23.3 C
San José
keskiviikko, 22.01.2020, 02:50
Koti Blogi

Uhkeat rinnat ja nainen auton katolla – tarinoita Guatemalan Antiguasta

Kirjoitin ennen joulua ensimmäiset pikaiset terveiset Antiguasta, Guatemalasta. Nyt jatkan kirjoittamalla muistiin mielenkiintoisia tarinoita ja mieleenpainuvia nähtävyyksiä, joita matkamme aikana kohtasimme.

Jos haluat nähdä aiemman postauksen, se on ohessa:       

Ikoninen seireeni 

Keski-Amerikassa kaupungin ydintä ovat sen puistot. Niin myös täällä Antiguassa. Ihmiset tulevat vehreisiin ja puiden varjostamiin puistoihin viettämään aikaa ja tapaamaan ystäviään ja sukulaisiaan koko perheen voimin. Varhaisesta aamusta myöhään yöhön. Miksipäs ei, sillä sää on ulkona kuin samettia – ja toisaalta kaupungeissa asunnot ovat usein pienet ja perheet isoja, joten on hyvin luontevaa muokata puistosta olohuoneiden jatkeita ja iloisia sosiaalisia kohtaamispaikkoja. 

Tästä seuraa tietenkin se, että ihmiset kokevat puistoalueet omikseen ja näyttävät olevan niistä myös tavattoman ylpeitä. Ylpeys näkyy muun muassa siinä, että ne pidetään puhtaina, eikä järjestyshäiriöitä näy. Ja ihmisiä on sentään paljon liikkellä.

Puistoissa tapaa myös näin matkalaisena mukavia paikallisia ihmisiä. Ihmiset ovat välittömiä täälläkin. Me suomalaiset olemme vielä täällä harvinaisia, mutta myös hyvin mieluisia vieraita.

Kaikkein ydin kaupungeissa puistoista on keskuspuisto. Se on isoin ja hienoin – ja usein niiden keskelle on sijoitettu jokin massiivinen maan tai kaupungin historiasta kertova patsas. Se kuvaa yleensä jotakin yleisesti tunnettua merkkihenkilöä, sotasankaria tai poliittista hahmoa.

Antiguassakin on myös laaja keskuspuisto, mutta toisin kuin yleensä, täällä sen keskelle aseteltu patsas ei kuvaa historiallista henkilöä, vaan se kertoo tarinan. Ehkä opetukseksi tai varoitukseksi tuleville sukupolville, tiedä tuota…

Patsas ja sitä ympäröivä suihkulähde on rakennettu puistoon muistoksi suositusta sukupolvien ajan kulkeneesta legendasta. Ensisilmäyksellä patsas näyttää ylistävän kauniiden nuorten naisten vartaloita. Se on näille leveysasteille suorastaan eroottinen…

Tarina kertoo kuninkaasta, jonka neljä kaunista tytärtä synnyttivät, mutta turhamaisuuttaan kieltäytyivät imettämästä pieniä vastasyntyneitä lapsiaan. Rangaistukseksi tyttäriensä itsekkyydestä, kuningas karkotti suuressa vihassaan heidät pois kotoa – ja opiksi kaikille niskuroiville alamaisille sidotutti heidät kaiken kansan nähtäville rautasauvaan keskellä vesisilmää – ja siihen he kuolivat häpeään ja nälkään. 

Suihkulähteen patsaaseen on kuvattu nämä neljä eri suuntaan katsovaa tytärtä – ja he pitelevät muhkeita rintojaan käsissään. Kuninkaan mahtikäskyllä tyttärien tuli kuolemansa jälkeen antaa vettä janoisille kaupungilaisille. Diego de Porres rakensi sen vuonna 1739 ja siitä on tullut yksi vanhan siirtomaakaupungin tunnetuimmista symboleista. 

Näköjään kuninkaan kosto toimii, sillä niin moni janoinen kävi noista rinnoista vettä juomassa…

Itse katsoin tämän tarinan kuulemisen jälkeen suihkulähdettä hieman ristiriitaisin tuntein…

Nainen auton katolla

Löysimme myös veistospuiston, joka on omistettu Efraín Recinosin teoksille, niin sanotulle. “Guatemalan Picassolle”. Puisto on yksi parhaista paikoista nähdä nykytaiteita Antiguassa. Sieltä löytyy kymmenen hänen silmiinpistävän sinisävyistä, hartsi-mosaiikkilaatta-seinämaalausta.

Lisäksi  rehevän puutarhan kätköistä löytyy muitakin erikoista veistoksia

Puiston kohokohta on El Triunfo de la Guatemalita, veistos naisesta, joka on asetettu taitetun Volswagen-kovakuoriaisen päälle pitäen taskulampua oikeassa kädessä. Teos edustaa taiteilijan sitoutumista oikeudenmukaisuuden ihanteisiin. Auto kuului taiteilija Recinosille 1970-luvulla ja poltettiin kostona hänen osallistumisestaan ​​mielenosoituksiin hallituksen sortotoimista. 

Mielenkiintoista on, että puisto sijaitsee viiden tähden Hotel Casa Santo Domingon alueella. Saimme kurkistaa samalla myös tämän hotellin loistokkuuteen. 

Hotelli  ja sen puisto alue oli tosiaan hieno ja hyvin hoidettu, mutta hienous ei tule kiitävistä pinnoista ja ylellisyydestä, vaan historiallisten muuriseinien ja oivaltavasta entisöinnistä. Hotellin henkeä kuvastaa hyvin se, että se on viiden taidegallerian koti, joka tarjoaa nykytaiteen näyttelyitä ympäri vuoden. Siellä sijaitsee myös arkeologinen museo.

Agua, Acatengo ja Fuego

Luonnon tekemiä omia veistoksia ovat majesteettisen näköiset tulivuoret: Agua, Acatenango ja Fuego. Historian kirjojen mukaan vuonna 1773 alkoi sarja pieniä maanjäristyksiä, jotka pakottivat asukkaat pakenemaan kaupungista. Intiaanit eivät suostuneet tuomaan elintarvikkeita kaupunkiin jääneille asukkaille. Heinäkuun 13. päivän iltapuolella tuli uusi voimakas maanjäristys, joka tuhosi kaupungin kahdessa minuutissa. Tulivuori Aguan rinteiltä syöksyvät vesimassat täydensivät tuhon.

Tämän jälkeen Antigua joutui luovuttamaan pääkaupunki statuksen kuvernööri Martín de Mayorgan päätöksellä La Eremitan laaksoon. Uusi pääkaupunki Guatemala city perustettiin 1775. Monet tuhoutuneen vanhan pääkaupungin asukkaista päättivät kuitenkin jäädä asuinsijoilleen raunioiden keskelle. He myivät omaisuuttaan tuholta osittain säilyneessä jesuiittojen luostarissa, josta vähitellen muodostui virallinen markkinapaikka, jona se on säilynyt tähän päivään saakka. Nykyään kauppapaikkoja on kaikkialla.

Emme yleensä ostele matkamuistoja, sillä muuten meidän kaapit olisivat niitä täynnä, mutta nyt teimme poikkeuksen ja ostimme maya heimon perinteisen käsinkudotun kaitaliinan. Ja kaiken tämän loistokkaan värikylläisyyden keskeltä valitsimme juuri sen harvinaisen: sini-valkoisen.

Alunperin kaupan turvin pyrittiin saamaan pääomaa tuhoutuneiden kirkkojen uudelleen rakentamiseen. Ja täytyy todeta, että hyvin ovat siinä kaupungin asukkaat onnistuneet: kaupungissa on useita todella kauniita kirkkoja.

Lintuperspektiivistä

Kiipesimme sulattelemaan näkemäänne kaupungin laidalla olevalle vuorenrinteelle. Sieltä avautuu upea näkymä kaupungin ylle. 

Sieltä saattoi myös ihailla näkymiä tulivuorille. Fuego tupsauttaa näinä päivinäkin päivittäin tuhkaa onkaloidensa kätköistä.

Täältä lintuperpektiivistä näkyy hyvin syy siihen, miksi Antigua julistettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1979.  Espanjan barokkivaikutteisen arkkitehtuurin ja 1500-luvun siirtomaakirkkojen takia.  Kaupungin sanotaan olevan myös yksi parhaiten onnistuneista Latinalaisen Amerikan koloniaalisesta kaupunkisuunnittelusta. Se rakennettiin uudelleen 1700-luvun maanjäristysten jälkeen italialaisen renessanssin innoittamana ruudukkokuvioksi, kadut kulkevat pohjoisesta etelästä ja itään länteen. Ihmisen mielen on helppo hahmottaa tämä kokonaisuus.

Paikka, johon kiipesimme on sinänsä jo nähtävyys, sillä siellä sijaitsee pyhiinvaelluspaikka – iso risti Cerro de la Cruz, jonka juuressa ihmiset käyvät rukoilemassa. Jotkut useasti, jotkut vain kerran elämässä. Kiipeämistä ristille on helpotettu betoniportailla ja levähdyspenkeillä. Nykyään sinne taitaa päästä myös vuoren toista rinnettä pitkin kulkevaa tietä pitkin autolla. Poliisi on näyttävästi esillä klo 8-16, joten tänne on turistinkin helppo ja turvallista tulla. Tosin itse en ole edelleenkään tottunut vartijoiden ja poliisien rynnäkkökivääreihin ja aseisiin, niiden näkeminen hätkäyttää ja pistelee levottomasti vatsan pohjaan.

Hetken merkitys

Tarinat, nähtävyydet, kulttuuri. Tässä pieni otos aukikirjoitettuna. Niin paljon – ja samalla niin vähän sitä matkalla ollessaan ennättää nähdä, kuulla ja kokea. Kaikkein parasta on kuitenkin kokea kaupungin arkinen elämä. Spontaani ja sattumanvarainen. Hetket, joita ei ulkopuoliselle ole kalenteriin kirjoitettu.

