17 C
Kuopio, Finland
keskiviikko, 20.06.2018, 19:48
Koti Blogi

Oivallusten iloa – aikuisina matkalla

Matkustimme yhtäjaksoisesti monta kuukautta – ja nyt olemme hyvän aikaa sitten palanneet takaisin kotimaahan. Myös tämänkertainen matkamme, (kolmas pitkä reissumme) on ollut meille erittäin antoisa ja mieleenpainuva. Olemme kohdanneet sisäisiä vastustuksiamme, parantaneet kestävyyttämme ja pariskuntana olemisen joustavuutta. Tässä muutama oivallus, jonka löysimme matkaltamme.

1. Oikean lähteen löytäminen

Kirjoittaminen on kuin matkustaminen – tai jopa suuremmin sanoitettuna, se on kuin elämä itse. Parhaimmillaan se pulppuaa oikeasta lähteestä: luovuuden ilosta. Sitä ei kuitenkaan voi käskyttää, eikä sitä voi hotkia. Luovuuden ilo on  samalla matka, päämäärä ja koti. Sitä ei voi muuten ymmärtää: sille on luovutettava kaikki valta. Silloin se koskettaa syvemmältä ja jättää pysyvän lempeän jäljen.

Tämän vuoksi blogimme tarkoitus ei ole olla päivälleen tai edes viikottain ajantasassa elävä päiväkirja. Sääntönä on, että jos kokee kiirettä, velvollisuutta tai alkaa miettiä liikaa kielikukkasia, unohda kirjoittaminen, kunnes se jälleen maistuu!

2. Maailma on hyvä

Uutiset pumppaavat joka päivä maailmalta negatiivisia kauhukuvia, uhkaa ja vääryyttä. Aivan kuin aurinko olisi murhattu ja se poljetaan päivittäin silmiemme edessä suon silmään. Tiedämme! Kauheudet ovat totta, mutta tiedämme myös, että ne ovat vain yksi totuus katsoa maailmaa.

Kuljemme kaiken aikaa matkoillamme julkisella liikenteellä, asumme usein paikallisten kodeissa tai pienissä hostelleissa. Syömme ja juomme paikallisten suosimissa paikoissa. Elämme heidän kanssaan tavallista arkea. Aurinko on taivaalla edelleen, sitä ei ole upotettu suon silmään. Ihmisten hyvyyttä on kaikkialla! Meitä kohtaan täysin tuntemattomat ihmiset ovat olleet erittäin avuliaita, ystävällisiä ja kunnioittavia. Kuten me olemme olleet heitä kohtaan. Maailma on pullollaan hyväntahtoisia ihmisiä, kauniita sanoja, hyviä tekoja. Sydän täyttyy toivosta!

Maapallon pinta on rajallinen ja kaikille ihmiselle yhteinen. Ihmiselle annetaan juuri niin paljon hyvyyttä ja onnea, kuin hän rohkenee tunnustaa. Voimme sanoa vilpittömästi: maailmassa on liikuttavan paljon hyvää!

3. Olenko hereillä juuri nyt?

”Kauneus on katsojan silmissä”, me sanomme. Olemme matkallemme huomanneet, kuinka meidän on tietoisesti keskityttävä kauneuteen tajutaksemme sen!

Maisemat kiitävät ohi hyvin herkästi. Samoin kuin hetket. Minuutit. Sekunnit. Nuo elämän herkät ajan jyväset. uppoudumme helposti ajatuksiimme; kun liu`umme setvimään menneisyyden  tai tulevaisuuden tapahtumia.

Missä ovat ajatukseni tällä hetkellä? Olen valveilla, mutta olenko hereillä juuri nyt? Onneksi kasvu ihmisenä jatkuu läpi elämän, jotta meilläkin on aikaa oivaltaa totuus: maisemat kiitävät ohi hyvin herkästi!

Viisariton kello paras ajan näyttäjä

Taiteilija Fredriric Franck on sen sanonut mielestämme hienosti: ”Pelkkä ympäröivän maailman katsominen on täysin erilaista kuin sen näkeminen.” Alamme siten oivaltaa vanhaa totuutta: ”Kun silmä herää uudelleen näkemään, se lakkaa yhtäkkiä ottamasta mitään itsestäänselvänä.”

Maailmankuvamme liitokset natisevat entisestään ja saavat lisää tilaa ympärilleen. Tämän jälkeen kotimetsäkin alkaa jälleen näyttää salaperäisen puolensa. Mikä sulkeutuu, se myös avautuu.

4. Koti on tuoksu

Suomi on meille molemmille rakas kotimaa. Mutta huomaamme, että välimatka on vain kilometrejä. Voisiko olla totta, että koti on täsmälleen siellä minne jätämme tuoksumme? Niin kauan kuin tuoksumme toisiltamme, olemme aina kotona.

5. Onko aika tehdä jotain toisin?

Viimeisen viikon Nicaraguassa vietimme San Juan del Surissa, rannikkokaupungissa. Se on suosittu rantalomakohde, niin paikallisille perheille kuin ulkomaalaisille. Erityisesti se on suosittu surffaajien keskuudessa. Auringonlaskut ovat upeita.

San Juan del Sur ja auringonlaskut

Yöelämä on vilkasta. Rantakuhinaa riittää siis yötä päivää. Meitä tämä ei jaksanut innostaa. Olimme nähneet ja kokeneet jo liikaa matkan loppuvaiheessa. Vetäydyimme omiin oloihimme ja nautimme. Varsinkin iltaisin, jolloin kuumin aurinko oli mennyt mailleen ja ulkona saattoi taas olla.

Iltahämärää San Juan del Surissa

Pienoinen pitkästyminen on hyväksi matkailuissa – ja elämässä yleensä. Se antaa sopivan hetken ja syyn kurkistaa pitkästymisen alla lymyilevät ajatukset: onko aika muutokselle? Onko aika tehdä jotain toisin? Sitä me nyt pohdimme tulevaa syksyn matkaa ajatellen. Siitä tulemme kirjoittamaan tulevissa postauksissa.

Luovuuden ilo virtaa lävitsemme! On vain uskallettava ajatella toisin.

Ps. Alla on aikaisempia oivalluksiamme matkoiltamme

Olemmeko oppineet mitään? – Sadas postaus!

Sydän huokailee – Leon

Yksi hyvä taito elämässä, jota oikeastaan vasta näin aikuisena oppii arvostamaan on näkökulman vaihtamisen taito. Työelämässä sitä tulee tehtyä useinkin, mutta entä omassa arjessa, jokapäiväisessä elämässä?

