24 C
San José
sunnuntai, 05.07.2020, 00:55
Koti Blogi

Tulivuoria ja tarinoita – halki El Salvadorin (osa 1)

El Salvador (nimi tarkoittaa vapahtajaa) on Keski-Amerikan pinta-alaltaan pienin ja tiheimmin asuttu valtio. Maan rajanaapureina  on Tyynenmeren lisäksi Honduras ja Guatemala. 

Kuten aiemmassa postauksessa viittasin (alla linkki) El Salvador on pitkälle teollistunut, mutta pitkä sisällissota, suuret tuloerot, väkivaltainen huumerikollisuus sekä alttius maanjäristyksille ja tulivuoren purkauksille on muovannut modernia El Salvadoria rajulla kädellä. Mainitsin myös, että monet täällä vierailleet kertovat maan olevan tulvillaan upeita maisemia ja siitä, kuinka suurin osa tästä kauniista maasta on ”ongelmista koskematonta.”  

Ohessa edellinen postaus

Kierrettyämme muutaman päivän maan pääkaupunkia San Salvadoria (SS) kohtasimme ystävällisiä ja vieraanvaraisia salvadooreja. Innostuimme ajatuksesta nähdä ja kokea El Salvadoria pääkaupunkia laajemmin. Harkitsimme ensin julkisia kulkuneuvoja tai auton vuokrausta, mutta tavattuamme Alvaro Martinezin, paikallisen Network Tourin johtajan Barcelo hotellin aulassa, päätimme poiketa  tavoistamme ja osallistua opastetulle autoretkelle.

Seuraavana päivänä matkaan! Olimmekin retken ainoat osallistujat, joten saimme nauttia henkilökohtaisesta opastetusta retkestä halki El Salvadorin. Tässä maassa ei ole turisteja tungokseen asti.

Kukkia ja tulivuoria

Mikäpäs autoon istuessa! Ilmastoitu auto ja kuljettajana Alvaro, joka tuntee El Salvadorin maantieteen, historian, ja nykypäivän tilanteen kuin vettä vaan  – ja osaa kertoa siitä myös meille sujuvalla englannin kielellä. Lähdimme ajamaan suosittua  ”Ruta de las Flores” eli  ”kukkien tietä.”  Tämä luonnonkaunis reitti kiemurtelee ylhäällä Länsiylänmaan vuoristossa, rehevien vihreiden rinteiden ja kahviviljelmien keskellä. Nimensä tie on saanut kukista, jotka erityisesti kevään aikana kukkivat kaikilla väreillä reitin varrella.  

Reittiä kutsutaan myös nimellä ”Ruta de los Volcanes eli Tulivuorien tie.” El Salvadorin maaperällä on 20 tulivuorta ja maa sijaitseekin Tyynenmeren tulirenkaan alueella, jonka johdosta maassa esiintyy säännöllisesti vulkaanista toimintaa. 

Izalco – hiljaisuutta

Upeiden vuorimaisemien lomitse mutkitteleva tieyhdistää maan pieniä idyllisiä kyliä ja kaupunkeja toisiinsa. Saavumme ensimmäisenä pieneen Izalcon kylään, joka on saanut nimensä läheisestä nuorimmasta tulivuoresta,  ”Volcan Izalco” eli Tyynenmeren majakka.

Izalcon tulivuori (Foto wikiwand)

Tulivuoren kauniin silhuetin vuoksi siitä on tullut vähitellen ihmisten suosikki – ja siten myös maan symboli. Volcan Izalco ”syntyi” vuonna 1770  – ja se oli jatkuvassa purkauksessa, kunnes vuodesta 1966 lähtien se on ollut  passiivinen.  Izalcon sanotaan ”vain lepäävän hetken”, sillä sen tiedetään olevan aktiivinen.

Jos El Salvadorissa haluttaisiin pullottaa yhtä luonnon arvokkainta ominaisuutta, hiljaisuutta – ja myydä sitä kiireisille kaupunkilaisille, uskoisin, että pullottaminen tapahtuisi tässä Izalcon idyllisessä kylässä.  Kylä huokuu hiljaisuutta; täällä ei odoteta jatkuvasti vieraita tai turisteja tulevaksi, ihmiset elelevät tavallista arkeaan töitään tehden. 

Kylän keskellä sijaitsee Asunción barokkityylinen kirkko, joka on huomiota herättävän kookas puolikaarineen, Toscanan pylväikköineen ja yläosan neljällä huipullaan. 

Izalcon komea kirkko

Nautimme kiireettömyydestä. Rauhasta. Hiljaisuudesta. Tuosta liian vähän arvostetusta luonnonvarasta. Meidän moderni aika painottaa visuaalisuutta, ja usein emme edes kyseenalaista kaupunkien jatkuvaa taustametelin mielekkyyttä.

Seuraavaksi saavummekin…

Nahuizalco – hurja menneisyys

… Nahuizalcoon, joka tarinan mukaan tarkoittaa ”neljää Izalcoa.” Nimen alkuperästä on useita teorioita.. Yksi niistä väittää, että kaupungin perustivat neljä perhettä Izalcosta (katso edellinen kylä).  Toinen teoria sen sijaan kertoo, että nimi syntyi, koska sen väkiluku oli aikanaan neljä kertaa Izalcon väestöä suurempi. Olipa totuus nimen taustalla mikä tahansa,  Nahuizalco on suuri pre-latinalaisamerikkalainen kaupunki, jota alun perin asuttivat aluperäiskansojen pipil-ihmiset.

Tänä päivänä kaupunki tunnetaan myös monien lahjakkaiden käsityöläisten kotina. Kaupungin keskustassa sijaitsevat markkinat heräävät pimeän tullen, jolloin paikalliset sytyttävät kynttilöillä houkutellakseen  ostajia mm puusta ja pajuista tehdyille käsitöille.

Nykyisyys korostaa siis elämän iloa, värikkyyttä, jatkuvuutta ja luovuutta. Sen sijaan kaupungin historia on väritetty maan yhdestä verisimmistä kansanmurhastä. Kävimme tutustumassa keskustassa sijaitsevaan museoon, joka kertoo alkuperäiskansan kohtaamasta julmasta kohtelusta, varsinkin vuosina 1932-33. 

Alkuperäisväestö eli kurjuudessa, heitä orjuutettiin, kunnes he ryhtyivät kapinaan vuonna 1932. Maan hallitus sai siitä syyn vastatoimiin ja vihaa lietsottiin  lyömällä heihin pelätty kommunismin leima, ns. ”kommunistisen” ideologinen kuva. Perusteluina hallitus käytti väestön alkeellista maanviljelystä, pukeutumista ja yleensä heidän tapaansa elää luonnonmukaisesti.

Foto: Museon luvalla kuvattu

Hallitus toteutti joukkomurhan, joka oli hyvin perusteellinen – ei edes naisia ​​ja lapsia säästetty. (Arviolta 15 000 – 50 000 ihmistä). Seuraukset alkuperäisväestölle olivat tuhoisat. Loput El Salvadorin alkuperäisväestöstä piiloutuivat ”maan alle” ja joutuivat myös tulevienkin vuosikymmenien ajan  salaamaan henkilöllisyytensä.  Vasta  vuonna 2011 maan presidentti pyysi anteeksi heihin kohdistettua julmaa kohtelua ja asetti uuden lain, jolla tunnustettiin alkuperäiskansojen oikeudet. Se oli ensimmäinen laatuaan El Salvadorin historiassa.

Foto: Museon luvalla kuvattu

Historia ja nykyisyys. Sulattelemme kaikkea kuulemaamme ja näkemäämme kirkkopuistossa ja katselemme nykyisyyttä sen yltäkylläisessä vehreydessä ja värikkyydessä.

Kuten museon opas kertoi, täällä ihmiset haluavat uskoa hyvää ja toipua menneisyydestä. Unohtaa pitkät ja hirvittävät päivät ja yöt, vuosikymmeniä jatkuneen pelon, jotka sitä seurasivat.

Ihmiset haluavat vaalia vanhoja alkuperäiskansan kulttuuriperinteitä, kuten omaa kieltä, käsityötaitoja ja kansanperinteitä. Se on jatkuvuutta läpi eri aikajaksojen. Joka sitoo haavat, parantaa jälleen uskon ihmisyyteen.

 Salcoatitan – sielujen koti

Seuraavaksi saavumme pieneen Salcoatitaan, joka sijaitsee noin  75 km pääkaupungista. Kaupunki on suosittu muun muuassa sen suotuisan ja miellyttävän, hieman viileämmän ilmastonsa vuoksi. Nahuatlin kielellä salcoatitan tarkoittaa  ”tuulen jumalan ja valkeuden tähtiä”.  Tämä hiljaisesti humiseva, yli 1000 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella sijaitseva vuoristokaupunki tunnetaan kahvinistuksen edelläkävijänä. Perinne juontaa juurensa 1800-luvulle.

Salcotitanin raittia

Yksi kaupungin  tärkeimmistä nähtävyyksistä on puu. La Ceiba.  Aivan kaupungin sisäänkäynniltä löydämme pienen puiston, jossa on jättiläimäinen puu nimeltään La Ceiba, jonka arvioidaan olevan yli 400 vuotta vanha.

La Ceipa

Paikallisen kansanperinteen mukaan kuka tahansa, joka koskettaa ja kiittää Ceiba-puuta, saa vanhan Nahuatlin alkuperäiskansojen kielellä ”lahjan puussa asuvilta sieluilta”.  La Ceiban puussa asustaa siis alueella asuvien alkuperäiskansojen sielu.  Joten kiitämme puuta – ja saa nähdä mitä tapahtuukaan!

Toinen kaupungin nähtävyys on  siirtomaakirkko, jolla oli perinteinen valkoinen väri, rakennettiin kalkkikivellä ja tiilikatolla.  Tämä kirkko on vuodelta 1824 ja se on omistettu arkkienkeli Mikaelille.

Koska tämä upea  vanha kirkko vaurioitui vuoden 2001 maanjäristyksen aikana, rakennettiin sen viereen uusi, keltainen kirkko, joka tunnustaa samaa pyhyyttä.

Gastronomian juhlaa

Salcoatitanissa, kuten useimmissa pienissä suosituimmissa kaupungeissa El Salvadorissa, rakastetaan ruokaa! Arkipäivisinkään siellä ei ole vaikea löytää paikallisia ravintoloita, jotka tarjoilevat hyvää paikallista ruokaa, mutta  viikonloppuisin gastronomia kuitenkin muuttuu. Tässä kaupungissa järjestetään joka viikonloppuna ruokafestivaali, jossa vierailijat voivat maistella perinteisiä ruokia El Salvadorin länsialueelta;  ne voivat myös maistella tyypillisten salvadoralaisten ruokien, kuten pupusien ja tamalesien variaatioita.

Ruokajuhlat pidetään keskuspuistossa paikallisen kirkon edessä.  Siihen osallistuminen olikin myös meidän tärkein tehtävämme käydessämme Salcoatitanissa.

Vatsat täynnä on hyvä ihastella maisemia. Ollakseen niin pieni maa, El Salvador on täynnä upeita luonnonkauniita alueita ja toisistaan poikkeavia maisemia. Katsellessamme horisontissa nousevaa jylhää tulivuorijonoa, erimuotoisia ja korkuisia silhuetteja, joista maapallon sisuksen sulat ja kaasumaiset ainekset purkautuvat maan pinnalle ja ilmakehäämme.  