Onneksi jätimme tälle kaikelle tarpeeksi aikaa. Silloin jää tilaa vanhan ja uuden maailman hedelmälliselle kohtaamiselle. Tunnelma. Tärkeämpi kuin ostettu matkamuisto. 

Hedelmiä ja epähedelmiä – Elämämme eväät Costa Ricassa

Meiltä usein kysytään: ”Kasvaako teidän pihapiirissänne ”etelän” hedelmiä?”

Vastaus: Kyllä kasvaa. Ei yksin meidän tontilla, mutta pihapiirissä, joka on myös meidän käytettävissä ja ulottuvilla. Saamme tuoreena satokauden rytmin mukaisesti muun muassa banaaneja, appelsiineja ja mandariineja. Siinä varmaan ovat ne tutuimmat. Pihapiirissämme kasvaa muutakin kuin hedelmiä, esimerkiksi villejä kirsikkatomaatteja.

Appelsiinit ovat maukkaita, mutta koska hedelmäpuitamme ei ole pitkälle jalostettu, hedelmissä on runsaasti siemeniä. Puristamme niistä lähinnä appelsiinimehua. Johon lisäämme oman puun oksistosta noukkimaamme limeä.

Hapokasta limeä – ***kele!

Limen (tai limetin) hedelmä on vihreä ja sitruunaa pienempi. Se on pieni ja söpö, mutta sitä ärhäkämpi on itse limettipuu. Se on pensasmainen ja kasvaa noin viiden metrin korkuiseksi. Puu on suureksi kasvaessaan piikkinen kuin peijooni!!! Piikit ovat kovat ja terävät ja oksat näyttävät olevan niitä kauttaaltaan täynnä. Tämän piikkisyyden opin naarmuuntuneen kyynärpääni kautta, kun ensi kertaa kurotin innoissani noukkimaan limeä puun oksistosta. Taisipa siinä raikua muutamia suomalaisia voimasanoja vuoriston kumpuilevilla rinteille.

Tuon opin saaneena – ja hieman nöyremmin mielin huuhtelin karjaisemieni voimasanojen karvaan maun suustani limen raikkaan happamalla mehulla.

Lime sisältää runsaasti C-vitamiinia, sen vuoksi se on ollut ja on vieläkin ensiarvoisen tärkeä keino näissä maisemissa torjua keripukkia.

Limejä limettipuussa

Lime oli aiemmin minulle jotakuinkin outo. Tiesin oikeastaan sen käytön lähinnä juomasekoituksissa, kuten alkoholipitoisissa drinkeissä, (kuten margarita, mojito, caipirinha ja cuba libre) sekä virvoitusjuomien ja mehujen ainesosana. Nyt olen oppinut käyttämään limeä ruuanlaitossa. Joko sen mehua tai raastettua kuorta. Ripaus, puristus tai se legendaarinen hyppysellinen limeä sopii mihin vain. Salaattikastikkeessa se on yliveto!

Kookospähkinä

Lying on the beach while sipping coconut water is a picture of paradise. And in Costa Rica, it’s easy to do.”

Täällä myydään kaikkialla kookospähkinöitä (pipa fria), jotka ovat täynnä kirkasta, osittain makeaa nestettä. Vaikka niitä kasvaa isoina ryppäinä talomme kupeessa, aivan silmiemme yläpuolella, ostamme ne torilta.

Miksikö?

Kuka ne tuolta hakee alas? Monien metrien korkeudesta? Sileän palmunrungon yläpäästä? Hei, emme ole enää nuoria ja yllytyshulluja!

Erikoinen munuaispuu

Ehkä erikoisimmista tontillamme kasvavista puista on munuaispuu (Anacardium occidentale), joka tuottaa cashew pähkinöitä. Olen oppinut täällä ollessani, ettei cashewpähkinä ole itse asiassa ole pähkinä vaan se on hedelmästä itävä siemen. Olen oppinut myös, että vaikka ne valmiina maistuvat herkullisille, ne ovat raakoina osin erittäin myrkyllisiä.

Cashew-puun hedelmä

Munuaispuun kukkaperä muuttuu syötäväksi ’hedelmäksi’ pähkinän kypsyessä. Tämän epähedelmän kärjessä on varsinainen hedelmä, ”pähkinä”, jonka kuori on erittäin kova ja sisältää erittäin myrkyllistä öljyä. Vasta pähkinän sisällä on syötävä siemen, cashew-pähkinä.

Cashew-pähkinän jalostaminen syötäväksi on pitkä ja vaivalloinen prosessi – ja tämän vuoksi jäävät yleensä käyttämättä. Nyt ymmärrän myös sen, miksi cashew pähkinät ovat kaupoissa kalliita. Valitettavasti valmistusprosessiin liittyy – varsinkin Aasiassa – paljon lapsityövoimaa ja epäinhimillisiä työolosuhteita. Nykyään kuori poistetaan yhä useammin koneellisesti eräänlaisessa kuumennusprosessissa ja öljy käytetään teollisesti. Tämä säästää monien pienten lapsien kädet myrkyllisen nesteen aiheuttamilta haavaumilta.

Emme ole vielä kertakaan yrittäneet itse tätä valmistusprosessia, mutta katsotaan ajan kanssa milloin innostus iskee. Kuulemma tuo punainen kuori jos sinänsä on herkullista salaatin tai hillojen aineosana…

Guava – terveyspommi

Tontillamme kasvaa Guayaba tai Guava kenties tutummin. Se on hyvin samanlainen kuin päärynä.

Guava

Tuore guava on pehmeä ja tuoksuu voimakkaasti, ja sen maku on raikas ja hapahko. Sen kuori kannattaa poistaa, sillä se on hieman karvasta. Kuoritun guavan voi syödä sellaisenaan, käyttää jälkiruokiin tai soseuttaa kastikkeeksi. Sen pienet siemenet ovat syömäkelpoisia. Hedelmä maistuu hyvältä erityisesti jälkiruuissa. Se käy myös leivonnaisiin, paistettavaksi, keitettäväksi ja uunissa kypsennettäväksi.

Kun vain tietäisi…

Tontillamme kasvaa myös kaikenlaista ”hedelmää, marjaa ja pähkinää”, joita varmaankin voisi hyödyntää, jos vain tietäisi niiden hyödyt ja haitat. Kuten nämä palmujen kasvattamat punaposkiset marjat (?), mutta olkoon ne vielä puutarhamme kaunistuksena. Ehkä joku päivä niiden salat aukeavat myös meille. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä!

Kahvia omista pavuista

Suurin ilon aiheemme on pihapiirissämme kasvavat kahvipensaat ja niiden kahvipavut.

Kahvipensaitamme

Juuri nyt seuraamme kahvipapujen kypsymistä. Vähitellen ne alkavat saada punaa poskiinsa.

Kahvipavut kypsyvät vähitellen…

Odotamme innolla tulevaa uutta satoa! Kahvipensaita on vain kotikäyttöömme, ja tämän sadon tuotos tulee olemaan varsin pieni, koska olemme vasta leikanneet ja uusineet pensaita. Tarkoituksenamme ei kuitenkaan ole laajentaa satoa tai tuottaa kahvia myyntiin saakka. Joskus pieni on kaunista.

Kahvi kasvaa parhaiten puun (jonka nimeä en tiedä) varjossa.

Ideoita ja epäideoita

Ensi innostuksessamme ajattelimme kasvattaa puutarhassa myös erilaisia yrttejä, mutta ymmärsimme pian sen olevan täysin turhaa ja suorastaan ajan haaskausta. Muurahaiset söisivät ne hyvin suurella todennäköisyydellä ahnaisiin leukoihinsa, emmekä halua käyttää myrkkyjä. Tai turvautua jatkuvaan kasteluun. Saamme niitä hyvin vaivattomasti – kuten muitakin tuore tuotteita maalaistorilta.

Nimittäin täällä on lähialueita, joissa olosuhteet ja mikroilmastot ovat tuotteiden kasvattamiseen vuoristomaista pihapiirimme edullisemmat. Saamme torilta myös kaikki muutkin hedelmät, kuten mangot, guanábanat, gradilat, mamosat, tamarindot, karviaiskoisot ym, ym. Niitä ostamme satokauden mukaan. Silloin ne ovat silloin tosi edullisia ja tietenkin parhaimmillaan. Juuri äskettäin oli ramputaanien aika, pian kypsyvät mangot.

Ramputanien aika

Pihapiirimme antaa meille siis monenlaistä syötävää, mutta myös elämän eväitä, jotka pitävät meidät vireinä. Se on luonnon kuntosali parhaimmillaan. Uusimme juuri nyt erästä ”unohduksissa” olevaa rinnettä. Leikkaamme vanhentuneita, ylikasvaneita kahvipensaita, puita ja pensaita. Osan poistamme, osan vain uudistamme leikkaamalla. Tarkoituksenamme on lisätä seuraavalla sadekaudella uudistettuun maaperään lisää hedelmäpuita. On mielenkiintoista kasvattaa niitä itse pienestä taimesta ja seurata niiden kehitystä alusta saakka. Täällä jatkuvan auringon ja lämmön suojissa kasvu on kiihkeää ja nopeaa, joten on hyvinkin mahdollista, että vielä saamme noukkia omien kasvattamiemme puiden oksistolta näitä ”etelän hedelmiä.” Näin ainakin toivomme.

Tietenkin tämä on myös oma pieni meidän kokoinen tapamme lisätä positiivista hiilikädenjälkeä tähän muuttuvaan maailmaan ja ilmastoon.

Päivän, kun huhkii jyrkällä rinteellä, tuntee elävänsä. Ja taas maistuu tuorepuristettu lime-appelsiinimehu!

Jyrkkää rinnettä ylös ja alas. Luonnon kuntosali parhaimmillaan.

Moni meistä luo todeksi omanlaista unelmaa. Meillä se on tämänlaista. Tunne on vahva, se muokkaa kuin huomaamattaan meidät ulos maailman hälystä. Luonto. Suomessa, Costa Ricassa, missä tahansa. Elämä kasvaa samoista alkuiduista, vaikka hedelmät ovatkin erilaisia.

