19 C
San José
torstai, 22.10.2020, 07:04
Koti Blogi

Vapaaehtoisessa karanteenissa – Terveiset Suomesta!

Terveiset jälleen Suomesta, vapaaehtoisesta kahden viikon karanteenista. Costa Rica avasi maansa rajan elokuun ensimmäinen päivä lentoliikenteelle valikoidusti – ja Eurooppa oli yksi näistä valikoiduista kohteista.

Matka kotimaahan eteni hyvin jouhevasti. Costa Rican lentokentällä Juan Santamariassa kävelimme ylimääräisen passintarkastuksen jälkeen lämpökameratarkastuspisteen kautta sisälle. Maskipakko oli voimassa sekä lentokentillä (lähtöpisteessä ja Frankfurtissa) että lentojen aikana.
Muutoin kaikki lentokenttärutiinit olivat hyvin samankaltaiset kuin ennen Covid-aikaa. Helsingin lentokentällä oli vastassa infopisteitä, joista halutessaan sai Covid-ohjeita tai suosituksia Suomeen tuloon.

Olimme järjestäneet asiamme etukäteen niin, ettei meidän tarvinnut käyttää julkisia kulkuneuvoja karanteeniin siirryttäessä.

Keskelle luontoa

Vietämme karanteenia Saimaan saaressa. Luonnon keskellä on ihmisen hyvä olla, poissa ihmisvilinästä. Täällä voimme hengittää ilman maskia – ja samalla palautua aikaerosta kaikessa rauhassa. Suomen loppukesä otti meidät lämpimästi vastaan. Todellakin!

Suomen kesä, upeutta!

Lämpimällä rantakalliolla istuessamme totesimme, ettei lämpötila sanottavasti muuttunut, vaikka vaihdoimme maisemaa tropiikista suomalaiseen järvenrantaan. Eilen tunnistimme jo ensimmäiset lounaistuulen puhaltamat koleuden väreet järvenselältä sekä illan pimetessä metsän siimeksestä huokuvan viileyden. Otamme ilolla vastaan tämän loppukesän raikkauden!

Iloisina ja kiitollisina

Nautimme myös jokamiehen oikeudesta kävellä maastossa ja poimia marjoja ja sieniä. Nyt sen ymmärtää, miten ainutlaatuista se on. Esimerkiksi Keski-Ameikassa, kuten Costa Ricassa voimme kävellä metsissä lähinnä luonnonsuojelualueilla tai kansallispuistoissa. Yksityisissä tai julkisilla varoilla ylläpidetyissä. Toki tähän liittyy kulttuurikysymykset, mutta myös metsätyyppien erilaisuus. Suomen metsät ovat maastoltaan helpompi kävellä kuin läpitunkematon sademetsä.

Olemme iloisia ja kiitollisia, että ennätimme tulla Suomeen vielä, kun satokautta on jäljellä. Metsä on täynnä mustikoita. Siis niitä on aivan uskomattoman paljon. Puolukatkin jo puskevat punaa poskiinsa täyttä päätä. Löysimme myös tatteja ja kanttarelleja. Niillä on hyvä ryydittää suomalaista maittavaa ruokaa.

Suomalaisuuden ruokakulttuurin ytimessä

Järvellä on tilaa meloa ja hengittää. Tilaa ja rauhaa riittää, eikä näillä selkosilla tarvitse karanteenin aikana ihmisiä väistellä.

Onhan tämä niin kotoista, tuttua ja mukavaa!

järvellä tilaa riittää

…vie pois pahat märkyydet

Karanteenissa noudatamme terveysohjetta vuodelta 1776: ”Askaroitseminen, liikunto ja työn tekeminen on sekä ruumiille että mielelle terweydexi. Liikunto ajaa suonista ja jäsenistä pois pahat märkyydet ja kiskoo ne irralle ja ikänänsä kuin pois hivuttaa.

Mikäs sen suomalaisempaa askaroimista kuin halkojen hakkaaminen ja saunominen…

…ja metsänhoito. Viime kaudella istuttamamme puuntaimet kaipaavat jo hieman hoitoa, etteivät ne tukahdu saariston sitkaisiin vadelmapuskiin tai horsmiin.


Arkisia asioita ja askareita. Rauhaa ja tilaa. Joskus on aika antaa asioiden vain leijua, sillä ihmistä karaistaan muutoksien myötä kahdella tapaa. Ulkoiset kokemuksemme on ensimmäinen askel uusiin kokemuksiin. Me matkustamme, tutkimme ja kerromme tarinoitamme. Toinen karaistuminen on näkymätöntä, sisäistä kokemusta. Mielemme ja sydämemme matkustaa, kun sulattelemme kokemaamme ja kokeilemme ulkoisen kokemuksemme totuutta sisäisessä maailmassamme. Näin me voimme muuttua kirjaimellisesti itse muutokseksi, jota olemme tekemässä.

– ja matkamme jatkuu.

Ps. Kiitos kaikille Costa Ricaan tulleista terveisistä ja viesteistä!

Elävä elämä – Parque national carara

Välillä tekee hyvää pistää kodin ovi takanaan kiinni ja lähteä tuulettumaan rantatuuleen tai kävelemään luonnonpuistoon.

Värikkään elämän vaarat

Tällä kertaa valitsimme kohteeksi Cararan, luonnonsuojelualueen, jonka nimi vääntyy sanasta krokotiili. Se on pohjoisin Tyynenmeren rannikon sademetsä, joka on pysynyt vielä suhteellisen koskemattomana. 

Carara on yksi Costa Rican suosituimmista kansallispuistoista, johtuen suurelta osin sen läheisyydestä San Joséhen, maan pääkaupunkiin. Sen kosteissa ikivihreissä metsissä asuu Scarlet Macaw, maan suurin ja värikkäin papukaija. Lintu on myös tämän luonnonsuojelualueen symboli.

Carraran symgoli – Scarket MacawIn patsas

Nämä papukaijat eivät ole vain värikkäitä, vaan värit ovat todella voimakkaat: sulat ovat punaiset, keltaiset ja siniset. Värit vaihtelevat macawin alalaji määrityksen mukaisesti. Papukaijan toinen tunnusmerkki on sen käyrä, suuri ja voimakas nokka, jonka vuoksi niitä kutsutaan myös leikkisästi koukkunokaksi.

Värikkyytensä vuoksi tämä laji on sukupuuton partaalla, vaikka muun muassa tämänkin luonnonsuojelualueen suojelutyön avulla lajin kantaa on saatu vähitellen elpymään. Mutta vain vähitellen. Syynä sukupuuton uhkaan on tietenkin ihmiset. He ovat vanginneet lintuja lemmikseen ja puutarhojen somisteeksi. Lemmikkinä niistä tehdään lentokyvyttömiä. Nykyisin toiminta on laitonta, mutta valitettavasti lintuja kaapataan edelleenkin. Ostohinta liikkuu noin 10 000 euron paikkeilla, joten on kova kiusaus lihottaa näiden lintujen vapaudella omaa lompakkoa. Olemme nähneet monia papukaijoja monien hotellien ja yksityiskotien puutarhoissa. Aluksi jopa ihastelimme niitä, ennen kuin meille selvisi tämä karu totuus. Ja usein meille kerrottiin, että linnut on pelastettu niiden lennettyä autoa päin. Tiedä tuosta.

Scarlet Macow vangittuna

Maailman luonnonvarainen populaatio oli vuonna 2016 noin 4 300 yksilöä. Vielä on siis toivoa. 

Scarlet Macaw vapaana

Toinen sukupuuttoa kylvävä asia tälle lajille, kuten myös muille värikkäille linnuille on perhokalastus. Pyyntivälineenä toimiviin perhoihin käytetään erilaisia sulkia ja höyheniä – ja niiden myynti on maailmalla todella iso rahakas bisnes. Varsinkin Brasilian markkinoilla liikkuu isot rahat – ja niin moni lintu on joutunut uhanalaiseksi viattomalta kuulostavan harrastuksen vuoksi. 

Elämää siirtymävyöhykkeellä

Cararassa on kaksi retkeilyreittiä, jotka vaellukseen ovat tähän vuoden aikaan todella helppoja.  4,5 km  Laguna Meandrica -polku, joka on samansuuntainen Río Grande de Tárcolesin joen kanssa, on suljettu sadekaudella (noin elokuun lopusta marraskuun puoliväliin), koska polku peittyy usein veteen joen ja suoalueen tulviessa. Silloin myös krokotiilit väijyvät polkujen varsilla, joten kävelemään lähteminen on omalla vastuulla. Kuten tietenkin aina.

Meidän ensisijaisena toiveena on nähdä Scarlet Macaw luonnossa. Se on pelkästään toive, sillä näissä luonnon vapaissa olosuhteissa ihminen ei voi määrittää etukäteen eläimen käyttäytymistä. Tietenkin voisimme ottaa mukaamme alueen tuntevan luonto-oppaan, mutta haluamme olla yhtä vapaita kuin ympärillämme olevat eläimet. Valitkoon ne, haluavatko tulla näyttäytymään meille. Joka tapauksessa luontokävely ei mene missään olosuhteissa hukkaan, sillä jo luonnonpuistossa oleilu, sen värit, tuoksut ja äänet ovat kokemus. Tämän luontopuistoalueen tekee erikoiseksi se, että se on siirtymävyöhyke luoteisalueiden trooppisista kosteista metsä alueista kohti kuivempaa metsämaastoa. Saamme ikään kuin kaksi erilaista ilmastoa yhdellä käynnillä. Mielenkiintoista!

Carara on lintuharrastajien ja villieläinten bongaajien suosikki kohde monista syistä. Ensinnäkin täällä on valtava määrä eri laijikkeita. Sen sijainti siirtymävyöhykkeellä tarkoittaa, että siellä todennäköisesti esiintyy molempien elinympäristöihin kuuluvaa eläimistöä. Toiseksi, Río Grande de Tárcoles joessa on vapaasti virtaavia osia ja sen vedet sulautuvat vuodenaikojen mukaan maaston hetteisiin soihin ja matalaan hokinttijärveen. Järveä peittävät lukuisat kukkalajit, kuten hyasintit, mikä laajentaa edelleen erillisten paikallisten elinympäristöjen määrää lähes kymmeneen. Koska osa Cararaa on kuivempi eikä kaikki puut ole ikivihreitä, Carara on avoimempi kuin etelämpänä sijaitsevat sademetsät. Tämä helpottaa lintujen ja villieläinten tarkkailua – ja valokuvausta.

Kävelemme hyvin merkittyä polkua pitkin kohti aluetta, jossa papukaijojen tiedetään erityisesti viihtyvän. Ne asustelevat alueen trooppisemmalla, kosteimmalla puolella. Tiedämme, että tuolla metsässsä on huikea määrä eläimiä, joista mainittakoon esimerkiksi opossumi, laiskiaiset ja loput englanniksi koska minulla ei tietoa suomenkielisistä käännöksistä: ”Agouti, Armadillo, Pacas, Great Anteater, Kinkajou, Tayra, Margay cat, Collared Peccary, White-tailed Deer, Poison-arrow Frogs, and the omnipresent monkeys. Birds- Collared Aracari, Fiery-billed Aracari, American Egret, Great Tinamou, Turkey vulture, Long-billed Gnatwren, Chestnut-backed Antbird, Black-hooded Antshrike, Keel-billed Toucans, Anhinga, Jacanas, Pied-billed Grebes, Mexican Tiger-bitterns and Boat-billed Herons.”

Näemme paljon erilaisia lintuja, mutta ensin silmä hakeutuu komeisiin vanhoihin puihin. Jokainen niistä on yksilöllinen, taiteellisesti luonnon vääntämä.

Komeita vanhoja puita

Yksi näistä valtavita puista on villi munuaispuu, eli cashew-pähkinäpuu. Tämä on niitä harvinaisia alueita, jossa sitä vielä kasvaa.

Villillä Carhew puulla on kokoa.

