18.4 C
San José
perjantai, 03.02.2023, 07:13
Koti Blogi

Terveiset jälleen Costa Ricasta!

Costa Rican luonto pullistelee juuri nyt rehevyyttä; kaikkialla, mihin silmä kantaa näkyy vihreän eri sävyjä. Palmujen lehvistöt  kiiltävät iltapäivän sateen jäljiltä. Sadekausi alkaa olla lopuillaan, joten saamme päivisin tuntumaa pilvettömältä taivaalta paahtavasta auringosta. Siitä valosta, joka nostaa olemisen väreet ihon pintaan ja lämmöstä, joka säteilee syvälle sisimpään.

Vihreys ympäröi meitä täällä Ciosta Ricassa

Frankfurtin lentoaseman toiminta oli jo lähes samankaltaista kuin ennen koronaa. Ravintolat ja kahvilat olivat auki ja niissä oli jo pöydät ja tuolit asiakkaiden käytössä. Muutama kuukausi sitten oli aivan toisin. Maskit ovat edelleen pakolliset koko lentomatkan ja terminaaleissa oleskelu ajan (Helsinki – Frankfurt    – San Jose),  joten kaikkine odotteluineen jouduimme pitämään maskeja lähes vuorokauden yhteenmenoon. Mutta siihenkin on jo tottunut.

Lentomatka Suomesta Frankfurtin kautta Costa Ricaan sujui  jouhevasti. Ennen lentoa tuli täyttää netissä 72 tuntia (nykyisin 48 tuntia)  ”Health pass” -nettilomake, jossa kysellään mm. terveydentilasta, matkan päämäärästä Costa Ricassa ja otetuista  koronarokotetteista. Kun on asianmukaiset koronarokotteet ja niistä todistus, välttyy muilta vaatimuksilta, kuten koronatestiltä ja erillisiltä koronavakuutuksilta. Suomalaisenahan meillä on käytössä EU-rokotustodistus, joka hyväksytään tännekin, tosin lomakkeeseen täytyy merkitä molemipien rokotteiden saantipäivät näkyviin. ( EU-passissa näkyy vain viimeisin). Viimeisestä rokotteesta täytyy olla 10 päivää ennen maahan tuloa.

Paluu Costa Rican kotiimme oli helppoa, koska kaikki ympärillämme on jo tutumpaa. Kaikenlaista puuhaa riittää, kuten auton huoltoa, puutarhan hoitoa, kaupassa käyntiä, pyykkäämistä. Mutta asia kerrallaan, aivan kuten kotimaassakin. Arkisia asioita, jotka tekevät elämästä elävän ja kotoisan.

Emme kiirehdi mihinkään. Nautimme maiseman ja kulttuurin vaihdoksen antamasta ihmetyksen tunteesta. Katselemme ympärillämme avautuvia luontoäidin runsaita ihmeitä. Aivan kuten teimme vastaavasti Suomeen tultaessa. Ne ovat niitä ainutlaatuisia ihmetyksen hetkiä, jolloin tuntuu kuin olisimme juuri syntyneet tähän maailmaan.  

Heräämme aamuisin ikkunan takaa kuuluviin papukaijan ja tukaanien ääniin. Annamme aamunkoiton ensimmäisten valonsäteiden siivilöityä ikkunaverhojen lävitse. Tuo pehmeä kirkkaus on kuin rakkaus itse. Joskus on vain mukava antautua elämälle ja leijua irrallisena olemisen ilossa. 

Huomaan tässä luovuuden leijunnassa myös kirjoittamisen haluni virkistyvän. Puhallan siis blogiimme jälleen eloa. 

Pura vida!

Kaikki tapahtuu rakkaudesta – Ihmeiden Basilika

Monet meistä haluavat uskoa siihen, että ihmeet ovat mahdollisia. Varsinkin elämän hankalina hetkinä tulee usein toivottua ihmettä, joka muuttaisi kaiken paremmaksi.  Juuri näille hetkille Costa Ricassa on oma erityinen paikkansa, roomalaiskatollinen basilika Basílica de Nuestra Señora de los Ángeles (The Our Lady of the Angels Basilica). Basilika sijaitsee Cartagossa, Costa Rican entisessä pääkaupungissa. 