Mieltä virkistää tarkastella, katsoa ja käännellä asioita eri vinkkelistä ja vinkkeliin. Totutusta poiketen. Näkökulman vaihtamisen voi tehdä filosofisesti ja psykologisesti, mutta joskus on hyvä tehdä se myös konkreettisesti.

Olemme nyt Leonissa ja silmiimme osui mahdollisuus päästä Basilica Cathedral de la Asuncioon. Leonin keskustassa sijaitsevaan isoimpaan ja perinteikkäämpään kirkkoon. Eikä vain sen sisälle, vaan pääsimme sen katolle. Enkä ole koskaan ennen seisonut ison basilikan katolla!

Alla linkki aiemmin Leonin kaupungista kuvaamaani postaukseen, jos haluat päästä jyvälle missä nyt olemme:)

Leijonia, runoutta, olutta ja rommia – León Nicaragua

Kuin maailman laidalla

Basilikan ovet ovat lähes tulkoon aina auki. Kävimme toki katsomassa kirkkoa myös sisältä, mutta kirkon erikoisuus löytyy tarkkaavaiselle matkaajalle kirkon katolta. Katolle täytyy maksaa pääsylippu. Sinne otetaan vain pieni ihmismäärä kerrallaan. Kirkon katto on vanha ja sen kupolit hauraita. Katolle vie vanhat, kapeat portaat.

Portaat ylös basilikan katolle

Näkymät tasanteilta ovat hienot! Näkökulma kaupunkiin muuttuu askel askeleelta.

Leonia

Riisumme kengät- ja odotamme vuoroamme. Näkymä hätkäyttää. Sininen taivas ja valkea hohtava katto. Värisävyt humahtavat suoraan sieluun. Kuinka kaunista, rauhallista. Katto on kuin oma maailmansa. Arkkitehti on piirtänyt sydämensä pulssin katon profiiliin.

Täällä näkee taivaan mittakaavan. Jostakin se alkaa ja jossakin se loppuu. Kuin kaikki olisi piirretty yhdellä viivalla. Tuntuu kuin seisoisimme maailman reunalla. Tunnemme oman hengityksen. Sydän pakahtuu ja huokailee yhtä aikaa.

Edessämme kaupunki uudesta näkökulmasta. Kuin arkkitehti ei olisi osannut päättää mistä taivas loppuu ja kaupungin silhuetti alkaa. Hän onkin yhdistänyt ne saumattomasti yhteen. Leonin kaupunki kasvaa umpeen, kerrostalot nousevat varjonvärisistä kuiluista. Ihmisiä alhaalla, kadut arkkitehdin viivasuoria kynänjälkiä.

Katolla kaikkialla kauniita, taidokkaita yksityiskohtia.

Silkkaa elämystä

Hiljaisuus. Outo hiljaisuus. Ei ole luontoa, kaupungin syke kumpuaa jossakin kaukana alhaalla. Kirkkojen katot ovat harvoin tuulettomia, mutta juuri nyt ei tuule yhtään.

Aurinko porottaa taivaalta. Katto on kuuma kengättömille jaloille.

Täällä ei voi viipyä kauaa, jalat alkavat juoksuttaa varjoa kohti.

 

Otamme palasen taivasta sydämeen ja laskeudumme takaisin maan päälle.

Kävelemme sisälle kirkkoon ja sulattelemme näkemäämme. Kirkkokin näyttää sisältä kokemamme jälkeen erilaiselta.

Näkökulman vaihtaminen tekee isosta pienen ja pienestä ison.

Ilmassa on jotain selittämätöntä.

Leijonia, runoutta, olutta ja rommia – León Nicaragua

Olemme olleet matkan päällä ja rinkat selässä jo monta kuukautta, vaihtaneet maisemia – ja nähneet ja kokeneet yhtä sun toista mielenkiintoista. Innokkuus on yhä tallella, mutta hanakkuus etsiä uusia nähtävyyksiä tai elämyksiä on vaihtunut enemmänkin nautiskeluun ja yleisen ilmapiirin aistimiseen. Nähdä kuinka kaikkien meidän elämä on raidoitettu omilla väreillämme ollaanpa missä päin maailmaa tahansa. Uskomme myös, että omat sisäiset horisointit laajevat ulkoisten horisonttien myötä, kun vain malttaa sulattaa näkemäänsä.

Vaihdamme maisemaa ja kaupunkia. Granada on edelleen kaunis ja hienostunut, mutta halusimme päästä syvemmälle Nicaraguaan. Pois Granadan siisteiltä, turistisilta kaduilta kohti ”aidompaa” nicaragualaista elämää. Valintamme on reilun kahden tunnin bussimatkan päässä sijaitseva Leonin kaupunki. Tämä historian näkökulmasta voimakkaasti poliittinen, nykypäivän näkökulmasta energinen León on Nicaraguan toiseksi suurin kaupunki, pääkaupunki Managuan jälkeen. Kaupunki huokuu paikallista elämää, täällä on kunnioitusta herättäviä kirkkoja ja rakennuksia ja upeita taidekokoelmia! Sanonta kuuluukin, etä monet rakastavat Granadaa, mutta suurin osa heistä jättää sydämensä Leóniin.

LeónIn katuluvaa

Mikä tämä kaupunki oikein onkaan?

Kävelemme, aistimme ja katselemme kaupunkia ilman karttaa tai päämäärää. Tietoisina, että kaupunki siirrettiin vuonna 1610 Momotombon tulivuoden purkauksen jälkeen nykyiseen paikkaan. Vanhan kaupungin rauniot kaivettiin esiin 1960 ja niistä tuli UNESCOn maailmanperintökohde 2000. Se on yksi suosituimmista matkailukohteista. Jätimme senkin nähtävyyden väliin.

Kaikkialla näkyy erilaisia leijona symboleita.

Leijonia leijonia

Niitä on patsaina, maalauksina, takorautaisina. Ovenkahvoissa, seinissä, suihkulähteissä, rakennuksissa.

Leijonat on kuvattu erilaisissa asennoissa; vaanivina, vaativina, kiltteinä, ärjyvinä. Ei ole siis epäselvää, mitä kaupungin nimi tarkoittaa, symbolit ovat niin vahvasti esillä.

Kun Nicaragua erosi Keski-Amerikan Yhdysvalloista 1839, Leónista tuli maan pääkaupunki. Muutamia vuosia pääkaupunki statuksesta kilpailtiin Leónin ja Granadan välillä riippuen siitä olivatko vallassa Leónin liberaalit vai Granadan konservatiivit. Lopulta kiista pistettiin poikki ja kolmas vaihtoehto voitti: Managuasta tuli pysyvä pääkaupunki 1858.