Hyvää (uutta) tätä vuotta!

Omannäköistä joulun aikaa kaikille! – Feliz Navidad!

Kaiken tämän auringonpaisteen ja hehkuvan lämmön keskellä on kieltämättä vaikea uskoa, että joulu on jo ovella. Vaikka costaricalaiset ovat ahkeria koristelemaan talojaan ja puutarhojaan jouluaiheisilla koristeilla ja jouluvaloilla, on sanottava, etteivät puhallettavat punaposkiset lumiukot tai vihreyden keskellä kiitävät porotokat herätä aiempien Suomessa vietettyjen joulujen kaltaista väreilyä sieluun, joulunostalgiasta puhumattakaan. Viime vuonna meillä oli jouluna Suomesta vieraita, joten juhlan tuntu tuli kuin ”itsestään.”

Tänä vuonna vietämme joulun aivan kahdestaan – ja päätimme tehdä siitä aivan omanlaisemme. Luoda tähän kulttuuriin ja elämänvaiheeseen sopivia uusia jouluperinteitä. Sen jo tiedämme, että karsimme kaikki turhaksi kokemamme jouluhössötyksen. Kuten ylimääräisen siivouksen, leipomisen, lahjojen ostamisen ja keskitymme oleelliseen: olemiseen ja nauttimiseen.

Jostakin emme kuitenkaan tingi, kuten joulukuusesta. Tosin näkökulmaa on laajennettava ja sovellettava, koska täällä ei ole kuusia saatavilla, emmekä halua muovikuusta.

Joten ”taatto taatto haki innoissaan” metsästä pitkän tuoreen bambunrungon – ja led-valojen lisäyksen jälkeen saimme joulubambun. Nyt se luo ulkoterassillamme lempeästi valoa illan pimeyteen.

Joulubambumme luo valoa

Taloomme toimme viime vuoden tapaan palmu-bambun, jonka koristelimme joulupalloin. Tuoksu ei ole sama kuin tuoreessa, mutta idea miellyttää silmää. Hyvästä mielestähän joulussa on pohjimmiltaan kysymys.

Palmu-bambumme

Näillä ”jouluisilla” kuvilla toivotamme kaikille hyvää joulua. Toivomme, että joulun aika tuo teille kaikille sitä mitä eniten toivotte. Oli se sitten rauhaa tai villiä vilskettä. Tärkeintä joulussa, kuten elämässä yleensä on, että tehdään siitä omannäköinen.

Feliz Navidad!

Antigua – ensi visiittimme Guatemalaan!

Terveiset Antiguasta, Guatemalasta. Kaupunki sijaitsee noin 1600 metrin korkeudessa laaksossa, kolmen komean tulivuoren ( Agua, Acatenango ja Fuego) ympäröimänä. Lähistöllä sijaitsee myös tulivuori Pacaya, joka on suosituin kiipeilykohde turistien keskuudessa, sillä se on ainoa aktiivinen tulivuori kaupungin lähettyvillä Fuegon lisäksi. 

Antigua on lähes täysi vastakohta noin 50 kilometrin päästä sijaitsevasta Guatemalan pääkaupungin Guatemala cityn kiihkeästä ja ruuhkaisesta sykkeestä. Emme tosin käyneet pääkaupungissa, näimme sen vain ohikiitäen auton ikkunoista – ja huokasimme helpotuksesta sen jäädessä kauas taakse horisonttiin. Viiden miljoonan asukkaan pääkaupunki pullistelee ihmisiä, autojonoja… kaikkea sitä, mitä vain liian nopeasti isoksi kasvaneen suurkaupungista voi vain olettaakin olevan. 

Idylliset kadut

Antigua huokuu rauhaa, sen mukulakiviset idylliset kadut houkuttelevat kävelemään, ihastelemaan katujen varsilla sijaitsevia matalarakenteisia ja värikkäitä rakennuksia. Unesco lisäsikin kaupungin omaleimaisuutensa vuoksi maailmanperintöluetteloon vuonna 1979.

Idylliset mukulakivet ja koristeelliset talot houkuttelee kävelemään

Antiguan katuja kävellessä ei voi kuin hämmästellä, kuinka kaupunkikuva voi olla samanaikaisesti täynnä historiaa ja tätä päivää. Antiguassa on jäljellä jotain inhimillistä ja aitoa, vaikka turismi onkin sen pääelinkeino.

Tulivuori Agua somistaa katukuvaa

Kaupunki on onnistunut säilyttämään omaleimaisuutensa nykyaikaitumisen paineessa. Esimerkiksi on silmiin pistävää, ettei katukuvaa hallitse isot ja näyttävät mainostaulut. Jopa isot brändit, kuten Mc Donnals joutunut nöyrästi häivyttämään brändinsä talojen väliin – eikä sen välkkyvät mainostaulut lunasta maisemaa itselleen. 

Antigua perustettiin vuonna 1543 Espanjan vallan kotipaikaksi, ja se toimi alkujaan Guatemalan pääkaupungin statuksella. Se oli valtion kulttuurisen, uskonnollisen ja taloudellisen toiminnan keskuksena yli 200 vuotta. Kaupunki tuhoutui suurelta osin maanjäristysten seurauksena 1700-luvulla, mutta monet siirtomaarakennuksista rakennettiin uudelleen, ja ne on sittemmin kunnostettu.

Murskautuneita rauniota on jäljellä ympäri kaupunkia. Ne ovat vahvasti osa kaupunkikuvaa, eikä niitä ole peitelty tai haluttu unohtaa. Ehkä ne muistuttavat meitä ihmisiä osuvasti elämän haavoittuvuudesta ja lyhyydestä.

Muskautuneet rauniot ovat luonteva osa kaupunkikuvaa

Osa rakennuksista säilyi kuin ihmeen kaupalla. Yksi sellainen on kaupungin symboli Santa Catalinan keltainen kaarisilta. Nunnat käyttivät sitä aikanaan siirtyessään nunnaluostariin tarvitsematta näyttäytyä kenellekkään. Kaari jäi, luostari tuhoutui lähes täysin.

Keltainen kaari – Anriguan symboli ja kenties kuvatuin kohde.

Vanhoja kauniita rakennuksia on toki vielä jäljellä, kuten useat kaupungin eri puolilla sijaitsevat kirkot.

Keskustassa löytyy komea ja hyvin säilynyt kirkko Iglesia La Merced. Se on peräti 1200-luvulta,

Kaunis Iglesia La Merced

Onko Antigua, Guatemala turvallinen?

Guatemalassa on noin 17 miljoonaa asukasta, Keski-Amerikan väestötihein valtio. Maassa on luonnonrikkauksia ja kauneutta, mutta myös paljon köyhyyttä, työttömyyttä ja kurjuutta. Guatemalan turvallisuus oli asia, joka matkaa suunniteltaessa tulee ottaa huomioon. Suomen ulkoministeriön tiedotteen mukaan: ”Runsaan huume- ja jengirikollisuuden johdosta maan turvallisuustilanne on yleisesti ottaen heikko koko maassa, myös turistien suosimissa kohteissa. Rikolliset turvautuvat usein väkivaltaan ja aseisiin. Jalkaisin liikkuminen on hyvin riskialtista. Nähtävyyksiin on turvallisinta tutustua ryhmässä, virallisen oppaan johdolla.”

Suhtaudumme turvallisuuteen realistisesti. Sen vuoksi valitsimme ensimmäisellä kertaa Guatemalan matkakohteeksi tämän pienen idyllisen Antiguan kaupungin, emmekä esimerkiksi lähteneet reppureissaamaan omatoimisesti pitkin ja poikin Guatemalaa. Olemme tunteneet kuitenkin olomme hyvin turvalliseksi kulkiessamme Antiguan kaduilla. Varsinkin päivällä, yöllähän meillä ei ole mitään asiaa kaupungille. 

Eloisaa elämää

Antigualaiset ovat ylpeitä historiastaan ja tämän päivän saavutuksistaan. Sitä pidetäänkin espanjankielisen Amerikan kulttuurikeskuksena. Tänne perustettiin Keski-Amerikan ensimmäinen yliopisto, Universidad de San Carlos de Guatemala. Antiguassa on lukuisia kielikouluja, joihin saavutaan eri puolilta maailmaa espanjaa opiskelemaan. Sivistystä, kulttuuria ja eloisuutta!

Kävelemme eteenpäin mukulakivikatuja ja ihastelemme  värikkäillä siirtomaarakennuksia, jyhkeitä kivimuureja.

Kaikkialla tuntuu olevan pieniä valokuvauksellisia yksityiskohtia. 

Valokuvauksellisia yksityiskohtia

Postikorttimaisia näkymiä.

Arkisia tapahtumia. 

Täälläkon nuoriso ”rälää# kännykkäänsä

Guatemalassa asuu paljon alkuperäisväestöä, kuten Maya-heimoa. He ovat ahkeria kauppiaita.

Vilkasta katukauppaa

Mayat tekevät myös taidokkaita käsitöitä. Kadun varsilla on lukuisia käsitöitä myyviä kojua ja kauppoja. Värikkyys ei tästä kaupungista lopu!

Huolimatta historiallisesta merkityksestään, Antigua ei ole juuttunut menneisyyteen. Täällä tuntuu olevan eloisa kulttuurielämä ja jopa sen historiallisissa paikoissa järjestetään usein ilmaisia ​​julkisia tapahtumia, kuten kansainvälinen jazzfestivaali. 

Kaupunki on täynnä erilaisia kahviloita, ravintoloita, baareja ja pubeja. Ne on pakattu sen keskustaan, mutta siitä huolimatta tunnelma ei ole meluisa.