Basílica de Nuestra Señora de los Ángeles (The Our Lady of the Angels Basilica) Costa Ricassa

Ihmeiden patsas – tumma madonna 

Astuessamme sisään basilikaan, ymmärrämme heti, että kirkko on erityinen. Sen ylevä ja koristeellinen arkkitehtuuri poikkeaa muista Costa Rican kirkoista. Basilika on pyhitetty Nuestra Señora de los Ángelesin neitsyelle. Suomennettuna sitä voisi kutsua Neitsyt Marian kirkoksi.

Basílica de Nuestra Señora de los Ángeles (The Our Lady of the Angels Basilica) – kuva sisältä

Pelkkä kaunis rakennus useine ja upeine pylväineen, sivualttareineen ja alttaritauluineen ei kuitenkaan tee kirkosta erityistä, vaan sen taustalla on hieno tarina. Tämän tarinan keskiössä on pieni patsas, joka esittää Neitsyt Mariaa kantamassa Jeesus lasta. Legenda väittää, että pikkutyttö löysi tuon pienen patsaan metsän kätköistä juodessaan vettä kallion uumenista virtaavasta lähteestä. Hän ihastui patsaaseen  ja vei sen kotiinsa.

Herättyään seuraavana aamuna hän huomasi, että patsas oli kadonnut ja etsintöjen  jälkeen patsas löytyi juuri samasta paikasta kuin aiemmin. Tyttö hämmentyi tuosta ihmeestä ja vei patsaan papille. Pappi lukitsi patsaan varmuuden vuoksi pieneen laatikkoon.  Seuraavana aamuna patsas oli kadonnut – ja jälleen se löytyi samasta paikasta.

Tuohon aikaan kaupunkiin rakennettiin uutta kirkkoa, mutta rakentaminen ei kuitenkaan edennyt, koska se tuhoutui  toistuvasti maanjäristyksissä. Niin  monta kertaa, että kirkon sijainti päätettiin lopulta siirtää patsaan löytymispaikkaan. Sen jälkeen rakennustyöt saatiinkin onnistuneesti  ja nopeasti päätökseen.  Monet ihmiset ajattelivat, että maanjäristykset olivat vain merkkejä siitä, että Neitsyt Maria halusi basilikan rakennettavan juuri kyseiselle paikalle. Virtaavan lähteen äärelle.  

Tumman värin vuoksi patsasta kutsutaan lempeästi tummaksi madonnaksi, La Negritaksi tai Reina de Cartagoksi (Cartagon kuningatar). Hyvin pian huomattiin, että patsaasta huokui suuria parantavia voimia. Sana noista ihmeistä alkoi kiiriä ja sairaat ihmiset tulivat pitkienkin matkojen päästä katsomaan patsasta toivoen samalla parantumisen ihmettä. Legendan mukaan näitä ihmeitä alkoikin ilmetä useasti. 

Vuonna 1824 Paavi Pius IX julisti patsaan Costa Rican suojeluspyhimykseksi. Vuonna 1862 Paavi lisäsi julistukseen kohdan, jonka mukaan jokainen, joka tekee pyhiinvaelluksen kirkkoon, saisi täydellisen anteeksiannon synneistään. Pyhimyksen juhlaa vietetään joka vuosi 2. elokuuta. Se on nykyisin kansallinen vapaapäivä Costa Ricassa, ja lähes 2-3 miljoonaa ihmistä eri puolilta maata tekee vuosittain pyhiinvaelluksen Basilikaan. Pyhiinvaellus, jota paikallisesti kutsutaan Romeriaksi, on yksi Costa Rican vanhimmista, suosituimmista ja kestävimmistä kirkollisista perinteistä.

Jo ennen virallista juhlapäivää basilika on laajan pyhiinvaelluksen kohde. Suurin osa ihmisistä liittyy 22 kilometrin kävelyyn nykyisestä pääkaupungista San Josésta basilikaan. Osoituksena hurskaudestaan ​​monet ihmiset ryömivät polvillaan kirkon pitkän käytävän ovelta alttarille. Basilika on auki joka päivä. Ihmiset käyvät rukoilemassa siellä tarpeen vaatiessa ja myös osoittavat kunnioitusta ryömimällä polvillaan muulloinkin kuin pyhiinvaelluspäivänä.

Alkuperäinen pyhimyksen patsas säilytetään kultaisessa kuoressa basilikan sisällä. Näköispatsas löytyy suurennettuna basilikan puutarhassa.

