsevat  – ja sen missä meren virtaukset tekevät laudalle parhaimmat aallokot. 

Aallokon tauotonta kohinaa kuunnellessa on helppo uskoa, että rannan karikkoihin ja aallokkoihin on moni vene ja laiva aikojen kuluessa törmännyt ja murskautunut. Onneksi rannalla vahtii merenneitopatsas. Se muistuttaa olemassaolollaan merenkulkijoita rannikon pinnan olla piilevistä vaaroista. 

Esterilloksen rantaviiva on ihanteellinen kävelemiseen. Hiekka on aalloissa kovettunut juuri sopivaksi jalan alle ja  palmut reunustavat rantaviivaa ja luovat leikkiviä varjoja rantahiekkaan.

Täällä voimme huoletta kävellä kaksi tai kolme tuntia yhteensuuntaan – ja vielä enemmänkin, on vain huolehdittava siitä, että jaksaa kävellä takaisin. Juomavettä kuluu. Emme näe kävellessä montaakaan vastaantulijaa, vain vedenrajassa ruokaansa etsiviä vesilintuja ja taivaalla kaartelevia siivekkäitä.

Esterillos tarjoaa hienon kokemuksen luonnovaraisesta rannasta, joita näkee vain, kun uskaltautuu pois turistipaikoista. Vaikka täällä ranta onkin vielä suurelta osin luonnonvaraisessa tilassa, pilkahtaa palmujen kätköistä pari kolme pientä perhehotellia.

Nämä perhehotellit ovat  ehdottomasti niille, jotka haluavat rauhaa ja kokea ei-turistista rantalomaa Costa Ricassa.

Taivaan horisonttiakin riittää, joten täällä voi nähdä myös loisteliaita auringonlaskuja. 

Auringonlaskun säteilevässä valossa välähtää sateenkaaren eri värejä. Näissä hetkissä on helppo uskoa edelleenkin vahvasti elävään legendaan, jonka mukaan merenneidot elävät yhä näillä vesillä ja nauttivan merikylvyistään auringon laskiessa. Välkehtivissä vesipisaroissa voi nähdä merenneitojen pyrstöjen hehkuvia suomuja, tai havaita heidän kultaisia kiharoita, jotka aaltoilevat vapaasti kuin meren kuohut.

Tätä kaikkea meren yltäkylläistä väriloistoa ihaillessa tulee mieleen Albert Einsteinin lausahdus:

”On vain kaksi tapaa elää elämää. Ensimmäinen on kuin mikään ei olisi ihmeellistä.

Toinen on kuin kaikki olisi ihmeellistä.

Valitsemme mieluusti jälkimmäisen tavan elää! Ja rakkaushan on ihmeistä suurin.

Ps. Teillä on vielä aikaa lähettää kommentteja. Katso alla olevaa linkkiä. Kiitos jo etukäteen teille, jotka heittäydytte joulutoiveeseemme mukaan?

Tämä on juuri sinulle!

Hyvät ystävät ja blogimme lukijat!

Uskomatonta, mutta totta: blogissamme on nyt julkaistu 200 postausta! Matkailustamme, arjestamme Suomessa ja ulkomailla. Siis elävästä elämästä kaikkine käänteineen.

200 postausta tuntuu meistä juhlavalle -ja päätimme, että nyt on hyvä aika kiteyttää kolmen vuoden blogimme taivalta.

Haluamme kuitenkin kokeilla nyt jotain uutta ja hauskaa. Haluamme tehdä sen lukijoiden näkökulmasta. Osa teistä on ollut matkallamme mukana blogimme alusta lähtien, osa vasta lyhyemmän ajan ja jotkut vain satunnaisesti.

Lähettäkää siis meille joulukuun aikana:

Kommentteja: Esimerkiksi onko jokin tai jotkut postaukset ”kolahtaneet” sinuun? Miksi juuri ne?

Kysymyksiä: Onko jokin asia jäänyt askarruttamaan? Haluaisitko syventää jotain? Isoja tai pieniä kysymyksiä.

Ehdotuksia: Onko aiheita, joita haluaisit, että käsittelisimme blogissamme? Ideoita?

Villi kortti: Kirjoita vapaasti meille ajatuksiasi. Ei niin pientä ajatusta, etteikö sitä voisi meille kertoa.

Tyyli on siis vapaa.

Kirjoitan ”juhlapostauksemme” lähettämienne vastausten pohjalta. Siitä voi siis tulla hauska, syvällinen, asiallinen, sydämellinen jne. Lyhyt tai pitkä. Otamme jokaisen palautteen ilolla vastaan.

Toivottavasti sain teidät innostumaan ehdotuksesta – ja lähetätte ajatuksenne meille, joko:
1) sähköpostitse: Leena(at)aikuisinamatkalla.fi
2) blogin kommenttikenttää hyödyntäen
3) Face- tai millä tahansa tietämänne yhteyden kautta.

Emme paljasta postauksessa nimeänne (ellette itse halua) tai yhteystietojenne.

Iloisin terveisin Leena ja Timo

Merkittävä päivä Costa Ricassa – 1. joulukuuta

Ensimmäinen joulukuuta on merkittävä päivä Costa Ricassa. Ei yksistään siksi, että paikallisten ihmisten joulunajan lomapäivät lähestyvät ja joulunpyhien valmistelut pääsevät taas täyteen vauhtiin.

Päivän merkitys on vahvasti kansallinen ja maan identiteetin kannalta merkittävä. Costa Rican juhlii tänä vuonna armeijan lakkauttamisen 72-vuotispäivää. Tänä vuonna kansallinen juhlapäivä on poikkeuksellisen juhlallinen, sillä nykyinen presidentti Carlos Alvarado allekirjoitti lain, joka vahvistaa päivän myös kansalaisten lomapäiväksi. 

Kysymys kuuluukin…

Kuinka pieni valtio on uskaltanut lakkauttaa oman armeijan, kun naapurimaissa on kautta historian ja käydään yhä hyvin moninaisia valtataisteluja?

Modernin Costa Rican synty perustuu vuonna 1948 käytyyn lyhyeen sisällissotaan. Sodan jälkeen väliaikaishallituksen johdossa toiminut José Figueres Ferrer päätti lakkauttaa armeijan. Päätös vahvistettiin vuoden 1949 perustuslaissa.

”Armeijan lakkauttaminen on merkittävin teko Costa Rican 1900-luvun historiassa. Se vei meidät toisenlaiselle tielle kuin alueen muut maat”, Costa Rican parlamentin varapuheenjohtaja Maureen Ballestero pohti.

Figueres halusi lakkauttaa armeijan, koska hän näki sen olemassaolon pikemminkin uhkaavan kuin suojelevan kansalaisia. Costa Rican molemmissa naapurimaissa, Nicaraguassa ja Panamassa, jouduttiin kokemaan juuri se, mitä Figueres pelkäsi: maita johtivat vuosikymmenien ajan sotilasdiktatuurit.

Aivan kivuttomasti armeijattomaan aikakauteen siirtyminen ei onnistunut. Vuonna 1955 Nicaraguan aseistamat kapinalliset hyökkäsivät Costa Rican pohjoisosaan. Maa joutui mobilisoimaan 4 000-henkisen kansalliskaartinsa, joka torjui hyökkäyksen.

Costa Rica poikkesi jo varhain sosioekonomisesti muista alueen maista, sillä sinne syntyi hajautetun maaomistuksen ansiosta kohtalaisen vauras keskiluokka – yhteiskunta ei jakautunut jyrkästi eliittiin ja köyhälistöön kuten muissa Keski-Amerikan maissa. Costa Rican ”onneksi”, siellä ei myöskään ole arvokkaita luonnonvaroja, joten se ei ole kiinnostanut valloittajia. 

Juhlan aika

Costa Ricalla on siis syytä juhlaan. Korona-ajan rajoitukset kaventavat päivän juhlallisuuksia, mutta seremonia pidetään perinteisesti pääkaupungissa ja sen upeassa Kansallismuseossa.

Tämä rakennus oli aikoinaan Bellavistan linnoitus, jossa sotilaat koulutettiin ja se toimi myös asevarastona. Armeijan lakkauttamisen jälkeen presidentti Figueres tarjosi linnoituksen Costa Rican yliopistolle, ja vuoteen 1950 mennessä siitä tuli museon pysyvä paikka.

 ”Resurssit, jotka tasavallan hallituksen olisi pitänyt historiallisesti joutua investoimaan aseisiin perustuvaan puolustusjärjestelmään, kohdennettiin viisaasti Costa Rican hyvinvoinnin välittömiin kuluihin”, presidentti  Alvarado sanoi sotilaallisen laitoksen lakkauttamisesta.