Tulivuorien upeutta El Salvadirissa (foto: Alvaro Martinezin)

Tutkijat ovat kuvanneet kuinka geologian kiertokulussa materiaalit muuttuvat ja jalostuvat, mutta vielä siis paikoin satojen miljoonien vuosien takaiset tulivuorien purkaukset ovat edelleen luettavissa myös Suomen kallioperästä. Se saattaa tuntua uskomattomalta, mutta ehkä vielä ihmeellisempää on se, kuinka keskeinen rooli tulivuorilla on kaiken sen synnyssä, mitä ympärillämme näemme. Tutkijat sanovat myös, että käytännössä kaikki materiaali, mitä luonnossa nähdään, multa ja vesikin, on peräisin tulivuoren purkauksista. 

(foto: Alvaro Martinezin)

Matkamme jatkuu halki El Salvadorin… seuraavassa postauksessa lisää tarinoita ja mielenkiintoisia matkakohteita…

Tunnelmia San Salvadorissa – El Salvador

Mitä teit juuri silloin, kun elämä soljui vielä ”normaalilla tavalla?” Sillon, kun rajat olivat vielä maailmalla auki, sait halata ystäviäsi ja lähteä heidän kanssaan ulos syömään mihin vain ja milloin vain?

Me matkailimme El Salvadorissa – ja olimme onnellisen tietämättömiä tulevista käänteistä.

El Salvador ei ollut aiemmin listallamme mahdollisena matkakohteena sen väkivaltainen maineen vuoksi. Maa on loistanut maailman väkivalta- ja murhatilastojen kärjessä (Hondurasin ja Guatemalan lisäksi), joskin tilanne on viimeisten vuosien aikana parantunut.

Miksi muutimme mielemme?

Kuten monissa Keski-Amerikan maissa, El Salvadorillakin on oma rankka menneisyytensä: vallankumoukset, vallankaappaukset, korruptoituneet hallitukset, itsevaltiaan kaltaiset kahviplantaasien omistajat, eikä vähäisimpänä pitkittynyt sisällissota. Nämä kaikki ovat värittäneet synkin värein maan historiaa ja kurjistaneet ihmisten elämää. Viimeisin sota päättyi vasta vuonna 1992. Vallan ja rahan juovuttamat johtajat ovat tuhonneet surutta myös maan alkuperäisväestöä. Kaikista Keski-Amerikan maista El Salvadorissa on nykyisin pienin alkuperäiskansojen väestö, muun muassa 1930-luvun alun tapahtuneiden joukkomurhien vuoksi.

Tuorein presidentti Nayib Bukele on ottanut kovat otteet rikollisuutta vastaan. Murhatilastot ovatkin siisteytyneet sitä mukaan, kun maan vankilat ovat täyttyneet ääriään myöten. Maan turvallisuustilanne on parantunut, vaikka siinäkin riittää vielä paljon tehtävää. Köyhyys, työttömyys ja eriarvoisuus ovat edelleen maan kehityksen esteenä.

Ei aseita ravintolaan!

Halusimme antaa El Salvadorille mahdollisuuden. Olemme maailmalla matkatessamme huomanneet, etteivät matkaoppaiden (liian ylistävät) tai lehdistön luomat (liian pelottavat) mielikuvat ja ennakkoluulot ole ainoa totuus. Vaikka El Salvadorin kansainvälistä uutisointia hallitsee edelleen jengiväkivalta ja huumesodat, monet matkalle uskaltautuneet kertovat myös toisenlaisesta totuudesta; suurin osa tästä kauniista maasta on ”ongelmista” koskematonta. El Salvadoria kuvataan maaksi, joka on tulvillaan kauniita maisemia ja ”tavallisten” salvadoorien vieraanvaraisuutta ja lämminhenkisyyttä kehutaan varauksetta.

Halusimme siis luoda kokemuksemme perusteella oman näkemyksemme maasta, joka vaikutti kaiken aiemman tietämyksemme valossa erittäin mielenkiintoiselle, hyvin ristiriitaiselle – ja jännittävälle. Aiemmat matkamme ovat myös osoittaneet, että usein aidoimmat ja sykähdyttävimmät elämykset olemme kokeneet juuri näillä turistivapailla alueilla. Joten ei kun matkaan…

San Salvador – pääkaupungin kaduilla

Aloitimme tutustumisen El Salvadoriin, sen pääkaupungista San Salvadorista (SS). Se sijaitsee laaksossa San Salvador -tulivuoren juurella, ja siellä asuu arviolta noin puoli miljoonaa ihmistä.

San Salvador -tulivuori pääkaupungin kupeessa

Suuntasimme askeleemme kaupungin historialliseen keskustaan, johon kuuluu alue, jolla pääkaupunki San Salvador on sijainnut 1500-luvulta lähtien. Rakennusten kerroksellisuudesta näkee luonnonvoimien voiman. Espanjan siirtokunnan alkuperäiset rakennukset ovat vuosien mittaan tuhoutuneet suurimmaksi osaksi luonnonmullistusten vuoksi. Pääkaupunki on kärsinyt lukuisista maanjäristyksistä. Viimeisin vuoden 2001 järistys aiheutti huomattavaa vahinkoa erityisesti yhdessä väkirikkaassa kaupunginosassa, josta maanvyöry tuhosi suuren osan. Järistysten lisäksi tuhoa ovat aiheuttaneet San Salvador -tulivuoren purkaus 1917 ja tulvat 1934. Harvat merkittävät säilyneet rakennukset rakennettiin 1800-luvun lopulla ja 2000- luvun alkupuolella. Tuolloin aloitettiin useita suurhankkeita tavoitteenaan palauttaa keskustan rakennusten entinen loisto.

Puiston penkit ovat aiemminkin osoittautuneet parhaaksi paikaksi tutustua paikalliseen elämänmenoon ja tunnelmaan. Istahdimme hetkeksi vapauden aukiolle (Liberty Plaza) ja istuimme paikallisten joukkoon Monumento de los Héroesin (muistomerkki sankareille) juurelle. Patsas paljastettiin vuonna 1811 pidetyn ensimmäisen 100-vuotisjuhlan itsenäisyyden kunniaksi. Monumentissa vapauden enkeli pitää korkealla huipulla laakeriseppeleen molemmissa käsissään.

Vapauden aukio ja sen tärkein monumentti

Lisääntyneen kaupallisen toiminnan seurauksena aukion ympäristöä alettiin parantaa ja rakentaa koristeellisia rakennuksia.

Totesimme hyvin pian penkillä istuessamme hyvin, ettei kaupunkikuvassa näkynyt meidän lisäksi muita länsimaalaisia turisteja. Vaaleatukkaisena hohdin kuin majakka näiden tummatukkaisten ja ruskettuneiden ihmisten keskellä. Saimme myös havaita, että paikalliset ihmiset olivat meitä kohtaan erittäin ystävällisiä ja huomaavaisia.

Aukion ympärillä on monia historiallisia rakennuksia, joista valisemme muutaman mielenkiintoisen. Rajansa se on nähtävyyksilläkin. Ensiksi päätimme tutustua historiallisen keskustan pyhimpään Catedral Metropolitanaan.

Metropolitan Cathedral

Katedraali on paikallisille ihmisille tärkeä, sillä sinne on haudattu kesken messua (24. maaliskuuta 1980) salamurhattu El Salvadorin hyvin rakastettu, köyhien ihmisten oikeuksia puolustanut arkkipiispa Óscar Romero.

Toiseksi kohteeksi valitsimme yhden suosituimmista nähtävyyksistä: El Rosarion kirkon. Sen on suunnitellut kuuluisa El Salvadorilainen kuvanveistäjä Ruben Martinez. Kadulta katsottuna näemme vain surkean ja synkän betonisen ulkopinnan. Kun astuu sisälle kirkkoon, eteemme avautuu upea, kaareva lasitaideteos, joka suodattaa luonnollisen valon eriväriseksi valoiksi. Tämä ”värisade” valaisee koko kirkon ja alttarin!

El Rosarion kirkko ja vaikttava valoteos

Näemme kansallispalatsin, kansallisteatterin, kaupungin julkisen yliopiston ja useita museoita, mutta tyydymme katsomaan niitä vain ulkopuolelta.

Kansallisteatteri

Kaupungin yksi suurista, ja onnistuneista hankkeista on ollut laittomien katukauppiaiden siirtäminen kaduilta pois heille nimetyille julkisille markkinoille. Tuloksena on suuri ja vilkas markkina-alue, jonka sokkeloisilla kujilla kävellessämme totesimme olevan omanlaisensa ”pienoiskaupunginosan.” Kuten kaikkialla, näiltä markkinoilta löytyy myytävänä kaikkea mitä vain osaa kuvitella ja tarvita.

Ostoskojuja riittää…

Itse viihdyn enemmän artesaanimarkkinoilla kuin noilla turhuuksien toreilla. Täällä voimme tutustua paikallisiin käsityötaitoihin.

Jokaisella maalla on jokin omaleimainen tyyliinsä – ja täällä se on kasviperäinen indigon sinisen väriaineen (farkun sininen, intiansininen tai retuliini) tuottaminen ja itse värjäysprosessi ja tietenkin siitä tehdyt tuotteet. Valitettavasti synteettinen värintuotanto on murentanut tämän luonnonmukaisen värintuotannon ja erityisesti se on vaikuttanut naisten elinkeinomahdollisuuksiin paikallisesti. Indigonsinisestä on tullutkin El Salvadorissa nimenomaan naisten hyvinvoinnin symboli ja voimaväri!

El Salvador on kuuluisa indigo värin eli farkun sinisen värin tuotannosta

Paikallisia herkkuja

Nämä artesaanimarkkinat ovat myös oivallisia paikkoja tutustua paikallisiin herkkuihin.

Ensimmäisenä tamaleita. Sana Tamal tulee Nahuatl tamallista, joka tarkoittaa käärittyä. Nimi kuvaa keittomenetelmää, jossa ruoka kääritään gopherin lehtiin. Ruoka itsessään sisältää esimerkiksi kanaa, sianlihaa, chambray-juustoa, chili-juusto-juustoa ja pippuria, jotka on täytetty papuilla ja mukana mausteisella tomaattikastikkeella. Täältä löytyy myös maissi-tamaleja, jotka on valmistettu maissista ja niitä saa ilman täyttöä, ja yleensä ne tarjoillaan smetanan tai kermajuuston kanssa.

Toinen ohittamaton salvadorien herkku on pupusa. Pupusan mahdollisuudet tuntuvat loputtomilta, vain mielikuvitus on rajana: voit valita esim pari juustoa jalapeñojen, korianterin, katkarapujen, kurpitsan, sienten tai paikallisen kukkien kanssa ja voit huuhtoa kaiken tämän alas kylmällä paikallisella Pilsenerillä. Tai kuuman kaakaon tai kahvin kanssa.

Ihmiset – maan aarre

Kaupunki tuntuu olevan näennäisesti läpäisemätön urbaani sokkelo, mutta kuitenkin samaan aikaan yllättävän helppo ja vaivaton kävellä. Välillä on kuitenkin navigoitava.

Missäs me olemmekaan?

Tiheydestään huolimatta San Salvadorissa on myös suuria viheralueita ja pienempiä puistoja.