Ihmeiden lähde

Basilikan takana löytyy myös pienen tytön löytämä lähde, tosin  luonnonmukainen lähde, hieman modernisoituna versiona.  Pyhiinvaeltajat ottavat edelleen siitä vettä peseytyäkseen ja juodakseen. Tutkijat ovat havainneet veden olevan juomakelpoista, vaikka veden puhdistamiseen ei käytetä suodatusta tai kemikaaleja. Pyhiinvaeltajat eivät juo vettä vain sammuttaakseen janoaan, vaan siksi,  että  lähteen vedessä uskotaan olevan ihmeellisiä parantavia voimia.

Sanotaan, että ihmeiden kokemiseen tarvitaan vain kolmea asiaa: pyytäminen, uskominen ja vastaanottaminen. Kaikki ihmeet, jotka ilmestyvät, tapahtuvat rakkaudesta. Ne, jotka pyytävät esimerkiksi parannusta sairauksiin, asettavat Neitsyt-patsaan viereen pieniä medaljongeja, hopeisia mitaleja tai kolikoita. 

Puolestaan ne onnekkaat, jotka ovat saaneet kokea ihmeen, lahjoittavat pyhimykselle kiitokseksi muun muassa riipuksia, jotka symboloivat tapahtunutta ihmettä. Nämä riipukset voivat olla ”parantuneiden ruumiinosien” muotoisia, tai ne voivat olla sormuksia, taloja, kehtoja tms. Ihmiset jättävät myös pitkiä kirjeitä ja valokuvia, jotka osoittavat ihmeteolle todisteita ja todistajia. Basilikassa yhteydessä sijaitsevassa museossa on nähtävillä sekä ihmeiden pyyntöesineitä että kiitoslahjoja.  

Ovatko ihmeet edes mahdollisia? 

Ihmeet tapahtuvat vain rakkaudesta. Niin legenda kertoo.  Sinun tulee vain pyytää sitä, mitä haluat, uskoa – ja ottaa se vastaan. Kuulostaako liian uskomattomalta ollakseen totta?  

Länsimaalainen ajattelu torjuu kaikenlaiset ihmeet. Tiede – ja ennenkaikkea filosofia on pyöritellyt asiaa hyvin monesta näkökulmasta. Pääteoksessaan An Enquiry Concerning Human Understanding (1758) filosofi David Hume katsoi, että ihmettä ei tule pitää tapahtuneena, paitsi jos olisi suurempi ihme, ettei sitä olisi tapahtunut. Hume kirjoitti: 

Mikään todistus ei ole riittävä todentamaan ihmettä, ellei todistus ole sellainen, että todistuksen virheellisyys olisi suurempi ihme kuin asiantila, jonka se pyrkii todistamaan. (Wikipedia)

Tätä periaatetta kutsutaan Humen puntariksi. Hume itse määritteli ihmeen luonnonlaeista poikkeavaksi tapahtumaksi. Ciceronin mukaan mitään ei tapahdu ilman syytä. Koska kaikki, mikä voi tapahtua, myös joskus tapahtuu, ei mitään voi pitää ihmeenä. 

Menemättä syvällisempään analyysiin, tieteellinen selitys ihmeistä tässä hetkessä tuntuu liian kapealle. Päätän itse kokeilla. Juon lähteestä vettä. Ripottelen sitä varmuudeksi myös päälleni. Muistelen ohjetta: pyydä, usko ja ota vastaan. Jos jotain tulee tapahtumaan, se kaikki tapahtuu vain rakkaudesta. Tässä iässä elämää on syytä laajentaa ajatteluaan, ei kaventaa. 

Hyvää Joulua!

Vuoroin vieraissa – juhlantuntua Costa Ricassa

Kulttuuriset erot ovat totta tosiaan elämän rikkaus! Jokaisessa maassa ja maailmankolkassa on omat vakiintuneet juhlapäivänsä ja myös tavat juhlistaa niitä. Olemme  päässeet Costa Ricassa asuessamme osallistumaan hyvin monenlaisiin ja erilaisiin juhlallisuuksiin ja kyläkutsuihin niin paikallisten ticojen kuin täällä asuvien ulkomaalaisten kanssa. Kuvaan seuraavassa postauksessa kolme – suomalaisesta perinteistä poikkevaa tapaa tai syytä –  juhlia ystävien kanssa. Kevyesti ja mutkattomasti.

(En laita oheen valokuvia ko, juhlista, koska juhla paikkana ovat olleet toisten ihmisten yksityiset kodit).