Tämän vuoden seremoniassa Alvarado ja ulkoministeri Rodolfo Solano kehottivat maailmaa leikkaamaan sotilasmenoja ja lisäämään investointeja ilmastonmuutoksen torjuntaan.

”Isovanhempamme olivat ensimmäinen sukupolvi maailmassa, joka tiesi miltä tuntuu elää maassa, jossa ei ole omaa armeijaa ”, Alvarado kertoi ja jatkoi:

 ”Meillä on vastuu, joka kehottaa meitä rakentamaan parempi Costa Rican tälle neljännelle sukupolvelle ilman armeijaa.  Maamme tyttärille ja pojille.”

Onnea Costa Rica! Pura vida!

Sunnuntain raukeus – Elämää Costa Ricassa

Lämmin sade ropisee ikkunaan. On jälleen iltapäivän sateen aika. Jostakin kaukaa vuoren takaa kuluu ukkosen vaimeaa kuminaa. Jos entiset merkit pitävät paikkansa, sadekauden pitäisi vähitellen hellittää ja koittaa aika, jolloin ei sada moneen kuukauteen. Nautimme luonnon runsaudesta. Sen syvän vihreästä värityksestä, palmun oksilla kimaltavista pisaroista, jotka ovat kuin suuret kiiltävät lasihelmet. Otamme vastaan tropiikin kiihkeän kasvun ja lämmön. Jostakin tulee puhdas tuulahdus, joka tuo nenääni meren tuoksun. Tämä kaikki on kuin virkistävä sukellus ajan arvoitukselliseen kulkuun, ja on ilo huomata, että elämä jatkaa normaalia luonnon kiertokulkuaan. 

Yhtä totta kuin sekin, että maailma on edelleen olemassa rakenteineen ja rajoitteineen, vaikka Covid-virus matkailee pitkin maapallon pintaa.

Costa Ricassa on siirrytty vaiheeseen, jossa viruksen kanssa on opittu elämään. Yhteiskuntaa ja sen palveluja on avattu mahdollisuuksien rajoissa niin paikallisten kuin turistien iloksi. Jokapäiväisistä koronatiedotuksista on luovuttu, mutta normaalit varotoimenpiteet (maskipakko, käsien pesu, turvavälit) ovat voimassa edelleen. Virusta ei toki ole voitettu, sairastavuusluvuissa on kuitenkin nähtävissä jo tasaantumisen merkkejä. Jopa pientä laskua. Mutta huomisesta ei voi vielä tietää. On siis paras elää päivä kerrallaan, ilman turhia toiveita toisenlaisesta todellisuudesta. Kuunnella sateen ropinaa ikkunaa vasten ja antaa ajatusten liidellä taivaalla raskaasti liikkuvia pilviä kevyemmin. 

Katsoa ikkunasta ulos ja huomata, kuinka tiheäkasvuinen luonto elää. Huojuu, suhisee ja tiputtelee kimaltelevia kastehelmiä.

Sunnuntaipäivän raukeus. Elämän suurinta luksusta.

Terveiset jälleen Costa Ricasta! – Luonto puhuu!

Valojen varjojen syveneminen Suomessa ja koleuden hiipiminen ”luihin ja ytimiin” muistuttivat meitä siitä, että on jälleen aika palata takaisin tänne Costa Ricaan. Syksyn pimeyden aika merkitsee aikaa, jolloin täällä vähitellen valmistaudutaan poimimaan kahvipavut pensaista. 

Onhan se sanottava, että on mukavaa olla jälleen täällä. Vaikkakin heti tultuamme, aivan ensimmäisinä tunteina, maanjäristys tärisytti taloamme kunnolla pariin kertaan. Luontoäiti muistutti meitä voimistaan ja -kuten haluamme uskoa- toivotti meidät omalla persoonallisella tavallaan tervetulleeksi trooppiseen kotiimme.

Keski-Amerikassa eletään vielä sadekautta ja tällä hetkellä täällä on poikkeuksellisen kovat sateet. Nopeasti voimistunut Eta hurrikaani (neloskategorinen viisiportaisessa asteikossa) on edennyt naapurimaiden (Hondurasin, Guatemalan ja Nicaraguan) maaperällä aiheuttaen vaarallisen voimakkaaksi luokiteltuja tuulia ja rankkasateita. Vaikka Costa Rica ei sijaitse vuosittaisten hurrikaanikeskusten ytimessä, Eta hurrikaanin heijastevaikutukset näkyvät myös täällä, vaikkakin lievempinä kuin edellä mainituissa maissa. Tuuli ei ole kovaa, mutta rankkasateet ovat aiheuttaneet myös Costa Rican alavissa suistoissa tulvia ja maanvyöryt ovat nielaisseet mukaansa maanteitä ja ihmisten asumuksia mukanaan. Kaksi ihmistä on myös menettänyt henkensä mutavyöryissä lähellä Panaman rajaa.

Sateen kosteutta

Kotipaikkamme Atenas on säästynyt suurilta draamoilta, mutta myrskytuhot ovat herättänyt myös täällä yhteisöllisen halun auttaa. Kaupoissa on mahdollisuus osallistua ruoka ja tavarakeräyksiin, jotka lahjoitetaan kaikille kotinsa menettäneille. Pienetkin perustarvikkeet voivat auttaa suuresti!

Millaista on matkustaminen Costa Ricaan Covid-19: n aikana? 

Costa Rica avasi 1.11 rajansa ilmateitse (ei maarajat) uudelleen ympäri maailmaa. Sitä ennen (1. Elokuuta alkaen) vain tietyistä maista ja Yhdysvaltojen osavaltioista.  

Kuitenkin jokaisen matkailijan on edelleen täytettävä tietyt maahantulovaatimukset ennen kuin pääsee maahan sisään. Ja todellakin vuorokauden kestävälle (kaikkine lennonvaihtoineen ja odotuksineen) matkalle ei todellakaan kannata lähteä ellei täytä kaikkia vaatimuksia. Ne tarkistetaan sekä lentokenttävirkailjoiden että rajaviranomaisten taholta.

Terveyspassi  (Complete an Online Epidemiological Form (Health Pass) 

Lomake, joka täytetään (englanniksi tai espanjaksi) virtuaalisesti aikaisintaan 48 tuntia lennon lähtöä. Tämä lyhyt lomake nimeltä Healt Pass kerää henkilötietoja, kuten nimen, iän, kansalaisuuden, passin numeron ja lennon tiedot.  Sinun on myös annettava tieto, missä aiot majoittua  Costa Ricassa.

Covid-vakuutus

Toinen erikoisuus on COVID-19 vakuutus. Vierailijoiden on siis ostettava matkavakuutus kattamaan kulut, jos he saavat matkan aikana Covid-19: n.  Vakuutuksen on katettava sairaus- ja majoituskulut 14 päivän karanteenista.  

Sinulla on kaksi vaihtoehtoa vakuutukseen.  Yksi vaihtoehto on ostaa se suoraan palveluntarjoajan kautta Costa Ricasta.  Costa Rican hallitus on ennakolta hyväksynyt nämä tarjoamaan Covid-19-vakuutuksen, joten nämä vakuutukset hyväksytään automaattisesti. Vaihtoehtoisesti voit ostaa vaatimukset täyttävän vakuutuksen valitsemasi kansainvälisen vakuutuksenantajan kautta. Sitten sinun on itse suoritettava ylimääräinen vahvistusprosessi siitä,mitä matkavakuutuksesi todella kattaa. 

Kattavuusmääristä vaaditaan 20 000 dollaria Covid-19-sairausvakuutuksessa, jos käytät Costa Rican vakuutusyhtiötä.  Jos käytät sen sijaan kansainvälistä vakuutusyhtiötä, vähimmäissumma on 50 000 dollaria.  Majoituksen kattavuus karanteenissa on sama riippumatta siitä, minkä kattavuuden valitset (2000 dollaria).

Ongelmana on, ettei suomalaiset, kuten ei muutkaan kansainväiset vakuutusyhtiöt tarjoa vakuutusta karanteenimajoitukseen, joten käytännössä ainoa tämän hetken vaihtoehto on ottaa vakuutus costaricalaiselta vakuutusyhtiöltä. 

Tällä hetkellä Costa Ricassa on kaksi yritystä, joilla on lupa myydä Covid-vakuutuksia, INS (valtion vakuutusyhtiö) ja Sagicor (yksityinen yritys).  Jouduimme ostamaan jälkimmäisestä, sillä valtion vakuutusyhtiön serveri oli ”kaatunut” eli pois toiminnasta.

Meidän neuvomme on, että tällä hetkellä on vaivattomampaa  valita Costa Rican vakuutusyhtiö.  Nämä on ennalta hyväksytty, joten sinun tarvitsee vain laittaa asiakasnumero Health Pass -palveluun, eikä sinun tarvitse huolehtia sen hyväksynnästä. 

