-1 C
Kuopio
maanantai, 10.12.2018, 23:16
Koti Blogi

Välillä vähän miesten juttuja

Jos suomalaisen miehen perinteisiä työvälineitä on puukko, kassara tai kirves, niin costarocalaisen miehellä se on ehdottomasti machete. Tähän yhteen isoon ja pitkään viidakkoveitseen on yhdistettynä kaikki edellä mainitut suomalaiset perinne työvälineet.

Machete pysyy myös suomalaisen miehen kädessä

Uskollinen machete

Machete on todella yleinen työväline Etelä- ja Keski-Amerikan kulttuurissa. Mitä pienempi kylä tai kaupunki, sitä varmemmin näkee miesten kantavan veistä vyöllään tupessa tai ilman. Vaikka machete on yleinen, kertaakaan en ole matkojemme varrella nähnyt sitä naisen kädessä, siksi kutsun  tätä ilmiötä tarinassani ”miesten jutuiksi.”

Matchetet ovat kooltaan, pituudeltaan ja painoltaan erilaisia. Riippuen käyttäjästä ja käyttötarkoituksesta. Yleensä ottaen se on yleisväline kaikkeen tekemiseen. Machetea käytetään esimerkiksi puiden kaatoon (täällä puut ovat pehmeämpiä kuin Suomessa), sokeriruo’on katkomiseen sadonkorjuussa tai tiellä olevan kasvillisuuden leikkaamiseen kuljettaessa sademetsän läpi. Puutarhassa se on oiva apu kaikenlaiseen katkomiseen ja kuivien oksien poistamiseen.

Viidakkoveitsellä leikataan myös nurmikkoa. Varsinkin jyrkillä rinteillä, ojien pohjilta tai kivikkoisissa maastoissa se on mitä ilmeisemmin nykyaikaisia välineitä käytännöllisempi.

Machetea voidaan käyttää myös aseena, ja siitä on useita erilaisia variaatioita riippuen käyttötarkoituksesta, kulttuurista sekä valmistajan sosiaalisesta asemasta. Kieltämättä nähdessäni ensimmäisiä kertoja macheten vastaantulevan, tuntemattoman miehen kädessä syrjäisellä tiellä, pieni pelko kiipesi pitkin selkärankaa. Onneksi ne ovat aina olleet rehellisen työmiehen kädessä.

Varsinkin maaseudulla opitaan pienestä pitäen macheten käyttöön. Taitava macheten käyttäjä kuorii muutamalla veitsen vedolla ananaksen, kaivaa lihapalat hampaittensa välistä, leikkaa varpaankyntensä ja lyhentää sillä tarvittaessa partakarvansa.

Machete, kuten suomalaisen miehen puukko on hyvin henkilökohtainen. Sitä ei lainata, eikä pyydetä lainaan. Niiden tupet ovat usein upeaa nahkakäsityötä, ja niihin on kaiverrettu omistajalle tärkeitä merkkejä ja symboleja. Tosin vuosien saatossa merkit ovat hyvin haalistuneita ja se on taas merkki siitä, että mies tuntee machetensa ja machete isäntänsä. Molemmat ovat uskollisia toisilleen.

Kentällinen iloa

Ticot rakastavat jalkapalloa. Jokaisella miehellä on suvussa perinnöksi saatu fanius johonkin paikalliseen joukkueeseen. Naapuri ehdotti Timolle Alajuelan (Atenas kuuluu Akajuelan provinssiin) jalkapallkojoukkueen matsia.  Ottelu oli osa Costa Rican LaLiigan semifinaalipeliä.

Minua ei edes pyydetty mukaan, sillä kyse on MIESTEN jutusta. Toki jalkapallon seuraajissa on naisiakin, mutta vahvasti se on edelleen miesten maailmaa.

Siinä missä minä nautin täydellä sydämellä yksinolosta, hiljaisuudesta ja lasillisesta punaviiniä kynttilänvalossa ja kuuntelin pimenevän illan luonnonääniä, Timo seurasi hurmiollista jalkapallofanitusta 17 000 ihmisen ympäröimänä. Olihan se ollut elämys, kertoi Timo myöhemmin.

Jalkapallomatsit eivät jätä täällä ketään kylmäksi. Katsomo elää täysillä mukana, taidokkaat rumpuryhmät ja yhteiset kannustushuudot raikuvat korvia huumaavasti. Peli ratkesi paikallisen Alajuela joukkueen hyväksi, rankkarikisan jälkeen. Se sulattaa costaricalaisen miehen hyppimään tasajalkaa paikoillaan ja lyömään yläfemmoja tuntemattomien vieruskavereiden kanssa.

Jalkapallo on monelle Etelä- ja Keski Amerikkalaiselle miehelle ”henkireikä.” Kerrotaan, että muun muassa Kolumbialaiset jalkapallofanit veivät kuolleen toverinsa ruumisarkun hautaustoimistosta stadionille seuraamaan Cucuta Deportivo -seuran ottelua, jonka tämä olisi ehdottomasti halunnut nähdä. Miesten ystävyyttä ja uskollisuutta parhaimmillaan.

Ennen ottelua ticot juovat costaricalaista olutta: Imperialia. Se ostetaan kioksista ja pullon ympärolle kiedotaan muovipussi ja se juodaan puiston penkillä. Täälläkään ei saa juoda julkisilla paikoilla alkoholia.

Ehkäpä minäkin lähden mukaan seuraavalla kerralla. Mutta välillä tekee molemmille hyvää olla omissa innostuksen aiheissa.

Costaricalaiset ovat omasta kulttuuristaan ylpeitä. Eläköön ja voikoon hyvin ne pienet kulttuuriset erot maiden ja ihmisten välillä! Olkoon ne sitten miesten tai naisen, kunhan ovat ihmisen kokoisia ja tuottavat iloa.

Pura vida!

Elämän uusi rytmi – Kotimme Costa Ricassa

Niin matkustamisessa kuin elämässä yleensä on tärkeää löytää itselleen sopiva rytmi. On tunnistettava mihin elämänsä perustaa ja aikaansa käyttää. Kaikkihan sen tietävät jo tässä iässä, uraudumme helposti niin töissä kuin vapaa-ajan vietossa – ja automaattivaihde jää helposti päälle. Kaikkein vaikein vaihe omanlaisessa rytmissä onkin tunnistaa, milloin on muutoksen aika!

Kolme talvea matkustimme rinkka selässä. Näimme valtavasti hienoja nähtävyyksiä, ihmisiä, kulttuureita ja kaikkea sitä hyörinää, joka elämästä tekee maukkaan ja kauniin. Näimme myös väsymyksen ja sen miten paikasta toiseen siirtyminen ja uuden omaksuminen kuluttaa paljon energiaa. Perustarpeiden, kuten yöpymisen ja ruokailun järjestelyt lunastavat aikaa. Ja tietenkin uusien matkareittien suunnittelu. Tämä kaikki on ílman muuta innostavaa, mutta myös haastavaa. Ja varsinkin, kun tätä kaikkea on tehnyt jo monta kertaa, monta kertaa, monta kertaa. Maat ja kaupungit vain vaihtuvat..

Palatessamme viimeiseltä reissulta, intuitiomme alkoi kuiskailla meille: Olisiko teidän aika vaihtaa matkustamisen rytmiä? Ehkäpä haluaisitte nähdä maailmaa eri tavalla ja syvyydeltä? Nauttia rinkan pakkaamisen sijaan kiireettömistä aamuista, ja siitä, että teillä on aikaa tutustua ihmisiin ja syödä tuoreita hedelmiä ja vihanneksia ja omaa tekemää ruokaa ravintola lounaiden sijaan.”