Kaikki tämä innostaa jälleen meitä pieneen tutkimukseen: mikä tämä kaupunki oikein on? Täällä pystyy lukemaan historiaa kaduilta ja rakennusten seiniltä. Tämä on selvästi rouheampi kaupunki kuin Granada.

LeónIn rouheutta

Kaikkialla on luotien reikiä ja elämän jälkiä.

Ja värikkäitä seinämaalauksia ja katutaidetta.

Katutaidetta

Leónin kadut ovat täynnä muistoja vallankumouksen ajoilta, kun radikaalit, runoilijat, opiskelijat, ja maanviljelijät kukistivat Yhdysvaltain tukeman Somoza-dynastian vuonna 1979.

Ei heti uskoisi, mutta vallankumouksen ydin löytyy runoudesta.

Runous aseena

Kaupunki on pitkään ollut maan intellektuellien keskus . Yliopisto sinne perustettiin jo vuonna 1813. Erityisesti täällä kukoistaa runous. ”Jokainen Nicaragualainen on runoilija, kunnes toisin todistetaan”, tämä sanonta kuvastaa hyvin Nicaraguan syvällistä suhdetta runouteen.

Juhlalliset runoilijat Alfonso Cortés ja Salomón de la Selva ovat paikallisia, samoin kuin latinalais-amerikkalaisen modernismin isä Rubén Darío. Darío on Nicaraguan kansallinen kuva ja hänen ruumiinsa haudattiin tuomiokirkkoon. Hautaa vartioi oikean kokoinen marmorileijona. Vahva on sanan voima!

Sanan voimaa ryyditettiin myös asein, sillä vuonna 1956 paikallinen runoilija ampui ensimmäiset luodit, joiden sanotaan käynnistäneen vallankumouksen. Opiskelijat muodostivat Sandinistisen liikkeen (FSLN). León oli ensimmäinen kaupunki, joka vapautettiin. Vaikka nykyinen FSLN presidentti Daniel Ortega on itse syytettynä korruptiosta, ihmiset Leónissa ovat ylpeitä vallankumouksellisesta menneisyydestään ja tunnustavat vahvasti sandinistien puolueen ja sen ensimmäiset saavutukset.

Vallankumoutta muistellaan näyttävästi katutaiteessa

Leskien saari

Leonissa on keskellä päivää tosi kuuma. Turha yrittääkään kaupungin kuumille kivikaduille klo 12-15 välillä. Ihmisiä istuskelee siestalla varjoisissa katukahviloissa ja monet juovat erilaisia virvokkeita. Lähinnä olutta. Nicaraguassa tunnetaan oikeastaan kaksi olut merkkiä: Toña ja Victoria Clásica. Toña on suosittu matkustajien keskuudessa. Paikallisten suosiossa on Victoria; se on hieman vahvempaa ja halvempaa. Valitsemme Victorian.

Juomista puheen ollen. Nicaguan eräs ylpeyden aihe on Flor de Caña. Se on säännöllisesti arvoitu maailman parhaaksi rommiksi. Halvimpien tynnyreiden litrahinta on lähes sama kuin Coca Colan. Menekki on siis taattu. Kuulostaa uskomattomalle, mutta totta se on. Rommia, joka on halpaa, hyvää ja aina saatavilla!

Rommilla on kuitenkin varjopuolensa: tuhannet rommintuottamiseen osallistuneet Chichigalpan maanviljelijöistä ovat kuolleet viimeisen kymmenen vuoden aikana krooniseen munuaissairauteen. Tutkijat uskovat syyn liittyvän koviin työskentelyolosuhteeseen sokeriruo’on istutuksen yhteydessä. La Isla -yhteisössä, aivan Chichigalpan lähellä onkin lempinimeltään surullinen paikka: La Isla de las Viudas: leskien saari.

Jätämme rommipullon ostamatta.

Jatkamme oleilua. Annamme viisarittoman kellon näyttää meille aikaa.

Viisariton kello paras ajan näyttäjä

Vaikka niin vahvasti päätimme, ettemme etsi nähtävyyksiä, eräs paikka veti meitä puoleensa: Basilica Cathedral de la Asuncion. Siitä seuraavassa postauksessa. Ja se vasta olikin taas erilainen elämys!!!

Suuren järven suuri sulttaani – Granada Nicaraguassa

Terveiset Nigaracuasta, Granadasta. Jos jostakin paikasta yllätyimme iloisesti, niin tästä! Kaupungin kadut suorastaan houkuttelivat kävelemään – ja ihastelemaan siirtomaa-arkkitehtuurin aikaisia värikkäitä taloja.

Kaupungintalo ja Nicaraguan lippu

Kadut ovat hyväkuntoisia…

Ja kuten kuvasta näkyy, niillä on tilaa kävellä! Rakennuksia on myös paikka paikoin maustettu reilusti maurien kulttuurivaikutteilla. Kaupunki siis yllätti meidät värikkyydellään, eloisuudellaan ja siisteydellään. Sanotaan, että Granada on yksi Keski-Amerikan tyylikkäimmistä ja hienostuneimmista kaupungeista. Totta, kyllä tässä 120 000 asukkaan kaupungissa on oma houkuttelevuutensa.

Värikäs Granada

Granada on yksi  vanhimmista (perustettu vuonna 1524) ja tärkeimmistä kaupungeista. Kaupungista käytetään lempinimeä Gran Sultana del Gran Lago, ’suuren järven suuri sulttaani, sillä se sijaitsee Nigaracuajärven rannalla.

Suuri Nicaraguanjärvi

Rantabulevardi oli iltaisin suosittu ajanviettopaikka kaiken ikäisille.

Rantabulevardi iltaisin

Kaupungin katuja kävellessä huomasi pian, että kaupunkikuvaan mahtuu järvimaiseman lisäksi palmuja, tulivuorien huippuja, värikkäitä taloja – ja upea punainen kattomeri.

Ilma on päivällä kostea ja kuuma, olemmehan trooppisessa Keski-Amerikassa. Ympäröivä luonnonkauneus on innoittanut myös taiteilijoita, runoilijoita ja kirjoittajia. Ei siis ihme että Granadan merkittävin vuosittainen kulttuuritapahtuma on Festival de Poesía, kansainvälinen runofestivaali tammi–helmikuussa.

Kaikki tämä yhdistettynä paikallisten rentoon elämäntyyliin, kaupungista ei voi olla pitämättä. Sen ovat monet muutkin turistit todenneet. Iltaisin ravintolakadut täyttyvät lomailojoista

Kaupungista löytyy paljon erilaisia ruokapaikkoja, museoita, gallerioita, markkinoita. Sulassa sovussa paikalliskulttuurin kanssa.