QR-koodi

Terveyspassi ja vakuutus koostetaan lopuksi QR-koodiin, joka tarkistettiin meiltä sekä lentokenttävirkailijoiden että rajaviranomaisten toimesta. 

Onneksi  koko prosessi on  digitaalinen!

Huomioitavaa on, että 26. lokakuuta lähtien Costa Rica ei enää vaadi negatiivista Covid-testiä maahantuloon. 

Suomalaisina olemme tottuneet lukemaan viranomaisten ohjeet ja toteuttamaan vaadittavat ”paragraafit”, joten meille matkan kaikki vaiheet meni joustavasti. Näimme toki ihmisten tuskaisia ilmeitä heidän täyttäessä lomaketta ja hakiessa vakuutusta viime hetkellä. Ja  lentoasemien nettiyhteydet eivät tunnetusti ole aina nopeita – ja varsinkaan ne eivät ole suojattuja…

Luonnollisesti lentoasemilla ja lennoilla (Helsinki – Frankfurt- San Jose) on pidettävä maskia ja huolehdittava käsihygieniasta. Pukiessamme maskin astuessamme Helsingin lentoasemalle (toki vaihdoimme sitä välillä) ja riisuessamme sen pois Costa Rican kotimme pihalla (myös taksissa on pidettävä maskia) tuli kuluneeksi lähes vuorokausi. Ensimmäiset henkäykset raikasta ilmaa tuntui taivaallisen hyvälle!

Täällä me nyt siis olemme. Turvallisesti perillä.Vaihteeksi näissä trooppisissa maisemissa ja sääoloissa. Iloksemme huomaamme, että paksut pilvet ovat alkaneet rakoilla ja säätiedotuskin lupailee jo aurinkoista. Vehreys huokuu uudelleen luomisen voimaa.

Ps. Tänä aamuna paistoi jo aurinko.


Vapaaehtoisessa karanteenissa – Terveiset Suomesta!

Terveiset jälleen Suomesta, vapaaehtoisesta kahden viikon karanteenista. Costa Rica avasi maansa rajan elokuun ensimmäinen päivä lentoliikenteelle valikoidusti – ja Eurooppa oli yksi näistä valikoiduista kohteista.

Matka kotimaahan eteni hyvin jouhevasti. Costa Rican lentokentällä Juan Santamariassa kävelimme ylimääräisen passintarkastuksen jälkeen lämpökameratarkastuspisteen kautta sisälle. Maskipakko oli voimassa sekä lentokentillä (lähtöpisteessä ja Frankfurtissa) että lentojen aikana.
Muutoin kaikki lentokenttärutiinit olivat hyvin samankaltaiset kuin ennen Covid-aikaa. Helsingin lentokentällä oli vastassa infopisteitä, joista halutessaan sai Covid-ohjeita tai suosituksia Suomeen tuloon.

Olimme järjestäneet asiamme etukäteen niin, ettei meidän tarvinnut käyttää julkisia kulkuneuvoja karanteeniin siirryttäessä.

Keskelle luontoa

Vietämme karanteenia Saimaan saaressa. Luonnon keskellä on ihmisen hyvä olla, poissa ihmisvilinästä. Täällä voimme hengittää ilman maskia – ja samalla palautua aikaerosta kaikessa rauhassa. Suomen loppukesä otti meidät lämpimästi vastaan. Todellakin!

Suomen kesä, upeutta!

Lämpimällä rantakalliolla istuessamme totesimme, ettei lämpötila sanottavasti muuttunut, vaikka vaihdoimme maisemaa tropiikista suomalaiseen järvenrantaan. Eilen tunnistimme jo ensimmäiset lounaistuulen puhaltamat koleuden väreet järvenselältä sekä illan pimetessä metsän siimeksestä huokuvan viileyden. Otamme ilolla vastaan tämän loppukesän raikkauden!

Iloisina ja kiitollisina

Nautimme myös jokamiehen oikeudesta kävellä maastossa ja poimia marjoja ja sieniä. Nyt sen ymmärtää, miten ainutlaatuista se on. Esimerkiksi Keski-Ameikassa, kuten Costa Ricassa voimme kävellä metsissä lähinnä luonnonsuojelualueilla tai kansallispuistoissa. Yksityisissä tai julkisilla varoilla ylläpidetyissä. Toki tähän liittyy kulttuurikysymykset, mutta myös metsätyyppien erilaisuus. Suomen metsät ovat maastoltaan helpompi kävellä kuin läpitunkematon sademetsä.

Olemme iloisia ja kiitollisia, että ennätimme tulla Suomeen vielä, kun satokautta on jäljellä. Metsä on täynnä mustikoita. Siis niitä on aivan uskomattoman paljon. Puolukatkin jo puskevat punaa poskiinsa täyttä päätä. Löysimme myös tatteja ja kanttarelleja. Niillä on hyvä ryydittää suomalaista maittavaa ruokaa.

Suomalaisuuden ruokakulttuurin ytimessä

Järvellä on tilaa meloa ja hengittää. Tilaa ja rauhaa riittää, eikä näillä selkosilla tarvitse karanteenin aikana ihmisiä väistellä.

Onhan tämä niin kotoista, tuttua ja mukavaa!

järvellä tilaa riittää

…vie pois pahat märkyydet

Karanteenissa noudatamme terveysohjetta vuodelta 1776: ”Askaroitseminen, liikunto ja työn tekeminen on sekä ruumiille että mielelle terweydexi. Liikunto ajaa suonista ja jäsenistä pois pahat märkyydet ja kiskoo ne irralle ja ikänänsä kuin pois hivuttaa.

Mikäs sen suomalaisempaa askaroimista kuin halkojen hakkaaminen ja saunominen…

…ja metsänhoito. Viime kaudella istuttamamme puuntaimet kaipaavat jo hieman hoitoa, etteivät ne tukahdu saariston sitkaisiin vadelmapuskiin tai horsmiin.


Arkisia asioita ja askareita. Rauhaa ja tilaa. Joskus on aika antaa asioiden vain leijua, sillä ihmistä karaistaan muutoksien myötä kahdella tapaa. Ulkoiset kokemuksemme on ensimmäinen askel uusiin kokemuksiin. Me matkustamme, tutkimme ja kerromme tarinoitamme. Toinen karaistuminen on näkymätöntä, sisäistä kokemusta. Mielemme ja sydämemme matkustaa, kun sulattelemme kokemaamme ja kokeilemme ulkoisen kokemuksemme totuutta sisäisessä maailmassamme. Näin me voimme muuttua kirjaimellisesti itse muutokseksi, jota olemme tekemässä.

– ja matkamme jatkuu.

Ps. Kiitos kaikille Costa Ricaan tulleista terveisistä ja viesteistä!

Elävä elämä – Parque national carara

Välillä tekee hyvää pistää kodin ovi takanaan kiinni ja lähteä tuulettumaan rantatuuleen tai kävelemään luonnonpuistoon.

Värikkään elämän vaarat

Tällä kertaa valitsimme kohteeksi Cararan, luonnonsuojelualueen, jonka nimi vääntyy sanasta krokotiili. Se on pohjoisin Tyynenmeren rannikon sademetsä, joka on pysynyt vielä suhteellisen koskemattomana. 

Carara on yksi Costa Rican suosituimmista kansallispuistoista, johtuen suurelta osin sen läheisyydestä San Joséhen, maan pääkaupunkiin. Sen kosteissa ikivihreissä metsissä asuu Scarlet Macaw, maan suurin ja värikkäin papukaija. Lintu on myös tämän luonnonsuojelualueen symboli.

Carraran symgoli – Scarket MacawIn patsas

Nämä papukaijat eivät ole vain värikkäitä, vaan värit ovat todella voimakkaat: sulat ovat punaiset, keltaiset ja siniset. Värit vaihtelevat macawin alalaji määrityksen mukaisesti. Papukaijan toinen tunnusmerkki on sen käyrä, suuri ja voimakas nokka, jonka vuoksi niitä kutsutaan myös leikkisästi koukkunokaksi.

Värikkyytensä vuoksi tämä laji on sukupuuton partaalla, vaikka muun muassa tämänkin luonnonsuojelualueen suojelutyön avulla lajin kantaa on saatu vähitellen elpymään. Mutta vain vähitellen. Syynä sukupuuton uhkaan on tietenkin ihmiset. He ovat vanginneet lintuja lemmikseen ja puutarhojen somisteeksi. Lemmikkinä niistä tehdään lentokyvyttömiä. Nykyisin toiminta on laitonta, mutta valitettavasti lintuja kaapataan edelleenkin. Ostohinta liikkuu noin 10 000 euron paikkeilla, joten on kova kiusaus lihottaa näiden lintujen vapaudella omaa lompakkoa. Olemme nähneet monia papukaijoja monien hotellien ja yksityiskotien puutarhoissa. Aluksi jopa ihastelimme niitä, ennen kuin meille selvisi tämä karu totuus. Ja usein meille kerrottiin, että linnut on pelastettu niiden lennettyä autoa päin. Tiedä tuosta.