Kuuntelimme intuitiota, pohdimme sen viisautta – ja tässä olemme. Asumme nyt Costa Ricassa. Maan valikoituminen on oma mielenkiintoinen prosessinsa. Yksi meidän aiempien reissujen illan huvesta oli pohtia satunnaisessa majapaikassa: ”Antaisiko tämä maa/kaupunki/kylä/maisema meille mukavat olot asua?” Ecuador oli pitkään ykkösvalintamme, sittemmin Kolumbia huojutti hetkeksi ykkössijaa, mutta kun saavuimme Costa Ricaan ja Atenasiin, tiesimme molemmat heti, että täällä jossakin vuorilla on meidän oma pieni paratiisimme. Sen vain tiesi. Oliko se jälleen intuitio?

Costa Rica valikoitui paikaksi muun muassa siksi, että luonto on todella kaunista, ihmiset aitoja ja siksi, että yhteiskunnan tilanne on stabiili. Jälkimmäisen takia emme valinneet Kolumbiaa. Costa Rica sijaitsee myös hyvien kulkuyhteyksien päässä. Sillä vaikka vaihdoimme matkustamisen rytmiä, tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö matkustelisi edelleenkin. Costa Ricasta on hyvät yhteydet mihin vaan. Vaikka tanssimaan Argentiinaan tangoa? Vaeltamaan Guatemalaan? Meksikoon? Kuubaan? Kaikki ovat täältä käden ulottuvilla.

Uudet eri kokoiset haasteet

Rytmin vaihdos toi myös uudet, eri kokoiset haasteet. Päivittäiset perustarpeiden järjestelyt menivät taka-alalle, ja suuremmat linjat nousivat esille. Maan valinnan jälkeen oli seuraavaksi löydettävä hotellin sijaan talo, jossa asumme. Oli löydettävä myös auto (kirjoitin siitä aimmissa postauksessa) otettava vakuutukset, kaikkea niitä pieniä juttuja, joita ihminen tarvitsee kotimaassakin. Uudessa kulttuurissa ja vieraalla kielellä kaikki tämä on huomattavasti monimutkaisempaa – ja siksi niin mukavaa.

Kotimme on linnamme

Päätös tehdä rytmin vaihdos oli selvä siinä vaiheessa, kun löysimme meitä molempia miellyttävän (suorastaan meidät hullaannuttaneen) talon, puutarhan ja sieltä avautuvan maiseman. Viimeistään sillä hetkellä päätimme kuunnella intuitiota ja pistää rinkat naulaan. Talon etsiminen ja siitä seuranneet paperihommat ym, olisi oman tarinan aihe, mutta jääköön ne kuvailut myöhemmäksi, sillä sen tarinan saa kirjoittaa Timo. Ilman hänen tietämystään, osaamistaan ja rohkeuttaa, asuminen täällä olisi jäänyt pelkän unelmoinnin asteelle. (Kuten varmaan ymmärrätte, emme halua ja voi, kertoa ja kuvailla taloomme liittyviä yksityiskohtia avoimessa blogissa, maailma on liian levoton sellaiseen.)

Tontti, jossa talomme sijaitsee on entinen kahvitila. Tontilla on muutama muukin talo, joiden kanssa muodostamme väljän toiminnallisen yhteisön. Yhteisöllä on muun muassa yhteinen tontti, jossa sijaitsee runsaasti kahvipensaita. Sieltä saamme pian omaa kahvia!

Ensimmäiset omat kahvinpavut kypsyvät

Yhteistä on myös kävelypolut, joista yksi johtaa yhteiselle joogatalolle.

Yhteisön oma joogatila

Jokaisella talolla on oma tontti ja yksityisyytensä. Puutarhassa riittää tekemistä.

Puutarhassa riittää tekemistä

Nautimme ulkotöistä molemmat. Tässä kymmenen kuutiota punaista Poasin tulivuoren kiviä odottaa vain puutarhaan laittamista. Se ei ole pelkkä koriste täällä, siinä on paljon hyviä mineraaleja kasveille. Luonnonmukainen lannoite.

Poasin tulivuoren punaista kiveä puutarhan kunnostukseen.

Katot on pidettävä täälläkin kunnossa. Jotkut asiat on vain tehtävä illan hämärtyessä, kun aurinko laskee mailleen.

Jotkut työt on paras tehdä illan hämärtäessä. Katolla on kuumaa päivällä!

Oma uima-allas vaatii hoitoa. Onhan se tunnustettava, että näin suomalaisena oma uima-allas tuntuu ylelliselle. Vesi tulee omasta lähteestä, eikä sitä tarvitse koskaan lämmittää. Ekologista. Emme tarvitse myöskään ostaa vettä muovipulloista, voimme juoda vettä suoraan hanasta. Uskomattoman iso asia näillä leveysasteilla!

Kannattiko rytmin vaihdos?

Uudenlainen rytmi antaa aikaa ajatella ja sulaitella näkemäänsä. Täällä tulee monta kertaa tulee mieleen: ”Ai näinkin voi asiaa ajatella. Ahaa, näin asiat voidaan hoitaa.” Esimerkiksi pari tarinaa elävästä elämästämme.

Ensinnäkin täällä on välillä mahdotonta ymmärtää osoitteita. Kuten meilläkin Suomessa vielä ”vanhoina hyvinä postin aikoina” saattoi joulukortin lähettää osoitteeseen: Se keltainen puutalo apteekkia vastapäätä, toinen kerros.” Hyvin pitkälle täällä toimitaan näin edelleenkin. ”Ai missäkö on vertas, jossa tehdään hyviä huonekaluja? Menette sitä ja sitä tietä ja näette ison puun ja sen vieressä on punainen talo.” Okey, löydemme tien ja ison puun, mutta kun kysymme vastaantulijalta punaista taloa, hän sanoo, että ”ai joo, talo on maalattu. Talo on nykyisin sininen, tuo tuolla!”Mutta yleensä kysymällä asiat täälläkin selviää.

Asenne elämään yllättää meidät usein. Olemme huomanneet, että täällä asiat vaan jotenkin toimii, vaikka kaikki välineet eivät toimisikaan. Toinen esimerkkinä tästä. Teetimme pienessä puuverstaassa ruokapöydän ja tuolit ja oli aika maksaa lasku. Paikassa ei ollut pankkikorttimaksupäätettä, eikä meillä ollut niin paljon käteistä mukana. Kauppias totesi, että Espere un minuto! Ja kohta paikalle tuli kylän lääkäri maksupäätteen kanssa. Lääkäri puhui englantia ja eikä hänellä ollut mihinkään kiirettä. Voisitteko kuvitella, että Suomessa tällaista kovin usein enää tapahtuu? Avunanto puolin ja toisin, se on täällä silmiin pistävän yleistä.

Rytminvaihdos kannatti. Kerta kaikkiaan! Pura vida!

Onko siellä käärmeitä? – Costa Rican luonto

Tukaani rääkäisee ”pura vidan” talomme lähellä olevasta puusta. Ääni on terävä ja käkättävä, ei mitenkään kaunis, mutta käyrätorviakin tarvitaan tähän luonnon orkesteriin. Katsomme oksistoon, missä linnun suurikokoinen nokka hehkuu keltaisena ja kohta näemme tukaanin lehahtavan lentoon. Niitähän onkin kaksi! Nokat painavat lintujen harteita kumaraan, mutta ne lentävät yllättävän sulavasti metsän kätköihin.