Lampaita ja vuohia laiduntamssa majapaikkamme vieressä

Kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä on kaupungin keskustan lisäksi saaristo (Isletas de Granada) Nicaraguajärvellä. Muutaman tunnin risteily avasi meille mielenkiintoisen näkövinkkelin kaupunkiin sekä paikallisten tapaan nauttia vapaapäivästä. Se oli kaikella tapaa äänekästä, iloista ja liikkuvaista.

Saarilla on vanhaa asutusta ja uusrikkaiden hienostohuviloita. Kaikki mahtuu samaan kuvaan.

Ristellen NIcaraguanjärvellä

Järvi on todellakin valtava.

Nicaraguajärvi ja tulivuoret

Karu historia

Granadan historia on täynnä seikkailua, taistoja ja häviöitä. Sen strateginen sijainti teki siitä erinomaisen paikan valloittajille ja merirosvoille. 1500-luvulta lähtien kaupunki on ollut tärkeä kauppapaikka ja satama muun muassa siirtomaaisännän, Espanjan hopeisille ja kultaisille kuljetuksille. Luonnollisesti ei kestänyt kauan, ennen kuin muut imperialistiset kansat havaitsivat kaupungin merkityksen, ja ranskalaiset, englantilaiset ja hollantilaiset yrittivät peräkkäin vaatia sitä omakseen. Puhumattakaan merirosvoista, kuten legendaarisesta kapteeni Morganista, joka ryösteli vaurauksia omaan taskuunsa.

Espanjan vaikutus näkyy siis kaupungissa, mutta onneksi alkuperäiskansojen rikas kulttuuritausta on myös nähtävillä. Granadassa voi tutustua tähän esim. Convento y Museo San Franciscossa, joka kuvaa ja kertoo asukkaista, jotka asuttivat tätä paikkaa ennen että sen jälkeen, kun kolonialismi oli kaupungin vallannut.

Granadan tärkeimmät arkkitehtoniset helmet ovat sen kolme vaikuttavaa kirkkoa: merkittävä katedraali Iglesia Guadalupe – joka sijaitsee Calzadassa, koristeltu Iglesia la Mercedissa ja kanariankeltainen Catedral de Granada. Tässä kuva viimeisestä:

Katetraadilta avautuu näkymä  Granadan rönsyilevälle Parque Centralille. Siellä paikallisten plaza-markkinat näyttävät elinvoimansa. Katu on  täynnä myyjiä, kojuja ja mielikuvituksellinen valikoima erilaisia käsityötä, trooppisia lintuja, hedelmiä, vihenneksia, kukkia ja Nicaraguan-makeisia. Kävely maanviljelijöiden, käsityöläisten, hevosvaunujen kärryjen sekä lasten ja ihmisten välissä sytyttää aistit täyteen eloon.

Ensi askeleemme Nicaraguassa olivat siis erittäin onnistuneet ja rennon reippaat. Granada on kaupunki, jossa on läsnä yhtäaikaa vahvasti menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Se tekee myös matkailijan läsnäolosta vahvan kokemuksen:

”Onnella ei ole huomista päivää; sillä ei ole eilistäkään, se ei ajattele tulevia, sillä on vain nykyisyys, eikä sekään ole kokonainen päivä, vaan silmänräpäys” (Ivan Turgenjev)

Luovuus on asennetta!

Ihmisten luovuutta on ilo katsella ja aistia oltiinpa missä maan kolkassa tahansa. Etelä- ja Keski-Amerikassa matkustaessa ei voi välttyä huomaamasta ihmisten intohimoista suhtautumista vanhoihin autonrenkaisiin. Tässä muutama esimerkki heidän tavoista uusio käyttää niitä. Yleisin tapa on hyödyntää autonrenkaita aitana – tai kuten alla olevassa kuvassa mäkisessa maastossa portaikkona:

Muovisen joulukuusen haastajaksi nousee tämä autonrenkaista tehty:

Joulukuusi autonrenkaista

Tässä kestävä lumiukko lämpimiin säihin:

Kestävämpi lumiukko

Taitava vääntää autonrenkaasta tukaania muistuttavan kukka-amppelin:

Tai sitten kahvikuppia muistuttuvan kukkapurkin:

Lapsille turvaistuin keinuun

Autonrenkaista saa myös pehmeät ja helposti puhdistettavat tuolit:

Renkaat taipuvat myös vessaan käsienpesualtaaksi:

Renkaat taipuvat moneksi. Iloksi, hyödyksi ja käytännön avuksi. Luovuus on asenne. Se on alkuaine. Kuten Maxwell sanoi aikanaan: ”Elämämme suurin päivä on silloin, kannamme täyden vastuun asenteestamme. Se on päivä, jolloin todella kasvamme.”

Erikoisia asioita – Panamasta

Tämä on viimeinen postaus Panamasta, sillä matkamme jatkui. Panama on antoi meille monia hienoja elämyksiä ja kokemuksia, joita on jälkeenkin päin mukava muistella. Panama on maisemiltaan rikas ja monimuotoinen ja ihmiset erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia.

Ennen kuin siirrymme seuraavaan maahan ja kulttuuriin, haluan kuvata vielä muutaman mielenkiintoisen ja erikoisen asian muistiin tänne virtuaalisen matkapäiväkirjaamme.

1. Tiesittekö, ettei ole olemassa banaania?

Banaani on niin yleinen ja tavallinen hedelmä, ettei sen alkuperää tule edes ajatelleeksi. Tiesitkö, ettei luonto ole koskaan luonut banaania sellaisena kuin me sen tunnemme. Sillä alunperin ei ollut mitään pitkää, paksua keltaista hedelmää. Banaanin kantamuoto kasvaa yhä villinä viidakossa – ja näimme sellaisen täällä Panamassa Volcan Barun alueella. Se on pieni, punainen ja paksukuorinen – ja sen sisällys on suureksi osaksi kovia siemeniä. Syötävää osaa on vain noin pari ruokalusikallista – ja sekin kitkerän makuista.

Aito ja oikea banaani

Banaani sellaisena kuin me sen tunnemme, on ihmisten harjoittaman vuosisataisen risteytystyön tulos. Siihen on yhdistetty kantamuodon parhaiden yksilöiden ominaisuuksia sukupolvi toisensa jälkeen.