Näemme viheralueiden ja katujen laitamilla paljon katutaidetta.

Katutaidetta

Upeita maan kulttuuria kuvaavia maalauksia.

Paikallisuutta SS:n katutaiteessa

Todettuamme tunnelman lämminhenkiseksi ja turvalliseksi, jatkamme yhä syvemmälle kaupungin kaduille ja sivukujille – ja kohtaamme kaikkialla paikallisten ihmisten iloisuuden ja lämmön. Meille vilkutellaan jo kaukaa – ja jokunen heistä uskaltautuu juttelemaan kanssamme. ”Tervetuloa maahamme!” Yllättävän moni tietää Suomen olemassaolon ja monelle heistä Suomi merkitsi siellä jossakin kaukana sijaitsevaa rikasta, ja osaavaa maata. Tottahan se on, olemmehan me suomalaiset rikkaita ja hyvinvoivia tämän maan mittakaavassa.

Iän ja kokemusten myötä perinteisten nähtävyyksien merkitys on vähentynyt, sen sijaan aitojen ihmisten kohtaamiset koskettavat meitä syvästi. Aitoutta ei voi näytellä eikä päälle liimata. Se tulee sydämestä, eikä sillä ole toimeentulon tai aseman kanssa mitään tekemistä. Salvadorialaiset ihmiset ovat ehdottomasti yksi tämän maan arvokkaimmista aarteista.

Onneksi annoimme El Salvadorille mahdollisuuden!

Innostuimme El Salvadorista! Maa on mittasuhteiltaan hyvin pieni ja kompakti, joten ajatus matkasta maan halki ja poikki alkoi kiinnostaa meitä molempia. Ajatus sai vauhtia, kun kohtaamme Barcelon hotellikäytävällä miehen nimeltään Alvaro. Mutta siitä seuraavassa postauksessa…

Seikkailumme El Salvadorissa jatkuu…

Tieto, sattuma ja sähläys! – Koronarajoitusten logiikka

Costa Ricassa on aloitettu vaiheittainen rajoitusten purkaminen. Kaikkiaan täällä on tämän päivän tiedon mukaan rekisteröity yhteensä 911 koronatapausta, joista 600 on parantunut, kymmenen ihmistä on menehtynyt, 14 on sairaalahoidossa, 4 tehohoidossa. Costa Ricassa tilanne on siis maailman laajuisesti hyvä ja Latinalaisen-Amerikan näkökulmasta paras. Iloitsemme siitä!

Alkuviikosta saimme kuulla myös toisen ilouutisen: rannat avautuvat jälleen! Iloamme kuitenkin himmensi loppukaneetti; rannat avautuvat vain arkipäivisin ja klo klo 5–8 aamuisin. Siis vain kolmeksi tunniksi heti kukonlaulun aikaan! Silloinkin rannalla saa vain kävellä, muttei esimerkiksi levittää rantapyyhettä lämpimälle hiekalle ja ottaa aurinkoa. Mitä? Mihin tämä rajoitus oikein perustuu? Ymmärtäisimme, jos täällä olisi vain muutama yleisölle avoin hiekkaranta, mutta tämä maa on pullollaan erilaisia rantoja… [Purnausta ja murinaa].

Kävimme nuuhkimassa merituulta rantojen vielä ollessa suljettuna – ja totesimme rantojen olevan todellakin hiljaisia. Näimme vain rantojen autiutta valvovia vartijoita.

Hiljaista on rannoilla…vielä!

Veneet, niin pienet kuin isot huvijahdit, näyttivät myös pysyvän koronan voimalla satamassa.

Tyhjillä rantabulevardilla kävellessä tilanteen vakavuus oikeastaan vasta realisoituu silmiemme eteen. Ravintolat, hotellit, vaatekaupat, kioskit, matkanjärjestäjien toimistot jne ovat kiinni. Rantojen sulkeminen ja tyhjentäminen on merkinnyt monen matkailuun ja turismiin perustuneen elinkeinon ehtymistä ja lopettamista.

Rajoitusten logiikka?

Olemme seuranneet rajoitusten asettamisen ja purkamisen logiikkaa erityisesti Suomen, Euroopan, Amerikan, Latinalaisen-Amerikan -ja erityisesti Keski-Amerikan näkökulmasta. Osin mielenkiinnosta, osin oman turvallisuutemme näkökulmasta. Tänne asetuttuamme maailman mittakaava on väistämättä laajentunut, ja korona-aika on tuonut globaalisuuteen -hyvässä ja pahassa- uudenlaisen merkityksen.

Tällä hetkellä eri puolilla maapalloa pohditaan kilvan erilaisten rajoitusten vahvuuksia ja heikkouksia ja puntaroidaan niitä erilaisten arviointikriteerien ja arvojen valossa. Siinä olisikin erittäin kiinnostava tutkimuksen aihe: Mihin tehdyt päätökset rajoituksista perustuvat ja mistä ne perimmiltään kertovat? Maailman laajassa mittakaavassa rajoitusten logiikan ymmärtäminen vaatisi tutkijalta lääketieteellisten faktojen lisäksi myös maiden erilaisten terveysjärjestelmien hahmottamista sekä poliitiikan, psykologian ja kulttuurin syvää tuntemusta.

Tietoa päätösten tueksi tuotetaan tällä hetkellä kaikkialla ennätystahtia. Erilaiset tutkimuslaitokset, asiantuntijajärjestöt ja yksittäiset tutkijat ovat esittäneet kilvan perusteita näkemyksilleen siitä, muodostuuko koronavirustaudista tervehtyneille immuniteetti, kuinka suurta taudin kuolleisuus on, palaako virus aaltoina influenssapandemioiden tavoin – ja millaiset rajoitukset purevat virukseen? Tiedon hippua sieltä, tiedon murusia täältä. Lisäksi lehdistö herkuttelee sivuillaan erilaisten mielipidevaikuttajien, besserwissereiden ja ”kaikkien asioiden asiantuntijoiden” näkemyksillä.

Lopulta vastuu rajoitusten laadinnassa lepää poliittisten päättäjien harteilla. Heidän tulee osata vetää faktat, epäfaktat, oletukset ja ajatelmat yhteen ja tehdä päätöksiä myös riittämättömillä perusteilla. Mihin siis tehdyt päätökset rajoituksista perustuvat ja mistä ne perimmiltään kertovat?


Emeritusprofessori Markku Kuisma mainitsi jokunen vuosi sitten julkaisemassaan esseekokoelmassaan ”Yksinkertaisuuden ylistys”, että tukijan ei pidä kuvitella liikoja poliitikkojen/ toimijoiden tiedoista, taidoista ja ymmärryskyvystä. Ja tapahtumien selittämisessä pitää aina huomioida ”sattuman ja sähläyksen” vaikutus. Siitähän tässäkin korona-ajan päätöksenteossa on kysymys myös sattumasta ja sähläyksestä.

Mihin esimerkiksi perustuu se, että Suomessa ruokaravintoloiden ovet laitettiin kiinni (vain take away salittu), mutta sen sijaan kampaamot ja kosmetologit saivat olla omantuntonsa mukaan auki. Rajoituslogiikka on CR:ssa juuri päinvastainen: ravintolat ovat saaneet olla koko ajan (50 %:sti) auki, kun taas kauneusalan- ja kuntosaliyritykset ovat joutuneet pistämään ovensa säppiin. Onko eroavaisuudessa kyse kulttuurista vai peräti länsimaisen ja latinomaiden arvomaailman tärkeysjärjestyksestä?

Ei sylkeä saa, ei halata saa

Useissa maissa joukkotilaisuudet (kuten uskonnolliset seremoniat ja messut, urheilutapahtumat) ovat edelleen kiellettyjä. Muun muassa Latinalaisessa-Amerikassa korkeimman jalkapalloliigan pelit ovat olleet keskeytettynä reilun kaksi kuukautta. Nyt Costa Rica sallii rajoitusten purkamisen ensimmäisessä aallossa oman jalkopalloliigansa ottelut.

Täällä, jossa jalkopallo on useimmille elämää suurempaa, pelien aloituspäivä tiistai 19. toukokuuta oli täynnä iloa ja hurmosta! Elämä voittaa ja korona häviää sittenkin! Iloa ei edes himmentänyt tieto, että pelit käydään ilman yleisöä ja tiukkojen terveystoimenpiteiden alaisina. Kaikille stadioneille saapuville niin pelaajille kuin toimitsijoille tehdään lämpötilan tarkastus, ja pelaajia lukuun ottamatta heidän on käytettävä naamioita. Käytetyt pallot desinfioidaan ennen peliä ja puoliajalla.

Elämä voittaa ja korona häviää sittenkin!

Säännöt määrittävät myös pelaajien käyttämistä uudella tavalla. Pelaajilta on kiellettyjä halaaminen, eivätkä he saa sylkeä ottelun aikana. Voitteko kuvitella jalkapallopeliä ilman jatkuvaa sylkemistä tai pelaajien joukkohalaamista, kun pallo pusketaan maaliin? Taidanpa minäkin katsoa televisiosta muutaman jalkapallopelin mielenkiinnosta.

Rekka letkajenkkaa

Kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa tilanne ei ole yhtä hyvä. Rajoituksia ei pureta, kun niitä edes ole ollut. Niistä ei edes puhuta. Yhteiskunnallinen demokratia on vain monen kansalaisen kaukainen haave useassa maassa. Meitä tietenkin kiinnostaa eniten Nicaraguan tilanne, sillä naapurimaan ”hälläväliä politiikka” vaikuttaa tietenkin eniten myös meihin. Noin 20% Costa Rican ulkomaankaupasta tapahtuu Keski-Amerikan maiden kanssa, ja virallisista tiedoista käy ilmi, että 90% siitä kuljetetaan kuorma-autoilla. Costa Rican viranomaiset ovat yhä tiukemmin rajoittaneet kuorma-autojen pääsyä rajojensa ulkopuolelta ja kaikille kuskeille tehdään koronavirustesti. Nigaracuan rajalta yli 50 kuljettajalta löydettiin positiivinen koronavirustulos.

Yhteiskunnallinen demokratia on vain monen kansalaisen kaukainen haave useassa maassa.

Nyt Costa Rican hyväksymien suunnitelmien mukaan poliisi saattaa Nicaraguan pohjoisrajan kautta kulkevia rekka-autoja valvottuina letkoina Panaman rajalle. Niiden, jotka toimittavat rahtia Costa Ricalle, on jätettävä kontti rajalle, jotta paikallinen kuljetusyhtiö voi viedä sen määränpäähänsä – näin varmistetaan, että kuljettaja ei saavu maahan.

Useat rekkakuskit, joilla on havaittu korona, ovat hakeneet CR:sta turvapaikkaa. Nicaraguassa vain vallassa oleville on järjestetty hoito koronan varalle.

Logiikan ydin

Meille kaikille tämä on uusi tilanne. Olemassa oleva tieto on puutteellista ja joudumme monesti toimimaan oletusten ja arvailujen varassa. Tietojohtamiseen ei kuitenkaan näinä aikoina voi yksinomaan nojautua, sillä päättäjät joutuvat tasapainoilemaan kaikkialla maailmassa epävarmojen skenaarioiden ja taloudellisten vaatimusten välillä.Tulemme tekemään epäviisaita valintoja. Ehkä olemme jo tehneet. Päätöksenteko näin suuren luokan pandemiassa on vääjäämättä sekoitus tietoa, sattumaa ja sähläystä.