Enemmän hankkii ystäviä pöydän kuin hengen antimilla – Publilius Syrus

Thanksgiving day (Kiitospäivä)

Costa Rican kongressi päätti hyväksyä tänä vuonna lakiehdotuksen, jolla kannustetaan juhlimaan marraskuun viimeisenä torstaina kiitospäivää. Tämän myötä he  toivovat  ”kiitollisuuden ja ystävällisyyden hengen vahvistavan perhearvoja ja rauhanomaista rinnakkaiseloa maassa”.  Vaikka kongressi ei puoltanut kiitospäivän olevan yleinen, palkallinen vapaa päivä,  sen halutaan luovan erityisiä harmonisia hetkiä ystävien ja perheen kesken hyvän ruuan äärellä. 

 Kiitospäivän idea on saanut osakseen myötämielisyyttä, mutta myös vahvaa kritiikkiä. Kiitospäivän idea on lainattu suoraan  kanadalaisten ja amerikkalaisten kulttuurista – ja päivän lanseeraamisen taustalla on ollut  vahvasti  Costa Rican matkailusektori. Päivän uskotaan houkuttelevan Costa Ricaan tuhansia kanadalaisia ja amerikkalaisia turisteja. Kiitospäivää pidetään  ”kulttuurisena loisena”, sillä vastustajien mukaan ”kiitospäivän idea ei liity mitenkään Costa Rican rikkaisiin, monimuotoisiin ja ainutlaatuisiin perinteisiin. Se ei linkity mitenkään maan kulttuurihistoriaan, perinteisiin tai ”esi-isien viisauteen.”

Oli miten oli. Kiitospäivä on jo muutamien vuosien aikana – vaikkakin epävirallisena juhlpäivänä – kasvattanut suosiotaan ticojen keskuudessa.  Hotellit ja ravintolat tarjoavat usein kiitospäivän aterioita ja järjestävät tapahtumia ja paraateja kiinnostuneille. Vaikka kaikki eivät ymmärrä juhlan takana olevaa historiaa, useimpia kiinnostaa kiittämisen ja kiitollisuuden syvällinen merkitys.

Ottamatta kantaa kiitospäivän tarpeellisuuteen, sen virallistamiseen, olemme saaneet viettää kiitospäivää jo aiemmin kanadalaisten perinteiden mukaisissa juhlallisuuksissa. Juhlien pääroolissa on herkkuja notkuva ruokapöytä – ja kiitollisuus. Pöydän äärellä istuvan tulee jokainen vuorollaan kertoa oma kiitollisuuden aihe. Olipa kiitospäivä sitten kenen keksintö tahansa, päivän sanoma – kiitollisuus – on erittäin koskettava ja  merkittävä. Kuinka usein pydähdymme osoittamaan kiitollisuutta elämää kohtaan? Olemaan kiitollinen siitä mitä meillä on, eikä ainoastaan sitä, mitä meiltä puuttuu…

Ei ole lohdullisempia sanoja kuin hiljaisuus, eikä kauniimpaa kieltä kuin toisten kuunteleminen – tuntematon

Happy hour

Kanadalainen ja amerikkalainen tapa tämäkin. Tervetuloa luoksemme ja koodina ”happy hour.” Tämä on osoittautunut erittäin mutkattomaksi tavaksi kutsua ystäviä vieraaksi. Tällöin vietetään hetki yhdessä ( eli noin tunnin verran). Tarjoiluna on jotain hyvin yksinkertaista, kuten valmissnacksejä, cocktailia, lasi viiniä tai alkoholitonta mehua. Tärkeintä ei ole niinkään syöminen vaan ihmisten kohtaaminen, kevyt ajatusten  vaihto. Tapa on mutkaton, sillä tapaaminen järjestetään yleensä iltapäivällä vielä valoisan aikaan ja  ulkoterassilla. Kukaan ei siivoa kotiaan katosta lattiaan tai mieti astioiden sopivuutta lautasliinoihin. Helppoa sekä isäntäväelle että vieraille. Vieraiden ei kuulu tai oleteta tuovan  mitään lahjaa tai tuliaista mukanaan. 