Kahviloita riittää

Ei siis ole  yllättävää, että Antigua houkuttelee ulkomaalaisia ja varakkaita Guatemalaisia hankkimaan sieltä loma-asuntoja. Tämä on aiheuttanut ongelmia, koska asuntojen hintojen nousu pakottaa paikalliset asukkaat kauemmaksi. Mutta se on tuonut mukanaan myös positiivista muutosta. Kasvava varallisuus on kohentanut kaupungin infrastruktuuria, mukaan lukien teiden kunto ja yleensä liikenteen sujuvuus, turvallisuus sekä koulu ja terveydenhuolto palvelut. Lisäksi täällä on herätty miettimään roskien kierrätysohjelmaa. 

Antigua ei varmaankaan edusta Guatemalaa ”puhtaimmillaan.” Mutta yhtä hyvin voi kysyä mikä kaupunki edustaa puhtaimmillaan Suomea: Helsinki? Joensuu? Inari? Kaikki ovat suomalaisia kaupunkeja ja edustavat erilaista puolta suomalaisuudesta. 

Tässä ensimmäiset mietteet Antiguasta. Kaikkine haavoineen ja arpineen, se on yksinkertaisesti sanottuna inhimillisen ja aidon oloinen kaupunki. Jatkamme kävelyä mukulateitä pitkin ja katselemme kaupungin näkymiä. Ja kuuntelemme tarinoita. Nuuhkimme ilmaa ja kulinaarisia tuoksuja. Aistimme kaupungin väreilevää romanttiikkaa. Sitä on kaikkialla, jos vain osaa nähdä sen…

Vanhan naisen sisällä kuplii – Rincon de la Vieja

Nuoruusvuosien eräs suurimmista aarteistani oli pieni pahvinen laatikko, johon oli koottu näytteitä suomalaisista kivilajeista. Mukana oli myös pieni vihko, johon oli kuvattu kivien ominaispiirteitä. Elettiin siis aikaa ennen kaikkitietävää internettiä, suurin piirtein aikaa ennen dinosauruksia eli noin 1970-lukua.

Tuolloin Keski-Suomessa eläteltiin toivetta suuresta malmilöydöstä – ja ihmisiä kehotettiin paikallisen lehden ilmoituksissa pitämään silmät auki ja lähettämään lupaavia malminäytteitä postitse geologian laitokselle tutkittavaksi. Tietenkin minä – noin 13 vuotias Leena Lettipää – osallistuin haasteeseen – ja yritin löytää malmia pienen maatilamme tiluksilta ja lähialueilta. Lähetinkin kaksi malminäytettä. Ensimmäinen näyte toi kiitoskirjeen, jossa kerrottiin kiven olevan ”katinkultaa”, mutta ystävällisesti kehotettiin jatkamaan etsintöjä. Toinen lähetys toikin jo oudon auton kotimme pihalle – ja kaksi asiantuntijaa haastattelemaan minua näytteen löydöspaikasta. Voitte kuvitella miten jännittäviä aikoja elettiin! Ajatella, jos löytöni piristäisi pienen syntymäkuntani alavireisiä työttömyyslukuja! Saisin uuden kiiltävän polkupyörän ja hollannikkaat!

Lähettämäni näyte oli malmia, mutta tarkempi tutkimus osoitti, ettei riittävän suurta ”malmisuonta” löytynyt, eikä kaivostoimintaa koskaan aloitettu. Geologit antoivat kuitenkin minulle kiitokseksi tuon suuren aarteeni: pahvilaatikollinen kiviä. (Kuinkahan moni nuori teini olisi tänä päivänä moisesta riemuissaan?)

Minusta ei tullut geologia, mutta kiinnostus maaperän tutkimiseen on säilynyt. Milloin uinuvampana, milloin se näyttäytyy ohimenevänä kauniiden ja värillisten kivien ihasteluna. Läpi elämäni on kuitenkin säilynyt syvä kunnioitus maaperäämme kohtaan: se on maapallomme iho, kallisarvoinen luonnonvara, jolla on elämän säilymiseen monenlaisia tärkeitä tehtäviä. 

Tuliperäisen maan voimaa

Nämä muistot vyöryivät mieleeni, kun vaelsimme Rincón de la Viejan kansallispuistossa Costa Ricassa. Alue on yli 34 000 hehtaarin alue, joten otimme vain pienen palan kerrallaan.

Seikkailu alkakoon…

Katseltavaa riittää, sillä alueella on tilaa kahdelle tulivuorelle, 32 joelle ja purolle sekä monipuoliselle kasvillisuuden lajeille, runsaalle 300 lintulajin ja laajan villieläimistön ja maaperän monimuotoisuudelle.

Sademetsän siimeksessä

Sijaintinsa ja kokonsa ansiosta tämä kansallispuisto antaa  mahdollisuuden kokea sekä Karibian että Tyynenmeren puolen hyvin erilaiset maaperän diversiteetit. Tyynenmeren rannalla sijaitsevan tulivuoren rinteessä on enemmän kuivaa kuin itäisellä Karibialla päin olevan puolella, jossa tuulet tuovat hyvin runsaasti sadetta vuodessa, pitäen kasvillisuuden rehevänä ja kasvavana koko ajan. Ei siis ihme, että ”itseppinut  geologi” sisälläni jälleen heräsi eloon.

Tulivuori maisemaa Rincon de la Viejan rehevältä puolelta

Viimeinen alueella ollut suuri tulivuoren purkaus oli vuonna 1998. Sen jälkeen toinen tulivuorista, paikan nimen mukainen Rincon de la Vieja on hengitellyt raskaasti, muttei mitään suurempaa purkausta ole ollut.

Suomessa maaperä on maapallon mittapuussa paksua, vaikkei Suomenkaan kallioperä ole yhtenäinen kokonaisuus. Se on aikojen saatossa pirstoutunut useiksi lohkoiksi. Täällä tuliperäisillä alueilla maapallon vaipan päällä oleva kiinteä kuori on Suomeen verrattuna ohut ja siinä on suuria halkeamia. Voidaan jopa sanoa, että maaperä on osittain sulasta kivestä koostuvaa. Siten pienet maanjäristykset ja tulivuorten purkautumiset ovat täällä osa arkipäivää. Vaikka emme ole onneksemme joutuneet kokemaan mitään suurta järistystä, olemme tunteneet ajoittain pieniä tärähdyksiä jalkojemme alla tai nähneet uima-altaan veden epämääräistä loiskintaa. Tosin muutama päivä sitten 5.4 magnitudin maanjäristys sai kattotiilet kolisemaan ja talon epämääräisesti nytkähtämään, mutta mitään näkyvää vahinkoa ei kuitenkaan tullut. 

Joskus aamuisin saattaa myös havaita, että ulkoterassin lasipöydälle on laskeutua punertavaa tuhkaa läheisen tulivuoren Poasin yöllisestä yskähtelystä.

Kuplivaa kuumuutta

Vaeltaessamme kansallispuiston alueella maaperän erityisluonteesta tulee konkreettisesti silmiemme esiin. Kävelyreittimme varrella rikkipitoista liejua höyryttävät fumaroilit, tulikuumat mutakuopat.

Tulikuumaa liejua

Reitin varrella on myös mini-geysyrit, kuplivat harmaat vulkaaniset mutakuopat. Niiden katseleminen on hyvin hypnoottista, ne kuplivat sekunnin välein ja muta roiskuu muutaman metrin päähän. Ympäristössä leijuu vahva rikin tuoksu. Maaperä kuplii ja tutisee kuin hyllyvä kiisseli kupissa. 

Mutakuoppien ääni- ja hajumaailma on mielenkiintoinen

Näimme myös valcanitoja eli  ”pieniä tulivuoria”, jotka höyrysivät kuumaa rikkiperäistä höyryä.

Pienet tuliset tulivuoret höyryävät yötä päivää

Useat pienet tulivuoret on nykyisin aidattu, sillä aukkoon oli pudonnut viime kaudella liian innokas selfien ottaja. Ja onhan se selvää, jos kuumuus pitää kiven sulana, ei ihmisellä ole mitään mahdollisuutta selviytyä.

Kaikkialla on höyryää… Ei parane eksyä polulta

Kävelemme myös sademetsän raikkaudessa. Ohitamme useita maaperän uumenista pulpuavia ja vapaana solisevia vesiputouksia.

Upeita vesiputouksia

Vaelluksen aikana tuli vahvasti esille se, että maapallomme kuorella ja sisällä tapahtuu koko ajan. Usein kuitenkin katse hakeutuu taivaanrannalle, eikä useinkaan tule ajatelleeksi mitä maapallon sisällä tapahtuu. Kaikkea mielenkiintoista!

Onneksi kaikelle löytyy selitys. Ehkei nyt aivan tieteellisesti adekvaatti, mutta selitys kuitenkin. Se on tarina, joka on elänyt sukupolvilta toiselle. Tarinan mukaan alueen luonnonvoimien takana on nainen. Tällä kertaa vanha rouva. 

Legenda Rincon de la Viejan tulivuoresta

Alkuperäiskansojen legenda kertoo prinsessa Curubandásta, heimon päällikön tyttärestä, joka – totta kai – rakastui komeaan ja salskeaan Prinssi Mixcoaciin, vihollisen heimon päällikön komeaan poikaan. Curubandán isä lopetti kielletyn rakkauden, heittämällä tyttärensä kosijan elävänä tulivuoren kraatteriin. Vaikka kielletty kosija oli hoidettu pois, tytär Curubandá ei kuitenkaan totellut isäänsä, vaan hän pakeni tulivuorelle. Hänestä tuli erakko, joka eli loppuelämänsä korkealla tulivuoren rinteellä. Hän opiskeli luonnon lääkkeitä ja kehitti parantavia voimia. Hänestä tuli taitava ja kansan tuntema tietäjä ja parantaja, jonka luokse ihmisiä hakeutui kaukaakin saamaan lääkettä vaivoihinsa ja parannuskeinoja ”vanhan naisen nurkasta”.  Ja siten sanotaan Rincon de la Viejan tulivuoren eli vapaasti käännettynä ”vanhan naisen nurkan” saaneen nimensä.