Päätöksenteko näin suuren luokan pandemiassa on vääjäämättä sekoitus tietoa, sattumaa ja sähläystä.

Lopulta maailmassa näyttää kiteytyvän yksi yhteinen rajoituksen logiikan ydin: Muista ihmisistä välittämistä on välttää omaan naamaan koskemista. Todellinen rakkauden teko toisia ihmisiä kohtaan, on pestä kädet… Sosiaalisen etäisyyden mittakaavasta ollaankin jo maiden välillä eri mieltä…

Elämän alkuaineet – El Silencio

Mistä maailma syntyi ja mitkä ovatkaan sen alkuaineet? Kansalliseepoksemme Kalevalan mukaan aikojen alussa oli vain vettä ja ilmaa, eikä maailma ollut vielä muotoutunut. Ainoa olento oli Ilmatar, joka uiskenteli alkumeressä. Maailman ensimmäinen lintu, sotka, teki pesän Ilmattaren polvelle ja muni seitsemän munaa, joista maailma rakentui.

Maailman synnystä kertovia luomismyyttejä on useita, niitä on yhtä paljon kuin kansoja ja eri kulttuureita. Niistä monet ovat aikojen saatossa ehtineet jo kadota, unohtua tai muuttua. Yhteneväistä näille tarinoille on ajatus maailman synnyn perimmäisistä alkuaineista, kuten maa, ilma, vesi ja tuli. 

Tiede sen sijaan vastaa kysymykseen elämän synnystä kuvaamalla alkuainetaulukon kolme ensimmäistä ainetta ja kertoo niiden synnyttäneen maailmankaikkeuden 20 ensimmäisen minuutin aikana. Hehkuvan kuumassa avaruudessa suihkivista alkeishiukkasista muodostui valtavasti vetyä ja heliumia ja hitunen litiumia. Loppu on selitettävissä hyvin pitkälle fysiikan, kemian ja matematiikan yhtälöiden avulla. 

Niinpä. Maailman synnyn alkuaineet. Harvoinpa tämän kokoluokan asiat tulevat tavallisen ihmisen mieltä vaivaamaan. Uusien kulttuurien kohtaamisen mahtava puoli on juuri siinä, että reitin varrella törmää kaikenlaisiin asioihin ja uusiin näkökulmiin…

El Silencio (suomeksi hiljaisuus) 

Costa Ricassa on hyvin tyypillistä, että yhteisöt ylläpitävät yksityisiä luonnonsuojelualueita. Koronarajoitukset ovat tällä hetkellä sulkeneet kaikki kansallispuistot ja rannat, joten tämä kirjoitus perustu vaellukseen, jonka teimme ennen rajoituksia.

El Silencion luontokeskus on myös yksityinen. Hotellin ja sen ylläpitämän laajan luonnonpuiston idean kehittäjälle ei voi kuin nostaa hattua. Hänen on oltava näkijä, kokija tai ainakin uskomattoman rohkea, omaan unelmaansa uskova visiönääri. Hotelli kelluu kuin pilvi sademetsän keskellä, korkealla tulivuori Poasin harteilla. Kaukana kaikesta, mutkikkaan ja kuoppaisen hiekkatien päässä. Keskellä ei siis mitään. Paikan sanotaankin olevan yksi eristäytyneimmistä, rauhallisimmista ja rentouttavimmista ekokeskuksista Costa Ricassa.

Keskellä vihreyttä

Ekokeskuksessa on mahdollisuus yöpyä, mutta menimme ensisijaisesti tutustumaan luonnonpuistoon. Paikan esittelytekstissä kokonaisuutta kutsutaan ”ylelliseksi pakopaikaksi matkailijoille, jotka etsivät aitoja kokemuksia ja syvää yhteyttä luontoon.” Yleellisyys näkyy myös hotellin hintatasossa.

Ylellistä erityisyyttä (kuva El Silencio hotel)

Hotelli koostuu puutarha-alueen eri puolille sijoitetuista rivitalohuoneistoista, joissa (kävin uteliaisuuttani kurkkaamassa paria) jokaisessa oli yksityiset porealtaat ym. Hotelli tarjoaa  ”harmonisen rentouttavia hierontoja ja kaikkea mahdollisia wellness-hoitoa; lämpökääreitä ja kivihoitoja. Tarjolla on päivittäin myös ulkoilmajoogaa. Maisemat siihen ovat upeat.

Joogaa (kuva EL Silencio hotel)

Paikassa on myös kartiomainen huone, jotka on ”suunniteltu kanavoimaan Costa Rican metsän välttämätöntä elämänenergiaa.”  Huonetta käytetäänn myös hiljentymiseen ja meditointiin. Kaikkialle on aseteltu luonnonmateriaaleista tehtyjä yksityiskohtia. 


Tilataidetta luonnon materiaaleista.

Luonnonmateriaaleista tehty tilateos

Hotellin ruoka valmistetaan oman luomutilan aineksista ja jopa kalat kasvatetaan paikan päällä. Kestävän kehityksen ja eettisyyden periaatteella. Tarjolla on esimerkiksi ”taskulamppu ja kynttilävalaistuja metsäillallisia”…

Löysimme tämän luonnonsuojelualueen ystävien avulla. Tällaiset paikat ovat usein ns. kätkettyjä helmiä, vaikka totta kai kaikki tieto on nykyään myös netissä saatavilla, jos vain aktiivisesti tietoa itse hakee. Mutta kuten aina, tällaisten paikkojen paras markkinointi on viidakkorumpu. Suusta suuhun kulkeva tyytyväisyyden sanoma. 

(Alan itsekin kuulostaa matkailumainokselta. Olkoon niin, vaikka emme saa tästä postauksesta mitään sponsorirahaa. Tämä eristyksissä oleva paikka kuitenkin poikkeaa monesta, joten käytän mielelläni sen kuvailuun hieman blogitilaamme.)

Kolibreja ja Apinanhäntiä 

Vaellusreitin alkua etsiessämme, kävelimme hotellin hyvin hoidetun puutarhan läpi – ja löysimme itsemme puutarha-alueelta,joka oli rakennettu kolibreille. Kolibrit ovat maailman pienimpiä lintuja, uskomattoman taitavia lentäjiä. Puutarhaan oli istutettu paljon kolibien herkkua – Apinanhäntä pensaita (monkey tail), jotka houkuttelivat kukinnoillaan lintuja luokseen. Tässä ekokeskuksessa ei houkutella kolibreja keinotekoisilla  sokeriliemillä, kuten hyvin yleisesti näkee. Pensaat oli aseteltu labyrinttimäisesti. Niin, että ihmisen saattoi liikkua puutarhassa ja lintija häiritsemättä tarkkailla näiden pieniä siivekkäiden taidokasta lentämistä.

Kolibreja Apinanhäntäpensaiden katveessa

Päästyämme vaellusreitille, huomasimme polun olevan helppokulkuinen ja ehkäpä alkupää jopa liiankin hyvin hoidettu, mutta onneksi itse vaellusreitin varrella avautuva luonto osoittautuu koskemattomaksi ja luonnonmukaiseksi. 

Kaikki ne löytyy edestämme…

Vaellusreitin varrelle oli asetettu opastauluja, jotka kehottivat vaeltajia pysähtymään ja katselemaan rauhassaa luontoa. Kuuntelemaan, nuuhkimaan. Hiljentymään (kuten mainitsin el silencio – hiljaisuus on koko alueen nimi) – ja pohtimaan edessä avautuvia maailman synnyn alkuaineita; maata, ilmaa, vettä ja tulta. 

Maa 

Luonnonsuojelualue on laaja. Siitä pelkästään yli 250 hehtaarin alue on  koskematonta sademetsää, joten tätä maailman synnyn alkuainetta alueella riittää katseltavaksi. 

Maa tuoksuu kostealle. Sademetsän puut kurkottavat korkeuteen.

Ihminen, älä kiirehdi kauneuden ja hiljaisuuden ohi. ”Istu siis alas penkille ja nauti” kehottaa opastaulu. Niinhän se on. Maa on tässä ja nyt jalkojemme alla. Se on todellisuutta, fyysistä maailmaa, ihmisen elantoa, perusturvaa ja toimeentuloa. Se on luontoa, äiti maata. Mutta näemmekö metsää puilta?

Ilma 

Tunnetko ilman? Sitä juoksuttavan tuulen? Auringon hyväilyn iholla? Alkuainetta ilmaa symboloi vaellusreitin varrella puihin ripustetut keinut. 

Kokeile keinua, tunne ilma ihollasi

Kokeilimme keinuja. Sitä miltä tuntuukaan kellua maailmankaikkeuden alkuaineessa.

Keinuvaa ja ilmavaa

Ilma on jatkuvasti liikkeessä, vaikka emme näe sitä. Ilma on älyä, ajatusten todellisuutta. Ajatuksen, joka on ensimmäinen askel kohti uuden luomista. Se on kirkasta, puhdasta, selkeää. 

Vesi

Vesi näyttäytyi aika ajoin vaellusreitin varrella kiemurtelevassa pienessä joessa. Noin neljä miljardia vuotta sitten näihin samankaltaisiin sateista syntyneisiin alkumeriin syntyivät ensimmäiset alkeelliset elämänmuodot. 

Vesi – maan synnyn tärkeä alkuaine

Vettä – maan synnyn tärkeää alkuainetta on kaikkialla.Niin kehossamme kuin planeettamme pinta-alasta 70 % on nestettä. Vesi on elintärkeä ja elämälle välttämätöntä. Vesi auttaa myös puhdistautumaan, pitämään ajatukset liikkeellä. Alitajunta, jatkuvassa liikkeessä kuin meri, joka ei lepää koskaan.

Näemme matkan varrella useita vesiputouksia.  

Isoimman vesiputouksen alla saattoi myös uida, mutta siihen emme ryhtyneet. Vesi oli todella kylmää ja pohja näytti sen verran epämääräiselle, että päätimme veden solinan riittävän elämykseksi. 

Vesiputoksien hehkua

Näemme, tosin El Silencion alueen ulkopuolella, myös upeansinisen joen. Sen salaisuus on Poasin mineraaleissa, veden ja auringonsäteiden leikistä. Joki näyttää todella siniselle. Tosin jos aurinko menee pilveen, taika sammuu ja vesi muuttuu tavallisen väriseksi vedeksi. 

Sininen joki tulivuori Poasin läheisyydssä

Tuli 

Tull edustaa alkuainetta, jota on täynnä vieressä majesteettisesti seisovassa tulivuori Poasissa. Reitin varrella tulta edustaa myös Poasin vulkaanisista kivistä tehty tulisija. 

Tuli – symbolinen nuotiopaikka

Tulisija on tietenkin symbolinen, sillä luonnonsuojelualueella ei saa käsitellä tulta. Tuli on puhdistava, tuhoava, kypsentävä, valoa tuova, elementeistä harvinaisinta. Kotoinen tuli lohduttaa, lempeä leirituli lämmittää. Se on kuin itse rakkaus. Intohimoinen ja rohkea. Nurjalta puolelta mustasukkainen, kostonhimoinen ja uskoton. Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. 

Olkoon siis niin…

Maailman synty. Vaellusreittimme varrella näemme ravitsevan maaperän (maa), kuulemme kuiskaavat tuulet (ilma), veden solinan (vesi) ja haistamme vulkaanisen rikin (tuli).