Hybridi banaanit

Pitkän kehittelytyön tuloksena banaanista on tullut maukas, siemenetön, käteen sopiva, suuhun sopiva ja helposti kuorittava. Se aito, alkuperäinen banaanihan on vain pieni, mitätön ja kitkerä käppyrä. Nykyiset keltaiset hybridimuodot tuottavat myös hedelmiä nopeammin ja tuottoisemmin.

Banaaniplantaaseja

Matkustaessamme Panamassa Bocasin alueella näimme  suomen yleisimmän banaanin kasvatusalueet – ja olivathan ne valtavia alueita.

2. Quetzal – lintujen aatelia

Lintubongareiden kymmenen tärkeimmän ”tulisi nähdä kerran elämässä”- lintu on quetzales. Lintu viihtyy ylänkömetsässä, erityisesti kosteassa vuoristossa. Lintulaji on harvinainen, ja metsänhakkuiden myötä lajin elinolosuhteet ovat vaikeutuneet. Ne ovat melko suuria ja varsinkin uroksen kokoa suurentaa (linnun kokoon nähden) pitkät pyrstösulat.  Lintu on kuuluisa kirkkaasta puna-sini-vihreästä höyhenpeitteestä. Mutta jopa lintujen kirkkaasta  höyhenpeitteestä huolimatta sitä on erittäin vaikea nähdä luonnollisissa metsämaisemissa.

Upea quetzales (kuva netistä)

Vaeltaessamme Cerro Puntassa Quetsel reittiä ylös metsän kätköihin, toivoimme tietenkin, että näkisimme tämän upean ilmestyksen. Reitille tulee lintubongareita kaukaakin  nähdäkseen tämän harvinaisen linnun. Lähdimme ensisijaisesti kuitenkin vain vaeltamaan, eikä meillä ollut mukana edes kiikareita.

Vaellusreitin alkupäätä

Näitä maisemia on ilo katsella ja kuunnella!

Uskomatonta, mutta totta! Meillä oli ilo ja kunnia nähdä tämä lintu. Kaksi eri kertaa. Ehkäpä lintukin aavisteli, että nuo kaksi suomalaista vaeltajaa ovat kovin vaarattomia ja ilahtuvat aidosti näkemästään.

Siinä se lintu istuskeli suuren puun oksalla ja katseli meitä yhtä uteliaana kuin me sitä. Aikansa katsottuaan, lintu levitti siipensä, paljasti kirkkaan upean vatsapeitteensä ja lensi ylväästi pois. Tunnen vieläkin vatsan pohjassa nipistyksen, jonka linnun näkeminen aiheutti. Takaisin kävellessämme, näimme linnun uudestaan samaisella alueella.

Kiitos luontoäiti uskomattomasta tuurista!

3. Voiko vesi virrata alhaalta ylöspäin?

Yksi mielenkiintoisista paikoista, jossa vierailimme oli Sitio Barrilesin yksityinen museo Volcanissa. Se oli kuin kauniin puutarhatien kulkemista kohti menneisyyttä. Museoalue oli nimittäin iso puutarha, jossa oli nähtävilla muinaisen kulttuurin jäännöksiä. Ne löydettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1906. Vuonna 1925 William Fredrick Houx tuli Kaliforniasta, kasvattamaan kahvia ja perustikin paikalle pienen kahvinviljelytilan. Tehdessään kahvipensaita varten maatöitä, hän löysi hyvin merkillisiä tavaroita maanpovesta.

Suurin löytö oli vuonna 1947, kun 18 ihmiskokoista patsasta löydettiin kahvipensaiden istutusalueelta.

Miten nämä hahmot kertovat menneisyydestä?

Nämä patsaat ovat nyt Panaman kaupungissa, Reina Torres de Araúz -museossa. Ne esittävät kahta erilaista ihmishahmoa; alempi afrikkalaisten piirteiden kanssa ja harteilla oleva itämaisilla piirteillä olevaa ihmishahmoa. Miten  nämä ihmisrodut asuivat täällä jo 300-600 vuotta ekr? Ovatko nämä patsaat todisteita ihmisen historian puuttuvasta palasesta? Emme tiedä, muuta kuin, että tutkijat ovat osoittaneet, että  vielä on paljon opittavaa tästä tärkeästä arkeologisesta löydöksestä.

Löydöksistä tulkitaan, että muinaisina aikoina Sitio Barriles oli tärkeä kaupunki. Kaivauksista on löydetty viitteitä keramiikan ja lääkeaineiden tuotannosta. Yksi suuri kivi näyttää olevan merkittävä vanha kartta, joka on veistetty lähialueiden reiteille. Se osoittaa, että Barriles on ollut myös tärkeä seremoniallinen paikka.

Tätä karttaa ei sujautetaakkaan helposti etutaskuun

Yksi massiivinen kiillotetusta basaltista näyttää kuvionsa vain märkänä. Salaisia tietoja piiloteltiin jo silloin?

Museon pihalla on myös kivilaattoja, joiden luona on varoitustauluja mm. ihmisille, joilla on sydämentahdistin. Kivien magneettisuus on erittäin voimakas.

Hyvin magneettisia kiviä

Nykyään metafyysistä energihoidoista kiinnostuneet tulevat tänne kokemaan Barrilesille ”energiaa, jonka sanotaan olevan parempaa ja voimakkaampaa kuin Macchu Picchulla”.

Mutta kaikkein erikoisinta alueella oli puro, jonka vesi kulkee ylämäkeen (pohjoiseen) usean kilometrin kohti Chiriqui-jokea. Tulivuoren magneettisuus (tai jokin vastaava ilmiö) saa aikaan tämän erikoisen ilmiön? Kuulemamme mukaan samanlainen ilmiö on löydettävissä Japanissa ja Chilessä.

Tutkijat ovat todenneet, että tämän mielenkiintoisen ja varsin kehittyneen Barriles-kulttuurin tuhosi  luultavasti Volcán Barun, läheisen tulivuoren purkaus. Niin miespolvet ja kulttuurit vaipuvat unholaan.

Kiitos Panamalle!

Banaani, lintu ja vesi. Nämä kaikki asiat haluamme muistaa Panamasta. Kaikkien muiden kokemustan ja elämysten lisäksi, joita olemmekin jo aiempiin blogipostauksiin kirjanneet.

Gracias y Adiós Panama!

Vaaran ja voiman tunto – Volcan Baru

Monen mielestä vuori on kauneimmillaan kauempaa katsottuna.

Kyllä, olen samaa mieltä! Varsinkin kun katselee aktiivisia tulivuoria, joilla jokaisella on oma persoonallinen muotonsa. Ne huokuvat myös salaperäistä vaaran ja voiman tuntoa, joka  muovaa ihmismieltä luonnon edessä sopivan nöyräksi.