Tukaanit inpiroi myös taidetta ja käsitöitä

Pienet suloiset ja värikkäät kolibrit imevät luonnon runsaasti ruokapöydästä kukkien mettä. Istumme lämpimällä ulkoterassilla aamukahvia hörppien ja ihastelemme näiden pienten herkkien lintujen siipien nopeaa ja keveää liikettä.

Säätilan eroista huolimatta mieleen palautuu muisto lapsuuden lintulaudasta ja siellä viihtyvistä punatulkuista ja talitinteistä. Linnut tekevät olomme kotoisaksi. Olemme ostaneet Costa Rican runsasta lintulajistoa (lähes 1000 erilaista) käsittelevän kirjan, mutta aamuisin nautimme vain niiden katselemisesta ja kuuntelemisesta.

Värikkäitä kauniita lintuja Costa Rican luonto pullollaan

Kaksi isoa haukkaa vaanii saalista puutarhan toisella laidalla. Niiden upeaa lentoa vuoriston ilmavirtauksissa on meditatiivista seurata. Jos ihminen osaisi lentää, noin minäkin haluaisin lentää. Sulavasti, pelottomasti ja korkealle. Yli vuorten päällä lepäävien pilvien.

Yhtäkkiä läheiseen puuhun lehahtaa parvi lintuja. Niiden siivet ovat suhteellisen kookkaat ja siipien kärjissä roikkuu pitkät sulat. Lentäessään ne näyttävät rikkinäisiltä mustilta roskasäkeiltä. Luimme kirjasta, että nämä roskapussia muistuttavat linnut syövät pienjyrsijöitä ja niiden eityistä herkkua on käärmeet. Onko siis hyvä vai huono merkki, että lintuja ilmaantuu aika ajoin talomme läheisyyteen, puiden oksille leputtelemaan risaisia siipiään? Onko se merkki, että tällä alueella asustelee paljon käärmeitä? Vai onko merkki siitä, että luonnon oma huoltosysteemi nielaisee käärmeet nälkäiseen nokkaansa?

Runsautta luonto pullollaan

Illalla tulee sade. Nyt on ollutkin jo neljä päivää satamatta. Sadekausi alkaa vähitellen vaihtua kuivaan kauteen. Luonto on kuohkeimillaan. Vihreä seinä elää. Se tiputtelee kimaltelevia kastehelmiä pensaiden ja kasvien lehdiltä. Kaikki tuntuu limittyvät toisiinsa.

Talomme pihalta avautuva vuoriston maisema ja luonnon eläinlajisto on hyvin erilainen kuin Costa Rican meren lähellä olevissa sademetsissä. Täällä on kasvilajien määrä on vähäisempää, toisin kuin sademetsässä, jossa saniaisten ja sammaltuneiden puunrunkojen muuri kietoo kaiken alleen, alaspäin ja ylöspäin, jonnekin missä ehkä joskus pilkottaa taivas.

Näkymä pihamaaltamme

Costa Rica on kuuluisa vaihtelevasta luonnostaan ja mikroilmastoista. Maasta löytyy sademetsiä, pilvimetsiä, mangrovemetsiä, laaksoja, tasankoja, vuoristoa, hiekkarantoja, kalkkikiviluolia ja koralliriuttoja. Costa Rica sijaitsee mannerlaattojen reuna-alueella ja maassa onkin seitsemän toimivaa tulivuorta ja pieniä maanjäristyksiä saadaan kokea silloin tällöin.

Luimme, että Costa Rica suorastaan pursuaa erilaisia eläin- ja kasvilajeja. Yksinään orkideoja löytyy 1300 lajia, lintuja, nisäkäslajeja 240, matelijoita 230 lajia, sekä lukematon määrä hyönteisiä. Meressä tavataan mm. ryhävalaita, delfiinejä, vasarahaita, manaatteja ja merikilpikonnia. Sademetsissä lajisto on vuoristoa huomattavasti runsaampi, siellä pomppii värikkäitä (ja myös myrkyllisiä) sammakoita, papukaijoja, laiskiaisia, mölyapinoita ja suuria kissaeläimiä, kuten puumia. Ja paljon erilaisia käärmeitä.

Onko niitä?

Käärme asia on pakko tutkia. Sitä meiltä on myös kysytty: onko siellä käärmeitä? Tutkijakoulutuksestani on tässä asiassa hyötyä. Etenemme asiassa teoreettista ja empiiristä väylää . Kirjallisuudesta selviää, että Costa Ricassa asustelee 139 käärmelajia, joista vain 22 lajia on myrkyllistä. Sana vain tuntuu jotenkin lieventävälle tuon lauseen yhteydessä! Empiirisesti kysymme asiaa naapureitamme ja puutarhuriltamme. Kuulemme, että käärmeet asustelevat onneksemme juuri noissa rehevissä sademetsissä, täällä korkeudella viihtyy harmittomat käärmelajit (kuten suomalainen rantakäärme) ja yksi kyykäärmeen myrkyllisyyttä vastaava käärmelaji. Laji on arka, eikä se uhkaa ihmistä, ellei ihminen uhkaa sitä. Naapurit ja puutarhuri eivät olleet nähneen näillä tonteilla käärmeitä viimeisten vuosien aikana, vaikka puuhastelevat paljonkin ulkona.

Kävellessämme laakson toisella puolella, näimme tiellä makaamassa erään ihmiselle vaarattoman käärmeen.

Pakko myöntää, että ilahduin, että se oli kuollut jäätyään auton alle. Se oli kaunis, pitkä, ohut, vihreä ja se kirjan mukaan se voi saavuttaa jopa kahden metrin pituuden. Sen olen jo aiemmilta vaelluksiltamme oppinut, että kannattaa katsoa tarkkaan mistä oksasta metsässä kiinni ottaa, sillä se saattaakin lähteä yhtäkkiä liikkeelle.

Kuulemme myös, että täällä voi nähdä scorpioneja. Vaikka sanotaan, että kaikki scorpionilajit ovat jollakin tavalla myrkyllisiä, täällä vuoristossa viihtyvä lajike on lähinnä kiusallinen terveelle ihmisille, ei siis hengenvaarallinen. Jatkamme aamukahvin hörppimistä turvallisin mielin. Onneksi täällä ei ole punkkeja eikä tällä korkeudella edes itikoita!

Metsässä ja pihamaan reunamilla asustelee iguaanoja. Silmä alkaa pikku hiljaa erottamaan niiden hännän heilahduksen puun oksalla tai pensaiden juuressa. Aivan kuten sisiliskon suomalaisessa heinikossa, joskin tällä liskolla on enemmän kokoa. Ne väistävät ihmisiä, mutta onhan se komea näky, jos sen sattuu näkemään isomman iguaanan.

Iguaana, tässä hieman isompi yksilö

Se on kuin muistutus jostain ammoista ajoista, jossa ei vielä ihmisen jalan jälkeä luonnossa näkynyt. Kaikki nämä kuuluvat koskemattomaan ekosysteemiin, kaikilla on oma tärkeä rooli muiden eläinten populaatin hallinnassa.

Ystävät hyvät!

Ystävät hyvät! Voimme nyt vastata: olemme siis kaikin tavoin turvassa. On hienoa, että saamme kokea uutta ja outoa. Että integroidumme tähän runsaaseen luontoon ja upeaan yhteiskuntaan kaikkine mausteineen. Omassa puutarhassassamme on ticojen tapaan erilaisia savisia eläinhahmoja suojelemassa oloamme luonnon vehreässä sylissä.