Saat kahdessa kuukaudessa enemmän ystäviä kiinnostumalla heistä kuin kahdessa vuodessa yrittämällä saada heitä kiinnostumaan itsestäsi – Dale Carnegie

Progressiivinen illallinen 

Progressiivisen (vähitellen etenevä) illallisen kulttuurinen tausta on minulle epäselvä, mutta olemme osallistuneet sellaiseen jo muutamaan kertaan. Illallisen ideana on, että ystävät (meidän tapauksessa neljä lähinaapuria) kutsuvat toisensa kylään siten, että kaikki kokoontuvat sovitusti ensimmäiseen taloon. Isäntäväki tarjoaa vieraille valintansa mukaiset alkupalat juomineen. Etukäteen määrättömän ajan jälkeen, osallistujat siirtyvät vieraaksi toiseen taloon, jossa syödään salaatti juomineen, kunnes on taas aika siirtyä kolmanteen taloon syömään pääruoka (yleensä keitto) ja viimein neljänteen taloon, jossa tarjoillaan jälkiruoka juomineen. Jokaisen talon väki saa olla illan aikana isäntäväkenä että vieraana. Parhaimmillaan tähän kierrokseen menee monta tuntia! Progressiivisen illallisen toteutustapa keventää yhden perheen ruuanlaittovastuuta ja siirtymät (meillä kävelymatka) taloihin antavat vatsalle tilaa sulatella pöydän antimia ja mielelle aikaa taas orientoitua uuden kattauksen ääressä. 

Tässä pieni pintaraapaisu kohtaamistamme erilaisista vierailutavoista. Kulttuurit kohtaavat, sekoittuvat, marinoituvat ja muuttuvat.  

Kiitollisena kaikesta kokemuksista. Pura vida. 

Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsessään. Jokainen ihminen on osa mannerta, osa kokonaisuutta – John Donne.

Ihan tavallinen päivä Costa Ricassa

Meiltä usein kysytään: ”Miten te siellä Costa Ricassa oikein teette? Miten te saatte aikanne kulumaan?”

Tässä kuvaus yhdestä, ihan tavallisesta päivästä. Tämä kirjoituksen tarkoituksena on myös herättää kirjoittamisen ilo. Joskus luovuus uinuu ja vetäytyy lepäämään. Kuten syksyinen luonto. Mutta nyt tunnen, että on taas sanojen ja lauseiden aika – herättää blogi taas elämään.

Heräämisen lumous

Verhojen välistä pilkistää lupaus auringosta ja lämmöstä. Avaan verhot auki sepposen selälleen. Näen kuinka nousevan auringon säteet leikittelevät sadepisaroiden pinnalla. Palmujen lehvistöt säihkyvät kuin ne olisi puettu timantteihin.

Hengitän luonnon runsautta ja ihastelen luonnon uskomattoman syvää vehreyttä.

Auringon valo voimistuu voimistumistaan ja pian se on kivunnut korkeuksiin, omalle ikiaikaiselle paikalleen taivaanlaelle. Viimeiset yön varjoissa viihtyneet usvapilvet kiirehtivät vuorenrinteeltä alas solaan ja pujahtavat rinteen onkaloihin ja koloihin. 

Värikkyyttä aamuun

Ensin hieman aamiaisen valmistelua, kuppien kilinää ja kahvimyllyn rahinaa. Aamiaisen sisältö ei sinänsä kovinkaan poikkea siitä mitä söisimme Suomessa. Toki tropiikin tuoreita ja erilaisia hedelmiä on runsaammin tarjolla. On mukava kokeilla uusia lajikkeita. Tänään kokeilemme punaista pitayaa (suom. pitaija). Tätä miehen kouran kokoista kaktushedelmää esiintyy täällä useammin keltaisena, mutta paikalliset viljelijät ovat löytäneet myös tämän hehkuvan lajikkeen viljeltäväkseen.

Halkaistun hedelmän voi syödä lusikalla tai toki sen voi pilkkoa tai lohkoa pieniksi kuutioiksi vaikka jugurtin päälle tai syödä sellaisenaan.

Hedelmä maistuu oikeastaan hyvin miedolle. Pyörittelemme makua – ja toteamme sen löytyvän jostakin mesimarjan ja kiiwihedelmän välistä. Hyväähän se on, varsinkin kun syö sen hieman viileänä. Hedelmässä sanotaan olevan paljon antioksidantteja ja tekevän erityisen hyvää vatsalle. Tätä ostamme uudestaankin.