Tulivuorien sanotaaan olevan melkoisen ujoja, ne piiloutuvat usein pilviverhon taakse.

Asuimme Volcan Barun juurella, sekä Boquetin että Cerro Puntan puolella. Volcan Baru on 3 474 metrin korkuinen tulivuori. Ja se luokitellaan vielä aktiiviseksi, vaikka se on purjautunut viimeksi vuonna 1550. Kuitenkin tutkijat ovat aika ajoin huomanneet tulivuoressa seismologista toimintaa. Tulivuorta ei määräile eikä käskytä kukaan! Iltaisin sitä katsellessa näyttäisi kuin se olisi tulessa!

Volcan Baru

Vulcan Barun Cerro Puntan puolelta lähtevä vaellusreitti luokitellaan ”erittäin haastava”, joten emme lähteneet kävelemään polkua ylös sillä mielellä, että kipuaisimme tulivuoren huipulle asti. Meillä ei ollut mukana riittäviä varusteita. Sillä vaikka vuoren juurella on hieno ja tyyni ilma, ylös noustessa ilma kylmenee, tuuli kiihtyy ja sateen mahdollisuus nousee koko ajan.

Vulcan Buru on todella luonnon kaunis. Sen profiilit muistuttavat Alppeja. Vulcan Baru yksi maailman ainoista paikoista, joissa voi nähdä sekä Tyynenmeren että Karibianmeren samanaikaisesti. Ilman kiikaria.

Lähdimme siis kiipeämään vuorta päämäärättömästi. Nautiskellen. Kiipesimme polkua ja totesimme sen olevan haastava, mutta myös erittäin mielenkiintoinen!

Polku alkoi kuivan laakson kautta

Volcan Baru ja luonnon Bonzai puu

…Ylemmäs vihreiden kukkoloiden

… ja rehevänviidakon lapi.

ja jyrkkään vuorenrinteeseen.

Kiipesimme vuoren rinnettä reitin puoleen väliin.

Voimia ja innokkuutta olisi vielä ollut jäljellä, mutta myös tervettä järkeä. Sen minkä kulkee ylös, on myös jaksettava tulla alas. Ja monta kertaa alastulo on haastavampaa kuin ylös kiipeäminen.

Volcan Barun maisemat ja luonto olivat uskomattoman monimuotoista. Kovin pieniä me ihmiset olemme suuren tulivuoren juurella. Sen tunteminen ja tunnustaminen oli yllättävän voimaannuttava kokemus. Tulivuori kuiskasi minulle: Uskalla, ole rohkea ja luota itseesi!

Vihreän keitaan yllätys – Cerro Punta

0

Maanviljely on ja on aina ollut riippuvaista säiden suosiollisuudesta. Missä omat vaikutusmahdollisuudet päättyvät, on elettävä toivon ja uskon varassa. Varhaisissa maanviljelykulttuureissa maa nähtiin äitinä, joka elättää ihmislapsensa, aurinko, tuuli tai sade isänä, joka hedelmöittää maaäidin. Jumalien ja jumalattarien suosiosta riippui ihmisten toimeentulo.

Vuoren rinteet peltoina

Cerro Punta sijaitsee Tierras Altaksen ylänköalueella. Se sijaitsee 2000 metrin korkeudessa Panamassa. Cerro Punta on saanut nimensä kylän korkeimmasta huipusta. Alueella asuu alkuperäisväestöä, jotka ovat ammattitaitoisia ja ahkeria maanviljelijöitä.

Maa on hyvin hedelmällinen johtuen siitä, että se on tulivuoren rinteillä, ja siksi, että siellä vallitsee kasvien kasvuun tarvittava kosteat olosuhteet. Kaikki tämä mahdollistaa joidenkin viljelykasvien leviämisen, mikä olisi mahdotonta muualla Panamassa.

Ennen alueen maata käytettiin pääosin mansikoiden viljelyyn, mutta nyt kotitaloudet ovat laajentaneet valikoimiaan. Täällä viljellään lähes kaikki panamalaisten kasviksista, perunoista, kahvista, appelsiineista, kukista ja mansikoista.

Ilmasto on trooppinen, lyhyt kuiva kausi ja pitkä sadekausi, joka ulottuu noin 9-10 kuukauteen vuodessa. Tämän vuoksi alue sopii loistavasti kasvinvilejlyyn. Yöajan lämpötilat ovat usein viileitä Cerro Puntan korkeuden vuoksi.

Ongelmia tuottavat kovaksikin yltyvät tuulet. Ne ovat tyypillisiä suurimman osan vuotta, mutta ovat voimakkaimpia kuivan (ja aurinkoisen) kauden aikana. Myös raekuurot aiheuttavat satunnaisesti vahinkoa viljelykasveille, kuten herneille, pavuille, yrtteille, kurkuille, mansikoille, perunoille, salaatille, kahville ja muille kasveille.

Täällä Cerro Puntan maisemissa tulee mieleen 1800- luvun lopulla Karel Capekin kirjoittama oivallinen runo, puutarhurin rukous, jonka tähän hieman muunnellen siteeraan:

Anna armossasi sadetta joka päivä, jos vain sopii keskiyöstä kello kolmeen ja kuten tiedät, hyvin hienoa ja lämmintä, jotta se hyvin imeytyy maahan.
Mutta, varjele sateelta Silene, Alyssum, Helianthemum, Laventeli ja muut jotka kuten äärettömässä viisaudessasi tiedät, pitävät kuivuudesta.
Ja anna auringon paistaa koko päivän, vaikka ei tietenkään liikaa, eikä Astilben, Gentianan, Hostan eikä Rhododrendronin päälle.
Ja anna aina paljon kastetta ja vähän tuulta, runsaasti kastematoja, mutta ei etanoita eikä kirvoja eikä härmätauteja.

Ja jos sopii, anna kerran viikossa sataa lannoiteliuosta.”

Uskomatonta – sauna!

Asuimme Cerro Puntassa air bnb:llä erittäin mukavassa talossa, jota piti Kanadasta lähtöisin oleva pariskunta. Emmepä olisi uskoneet, että täällä tulivuoren rinteen juurelta löytyisi mukiinmenevä sauna.

 

Tämä talo oli kuin pieni vihreä keidas keskellä suurta vihreää keidasta.  Näin suomalaiselle tämän keitaan parasta antia  – sauna ja pehmeät löylyt!