Olkoon siis niin. Sademetsässä kävellessä maailman synnyn jäsennykseksi riittää meille erittäin hyvin luonnonkansojen aikaiset myyttien rakennusaineet: ilmansuunnat, värit, muodot ja vuodenajat. Tai alkuaineet, kuten ilma, tuli, maa ja vesi. Ne tuntuvat täällä luonnon monimuotoisuuden keskellä hyvin todelliselta. Todellisemmalta kuin tieteen kuvaamat kolme ensimmäistä alkuainetta: vety ja heliumia ja litium.

”Ilmatar liikutti polveaan ja munat putosivat veteen ja hajosivat. Palasista syntyi maa, taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet” Kalevala

Salud Costa Ricasta – Hyvää kotoisaa Vappua!

Toivotamme Vapun, pyhän Valburgin tervetulleeksi luoksemme Costa Ricaan, vaikka ihmiset ovatkin tällä pallonpuoliskolla täysin tietämättömiä juhlapäivästämme ja siihen liittyvistä perinteistä. Koska korona-aika on tuonut kaikkialle maailmaan paljon inhimillistä murhetta, tuntui iloisen kevään juhlan ajatteleminen ensin hyvin oudolle ajatukselle. Toisaalta Vappu on kansallinen liputuspäivämme ja siihen kiteytyy monipolvinen, vuosituhansien takaa kulkeutunut kulttuuriperintö, päätimme viettää juhlaa omalla pienellä kotoisalla tavallamme. Poimimme vapunviettoon jotakin vanhaa suomalaista perinnettä, kuten munkit ja hyvän ruoan, sekä lisäksi kehitimme paikallisista aineksista jotakin uutta. Koska täällä ei tunneta perinteistä vappusimaa, loihdimme oman version eli epähedelmä siman.

Hieman taustaa reseptille

Kuten olen aiemmassa postauksessa (linkki tämän kappaleen lopussa) kuvannut, ehkä erikoisimmista tontillamme kasvavista puista on munuaispuu (Anacardium occidentale), joka tuottaa cashew pähkinöitä. Vaikka ne näyttävät puussa roikkuessaan herkullisille, on muistettava, että ne ovat osin myrkyllisiä. Pähkinän päällä on kova kuori, joka sisältää erittäin myrkyllistä öljyä. Vasta pähkinän sisällä on syötävä siemen, cashew-pähkinä.


Pähkinä on kiinni kukkaperässä, joka muuttuu kypsyessään oranssin punaiseksi osaksi, joka kasvitietelijöiden kukaan ei ole hedelmä, vaan ns. epähedelmä. Juuri tästä osasta teimme vappusimamme.

Epähedelmä simaresepti

Ainekset

Satunnainen määrää munuaispuun kypsiä epähedelmiä
Muutama tuore lime viereisestä puusta
Ruskeaa sokeria
(+ oman maun mukaan kirkasta alkoholia)

Ohje:

Poimi epähedelmät puusta

Munuaispuu eli cashewpuu
  • Otetaan rohkea ja kokeilunhaluinen tekijä keittiöön (Kiitos Timolle!)
  • Pese syötävät epähedelmät ja poista myrkyllinen pähkinä kiertämällä
  • Leikkaa molemmista päistä pala pois. Myrkyllisestä päästä isompi.
  • Pese jälleen kädet ja paloittele sen jälkeen epähedelmät
  • Soseuta ne
  • Siivilöi sose ja valuta neste kulhoon
  • Lisätään nesteeseen sopivasti ruskeaa sokeria ja puristettua tuoretta limeä (+ alkoholi).
  • Laita lasiin jäitä ja kaada neste päälle. Costaricalainen vappusima on valmis nautittavaksi!

Epähedelmä siman maku on raikas, mutta hieman karvas. Ymmärrämme hyvin, että tätä juomaa käytetään täällä juuri boolien tai drinkkien pohjana.

Nostamme maljan elämälle! Nostamme maljan Costa Rican hallituksen hyville korona toimille, sillä maan tilanne sallii jo aloittaa pienin askelein rajoitusten purkamisen!

Nostamme maljan Suomelle! Hyvää kotoisaa vappua kaikille!

Parisuhdepohdintoja koronan keskellä!

Korona ottaa aivoon, turha muuta väittää. Elämänpiiri pienenee, voimme esimerkiksi tällä viikolla ajaa autolla sääntöjen mukaan kauppaan (tai apteekkiin ja terveydenhoitoon) vain neljänä päivänä. Viranomaisten ohjeiden rikkomisesta seuraa tuntuvat sakot. Tosiasia on, että meille riittää yksikin päivä viikossa, mutta tietoisuus siitä, että liikkumista rajoitetaan vaikuttaa psykologisesti. Niin yksilöinä kuin pariskuntana.

Perhanan diktaattorit!

Lukiessamme päivän uutisia, päivitämme maailmanlaajuista koronatilannetta. Keskustelemme siitä, kuinka esimerkiksi Brasilian, Venetzuelan ja Nicaraguan johto suhtautuu hyvin ylimielisesti koronatilanteeseen. Valtioilla ei ole minkäänlaista strategiaa siitä, kuinka huolehtia virukseen sairastuneista, ja kuinka voisikaan, sillä maiden terveydenhuolto on jo valmiiksi retuperällä poliittisten toimien vuoksi. Maiden presidentit kehottavat terveysviranomaisten neuvosta piittaamatta kansalaisiaan kokoontumaan, juhlimaan ja jatkamaan normaalia elämää. Kuulemme toisaalta huolestuttavia uutisia näiden maiden kansalaisten hädästä. Muun muassa ihmisoikeusjärjestöt, kuten Amnesty International ovat esittäneet huolensa siitä, kuinka nämä vastuuttomat johtajien lausunnot vaarantavat tuhansien ja tuhansien ihmisten elämän. Perhanan diktaattorit!

Keskustelemme myös siitä, kuinka Costa Rica on mielestämme onnistunut hyvin omassa strategiassa. Huolta kuitenkin aiheuttaa naapurimaan Nicaraguan koronatilanne. Costa Rica on vahvistanut voimakkaasti valvontaa Nicaraguan rajalla. Vuosina 2018-19 kansannousun seurauksena tänne on tullut yli 70 000 nicaragualaista pakolaista. Miten nyt, kun koronatodellisuus alkaa valjeta nicaragualaisille? Tuleeko uusi joukkopako? Entä jos raja avataan uudestaan, onko kaikki täällä tehty hyvä viruksen torjuntatyö valumassa hukkaan? Alkaako täällä, rauhallisessa maassa tämän vuoksi mahdolliset mellakat? Pohdimme myös Euroopan tilannetta ja sitä milloin mahdollisesti Suomen koronahuippu saavutetaan? Onko meillä lainkaan mahdollisuutta tulla kesäksi Suomeen? Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.

Suhteellisuutta kiitos!

Uutisvirran kautta koko maailman huolet ja vaikeudet tuntuvat hyökyvän ikkunoistamme sisään. Maailma kutistuu olohuoneemme kokoiseksi, sitten sohvan, jossa istumme- ja lopuksi meidän kahden kokoiseksi. Kuinka me pariskuntana selviämme tästä? Osaammeko käsitellä nämä asiat oikein? Lohduttaa ja pitää toisistamme huolta?

Olemme eristyksissä Costa Ricassa, jossa voimme tukeutua käytännön tilanteissa vain toisiimme. Olemme omalla päätöksellämme täällä ja valmiita kohtaamaan eteentulevat tilanteet. On vain hyväksyttävä, että vaikka luotamme täysin toisiimme, tulee hetkiä, jolloin tunnemme itsemme pieneksi näiden isojen asioiden edessä.

On muistutettava itseään asioiden suhteellisuudesta. Siitä, kuinka vähän yksi pariskunta voi tehdä koko maailman hyvinvoinnin eteen. Vain sen pienen siivun verran, joka monistuu, kun riittävän moni tekee samoin. Pesee kätensä, pysyy kotona, käy kaupassa – ja hymyilee voimaannuttavasti vastaantulevalle ihmiselle. Sopivan turvavälin päästä.

”Haasteet tekevät elämästämme mielenkiintoista, ja niiden voittaminen tekee elämästä tarkoituksellista.”

– Joshua J. Marine

Itsehillintää kiitos!

Poikkeukselliset olot ruokkivat helposti eripuraa, jos emme ole riittävän valppaita. Vaihtoehtoja suhtautua vaikeisiin ja ahdistaviin tilanteisiin parisuhteessa on tosiasiallisesti vain kaksi: joko molemmat keskittyvät olennaiseen eli yhdessä selviämiseen tai riidat eskaloituvat ja eripurasta tulee arjen polttopiste. Jokaisessa tällaisessa hetkessä on hetki aikaa päättää, heitänkö polttoainetta liekkeihin vai en. Se, jos mikä vaatii itsehillintää!

Olen kirjoittanut riitelystä oman postauksen. Se on alla jos kiinnostaa:

Itsehillintää ei pidä käsittää väärin, en tarkoita, ettei vaikeista asioista, peloista, surusta voi tai saa puhua. Monet parisuhdeasiantuntijat toteavat, että suurin virhe on se, että rakentaa muurin tai kuplan itsensä ympärille ja jättää puhumatta toiselle tunteistaan, toiveistaan ja odotuksistaan. Poikkeusoloissa tämä seikka on erityisen tärkeä muistaa. Puhukaa, keskustelkaa, pohtikaa…

”Ei rakkauden puute, vaan ystävyyden puute saa aikaan onnettomat avioliitot.”

– Friedrich Nietzsche

Vahvistusta kiitos!

Uskomme, että poikkeustila voi vahvistaa meitä pariskuntana. Uskomme tähän siksi, että kaikki yhteiset matkamme ja sielläkin kokemamme ovat sen osoittaneet. Kaikki vastoinkäymiset, kriisit, väsymystilat ja riemun hetket ovat opettaneet meitä eniten ymmärtämään itseämme ja toisiamme. Osoittaneet, mikä tässä matkanteossa on tärkeintä: toisesta välittäminen ja huolehtiminen.

Asiantuntijat sanovat, että onnelliset parit eivät poikkea onnettomista siinä, etteivät he koskaan olisi eri mieltä tai riitelisi. Päinvastoin he uskaltavat ottaa vaikeat asiat käsittelyyn eivätkä välttele yhteydenottoja. Mikään asia ei ole liian pientä, tai liian isoa, etteikö niitä voisi käsitellä. Uskomme tuohon väitteeseen, sen verran on tullut kolhuja elämän varrella ja oppittu kantapään kautta, että kieltämällä pelkonsa, ne alkavat hallita sinua. Jos sen sijaan tunnistat ja tunnustat ne, voit käsitellä ja hallita niitä.

Rakkaus on kaikki mitä tarvitset – mutta ei suklaakaan silloin tällöin pahitteeksi ole.
– Charles Schulz

Erilaisuutta kiitos!