Scarlet Macow vangittuna

Maailman luonnonvarainen populaatio oli vuonna 2016 noin 4 300 yksilöä. Vielä on siis toivoa. 

Scarlet Macaw vapaana

Toinen sukupuuttoa kylvävä asia tälle lajille, kuten myös muille värikkäille linnuille on perhokalastus. Pyyntivälineenä toimiviin perhoihin käytetään erilaisia sulkia ja höyheniä – ja niiden myynti on maailmalla todella iso rahakas bisnes. Varsinkin Brasilian markkinoilla liikkuu isot rahat – ja niin moni lintu on joutunut uhanalaiseksi viattomalta kuulostavan harrastuksen vuoksi. 

Elämää siirtymävyöhykkeellä

Cararassa on kaksi retkeilyreittiä, jotka vaellukseen ovat tähän vuoden aikaan todella helppoja.  4,5 km  Laguna Meandrica -polku, joka on samansuuntainen Río Grande de Tárcolesin joen kanssa, on suljettu sadekaudella (noin elokuun lopusta marraskuun puoliväliin), koska polku peittyy usein veteen joen ja suoalueen tulviessa. Silloin myös krokotiilit väijyvät polkujen varsilla, joten kävelemään lähteminen on omalla vastuulla. Kuten tietenkin aina.

Meidän ensisijaisena toiveena on nähdä Scarlet Macaw luonnossa. Se on pelkästään toive, sillä näissä luonnon vapaissa olosuhteissa ihminen ei voi määrittää etukäteen eläimen käyttäytymistä. Tietenkin voisimme ottaa mukaamme alueen tuntevan luonto-oppaan, mutta haluamme olla yhtä vapaita kuin ympärillämme olevat eläimet. Valitkoon ne, haluavatko tulla näyttäytymään meille. Joka tapauksessa luontokävely ei mene missään olosuhteissa hukkaan, sillä jo luonnonpuistossa oleilu, sen värit, tuoksut ja äänet ovat kokemus. Tämän luontopuistoalueen tekee erikoiseksi se, että se on siirtymävyöhyke luoteisalueiden trooppisista kosteista metsä alueista kohti kuivempaa metsämaastoa. Saamme ikään kuin kaksi erilaista ilmastoa yhdellä käynnillä. Mielenkiintoista!

Carara on lintuharrastajien ja villieläinten bongaajien suosikki kohde monista syistä. Ensinnäkin täällä on valtava määrä eri laijikkeita. Sen sijainti siirtymävyöhykkeellä tarkoittaa, että siellä todennäköisesti esiintyy molempien elinympäristöihin kuuluvaa eläimistöä. Toiseksi, Río Grande de Tárcoles joessa on vapaasti virtaavia osia ja sen vedet sulautuvat vuodenaikojen mukaan maaston hetteisiin soihin ja matalaan hokinttijärveen. Järveä peittävät lukuisat kukkalajit, kuten hyasintit, mikä laajentaa edelleen erillisten paikallisten elinympäristöjen määrää lähes kymmeneen. Koska osa Cararaa on kuivempi eikä kaikki puut ole ikivihreitä, Carara on avoimempi kuin etelämpänä sijaitsevat sademetsät. Tämä helpottaa lintujen ja villieläinten tarkkailua – ja valokuvausta.

Kävelemme hyvin merkittyä polkua pitkin kohti aluetta, jossa papukaijojen tiedetään erityisesti viihtyvän. Ne asustelevat alueen trooppisemmalla, kosteimmalla puolella. Tiedämme, että tuolla metsässsä on huikea määrä eläimiä, joista mainittakoon esimerkiksi opossumi, laiskiaiset ja loput englanniksi koska minulla ei tietoa suomenkielisistä käännöksistä: ”Agouti, Armadillo, Pacas, Great Anteater, Kinkajou, Tayra, Margay cat, Collared Peccary, White-tailed Deer, Poison-arrow Frogs, and the omnipresent monkeys. Birds- Collared Aracari, Fiery-billed Aracari, American Egret, Great Tinamou, Turkey vulture, Long-billed Gnatwren, Chestnut-backed Antbird, Black-hooded Antshrike, Keel-billed Toucans, Anhinga, Jacanas, Pied-billed Grebes, Mexican Tiger-bitterns and Boat-billed Herons.”

Näemme paljon erilaisia lintuja, mutta ensin silmä hakeutuu komeisiin vanhoihin puihin. Jokainen niistä on yksilöllinen, taiteellisesti luonnon vääntämä.

Komeita vanhoja puita

Yksi näistä valtavita puista on villi munuaispuu, eli cashew-pähkinäpuu. Tämä on niitä harvinaisia alueita, jossa sitä vielä kasvaa.

Villillä Carhew puulla on kokoa.

Puu on yli kuusi metriä pitkä ja valtava paksu. Pähkinät kasvavat tuolla jossakin korkealla taivaan rannassa.

Mölinää ja jalkojen töminää

Astumme valkonaama apinan ja mölyapinan alueelle. Kuulemme niiden kovan metelin. Mölinän. Mieleen nousee lapsuuden TV:stä katsomani Tarzan elokuvat, jossa apinalauma saartaa polkua pitkin astelevat norsunluita etsivät rosvot. Vaikka emme ole tekemässä tihutöitä, tiedämme olevamme niiden elinalueella. Apinoiden äänet kuulostavat luonnossa yllättävän kumeana ja tuntuu, että metsä moninkertaistaa niiden voimakkuuden. Apinoiden äänet voimistuvat askel askeleelta ja todallakin tuntuu, että niitä on jokaisessa puussa. Äänet kuulostavat käskyltä, niissä on on hyökkäyksen ääni. Varoituksen voima. ”Älkää tulko lähemmäksi, alue on meidän.”

Seisautan ajatukseni. Annan katseelleni työtä. Näen ympärilläni paljon kaikkea kaunista. Syvällä sisimmässäni toivon, etten näe yhtään apinaa.

Näenkin kaikkea kaunista. Värikkäitä kukkia keskellä vihreyttä.

Värikkäitä kukkia keskellä vehreyttä

Pieniä yksityiskohtia. Niiden kanssa saakin olla tarkkana, luonnolla on omat konstinsa pitää vieraat loitolla.

Puun runko täynnä piikkejä. Tätä puuta ei kannata halailla

Kuulemme joen solinan. Isot valkoiset linnut pyrähtävät edessämme lentoon. Hetki on taiaomainen.

Ylitämme sillan. Ja uskomatonta, miten nopeasti säätila vaihtuu kuivasta kosteampaan. Kuin märkä kostea harso kietoutuisi ympärille -ja kuumuus kasvaa. Tältä siis tuntuu olla maapallon kuivan ja trooppisen maan siirtymäalueella. Kaikkialla roikkuu lehtiä, liaaneja, saniaisia ja sammaloituneiden puunrunkojen muuri jatkuu yhä ylöspäin. Vaivoin näemme taivaan pilkottavan.

Kasvallisuus rönsyilee kaikkialle

Apinoiden meteli kaikkoaa. Kuulemme sen sijaan tukaanin kovan naksutuksen. Sen ääni on selvästi erilainen kuin pihapiirissämme asuva Keel-billed tukaani lajin.

Pihapiirissämme viihtyvä Keel-billed tukaani.

Täällä viihtyvä on laji, Chestnut-mandibled tukaani, maan suurin. Emme yrityksistä huolimatta näe lintua, mutta kuulemme selvästi linnun äänen. Jotta sen näkisimme, meillä täytyisi olla kaukoputki. Lintu maastoutuu sulavasti värikkyydestä huolimatta maastoon. Siellä korkeudessa, puun oksistossa se istuu ja nauttii vapaudesta. Pura vida, toteamme, ja jatkamme matkaa.

Kuulemme ison kahahduksen. Ehkä se on Scarlet Macaw. Onneksi nyt ei ole lajin lisääntymisaika, sillä sen sanotaan olevan silloin uskomattoman aggressiivisia. Lintu saattaa elää yli 70-vuotiaaksi ja uros pysyy yhdessä kumppanissa koko elämänsä ajan. Uusi kahahdus, näemme ison kalkkunan näköisen linnun pelmahtavan eteemme polulle. Sillä ei ole mitään kiirettä, eipä myöskään meillä. Täällä mennään luonnon ehdoilla. 

Lintu bongattu oolulla.