Puu on yli kuusi metriä pitkä ja valtava paksu. Pähkinät kasvavat tuolla jossakin korkealla taivaan rannassa.

Mölinää ja jalkojen töminää

Astumme valkonaama apinan ja mölyapinan alueelle. Kuulemme niiden kovan metelin. Mölinän. Mieleen nousee lapsuuden TV:stä katsomani Tarzan elokuvat, jossa apinalauma saartaa polkua pitkin astelevat norsunluita etsivät rosvot. Vaikka emme ole tekemässä tihutöitä, tiedämme olevamme niiden elinalueella. Apinoiden äänet kuulostavat luonnossa yllättävän kumeana ja tuntuu, että metsä moninkertaistaa niiden voimakkuuden. Apinoiden äänet voimistuvat askel askeleelta ja todallakin tuntuu, että niitä on jokaisessa puussa. Äänet kuulostavat käskyltä, niissä on on hyökkäyksen ääni. Varoituksen voima. ”Älkää tulko lähemmäksi, alue on meidän.”

Seisautan ajatukseni. Annan katseelleni työtä. Näen ympärilläni paljon kaikkea kaunista. Syvällä sisimmässäni toivon, etten näe yhtään apinaa.

Näenkin kaikkea kaunista. Värikkäitä kukkia keskellä vihreyttä.

Värikkäitä kukkia keskellä vehreyttä

Pieniä yksityiskohtia. Niiden kanssa saakin olla tarkkana, luonnolla on omat konstinsa pitää vieraat loitolla.

Puun runko täynnä piikkejä. Tätä puuta ei kannata halailla

Kuulemme joen solinan. Isot valkoiset linnut pyrähtävät edessämme lentoon. Hetki on taiaomainen.

Ylitämme sillan. Ja uskomatonta, miten nopeasti säätila vaihtuu kuivasta kosteampaan. Kuin märkä kostea harso kietoutuisi ympärille -ja kuumuus kasvaa. Tältä siis tuntuu olla maapallon kuivan ja trooppisen maan siirtymäalueella. Kaikkialla roikkuu lehtiä, liaaneja, saniaisia ja sammaloituneiden puunrunkojen muuri jatkuu yhä ylöspäin. Vaivoin näemme taivaan pilkottavan.

Kasvallisuus rönsyilee kaikkialle

Apinoiden meteli kaikkoaa. Kuulemme sen sijaan tukaanin kovan naksutuksen. Sen ääni on selvästi erilainen kuin pihapiirissämme asuva Keel-billed tukaani lajin.

Pihapiirissämme viihtyvä Keel-billed tukaani.

Täällä viihtyvä on laji, Chestnut-mandibled tukaani, maan suurin. Emme yrityksistä huolimatta näe lintua, mutta kuulemme selvästi linnun äänen. Jotta sen näkisimme, meillä täytyisi olla kaukoputki. Lintu maastoutuu sulavasti värikkyydestä huolimatta maastoon. Siellä korkeudessa, puun oksistossa se istuu ja nauttii vapaudesta. Pura vida, toteamme, ja jatkamme matkaa.

Kuulemme ison kahahduksen. Ehkä se on Scarlet Macaw. Onneksi nyt ei ole lajin lisääntymisaika, sillä sen sanotaan olevan silloin uskomattoman aggressiivisia. Lintu saattaa elää yli 70-vuotiaaksi ja uros pysyy yhdessä kumppanissa koko elämänsä ajan. Uusi kahahdus, näemme ison kalkkunan näköisen linnun pelmahtavan eteemme polulle. Sillä ei ole mitään kiirettä, eipä myöskään meillä. Täällä mennään luonnon ehdoilla. 

Lintu bongattu oolulla.

Katseeni etsii lintuja korkealta puun oksilta, enkä ole huomata, että olen astumassa polulla makaavan isohkon iguaanaliskon päälle. Ne eivät täällä pelkää ihmisiä, koska ne ovat omalla turvallisella alueellaan. Hypähdän sen yli ja onnittelen itseäni nopeasta reagointikyvystä. Niiden hampaat ovat erittäin piikikkäät – ja suu täynnä bakteereita, joten on parempi väistää, kuin hermostuttaa liskoa ja keskeyttää sen autuaan näköistä auringonpalvontaa.  

Osana lentoa

Aivan retkemme lopussa, toiveemme toteutuu. Kaunis, uskomattoman värikäs Scarlet Macaw lentää kuin näytösluontoisesti edessämme. Annan itseni häikäistyä. Unohdan kameran, unohdan itseni. Keskityn vain ihastelemaan tuota kaunista, värikästä lentoa. Sen lentokykyisiä siipiä, sen voimakkaita siiveniskuja. Haluaisin viivyttää hetkeä, olla osana lentoa, mutta pian se katoaa metsän siimekseen.

Sitähän me kaikki toivomme. Saada olla elävä ja vapaa. Siksi iloitsemme kuulemastamme uutisesta, että Costa Roca on päättänyt ensimmäisenä maailmassa sulkea kaikki eläintarhansa. Huolehtia eri tavoin niistä, jotka vapautuvat vankiloistaan ja päästää ne mahdollisuuksien mukaan takaisin luontoon.

Olla elävä ja vapaa. Se meitä kaikkia maailman eläinlajeja yhdistää.

Luonnon jäätelöpuikko ja muutama muu – Costa Ricasta

Terveiset edelleen Costa Ricasta! Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti olla juuri nyt Suomessa, todennäköisesti sormet ja huulet mustikasta sinisenä – tai vaihtoehtoisesti lepuuttelisimme väsyneitä jalkojamme suon reunalla hillareissun jälkeen. Mansikoita ja uusia perunoita saamme täällä vuoden ympäri, mutta mustikka ja lakka, ne ovat ehdottomasti kaksi tärkeintä, joita Suomen upeasta satokaudesta eniten kaipaamme. 

Syy suunnitelmien muutokseen on tietenkin korona. Costa Rican rajat ovat edelleen kiinni ja lentokoneet lentävät vain rahtilentoja. Meillä on ollut siis hyvää aikaa tutustua sadekauteen ja tämän vaiheen luonnon antimiin. Sadekausi tarkoittaa meillä sitä, että aamupäivisin on usein aurinkoista ja kuivaa, mutta usein iltapäivisin sataa, joskus kovaakin. Se tarkoittaa myös sitä, että luonto on täydessä vihreydessä ja kaikkialla ympärillämme sykkii vahva kasvun voima – ja pieniä ennen näkemättömiä kasvun ihmeitä paljastuu eteemme. Olen jo aiemmassa postauksessa kertonut pihapiirimme antimista (alla linkki)…

… ja nyt lisään siihen muutaman uuden havainnon:


Luonnon jäätelöpuikko – Guaba

Pihallamme jököttää iso puu, jonka oksistossa pilkottaa vihreitä lituskamaisia putkiloita, Guaboja. Ne muistuttavat hyvin paljon herneen palkoa, kuitenkin guaban palko on huomattavasti suurempi ja sen väri syvän vihreä. Hedelmän yllätys löytyy herneenpalon tapaan sen sisältä. Kun murtaa hieman voimaa käyttäen palkon auki, sen sisältä löytyy siemenkiviä, joiden ympärillä on valkoinen nestemmäinen ”pumpulihuurre.”  Itse siemenkiveä ei syödä, vaan sen ympärillä oleva huurre imeskellään – ja kivi heitetään pois. Huurre on makeaa ja sen samettisen olomuodon vuoksi sitä kutsutaan ”luonnon jäätelöpuikoksi” tai ”jäätelöpavuksi”.

Cuaba, luonnon jäätelöä

Jos tarkkoja ollaan, Guaba ei ole hedelmä, vaan palkokasvi, vihreiden papujen, herneiden ja linssien sukulainen. Tätä palkokasvia ei kuitenkaan käytetä pääruuassa, vaan pikemmin sen makeus sopii paremminkin välipalaksi ja jälkiruoaksi. Guaba saattaa kasvaa noin 18 metriseksi, ja koska se kestää kuumankin lämpötilan, se on antaa runsaan sadon suuressa osassa Costa Ricaa. Joillakin alueilla guabapuuta käytetään kahvipensaiden varjopuina, mutta osa viljelijöistä viljelee puita pelkästään sen herkullisten ”hedelmänsä” vuoksi. Monet ticot kasvavat tätä takapihallaan, koska puu ei ole kasvuolosuhteiltaan kovin nirso, se kasvaa nopeasti ja sitä ei tarvitse sen kummemmin hoitaa. Sopii siis täydellisesti puutarhaamme!

Guabapuun kautta opin myös hieman paikallista kulttuuria, eli sitä miksi, joitakin ihmisiä kutsutaan ”guaberoksi”. Suomalaisittain tulee mieleen ilmaisu ”Hannu Hanhi.” Costa Ricassa guaba tarkoittaa ”sattumaa” tai ”onnea”. Jos joku on toisen mielestä erityisen onnekas, häntä voidaan kutsua ”guaberoksi”. Tai jalkapalloareenalla saattaa odottamaton ja onnistuneen jalkapallopelin jälkeen kiiriä huuto: ”que guaba ese gol” eli ”mikä onnekas maali!” 

Guaballa on maassa pitkä historia, se juontaa juurensa muinaisista sivilisaatioista, kuten inkoista. Siksi tästä kuulee käytettävän myös eri nimityksiä. Historiallisen merkityksensä vuoksi Guaban palko esiintyy keramiikassa osoituksena siitä, että palkoja on käytetty ns. kunnialahjoina. Tämän vuoksi niitä kutsutaan myös kuninkaallisiksi herkkuiksi. 

Nykyään myös pumpulisen huurteen alla olevat poisheitettävät mustat kovat siemenet ovat löytäneet luovissa käsissä uusiokäytön. Näitä hohtavan mustia, hieman soikeanmuotoisia siemeniä käytetään helmien tavoin; niitä pujotetaan kuivaksen jälkeen kaulakoruihin tai korvakoruihin. 

Tuttu avacado

Avocado on tuttu jokaisen kaupan hyllyltä myös Suomessa. Voitte vaan arvata, miten iloisen yllättyneitä olimme, kun löysimme tontiltamme avocadopuun! Ongelmana tällä hetkellä on vain se, että puu on päässyt vuosien varrella kasvamaan valtavan korkeaksi. Puun latvuksissa keikkuvien hedelmien noukkimiseen ei oikeastaan ole muuta keinoa kuin odottaminen: avocadot  tippuvat kypsyessään maahan. Paraikaan etsimme tietoa miten puun voisi kesyttää pienemmäksi ilman, että menetämme tulevien vuosien kallisarvoista satoa. Puun tuottamat avocadomme ovat nimittäin erittäin hyvän makuisia. 

Oman puun avocadot

Jocote – monikäyttöinen hedelmä

Tämänkin puun ohi olemme kävelleet lukuisia kertoja, mutta vasta nyt ymmärsimme, että kyseessä on Jocote-puu. Nimen alkuperä juontuu Nahuatl-sanasta xocotl, tarkoittaen mitä tahansa hapanta tai hapanta hedelmää. Suomennettuna se tarkoittaa punamombini.

Jocote

Ticot ovat käyttäneet Jocotea tuhansia vuosia sekä mehuihin ja ruokaan että lääkkeisiin (mm. keltaisuuden hoitoon.) Puita käytetään myös ”elävien aitojen” kasvattamiseen maanviljelysten suojaamiseen sekä myös maaperän eroosion pysäyttämiseen. Puunhedelmistä tehtyä ”purukumia” on käytetty liimana. Uskomattoman monipuolinen hedelmä siis!

Hedelmät nautitaan useimmiten sellaisenaan, raakana ja täysin kypsinä. Omaan suuhuni raaka jocote on liian hapan. Kypsyyden näkee hedelmän vihreyden muuttumisesta keltaiseksi ja hedelmän kuori on pehmeä. Kypsänä hedelmäät ovat erittäin makeita. Niitä syödään samalla tapaan kuin luumua tai mangoa, hdelmämassa syödään ja kivi heitetään pois. 