Vanha rouva saa siis maaperän kuplimaan. Ei siis kannata suututtaa vanhoja rouvia!  

Kuplinta myös hellii ja hoitaa

Kansallispuistossa löytyy myös kuumia lähteitä, joihin oli turvallista istahtaa. Hotellimme, jossa yövyimme, tarjosi mahdollisuuden nauttia hyvin luonnonmukaisista kuumista lähteistä.

Luonnonmukaisia kuumia lähteitä keskellä sademetsää

Ne sijaitsevat keskellä luonnonmukaista sademetsää. Alueella oli kuumat lähteet rajattu erikokoisiin ja lämpöisiin luonnonkivistä muotoiltuihin altaisiin. Altaat ovat eri lämpöisiä +38-40°C. Kuumimmissa ei voi olla kuin hetken, sillä tarkoituksena on nauttia, ei kiehauttaa itseään. Vesi tulee suoraan tuliperäisestä maaperästä, sisältäen mineraaleja, joita ihminenkin sisältää. 

Tulimme paikalle heti aamusta, ja tunnin verran saimme olla kahdestaan – ja tietenkin vartija. Mikä rauha! Oli autuutta liottaa itseään edellisen päivän vaelluksen jälkeen tuliperäisen maan veden lämmössä/ kuumuudessa. Luonnonmukaisuus teki paikasta hyvin autenttisen. Täällä ei ollut mitään kruusattua. Vieressä soljui vapaasti virtaava joki, jonka kylmään veteen oli välillä hyvä pulahtaa vilvoittelemaan.

Pulahdus virtaavaan jokeen teki välillä hyvää

Täällä saattoi myös nauttia veden lisäksi toisesta maaperän terveellisestä antimesta. Mudasta. Kuuman lähteen yläpuolella porisi pata, josta sai ottaa maan mineraaleja sisältävää mutaa levitettäväksi iholle. On kuitenkin oltava varovainen… Hyvin varovainen…

Sen jälkeen, kun muta on levitetty kauttaalleen iholle, muta kuivatetaan auringon paahteessa. Jotta mudan kaikki hyvät omaisuudet pääsevät esille, sen tulee siis kovettua iholle. Puhdistautumista parhaimmillaan. Siinä me olimme yltä päältä mudassa ja katselimme jäykkänä joen kuohua. Keskellä sademetsän villiä luontoa. Säpsähdän. Yhtäkkiä erotan rantakivillä itseään suoraksi venyttelevän käärmeen. Aurinko hellii meitä kaikkia luontokappaleita samanaikaisesti. Käärme loikoilee vain muutaman metrin päässä joen penkereeltä, jossa seisomme ja josta olimme juuri pulahtaneet jokeen. 

Samoilla rantakivillä köllii toinenkin auringonpalvoja.

”Boan sukuinen, erittäin myrkyllinen käärme. Varsinkin kun näyttää olevan naaraspuolinen, ” kertoo valvoja meille.

Kulps! Hetken päästä paikalle saapuu toinen valvoja pitkän kepin kanssa ja tönäisee varovasti, suorastaan hellästi käärmeen takaisin jokeen. Olemmehan kansallispuisto alueella, jossa kaikki oliot kuuluvat luontoon. Näemme kuinka taidokkaasti käärme ui sekä vasta- että myötävirtaan veden kohinasta välittämästä. Käärme on omassa elementissään, me sen sijaan olemme täällä vain vieraina. 

Nämä ovat niitä hetkiä, joissa on vain kohdattava pelkonsa. Tietenkään turhia riskiä ei kannata ottaa, mutta pelon vangiksi ei voi jäädä, muuten moni hieno kokemus jää elämättä. On siis vain mentävä takaisin jokeen, sillä kovettunut muta alkaa todenteolla kiristää ihoa – ja se on pestävä joessa pois-

Olen oppinut jo aiemmin, että sademetsässä vaeltassa on katsottava tarkkaan, mistä ottaa kädellä kiinni. Onko liaani oikeasti liaani, vai mahdollisesti hyvin maastoutuneen käärmeen häntä?

Siispä pelko pois – ja jokeen. Tietoisina, että jokaisessa paratiisissa on omat käärmeensä. 

Puhdistautuneena kiitämme vanhaa rouvaa maaperän antimista ja lähdemme takaisin hotellille. Poistuessani nappaan pienen kiven taskuuni, olkoon se ensimmäinen näyte uudessa tuliperäisen maaperän kivikokoelmassani.

Maaperän tutkimuksemme siis jatkuvat…

Ps. Olen kirjoittanut käärmeistä aiemminkin. Jos jotain kiinnostaa, se löytyy tästä linkistä.

Ajan ulottuvuuksia – ajatuksia Conchalin rannalta

Aurinko helottaa taivaan täydeltä ja vieno merituuli sekoittaa hiukset pörrölle. Jokaisella askeleella jalkamme uppoavat syvälle lämpimään, pehmeään hiekkaan. Katseemme etsii varjoa, sillä emme ole enää pitkään aikaan tulleet rannalle ruskettuaksemme. Kuten nuorena. Muistatte varmaan ajan, jolloin ruskettumisen maksimoinniksi iho rasvattiin vaseliinipohjaisilla voiteilla. UV-aurinkorasvoja tuskin oli edes saatavilla pienempien kauppojen hyllyillä. Innokkaimmat tehostivat kasvojen ruskettamisen folio-paperilla Huh! Tuolloin vain auringon nousu ja lasku olivat ainoita rusketuksen rajoja.

Tänä päivänä tulemme rannalle oleillaksemme, nukahtaaksemme rannan kohinaan. Leijuaksemme merituulen mukana aikaan, joka ei ole enää sama ja suora, tasaista tahtia tikittävä, vaan se tanssii ja pyörii, menee kiepille itsensä ympärille. Aika, joka ei kulu, vaan joka hengityksellä laajenee ja lisääntyy. 

Erilaisia rantoja – eri vahvuuksia

Löydämme rannalta puiden oksistojen alta suojaavan katveen. Levitämme isot rantapyyhkeet hiekalle ja valmistelemme siihen päiväleirin. Tähän aikaan vuodesta rannoilla on hyvin tilaa, sillä Costa Ricassa on vielä ”low season” eli aika, jolloin turistit ja paikalliset lomailijat loistavat poissaolollaan. Joulukuusta maaliskuuhun tälläkin rannalla näkymä on jo aivan toinen. Lomailijoita riittää ja silloin me vuorostamme loistamme poissaololla.

Costa Ricassa rantoja riittää sekä Tyynenmeren että Karibianmeren puolella. Olemme nyt Tyynenmeren puolella Guoanacasten alueella Playa Conchalin rannalla.

Costa Ricassa riittää rantoja sekä Karibian että Tyynenmeren puolella

Nyt on erinomainen aika tutustua uusiin ja erilaisiin rantakohteisiin. ”Low seasonin” aikana hotellit ovat kohtuullisissa hinnoissa – ja palvelu erinomaista. Itse suosimme pieniä ja siistejä perhehotelleja kahdestakin syystä. Ensinnäkin haluamme, että paikalliset saavat työtä ja elantoa, toisaalta siksi, että pienet perhehotellit ovat vain kertakaikkiaan isoja kansainvälisiä hotelliketjuja persoonallisempia. Niissä on kodin tuntu, kuten Conchal—hotellissa, johon itse tällä kertaa majoituimme. Väriä ja omaleimaisuutta riittää!

Conchal hotelli – pieni persoonallinen perhehotelli

Tiedämme jo kokemuksesta, että rantaa etsiessä kannattaa tehdä etukäteen tutkintaa, sillä eri rannoilla on omat vahvuutensa. Joku rannoista soveltuu hyvin surffaukseen ja toinen snorklaamiseen. Tai oleiluun ja uintiin – ja juuri sellaista rantaa tällä kertaa etsimme. Sen vuoksi kävelimme Guoanacasteen yhden pisimmän rannan Playa Brasiliton ohi, sillä sen harmaa hiekka ja kova merenkäynti ei houkuta rannalla loikomiseen.

Play Brasilito – ei kaikkein kaunein ranta

Paikallisilla asukkailla on Playa Brasilotossa omat rantahökkelinsä, joka tietenkin lisää rannan autenttisuutta, mutta onhan se todettava, ettei tämä ranta ole todellakaan alueen kauneinta osaa. Siksi jatkamme kävelemistä sinnikkäästi eteenpäin ja pian hiekka jalkojemme alla vaalenee ja rantaviiva muuttuu viehättäväksi. Olemme tulleet perille etsimäämme Concahlin rantaan.

Conchalin rannan rauhaa

Nimensä Conchlin ranta on saanut miljoonista pienistä murskatuista simpukoista, jotka muodostavat rannan hiekan. Sen sanotaan olevan on yksi Costa Rican kauneimmista rannoista, sillä vesi on kirkasta turkoosia ja merenkäynti on yleensä rauhallista. Siksi siinä on myös hyvä uida, joten sen suosion ymmärtää hyvin perheiden keskuudessa. 

Tuntuu, että valkeaa simpukkaista hiekkarantaa riittää silmän kantamattomiin. Vain muutama muu ihminen kävelee tai makoilee hiekalla. Ei kovaa musiikkia, ei rantabaareja, ei kaupustelijoita, ei mitään tai ketään, mikä rikkoisi meren pauhun ja tuulen kohinan yllämme kasvavien puiden latvustossa.

Varjossa on hyvä levätä

Näemme vain lintuja ja oravia päivän arkipuuhissa. 

Oravalla päiväpuuhat

Ajan raukeus

Haukotuttaa. Lihakset alkavat lämmetä rantapyyhkeen alta huokuvassa hiekassa. Aika tuntuu menettävän merkityksensä. Nykyään on olemassa monenlaista aikaa. On minuutteja, tunteja, päiviä, tuota tuttua lineaarisesti tikittävää aikaa. Haukotus. On laatuaikaa, joutoaikaa, omaa aikaa, yhteistä aikaa. On aikaa, joka loppuu kesken. On aikaa, joka ei kulu millään. Odotteluaikaa.