Saviset krokotiilit tervehtivät tulijoita

Jatkamme aamukahvin siemailua. Tuota sakeaa ja täyteläistä juomaa, josta maa on ansaitusti ylpeä.
Pura vida ystävät!

Auto-ostoksilla Costa Rican tyyliin

Asettuminen Atenasin maisemiin alkaa pikku hiljaa muotoutua meidän näköiseksi ja oloiseksi. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, en ole koskaan aiemmin asunnut ulkomailla. Olemme matkustelleet pitkään yhtäjaksoisesti, mutta nyt uusi elämänvaihe tuo eteemme erilaisia arkisia asioita.

Autoa tarvitaan

Kuten esimerkiksi auton ostaminen – ja senhän kaikki käytettyä autoa ostaneet tietävät, että se on haasteellista Suomessakin, saati täällä, jossa jokainen autokauppa vastaa omasta moraalista ja laatustandardeista. Kaikki on lähes tulkoon aloitettava alusta. Katsottava sanakirjasta, mikä onkaan auto espanjaksi? Ei ole nimittäin mitään takuita, että kaupoissa osataan englantia. Maassa maan tavalla, joten nöyrästi, mutta rohkeasti eteenpäin.

Tarvitsemme auton. Totesimme sen hyvin pian. Auton hankkiminen on kompromissi siitä, että asumme korkealla vuoristossa, yli kuuden kilometrin päässä Atenasin keskustan palveluista. Asumme myös julkisen liikenteen ulottumattomissa. Aluksi käytimme vuokra-autoa, joka systeeminä toimii täällä erittäin hyvin. Muun muassa Costaricalainen Adobe on paikallinen ja luotettava autonvuokraamo, josta saa kaikintavoin hyvää palvelua. Mutta kuten aina, vuokraaminen pitemmällä ajalla on kallista. Toki minimivakuutuksilla vuokraushinta ovat huomattavasti edullisempi, mutta näillä mutkaisilla vuoristoteillä ja isompien kaupunkien ruuhkaisilla kaduilla vakuutuksissa säästäminen on mielestämme aivan väärä paikka säästää.

Päätimme siis hankkia auton, käytetyn auton. Täällä on mahdollista käyttää polkupyörää, mutta ajettuamme vuokra-autolla muutamaan kerran keskustasta kotiimme, takakontti täynnä ostoksia jyrkkää mutkamäkeä ylös, ymmärsin totuuden. Ei enää tässä iässä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun näin tien reunassa pyöräänsä taluttavia nuoria kisapöyräilijöitä, ymmärsin: ”Unohda Leena, voit mennä alas pyörällä, mutta et ylös ruokakassien kanssa.”

Jyrkkää vuorenrinnettä

Tiet sinänsä ovat varsin hyvässä kunnossa. Tai siis paikoitellen, paikoitellen ei. Päätiet ovat asfaltoituja, mutta sivuteillä saattaa olla yllättäen isojakin kuoppia, erroosion syömiä ja sadekauden vesimassojen tekemiä sortumia. Joten nämä seikat antavat omat reunaehtonsa auton mallin ja tehojen valinnalle.

Mielenkiintoinen prosessi

Lähellä Atenasia on kaupunki nimeltä Grecia, jonka liepeillä on paljon autoliikkeitä. Siis todella paljon. Osa myy uusia, suurin osa käytettyjä. Yleistäen voisi sanoa, että costaricalaiset ostavat pääsääntöisesti käytettyjä autoja. Japanilaisia merkkejä Amerikasta tuotuina.

Autoliikkeitä on kadun molemmin puolin, vieri vieressä. Koska tämä on vuoristoista maastoa, kaupat eivät ole suurensuuria, ja kaikki liikkeen tilat on käytetty tehokkaasti. Miten ihmeessä liikkeen takaosan tai keskiosan autot saadaan koeajoon?

Löytyikin kaksi hyvää vaihtoehtoa, mutta mekaanikon mielestä niiden tekniikassa oli ongelmia. Täällä on tapana, että asiakas ottaa oman mekaanikkonsa liikkeeseen tutkimaan valitsemansa auton. Kuten jo mainitsin, autoliikkeet toimivat hyvin pitkälle omilla säännöillään ja laatukriteereillään, eikä valtio sääntele bisnestä oikeastaan mitenkään. Liikkeessä autot ovat hienosti tuunattuja, kiiltäviä ja niissä on ilmapallot ja viirejä koristeina. Hinta kertoo jotakin, mutta ei välttämättä mitään, jos huono tuuri sattuu.

Lähdimme parin päivän päästä uudestaan autokaupoille. Auton etsiminen on kova laji. Itse kiinnitin huomiota enemmän auton väreihin ja malleihin; kaikki näytti itseasiassa hyvin samalle. Suuri osa autoista on niin sanottuja katumaastureita. Itse etsimme nelivetoa, sillä kaksivetoinen ei jaksa vääntää vuoriteitä ylös. Varsinkaan näin sadekautena, jolloin vettä saattaa tulla tielle kunnolla.

Tuntoja autoilusta

Olemme huomanneet, että costaricalaiset ovat pääsääntöisesti rehtiä porukkaa, mutta miksi käytettyjen autojen kauppaan tullessa tuntuu, että autokauppiaat ovat huijareita? Tai ainakin siltä, että he yrittävät huiputtaa meitä? Espanjankieli lisää tehoa tunnelmaan.

Meidän on vain luotettava intuitioon ja teknisiin faktoihin. Tai oikeastaan Timon, minulla ei oikeastaan ole tässä vaiheessa mielipidettä. Sillä sillä hetkellä, kun totesin, ettei polkupyörä ole kauppareissuilla paras kulkuneuvo, aloin myös epäillä uskallustani ajaa autolla näillä teillä. Kuvitelkaa, että jyrkän tien mutkan takana on usein pieniä lapsia leikkimässä, sillä kaikissa tienvarsien tico taloissa ei ole omaa pihamaata, tai ne voivat olla sateen jäljiltä hyvin kurassa. Ja myös aikuisia. Kadut ovat usein heidän olohuoneen jatkoja. Teillä on myös koiranpentuja, kanoja, kottikärryjä, erikoisesti parkkeerattuja autoja, yllättävissä kohdissa autoon lastataan kahvipapuja tai vihanneksia.. …Tiellä tulee vastaan iso, ylileveä roska-auto, mieleeni tulee: ”Tuo minun pitäisi osata väistää tässä kuoppaisessa kapeikossa. Ojaanko pitäisi ajaa? Antaa olla. Aja sinä Timo. Ota sellainen auto kuin haluat.” Annan ainakin vielä pelolleni vallan. Vai onko se vain tervettä riskianalyysiä?

Auto löytyy

Löysimme mielestämme luotettavan oloisen autoliikkeen. Omistaja puhui englantia. Hetkinen. Mehän juuri puhuimme omistajan kanssa, ja nyt hänellä on toisen värinen paita, ja seisoo takanamme. Mitä ihmettä? Aivan, omistajia on kaksi, ja he ovat identtiset kaksoset.

Autoja, autoja ja autoja. Sitten löytyi Honda CRV. Automaatti siltä varalta, että joskus voitan pelkoni. Nelivetoinen, että pääsemme kotiimme myös huonommalla säällä. Mahdollisimman vähäpäästöinen.