Jacote

Usein täällä näkee, että hedelmät keitetään vedessä sokerin ja joskus muiden hedelmien kanssa ”siirappin tai hunajan” valmistamiseksi.Tämä sokeroitu seos syödään jälkiruokana tai jäätelön kera. Tällä tavoin hedelmät säilyvät useita kuukausia. Kenties kaikkein yleisin tapa kuitenkin on, että kypsät hedelmät maustetaan etikka- tai limemehuun ja syödään chilepippurin ja suolan kanssa.  Vielä on paljon kokeiltavaa!

Pitahaya (pitaija tai pitaya)

Erikoisimmista puutarhamme yllätyksistä on Pitahaya. Se on kaktushedelmä, jossa ei kuitenkaan ole kaktukselle ominaisesti piikkejä. Laji on hyvin muunteleva. Kaktuksen ”oksat” kiipeilevät tai roikkuvat puiden oksilla tai aidoissa tai se voi joskus, tosin harvemmin ryömiä myös maata pitkin. 1-3 cm paksut varret voivat kasvaa jopa 10 metriä pitkiksi. 

Sen kukka on mystinen: laji kukkii vain öisin ja kukin kukka on auki ainoastaan yhden yön. Olen kuullut kukkaa kutsuttavan myös yön kuningattareksi. Tällä hetkellä kukka on nupullaan ja jännitämme milloin kukat puhkeavat.

Kukka on puhjetessaan valkoinen ja sen tuoksu on huumaava, joten voi hyvin kuvitella, että sitä käytetään parfyymien aineosana. Tuoksusta tulee monien mielestä mieleen vaniljan tai appelsiininkukan sekoitus. 

Täällä kasvava lajikkeen hedelmä on keltainen. Pitaija-lajikkeita on myös sinipunaisia, mutta se on Aasialainen lajike, joka tunnetaan paremmin nimellä lohikäärmehedelmä. Nimi on viittaus kasvin muotoon.

Hedelmän voi halkaista ja syödä lusikalla suoraan kuoresta lohkomalla. tai sen voi kuoria ja pilkkoa pieninä kuutioina naposteltavaksi. Siitä voi myös tehdä mehua. Hedelmälihassa on paljon pieniä, mustia ja syötäviä siemeniä, mutta paksua kuorta ei käytetä.

pitaya tai pitaija

Pitaija soveltuu jälkiruoaksi esimerkiksi juustolautaselle, ja se suositellaan tarjottavaksi jäähdytettynä. Sopii myös salaatteihin. Hedelmän maku on hyvin mieto muistuttaen hieman kiivi hedelmää. Pitaya kuuluu täälläkin hedelmäosaston arvokkaimpiin hedelmiin, ja sen kilohinta vaihtelee 5 ja 15 euron välillä. Hedelmä tunnetaan vatsavaivoja helpottavana herkkuna.

Banaani ja erityisesti sen kukka

Mainitsin aiemmassa postauksessa, että tontillamme kasvaa banaaneja. Olen nyt oppinut, että itse asiassa banaanin kukka on erittäin maistuva ja sen sanotaan olevan jopa hedelmää ravinteikkaampi. Tätä punaista kaunotarta käytetään aromikkuutensa vuoksi salaateissa, keitossa ja jälkiruuissa. 

Banaaninkukka

Niin ne suunnitelmat muuttuvat! Enpä olisi uskonut syöväni mustikka-aikaan banaaninkukkasalaattia. Näiden herkullisuutta on edes turha verrata tai arvioida.

Elämä on täynnä mielenkiintoisia yllätyksiä, kun muistaa pitää kaikki aistit auki. 

Joten elämyksellisiä hetkiä kaikille!

Kohokohtia! – El Salvadorissa (osa 2)

Autimatkamme halki El Salvadorin jatkuu… Kuvailin matkamme varrella olleita ensimmäisiä kohteita edellisessä postauksemme (alla). Reittimme kulkee suosittua  ”Ruta de las Floresta” eli  ”kukkien tietä , jota myös kutsutaan ”Ruta de los Volcanes eli Tulivuorien tie.” Kuljettajana ja oppaanamme toimi paikallisen matkatoimiston Network Tourista Alvaro Martinez. 

Juayua – Upea yllätys

On hieno sää, taivas helottaa heleänsinisenä ja lämmin ilma tuoksuu tulivuoren ja kukkien sekoitukselle. On kuivan kauden viimeisiä hetkiä, jolloin El Salvadorin luonnon aistikkuus tuntuu nousevan lentoon ja leijuttaa meitä ihmisiä jo pelkällä olemassaolollaan.

Olemme Juayuassa, jonka vetonaulana ovat muun muassa retket ympäröiville vesiputouksille tai vaihtoehtoisesti kaupungin kiviset kadut ja lauantaipäivän erikoisuudet.

Valitsimme kävelyn kaupungilla, ja koska matkamme tapahtui juuri ennen koronaa, muistelemme mielellämme tuota aikaa, jolloin saatoimme rennosti puikkelehtia ihmistungoksessa; väistellä kengänkiillottajia, arvanmyyjiä ja kaikkia näitä ihmisiä, jotka ovat tulleet Juayuan kaupunkiin tapaamaan ystäviään ja nauttimaan viikonlopun tunnelmasta. Nimittäin viikonloppuisin kaupungissa vietetään La Feria Gastronomica -tapahtuma eli Juayuan ruokajuhlaa. Eri kaupungeissa vietetään omanlaisiaan, mutta täällä sanotaan olevan ne kaikkein isoimmat ja näyttävimmät ruokafestivaalit. 

Kaksi kaupungin pääkatua on valjastettu tähän tarkoitukseen. Alue on katosten reunustama ja ilma on paksu puuhiilen ja ruuan tuoksuista. Kymmenet pienet katukeittiöt täyttävät katokset, joista jokaisessa on näytteitä kolmesta tai neljästä perinteisestä Salvadorian ruoasta. Täältä löytyy kaikki keitoista, grillattuihin lihalautasiin, mereneläviä, jälkiruokia ja cocktaileja. Kasvissyöjien – ja varsinkaan vegaanien ruokajuhla tämä ei varsinaisesti ole, mutta varmaankin etsimisellä sellaistakin seasta löytyy. 

Söimme edellisessä kaupungissa, joten täällä voi maistaa jälkiruuaksi vaikkapa jättimäistä ananasta, josta makea sisus on koverrettu pois ja sekoitettu jäärouheen ja makeutusaineen seokseen – ja lopuksi tämä seos kaadetaan uudestaan onttoon hedelmään.  Ennen nauttimista, siihen kuuluu ripottelta oman maun mukaan vähän suolaa, limemehua, kuumaa makeaa kastiketta tai kuivattuja chilejä. Tai toki siitä voi tehdä cocktailin, lisätään vain sekaan hömpssäys paikallista rommia.  

Kaupungista löytyy yksi maan vaikuttavimmista kirkoista, Santa Lucian seurakuntakirkko. Sen valkoiset rapatut seinät hohtavat kuin majakka sinistä taivasta vasten ja punaiset kaarimaiset ovi ja ikkunaholvit tekevät siitä hyvin näyttävän.

San Lucian kirkko Juayuassa

Kirkko on kaunis, mutta se on aivan muusta syystä tunnettu. Sen sisällä on upea yllätys. Siellä on suuri siirtomaa-ajan patsas, Cristo Negro (Musta Jeesus) eli mustasta kivestä veistetty patsas Kristuksesta. Toinen samankaltainen löytyy Guatemalasta.

Cristo Negro

Patsaita ja maalauksia mustaihoisesta Jeesuksesta tunnetaan jo kristinuskon ensimmäiseltä vuosituhannelta. Mutta jostakin syystä ne ovat painuneet unholaan. Ainakin täällä El Salvadorissa, Juayuan kaupungissa ihmiset ovat ylpeitä mustasta kivestä veistetystä Jeesus patsaastaan. Tämän erikoisuuden vuoksi, monet ihmiset kutsuvat kotikirkkoaan Cristo Negro -kirkoksi, eivätkä käytä kirkon virallisen nimeä.

Apaneca – Vihreitä labyrinttejä  

Seuraavaksi saavumme Apanecaan, pieneen kylään, joka sijaitsee 1 470 metriä merenpinnan yläpuolella. Kaupungin nimi juontuu sanasta Nahuat, joka tarkoittaa ”tuulen jokea.” Matkailijoille suositellaan täällä epäilemättä patikoimaan houkuttelevalle vihreällä laguunille, joka sijaitsee Thieman kylää korkeammalla eli 1700 metrin korkeudessa tulivuoren kraaterissa. Vaellus kestäisi sinne noin kolme tuntia, joten kaikessa houkuttelevuudessaan emme tehneet sitä ajan käytöllisistä syistä. 

Sen läheltä löytyy oppaan mukaan myös muita houkuttelevia nähtävyyksiä, kuten sypresseistä tehty labyrintti. Se on Keski-Amerikan suurin sypresseistä muodostuva pensastilateos; kaunis maisemallinen paikka, jossa on miellyttävä viileä ilmasto ja siellä leijuu sypressin ominainen tuoksu. Tutustuimme siihenkin vain kaupungin keskustan esittelytaulussa.

Labyrintti Apanecassa (kuva kaupungin nettisivuilta)

Apaneca näyttää ja tuntuu hyvin hiljaiselta. Näemme täälläkin kirkon, joka on kuten muutkin täällä olevat rakennukset samoin siirtomaa-ajanjaksoa. Kaupunki  on ihanteellinen paikka vetää hetken henkeä ennen kuin matkamme jälleen jatkuu…

Ataco – kahvia ja katutaidetta

Päivä alkaa kääntyä jo iltapäivään, kun saavumme Atacoon, pieneen vuoristokaupunkiin, joka  sijaitsee puolentoista tunnin päässä San Salvadorista. Alueen sanotaan olevan yksi parhaimmista kahvinviljely alueista koko Keski-Amerikassa. Kahvinviljelystä on myös tehty osa luonnon taidetta!

Kahvinviljely on taidetta

Kaupunki on suosittu myös paikallisten lomailijoiden keskuudessa, joten täällä on tarjolla erilaisia kahviloita, baareja  sekä yöpymiseen soveltuvia hostelleja ja myös vuoristohotelleja.

Ataco on erityinen paikka taiteen ystäville. Täältä löytyy paljon paikallista kautaidetta: 

Atacon pääkadut on peitetty monisävyisillä seinämaalauksilla, jotka tutkivat El Salvadorin alkuperäiskansojen, maatalouden ja vallankumouksen perintöä. Melkoinen ulkotaiteen taidegalleria avautuu eteemme vain kävelemällä kaupungin katuja.

Vaellamme mukulakivikatuja ja sukelllamme silloin tällöin paikallisiin yrityksiin. 

Värikkäitä kauppoja

Käsitöitä on myytyvänä ja tekeillä joka puolella minne menemmekin. Kudontatyöt näyttää olevan tämän paikan erikoisuus.

Värikästä kudontaa

Atacossa elääkin vahva ”taiteellinen yhteisö” , jonne omaa suuntaa etsivät taiteilijat ja käsityöläiset tulevat hakemaan inspiraatiota

Oppaamme mukaan tänne kannattaa tulla aina, mutta erityisesti Día de los Farolitosin aikana katoliseen lyhtyjuhlaan, joka kunnioittaa Neitsyt Mariaa ja jota on vietetty 150 vuoden ajan.  Silloin kadut ja talot täyttyvät kynttilävalaistuilla lyhdyillä, sytyttäen koko kaupungin kimaltelevaan hehkuun.

Tazumal – El Salvadorian mayamaailma

Viimeisenä vierailemme Tazumalin-raunioilla. Kohde on tärkein historiallinen arkkitehtuuriraunio El Salvadorissa. Kohde on pieni verrattuna Meksikon ja Keski-Amerikan moniin valtaviin rauniokaupunkeihin. Tämä arkeologiset kohde tarjoaa kuitenkin tärkeän näkökulman siitä, millainen päivittäinen elämä oli mayojen yhteiskunnassa.