Nuorempana aika oli vastauksia hakevaa. Aika oli elämän kokoinen kysymys. Tässä iässä aika on kutistunut ihmisen kokoiseksi. Pieniksi hetkiksi. Yksityiskohdiksi. Elämme ajassa, jossa vielä voi mennä ja valita. Ei enää tarvitse tutkia ja kokea kaikkea, sillä alkaa ymmärtää, mikä itselle on tärkeää, mikä on oikeasti kiinnostavaa. 

Meren pauhussa on jotain samaa kuin ajassa. Siinäkin on voimaa, uhmaa ja taltuttamattomuutta. Sitäkään ei voi kukaan valjastaa vain omaan käyttöönsä.

Rannan iloja

Päivä rannalla tekee nälkäiseksi, vaikka suurin ponnistus oli kääntää kylkeä ja kastaa itseään välillä meressä. Illalla suuntaamme Play Brasiliton rannalle, jonka ohitse päivällä kävelimme. Pian alamme ymmärtää juuri tämän rannan erityisvahvuudet. Rannalla sijaitsee ravintolat – ja se on ehdottomasti paras paikka kokea upeat auringonlaskut.

Ravintola suoraan rantahietikolla

Löydämme viehättävän ravintolan, jossa pöydät on aseteltu rantahiekalle. Pimenevässä illassa on oma tunnelmassa.

Tunnelma on hyvin elokuvamainen. Aika alkaa liukua silmissä kuva kuvalta. Pieninä hetkinä. Yksityiskohtina.

Koira haukahtaa. Hevoset. Ihmiset ratsastavat kohti auringonlaskua…

Ja juuri sillä hetkellä Brasiton rannan harmaa hiekka alkaa sädehtiä, aika alkaa tanssia taivaanrannalla kaikissa sateenkaaren väreissä. Edessämme avautuu uskomattoman, sanoinkuvaamattoman kaunis auringonlasku!

Sitä kuvittelee jo tässä iässä nähneensä maailman kauneimman auringonlaskun, kunnes.. sen näkee taas!

Taas maailman kaunein auringonlasku!

Näky on samaan aikaan tiivis ja tiheä sekä herkällä tavalla intensiivinen. Nämä hetket ovat enemmän kuin vain tämä hetki. Ne ovat muistin rakennusainetta.

Aika, joka ei kulu mielen poimuista koskaan pois!

Juopon merimiehen kävely – Lusikallinen tico-maustetta SoTe soppaan!

Sanotaan, ettei tiikeri pääse raidoistaan, eikä terveyshallintoa leipätyökseen tehnyt professori sosiaali- ja terveysjärjestelmän pohdinnoista. Totta se on; seuraan edelleen Suomen sote uutisointia, tosin analyyttisyyteni on vaihtunut lähinnä huvittuneisuuteen, ihmettelyyn – ja välillä myös ärsyyntymiseen. Vaali toisensa jälkeen poliittinen valtapeli huuhtoo asiantuntijoiden esittämät faktat näkymättömiin ja saman jauhanta jatkuu eri säveleillä. Soten kehityskulku näyttää seuraavan vääjäämättä taloustieteissä esiintuotua teoriaa talouden satunnaisvaihtelusta, jota luonnehditaan ”juopon merimiehen kävelynä.”

Juopon merimiehen kävely

Teoriassa: Oletetaan baarista tukevassa humalassa lähtevä merimies. Oletetaan tilanne yksiulotteiseksi:

Merimies (= ”uudet sotehaasteet”) pullautetaan baarista kadulle (= vaalien jälkeen valittu hallitus), jota edustaa lukusuora. Baarin ovi on lukusuoran kohdassa x=0. Pisteessä x=L, kadun toisessa päässä sijaitsee oja. Merimies voi astua lukujanaa vasemmalle (negatiiviseen suuntaan) tai oikealle (positiiviseen suuntaan), kummatkin vaihtoehdot ovat yhtä todennäköisiä ja askelet ovat vakiopituisia. Teoria ennustaa, että merimies päätyy täysin varmasti, eli todennäköisyydellä yksi, ennemmin tai myöhemmin ojan pohjalle. Lievennyksenä tähän voi sanoa, että ehkä merimies sammuu ennen kuin päätyy ojaan. Se johtuu siitä, että ei ole olemassa mitään äärellistä askelmäärää, jota ennen jo aivan varmasti oltaisiin ojassa.” (Wikipedia).

Kuulin tämän kiinnostavan talouden satunnaisvaihtelua kuvaavan teorian ensimmäisen kerran taloustieteen professori J. Kinnusen väitöstilaisuudessa – ja linkitän sen nyt sumeilematta Soteen.

Tästä ”merimiehen kävely” mielikuvasta juontuu asiaan liittyvä huvittuneisuuteni. Sote hoipertelua on jatkunut jo reilusti yli kaksikymmentä vuotta, eikä muutosta ole näkyvissä. Ja tästä seuraa myös ihmettelyni; miten paljon hyvää tutkimustietoa valuu käyttämättömänä merimiehen mukana ojan pohjalle. Ärsyyntymiseni nousee pintaa usein siinä kohtaa, kun huomaan vuosi vuoden jälkeen, kuinka jo muutenkin ylityöllistettyjä alan asiantuntijoita ja tutkijoita pyydetään antamaan sote lausuntoja, tekemään yhteenveto raportteja ym, jotka kuitenkin sivuutetaan poliittisessa päätöksenteossa pelkkänä aiheeseen johdatteleva retoriikkana.

Suomella on näköjään vielä varaa tähän tietohävikkiin!

Costa Rican sote – lyhyt oppimäärä

Hyvät lukijat – ja professori ja tutkija kollegani! Olen tutustunut Costa Rican terveydenhuoltoon (sosiaalipuoli jääköön nyt maininnan asteelle) hyvin pinnallisesti, joten annettakoon anteeksi jos jokin tärkeä elementti jää huomiotta. Kieltämättä välillä käväisee mielessä, että tästä aiheesta saisi hienon vertailevan tutkimushankkeen. Muutama väitöskirjan tekijä löytäisi vaivattomasti mielenkiitoisen aiheen. Mutta aina, kun mieleni lähtee liikaa liitämään, siirrän katseeni taivaanrannalla hitaasti lipuviin pilviin, oikaisen jalkani ja juon pitkän hörpyn omien kahvipensaiden pavuista jauhettua kahvia ja totean: ”Annetaan nuorille ja innokkaimmille tilaa.

Mutta kaiken kaikkiaan tutkijakollegoiden kanssa tehtyä tutkimusyhteistyötä muistelen lämmöllä. Samoin kaikkia kohtaamiani opiskelijoita. Sitä intoa ja oppimisenhalua! Suomessa on uskomaton määrä olemassaolevaa, mutta myös piilotettua tietovarantoa.

Asiaan…

Lähes minkä tahansa standardin mukaan Costa Rica on Latinalaisen Amerikan vakaimpia valtioita. Sillä on todettu olevan myös alueen paras terveydenhuolto ja vahvin sosiaaliturva. Maailman terveysjärjestön tilastotiedot sijoittavat Costa Rica maailman kärkisijoille pitkän elinajanodotteen vuoksi. Erityisesti Nicoyan niemimaan alue, Tyynenmeren pohjoisrannikko on todettu olevan yksi maailman terveellisimmistä asuinalueista. Tutkijat ovat havainneet, että asukkaat elävät keskimäärin pidempään ilmaston, ruokavalion ja muiden tekijöiden yhdistelmän ansiosta. Lasten kuolleisuus on laskenut, hygieniataso on kohonnut.  Suunta on siis oikea. Valtio käyttää 20 % BKT:sta väestön terveyden- ja sosiaalimenoihin.

On kuitenkin muistettava, että Costa Rican väestöstä vielä noin 20 % elää köyhyydessä tai köyhyysrajan alapuolella? Mitkä ovat köyhyyden syitä Costa Ricassa? 

Suuri osa vastauksesta löytyy tuloeroista.  Laaja tutkimus on osoittanut, että tuloerot korreloivat korkeamman köyhyysasteen kanssa.  Ja epäilemättä tuloerot ovat eräs tärkeimmistä köyhyyden syistä Costa Ricassa. Kuten tiedämme, tällä voi olla vakavia seurauksia. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) on todennut, että tuloerot voivat aiheuttaa talouden hidastumisen. OECD esittää eriarvoisuuden vähentämiseen ”lääkkeeksi”  yksinkertaisesti sitä, että kannustetaan naisia työelämään ja tarjoamalla paremmat mahdollisuudet päästä laadukkaampiin työpaikkoihin.  

Hallituksen ylläpitämä terveydenhuoltojärjestelmä eli Caja

Costa Ricassa on olemassa kaksi järjestelmää, joihin molempiin ulkomaalaiset pääsevät tietyin edellytyksin: valtion ylläpitämä yleinen terveydenhuoltojärjestelmä, Caja Costarricense de Seguro Social (CCSS), joka tunnetaan nimellä Caja, ja yksityinen järjestelmä. Näyttää siltä, että molempia rinnakkaisia terveysjärjestelmiä päivitetään jatkuvasti – uusia sairaaloita, uusia laitteita ja parannuksia henkilöstön koulutukseen tehdään jatkuvasti.

Kuva internetistä

Caja Costarricense de Seguro Socialilla (CCSS) on valtion tukema sairaala- ja klinikkaverkosto, joka koskettaa koko maata. Se on ensisijaisesti vastuussa tarjota edullisia terveyspalveluita Costa Rican väestölle. Kyseinen järjestelmä on toiminut Costa Ricassa viimeisen 60 vuoden ajan – ja viimeisen vuosikymmenen ajan sen sanotaan olevan ylikuormitettu. Maksutasot määräytyvät kuukausitulojen (vähennettynä elinkustannukset) perusteella, ja ne vaihtelevat paikallisella väestöllä välillä 5,18% ja 10,69%.