Auto tutkinnassa

Timo käy neuvottelut. Vääntää hintaa ja etuuksia. Kaksi kuukautta takuuta. Normaalisti yksi. Selvä. Entä vakuutukset? Vakuutustan suhteen täällä on huomattavasti villimpää kuin meillä Suomessa. Jotkut ajavat jopa ilman vakuutuksia, ja kuulemma myös paljon ilman ajokorttia. Maassa maan tavalla, mutta me haluamme kunnon vakuutukset. Turvallisuus edellä. Suomalaisuus on näissä asioissa syöpynyt syvälle.

Tutkitutamme valitsemamme auton paikallisella mekaanikolla. Mekaanikon autohallissa tuntuu, että olisimme osallisena entisistä ajoista kuvatussa elokuvassa. Kaurismäen leffassa?

Autokorjaamon autenttista tunnelmaa

Tässä ajassa ja maailmassa tupakointi ei ole vielä kielletty, vaikka autojen tankit on täynnä bensaa, mekaanikot eivät anna työstään kuitteja. Niin mekaanikon palkkio, kuin itse autokin maksetaan käteisellä, riihikuivalla rahalla. Niin kuin ennen vanhaan, ostohetkellä pakkaamme isot tukut seteleitä laukkuun ja raha vaihtaa konkreettisti omistajaa. Costa Rican coloneilla puhutaan miljoonista.

En kuitenkaan enää kuule vanhojen puhelimien pirinää, kirjoituskoneiden nakutusta tai näe kolmekymmentä vuotta kestäviä leivänpaahtimia, joten pakko uskoa, että elämme tätä aikaa ja todellista elämää.

Sanotaan, että mitä kovempi ammattimies, sitä karumpi korjaamo. Intuitio sanoo, että tämän on oltava kovanluokan ammattilainen. Hänen pajassaan on kaikki autokorjaamon klassikot, kuten kuvasta näkyy. Ammattilainen, niin myös työn tulos sen osoitti. Täällä osataan hommat.

Tosi ammattailaisen autopaja

Siinä se on on. Kovien mekaanisten faktojen ja intuition lopputulema. El Carro. Auto. Honda CRV vuosimallia 1999.

Edellinen postaus:

Atenas – unelmasta totta

Atenas – unelmasta totta

Kun aamulla avaamme verhot, näkymä pysäyttää. Mieli ei ole vielä tottunut tähän vehreään Costa Ricalaiseen luontoon.

Luonnon runsautta

Näkymässä on hyvin erilaista kerroksellisesti kasvavaa vehreää kasvustoa ja runsaasti erilaisia kukkia. Horisonttiin piirtyy tulivuorien profiilit. Luonto on täynnä erilaisia ääniä, mutta nämä äänet eivät kuulosta melulta.

Pakko nipistää itseään, totta se on: heräämme uuteen päivään Costa Ricassa, Atenasissa.

Luonto on täynnä yksityiskohtia

On hyvin hämmentävää ajatella, että emme enää unelmoi, vaan elämme todeksi unelmaamme: asumme osan vuodesta ulkomailla, vuorimaisemissa omassa rauhassa, kuitenkin keskellä uutta kulttuurimiljöötä – ja saamme nauttia kesän lämmöstä. Tämän vuoksi olemme aikanaan opiskelleet, tehneet kovasti töitä ja kohdanneet omat vaikeudet ja ongelmat.

Nyt on aika asettua tänne ja nauttia -jossakin vaiheessa vaikeiltakin tuntuvista- valinnoista. Tämä saattaa kuulostaa suomalaisittain varsin itseriittoiselle, koska meidän kulttuuri on opettanut ajattelemaan ”kell onni on se kätkeköön.” Turha meidänkään on tietenkään henkseleitä paikutella, mutta joskus on vain aika kiitellä omaa rohkeutta ja tehtyjä ratkaisuja. Jos esimerkkimme on jollekin kannustukseksi ja uskallukseksi tehdä unelmistaan totta (oli se mitä tahansa), kannustamme innokkaasti. Vaivannäkö kannattaa!

Turistivirran ulkopuolella

Atenas, costaricalaisittain keskisuuri kaupunki, sijaitsee keskiylängöllä. Pääkaupungista San Josesta on tunnin bussimatka. Tämä on yksi tärkeä syy, miksi valitsimme juuri tämän paikan. Saamme olla kosketuksessa paikalliseen elämään, sivusta turistivirrasta.

Kuten usein Keski-Amerikan maissa, paikallisen keskuksen ja siellä asuvien ticojen (kuten he itseään kutsuvat) keskipiste on puisto ja kirkko. Ne ovat ihmisten julkisia olohuoneita ja valoisana aikana aina täynnä elämää. Niin mekin olemme istuneet useita kertoja alas puiston penkille ja todenneet paikallisten tavoin, että puisto on hyvä paikka rentoutua – ja katsella elämää ja ohikulkevia ticoja. Meilläkin on jo muutama tuttu, jotka tervehtivät meidät nähdessään. ”Pura vida” he moikkaavat. Ihmisten ystävällisyys tuntuu mukavalle.

Atenasin keskuspuisto

Nimi Atenas juontaa juurensa kauas historiaan. Sen ajan hallitsija oli perin juurin ihastunut Eurooppaan ja ennen kaikkea Kreikkaan. Costa Ricassa on useita kaupunkeja, joissa toistuu kreikkalaisten kaupungin nimien monistaminen näihin olosuhteisiin.

Tällä hetkellä keskuspuisto ja yleensä ympäröivä luonto on vehmaimmillaan. Sadekauden iltapäivien sateet huuhtelevat vihreyden täyteen kukoistukseen. Palmut huojuvat rauhallisesti omassa ylhäisessä korkeudessaan ja niiden lehvistössä näkee erilaisia lintuja.

Kirkko on pieni ja jopa vaatimaton Keski-Amerikan standardeihin, mutta kaikessa näkee, että se on paikallisille hyvin tärkeä ja arvostettu paikka.

El mundo – ilmasto

Täällä kerrotaan ylpeänä, että on kaksi asiaa, jotka tekevät Atenasista merkittävän. Ne ovat ilmasto ja kahvi. Atenasissa on yksi maailman parhaista ilmasto-olosuhteista. Sanat ”El Mejor Clima del Mundo” löytyy jokaisen kaupungin bussin kyljestä.

El mejor clima del mundo

Tyypillisesti lämpötila leijuu noin 21- 25 C asteen välillä. Kuin Suomen heinäkuinen lämpötila yötä päivää. Se ei ole liian kuuma, ei liian kylmä. Eikä kostean lämmin, vaan sopivan kuiva. Täällä ei siis tarvitse jäähdyttää eikä lämmittää päivällä eikä yöllä. Sadekautena, joka nyt on, on lämmintä. Sateet ajoittuvat usein iltapäivään ja yöhön. Silloin sataakin runsaasti, mutta pimeällä on muutenkin paras nauttia talon suojasta ja rauhasta.

Kahvin tuoksua ja makua

Ilmasto yhdistettynä alueen runsaaseen vulkaaniseen maaperään tekee Atenasta erinomaisen paikan kahvin tuotannolle. Monet tuottajista ovat pieniä, perheomisteisia.

Kahvi on vahva osa tämän paikan kulttuuria. Ei siis ihme, että puiston reunalla sijaitsevat kahvilat, joista saa perinteisesti tiputettua costaricalaista kahvia.

Perinteinen tapa valmistaa kupponen kahvia

Atenasia ympäröivät vehmaan vihreät kukkulat, joissa kasvatetaan kahvipensaita ja sokeriruokoa. Myös talomme tontilla kasvaa kahvia. Odotamme innolla ensimmäistä sadonkorjuuta ja kahvin paahtamista läheisellä kahvinpaahtamolla.