Tazumal El Salvadorissa

Takaisin pääkaupunkiin San Salvadoriin

 ”Matkailu on yksi toimiala, joka auttaa maamme kasvamaan ja vahvistumaan”, kertoi Toursin opas Alvaro Martinez.  ”Viimeisen 15 vuoden aikana poliittisella areenalla, infrastruktuurissa ja koulutuksessa on edistytty.  El Salvadorialaisilla on enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan ennen, ja joskus muutos on hidasta, mutta asiat muuttuvat kuitenkin parempaan suuntaan. ”

Ihmiset yhdistävät usein El Salvadorin vaaraan. Tämä oli valitettavasti myös totta, koska joukkoväkivalta, huumeet, murhat ja naisten hyväksikäyttö ovat täällä (aivan liian) yleistä. Mutta se on vain yksi puoli totuudesta, enemmistö salvadooreista on hyväntahtoisia ihmisiä ja maassa on paljon positiivista nähtävää ja kerrottavaa.

Löysimme itse matkamme aikana dynaamisen maan, jota pienen koon vuoksi on helppo tutkia: näimme hedelmällistä tuliperäistä keskiylänköä majesteettisine tulivuorineen, maan monimuotoista kasvillisuutta ja eävää elämää täynnä olevia kyliä ja värikkäitä kaupunkeja. Herkullista ruokaa, ainutlaatuisia ja kiehtovia festivaaleja ja uskomattomia ystävällisiä ihmisiä. Tunsimme itsemme joka puolella tervetulleiksi, hymyilevät, lämminhenkiset paikalliset asukkaat olivatkin matkamme parasta antia. 

Näimme vain vilauksen Tyynenmeren rantavyöhykkeestä, joten kun seuraavan kerran tulemme El Salvadoriin, menemme upottamaan paljaat varpaamme lämpimään rantahiekkaan – ja kävelemään rantaviivaa pitkin. Sitä nimittäin riittää, oppaan mukaan rantaviivaa löytyy reilut kolmesataa kilometriä.

Kiitämme turvallisesta ja antoisasta autoretkestämme ammattitaitoista opastamme Network Tourista Alvaro Martinezia!

Tulivuoria ja tarinoita – halki El Salvadorin (osa 1)

El Salvador (nimi tarkoittaa vapahtajaa) on Keski-Amerikan pinta-alaltaan pienin ja tiheimmin asuttu valtio. Maan rajanaapureina  on Tyynenmeren lisäksi Honduras ja Guatemala. 

Kuten aiemmassa postauksessa viittasin (alla linkki) El Salvador on pitkälle teollistunut, mutta pitkä sisällissota, suuret tuloerot, väkivaltainen huumerikollisuus sekä alttius maanjäristyksille ja tulivuoren purkauksille on muovannut modernia El Salvadoria rajulla kädellä. Mainitsin myös, että monet täällä vierailleet kertovat maan olevan tulvillaan upeita maisemia ja siitä, kuinka suurin osa tästä kauniista maasta on ”ongelmista koskematonta.”  

Ohessa edellinen postaus

Kierrettyämme muutaman päivän maan pääkaupunkia San Salvadoria (SS) kohtasimme ystävällisiä ja vieraanvaraisia salvadooreja. Innostuimme ajatuksesta nähdä ja kokea El Salvadoria pääkaupunkia laajemmin. Harkitsimme ensin julkisia kulkuneuvoja tai auton vuokrausta, mutta tavattuamme Alvaro Martinezin, paikallisen Network Tourin johtajan Barcelo hotellin aulassa, päätimme poiketa  tavoistamme ja osallistua opastetulle autoretkelle.

Seuraavana päivänä matkaan! Olimmekin retken ainoat osallistujat, joten saimme nauttia henkilökohtaisesta opastetusta retkestä halki El Salvadorin. Tässä maassa ei ole turisteja tungokseen asti.

Kukkia ja tulivuoria

Mikäpäs autoon istuessa! Ilmastoitu auto ja kuljettajana Alvaro, joka tuntee El Salvadorin maantieteen, historian, ja nykypäivän tilanteen kuin vettä vaan  – ja osaa kertoa siitä myös meille sujuvalla englannin kielellä. Lähdimme ajamaan suosittua  ”Ruta de las Flores” eli  ”kukkien tietä.”  Tämä luonnonkaunis reitti kiemurtelee ylhäällä Länsiylänmaan vuoristossa, rehevien vihreiden rinteiden ja kahviviljelmien keskellä. Nimensä tie on saanut kukista, jotka erityisesti kevään aikana kukkivat kaikilla väreillä reitin varrella.  

Reittiä kutsutaan myös nimellä ”Ruta de los Volcanes eli Tulivuorien tie.” El Salvadorin maaperällä on 20 tulivuorta ja maa sijaitseekin Tyynenmeren tulirenkaan alueella, jonka johdosta maassa esiintyy säännöllisesti vulkaanista toimintaa. 

Izalco – hiljaisuutta

Upeiden vuorimaisemien lomitse mutkitteleva tieyhdistää maan pieniä idyllisiä kyliä ja kaupunkeja toisiinsa. Saavumme ensimmäisenä pieneen Izalcon kylään, joka on saanut nimensä läheisestä nuorimmasta tulivuoresta,  ”Volcan Izalco” eli Tyynenmeren majakka.

Izalcon tulivuori (Foto wikiwand)

Tulivuoren kauniin silhuetin vuoksi siitä on tullut vähitellen ihmisten suosikki – ja siten myös maan symboli. Volcan Izalco ”syntyi” vuonna 1770  – ja se oli jatkuvassa purkauksessa, kunnes vuodesta 1966 lähtien se on ollut  passiivinen.  Izalcon sanotaan ”vain lepäävän hetken”, sillä sen tiedetään olevan aktiivinen.

Jos El Salvadorissa haluttaisiin pullottaa yhtä luonnon arvokkainta ominaisuutta, hiljaisuutta – ja myydä sitä kiireisille kaupunkilaisille, uskoisin, että pullottaminen tapahtuisi tässä Izalcon idyllisessä kylässä.  Kylä huokuu hiljaisuutta; täällä ei odoteta jatkuvasti vieraita tai turisteja tulevaksi, ihmiset elelevät tavallista arkeaan töitään tehden. 

Kylän keskellä sijaitsee Asunción barokkityylinen kirkko, joka on huomiota herättävän kookas puolikaarineen, Toscanan pylväikköineen ja yläosan neljällä huipullaan. 

Izalcon komea kirkko

Nautimme kiireettömyydestä. Rauhasta. Hiljaisuudesta. Tuosta liian vähän arvostetusta luonnonvarasta. Meidän moderni aika painottaa visuaalisuutta, ja usein emme edes kyseenalaista kaupunkien jatkuvaa taustametelin mielekkyyttä.

Seuraavaksi saavummekin…

Nahuizalco – hurja menneisyys

… Nahuizalcoon, joka tarinan mukaan tarkoittaa ”neljää Izalcoa.” Nimen alkuperästä on useita teorioita.. Yksi niistä väittää, että kaupungin perustivat neljä perhettä Izalcosta (katso edellinen kylä).  Toinen teoria sen sijaan kertoo, että nimi syntyi, koska sen väkiluku oli aikanaan neljä kertaa Izalcon väestöä suurempi. Olipa totuus nimen taustalla mikä tahansa,  Nahuizalco on suuri pre-latinalaisamerikkalainen kaupunki, jota alun perin asuttivat aluperäiskansojen pipil-ihmiset.

Tänä päivänä kaupunki tunnetaan myös monien lahjakkaiden käsityöläisten kotina. Kaupungin keskustassa sijaitsevat markkinat heräävät pimeän tullen, jolloin paikalliset sytyttävät kynttilöillä houkutellakseen  ostajia mm puusta ja pajuista tehdyille käsitöille.

Nykyisyys korostaa siis elämän iloa, värikkyyttä, jatkuvuutta ja luovuutta. Sen sijaan kaupungin historia on väritetty maan yhdestä verisimmistä kansanmurhastä. Kävimme tutustumassa keskustassa sijaitsevaan museoon, joka kertoo alkuperäiskansan kohtaamasta julmasta kohtelusta, varsinkin vuosina 1932-33. 

Alkuperäisväestö eli kurjuudessa, heitä orjuutettiin, kunnes he ryhtyivät kapinaan vuonna 1932. Maan hallitus sai siitä syyn vastatoimiin ja vihaa lietsottiin  lyömällä heihin pelätty kommunismin leima, ns. ”kommunistisen” ideologinen kuva. Perusteluina hallitus käytti väestön alkeellista maanviljelystä, pukeutumista ja yleensä heidän tapaansa elää luonnonmukaisesti.

Foto: Museon luvalla kuvattu

Hallitus toteutti joukkomurhan, joka oli hyvin perusteellinen – ei edes naisia ​​ja lapsia säästetty. (Arviolta 15 000 – 50 000 ihmistä). Seuraukset alkuperäisväestölle olivat tuhoisat. Loput El Salvadorin alkuperäisväestöstä piiloutuivat ”maan alle” ja joutuivat myös tulevienkin vuosikymmenien ajan  salaamaan henkilöllisyytensä.  Vasta  vuonna 2011 maan presidentti pyysi anteeksi heihin kohdistettua julmaa kohtelua ja asetti uuden lain, jolla tunnustettiin alkuperäiskansojen oikeudet. Se oli ensimmäinen laatuaan El Salvadorin historiassa.

Foto: Museon luvalla kuvattu

Historia ja nykyisyys. Sulattelemme kaikkea kuulemaamme ja näkemäämme kirkkopuistossa ja katselemme nykyisyyttä sen yltäkylläisessä vehreydessä ja värikkyydessä.

Kuten museon opas kertoi, täällä ihmiset haluavat uskoa hyvää ja toipua menneisyydestä. Unohtaa pitkät ja hirvittävät päivät ja yöt, vuosikymmeniä jatkuneen pelon, jotka sitä seurasivat.

Ihmiset haluavat vaalia vanhoja alkuperäiskansan kulttuuriperinteitä, kuten omaa kieltä, käsityötaitoja ja kansanperinteitä. Se on jatkuvuutta läpi eri aikajaksojen. Joka sitoo haavat, parantaa jälleen uskon ihmisyyteen.

 Salcoatitan – sielujen koti

Seuraavaksi saavumme pieneen Salcoatitaan, joka sijaitsee noin  75 km pääkaupungista. Kaupunki on suosittu muun muuassa sen suotuisan ja miellyttävän, hieman viileämmän ilmastonsa vuoksi. Nahuatlin kielellä salcoatitan tarkoittaa  ”tuulen jumalan ja valkeuden tähtiä”.  Tämä hiljaisesti humiseva, yli 1000 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella sijaitseva vuoristokaupunki tunnetaan kahvinistuksen edelläkävijänä. Perinne juontaa juurensa 1800-luvulle.

Salcotitanin raittia

Yksi kaupungin  tärkeimmistä nähtävyyksistä on puu. La Ceiba.  Aivan kaupungin sisäänkäynniltä löydämme pienen puiston, jossa on jättiläimäinen puu nimeltään La Ceiba, jonka arvioidaan olevan yli 400 vuotta vanha.

La Ceipa

Paikallisen kansanperinteen mukaan kuka tahansa, joka koskettaa ja kiittää Ceiba-puuta, saa vanhan Nahuatlin alkuperäiskansojen kielellä ”lahjan puussa asuvilta sieluilta”.  La Ceiban puussa asustaa siis alueella asuvien alkuperäiskansojen sielu.  Joten kiitämme puuta – ja saa nähdä mitä tapahtuukaan!

Toinen kaupungin nähtävyys on  siirtomaakirkko, jolla oli perinteinen valkoinen väri, rakennettiin kalkkikivellä ja tiilikatolla.  Tämä kirkko on vuodelta 1824 ja se on omistettu arkkienkeli Mikaelille.