Muovinen oivallus! – Plastic Bottle Village

0

Matkoilla näkee hyvin vaatimattomia taloja. Jo pelkästään rakentamisen tyyli on hyvin erilainen kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Tuntuu, että kaikkia taloja ei ole edes suunniteltu, ne on kyhätty kokoon niistä materiaaleista mitkä on saatu haalittua kokoon. Totta kai isommissa kaupungeissa ja rikkaimmilla ihmisillä on täälläkin upeita taloja, mutta alkuperäiskansat asuvat edelleen hyvin vaatimattomissa betoniharkkotaloissa, joissa saattaa olla maalattiat.

Matkoilla näkee myös upeita maisemia ja luonnon nähtävyyksiä, mutta myös roskaamista, jätettä ja roinaa. Silmiin pistävää on muovijätteiden määrä. Panamassakin juomavesi on muovipulloissa, samoin erilaiset virkoitusjuomat ja kaikkialla käytetään valtava määrä muovipusseja ja muovikääreitä. Kierrätystä ei käytännössä ole. Muovi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Se ei häviä luonnosta, se ei sulaudu takaisin luontoon samalla tavalla kuin paperi tai kangas.

Törmäsimme Isla Colónissa Bocas Del Torossa projektiin, jossa pyritään yhdistämään nämä kaksi edellä mainittua asiaa. Näimme muovipulloista tehdyn talon! Tai oikeastaan täältä löytyy ensimmäinen kokonainen muovipulloasunnoista koostuva kylä, Plastic Bottle Village.

Tarkoituksena on rakentaa kaikkiaan 120 taloa muovipulloista! Uskomaton eettinen unelma ja teko. Plastic Bottle Village -perustaja Robert Bezeau pyrkii säilyttämään saaren kiehtovan luonnon ja poistamaan myrkyllisiä aineita kaatopaikalta. Hän uusiokäyttää muovin rakennusmeteriaalina ja samalla herättää ihmisiä huomaamaan muoviongelman. Valitettavasti ihmiset heittävät juomapullonsa usein katuojaan tai jättävät rannalle, eivätkä vie niitä roskiin. Ja toisaaltaan saaressa jätteiden huolto on vaikeampaa.

Miten temppu tehdään?

Jokainen talo koostuu teräksisestä häkistä, joka on täynnä kierrätettyjä muovipulloja. Tämän jälkeen häkki peitetään betoniseoksella. Vaikka teräs ja betoni eivät välttämättä ole kaikkein hyödyllisimpiä materiaaleja, ensimmäinen kahden makuuhuoneen koti kierrätti huikeat 10 000 muovipulloa. Talo tarjoaa esitteen mukaan merkittäviä ympäristöhyötyjä, sisältäen 17 astetta viileämmän sisätilan lämpötilan kuin ulkona.

Paikalliset arkkitehdit ovat suunnitelleet kolme erilaista taloa. Yhteistä niille on, että niissä on riittävästi taipuisuutta maanjäristyksien sattuessa. Esite lupaa myös sen, että kokonainen koti toimitetaan täydellisenä vesijohtovedellä ja sähköllä varustettuna sekä standardi ovien ja ikkunoiden kanssa.

Bezeaun ja hänen tiiminsä mukaan ”muovimateriaalien uudelleenkäyttö mahdollistaa talojen hintojen pienenevän murto-osaan ja tuovan valtavia säästöjä verrattuna paikallisiin materiaaleihin.”

Mielenkiintoinen projekti. Eihän se toki maailman muoviongelmaa ratkaise, mutta jokainen teko siihen suuntaan on valtava edistysaskel. Se on osin yhteiskunnan, osin ihmisen välinpitämättömyyttä. Yksittäisen ihmisen on vaikea hävittää jätteitä, jos järjestelmää ei ole luotu.

Älä roskaa!

Onneksi näitä kylttejä alkaa näkyä puistoissa yhä enemmän.
Jospa vähitellen, yhteiskunta ja ihminen kerrallaan havahtuu luonnon puhtauden tärkeyteen.

Saaressa on aina sunnuntai – Bocas del Toro

Saaressa elämisessä, asumisessa ja matkalla olemisessa on aina oma erityisyytensä. Saaressa on aina sunnuntai, laulaa Putro:

”Rauhallinen hetki kello puoli kaks
Laituri radio ja mä
Voiko kesäpäivän tehdä rennommaks
Tokkopa, en edes yritä
Pilvetöntä taivasta on enemmän kuin muita
Saaressa on aina sunnuntai!

Olemme nyt Bocas del Torossa, Karibianmerellä sijaitsevalla Panaman saaristoalueella. Keskellä saariston kauneutta, tiivisti meren sylissä, merenkäynnin armoilla.

Tuulien viemää

Bocas del Toron saaristo on rehevän trooppisen kasvillisuuden peittämää ja runsaan eläimistön kansoittamaa. Saariston omaperäinen luonto houkuttelee tutkimaan itseään. Täällä näemme kristallinkirkasta turkoosia merivettä, ainutlaatuista korallia ja erikoisia mereneläviä. Ihastelemme saariston biologista monimuotoisuutta.

Jo tänne tuleminen kutkuttaa vatsan pohjaan, rinkat veneeseen ja kaasu pohjaan. Vesi pirskoutuu ympäriinsä ja raikastaa mukavasti bussissa istumisen jälkeen.

Tiedämme, etteivät veneet kulje mantereelle tai mantereelta pois näillä leveysasteilla kellon tai ihmisten tarpeiden tai tahdon mukaan. Aikatauluja säätelevät tuulet ja meren käynti. Kun tulimme tänne, taivas hohti syvää sineä ja meri vastaa samalla sävyllä. Kaunista.

Näimme myös reilun päivän kestävän kovan myrskyn, jossa tuuli tuiversi ja satoi vettä trooppisen myrskyn voimalla. Onneksi olimme sen alkaessa jo majapaikassamme, sillä meri kuohui kuin pyykinpesukoneessa ja korkeat palmut niiailivat ja nyökkivät maata kohti.

Taivas hohti syvää synkkää tummaa, meri vastasi samalla sävyllä.

Rento ilmapiiri

Sanotaan, että meri muovaa vuosien saatossa kivenkin muotoa; hyväilee aaltojen voimalla vähitellen kiven särmät pyöreäksi ja sileäksi. Samaa tapahtuu varmasti täällä asuville ihmisille. Ilmapiiri on nimittäin niin rento ja saaressa henkii omanlainen Karibialainen rytmi. Asiat hoidetaan, mutta kukaan ei tunnu hätiköivän. Ehkä se johtuu alati ympärillä vellovasta merestä ja mahtipontisesta luonnosta. Niiden äärellä ihminen muistaa, että viime kädessä hän ei ole kaiken valtias.