On vaikea kuvata makua, kun juo oikeissa olosuhteissa kasvaneista kahvinpavuista jauhettua tuoretta kahvia. Ja juoda kupillinen kuumaa autenttisessa ympäristössä.

La cafereria menu

Uusia haasteita

Elää unelmaansa. Kuulostaa helpolle ja valmiille. Oikeastaan se on päinvastoin. Elämässämme ei ole nyt mitään valmiita arkisia kuvioita, josta voisimme ammentaa päivämme sisällön. Toisia suomalaisiakaan ei ole täällä nähty. Vapaudessa on omat haasteensa. Jokainen päivä antaa mahdollisuuden miettiä, miten haluamme aikamme käyttää ja mitä haluamme tehdä.

En ole koskaan asunnut ulkomailla. Olemme toki matkustelleet pitkään yhtäjaksoisesti, mutta asuminen ulkomailla tuo eteemme erilaisia  arkisia asioita. Kuten esimerkiksi auton ostaminen – ja kaikki käytettyä autoa ostaneet tietävät, että se on haasteellisesta jopa Suomessa, saati täällä, jossa jokainen autokauppa vastaa omasta moraalista ja laatustandardeistaan. Kaikki on lähes tulkoon aloitettava alusta. Katsottava sanakirjasta, mikä onkaan auto espanjaksi? Ei ole nimittäin mitään takuita, että kaupoissa osataan englantia. Maassa maan tavalla, joten nöyrästi, mutta rohkeasti eteenpäin. Kerron miten meille käy seuraavassa postauksessa.

Tunteet vuorottelevat onnen, outouden ja kotona olemisen maastossa. Parasta on, että täällä on aikaa kaivautua syvemmälle.

Pura vida!

Pura vida – onnellisuus Costa Ricassa

Terveiset Costa Ricasta. Muutimme tällä kertaa matkustamisen tyyliä. Asetuimme asumaan Atenasin upeaan vuoristomaisemaan.

Pura vida!

Costa Rica! Maan nimi maistuu suussa raikkaille hedelmille, tuoreille vihanneksille ja maukkaille ruokakulttuurille. Iholle se tuntuu lämpimälle ja korviin lintujen laululle. Maan motto on pura vida eli puhdas, onnellinen elämä. Odotamme mielenkiinnolla mitä ja miten tämä maa meille avautuu nyt,  kun asetuimme aloillemme ja pääsemme yhä syvemmälle maan kulttuuriin. Täällä sanotaan, että maa on tarkoitettu ennenkaikkea matkailijoille, ei turisteille. Sopii meille, sillä olemme tulleet tänne tutustuaksemme maahan, emme piipahtamaan muutaman päivän pikavisiittille.

Costa Rica on kompaktin kokoinen maa. Hieman Suomea pienempi niin pinta-alaltaan kuin väkimäärältään. Tämä on  4,7 miljoonan asukkaan valtio Keski-Amerikassa. Idässä maa rajoittuu Karibianmereen ja lännessä rajana on Tyynivaltameri. Tässä maassa etäisyydet eivät ole kovin suuria, joten tulemme tutustumaan maan eri kolkkiin.  Erityistä on, että valtio on suojellut noin kolmanneksen maa-ja merialueistaan. Eli eniten kuin mikään muu valtio. Costa Rica tavoitteena on vuoteen 2021 olla maailman ensimmäinen hiilineutraalivaltio. Pura vida!

Pura vida. Hedelmät on aina tuoreita

Suomi on tilastojen mukaan maailman onnellisin maa. Costa Ricassa asuu tutkitusti (eri mittareihin perustuen) maailman onnellisin kansa. Täällä ei ehkä infrastruktuuri ole viimeisen päälle viilattu, mutta sanotaan, että täällä asuu onnellisia ihmisiä. He kutsuvat itseään ticoiksi. Ja totta vie sen näkee heti katukuvassa. Ticot hymyilevät, tervehtivät meitä jo kaukaa. Kun he kuulevat, että olemme Suomesta, alkaa välittömästä iloinen päivittely. Että ihan Suomesta asti tulette tänne. Tervetuloa, nauttikaa, ottakaa tästä hedelmiä jne.

Eikä aikaakaan, kun meille esitellään sukua ja naapurit. Lämpimiä halauksia, naurua ja iloisia tervehdyksiä, vaikkei espanjankielemme kovin sujuvaa olekaan. Näiden ihmisten kanssa ei tarvitse kieltä, kädet käy ja ilmeillä pärjää pitkälle!

Myös naapurimme tuntuvat aidosti haluavan meidän viihtyvän. Otatteko kahvia? Eikö lasi viiniä maistuisi? Ottakaan puutarhan puista tuoreita mandariinejä? Otetteko tortilloja?

Onnellisuus

Täällä tulee miettineeksi mitä on onnellisuus? Onnellisia hetkiä mahtuu elämään monenmoisia ja monenlaisia. Jokaiselle ihmiselle erilaisia ja ainutkertaisia. Onnellisuudesta on olemassa tuhat käsitystä. Monet filosofit ovat yrittäneet vangita sen ja työstää sitä käsitteen muotoon. Kantin mielestä onnellisuuden tulee olla järkiperäinen ja irrallaan kaikesta henkilökohtaisesta. Marxin mielestä se on työn synnyttämää riemua. Aristoteleen mielestä onnellisuus on jokaisen ihmisolennon kaikkein korkein halun kohde ja päämäärä. Hänen mielestään tapa saavuttaa onnellisuus on omien kykyjen käyttö. Toisin sanoen, mikäli ihminen harjoittaa kaikkein parasta kykyään, hän tulee löytämään onnellisuutensa. Aristoteles uskoi, että onnellisuus on ennemminkin elämäntyyli kuin käsinkosketeltava tila.

Ehkä eniten costaricalaista elämänmenoa katsellessa tulee mieleen Gandhin sanonata: ”Onnellisuus on sitä, kun ajatuksesi ja tekosi ovat sopusoinnussa.”

Näyttää siltä, että tämä on maa, jossa ihmiset keskittyvät elämään hyvin, sen sijaan, että pyrkisivät haalimaan sitä, mitä heillä ei ole. Ei ihme, että. Costa Ricassa hoetaan sanontaa on Pura Vida! Tätä elämänasennetta haluamme ehdottomasti vaalia itsessämme.

Pura Vida, hyvät ystävät!

Kerromme tulevissa postauksissa elämästämme täällä uusissa maisemissa.

Jotain uutta, jotain vanhaa! – Matkakirjamme on ilmestynyt

0

Meille on esitetty aika ajoin kysymys: aiotteko julkaista blogitekstejä myös kirjana?

Nyt meillä on ilo vastata kysymykseen: Kyllä!

Kokosimme osan tarinoista yksiin kansiin ja teetimme niistä omakustanteisen klassisen kirjan nimeltä: ”Välähdyksiä Kaakkois-Aasian matkaltamme – kohti uutta elämänvaihetta.”

Kirjan tarkoituksena ei ole taloudellinen voitto. Teimme tämän siksi, että olemme myös itse kirjaihmisiä ja kaipasimme tarinoihin kerronnan kulkua perinteisen kirjan muodossa. Virtuaalinen bittiavaruus on hienoa sinänsä, mutta perinteinen kirjan muoto avaa tarinoihin oman ajallisen logiikan, syvyyden ja rytmin.