Costa Ricassa asuvat ulkomaalaiset, joilla on oleskeluoikeus (kuten pensionado tai residensia) voivat liittyä CCSS: ään. Itse asiassa vuonna 2010 hallitus pakotti residenssiläiset Cajan jäseniksi. Kuukausimaksu on 7% – 11% hakijan kuukausituloista. Puoliso on vakuutettu ja voi liittyä Cajaan tämän maksun perusteella.

Julkisessa Caja-järjestelmässä on noin 30 sairaalaa ja vähintään 250 klinikkaa koko maassa, jotka palvelevat maan lähes viittä miljoonaa asukasta.Caja-katetta rahoitetaan pääosin edellä mainitusta palkkaverosta.  Aivan matalan tulotason asukkaat eivät tarvitse maksaa Caja-järjestelmän maksua. Nämä ihmiset saavat ilmaista terveydenhuoltoa – ja sitä rahoitetaan pääasiassa ylellisyystuotteista kannetulla verolla.

Muille Caja maksu siis mahdollistaa hoidon saannin. Kaikki lääkärintarkistuksista reseptilääkkeisiin ja suuriin leikkauksiin.

Turistit ja vierailijat voivat käyttää Cajan palveluita vain hätätilanteissa. Matkavakuutus on siis hyvä olla!

Yksityinen

Vaikka kaikki Costa Ricassa asuvat kansalaiset kuuluvat julkisen Cajan piiriin, monet Costa Ricalaiset ja ulkomaalaiset valitsevat lisäksi myös yksityisvakuutuksen.  Yksityisen kattavuuden edut ovat samat kuin Suomessakin, esimerkiksi saatavilla on enemmän lääkäreitä ja korkeanpitasoisia sairaaloita sekä lyhyemmät hoitoon pääsyajat.

Länsimaalaiset käyttävät hyvin usein yksityistä terveydenhuoltoa, joka on tutkitusti korkealaatuinen. Kehitystyöstä huolimatta kustannukset ovat pysyneet myös yksityisellä sektorilla alhaisina verrattuna Yhdysvaltojen ja jopa Euroopan maiden kustannuksiin. Terveydenhuollon kustannukset ovat noin kolmasosa tai viidesosa siitä, mitä maksaisit esimerkiksi Yhdysvalloissa hoidosta riippuen. Myös lääkkeet ovat täällä halvempia. Myös hammashoitoa tarjotaan huomattavasti halvemmalla kuin Yhdysvalloissa. 

Yksityisen sektorin edullisuus ja laadun varmuus on herättänyt ilmiön, joka tunnetaan nimellä ”lääketieteellinen matkailu.” Polvi-, lonkka ym korjausleikkaukset ja tietenkin kosmeettiset leikkaukset houkuttelevat terveysturisteja Costa Ricaan.  Hammaspuolella implantit ja hampaiden valkaisu ovat suosittuja. 

Monet lääkärit, etenkin yksityisissä käytännöissä, puhuvat englantia ja ovat saaneet koulutusta Euroopassa, Kanadassa tai Yhdysvalloissa.

Myös silmälääkäri palvelut ovat suosittuja

Costa Ricassa olemassa kolme suurta, yksityistä modernia sairaalaa, joita suurin osa ulkomaalaisista käyttää: CIMA-sairaala Escazússa, Clínica Bíblica San Josessa ja La Católican sairaala San José-Guadalupessa.  Kaikki nämä palvelut ovat maan pääkaupungissa San Joséssa ja sen ympäristössä. Ne ovat ymmärtääkseni JOint Commision Internationalin sertifioimia.

Tässä yksityisessä järjestelmässä asiakas voi maksaa käteisellä tai käyttää vakuutusta, mukaan lukien jotkut Yhdysvaltojen ja Euroopan vakuutukset sekä Costa Rican yhtiöiden tarjoamat vakuutukset.  Esimerkiksi Costa Rican hallituksen monopoliaseman Instituto de Seguro Nacional (INS) sairausvakuutus on paikallisten asukkaiden käytettävissä, jotka ovat sidoksissa lääkärien, sairaaloiden, laboratorioiden ja yksityisen sektorin apteekkien kanssa. 

Kultainen harjas:)

Mielenkiintoista on, että Costa Ricassa julkinen ja yksityinen nähdään toisiaan täydentäviä palvelujärjestelminä, ei kilpailijoina. Hmmmm. Kaikenlaista mielenkiintoista. Ehkä voisin sittenkin joku päivä luennoida aiheesta. Muistan luentosalien tuoksun… Pöytien kolinan, tietokoneiden kuumentavan hehkun…

Nostan pikaisesti katseeni taivaalle ja katson kuinka suuri valkoinen pilvenhattara lipuu ylläni ylväästi ohitseni. Tunnen kuinka tiikerinraidat haalistuvat ja tilalle alkaa kasvaa leijonan kultainen harjas.

… ja Suomessa merimies jatkaa hoiperteluaan…

Kohta se tulee, aivan kohta! – Costaricalaista elämäntyyliä oppimassa

Taloomme on tulossa valokuitu nettiyhteys. Suomalaisittain se ei ylittäisi uutiskynnystä, siitä ei mainittaisi edes kavereille, mutta täällä Costa Rican vuorilla nopeampi nettiyhteys on ISO juttu. Lähi naapurimme ovat kertoneet odottaneensa tehokkaampaa yhteyttä jo vuosia. ”Kohta se tulee, aivan kohta,” on heille vastattu säännönmukaisesti – ja nyt hartaan odotuksen jälkeen, vuosien päästä peräti jo kaksi naapureistamme ovat jo saaneet uuden nettiyhteyden. Ja se myös toimii.

Me vielä odotamme. Mutta kohta se tulee, aivan kohta…

Omatahtoinen netti

Onhan meillä nytkin talonetti, 1 megan suuruinen, laiskanlainen ja oman tahdon omaava virtuaalinen pikselimuunnin. Olemme jo sopeutuneet sen oikuttelevaan luonteeseen ja pelkäänpä, että minun tulee sitä vielä ikävä. Nykyinen nettimme ei mahdollista liiallista ruutuaikaa eikä anna edes tilaisuutta sukeltaa liiaksi netin lonkeroisiin syövereihin. Jos sataa vettä tai taivaanrannalla kuuluu ukkosen kuminaa, tiedämme, että nettimme menee hyvin todennäköisesti poikki tai ainakin se pahasti pätkii. Jos Timo kuuntee jazzradiota tai kansainvälisiltä kanavilta klassista, en voi samanaikaisesti lukea uutisia tai vaihtaa kuulumisia somessa. Ja kuten nyt, kun kirjoitan uutta postausta blogiimme – ja varsinkin, kun siirrän valokuvia blogialustalle, kaiken muun nettitoiminnan on pysähdyttävä talossamme.

Vanha oman tahdon omaava nettimme

Olenkin oppinut ennen blogin avaamista tarkkailemaan taivaalle ja seuraamaan pilvien liikkeitä. Kuuntelemaan taivaan rantaa ja tuulen kohinaa. Uskomatonta, mutta totta, tuo kaikki tuntuu tällä hetkellä hyvin luontevalle – ja juuri tätä kaikkea minun saattaa tulla ikävä!

Tuleeko sade vai ei?

Costa Ricassa on toki toimivat yhteydet kaupungeissa ja taajamissa, mutta onhan se todettava, että olemme Suomessa tietotekniikka (ja tietoturva) asioissa huomattavasti pidemmällä. Siksi myös nettipalvelujen hinnat ovat täällä korkeammat kuin mihin olemme Suomessa tottuneet.

Erilaisia (outoja) tapoja

Uuden nettiyhteyden saaminen vaati tietenkin uuden nettisopimuksen tekemistä. En aio rasittaa teitä kaikilla byrokraattisilla käänteillä, joita olemme (tai jota Timo on lähinnä) joutuneet uuden sopimuksen saamiseksi käymään läpi. Paikallinen virasto on jo sinänsä kokemisen arvoinen paikka. Vartija tarkistaa jokaisen sisääntulijan henkilöllisyyspaperit ja tutkii meidät metallinpaljastimella ja kurkistaa laukkuun. Mitä ihmettä täällä on ryöstettävää?

Tämä on sikäli yllättävää, ettei Costa Ricassa ja varsinkaan täällä pienessä Atenasin kaupungissa useinkaan näe vartijoita (pankeissa kylläkin aina) tai poliiseja, kuten muissa Keski-Amerikan maissa, saatikka Etelä-Amerikassa.

Paperibyrokratian vuoksi jouduimme palaamaan virastoon saman päivän aikana useaan kertaan – ja joka kerta sama juttu: henkilöllisyyspaperit, metallinpaljastimeen ja laukun tutkinta. Aurinkolasit ja hattu pois. Tosin kaikki tapahtuu ystävällisessä ja palveluhenkisessä ilmapiirissä.

Mielenkiitoista oli myös kokemuksemme, joka tuli vastaan, kun otimme kännyköihimme paikalliset prepaid liittymät. Täällä on kilpailevia puhelinliittymiä,kuten ylikansalliset Moviestar, Claro ja paikallinen Kölbi. Astelimme Claron toimistoon ja saimmekin avattua liittymät hyvin jouhevasti. Kun olimme käyttäneet loppuun prepaid liittymään ladatun puheajan, palasimme toimistoon ostamaan lisäaikaa. Toimistossa istui kolme virkailijaa toimettoman näköisenä – ja totesivat etteivät he voineet myydä oman firmansa tuotetta eli lisäaikaa. Sen sijaan he ohjasivat meidät viereiseen rakennukseen, jossa ostos oli mahdollista. Mutta hetkinen… viereinen talo on apteekki! Astellessamme sisälle apteekkiin, olin vakuuttunut, että olemme piilokamerassa teemalla ”näin turisteja jekutetaan”. Mutta ei, päästyämme salvoja ja lääketablettia ostavien asiakkaiden jälkeen jonossa kassalle, he möivät meille prepaid liittymiin lisäaikaa ja saimme erittäin hyvää palvelua.