Tarjolla parhaat joogaohjaajat

Ennen aamiaista suuntaan kuitenkin ulos. Lämpö suorastaan houkuttelee nikamia ja niveliä oikenemaan ja menemään takaisin ryhtiin. Otan mallia lähipuun oksalla istuvasta kotkasta, joka on avannut suuret siipensä ja kuivattelee niitä auringossa. Kädet siis suurella kaarella sivulle ja sitten ylös ja alas. Muutama nopea ravistus. Pientä lempeää pään kääntelyä ja hartioiden pyöritystä. Yhtäkkiä kotkan hahmo terästyy ja pyrähtää lentoon… Lieneekö nähnyt maukkaan aamupalan?

Tukaani hypähtelee oksalla. Otan itsekkin pari tasaloikkaa. Keikuttelen itseäni puolelta toiselle. Huojun kuin mieto tuuli puun oksistossa.

Naurahdan. Minulla on tarjolla täällä maailman parhaat joogaohjaajat. Intuitiivista venyttelyä, ilman pakkoa ja tiukkaa ohjelmaa. Annan kehon kertoa mitä se kaipaa ja tarvitsee.

Rauhallinen pitkä sisään ja uloshengitys. Tunnen voimakkaan energivirran lähtevän liikkeelle sisälläni. Sykkivä energia juoksee päästä varpaisiin. Mieleni valtaa suunnaton kiitollisuus. Miten hienoa olla tässä hetkessä hereillä ja tuntevana. Tässä iässä. Elossa ja elävänä.

Ajan määräämätön hetki

Aamukahvi valmistuu. Tumman vastajauhetun pavun tuoksu leijuu houkuttelevana mukissa. Meillä on onneksi vielä hieman jäljellä edellisen kauden papuja. Uudet kahvipavut jo punertuvat pihamme pensaissa. Reilun kuukauden päivän päästä pääsemme noukkimaan uutta satoa talteen.

Aamukahvihetki. Siitä on hyvän päivän aloitus tehty. Hetki, jonka kesto on ajassa määräämättömän. Kahvin siemailun lomassa suunnittelemme päivän askareita tai tulevien viikkojen tapahtumista, filosofoimme tai keskustelemme maailman poliittisista tilanteista. Pohdimme ihmisten pimeää puolta, vallanhalua, julmaa tuhovoimaa ja kaikkea sitä maailmassa tälläkin hetkellä tapahtuvaa hulluutta ja toivomme, että viisaus voittaa mielivallan.

Joskus, kuten tänään istumme aivan hiljaa, sanomatta sanakaan ja annamme ympäröivän luonnon puhua.

Työniloa

Aloittelemme vähitellen arjen työt. Kodin talous- ja huoltotöitä riittää. Joskus se vaatii kipuamista katolle. Timo perkaa tänään palmujen oksia, muuten niiden paino tuulessa särkee tiilet katolta. Milloin katolla, milloin puussa, milloin kaivamassa ojaa tai tekemässä puutarhatöitä. Työniloa parhaimmillaan.

Luonto kasvaa sadekaudella vauhdikkaasti. Kaikkialta voi aistia kasvun voiman. Lehtiruodot venyttävät itseään ja koettelevat omia rajojaan. Nurmikon heinät kutittelevat kilvan toisiaan ja kukkien aihiot kilpailevat jo asemistaan luonnon upeassa kiertokulussa. 

Siestan aika

Ennen lounasta pulahdus uima-altaaseen. Vesi raikastaa ja herättää ruokahalun. Tänään on ruokana lähiruokaa: tonnikalaa vihannespedillä. Tuoreessa tonnikalassa on maku tallella. Se maistuu toki paremmalle kuin pakastealtaasta noukittu tai pelttipurkkiin ahdettu tonnikalasäilyke.

Lounaan jälkeen alkaa sataa. Ensin tulee pieniä pisaroita. Kuin varoituksena meille:

”On siestan aika, menkäähän lepäämään, sillä pian alkaa luonnon oma salsa soimaan!”

Sateen ensirytmit voimistuivat ja pian tuleekin sadetta taivaan täydeltä. Isoja märkiä pisaroita. Olemme huomanneet, että täällä tropiikissa kaikki tapahtuu isosti ja näyttävästi.

Sade ei sinänsä ole mitenkään erikoista tähän vuodenaikaan, päinvastoin, elämme sadekautta. Kuten tänäänkin, aamupäivisin aurinko helottaa kirkaalta taivaalta, kunnes on iltapäiväsateen aika.  