Koska tämä upea  vanha kirkko vaurioitui vuoden 2001 maanjäristyksen aikana, rakennettiin sen viereen uusi, keltainen kirkko, joka tunnustaa samaa pyhyyttä.

Gastronomian juhlaa

Salcoatitanissa, kuten useimmissa pienissä suosituimmissa kaupungeissa El Salvadorissa, rakastetaan ruokaa! Arkipäivisinkään siellä ei ole vaikea löytää paikallisia ravintoloita, jotka tarjoilevat hyvää paikallista ruokaa, mutta  viikonloppuisin gastronomia kuitenkin muuttuu. Tässä kaupungissa järjestetään joka viikonloppuna ruokafestivaali, jossa vierailijat voivat maistella perinteisiä ruokia El Salvadorin länsialueelta;  ne voivat myös maistella tyypillisten salvadoralaisten ruokien, kuten pupusien ja tamalesien variaatioita.

Ruokajuhlat pidetään keskuspuistossa paikallisen kirkon edessä.  Siihen osallistuminen olikin myös meidän tärkein tehtävämme käydessämme Salcoatitanissa.

Vatsat täynnä on hyvä ihastella maisemia. Ollakseen niin pieni maa, El Salvador on täynnä upeita luonnonkauniita alueita ja toisistaan poikkeavia maisemia. Katsellessamme horisontissa nousevaa jylhää tulivuorijonoa, erimuotoisia ja korkuisia silhuetteja, joista maapallon sisuksen sulat ja kaasumaiset ainekset purkautuvat maan pinnalle ja ilmakehäämme.  

Tulivuorien upeutta El Salvadirissa (foto: Alvaro Martinezin)

Tutkijat ovat kuvanneet kuinka geologian kiertokulussa materiaalit muuttuvat ja jalostuvat, mutta vielä siis paikoin satojen miljoonien vuosien takaiset tulivuorien purkaukset ovat edelleen luettavissa myös Suomen kallioperästä. Se saattaa tuntua uskomattomalta, mutta ehkä vielä ihmeellisempää on se, kuinka keskeinen rooli tulivuorilla on kaiken sen synnyssä, mitä ympärillämme näemme. Tutkijat sanovat myös, että käytännössä kaikki materiaali, mitä luonnossa nähdään, multa ja vesikin, on peräisin tulivuoren purkauksista. 

(foto: Alvaro Martinezin)

Matkamme jatkuu halki El Salvadorin… seuraavassa postauksessa lisää tarinoita ja mielenkiintoisia matkakohteita…

Tunnelmia San Salvadorissa – El Salvador

Mitä teit juuri silloin, kun elämä soljui vielä ”normaalilla tavalla?” Sillon, kun rajat olivat vielä maailmalla auki, sait halata ystäviäsi ja lähteä heidän kanssaan ulos syömään mihin vain ja milloin vain?

Me matkailimme El Salvadorissa – ja olimme onnellisen tietämättömiä tulevista käänteistä.

El Salvador ei ollut aiemmin listallamme mahdollisena matkakohteena sen väkivaltainen maineen vuoksi. Maa on loistanut maailman väkivalta- ja murhatilastojen kärjessä (Hondurasin ja Guatemalan lisäksi), joskin tilanne on viimeisten vuosien aikana parantunut.

Miksi muutimme mielemme?

Kuten monissa Keski-Amerikan maissa, El Salvadorillakin on oma rankka menneisyytensä: vallankumoukset, vallankaappaukset, korruptoituneet hallitukset, itsevaltiaan kaltaiset kahviplantaasien omistajat, eikä vähäisimpänä pitkittynyt sisällissota. Nämä kaikki ovat värittäneet synkin värein maan historiaa ja kurjistaneet ihmisten elämää. Viimeisin sota päättyi vasta vuonna 1992. Vallan ja rahan juovuttamat johtajat ovat tuhonneet surutta myös maan alkuperäisväestöä. Kaikista Keski-Amerikan maista El Salvadorissa on nykyisin pienin alkuperäiskansojen väestö, muun muassa 1930-luvun alun tapahtuneiden joukkomurhien vuoksi.

Tuorein presidentti Nayib Bukele on ottanut kovat otteet rikollisuutta vastaan. Murhatilastot ovatkin siisteytyneet sitä mukaan, kun maan vankilat ovat täyttyneet ääriään myöten. Maan turvallisuustilanne on parantunut, vaikka siinäkin riittää vielä paljon tehtävää. Köyhyys, työttömyys ja eriarvoisuus ovat edelleen maan kehityksen esteenä.

Ei aseita ravintolaan!

Halusimme antaa El Salvadorille mahdollisuuden. Olemme maailmalla matkatessamme huomanneet, etteivät matkaoppaiden (liian ylistävät) tai lehdistön luomat (liian pelottavat) mielikuvat ja ennakkoluulot ole ainoa totuus. Vaikka El Salvadorin kansainvälistä uutisointia hallitsee edelleen jengiväkivalta ja huumesodat, monet matkalle uskaltautuneet kertovat myös toisenlaisesta totuudesta; suurin osa tästä kauniista maasta on ”ongelmista” koskematonta. El Salvadoria kuvataan maaksi, joka on tulvillaan kauniita maisemia ja ”tavallisten” salvadoorien vieraanvaraisuutta ja lämminhenkisyyttä kehutaan varauksetta.

Halusimme siis luoda kokemuksemme perusteella oman näkemyksemme maasta, joka vaikutti kaiken aiemman tietämyksemme valossa erittäin mielenkiintoiselle, hyvin ristiriitaiselle – ja jännittävälle. Aiemmat matkamme ovat myös osoittaneet, että usein aidoimmat ja sykähdyttävimmät elämykset olemme kokeneet juuri näillä turistivapailla alueilla. Joten ei kun matkaan…

San Salvador – pääkaupungin kaduilla

Aloitimme tutustumisen El Salvadoriin, sen pääkaupungista San Salvadorista (SS). Se sijaitsee laaksossa San Salvador -tulivuoren juurella, ja siellä asuu arviolta noin puoli miljoonaa ihmistä.

San Salvador -tulivuori pääkaupungin kupeessa

Suuntasimme askeleemme kaupungin historialliseen keskustaan, johon kuuluu alue, jolla pääkaupunki San Salvador on sijainnut 1500-luvulta lähtien. Rakennusten kerroksellisuudesta näkee luonnonvoimien voiman. Espanjan siirtokunnan alkuperäiset rakennukset ovat vuosien mittaan tuhoutuneet suurimmaksi osaksi luonnonmullistusten vuoksi. Pääkaupunki on kärsinyt lukuisista maanjäristyksistä. Viimeisin vuoden 2001 järistys aiheutti huomattavaa vahinkoa erityisesti yhdessä väkirikkaassa kaupunginosassa, josta maanvyöry tuhosi suuren osan. Järistysten lisäksi tuhoa ovat aiheuttaneet San Salvador -tulivuoren purkaus 1917 ja tulvat 1934. Harvat merkittävät säilyneet rakennukset rakennettiin 1800-luvun lopulla ja 2000- luvun alkupuolella. Tuolloin aloitettiin useita suurhankkeita tavoitteenaan palauttaa keskustan rakennusten entinen loisto.

Puiston penkit ovat aiemminkin osoittautuneet parhaaksi paikaksi tutustua paikalliseen elämänmenoon ja tunnelmaan. Istahdimme hetkeksi vapauden aukiolle (Liberty Plaza) ja istuimme paikallisten joukkoon Monumento de los Héroesin (muistomerkki sankareille) juurelle. Patsas paljastettiin vuonna 1811 pidetyn ensimmäisen 100-vuotisjuhlan itsenäisyyden kunniaksi. Monumentissa vapauden enkeli pitää korkealla huipulla laakeriseppeleen molemmissa käsissään.

Vapauden aukio ja sen tärkein monumentti

Lisääntyneen kaupallisen toiminnan seurauksena aukion ympäristöä alettiin parantaa ja rakentaa koristeellisia rakennuksia.

Totesimme hyvin pian penkillä istuessamme hyvin, ettei kaupunkikuvassa näkynyt meidän lisäksi muita länsimaalaisia turisteja. Vaaleatukkaisena hohdin kuin majakka näiden tummatukkaisten ja ruskettuneiden ihmisten keskellä. Saimme myös havaita, että paikalliset ihmiset olivat meitä kohtaan erittäin ystävällisiä ja huomaavaisia.

Aukion ympärillä on monia historiallisia rakennuksia, joista valisemme muutaman mielenkiintoisen. Rajansa se on nähtävyyksilläkin. Ensiksi päätimme tutustua historiallisen keskustan pyhimpään Catedral Metropolitanaan.

Metropolitan Cathedral

Katedraali on paikallisille ihmisille tärkeä, sillä sinne on haudattu kesken messua (24. maaliskuuta 1980) salamurhattu El Salvadorin hyvin rakastettu, köyhien ihmisten oikeuksia puolustanut arkkipiispa Óscar Romero.

Toiseksi kohteeksi valitsimme yhden suosituimmista nähtävyyksistä: El Rosarion kirkon. Sen on suunnitellut kuuluisa El Salvadorilainen kuvanveistäjä Ruben Martinez. Kadulta katsottuna näemme vain surkean ja synkän betonisen ulkopinnan. Kun astuu sisälle kirkkoon, eteemme avautuu upea, kaareva lasitaideteos, joka suodattaa luonnollisen valon eriväriseksi valoiksi. Tämä ”värisade” valaisee koko kirkon ja alttarin!

El Rosarion kirkko ja vaikttava valoteos

Näemme kansallispalatsin, kansallisteatterin, kaupungin julkisen yliopiston ja useita museoita, mutta tyydymme katsomaan niitä vain ulkopuolelta.

Kansallisteatteri

Kaupungin yksi suurista, ja onnistuneista hankkeista on ollut laittomien katukauppiaiden siirtäminen kaduilta pois heille nimetyille julkisille markkinoille. Tuloksena on suuri ja vilkas markkina-alue, jonka sokkeloisilla kujilla kävellessämme totesimme olevan omanlaisensa ”pienoiskaupunginosan.” Kuten kaikkialla, näiltä markkinoilta löytyy myytävänä kaikkea mitä vain osaa kuvitella ja tarvita.

Ostoskojuja riittää…

Itse viihdyn enemmän artesaanimarkkinoilla kuin noilla turhuuksien toreilla. Täällä voimme tutustua paikallisiin käsityötaitoihin.

Jokaisella maalla on jokin omaleimainen tyyliinsä – ja täällä se on kasviperäinen indigon sinisen väriaineen (farkun sininen, intiansininen tai retuliini) tuottaminen ja itse värjäysprosessi ja tietenkin siitä tehdyt tuotteet. Valitettavasti synteettinen värintuotanto on murentanut tämän luonnonmukaisen värintuotannon ja erityisesti se on vaikuttanut naisten elinkeinomahdollisuuksiin paikallisesti. Indigonsinisestä on tullutkin El Salvadorissa nimenomaan naisten hyvinvoinnin symboli ja voimaväri!

El Salvador on kuuluisa indigo värin eli farkun sinisen värin tuotannosta

Paikallisia herkkuja

Nämä artesaanimarkkinat ovat myös oivallisia paikkoja tutustua paikallisiin herkkuihin.

Ensimmäisenä tamaleita. Sana Tamal tulee Nahuatl tamallista, joka tarkoittaa käärittyä. Nimi kuvaa keittomenetelmää, jossa ruoka kääritään gopherin lehtiin. Ruoka itsessään sisältää esimerkiksi kanaa, sianlihaa, chambray-juustoa, chili-juusto-juustoa ja pippuria, jotka on täytetty papuilla ja mukana mausteisella tomaattikastikkeella. Täältä löytyy myös maissi-tamaleja, jotka on valmistettu maissista ja niitä saa ilman täyttöä, ja yleensä ne tarjoillaan smetanan tai kermajuuston kanssa.