Katseeni etsii lintuja korkealta puun oksilta, enkä ole huomata, että olen astumassa polulla makaavan isohkon iguaanaliskon päälle. Ne eivät täällä pelkää ihmisiä, koska ne ovat omalla turvallisella alueellaan. Hypähdän sen yli ja onnittelen itseäni nopeasta reagointikyvystä. Niiden hampaat ovat erittäin piikikkäät – ja suu täynnä bakteereita, joten on parempi väistää, kuin hermostuttaa liskoa ja keskeyttää sen autuaan näköistä auringonpalvontaa.  

Osana lentoa

Aivan retkemme lopussa, toiveemme toteutuu. Kaunis, uskomattoman värikäs Scarlet Macaw lentää kuin näytösluontoisesti edessämme. Annan itseni häikäistyä. Unohdan kameran, unohdan itseni. Keskityn vain ihastelemaan tuota kaunista, värikästä lentoa. Sen lentokykyisiä siipiä, sen voimakkaita siiveniskuja. Haluaisin viivyttää hetkeä, olla osana lentoa, mutta pian se katoaa metsän siimekseen.

Sitähän me kaikki toivomme. Saada olla elävä ja vapaa. Siksi iloitsemme kuulemastamme uutisesta, että Costa Roca on päättänyt ensimmäisenä maailmassa sulkea kaikki eläintarhansa. Huolehtia eri tavoin niistä, jotka vapautuvat vankiloistaan ja päästää ne mahdollisuuksien mukaan takaisin luontoon.

Olla elävä ja vapaa. Se meitä kaikkia maailman eläinlajeja yhdistää.

Luonnon jäätelöpuikko ja muutama muu – Costa Ricasta

Terveiset edelleen Costa Ricasta! Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti olla juuri nyt Suomessa, todennäköisesti sormet ja huulet mustikasta sinisenä – tai vaihtoehtoisesti lepuuttelisimme väsyneitä jalkojamme suon reunalla hillareissun jälkeen. Mansikoita ja uusia perunoita saamme täällä vuoden ympäri, mutta mustikka ja lakka, ne ovat ehdottomasti kaksi tärkeintä, joita Suomen upeasta satokaudesta eniten kaipaamme. 

Syy suunnitelmien muutokseen on tietenkin korona. Costa Rican rajat ovat edelleen kiinni ja lentokoneet lentävät vain rahtilentoja. Meillä on ollut siis hyvää aikaa tutustua sadekauteen ja tämän vaiheen luonnon antimiin. Sadekausi tarkoittaa meillä sitä, että aamupäivisin on usein aurinkoista ja kuivaa, mutta usein iltapäivisin sataa, joskus kovaakin. Se tarkoittaa myös sitä, että luonto on täydessä vihreydessä ja kaikkialla ympärillämme sykkii vahva kasvun voima – ja pieniä ennen näkemättömiä kasvun ihmeitä paljastuu eteemme. Olen jo aiemmassa postauksessa kertonut pihapiirimme antimista (alla linkki)…

… ja nyt lisään siihen muutaman uuden havainnon:


Luonnon jäätelöpuikko – Guaba

Pihallamme jököttää iso puu, jonka oksistossa pilkottaa vihreitä lituskamaisia putkiloita, Guaboja. Ne muistuttavat hyvin paljon herneen palkoa, kuitenkin guaban palko on huomattavasti suurempi ja sen väri syvän vihreä. Hedelmän yllätys löytyy herneenpalon tapaan sen sisältä. Kun murtaa hieman voimaa käyttäen palkon auki, sen sisältä löytyy siemenkiviä, joiden ympärillä on valkoinen nestemmäinen ”pumpulihuurre.”  Itse siemenkiveä ei syödä, vaan sen ympärillä oleva huurre imeskellään – ja kivi heitetään pois. Huurre on makeaa ja sen samettisen olomuodon vuoksi sitä kutsutaan ”luonnon jäätelöpuikoksi” tai ”jäätelöpavuksi”.

Cuaba, luonnon jäätelöä

Jos tarkkoja ollaan, Guaba ei ole hedelmä, vaan palkokasvi, vihreiden papujen, herneiden ja linssien sukulainen. Tätä palkokasvia ei kuitenkaan käytetä pääruuassa, vaan pikemmin sen makeus sopii paremminkin välipalaksi ja jälkiruoaksi. Guaba saattaa kasvaa noin 18 metriseksi, ja koska se kestää kuumankin lämpötilan, se on antaa runsaan sadon suuressa osassa Costa Ricaa. Joillakin alueilla guabapuuta käytetään kahvipensaiden varjopuina, mutta osa viljelijöistä viljelee puita pelkästään sen herkullisten ”hedelmänsä” vuoksi. Monet ticot kasvavat tätä takapihallaan, koska puu ei ole kasvuolosuhteiltaan kovin nirso, se kasvaa nopeasti ja sitä ei tarvitse sen kummemmin hoitaa. Sopii siis täydellisesti puutarhaamme!

Guabapuun kautta opin myös hieman paikallista kulttuuria, eli sitä miksi, joitakin ihmisiä kutsutaan ”guaberoksi”. Suomalaisittain tulee mieleen ilmaisu ”Hannu Hanhi.” Costa Ricassa guaba tarkoittaa ”sattumaa” tai ”onnea”. Jos joku on toisen mielestä erityisen onnekas, häntä voidaan kutsua ”guaberoksi”. Tai jalkapalloareenalla saattaa odottamaton ja onnistuneen jalkapallopelin jälkeen kiiriä huuto: ”que guaba ese gol” eli ”mikä onnekas maali!” 

Guaballa on maassa pitkä historia, se juontaa juurensa muinaisista sivilisaatioista, kuten inkoista. Siksi tästä kuulee käytettävän myös eri nimityksiä. Historiallisen merkityksensä vuoksi Guaban palko esiintyy keramiikassa osoituksena siitä, että palkoja on käytetty ns. kunnialahjoina. Tämän vuoksi niitä kutsutaan myös kuninkaallisiksi herkkuiksi. 

Nykyään myös pumpulisen huurteen alla olevat poisheitettävät mustat kovat siemenet ovat löytäneet luovissa käsissä uusiokäytön. Näitä hohtavan mustia, hieman soikeanmuotoisia siemeniä käytetään helmien tavoin; niitä pujotetaan kuivaksen jälkeen kaulakoruihin tai korvakoruihin. 

Tuttu avacado

Avocado on tuttu jokaisen kaupan hyllyltä myös Suomessa. Voitte vaan arvata, miten iloisen yllättyneitä olimme, kun löysimme tontiltamme avocadopuun! Ongelmana tällä hetkellä on vain se, että puu on päässyt vuosien varrella kasvamaan valtavan korkeaksi. Puun latvuksissa keikkuvien hedelmien noukkimiseen ei oikeastaan ole muuta keinoa kuin odottaminen: avocadot  tippuvat kypsyessään maahan. Paraikaan etsimme tietoa miten puun voisi kesyttää pienemmäksi ilman, että menetämme tulevien vuosien kallisarvoista satoa. Puun tuottamat avocadomme ovat nimittäin erittäin hyvän makuisia. 

Oman puun avocadot

Jocote – monikäyttöinen hedelmä

Tämänkin puun ohi olemme kävelleet lukuisia kertoja, mutta vasta nyt ymmärsimme, että kyseessä on Jocote-puu. Nimen alkuperä juontuu Nahuatl-sanasta xocotl, tarkoittaen mitä tahansa hapanta tai hapanta hedelmää. Suomennettuna se tarkoittaa punamombini.

Jocote

Ticot ovat käyttäneet Jocotea tuhansia vuosia sekä mehuihin ja ruokaan että lääkkeisiin (mm. keltaisuuden hoitoon.) Puita käytetään myös ”elävien aitojen” kasvattamiseen maanviljelysten suojaamiseen sekä myös maaperän eroosion pysäyttämiseen. Puunhedelmistä tehtyä ”purukumia” on käytetty liimana. Uskomattoman monipuolinen hedelmä siis!

Hedelmät nautitaan useimmiten sellaisenaan, raakana ja täysin kypsinä. Omaan suuhuni raaka jocote on liian hapan. Kypsyyden näkee hedelmän vihreyden muuttumisesta keltaiseksi ja hedelmän kuori on pehmeä. Kypsänä hedelmäät ovat erittäin makeita. Niitä syödään samalla tapaan kuin luumua tai mangoa, hdelmämassa syödään ja kivi heitetään pois. 

Jacote

Usein täällä näkee, että hedelmät keitetään vedessä sokerin ja joskus muiden hedelmien kanssa ”siirappin tai hunajan” valmistamiseksi.Tämä sokeroitu seos syödään jälkiruokana tai jäätelön kera. Tällä tavoin hedelmät säilyvät useita kuukausia. Kenties kaikkein yleisin tapa kuitenkin on, että kypsät hedelmät maustetaan etikka- tai limemehuun ja syödään chilepippurin ja suolan kanssa.  Vielä on paljon kokeiltavaa!