Näinä hetkinä elämä kenties muistuttaa, että suhteessa on kaksi erilaista ihmistä. Ehkä minulla ja miehelläni on erilaiset käsitykset tilanteen vakavuudesta ja sen seurauksista? Mieheni ei voi muuttaa minua, enkä minä häntä. Ehkä on hyvä taas muistuttaa toisiamme siitä, että meillä on omat tapamme käsitellä asioita. Opimme näkemään näissä poikkeuksellisina aikana uudestaan toistemme herkkyyden ja vahvuuden. Tiukassa tilanteessa on aina parempi, että on kaksi erilaista lähestymistapaa, joista voimme muokata oman yhteisen ratkaisumme.

Ehkäpä opimme poikkeusolojen vakavuudessa kuuntelemaan herkemmällä korvalla, mitä toisella on sydämellä. Ojentamaan toiselle kättä, ottamaan syliin ja lohduttamaan. Sillä:

”Mehän menimme naimisiin, jotta meillä olisi maan päälläkin palanen paratiisia.”

Leena ja Timo

Tänään(kin) kotona! – Tico style


Oleilemme tänään(kin) kotona, kuten varmaan monet muutkin. Joko vapaaehtoisesti tai hieman pakotettuna. Näinä kummallisina korona aikoina kodin merkitys vain korostuu, eristyksessä oleminen konkretisoi mielikuvat kodin turvallisuudesta ja intiimiydestä. Tai sen turvattomuudesta, joka myös on valitettavan totta monelle kansallisuuteen katsomatta.

Ihmisten eksistentiaalinen kokemus kodista kuvataan usein kodikkuuden tunteen kautta. Tästä näkökulmasta kodit ovat kokemuksemme mukaan hyvin samankaltaisia niin täällä Costa Ricassa kuin Suomessa: koti edustaa ja heijastaa jokaisen omaa elämäntapaa ja kulttuurista kuvaa. Koti on paikka, jonne piilotamme salaisuutemme ja jossa ilmaisemme yksityisintä itseämme. Koti on paikka, jossa voi levätä ja uneksia rauhassa. Jossa voimme elää normaalia arkea. Tässähän kodin merkitys on vahvimmillaan, se tulee esiin juuri ihmisten arjessa. Siksi koti on pikemminkin elävä kuin esineellinen. Harva rakentaa kotinsa pelkästään toisten ihailtavaksi näyttelytilaksi, vaikka täälläkin toki näkee varakkaiden ihmisten suuria ja näyttäviä lukaaleja.

Niitä, jotka pitävät talonsa kunnossa ja vatsat täysinä, tulisi juhlia sankareina,” sanoo suomalainen muumikirja – ja tuo viisaus on täyttä totta täälläkin. Koti ei ole missään olosuhteissa itsestäänselvyys. Vaikka Costa Rica on yksi Keski-Amerikan vauraimmista valtioista, täällä asuu vielä 20 % ihmisistä alle köyhyysrajan. Puhtaan veden ja sähkön saatavuutta kaikille kansalaisille on pyritty tehostamaan ja tilastojen mukaan yhä useampi onkin päässyt julkisten järjestelmien piiriin. Viime päivien uutisoinnissa näkyy huoli työttömyyden kasvusta, mutta ennen kaikkea juuri näiden kaikkein köyhimpien toimeentulosta. Hallitus on väläytellyt suurta taloudellista tukipakettia, joka tultaisiin keräämään mm. kansalaisilta ns. solidaarisuusverona.

Onko koti…

Perinteinen tico talo rakennetaan yleisimmin betonista, puuta käytetään lähinnä oviin, sisäkattoihin ja muuhun koristeluun. Lattiat on tehty kivilaatoista, usein koristeellisista, joten mattoja näkee hyvin harvoin paikallisten kotien lattioilla.

Mielenkiintoinen kulttuurinen kysymys: kenelle koti on tarkoitettu, onko koti siis julkinen vai yksityinen?

… julkinen?

Täällä suvun jäsenet, alenevassa ja ylenevässä polvessa, asuvat usein lähekkäin toisiaan – ja vierailulle tullaan ja mennään kelloa katsomatta ja lupaa kysymättä. Aivan kuten Suomessa ennen kaupungistumisen myötä tullutta tapakulttuuria. Tähän kulttuuriin sopii vielä vanha suomalainen sanonta: ”Talo elää tavallaan, vieraat lähtevät ajallaan.”

…vai sittenkin yksityinen?

Sen sijaan kodin ympäröivä tontti on usein hyvin rajattu ja sen yksityisyyttä korostetaan erilaisin keinoin. Toisin kuin Suomessa, tontti on aidattu ja sisääntulotietä hallitsee poikkeuksetta iso portti. Uskoisin, että portti symboloi jotain muutakin, kenties vaurautta, sillä hyvin usein näkee, että portti rakennetaan tontille aivan ensimmäiseksi – ja itse aitaus portin jatkeena saattaa jäädä hyvinkin vaatimattomaksi.

Kodin yksityisyyttä alleviivataan myös kaikkien ikkunoiden päälle asennetuilla rautakaltereilla. Täällä torjutaan ponnekkaasti ulkoapäin tulevaa uhkaa, mutta valitettavasti unohdetaan sisältä päin tuleva. Saamme aika ajoin lukea lehdestä siitä, kuinka tulipalo muutti silmänräpäyksessä kodin perheen surmanloukuksi. Taloissa on usein vain yksi ovi ja ikkunakaltereita ei ole suunniteltu avautumaan ulkoa eikä sisältäpäin.

Kodin seinät ovat auki

Kodit eivät välttämättä ole kovin suuria, mutta erilaiset ympäri vuoden toimivat katetut terassit ja patiot antavat väljyyttä ja lisää toiminnallisuutta. Etenkin talojen etupihoja hoidetaan kuin palkintopihoja – ja niissä näkee toinen toistaan kauniimpaa kukkaloistoa.

Terassit ja etupihat tulevat tarpeeseen, sillä esimerkiksi harva tico aterioi sisätiloissa. Lämpimät, varjoisat terassit ovat olohuoneen jatkeita ja niillä vietetään aikaa hyvin paljon. Vieraatkin ohjataan usein terassille, jonne loihditaan lisää pöytiä ja tuoleja. Eriparisia ja värisiä, sillä ei väliä, tärkeintä on tunnelma ja yhdessäolo.

Terasseilla näkee usein viritettynä riippumattoja. Vanhukset istuvat keinutuoleissaan ja katselevat ohikulkevia ihmisiä. Talojen pääovi ja ikkunanäkymät ovat suunnattu nimenomaan kadulle, ei esimerkiksi upeille vuorimaisemille. Kuten entisinä aikoina meilläkin maaseudulla, parhaat ikkunanäkymät olivat talon tielle, ei esimerkiksi järven komealle selälle. Käytännöllisyydestä kenties, täällä ei tosin tarvitse miettiä lumien aurausta ja kinosten korkeutta.

Kodikkuutta luo tuoli, keinu tai riippumatto. Tai sohva suomalaisittain. Koti on siten myös ruumiillinen kokemus. Kotona meillä on nurkkia ja sopukoita, joihin on mukava käpertyä. Käpertyminen kuuluu ”asua” verbin fenomenologiaan, ja vain ne, jotka ovat oppineet käpertymään, pystyvät asumaan intensiivisesti. Näin sanotaan tanskalaisten luomassa hyggeily filosofiassa. Oleillaan ja käperrytään nauttimaan omasta kodista. Täällä tämä taito osataan, vaikkeivat hyggeilyä varmaan terminä tiedäkkään.

Värikkyyttä vai räikeyttä?

Täällä rakastetaan värikkyyttä. Se näkyy sisustuksessa, mutta myös vaatteissa. Naiset rakastavat kirjavia kukkasia, rusetteja, röyhelöitä, paljetteja – ja ihoa myötäileviä keinokuituisia materiaaleja. Siksi vaatteiden ostaminen täältä ei minulle ole mitenkään helppo rasti.

Talomme ei ole perinteinen tico talo, mutta se on paikalliseen tapaan värikäs. Se on voimakkaan oranssi.

Seinillämme on myös paikallisten tapaan värikkäitä esineitä ja tauluja.

Jopa lavuaarimme ovat värikkäitä ja koristeellisia.

Tosiaan, miksi lavuaarien pitää aina olla valkoisia?

Täällä tunnen hyvin luontevaksi levittää terassin pöydälle värikkään pöytäliinan tai kietoa itseni värikkääseen pyyhkeeseen. Toisin kuin Suomessa ollessani.

Värikkyyden ja räikeyden ero on suhteellinen. Totesin sen, kun otin täältä värikkään pöytäliinan mukanani vain todistaakseni kuinka värikkyys muuntui Suomen maaperällä räikeäksi. Sain liinan katselemisesta enemminkin kammiovärinän kuin mielihyvän tuntoja. Ehkä syynä on Costa Rican voimakas auringonvalo ja ympärivuotinen vihreys. Valkoinen, yksi lempiväreistäni, näyttää näissä olosuhteissa vaisulle, kun sen sijaan oranssi luo hehkua ja tasapainottaa näkymää.

Muistin näyttämö

Kodin sanotaan olevan ihmisen muistin näyttämö. Siellä on esillä esineitä ja tavaroita, jotka kurovat menneisyyden ja tämän hetken yhteen. Täällä rakastetaan koriste-esineitä, valokuvia, käsitöitä… Suomalainen skandinaavinen väljyys olisi monelle heistä kauhistus. Jopa köyhäilyä. Enemmän kuin vähemmän, on täällä sisustustrendien motto! Huonekalut ovat massiivisia tummaa puuta, joissa on sorvattuja koristeellisia yksityiskohtia. Täällä on vielä huonekalujen tekemisen taito tallella. Toki on nähtävissä, että nuorempi sukupolvi luo kotiinsa jo uudenlaista kevyempää ja modernimpaa tyyliä. Ikeaa ei onneksi näillä kulmilla vielä ole.

Kuinka itse voimme elää ilman näkyviä muistoja? Meillähän ei ole Suomesta täällä kuin muutama vaatekappale. Tähän on helppo vastata: Se tuntuu hyvin vapauttavalle!

Joskus tuntuu kuitenkin hyvälle ajatella Suomea. Tuntea hieman koti-ikävää. Onneksemme emme ole koskaan tarvinneet laittaa Costa Ricaan ja Suomea vastakkain. Päinvastoin, ne täydentävät hyvin toisiaan. Mutta, kun on syntynyt Suomessa ja asunut siellä suurimman osan elämästään, kaipaamme joskus joitain makumuistoja. Tai saunavastan tuoksua, koivun lehden heleän vihreää kauneutta, lumen sulamisen jälkeisten kevätpurojen iloista solinaa, läheisten pitkää halausta…

Kodin merkitys

Psykologi Edward Edinger kirjoittaa, että me voimme kestää miltei millaisia hankaluuksia tahansa, jos vain tiedämme niiden merkityksen. Merkityksettömyys on ihmiskunnan suurin uhka. Kotiemme suojassa voimme vain ihmetellä maailman menoa ja ajatella, että ehkä hyvinkin tällä kaikella tapahtuneella on merkityksensä.

Toivotamme teille jälleen kerran voimia ja terveyttä! Pysytään kaikki kodeissamme, sillä nyt sillä on myös laajempaa merkitystä!
Pura vida!