Tämähän se on täällä erityisen mukavaa. Opetella maan tapoja ja purkaa omaa logiikkaa, joka on syntyjään omasta kulttuurista. Kävellessäni Suomessa kauppaan, tiedän tasan tarkkaan, mistä löydän hiivaa leivontaan, mutta täällä en edes tiedä, millaista hiivaa he käyttävät. Mielenkiintoista. Kuten se, että kuvittelin, että neulaa ja lankaa saa kangaskaupasta, mutta ei. Sitä saa toria vastapäätä olevasta sekatavarakaupasta. Hiirenloukkujen ja paperiservettien välistä. Kyllä elämää kannatteleva logiikka voi olla niin erilaista!

Jossakin kuuluu kuminaa…

Taivaanrannalta kuuluu kuminaa. Alkaa olla kiire kirjoittaa tämä loppuun ja julkaista. Vielä pari (..pätkii..) kuvaa ja sitten (…pätkii) tämä kaikki on val..

Piip piip piip….

Pisaroita poskilla – Paluu Costa Ricaan

Asettelen tuoleja pyöreään rinkiin talomme ulkoterassille. Pian terassi täyttyy lähialueen naapureista ja iloisista huudahduksista. Ulkona pimenevä ilta ja vesisateen tasainen ropina luo tunnelmallisen taustan tapaamiselle. Costa Ricassa on nyt sadekausi, mikä tarkoittaa yleensä sitä, että aamupäivisin paistaa aurinko täydeltä terältä ja iltapäivisin alkaa sataa. Joko tihkuttaen tai kaatamalla. Ilma pysyy kuitenkin lämpimänä – ja täällä vuorilla kosteus säilyttää miellyttävän raikkauden

Sadepilviä

Kokous alkaa. Tunnemme osan ihmisistä, osa sen sijaan on tuntemattomia. Espanjankielinen puhe solisee korviini kuin sointuva laulu, välillä kuulen englanninkielisiä välisointuja. Katseemme kohtaa mieheni Timon kanssa ihmisjoukon lävitse. Arvaa sanomattakin, mitä hän ajattelee:
”No, mitäs sanot Leena? Olisitkos arvannut vuosia sitten, että isännöisimme tänään Costa Ricassa paikallista vesihuoltojärjestelmää kehittävää kokousta? Että miettisimme yhdessä veden johtamiseen liittyviä kysymyksiä meille itsellemme ja paikallisille vedenkäyttäjille?”

Hymyilen takaisin: ”Enpä totisesti olisi uskonut!” Vaikka toisaalta olen vähitellen alkanut uskoa, että näinkin voi käydä, kun uskaltautuu maailmalle ja katselemaan sitä erilaisista vinkkeleistä.

Tunnen lämpimän tunnelman sukeltavan ihoni alle. Erotan espanjankielisiä sanoja, jotka toistuvat puheessa: caño de agua (vesijohto), mantenimiento (huolto) ja communidad (yhteisö). Paikallinen projektinjohtaja esittelee asiaansa, hänen pieni poikansa kiemurtelee hieman tylsistyneenä isänsä sylissä ja imee kaiken aikaa yhteisöllisyyttä itseensä.

Yhteinen asia

Meillä on tällä hetkellä oma yhteinen kaivo muutaman naapurin kanssa. Se on ollut toimiva järjestelmä, mutta toki siinä on omat haavoittuvuutensa. Nyt provinssin hallitus on päättänyt laajentaa julkista vesijohtojärjestelmää myös tänne vuorille. Kuten Suomessakin, tontinhaltijat kustantavat itse vesijohdot ym, mutta erityistä täällä on se, että myös muihin kustannuksiin vesijärjestelmää käyttävät ihmiset osallistuvat talkootyön periaatteella. Hieman yksinkertaistaen voisi sanoa, että provinssin hallitus maksaa vain osan (mm. Insinöörien palkat), muutoin käyttäjät maksavat kulut joko rahalahjoituksin tai konkreettisena työnä (kaivamalla putkille ojaa). Projektinvetäjä korostaa puhtaan veden merkitystä vuorella asuville vähempivaraisille ihmisille. Totta! Suomessa vesihuolto mielletään usein itsestään selvyydeksi. Vesi tulee hanasta ja vasta sen puute havahduttaa usein meidät huomaamaan sen, kuinka arvokas asia se on – ja kuinka välttämätön palvelu jokapäiväisen elämän sujuvuuden kannalta. Puhdas talousvesi, kattava verkosto turvaa terveyden ja elintason sekä minimoi haitalliset ympäristövaikutukset. Olemme siis tänään tärkeän asian äärellä.

Maisemaa vuoristossa.

Pura vida -projekti

Olen aiemmin työelämässäni tutkinut ja kirjoittanut projektinjohtamisesta tieteellisiä artikkeleita ja pari kolme kirjaakin – ja huvittuneena ajattelen niiden toimivuutta tässä kontekstissa. Tavoite on toki kirkas: tarjoamme vettä mahdollisimman monelle. Aikataulu: Pura vida! Eli katsotaan miten työt lähtevät etenemään ja kuinka paljon lahjoituksia tulee ja työvoimaa. Ei siis mitään riskianalyysiä, ei edistymisraportteja, ei hyötylaskelmia… Mutta se on varma, etä kun tämä on valmis, pidämme yhteiset partyt. Pura vida. Parasta yhteisöllistä jälkiarviontia!

Kokous päättyy. Lähellä asuva paikallinen ticonaapurimme tulee esittäytymään. Hänelle vähävaraisten vesiasia on sydämen asia. Ja yhteisöllisyys naapureiden välillä. Hän haluaa ehdottomasti saada meidät kotiinsa vieraakseen ja esitellä meidät perheelleen. Pura vida! Ilman muuta. Emme ehkä osaa täydellisesti toistemme kieltä, mutta sydämellisyys ja hyväntahoisuus välittyy.

Jäämme kahdestaan. Järjestelemme tuoleja takaisin paikoilleen. Joudun lähes pidättelemään kyyneleitä, arkinen onnellisuus tuntuu juuri tältä. Tuntuu uskomattoman hyvälle, että saamme olla osa tätä kulttuuria, näitä ihmisiä ja elämää. Tämä on juuri sitä mitä olemme tavoitelleet, että näemme enemmän kuin paikalliset nähtävyydet, pääsemme pintaa syvemmälle. Tunnemme, että nämä arkiset hetket ovat kuin kultahippuja kokemuksiemme korissa. Arkiset hetket ovat kuin puhdas vesi, arvokkaita, eivätkä todellakaan itsestään selviä.

Mitäpä noita pidättelemään: annan ilonpisaroiden valua poskilleni.

Ihmisen kokoisia tekoja – matkamme jatkuu

0

Istun kiven päälle. Tunnen hiekan. Pölyn. Lehtiä. Multaa. Todellisuutta, joka on mahdollista tuntea sormien välissä. Ei ole kuitenkaan mitään mihin takertua, eikä mitään, mitä hallita. Tiedän kuitenkin istuvani sen päällä, eikä mikään tunnu liikkuvan. Se kuitenkin kannattelee meitä koko elämän ajan. Se puhuu tuulen ja sateen kautta. Se vain on ja antaa jatkuvasti odottamatta saavansa mitään vastalahjaksi. Maapallomme. Pitääkö meidän olla siitä huolissamme?

Metsän siimeksessä

Matkustamme. Kyllä. Lennämme ainakin pari kertaa vuodessa. Kannammeko huolta ilmastosta?

Totta kai: maapallon hyvinvointi (tai pahoinvointi) on kaikkien yhteinen asia. On hyväksyttävä oma eettinen vastuu, mutta on kuitenkin säilytettävä suhteellisuudentaju. Suurimmat ilmastoon vaikuttavat päätökset ovat valtiollisen tason poliittisia päätöksiä, mutta toki uskomme, että jokainen yksittäinen ihminen ja matkailija voi tehdä maapallon hyvinvoinnin eteen oikeita valintoja liittyen omien elintapojensa ilmastovaikutusten ehkäisemiseksi.

Positiivinen kädenjälki

Costa Rica matkakohteena on meille harkittu valinta. Maa on antanut yhden maailman kunnianhimoisemmista lupauksista energian tuotannon suhteen: se pyrkii täysin hiilineutraaleiksi vuoteen 2020 mennessä. Maailmassa ensimmäisenä.

Ulkoministeriön taloudellisten ulkosuhteiden osastopäällikkö (nykyinen alivaltiosihteeri) totesi: ”Costa Rica on Suomelle samanmielinen kumppani, joka pyrkii pitämään yllä hyvää mainettaan korkean teknologian maana, joka huolehtii myös ympäristöstä, sosiaaliturvasta ja maailmanrauhasta.”

Mediassa puhutaan paljon hiilijalanjäljestä. Itse uskomme myös positiiviseen hiilikädenjälkeen. Päätökset eivät liity vain kulutukseen vaan myös pieniin tekoihin. Siksi istutamme puita sekä Costa Ricassa ja Suomessa.

Metsä hengittää

Istutimme siis kuusentaimia. (Kiitokset myös Jaskalle!)

Kuusentaimien istuttamista

Yli 2000 kappaletta.

Ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Kaupilan totesi: ”Yhdellä puulla on pieni merkitys, mutta jos kaikki tekevät sitä, merkitys kasvaa. Joka kevät vähän, kyllä niitä kertyy.”

Toivomme, että taimet juurtuvat hyvin ja sopeutuvat muuttuviin olosuhteisiin. Että ne kasvaessaan puhuvat meille edelleen tuulen ja sateen kautta.

Pian matkamme jatkuu…

Säätiedot

San José
hajanaisia pilviä
23.3 ° C
25 °
22.2 °
64 %
6.2kmh
75 %
ke
20 °
to
17 °
pe
19 °
la
22 °
su
16 °