Toinen ohittamaton salvadorien herkku on pupusa. Pupusan mahdollisuudet tuntuvat loputtomilta, vain mielikuvitus on rajana: voit valita esim pari juustoa jalapeñojen, korianterin, katkarapujen, kurpitsan, sienten tai paikallisen kukkien kanssa ja voit huuhtoa kaiken tämän alas kylmällä paikallisella Pilsenerillä. Tai kuuman kaakaon tai kahvin kanssa.

Ihmiset – maan aarre

Kaupunki tuntuu olevan näennäisesti läpäisemätön urbaani sokkelo, mutta kuitenkin samaan aikaan yllättävän helppo ja vaivaton kävellä. Välillä on kuitenkin navigoitava.

Missäs me olemmekaan?

Tiheydestään huolimatta San Salvadorissa on myös suuria viheralueita ja pienempiä puistoja.

Näemme viheralueiden ja katujen laitamilla paljon katutaidetta.

Katutaidetta

Upeita maan kulttuuria kuvaavia maalauksia.

Paikallisuutta SS:n katutaiteessa

Todettuamme tunnelman lämminhenkiseksi ja turvalliseksi, jatkamme yhä syvemmälle kaupungin kaduille ja sivukujille – ja kohtaamme kaikkialla paikallisten ihmisten iloisuuden ja lämmön. Meille vilkutellaan jo kaukaa – ja jokunen heistä uskaltautuu juttelemaan kanssamme. ”Tervetuloa maahamme!” Yllättävän moni tietää Suomen olemassaolon ja monelle heistä Suomi merkitsi siellä jossakin kaukana sijaitsevaa rikasta, ja osaavaa maata. Tottahan se on, olemmehan me suomalaiset rikkaita ja hyvinvoivia tämän maan mittakaavassa.

Iän ja kokemusten myötä perinteisten nähtävyyksien merkitys on vähentynyt, sen sijaan aitojen ihmisten kohtaamiset koskettavat meitä syvästi. Aitoutta ei voi näytellä eikä päälle liimata. Se tulee sydämestä, eikä sillä ole toimeentulon tai aseman kanssa mitään tekemistä. Salvadorialaiset ihmiset ovat ehdottomasti yksi tämän maan arvokkaimmista aarteista.

Onneksi annoimme El Salvadorille mahdollisuuden!

Innostuimme El Salvadorista! Maa on mittasuhteiltaan hyvin pieni ja kompakti, joten ajatus matkasta maan halki ja poikki alkoi kiinnostaa meitä molempia. Ajatus sai vauhtia, kun kohtaamme Barcelon hotellikäytävällä miehen nimeltään Alvaro. Mutta siitä seuraavassa postauksessa…

Seikkailumme El Salvadorissa jatkuu…

Tieto, sattuma ja sähläys! – Koronarajoitusten logiikka

Costa Ricassa on aloitettu vaiheittainen rajoitusten purkaminen. Kaikkiaan täällä on tämän päivän tiedon mukaan rekisteröity yhteensä 911 koronatapausta, joista 600 on parantunut, kymmenen ihmistä on menehtynyt, 14 on sairaalahoidossa, 4 tehohoidossa. Costa Ricassa tilanne on siis maailman laajuisesti hyvä ja Latinalaisen-Amerikan näkökulmasta paras. Iloitsemme siitä!

Alkuviikosta saimme kuulla myös toisen ilouutisen: rannat avautuvat jälleen! Iloamme kuitenkin himmensi loppukaneetti; rannat avautuvat vain arkipäivisin ja klo klo 5–8 aamuisin. Siis vain kolmeksi tunniksi heti kukonlaulun aikaan! Silloinkin rannalla saa vain kävellä, muttei esimerkiksi levittää rantapyyhettä lämpimälle hiekalle ja ottaa aurinkoa. Mitä? Mihin tämä rajoitus oikein perustuu? Ymmärtäisimme, jos täällä olisi vain muutama yleisölle avoin hiekkaranta, mutta tämä maa on pullollaan erilaisia rantoja… [Purnausta ja murinaa].

Kävimme nuuhkimassa merituulta rantojen vielä ollessa suljettuna – ja totesimme rantojen olevan todellakin hiljaisia. Näimme vain rantojen autiutta valvovia vartijoita.

Hiljaista on rannoilla…vielä!

Veneet, niin pienet kuin isot huvijahdit, näyttivät myös pysyvän koronan voimalla satamassa.

Tyhjillä rantabulevardilla kävellessä tilanteen vakavuus oikeastaan vasta realisoituu silmiemme eteen. Ravintolat, hotellit, vaatekaupat, kioskit, matkanjärjestäjien toimistot jne ovat kiinni. Rantojen sulkeminen ja tyhjentäminen on merkinnyt monen matkailuun ja turismiin perustuneen elinkeinon ehtymistä ja lopettamista.

Rajoitusten logiikka?

Olemme seuranneet rajoitusten asettamisen ja purkamisen logiikkaa erityisesti Suomen, Euroopan, Amerikan, Latinalaisen-Amerikan -ja erityisesti Keski-Amerikan näkökulmasta. Osin mielenkiinnosta, osin oman turvallisuutemme näkökulmasta. Tänne asetuttuamme maailman mittakaava on väistämättä laajentunut, ja korona-aika on tuonut globaalisuuteen -hyvässä ja pahassa- uudenlaisen merkityksen.

Tällä hetkellä eri puolilla maapalloa pohditaan kilvan erilaisten rajoitusten vahvuuksia ja heikkouksia ja puntaroidaan niitä erilaisten arviointikriteerien ja arvojen valossa. Siinä olisikin erittäin kiinnostava tutkimuksen aihe: Mihin tehdyt päätökset rajoituksista perustuvat ja mistä ne perimmiltään kertovat? Maailman laajassa mittakaavassa rajoitusten logiikan ymmärtäminen vaatisi tutkijalta lääketieteellisten faktojen lisäksi myös maiden erilaisten terveysjärjestelmien hahmottamista sekä poliitiikan, psykologian ja kulttuurin syvää tuntemusta.

Tietoa päätösten tueksi tuotetaan tällä hetkellä kaikkialla ennätystahtia. Erilaiset tutkimuslaitokset, asiantuntijajärjestöt ja yksittäiset tutkijat ovat esittäneet kilvan perusteita näkemyksilleen siitä, muodostuuko koronavirustaudista tervehtyneille immuniteetti, kuinka suurta taudin kuolleisuus on, palaako virus aaltoina influenssapandemioiden tavoin – ja millaiset rajoitukset purevat virukseen? Tiedon hippua sieltä, tiedon murusia täältä. Lisäksi lehdistö herkuttelee sivuillaan erilaisten mielipidevaikuttajien, besserwissereiden ja ”kaikkien asioiden asiantuntijoiden” näkemyksillä.

Lopulta vastuu rajoitusten laadinnassa lepää poliittisten päättäjien harteilla. Heidän tulee osata vetää faktat, epäfaktat, oletukset ja ajatelmat yhteen ja tehdä päätöksiä myös riittämättömillä perusteilla. Mihin siis tehdyt päätökset rajoituksista perustuvat ja mistä ne perimmiltään kertovat?


Emeritusprofessori Markku Kuisma mainitsi jokunen vuosi sitten julkaisemassaan esseekokoelmassaan ”Yksinkertaisuuden ylistys”, että tukijan ei pidä kuvitella liikoja poliitikkojen/ toimijoiden tiedoista, taidoista ja ymmärryskyvystä. Ja tapahtumien selittämisessä pitää aina huomioida ”sattuman ja sähläyksen” vaikutus. Siitähän tässäkin korona-ajan päätöksenteossa on kysymys myös sattumasta ja sähläyksestä.

Mihin esimerkiksi perustuu se, että Suomessa ruokaravintoloiden ovet laitettiin kiinni (vain take away salittu), mutta sen sijaan kampaamot ja kosmetologit saivat olla omantuntonsa mukaan auki. Rajoituslogiikka on CR:ssa juuri päinvastainen: ravintolat ovat saaneet olla koko ajan (50 %:sti) auki, kun taas kauneusalan- ja kuntosaliyritykset ovat joutuneet pistämään ovensa säppiin. Onko eroavaisuudessa kyse kulttuurista vai peräti länsimaisen ja latinomaiden arvomaailman tärkeysjärjestyksestä?

Ei sylkeä saa, ei halata saa

Useissa maissa joukkotilaisuudet (kuten uskonnolliset seremoniat ja messut, urheilutapahtumat) ovat edelleen kiellettyjä. Muun muassa Latinalaisessa-Amerikassa korkeimman jalkapalloliigan pelit ovat olleet keskeytettynä reilun kaksi kuukautta. Nyt Costa Rica sallii rajoitusten purkamisen ensimmäisessä aallossa oman jalkopalloliigansa ottelut.

Täällä, jossa jalkopallo on useimmille elämää suurempaa, pelien aloituspäivä tiistai 19. toukokuuta oli täynnä iloa ja hurmosta! Elämä voittaa ja korona häviää sittenkin! Iloa ei edes himmentänyt tieto, että pelit käydään ilman yleisöä ja tiukkojen terveystoimenpiteiden alaisina. Kaikille stadioneille saapuville niin pelaajille kuin toimitsijoille tehdään lämpötilan tarkastus, ja pelaajia lukuun ottamatta heidän on käytettävä naamioita. Käytetyt pallot desinfioidaan ennen peliä ja puoliajalla.

Elämä voittaa ja korona häviää sittenkin!

Säännöt määrittävät myös pelaajien käyttämistä uudella tavalla. Pelaajilta on kiellettyjä halaaminen, eivätkä he saa sylkeä ottelun aikana. Voitteko kuvitella jalkapallopeliä ilman jatkuvaa sylkemistä tai pelaajien joukkohalaamista, kun pallo pusketaan maaliin? Taidanpa minäkin katsoa televisiosta muutaman jalkapallopelin mielenkiinnosta.

Rekka letkajenkkaa

Kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa tilanne ei ole yhtä hyvä. Rajoituksia ei pureta, kun niitä edes ole ollut. Niistä ei edes puhuta. Yhteiskunnallinen demokratia on vain monen kansalaisen kaukainen haave useassa maassa. Meitä tietenkin kiinnostaa eniten Nicaraguan tilanne, sillä naapurimaan ”hälläväliä politiikka” vaikuttaa tietenkin eniten myös meihin. Noin 20% Costa Rican ulkomaankaupasta tapahtuu Keski-Amerikan maiden kanssa, ja virallisista tiedoista käy ilmi, että 90% siitä kuljetetaan kuorma-autoilla. Costa Rican viranomaiset ovat yhä tiukemmin rajoittaneet kuorma-autojen pääsyä rajojensa ulkopuolelta ja kaikille kuskeille tehdään koronavirustesti. Nigaracuan rajalta yli 50 kuljettajalta löydettiin positiivinen koronavirustulos.

Yhteiskunnallinen demokratia on vain monen kansalaisen kaukainen haave useassa maassa.

Nyt Costa Rican hyväksymien suunnitelmien mukaan poliisi saattaa Nicaraguan pohjoisrajan kautta kulkevia rekka-autoja valvottuina letkoina Panaman rajalle. Niiden, jotka toimittavat rahtia Costa Ricalle, on jätettävä kontti rajalle, jotta paikallinen kuljetusyhtiö voi viedä sen määränpäähänsä – näin varmistetaan, että kuljettaja ei saavu maahan.

Useat rekkakuskit, joilla on havaittu korona, ovat hakeneet CR:sta turvapaikkaa. Nicaraguassa vain vallassa oleville on järjestetty hoito koronan varalle.