Tiukennuksia ja mielen huojennuksia – Koronan aikaa Costa Ricassa

Maailmastamme on hyvin nopeasti tullut pieni paikka; samat uutiset ja huolenaiheet täyttävät jokaisen kodin yli valtakunnan rajojen. Meitä kaikkia vastassa on näkymätön vihollinen, joka ei katso ihonväriä, äidinkieltä, uskontoa, seksuaalisuutta, sukupuolta tai poliittista vakaumusta. Maailma on nyt monien ihmisten silmissä enemmän kuin koskaan yhteinen olotila, enemmän kuin pelkkä pirstoutunut kartta tai kokoelma erilaisia hallinnollisia rakennelmia.

Tiukennuksia

Costa Rican koronan levinneisyys on edelleen maltillinen. Rajoituksia ja toimintaohjeita on tullut runsain mitoin ja niitä noudatetaan yllättävän hyvin. Totta kai jokaisessa maassa on omat individualistiset vastarannan kiisket, mutta kaiken kaikkiaan suurin osa ihmisistä tuntuu ymmärtävän asian vakavuuden. Mekin pesemme kätemme vartijan valvovan katseen alla ennen kauppaan pääsyä ja hyväksymme se, ettei sisään pääse kuin yksi perheenjäsen.

Ihmisten liikkumista tulevana viikonloppuna eli alkavana pääsiäisenä on suitsittu lisää. Ulkonaliikkumiskieltoa ei ole, mutta moottoriajoneuvoilla ajo on yöaikaan luvanvaraista. Pääsiäiseksi sääntöä on kiristetty lisää. Ajo on sallittu vain 17.00 asti ja vain niinä päivinä, kun auton rekisterinumeron viimeinen numero osoittaa. Ohessa taulukko.

Autolla ajon ratkaisee rekisterinumerosi viimeinen numero


Tämänkaltainen käytäntö ei ole täällä aivan uutta. Pääkaupunki San Jose’ on paikoin niin ruuhkainen, että sinne ajamista säädellään tiettyinä ruuhkapäivinä samalla periaatteella.

Tuleva juhla-aika tulee asettamaan täälläkin perinteisen tapakulttuurin todelliseen puntariin. Pääsiäinen on katolisen maan suurin juhla ja tapana on kokoontua suvun kanssa yhteen. Nyt kaikki uskonnolliset tapahtumat on peruttu sekä kaikki rannat ovat suljettu. Kodeissa käydään varmaankin kaikenlaisia keskusteluja puolesta ja vastaan. Uhitellaan ja vähätellään. Puhutaan järkeä ja katsotaan kauemmas tulevaisuuteen.

Onhan toki mielenkiintoista pohtia, miten korona vaikuttaa aatteisiin tai kulttuuriin? Mitä me opimme itsestämme? Miten suhtaudumme toisiimme, kun tämä kaikki on ohi? Jättääkö pandemia pysyviä jälkiä käyttäytymiseemme? Tai pitäisikö sen edes jättää? Mitä tämä näkymätön vihollinen opettaa meille paitsi sen, että meidän tulee pitää turvaväli ja muistaa käsienpesu?

Mielen huojennuksia

Korona ja korona! Pentele! Olkoonkin tämä outo vaihe elämämme historiallinen momentum, olemme päättäneet, ettei korona saa täyttää koko elämäämme ja lunastaa kallisarvoista aikaamme. Uutisvirta on loputon ja virtuaalinen maailma tulvii tauotta mielenkiintoisia ja koukuttavia yksityiskohtia. Sekaan mahtuu myös valeuutisia, salaliittoteorioita ja huijausviestejä. Kaikki tämä on vain laitettava jäähylle ja annettava ajatuksille lepoa. Luotava itse omannäköisiä huojennuksen hetkiä yhteiskunnan määrittämien tiukennusten keskellä.

Huojennuksen hetket! Ne, jos mitkä ovat hyvin omakohtaisia ja yksilöllisiä. Jokaisella ihmisellä on oma tapa päästä tähän vapaaseen tilaan, jossa mieli saa tyyneyttä ja iloa. Se on näinä aikoina erityisen tärkeä taito, sillä elämästämme on karsittu kaikki ulkopuolelta tuleva viihteellisyys pois. Olemme astuneet aikakoneeseen, aivan kuin palaisimme nuoruutemme pääsiäisen aikaan, jolloin oli itsestään selvää, että kaikki kaupat, huvitukset, elokuvateatterit ja tanssiravintolat olivat kiinni. Uskonnollisuus määritti myös sen, ettei kyläily ollut juhlapyhien aikaan sallittu. Miten me silloin tulimme toimeen? Ennen kuin rahalla tarjoiltu palvelukulttuuri laajeni ja avasi 24/7 palvelut ihmisten ulottuville?

Jos olisimme Suomessa, menisimme saunaan. Ehdottomasti, mutta koska meillä ei sitä täällä ole ja kaikki kuumat lähteetkin on suljettu, meidän on keksittävä aivan jotain muuta.

Yksi tapamme huojentua

Suuntaamme ylös vuorille, pääsemme kävelemään sinne suoraan omalta pihamaalta. Aurinko paahtaa täysillä kirkkaalta taivaalta, vain muutama höyhenenkevyt pilvi seuraa kulkuamme. Repussa eväitä ja juotavaa. Aiomme viettää täällä vaelluksella koko päivän.

Tilaa riittää

Vuorilla on tilaa ja tyhjyyttä. Täällä ei ole ihmisjoukkoja, vain korkeudessa avautuvat silmiä hivelevät maisemat. Mutta sinne on ensin kivuttava.

Avaruutta ja kauniita maisemia

Vuoristossa on jotain, joka tuo tervettä nöyryyttä. Ne saavat tuntemaan itsensä pieneksi. Nämä kiviset jättiläiset ovat seisoneet täällä kauan ennen meitä, ja tulevat varmuudella seisomaan meidän jälkeenkin.

Kuten aina, eväiden syönti on retkellä parasta. Jokainen suupala tuntuu erityiselle, jokainen kulaus juomapullosta maistuu raikkaalle, vaikka aurinko on jo kuumentanut sen lähes kiehuvaksi. Perusasioita tulee retkipäivän juhla-ateria.

Eväät maistuvat

Jälleen eteenpäin. Ohitamme kahviplantaaseja, hedelmätarhoja. Appelsiini- ja mandariinipuut pullistelevat satoa. Näemme viljelyksillään työskenteleviä maanviljelijöitä. He tekevät kovaa työtä jyrkillä rinteillä. Kuumuus hohkaa lapionvarresta!

On mukava huomata, etteivät ihmiset suhtaudu meihin -heidän maallaan oleviin muukalaisiin- epäillen tai vihamielisesti. Päinvastoin. He vilkuttavat ja huutelevat kauempaakin iloisina Pura vidaa! Elämä jatkuu siis normaalisti poikkeusoloista huolimatta. Näemme kuinka hedelmäpuiden oksat vetäytyvät edelleenkin kohti maata hedelmien painosta. Osa on jo tippunut maahan. Ja me jatkamme matkaa.

Alhaalla kaukaisuudessa näkyy kaupunki. Ihmiset sulautuvat taustaan ja luonto lunastaa maiseman itselleen.

Aina vaeltaessamme luonnossa, tunnemme olevani yhteydessä ympäröivään luontoon- ja maailmaan. Ajattelija Obmascikin sanoin: vuorilla on todellakin tapa tehdä ongelmistamme merkityksettömiä. Asioille tulee uudet ja tervehdyttävät mittasuhteet. Ajassa tapahtuvat ilmiöt ovat vain ohikiitäviä, vaikka ne tuntuvatkin juuri nyt kestävän ikuisuuden.

Kuumuus koettelee. Vuoren rinnettä ylös ja alas. On otettava suomalainen sisu käyttöön. Yli 20 km tässä kuumuudessa tuntuu jo happoina jaloissa. Hiki sumentaa näköä. Mutta …kele! Ei tässä mitään pullahiiriä olla. Eteenpäin. Periksi ei anneta! Joskus on mukava koetella omaa jaksamistaan, vaikkei tätä hampaat irvessä tehdäkkään.

Välillä taas evästauko, lepohetki ja loppurutistus kotiin. Sinne mieli jo halajaa…

Kotiin tultaessa en edes jaksa koskea kännykkään.

Toivotamme teille kaikille omannäköisiä huojennuksen hetkiä! Pysykää terveinä ja turvassa!

Enpä olisi uskonut – Erityistaitoja nämäkin!


Terveiset taas täältä Costa Ricasta!

Enpä olisi uskonut näkeväni tätä päivää! Eilen meillä oli kauppapäivä ja piipahdimme täydentämään ruokavarastojamme keskustan tuntumassa sijaitsevassa ruokakaupassa. Sillä välin, reilussa viikossa, jonka olimme pysytelleet omaehtoisessa karanteenissa kotonamme vuorilla, pieni kotikaupunkimme Atenas oli muuttunut suomalaisen kylän kaltaiseksi! Varsinkin ihmisten keskinäinen kanssakäyminen oli lähempänä suomalaista kuin perinteistä latinalaisamerikkalaista tapakulttuuria! Tullessamme kaupan käytävällä vastaan tuttua ticoa, tervehti hän meitä nostamalla kättään ylös. Siis mitä!?? Ja niin he tekivät myös kohdatessaan toisensa. Nostivat kätensä tai nyökkäsivät. Ei poskisuudelmia, ei halauksia. Ei kosketusta. Ei elehtimistä kasvojen lähellä. Ympärillämme oli yhtäkkiä tilaa! Ai hitto kun tuntui kotoisalle. Ainoastaan ticojen Pura Vida tervehdykset olivat entisellään. Ja hymy huulilla.

Olen lukenut viime päivinä lehdistä samankaltaisia huomioita. Yhtäkkiä suomalainen tapakulttuuri on trendikästä. Eikä vain trendikästä, vaan sanotaan, että sen avulla pelastetaan jopa ihmishenkiä. Ihan oikeasti!  Innostuin miettimään asiaa, ja totesin, että omaamme suomalaisina täällä muutamia muitakin verenperintönä saatuja erityistaitoja, joista on hyötyä näissä poikkeusoloissa. Joita muut joutuvat nyt opettelemaan. Tietenkin huomioiden, että kuvaan kokemuksiani 50 + vuotiaan naisen näkökulmasta. Tapakulttuuri muuttuu ja on muuttunut niin täällä kuin Suomessakin vinhaa vauhtia.

Taito antaa ja ottaa tilaa

Costa Rican koronatilanne on edelleen maltillinen ja ymmärtääkseni kaikkien sairastuneiden virustartuntojen lähde on vielä hahmotettavissa. Maa on ottanut napakat otteet viruksen leviämisen estämiseksi. Uusimpana määräyksenä kaikki uimarannat ja luonnonsuojelualueet on suljettu. Samoin lukuisat kirkot ja uskonnolliset yhteisötilat. Klo22.00 – 05.00 välisenä aikana moottoriajoneuvoilla liikkuminen on luvanvaraista. Luvattomasta liikkumisesta sakotetaan.

Täällä on ihmisiä kehotettu henkensä ja terveytensä varjelemiseksi karttamaan lähikontakteja. Pitämään 1, 8 metrin (6 jalkaa) fyysinen etäisyyden toiseen ihmiseen. 

1.8 metriä. Eihän se ole meille matka eikä mikään! Ei ollenkaan vaikeaa. Eihän se ole edes poikkeuksellista, vaan lähempänä ”meidän normaalia.” Suomalaisina olemme oppineet ottamaan – ja myös antamaan toiselle vapaan henkisen ja fyysisen tilan, oman reviirin. 