Pitahaya (pitaija tai pitaya)

Erikoisimmista puutarhamme yllätyksistä on Pitahaya. Se on kaktushedelmä, jossa ei kuitenkaan ole kaktukselle ominaisesti piikkejä. Laji on hyvin muunteleva. Kaktuksen ”oksat” kiipeilevät tai roikkuvat puiden oksilla tai aidoissa tai se voi joskus, tosin harvemmin ryömiä myös maata pitkin. 1-3 cm paksut varret voivat kasvaa jopa 10 metriä pitkiksi. 

Sen kukka on mystinen: laji kukkii vain öisin ja kukin kukka on auki ainoastaan yhden yön. Olen kuullut kukkaa kutsuttavan myös yön kuningattareksi. Tällä hetkellä kukka on nupullaan ja jännitämme milloin kukat puhkeavat.

Kukka on puhjetessaan valkoinen ja sen tuoksu on huumaava, joten voi hyvin kuvitella, että sitä käytetään parfyymien aineosana. Tuoksusta tulee monien mielestä mieleen vaniljan tai appelsiininkukan sekoitus. 

Täällä kasvava lajikkeen hedelmä on keltainen. Pitaija-lajikkeita on myös sinipunaisia, mutta se on Aasialainen lajike, joka tunnetaan paremmin nimellä lohikäärmehedelmä. Nimi on viittaus kasvin muotoon.

Hedelmän voi halkaista ja syödä lusikalla suoraan kuoresta lohkomalla. tai sen voi kuoria ja pilkkoa pieninä kuutioina naposteltavaksi. Siitä voi myös tehdä mehua. Hedelmälihassa on paljon pieniä, mustia ja syötäviä siemeniä, mutta paksua kuorta ei käytetä.

pitaya tai pitaija

Pitaija soveltuu jälkiruoaksi esimerkiksi juustolautaselle, ja se suositellaan tarjottavaksi jäähdytettynä. Sopii myös salaatteihin. Hedelmän maku on hyvin mieto muistuttaen hieman kiivi hedelmää. Pitaya kuuluu täälläkin hedelmäosaston arvokkaimpiin hedelmiin, ja sen kilohinta vaihtelee 5 ja 15 euron välillä. Hedelmä tunnetaan vatsavaivoja helpottavana herkkuna.

Banaani ja erityisesti sen kukka

Mainitsin aiemmassa postauksessa, että tontillamme kasvaa banaaneja. Olen nyt oppinut, että itse asiassa banaanin kukka on erittäin maistuva ja sen sanotaan olevan jopa hedelmää ravinteikkaampi. Tätä punaista kaunotarta käytetään aromikkuutensa vuoksi salaateissa, keitossa ja jälkiruuissa. 

Banaaninkukka

Niin ne suunnitelmat muuttuvat! Enpä olisi uskonut syöväni mustikka-aikaan banaaninkukkasalaattia. Näiden herkullisuutta on edes turha verrata tai arvioida.

Elämä on täynnä mielenkiintoisia yllätyksiä, kun muistaa pitää kaikki aistit auki. 

Joten elämyksellisiä hetkiä kaikille!

Kohokohtia! – El Salvadorissa (osa 2)

Autimatkamme halki El Salvadorin jatkuu… Kuvailin matkamme varrella olleita ensimmäisiä kohteita edellisessä postauksemme (alla). Reittimme kulkee suosittua  ”Ruta de las Floresta” eli  ”kukkien tietä , jota myös kutsutaan ”Ruta de los Volcanes eli Tulivuorien tie.” Kuljettajana ja oppaanamme toimi paikallisen matkatoimiston Network Tourista Alvaro Martinez. 

Juayua – Upea yllätys

On hieno sää, taivas helottaa heleänsinisenä ja lämmin ilma tuoksuu tulivuoren ja kukkien sekoitukselle. On kuivan kauden viimeisiä hetkiä, jolloin El Salvadorin luonnon aistikkuus tuntuu nousevan lentoon ja leijuttaa meitä ihmisiä jo pelkällä olemassaolollaan.

Olemme Juayuassa, jonka vetonaulana ovat muun muassa retket ympäröiville vesiputouksille tai vaihtoehtoisesti kaupungin kiviset kadut ja lauantaipäivän erikoisuudet.

Valitsimme kävelyn kaupungilla, ja koska matkamme tapahtui juuri ennen koronaa, muistelemme mielellämme tuota aikaa, jolloin saatoimme rennosti puikkelehtia ihmistungoksessa; väistellä kengänkiillottajia, arvanmyyjiä ja kaikkia näitä ihmisiä, jotka ovat tulleet Juayuan kaupunkiin tapaamaan ystäviään ja nauttimaan viikonlopun tunnelmasta. Nimittäin viikonloppuisin kaupungissa vietetään La Feria Gastronomica -tapahtuma eli Juayuan ruokajuhlaa. Eri kaupungeissa vietetään omanlaisiaan, mutta täällä sanotaan olevan ne kaikkein isoimmat ja näyttävimmät ruokafestivaalit. 

Kaksi kaupungin pääkatua on valjastettu tähän tarkoitukseen. Alue on katosten reunustama ja ilma on paksu puuhiilen ja ruuan tuoksuista. Kymmenet pienet katukeittiöt täyttävät katokset, joista jokaisessa on näytteitä kolmesta tai neljästä perinteisestä Salvadorian ruoasta. Täältä löytyy kaikki keitoista, grillattuihin lihalautasiin, mereneläviä, jälkiruokia ja cocktaileja. Kasvissyöjien – ja varsinkaan vegaanien ruokajuhla tämä ei varsinaisesti ole, mutta varmaankin etsimisellä sellaistakin seasta löytyy. 

Söimme edellisessä kaupungissa, joten täällä voi maistaa jälkiruuaksi vaikkapa jättimäistä ananasta, josta makea sisus on koverrettu pois ja sekoitettu jäärouheen ja makeutusaineen seokseen – ja lopuksi tämä seos kaadetaan uudestaan onttoon hedelmään.  Ennen nauttimista, siihen kuuluu ripottelta oman maun mukaan vähän suolaa, limemehua, kuumaa makeaa kastiketta tai kuivattuja chilejä. Tai toki siitä voi tehdä cocktailin, lisätään vain sekaan hömpssäys paikallista rommia.  

Kaupungista löytyy yksi maan vaikuttavimmista kirkoista, Santa Lucian seurakuntakirkko. Sen valkoiset rapatut seinät hohtavat kuin majakka sinistä taivasta vasten ja punaiset kaarimaiset ovi ja ikkunaholvit tekevät siitä hyvin näyttävän.

San Lucian kirkko Juayuassa

Kirkko on kaunis, mutta se on aivan muusta syystä tunnettu. Sen sisällä on upea yllätys. Siellä on suuri siirtomaa-ajan patsas, Cristo Negro (Musta Jeesus) eli mustasta kivestä veistetty patsas Kristuksesta. Toinen samankaltainen löytyy Guatemalasta.

Cristo Negro

Patsaita ja maalauksia mustaihoisesta Jeesuksesta tunnetaan jo kristinuskon ensimmäiseltä vuosituhannelta. Mutta jostakin syystä ne ovat painuneet unholaan. Ainakin täällä El Salvadorissa, Juayuan kaupungissa ihmiset ovat ylpeitä mustasta kivestä veistetystä Jeesus patsaastaan. Tämän erikoisuuden vuoksi, monet ihmiset kutsuvat kotikirkkoaan Cristo Negro -kirkoksi, eivätkä käytä kirkon virallisen nimeä.

Apaneca – Vihreitä labyrinttejä  

Seuraavaksi saavumme Apanecaan, pieneen kylään, joka sijaitsee 1 470 metriä merenpinnan yläpuolella. Kaupungin nimi juontuu sanasta Nahuat, joka tarkoittaa ”tuulen jokea.” Matkailijoille suositellaan täällä epäilemättä patikoimaan houkuttelevalle vihreällä laguunille, joka sijaitsee Thieman kylää korkeammalla eli 1700 metrin korkeudessa tulivuoren kraaterissa. Vaellus kestäisi sinne noin kolme tuntia, joten kaikessa houkuttelevuudessaan emme tehneet sitä ajan käytöllisistä syistä. 

Sen läheltä löytyy oppaan mukaan myös muita houkuttelevia nähtävyyksiä, kuten sypresseistä tehty labyrintti. Se on Keski-Amerikan suurin sypresseistä muodostuva pensastilateos; kaunis maisemallinen paikka, jossa on miellyttävä viileä ilmasto ja siellä leijuu sypressin ominainen tuoksu. Tutustuimme siihenkin vain kaupungin keskustan esittelytaulussa.