Tässä kirjassa matkaamme Kaakkois-Aasian moni-ilmeiseen kulttuuriin ja maisemaan. Nautimme Singaporen, Malesian, Thaimaan, Kambodzan ja Vietnamin vieraanvaraisuudesta, hyvästä ruoasta, pienistä hetkistä. Tarinat ovat melko väljiä, matkailun ympärille tapahtuvia tunnelmia ja tilannekuvia. Välähdyksiä elämästämme. Matka on aina matka itseensä, mutta myös toiseen.

Matkalta haemme usein elämyksiä. Elämyksiä, jotka ovat uusia ja saavutettavissa vain maisemaa vaihtamalla, mutta osin kyse on elämyksistä, jolle maiseman vaihdos antaa tilaa ja aikaa tapahtua. Hyvin usein ne ovat pieniä, tavallisia asioita, jotka koskettavat meitä uudistavalla tavalla. Tästä esimerkkinä ihmisten kohtaamiset. Uudet luontokokemukset. Maisemat ja värit. Ne pysäyttävät. Herkistävät.

Tärkeintä matkustamisessa, kuten elämässä yleensä, on avoin mieli!

Kiitämme Tumma Studion Tuomasta kirjan taittamisesta ja toimittamisesta.

 

Tilaus onnistuu seuraavasti:

Siirry tästä meidän verkkokauppaan ja tilaa kirja itsellesi.

Kaikissa kirjaan ja sen tilaamiseen liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä sähköpostitse:
leena (at) aikuisinamatkalla.fi

 

Kesäistä luksusta

Blogimme on ollut tauolla kesän ajan. Olen antanut sanojen levätä, ajatusten kieppua pilvenhattaroiden lomitse ja mielen kellua järven aalloilla. Ensin ajattelin olla kirjoittamatta viikon, sitten toisen ja yhtäkkiä huomaan, että kesä on edennyt jo tähän vaiheeseen, jolloin elokuun viilenevät yöt muistuttavat maapallon kiertokulusta. On siis aika herättää blogimme lempeästi kesäunestaan.

Mitä kesä meille kertoi?

Olemme nauttineet koko kesän ajan todellisesta luksuksesta: kuunnelleet mustikoiden kypsymistä vehreän metsän siimekseksessä, katselleet rantakiven hioitumista aaltoja vasten ja sitä, kuinka sisiliskojen hännät kasvavat kesäpäivien edetessä.

Suomen kesä on katsojalle ja kuuntelijalle täynnä luksusta: puhtautta, hiljaisuutta, raikkautta, lämpoä, vihreyttä ja satoja muita yksityiskohtia. Kaikkea sitä elämänehtoista ylellisyyttä, jotka usein havahdumme huomaamaan vasta viimeisen välttämättömyyden äärellä; kun huomaamme sen kadonneeksi. Maailmalla matkailusta on ollut siinäkin mielessä hyötyä, että erilaiset kohteet ovat avanneet silmäni näkemään tämän kaiken entistä vahvemmin.

Kesäinen vihreys

Luksusta on myös omaehtoinen tekeminen, puuhailu, tavalliset arkiset työt: saunanlämmitys, halkojen hakkaaminen, veden kanto sankoilla saunaan, ruoan tekeminen… Ne työt ja asiat, joita  tekemällä ymmärtää ja oivaltaa filosofi Seneca sanat: ”Vain pieni osa elämästä on se, minkä elämme. Kaikki loppu on vain aikaa, ei elämää.”

Jokaiselle iloa tuottavat asiat ovat erilaisia. Minulle ja Timolle Senecan sanojen ydin avautuu parhaiten aamukahvia juodessa. Siinä hetkessä, jolloin päivä on vielä aluillaan ja päivän työt tekemistä vaille valmista. Silloin tavoittaa kiireettömän mielen. Se on kuin vesi, joka virtaa sinne, minne se virtaa. Se peittää kaiken reitillään, se ei yritä muuttaa mitään, mutta kuitenkin se saa kaiken muuttumaan.

Elokuun auringonlasku

Kiireetön mieli ei edellytä mitään. Ei hiljaisuutta, ei yksinäisyyttä, ei luonnon rauhaa. Linnutkin osaavat metelöidä, aallot ja tuuli kieppuvat ja pauhaavat, kasvit ja puut rasahtelevat ja puhuvat kieltään, joka on myrskyisessä säässä raju ja tyynenä päivänä hellä ja kunnioittava.

Luksusta on siis iloita omasta liikkeestään, touhusta ja työstä – ja kiireettömästä mielestä, siitä kaikesta, mistä on aika päästää irti. Suomen kesä ja upea luonto on siihen oiva opettaja, jos niin haluamme.

On mukava kirjoittaa taas

On mukava kirjoittaa taas. Naputella mustikan värjäämillä sormilla läppärin näppäimistöä ja tuntea, kuinka sanat soljuvat lävitseni. Kuin päivän kokemukset ja elämä itse. Sanojen avulla voin liitää sen pintaa pitkin tai sukeltaa yhä syvemmälle.

On hienoa tuntea elämän virtaus ihon alla. Se lienee sitä kirjoittamisen iloa.

Oivallusten iloa – aikuisina matkalla

Matkustimme yhtäjaksoisesti monta kuukautta – ja nyt olemme hyvän aikaa sitten palanneet takaisin kotimaahan. Myös tämänkertainen matkamme, (kolmas pitkä reissumme) on ollut meille erittäin antoisa ja mieleenpainuva. Olemme kohdanneet sisäisiä vastustuksiamme, parantaneet kestävyyttämme ja pariskuntana olemisen joustavuutta. Tässä muutama oivallus, jonka löysimme matkaltamme.

1. Oikean lähteen löytäminen

Kirjoittaminen on kuin matkustaminen – tai jopa suuremmin sanoitettuna, se on kuin elämä itse. Parhaimmillaan se pulppuaa oikeasta lähteestä: luovuuden ilosta. Sitä ei kuitenkaan voi käskyttää, eikä sitä voi hotkia. Luovuuden ilo on  samalla matka, päämäärä ja koti. Sitä ei voi muuten ymmärtää: sille on luovutettava kaikki valta. Silloin se koskettaa syvemmältä ja jättää pysyvän lempeän jäljen.

Tämän vuoksi blogimme tarkoitus ei ole olla päivälleen tai edes viikottain ajantasassa elävä päiväkirja. Sääntönä on, että jos kokee kiirettä, velvollisuutta tai alkaa miettiä liikaa kielikukkasia, unohda kirjoittaminen, kunnes se jälleen maistuu!

2. Maailma on hyvä

Uutiset pumppaavat joka päivä maailmalta negatiivisia kauhukuvia, uhkaa ja vääryyttä. Aivan kuin aurinko olisi murhattu ja se poljetaan päivittäin silmiemme edessä suon silmään. Tiedämme! Kauheudet ovat totta, mutta tiedämme myös, että ne ovat vain yksi totuus katsoa maailmaa.

Kuljemme kaiken aikaa matkoillamme julkisella liikenteellä, asumme usein paikallisten kodeissa tai pienissä hostelleissa. Syömme ja juomme paikallisten suosimissa paikoissa. Elämme heidän kanssaan tavallista arkea. Aurinko on taivaalla edelleen, sitä ei ole upotettu suon silmään. Ihmisten hyvyyttä on kaikkialla! Meitä kohtaan täysin tuntemattomat ihmiset ovat olleet erittäin avuliaita, ystävällisiä ja kunnioittavia. Kuten me olemme olleet heitä kohtaan. Maailma on pullollaan hyväntahtoisia ihmisiä, kauniita sanoja, hyviä tekoja. Sydän täyttyy toivosta!