Logiikan ydin

Meille kaikille tämä on uusi tilanne. Olemassa oleva tieto on puutteellista ja joudumme monesti toimimaan oletusten ja arvailujen varassa. Tietojohtamiseen ei kuitenkaan näinä aikoina voi yksinomaan nojautua, sillä päättäjät joutuvat tasapainoilemaan kaikkialla maailmassa epävarmojen skenaarioiden ja taloudellisten vaatimusten välillä.Tulemme tekemään epäviisaita valintoja. Ehkä olemme jo tehneet. Päätöksenteko näin suuren luokan pandemiassa on vääjäämättä sekoitus tietoa, sattumaa ja sähläystä.

Päätöksenteko näin suuren luokan pandemiassa on vääjäämättä sekoitus tietoa, sattumaa ja sähläystä.

Lopulta maailmassa näyttää kiteytyvän yksi yhteinen rajoituksen logiikan ydin: Muista ihmisistä välittämistä on välttää omaan naamaan koskemista. Todellinen rakkauden teko toisia ihmisiä kohtaan, on pestä kädet… Sosiaalisen etäisyyden mittakaavasta ollaankin jo maiden välillä eri mieltä…

Elämän alkuaineet – El Silencio

Mistä maailma syntyi ja mitkä ovatkaan sen alkuaineet? Kansalliseepoksemme Kalevalan mukaan aikojen alussa oli vain vettä ja ilmaa, eikä maailma ollut vielä muotoutunut. Ainoa olento oli Ilmatar, joka uiskenteli alkumeressä. Maailman ensimmäinen lintu, sotka, teki pesän Ilmattaren polvelle ja muni seitsemän munaa, joista maailma rakentui.

Maailman synnystä kertovia luomismyyttejä on useita, niitä on yhtä paljon kuin kansoja ja eri kulttuureita. Niistä monet ovat aikojen saatossa ehtineet jo kadota, unohtua tai muuttua. Yhteneväistä näille tarinoille on ajatus maailman synnyn perimmäisistä alkuaineista, kuten maa, ilma, vesi ja tuli. 

Tiede sen sijaan vastaa kysymykseen elämän synnystä kuvaamalla alkuainetaulukon kolme ensimmäistä ainetta ja kertoo niiden synnyttäneen maailmankaikkeuden 20 ensimmäisen minuutin aikana. Hehkuvan kuumassa avaruudessa suihkivista alkeishiukkasista muodostui valtavasti vetyä ja heliumia ja hitunen litiumia. Loppu on selitettävissä hyvin pitkälle fysiikan, kemian ja matematiikan yhtälöiden avulla. 

Niinpä. Maailman synnyn alkuaineet. Harvoinpa tämän kokoluokan asiat tulevat tavallisen ihmisen mieltä vaivaamaan. Uusien kulttuurien kohtaamisen mahtava puoli on juuri siinä, että reitin varrella törmää kaikenlaisiin asioihin ja uusiin näkökulmiin…

El Silencio (suomeksi hiljaisuus) 

Costa Ricassa on hyvin tyypillistä, että yhteisöt ylläpitävät yksityisiä luonnonsuojelualueita. Koronarajoitukset ovat tällä hetkellä sulkeneet kaikki kansallispuistot ja rannat, joten tämä kirjoitus perustu vaellukseen, jonka teimme ennen rajoituksia.

El Silencion luontokeskus on myös yksityinen. Hotellin ja sen ylläpitämän laajan luonnonpuiston idean kehittäjälle ei voi kuin nostaa hattua. Hänen on oltava näkijä, kokija tai ainakin uskomattoman rohkea, omaan unelmaansa uskova visiönääri. Hotelli kelluu kuin pilvi sademetsän keskellä, korkealla tulivuori Poasin harteilla. Kaukana kaikesta, mutkikkaan ja kuoppaisen hiekkatien päässä. Keskellä ei siis mitään. Paikan sanotaankin olevan yksi eristäytyneimmistä, rauhallisimmista ja rentouttavimmista ekokeskuksista Costa Ricassa.

Keskellä vihreyttä

Ekokeskuksessa on mahdollisuus yöpyä, mutta menimme ensisijaisesti tutustumaan luonnonpuistoon. Paikan esittelytekstissä kokonaisuutta kutsutaan ”ylelliseksi pakopaikaksi matkailijoille, jotka etsivät aitoja kokemuksia ja syvää yhteyttä luontoon.” Yleellisyys näkyy myös hotellin hintatasossa.

Ylellistä erityisyyttä (kuva El Silencio hotel)

Hotelli koostuu puutarha-alueen eri puolille sijoitetuista rivitalohuoneistoista, joissa (kävin uteliaisuuttani kurkkaamassa paria) jokaisessa oli yksityiset porealtaat ym. Hotelli tarjoaa  ”harmonisen rentouttavia hierontoja ja kaikkea mahdollisia wellness-hoitoa; lämpökääreitä ja kivihoitoja. Tarjolla on päivittäin myös ulkoilmajoogaa. Maisemat siihen ovat upeat.

Joogaa (kuva EL Silencio hotel)

Paikassa on myös kartiomainen huone, jotka on ”suunniteltu kanavoimaan Costa Rican metsän välttämätöntä elämänenergiaa.”  Huonetta käytetäänn myös hiljentymiseen ja meditointiin. Kaikkialle on aseteltu luonnonmateriaaleista tehtyjä yksityiskohtia. 


Tilataidetta luonnon materiaaleista.

Luonnonmateriaaleista tehty tilateos

Hotellin ruoka valmistetaan oman luomutilan aineksista ja jopa kalat kasvatetaan paikan päällä. Kestävän kehityksen ja eettisyyden periaatteella. Tarjolla on esimerkiksi ”taskulamppu ja kynttilävalaistuja metsäillallisia”…

Löysimme tämän luonnonsuojelualueen ystävien avulla. Tällaiset paikat ovat usein ns. kätkettyjä helmiä, vaikka totta kai kaikki tieto on nykyään myös netissä saatavilla, jos vain aktiivisesti tietoa itse hakee. Mutta kuten aina, tällaisten paikkojen paras markkinointi on viidakkorumpu. Suusta suuhun kulkeva tyytyväisyyden sanoma. 

(Alan itsekin kuulostaa matkailumainokselta. Olkoon niin, vaikka emme saa tästä postauksesta mitään sponsorirahaa. Tämä eristyksissä oleva paikka kuitenkin poikkeaa monesta, joten käytän mielelläni sen kuvailuun hieman blogitilaamme.)

Kolibreja ja Apinanhäntiä 

Vaellusreitin alkua etsiessämme, kävelimme hotellin hyvin hoidetun puutarhan läpi – ja löysimme itsemme puutarha-alueelta,joka oli rakennettu kolibreille. Kolibrit ovat maailman pienimpiä lintuja, uskomattoman taitavia lentäjiä. Puutarhaan oli istutettu paljon kolibien herkkua – Apinanhäntä pensaita (monkey tail), jotka houkuttelivat kukinnoillaan lintuja luokseen. Tässä ekokeskuksessa ei houkutella kolibreja keinotekoisilla  sokeriliemillä, kuten hyvin yleisesti näkee. Pensaat oli aseteltu labyrinttimäisesti. Niin, että ihmisen saattoi liikkua puutarhassa ja lintija häiritsemättä tarkkailla näiden pieniä siivekkäiden taidokasta lentämistä.

Kolibreja Apinanhäntäpensaiden katveessa

Päästyämme vaellusreitille, huomasimme polun olevan helppokulkuinen ja ehkäpä alkupää jopa liiankin hyvin hoidettu, mutta onneksi itse vaellusreitin varrella avautuva luonto osoittautuu koskemattomaksi ja luonnonmukaiseksi. 

Kaikki ne löytyy edestämme…

Vaellusreitin varrelle oli asetettu opastauluja, jotka kehottivat vaeltajia pysähtymään ja katselemaan rauhassaa luontoa. Kuuntelemaan, nuuhkimaan. Hiljentymään (kuten mainitsin el silencio – hiljaisuus on koko alueen nimi) – ja pohtimaan edessä avautuvia maailman synnyn alkuaineita; maata, ilmaa, vettä ja tulta. 

Maa 

Luonnonsuojelualue on laaja. Siitä pelkästään yli 250 hehtaarin alue on  koskematonta sademetsää, joten tätä maailman synnyn alkuainetta alueella riittää katseltavaksi. 

Maa tuoksuu kostealle. Sademetsän puut kurkottavat korkeuteen.

Ihminen, älä kiirehdi kauneuden ja hiljaisuuden ohi. ”Istu siis alas penkille ja nauti” kehottaa opastaulu. Niinhän se on. Maa on tässä ja nyt jalkojemme alla. Se on todellisuutta, fyysistä maailmaa, ihmisen elantoa, perusturvaa ja toimeentuloa. Se on luontoa, äiti maata. Mutta näemmekö metsää puilta?

Ilma 

Tunnetko ilman? Sitä juoksuttavan tuulen? Auringon hyväilyn iholla? Alkuainetta ilmaa symboloi vaellusreitin varrella puihin ripustetut keinut. 

Kokeile keinua, tunne ilma ihollasi

Kokeilimme keinuja. Sitä miltä tuntuukaan kellua maailmankaikkeuden alkuaineessa.

Keinuvaa ja ilmavaa

Ilma on jatkuvasti liikkeessä, vaikka emme näe sitä. Ilma on älyä, ajatusten todellisuutta. Ajatuksen, joka on ensimmäinen askel kohti uuden luomista. Se on kirkasta, puhdasta, selkeää. 

Vesi

Vesi näyttäytyi aika ajoin vaellusreitin varrella kiemurtelevassa pienessä joessa. Noin neljä miljardia vuotta sitten näihin samankaltaisiin sateista syntyneisiin alkumeriin syntyivät ensimmäiset alkeelliset elämänmuodot. 

Vesi – maan synnyn tärkeä alkuaine

Vettä – maan synnyn tärkeää alkuainetta on kaikkialla.Niin kehossamme kuin planeettamme pinta-alasta 70 % on nestettä. Vesi on elintärkeä ja elämälle välttämätöntä. Vesi auttaa myös puhdistautumaan, pitämään ajatukset liikkeellä. Alitajunta, jatkuvassa liikkeessä kuin meri, joka ei lepää koskaan.

Näemme matkan varrella useita vesiputouksia.  

Isoimman vesiputouksen alla saattoi myös uida, mutta siihen emme ryhtyneet. Vesi oli todella kylmää ja pohja näytti sen verran epämääräiselle, että päätimme veden solinan riittävän elämykseksi. 

Vesiputoksien hehkua

Näemme, tosin El Silencion alueen ulkopuolella, myös upeansinisen joen. Sen salaisuus on Poasin mineraaleissa, veden ja auringonsäteiden leikistä. Joki näyttää todella siniselle. Tosin jos aurinko menee pilveen, taika sammuu ja vesi muuttuu tavallisen väriseksi vedeksi. 

Sininen joki tulivuori Poasin läheisyydssä

Tuli 

Tull edustaa alkuainetta, jota on täynnä vieressä majesteettisesti seisovassa tulivuori Poasissa. Reitin varrella tulta edustaa myös Poasin vulkaanisista kivistä tehty tulisija. 

Tuli – symbolinen nuotiopaikka

Tulisija on tietenkin symbolinen, sillä luonnonsuojelualueella ei saa käsitellä tulta. Tuli on puhdistava, tuhoava, kypsentävä, valoa tuova, elementeistä harvinaisinta. Kotoinen tuli lohduttaa, lempeä leirituli lämmittää. Se on kuin itse rakkaus. Intohimoinen ja rohkea. Nurjalta puolelta mustasukkainen, kostonhimoinen ja uskoton. Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. 

Olkoon siis niin…

Maailman synty. Vaellusreittimme varrella näemme ravitsevan maaperän (maa), kuulemme kuiskaavat tuulet (ilma), veden solinan (vesi) ja haistamme vulkaanisen rikin (tuli).