Labyrintti Apanecassa (kuva kaupungin nettisivuilta)

Apaneca näyttää ja tuntuu hyvin hiljaiselta. Näemme täälläkin kirkon, joka on kuten muutkin täällä olevat rakennukset samoin siirtomaa-ajanjaksoa. Kaupunki  on ihanteellinen paikka vetää hetken henkeä ennen kuin matkamme jälleen jatkuu…

Ataco – kahvia ja katutaidetta

Päivä alkaa kääntyä jo iltapäivään, kun saavumme Atacoon, pieneen vuoristokaupunkiin, joka  sijaitsee puolentoista tunnin päässä San Salvadorista. Alueen sanotaan olevan yksi parhaimmista kahvinviljely alueista koko Keski-Amerikassa. Kahvinviljelystä on myös tehty osa luonnon taidetta!

Kahvinviljely on taidetta

Kaupunki on suosittu myös paikallisten lomailijoiden keskuudessa, joten täällä on tarjolla erilaisia kahviloita, baareja  sekä yöpymiseen soveltuvia hostelleja ja myös vuoristohotelleja.

Ataco on erityinen paikka taiteen ystäville. Täältä löytyy paljon paikallista kautaidetta: 

Atacon pääkadut on peitetty monisävyisillä seinämaalauksilla, jotka tutkivat El Salvadorin alkuperäiskansojen, maatalouden ja vallankumouksen perintöä. Melkoinen ulkotaiteen taidegalleria avautuu eteemme vain kävelemällä kaupungin katuja.

Vaellamme mukulakivikatuja ja sukelllamme silloin tällöin paikallisiin yrityksiin. 

Värikkäitä kauppoja

Käsitöitä on myytyvänä ja tekeillä joka puolella minne menemmekin. Kudontatyöt näyttää olevan tämän paikan erikoisuus.

Värikästä kudontaa

Atacossa elääkin vahva ”taiteellinen yhteisö” , jonne omaa suuntaa etsivät taiteilijat ja käsityöläiset tulevat hakemaan inspiraatiota

Oppaamme mukaan tänne kannattaa tulla aina, mutta erityisesti Día de los Farolitosin aikana katoliseen lyhtyjuhlaan, joka kunnioittaa Neitsyt Mariaa ja jota on vietetty 150 vuoden ajan.  Silloin kadut ja talot täyttyvät kynttilävalaistuilla lyhdyillä, sytyttäen koko kaupungin kimaltelevaan hehkuun.

Tazumal – El Salvadorian mayamaailma

Viimeisenä vierailemme Tazumalin-raunioilla. Kohde on tärkein historiallinen arkkitehtuuriraunio El Salvadorissa. Kohde on pieni verrattuna Meksikon ja Keski-Amerikan moniin valtaviin rauniokaupunkeihin. Tämä arkeologiset kohde tarjoaa kuitenkin tärkeän näkökulman siitä, millainen päivittäinen elämä oli mayojen yhteiskunnassa.

Tazumal El Salvadorissa

Takaisin pääkaupunkiin San Salvadoriin

 ”Matkailu on yksi toimiala, joka auttaa maamme kasvamaan ja vahvistumaan”, kertoi Toursin opas Alvaro Martinez.  ”Viimeisen 15 vuoden aikana poliittisella areenalla, infrastruktuurissa ja koulutuksessa on edistytty.  El Salvadorialaisilla on enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan ennen, ja joskus muutos on hidasta, mutta asiat muuttuvat kuitenkin parempaan suuntaan. ”

Ihmiset yhdistävät usein El Salvadorin vaaraan. Tämä oli valitettavasti myös totta, koska joukkoväkivalta, huumeet, murhat ja naisten hyväksikäyttö ovat täällä (aivan liian) yleistä. Mutta se on vain yksi puoli totuudesta, enemmistö salvadooreista on hyväntahtoisia ihmisiä ja maassa on paljon positiivista nähtävää ja kerrottavaa.

Löysimme itse matkamme aikana dynaamisen maan, jota pienen koon vuoksi on helppo tutkia: näimme hedelmällistä tuliperäistä keskiylänköä majesteettisine tulivuorineen, maan monimuotoista kasvillisuutta ja eävää elämää täynnä olevia kyliä ja värikkäitä kaupunkeja. Herkullista ruokaa, ainutlaatuisia ja kiehtovia festivaaleja ja uskomattomia ystävällisiä ihmisiä. Tunsimme itsemme joka puolella tervetulleiksi, hymyilevät, lämminhenkiset paikalliset asukkaat olivatkin matkamme parasta antia. 

Näimme vain vilauksen Tyynenmeren rantavyöhykkeestä, joten kun seuraavan kerran tulemme El Salvadoriin, menemme upottamaan paljaat varpaamme lämpimään rantahiekkaan – ja kävelemään rantaviivaa pitkin. Sitä nimittäin riittää, oppaan mukaan rantaviivaa löytyy reilut kolmesataa kilometriä.

Kiitämme turvallisesta ja antoisasta autoretkestämme ammattitaitoista opastamme Network Tourista Alvaro Martinezia!

Tulivuoria ja tarinoita – halki El Salvadorin (osa 1)

El Salvador (nimi tarkoittaa vapahtajaa) on Keski-Amerikan pinta-alaltaan pienin ja tiheimmin asuttu valtio. Maan rajanaapureina  on Tyynenmeren lisäksi Honduras ja Guatemala. 

Kuten aiemmassa postauksessa viittasin (alla linkki) El Salvador on pitkälle teollistunut, mutta pitkä sisällissota, suuret tuloerot, väkivaltainen huumerikollisuus sekä alttius maanjäristyksille ja tulivuoren purkauksille on muovannut modernia El Salvadoria rajulla kädellä. Mainitsin myös, että monet täällä vierailleet kertovat maan olevan tulvillaan upeita maisemia ja siitä, kuinka suurin osa tästä kauniista maasta on ”ongelmista koskematonta.”  

Ohessa edellinen postaus

Kierrettyämme muutaman päivän maan pääkaupunkia San Salvadoria (SS) kohtasimme ystävällisiä ja vieraanvaraisia salvadooreja. Innostuimme ajatuksesta nähdä ja kokea El Salvadoria pääkaupunkia laajemmin. Harkitsimme ensin julkisia kulkuneuvoja tai auton vuokrausta, mutta tavattuamme Alvaro Martinezin, paikallisen Network Tourin johtajan Barcelo hotellin aulassa, päätimme poiketa  tavoistamme ja osallistua opastetulle autoretkelle.

Seuraavana päivänä matkaan! Olimmekin retken ainoat osallistujat, joten saimme nauttia henkilökohtaisesta opastetusta retkestä halki El Salvadorin. Tässä maassa ei ole turisteja tungokseen asti.

Kukkia ja tulivuoria

Mikäpäs autoon istuessa! Ilmastoitu auto ja kuljettajana Alvaro, joka tuntee El Salvadorin maantieteen, historian, ja nykypäivän tilanteen kuin vettä vaan  – ja osaa kertoa siitä myös meille sujuvalla englannin kielellä. Lähdimme ajamaan suosittua  ”Ruta de las Flores” eli  ”kukkien tietä.”  Tämä luonnonkaunis reitti kiemurtelee ylhäällä Länsiylänmaan vuoristossa, rehevien vihreiden rinteiden ja kahviviljelmien keskellä. Nimensä tie on saanut kukista, jotka erityisesti kevään aikana kukkivat kaikilla väreillä reitin varrella.  

Reittiä kutsutaan myös nimellä ”Ruta de los Volcanes eli Tulivuorien tie.” El Salvadorin maaperällä on 20 tulivuorta ja maa sijaitseekin Tyynenmeren tulirenkaan alueella, jonka johdosta maassa esiintyy säännöllisesti vulkaanista toimintaa. 

Izalco – hiljaisuutta

Upeiden vuorimaisemien lomitse mutkitteleva tieyhdistää maan pieniä idyllisiä kyliä ja kaupunkeja toisiinsa. Saavumme ensimmäisenä pieneen Izalcon kylään, joka on saanut nimensä läheisestä nuorimmasta tulivuoresta,  ”Volcan Izalco” eli Tyynenmeren majakka.

Izalcon tulivuori (Foto wikiwand)

Tulivuoren kauniin silhuetin vuoksi siitä on tullut vähitellen ihmisten suosikki – ja siten myös maan symboli. Volcan Izalco ”syntyi” vuonna 1770  – ja se oli jatkuvassa purkauksessa, kunnes vuodesta 1966 lähtien se on ollut  passiivinen.  Izalcon sanotaan ”vain lepäävän hetken”, sillä sen tiedetään olevan aktiivinen.