Maapallon pinta on rajallinen ja kaikille ihmiselle yhteinen. Ihmiselle annetaan juuri niin paljon hyvyyttä ja onnea, kuin hän rohkenee tunnustaa. Voimme sanoa vilpittömästi: maailmassa on liikuttavan paljon hyvää!

3. Olenko hereillä juuri nyt?

”Kauneus on katsojan silmissä”, me sanomme. Olemme matkallemme huomanneet, kuinka meidän on tietoisesti keskityttävä kauneuteen tajutaksemme sen!

Maisemat kiitävät ohi hyvin herkästi. Samoin kuin hetket. Minuutit. Sekunnit. Nuo elämän herkät ajan jyväset. uppoudumme helposti ajatuksiimme; kun liu`umme setvimään menneisyyden  tai tulevaisuuden tapahtumia.

Missä ovat ajatukseni tällä hetkellä? Olen valveilla, mutta olenko hereillä juuri nyt? Onneksi kasvu ihmisenä jatkuu läpi elämän, jotta meilläkin on aikaa oivaltaa totuus: maisemat kiitävät ohi hyvin herkästi!

Viisariton kello paras ajan näyttäjä

Taiteilija Fredriric Franck on sen sanonut mielestämme hienosti: ”Pelkkä ympäröivän maailman katsominen on täysin erilaista kuin sen näkeminen.” Alamme siten oivaltaa vanhaa totuutta: ”Kun silmä herää uudelleen näkemään, se lakkaa yhtäkkiä ottamasta mitään itsestäänselvänä.”

Maailmankuvamme liitokset natisevat entisestään ja saavat lisää tilaa ympärilleen. Tämän jälkeen kotimetsäkin alkaa jälleen näyttää salaperäisen puolensa. Mikä sulkeutuu, se myös avautuu.

4. Koti on tuoksu

Suomi on meille molemmille rakas kotimaa. Mutta huomaamme, että välimatka on vain kilometrejä. Voisiko olla totta, että koti on täsmälleen siellä minne jätämme tuoksumme? Niin kauan kuin tuoksumme toisiltamme, olemme aina kotona.

5. Onko aika tehdä jotain toisin?

Viimeisen viikon Nicaraguassa vietimme San Juan del Surissa, rannikkokaupungissa. Se on suosittu rantalomakohde, niin paikallisille perheille kuin ulkomaalaisille. Erityisesti se on suosittu surffaajien keskuudessa. Auringonlaskut ovat upeita.

San Juan del Sur ja auringonlaskut

Yöelämä on vilkasta. Rantakuhinaa riittää siis yötä päivää. Meitä tämä ei jaksanut innostaa. Olimme nähneet ja kokeneet jo liikaa matkan loppuvaiheessa. Vetäydyimme omiin oloihimme ja nautimme. Varsinkin iltaisin, jolloin kuumin aurinko oli mennyt mailleen ja ulkona saattoi taas olla.

Iltahämärää San Juan del Surissa

Pienoinen pitkästyminen on hyväksi matkailuissa – ja elämässä yleensä. Se antaa sopivan hetken ja syyn kurkistaa pitkästymisen alla lymyilevät ajatukset: onko aika muutokselle? Onko aika tehdä jotain toisin? Sitä me nyt pohdimme tulevaa syksyn matkaa ajatellen. Siitä tulemme kirjoittamaan tulevissa postauksissa.

Luovuuden ilo virtaa lävitsemme! On vain uskallettava ajatella toisin.

Ps. Alla on aikaisempia oivalluksiamme matkoiltamme

Olemmeko oppineet mitään? – Sadas postaus!

Sydän huokailee – Leon

Yksi hyvä taito elämässä, jota oikeastaan vasta näin aikuisena oppii arvostamaan on näkökulman vaihtamisen taito. Työelämässä sitä tulee tehtyä useinkin, mutta entä omassa arjessa, jokapäiväisessä elämässä?

Mieltä virkistää tarkastella, katsoa ja käännellä asioita eri vinkkelistä ja vinkkeliin. Totutusta poiketen. Näkökulman vaihtamisen voi tehdä filosofisesti ja psykologisesti, mutta joskus on hyvä tehdä se myös konkreettisesti.

Olemme nyt Leonissa ja silmiimme osui mahdollisuus päästä Basilica Cathedral de la Asuncioon. Leonin keskustassa sijaitsevaan isoimpaan ja perinteikkäämpään kirkkoon. Eikä vain sen sisälle, vaan pääsimme sen katolle. Enkä ole koskaan ennen seisonut ison basilikan katolla!

Alla linkki aiemmin Leonin kaupungista kuvaamaani postaukseen, jos haluat päästä jyvälle missä nyt olemme:)

Leijonia, runoutta, olutta ja rommia – León Nicaragua

Kuin maailman laidalla

Basilikan ovet ovat lähes tulkoon aina auki. Kävimme toki katsomassa kirkkoa myös sisältä, mutta kirkon erikoisuus löytyy tarkkaavaiselle matkaajalle kirkon katolta. Katolle täytyy maksaa pääsylippu. Sinne otetaan vain pieni ihmismäärä kerrallaan. Kirkon katto on vanha ja sen kupolit hauraita. Katolle vie vanhat, kapeat portaat.

Portaat ylös basilikan katolle

Näkymät tasanteilta ovat hienot! Näkökulma kaupunkiin muuttuu askel askeleelta.

Leonia

Riisumme kengät- ja odotamme vuoroamme. Näkymä hätkäyttää. Sininen taivas ja valkea hohtava katto. Värisävyt humahtavat suoraan sieluun. Kuinka kaunista, rauhallista. Katto on kuin oma maailmansa. Arkkitehti on piirtänyt sydämensä pulssin katon profiiliin.

Täällä näkee taivaan mittakaavan. Jostakin se alkaa ja jossakin se loppuu. Kuin kaikki olisi piirretty yhdellä viivalla. Tuntuu kuin seisoisimme maailman reunalla. Tunnemme oman hengityksen. Sydän pakahtuu ja huokailee yhtä aikaa.

Edessämme kaupunki uudesta näkökulmasta. Kuin arkkitehti ei olisi osannut päättää mistä taivas loppuu ja kaupungin silhuetti alkaa. Hän onkin yhdistänyt ne saumattomasti yhteen. Leonin kaupunki kasvaa umpeen, kerrostalot nousevat varjonvärisistä kuiluista. Ihmisiä alhaalla, kadut arkkitehdin viivasuoria kynänjälkiä.

Katolla kaikkialla kauniita, taidokkaita yksityiskohtia.

Silkkaa elämystä

Hiljaisuus. Outo hiljaisuus. Ei ole luontoa, kaupungin syke kumpuaa jossakin kaukana alhaalla. Kirkkojen katot ovat harvoin tuulettomia, mutta juuri nyt ei tuule yhtään.

Aurinko porottaa taivaalta. Katto on kuuma kengättömille jaloille.

Täällä ei voi viipyä kauaa, jalat alkavat juoksuttaa varjoa kohti.

 

Otamme palasen taivasta sydämeen ja laskeudumme takaisin maan päälle.

Kävelemme sisälle kirkkoon ja sulattelemme näkemäämme. Kirkkokin näyttää sisältä kokemamme jälkeen erilaiselta.

Näkökulman vaihtaminen tekee isosta pienen ja pienestä ison.

Ilmassa on jotain selittämätöntä.

Säätiedot

Kuopio
pieni lumisade
-1 ° C
-1 °
-1 °
92 %
1.5kmh
90 %
ma
-1 °
ti
-2 °
ke
-2 °
to
-8 °
pe
-13 °