Olkoon siis niin. Sademetsässä kävellessä maailman synnyn jäsennykseksi riittää meille erittäin hyvin luonnonkansojen aikaiset myyttien rakennusaineet: ilmansuunnat, värit, muodot ja vuodenajat. Tai alkuaineet, kuten ilma, tuli, maa ja vesi. Ne tuntuvat täällä luonnon monimuotoisuuden keskellä hyvin todelliselta. Todellisemmalta kuin tieteen kuvaamat kolme ensimmäistä alkuainetta: vety ja heliumia ja litium.

”Ilmatar liikutti polveaan ja munat putosivat veteen ja hajosivat. Palasista syntyi maa, taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet” Kalevala

Salud Costa Ricasta – Hyvää kotoisaa Vappua!

Toivotamme Vapun, pyhän Valburgin tervetulleeksi luoksemme Costa Ricaan, vaikka ihmiset ovatkin tällä pallonpuoliskolla täysin tietämättömiä juhlapäivästämme ja siihen liittyvistä perinteistä. Koska korona-aika on tuonut kaikkialle maailmaan paljon inhimillistä murhetta, tuntui iloisen kevään juhlan ajatteleminen ensin hyvin oudolle ajatukselle. Toisaalta Vappu on kansallinen liputuspäivämme ja siihen kiteytyy monipolvinen, vuosituhansien takaa kulkeutunut kulttuuriperintö, päätimme viettää juhlaa omalla pienellä kotoisalla tavallamme. Poimimme vapunviettoon jotakin vanhaa suomalaista perinnettä, kuten munkit ja hyvän ruoan, sekä lisäksi kehitimme paikallisista aineksista jotakin uutta. Koska täällä ei tunneta perinteistä vappusimaa, loihdimme oman version eli epähedelmä siman.

Hieman taustaa reseptille

Kuten olen aiemmassa postauksessa (linkki tämän kappaleen lopussa) kuvannut, ehkä erikoisimmista tontillamme kasvavista puista on munuaispuu (Anacardium occidentale), joka tuottaa cashew pähkinöitä. Vaikka ne näyttävät puussa roikkuessaan herkullisille, on muistettava, että ne ovat osin myrkyllisiä. Pähkinän päällä on kova kuori, joka sisältää erittäin myrkyllistä öljyä. Vasta pähkinän sisällä on syötävä siemen, cashew-pähkinä.


Pähkinä on kiinni kukkaperässä, joka muuttuu kypsyessään oranssin punaiseksi osaksi, joka kasvitietelijöiden kukaan ei ole hedelmä, vaan ns. epähedelmä. Juuri tästä osasta teimme vappusimamme.

Epähedelmä simaresepti

Ainekset

Satunnainen määrää munuaispuun kypsiä epähedelmiä
Muutama tuore lime viereisestä puusta
Ruskeaa sokeria
(+ oman maun mukaan kirkasta alkoholia)

Ohje:

Poimi epähedelmät puusta

Munuaispuu eli cashewpuu
  • Otetaan rohkea ja kokeilunhaluinen tekijä keittiöön (Kiitos Timolle!)
  • Pese syötävät epähedelmät ja poista myrkyllinen pähkinä kiertämällä
  • Leikkaa molemmista päistä pala pois. Myrkyllisestä päästä isompi.
  • Pese jälleen kädet ja paloittele sen jälkeen epähedelmät
  • Soseuta ne
  • Siivilöi sose ja valuta neste kulhoon
  • Lisätään nesteeseen sopivasti ruskeaa sokeria ja puristettua tuoretta limeä (+ alkoholi).
  • Laita lasiin jäitä ja kaada neste päälle. Costaricalainen vappusima on valmis nautittavaksi!

Epähedelmä siman maku on raikas, mutta hieman karvas. Ymmärrämme hyvin, että tätä juomaa käytetään täällä juuri boolien tai drinkkien pohjana.

Nostamme maljan elämälle! Nostamme maljan Costa Rican hallituksen hyville korona toimille, sillä maan tilanne sallii jo aloittaa pienin askelein rajoitusten purkamisen!

Nostamme maljan Suomelle! Hyvää kotoisaa vappua kaikille!

Parisuhdepohdintoja koronan keskellä!

Korona ottaa aivoon, turha muuta väittää. Elämänpiiri pienenee, voimme esimerkiksi tällä viikolla ajaa autolla sääntöjen mukaan kauppaan (tai apteekkiin ja terveydenhoitoon) vain neljänä päivänä. Viranomaisten ohjeiden rikkomisesta seuraa tuntuvat sakot. Tosiasia on, että meille riittää yksikin päivä viikossa, mutta tietoisuus siitä, että liikkumista rajoitetaan vaikuttaa psykologisesti. Niin yksilöinä kuin pariskuntana.

Perhanan diktaattorit!

Lukiessamme päivän uutisia, päivitämme maailmanlaajuista koronatilannetta. Keskustelemme siitä, kuinka esimerkiksi Brasilian, Venetzuelan ja Nicaraguan johto suhtautuu hyvin ylimielisesti koronatilanteeseen. Valtioilla ei ole minkäänlaista strategiaa siitä, kuinka huolehtia virukseen sairastuneista, ja kuinka voisikaan, sillä maiden terveydenhuolto on jo valmiiksi retuperällä poliittisten toimien vuoksi. Maiden presidentit kehottavat terveysviranomaisten neuvosta piittaamatta kansalaisiaan kokoontumaan, juhlimaan ja jatkamaan normaalia elämää. Kuulemme toisaalta huolestuttavia uutisia näiden maiden kansalaisten hädästä. Muun muassa ihmisoikeusjärjestöt, kuten Amnesty International ovat esittäneet huolensa siitä, kuinka nämä vastuuttomat johtajien lausunnot vaarantavat tuhansien ja tuhansien ihmisten elämän. Perhanan diktaattorit!

Keskustelemme myös siitä, kuinka Costa Rica on mielestämme onnistunut hyvin omassa strategiassa. Huolta kuitenkin aiheuttaa naapurimaan Nicaraguan koronatilanne. Costa Rica on vahvistanut voimakkaasti valvontaa Nicaraguan rajalla. Vuosina 2018-19 kansannousun seurauksena tänne on tullut yli 70 000 nicaragualaista pakolaista. Miten nyt, kun koronatodellisuus alkaa valjeta nicaragualaisille? Tuleeko uusi joukkopako? Entä jos raja avataan uudestaan, onko kaikki täällä tehty hyvä viruksen torjuntatyö valumassa hukkaan? Alkaako täällä, rauhallisessa maassa tämän vuoksi mahdolliset mellakat? Pohdimme myös Euroopan tilannetta ja sitä milloin mahdollisesti Suomen koronahuippu saavutetaan? Onko meillä lainkaan mahdollisuutta tulla kesäksi Suomeen? Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.

Suhteellisuutta kiitos!

Uutisvirran kautta koko maailman huolet ja vaikeudet tuntuvat hyökyvän ikkunoistamme sisään. Maailma kutistuu olohuoneemme kokoiseksi, sitten sohvan, jossa istumme- ja lopuksi meidän kahden kokoiseksi. Kuinka me pariskuntana selviämme tästä? Osaammeko käsitellä nämä asiat oikein? Lohduttaa ja pitää toisistamme huolta?

Olemme eristyksissä Costa Ricassa, jossa voimme tukeutua käytännön tilanteissa vain toisiimme. Olemme omalla päätöksellämme täällä ja valmiita kohtaamaan eteentulevat tilanteet. On vain hyväksyttävä, että vaikka luotamme täysin toisiimme, tulee hetkiä, jolloin tunnemme itsemme pieneksi näiden isojen asioiden edessä.

On muistutettava itseään asioiden suhteellisuudesta. Siitä, kuinka vähän yksi pariskunta voi tehdä koko maailman hyvinvoinnin eteen. Vain sen pienen siivun verran, joka monistuu, kun riittävän moni tekee samoin. Pesee kätensä, pysyy kotona, käy kaupassa – ja hymyilee voimaannuttavasti vastaantulevalle ihmiselle. Sopivan turvavälin päästä.

”Haasteet tekevät elämästämme mielenkiintoista, ja niiden voittaminen tekee elämästä tarkoituksellista.”

– Joshua J. Marine

Itsehillintää kiitos!

Poikkeukselliset olot ruokkivat helposti eripuraa, jos emme ole riittävän valppaita. Vaihtoehtoja suhtautua vaikeisiin ja ahdistaviin tilanteisiin parisuhteessa on tosiasiallisesti vain kaksi: joko molemmat keskittyvät olennaiseen eli yhdessä selviämiseen tai riidat eskaloituvat ja eripurasta tulee arjen polttopiste. Jokaisessa tällaisessa hetkessä on hetki aikaa päättää, heitänkö polttoainetta liekkeihin vai en. Se, jos mikä vaatii itsehillintää!

Olen kirjoittanut riitelystä oman postauksen. Se on alla jos kiinnostaa:

Itsehillintää ei pidä käsittää väärin, en tarkoita, ettei vaikeista asioista, peloista, surusta voi tai saa puhua. Monet parisuhdeasiantuntijat toteavat, että suurin virhe on se, että rakentaa muurin tai kuplan itsensä ympärille ja jättää puhumatta toiselle tunteistaan, toiveistaan ja odotuksistaan. Poikkeusoloissa tämä seikka on erityisen tärkeä muistaa. Puhukaa, keskustelkaa, pohtikaa…

”Ei rakkauden puute, vaan ystävyyden puute saa aikaan onnettomat avioliitot.”

– Friedrich Nietzsche

Vahvistusta kiitos!

Uskomme, että poikkeustila voi vahvistaa meitä pariskuntana. Uskomme tähän siksi, että kaikki yhteiset matkamme ja sielläkin kokemamme ovat sen osoittaneet. Kaikki vastoinkäymiset, kriisit, väsymystilat ja riemun hetket ovat opettaneet meitä eniten ymmärtämään itseämme ja toisiamme. Osoittaneet, mikä tässä matkanteossa on tärkeintä: toisesta välittäminen ja huolehtiminen.

Asiantuntijat sanovat, että onnelliset parit eivät poikkea onnettomista siinä, etteivät he koskaan olisi eri mieltä tai riitelisi. Päinvastoin he uskaltavat ottaa vaikeat asiat käsittelyyn eivätkä välttele yhteydenottoja. Mikään asia ei ole liian pientä, tai liian isoa, etteikö niitä voisi käsitellä. Uskomme tuohon väitteeseen, sen verran on tullut kolhuja elämän varrella ja oppittu kantapään kautta, että kieltämällä pelkonsa, ne alkavat hallita sinua. Jos sen sijaan tunnistat ja tunnustat ne, voit käsitellä ja hallita niitä.

Rakkaus on kaikki mitä tarvitset – mutta ei suklaakaan silloin tällöin pahitteeksi ole.
– Charles Schulz

Erilaisuutta kiitos!

Näinä hetkinä elämä kenties muistuttaa, että suhteessa on kaksi erilaista ihmistä. Ehkä minulla ja miehelläni on erilaiset käsitykset tilanteen vakavuudesta ja sen seurauksista? Mieheni ei voi muuttaa minua, enkä minä häntä. Ehkä on hyvä taas muistuttaa toisiamme siitä, että meillä on omat tapamme käsitellä asioita. Opimme näkemään näissä poikkeuksellisina aikana uudestaan toistemme herkkyyden ja vahvuuden. Tiukassa tilanteessa on aina parempi, että on kaksi erilaista lähestymistapaa, joista voimme muokata oman yhteisen ratkaisumme.

Ehkäpä opimme poikkeusolojen vakavuudessa kuuntelemaan herkemmällä korvalla, mitä toisella on sydämellä. Ojentamaan toiselle kättä, ottamaan syliin ja lohduttamaan. Sillä:

”Mehän menimme naimisiin, jotta meillä olisi maan päälläkin palanen paratiisia.”

Leena ja Timo

Säätiedot

San José
ajoittaisia pilviä
19 ° C
20 °
18.3 °
100 %
1kmh
40 %
to
23 °
pe
24 °
la
24 °
su
23 °
ma
19 °

Seuraa meitä somessa!

154FanitTykkää
481SeuraajatSeuraa