Bocas del Torossa elää rikas monikulttuurinen arkielämä. Saaristossa asuu hyvin erilaisia etnisiä ryhmiä (alkuperäiskansat, Länsi-Karibian latinoryhmät ja amerikkalaisia expatteja) sopusoinnussa keskenään. Paikka on hyvä esimerkki rinnakkaiselosta ja monikulttuurisesta kunnioituksesta!

Kävimme eri saarilla ja niiden rannoilla ja totesimme miten erilainen tunnelma niillä onkaan vaikka saman Karibianmeren rannalla oleillaan.

Vaellus halki sademetsän

Ensimmäisenä menimme veneellä Bastimentoksen saarella.

Siellä asuu noin 1300 alkuperäiskansan asukasta, hyvin alkeellisissa ja yksinkertaisissa asumuksissa.

Venesatamasta jatkoimme eteenpäin vaeltaen muutaman kilometrin saaren halki pientä polkua pitkin Wizardin rantaan. On elämys kävellä sademetsän halki, sillä se on täynnä elämää. Pääsimme uskomattomien kauniiden perhosten saattelemina perille.

Wizardin ranta on hyvin rauhallinen ja ”miehittämätön.” Täällä ei ole myyntikojuja tai ihmispaljoutta. Vapaata rantaa ja hiekkaa riittää molempiin suuntiin. Merenkäynti on tällä rannalla varsin kova. Varoitustauluissa ilmoitetaan kovien virtausten vaaroista. Myös punainen lippu oli nostettu varoitukseksi salkoon. Isoissa aalloissa viihtyivät surffaajat. Itse vilvoittelimme matalassa vedessä.

Yllätykseksemme rannalla vartioi kaksi poliisia (ei siis rantavahtia tai hengenpelastajaa), vaan poliiseja pyssyjen ja pamppujen kanssa.

Kaikki ihmiset eivät usko luonnon voimia. Ja sitä, että aallot muuttavat nopeasti luonnettaan. Taitavat surffaajat sen varmasti tietävät, mutta kaikki tyhmänrohkeat turistit eivät. Yksi sellainen lähti keinuttelemaan aalloille isolla uimarenkaalla. Juuri niin, isolla uimarenkaalla! Hän ajautui vähitellen kauemmas rannasta, kaatui ja joutui voimakkaaseen virtaukseen. Hän yritti renkaaseen roikkuen päästä takaisin rantaa, mutta virtaukset ovat niin kovia, ettei sieltä pääse omin avuin rantaan. Ja paraskaan uimari ei pystyisi pelastamaan virtauksessa olevaa ilman pelastusvälineistöä. Ei rannalla olevat poliisitkaan, sillä aseet ja pamput eivät tehoa merenaaltoihin.

Kaksi surffajaa lähti rannalta auttamaan, mutta meren aallokko oli muuttunut niin pyöriväksi, että aallot palauttivat surffaajat takaisin rannalle, ja merihädässä olevan takaisin merelle. Onneksi vasemmalta sivulta kaksi muuta surffajaa havaitsi kiperän tilanteen ja pääsivät puikkelehtimaan lautojensa avulla aaltojen lomitse merihädässä olevan luo ja hinasivat hänet rannalle. Viimeisellä hetkellä, nuori nainen oli aivan poikki. Onneksi kaikki päättyi hyvin.

Poliisit kiittelivät kädestä pitäjien pelastajia. Luontoäiti opetti ihmistä.

Meritähtien Boca de Drago

Tulimme Boca de Dragonin rannalle paikallisella pikku bussilla. Vaikka ranta sijaitsee 20 km päässä, matka kestää, sillä tie on erittäin huonossa kunnossa.

Rantaa riittää täälläkin, mutta suosituimalle rannalle ihmiset jatkavat matkaa bussin pääteasemalta veneillä. Me valitsimme kävelyn rantaa myötäilevällä polulla. Se oli parasta. Pääsimme lähelle kaikkia niitä ääniä ja näkymiä.

Boca de Dragonin ranta on tunnettu puhtaista vesistä, rauhallisesta mainingeista ja pitkästä rantaviivasta. Tämä on uimiseen, snorklaisukseen ja sukeltamiseen sopiva paikka. Se on myös tunnettu sen rantavesissä asustelevista meritähdistä.

Kun menimme uimaan, täytyi huolellisesti valita askeleensa, ettei sattuisi astumaan meritähden päälle. Ne olivat tosin täällä punertavia ja sangen isoja, joten kirkkaassa vedessä ne oli helppo erottaa. Meritähden alapinnalla on tähdenmalliset putkijalat, joiden avulla meritähti liikkuu ja syö.

Merenranta oli luonnonnähtävyytenä hieno, mutta ihmisten lomameininki teki siitä meille liian meluisan ja stressaavan. Liian paljon ihmisiä, meteliä ja hälinää. Ennen kaikkea meitä stressasi meritähtien puolesta.

Älä koske meritähtiin

Isoista kieltotauluista huolimatta selfietä ottavat ihmiset repivät niitä merenpohjasta rinnoilleen, reisien ja päänsä päälle kuvattavaksi. Vaikka meritähdillä ei ole päätä eikä aivoja, ja niiden ruoansulatuselimistö on varsin yksinkertainen, ne kuitenkin reagoivat. Kuolemalla.

Tämä ihmisten itsekkyys luontoa kohtaan ja selfiekulttuurin hulluus on uskomattoman julmaa!

Takaisin paluu luontopolkua kohtaan oli jälleen parasta!

Rauhallista rantaa

Yövyimme Bocas del Torossa hotellissa Stay Bocasissa. Se oli mukavan rento paikka, jossa oli mukava tunnelma.

 

Hello friends!

Saimme myös polkupyörät lainaan. Pyöräily näissä maisemissa kannattaa.

Vajaan kymmenen kilometrin päässä sijaitsi valjastamaton Bluff beach. Siinä oli yli kahden kilometrin pituinen hiekkaranta, jossa ei ollut kuin muutama ihminen meidän lisäksemme.

Rantaa riitti joka suuntaan. Saimme pulikoida aivan rauhassa. Tässä saaressa ja rannassa on aina sunnuntai.

”Ruoho kasvakoot, villiintykööt horsmat
Minä pidän poutaa
Saaressa on aina sunnuntai”

Säätiedot

Kuopio, Finland
taivas on selkeä
17 ° C
17 °
17 °
36 %
7.7kmh
0 %
ke
16 °
to
17 °
pe
12 °
la
15 °
su
16 °