Vaikka onhan toki meidänkin ikäiset kansainvälistymisen myötä oppineet halauksiin ja poskisuudelmiin, niistä luopuminen ei tuota meille ongelmaa. Päinvastoin kuin Ticoille. Huomaan heidän yhä koskettelevan toisiaan. Huomaamattaan. Tavan vuoksi. Sehän on puolestaan heidän verenperintöään. 

Taito olla rauhassa

Costaricalaiset ovat vahvasti kytköksessä perheeseensä, sukuunsa ja omaan perhekirkkoonsa. Kiitämme nyt suomalaisesta mökkikulttuuria ja siellä hankittuja taitoja. Osaamme nauttia omasta rauhasta ja ottaa siitä kaiken irti. Viihdymme jopa itsemme kanssa. Parhaassa mahdollisessa seurassa siis, sanois vääräleuka savolainen. Siksi osaamme olla pienessä piirissä. 

Tiedämme, ettei välittäminen ja rakastaminen tarvitse jatkuvaa todistelua ja yhdessäoloa. Voimme pitää fyysistä etäisyyttä ja saman aikaisesti ylläpitää vahvaa henkistä läheisyyttä. Se on aiempien matkojen aikoina moneen kertaan empiirisesti todistettu. Teknologian tuomat innovaatiot toimivat maapallon molemmilta puolelta. Voimme olla yhteydessä milloin vain. Keskustella. Taltuttaa koronaan liittyvää epätietoisuutta ja pelkoa. Piristää ja hauskuuttaa toisiamme. Ja sitten, jälleen kun näemme, pääsemme halaamaan toisiamme, osaamme arvostaa toisen läsnäoloa ja elää tiiviimmin juuri tuossa hetkessä.

Sen vuoksi vetäytyminen karanteeniin ei meitä pelota. Olemme olemassa myös ilman toisten katsetta tai hyväksyntää. Tiedämme, että emme ole yksin, emmekä jätä ketään yksin. Täälläkin pidämme naapureina toisistamme huolta.Kysymme miten toinen jaksaa ja tarjoamme kauppa-apua. Olemmehan oppineet jo nuoruudessa naapuriapuun ja talkootöihin.

Taito olla käytännöllinen

Suomalaiseen luonteenlaatuun kuuluu tietynlainen järkevyys. Jopa ylijärkevyys. Lähdemme matkalle matalissa kävelykengissä tai mukavissa lenkkareilla, kun tiedämme kävelevämme matkalla pitkiä matkoja. Pukeudumme sään ja tilanteen vaatimalla tavalla. Meillä on myös järkevä reppu tai yliolanlaukku, jossa kulkee kartan lisäksi vesipullo, sateenvarjo, villatakki, aurinkolasit ja -rasva ja eväät pahan hetken varalle. Käytännöllisyys tarkoittaa myös sitä, että olemme oppineet varustautumaan. Ikäpolveni ihmiset, joilla ei ole ollut nuoruudessa 24/7 supermarkettia lähietäisyydellä, ovat tottuneet hankkimaan kaappiin ylimääräisen hernekeittopurkin tai kahvipaketin. 

Tämän vuoksi emme ole nytkään hukassa vaikka olemme toisella puolella maapalloa omaehtoisessa karanteenissa. Ymmärrämme, että poikkeusolot ovat käytännön sanelema asia.  Jos sairastumme, sillekkään emme voi mitään. Asia kerrallaan. Maailma on nyt pullollaan ristiriitaista tietoa, joka on liian helposti saatavilla sotkemaan mieltä ja ajatuksia. Tällaisina hetkinä on taito pysyä oleellisessa.

Taito touhuta 

Tähän erityistaitoon havahduin laittaessani tänään pyykkiä kuivumaan. Ulos palmujen väliin viritelle narulle, vuoriston tuuleen. Pyykkipoika kerrallaan. Tiedän, että vaatteet tuoksuvat sen jälkeen raikkaalle eikä niitä tarvitse silittää. Nautin tästä pienestä askareesta ja siksi käytän kuivuria vain pakon edessä.

Pyykki ja sen kuivattaminen. Arjen pienien askareiden tekeminen. Tämä on ikäpolveni rautainen taito, joka on aivan liian vähän arvostettu. Osaamme touhuta, puuhata ja värkätä. Vaatimattomissakin mökki olosuhteissa. Sinnehän meidän sydän aina halajaa. Luomaan lunta talvella  ja hakkaamaan halkoja kesällä. Möyrimään puutarhassa ja kasvimaalla. Tai sitten sisällä. Kodissa on aina kohennettavaa. Mitäs jos siirtäisi pöytälampun toiseen paikkaan? Tai vaihtaisi kaikkien huonekalujen paikkaa? Ompelisi jotain piristystä kodin sisustukseen?

Emme suomalaisina palkkaa heti ensimmäiseksi toista ihmistä tekemään asioita puolestamme. Ei yksistään siksi, ettei olisi varaa, vaan siksi, että haluamme tehdä itse. Nähdä käsiemme jäljen. Nautimme tekemisestä. Ja sitä tekemistä löytyy aina. 


Monelle saattaa olla vaikeaa, kun valmiiksi ohjelmoitu päivä- ja viikkoohjelma ei rullaakkaan entiseen tapaan. Kalenterista on poistunut joogaryhmät,  kirjapiirit ja yhteiset viikottaiset lounaat.

Vuorille on mukava mennä kävelemään. Meillähän on varastossa myös lapio, harava ja moottorisaha. Ja kaapissa paljon hyvää luettavaa.

Tsemppiä kaikille!

Totuushan on, että kyllä me tästäkin selvitään! Nyt on myös suomalaisilla aika oppia pyytämään apua ja ottamaan sitä vastaan. Siinähän me emme ole kovin hyviä.


Ja ainahan voi nauttia kupposen kuumaa – ja funtsata!

Voihan Korona! – Pysähdyksen paikka

Ulkoministeriö kutsui suomalaiset kotiin, mutta päätimme pysyä Costa Ricassa. Miksi?

Siksi, että otamme koronaviruksen ja sen torjunnan vakavasti. Tilanne on hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen maailmanlaajuisesti. Kyse on globaalista kriisistä ja kriisin tehtävä on pysäyttää. Joskus myös ihmisen on hyvä pysyä paikoilleen. Päätöksemme pysyä Costa Ricassa perustuu omaehtoiseen riskianalyysiin, jollaisia jokainen ihminen joutuu eri elämän tilanteissa tekemään. Pohtimaan eri vaihtoehtoja. Millainen toiminta on riskin luonteen vuoksi järkevää ja mihin toimintaan yksittäinen ihminen voi vaikuttaa?

Syy jäädä tänne on osin humanistinen. Matka täältä takaisin Suomeen on pitkä – ja emme halunneet ottaa lentokenttäaulojen ihmisruuhkaan liittyviä riskejä. Liikkeelle lähtömme lisäisi merkittävästi meidän koronaan sairastumisen todennäköisyyttä – ja siten myös pahimmassa tapauksessa tuomaan lisää muuntautuvaa virusta Suomeen.

Toinen syy jäämiseen on se, että emme ole ”tyypillisiä lomailijoita.” Emme asu hotellissa, vaan meillä on turvallinen tukikohta. Voimme tehdä ruokamme itse ja elää omaehtoista karanteenia rauhallisin mielin.

Ulkoministeriö mainitsee tiedotteessaan, että ulkomaille jäävät ihmiset voivat joutua tässä tilanteessa oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Ymmärrämme asian hyvin. Se on seurausta muuttuvista tilanteista.

”Aikuisina matkalla” elämänvalintaan on liittynyt koko ajan mukavuusalueen ulkopuolella olemisen hyväksyminen. Se on jopa syy miksi olemme tämänkaitaisen elämänmuutoksen valinneet. Joten hyväksymme tänne jäämiseen liittyvän riskin.

Costa Ricassa ja kaikkialla…

Costa Ricassa koronavirus tartunnat ovat kohtuullisuuden rajoissa ja viranomaisten tiedotus ja toiminta ovat olleet asiallista. Costa Rica laittoi rajansa kiinni samoihin aikoihin Suomen kanssa. Täällä annetussa viranomaistiedotteessa kerrottiin muun muassa turistiviisumien automaattisesta jatkamisesta. Maan rajojen sulkeminen on iso päätös mille maalle tahansa, myös Costa Ricalle, jolle matkailu on erittäin merkittävä tulolähde. Matkailusesonki on juuri nyt parhaimmillaan ja moni yrittäjä miettii kuumeisesti miten elättää jatkossakin perheensä. Ihmiset kokevat täälläkin pelkoa läheisten terveydestä. Surua äkkiarvaamattomista kuolemista.

Näissä tunteissa ihmiset ovat hyvin samanlaisia kulttuurista riippumatta. Huoli, paineet vyöryvät ihmiskunnan ylitse. Tällä hetkellä kaikkialla – niin siellä kuin täälläkin puolen maapalloa – koetaan pimeitä ja tuskaisia yön ”suden” hetkiä, jolloin sekunnit venyvät loputtoman pitkiksi ja varjot leikkivät mielen pimeissä sopukoissa.

Suomi on lähettänyt myös viestiä, että vaikka maamme laittaa rajansa kiinni, suomalaiset voivat aina palata kotiin. Olet aina tervetullut kotiin. Siinäpä lohduttava ja kaunis ajatus. Tämä kaikki vahvistaa vain näkemystämme, että Suomi on hyvä maa, se pitää kansalaisistaan huolta. Emme ole siis tehneet turhaan elämämme ajan töitä ja maksaneet veroja!

Yhteisöllisyys. Sitä painotetaan Suomessa ja täällä. Kaikkialla. Se perustuu yhteisyyden tunteelle ja pienille teoille. Vastuu on nyt ihmisillä, meillä kaikilla. Tehtävä pienimuotoisia riskianalyysejä ja oltava viisaita teoissamme. Monet uskaliaat ovat jo ennustaneet, että tästä maapallon pakollisesta pysähdyksestä voi seurata myös jotain hyvää. Se muuttaa perustavanlaatuisesti ihmisten elämän perspektiivejä ja jäsentää uudestaan elämänarvoja. Toivottavasti! Ainahan ihminen haluaa uskoa, että kaikella tällä on tarkoituksensa. Ainakin se on muistutus siitä, että elämä itsessään on arvokasta. Myös näinä elämän tuskaisina hetkinä.

Aurinko paistaa edelleen taivaalla. Kohta kesän lämpö ja valo tulee myös Suomeen. Täällä se on tallessa ja odottaa vain maapallon kiertymistä akselinsa ympärillä. Toivotaan, että kesän kuivuus ja lämpö hillitsevät epidemian leviämistä, koska on jo todennettu, että virukset kuolevat silloin nopeammin.

Pysymme siis täällä vuorilla ja annamme tuulten puhdistaa ilmaa ja auringon lämmön sulattaa turhat pelot ja murheet. Toivotamme terveyttä teille kaikille! Stay safe!

Säätiedot

San José
hajanaisia pilviä
24 ° C
24 °
24 °
78 %
4.1kmh
75 %
la
23 °
su
23 °
ma
26 °
ti
26 °
ke
23 °

Seuraa meitä somessa!

154FanitTykkää
490SeuraajatSeuraa