Jos El Salvadorissa haluttaisiin pullottaa yhtä luonnon arvokkainta ominaisuutta, hiljaisuutta – ja myydä sitä kiireisille kaupunkilaisille, uskoisin, että pullottaminen tapahtuisi tässä Izalcon idyllisessä kylässä.  Kylä huokuu hiljaisuutta; täällä ei odoteta jatkuvasti vieraita tai turisteja tulevaksi, ihmiset elelevät tavallista arkeaan töitään tehden. 

Kylän keskellä sijaitsee Asunción barokkityylinen kirkko, joka on huomiota herättävän kookas puolikaarineen, Toscanan pylväikköineen ja yläosan neljällä huipullaan. 

Izalcon komea kirkko

Nautimme kiireettömyydestä. Rauhasta. Hiljaisuudesta. Tuosta liian vähän arvostetusta luonnonvarasta. Meidän moderni aika painottaa visuaalisuutta, ja usein emme edes kyseenalaista kaupunkien jatkuvaa taustametelin mielekkyyttä.

Seuraavaksi saavummekin…

Nahuizalco – hurja menneisyys

… Nahuizalcoon, joka tarinan mukaan tarkoittaa ”neljää Izalcoa.” Nimen alkuperästä on useita teorioita.. Yksi niistä väittää, että kaupungin perustivat neljä perhettä Izalcosta (katso edellinen kylä).  Toinen teoria sen sijaan kertoo, että nimi syntyi, koska sen väkiluku oli aikanaan neljä kertaa Izalcon väestöä suurempi. Olipa totuus nimen taustalla mikä tahansa,  Nahuizalco on suuri pre-latinalaisamerikkalainen kaupunki, jota alun perin asuttivat aluperäiskansojen pipil-ihmiset.

Tänä päivänä kaupunki tunnetaan myös monien lahjakkaiden käsityöläisten kotina. Kaupungin keskustassa sijaitsevat markkinat heräävät pimeän tullen, jolloin paikalliset sytyttävät kynttilöillä houkutellakseen  ostajia mm puusta ja pajuista tehdyille käsitöille.

Nykyisyys korostaa siis elämän iloa, värikkyyttä, jatkuvuutta ja luovuutta. Sen sijaan kaupungin historia on väritetty maan yhdestä verisimmistä kansanmurhastä. Kävimme tutustumassa keskustassa sijaitsevaan museoon, joka kertoo alkuperäiskansan kohtaamasta julmasta kohtelusta, varsinkin vuosina 1932-33. 

Alkuperäisväestö eli kurjuudessa, heitä orjuutettiin, kunnes he ryhtyivät kapinaan vuonna 1932. Maan hallitus sai siitä syyn vastatoimiin ja vihaa lietsottiin  lyömällä heihin pelätty kommunismin leima, ns. ”kommunistisen” ideologinen kuva. Perusteluina hallitus käytti väestön alkeellista maanviljelystä, pukeutumista ja yleensä heidän tapaansa elää luonnonmukaisesti.

Foto: Museon luvalla kuvattu

Hallitus toteutti joukkomurhan, joka oli hyvin perusteellinen – ei edes naisia ​​ja lapsia säästetty. (Arviolta 15 000 – 50 000 ihmistä). Seuraukset alkuperäisväestölle olivat tuhoisat. Loput El Salvadorin alkuperäisväestöstä piiloutuivat ”maan alle” ja joutuivat myös tulevienkin vuosikymmenien ajan  salaamaan henkilöllisyytensä.  Vasta  vuonna 2011 maan presidentti pyysi anteeksi heihin kohdistettua julmaa kohtelua ja asetti uuden lain, jolla tunnustettiin alkuperäiskansojen oikeudet. Se oli ensimmäinen laatuaan El Salvadorin historiassa.

Foto: Museon luvalla kuvattu

Historia ja nykyisyys. Sulattelemme kaikkea kuulemaamme ja näkemäämme kirkkopuistossa ja katselemme nykyisyyttä sen yltäkylläisessä vehreydessä ja värikkyydessä.

Kuten museon opas kertoi, täällä ihmiset haluavat uskoa hyvää ja toipua menneisyydestä. Unohtaa pitkät ja hirvittävät päivät ja yöt, vuosikymmeniä jatkuneen pelon, jotka sitä seurasivat.

Ihmiset haluavat vaalia vanhoja alkuperäiskansan kulttuuriperinteitä, kuten omaa kieltä, käsityötaitoja ja kansanperinteitä. Se on jatkuvuutta läpi eri aikajaksojen. Joka sitoo haavat, parantaa jälleen uskon ihmisyyteen.

 Salcoatitan – sielujen koti

Seuraavaksi saavumme pieneen Salcoatitaan, joka sijaitsee noin  75 km pääkaupungista. Kaupunki on suosittu muun muuassa sen suotuisan ja miellyttävän, hieman viileämmän ilmastonsa vuoksi. Nahuatlin kielellä salcoatitan tarkoittaa  ”tuulen jumalan ja valkeuden tähtiä”.  Tämä hiljaisesti humiseva, yli 1000 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella sijaitseva vuoristokaupunki tunnetaan kahvinistuksen edelläkävijänä. Perinne juontaa juurensa 1800-luvulle.

Salcotitanin raittia

Yksi kaupungin  tärkeimmistä nähtävyyksistä on puu. La Ceiba.  Aivan kaupungin sisäänkäynniltä löydämme pienen puiston, jossa on jättiläimäinen puu nimeltään La Ceiba, jonka arvioidaan olevan yli 400 vuotta vanha.

La Ceipa

Paikallisen kansanperinteen mukaan kuka tahansa, joka koskettaa ja kiittää Ceiba-puuta, saa vanhan Nahuatlin alkuperäiskansojen kielellä ”lahjan puussa asuvilta sieluilta”.  La Ceiban puussa asustaa siis alueella asuvien alkuperäiskansojen sielu.  Joten kiitämme puuta – ja saa nähdä mitä tapahtuukaan!

Toinen kaupungin nähtävyys on  siirtomaakirkko, jolla oli perinteinen valkoinen väri, rakennettiin kalkkikivellä ja tiilikatolla.  Tämä kirkko on vuodelta 1824 ja se on omistettu arkkienkeli Mikaelille.

Koska tämä upea  vanha kirkko vaurioitui vuoden 2001 maanjäristyksen aikana, rakennettiin sen viereen uusi, keltainen kirkko, joka tunnustaa samaa pyhyyttä.

Gastronomian juhlaa

Salcoatitanissa, kuten useimmissa pienissä suosituimmissa kaupungeissa El Salvadorissa, rakastetaan ruokaa! Arkipäivisinkään siellä ei ole vaikea löytää paikallisia ravintoloita, jotka tarjoilevat hyvää paikallista ruokaa, mutta  viikonloppuisin gastronomia kuitenkin muuttuu. Tässä kaupungissa järjestetään joka viikonloppuna ruokafestivaali, jossa vierailijat voivat maistella perinteisiä ruokia El Salvadorin länsialueelta;  ne voivat myös maistella tyypillisten salvadoralaisten ruokien, kuten pupusien ja tamalesien variaatioita.

Ruokajuhlat pidetään keskuspuistossa paikallisen kirkon edessä.  Siihen osallistuminen olikin myös meidän tärkein tehtävämme käydessämme Salcoatitanissa.

Vatsat täynnä on hyvä ihastella maisemia. Ollakseen niin pieni maa, El Salvador on täynnä upeita luonnonkauniita alueita ja toisistaan poikkeavia maisemia. Katsellessamme horisontissa nousevaa jylhää tulivuorijonoa, erimuotoisia ja korkuisia silhuetteja, joista maapallon sisuksen sulat ja kaasumaiset ainekset purkautuvat maan pinnalle ja ilmakehäämme.  

Tulivuorien upeutta El Salvadirissa (foto: Alvaro Martinezin)

Tutkijat ovat kuvanneet kuinka geologian kiertokulussa materiaalit muuttuvat ja jalostuvat, mutta vielä siis paikoin satojen miljoonien vuosien takaiset tulivuorien purkaukset ovat edelleen luettavissa myös Suomen kallioperästä. Se saattaa tuntua uskomattomalta, mutta ehkä vielä ihmeellisempää on se, kuinka keskeinen rooli tulivuorilla on kaiken sen synnyssä, mitä ympärillämme näemme. Tutkijat sanovat myös, että käytännössä kaikki materiaali, mitä luonnossa nähdään, multa ja vesikin, on peräisin tulivuoren purkauksista. 

(foto: Alvaro Martinezin)

Matkamme jatkuu halki El Salvadorin… seuraavassa postauksessa lisää tarinoita ja mielenkiintoisia matkakohteita…

Säätiedot

San José
vähän pilviä
19.5 ° C
20.4 °
19.5 °
88 %
3.6kmh
20 %
la
25 °
su
27 °
ma
28 °
ti
26 °
ke
17 °

Seuraa meitä somessa!

170FanitTykkää
510SeuraajatSeuraa