Edellisellä viikolla saimme tuntea naapurimaan Nigaraguan ylitse vyöryneen syklonin, voimakkaan matalapaineen voimaa. Vaikka myrskyn silmä meni kaukana ohitsemme, sen roiskeet tuntuivat myös täällä Costa Ricassa. Sateen määrä oli sykloonin tapaan runsasta.

Paikallisten mukaan tänä sadekautena sateet ovat olleet poikkeuksellisen runsaita. Esimerkiksi kuukausi sitten runsaat sateet saivat joet tulvimaan ja voimakkaasti virtaava vesi huuhtoi mennessään kaksi joen ylittävää siltaa mukanaan. Nyt joudumme kiertämään autolla normaalia pidemmän matkan päästäksemme esimerkiksi kauppaan. Emme ole kuitenkaan umpikujassa, kuten jotkut ihmiset lähialueellamme ovat. Suunnitelmia siltojen uudelleen rakentamiseen on kuulemamme mukaan aloitettu, mutta milloin se konkreettisesti tapahtuu… tietäneekö sitä vielä kukaan. Pura vida!

Paikalliskulttuuria

Odottelemme sateen hellittämistä ennen kuin lähdemme paikalliselle vihannestorille. Ostamme viikottaiset vihannekset ja hedelmät suoraan paikallisilta tuottajilta ja maanviljelijöiltä.

Sieltä saa muutakin, kuten kalaa, kanaa ja lihaa. Käsintehtyjä shipsejä, leivonnaisia ja leipää. Käsitöitä.

 

Nyt on mamon chino -hedelmien (suom. Rambutaani) aika. Rambut tarkoittaa hiuksia, ja nimi on tietenkin helppo johtaa hedelmän karvaisesta ulkonäostä. Hedelmää on latinokulttuurissa pidetty perhesovun ja romatiikan symboleina. Niitä suositellaan poikalapsen toivossa laittamaan kuivattuna sängyn alle. (Sen sijaan Suomessa laitetaan kirves)

Mikäpä sen romanttisempaa kuin kuoria rakkaalleen mamon chino ja ojentaa kuoren alta paljastuva läpikuultava hedelmänliha syötäväksi. Sen sisällä on kova ruskea siemenkivi, jota ei syödä. Pidin aluksi tätä pientä hedelmää pelkkänä virkistävänä välipalana, kunnes luin, että hedelmä on erittäin mineraalirikas (kalium, kalsium, magnesium, jodo, kromi, sinkki, seleeni, kupari, rauta, mangaani, rauta, fosfori ja natriun. C, B1, B2, B5, B6, B9, B12, KE ja H vitamiineja. Että sellainen pikku vaatimaton hedelmä tämä mamon on.

Paikalliset myyjät ovat iloisia ja puheliaita. Heidän kanssaan on hyvä harjoitella espanjankieltä. Sana sieltä, lause täältä ja ostosten teko sujuu mallikkaasti. Tapaamme torilla myös tuttuja. Vaihdamme kuulumisia ja sovimme tapaavamme toisemme piakkoin. Yhteinen illanvietto hyvän ruuan ääressä on aina paikallaan.

Taivaallista viihdettä

Takaisin kotiimme ajaessa kuulemme kaukaa ukkosen kuminaa. Lämpö ja kosteus suosivat ukkosia. Siksi tähän aikaan tropiikissa esiintyy lähes päivittäin ukkosia. Onneksi ne usein ovat vain kaukaista kuminaa taivaanrannalla. Lähes joka ilta katselemme runsasta, äänetöntä salamointia, tuota taivaallista ilotulitusta vasten pimeää taivasta.

Ennen nukkumaan menoa suljen jälleen verhot. Paikalliset sanovat kuivan kauden alkavan marraskuun puolella. Ensin sateet harvenevat, kunnes lakkaavat viideksi kuukaudeksi. Sateen ropina tuntuu juuri nyt kovin kotoisalle. 

Nukahdamme käsi kädessä. Yksi ihan tavallinen päivä Costa Ricassa haipuu pimenevään yöhön. 

Rauha, rakkaus ja reggae! – Karibian sykettä Costa Ricassa

Costa Rica rajoittuu idässä Karibianmereen ja lännessä Tyyneenmereen. Karibianpuolen rantaviivaa on 201 kilometriä Panaman ja Nicaraguan välillä. Sitä kutsutaan täällä usein ”toiseksi Costa Ricaksi, koska se on monella tapaan hyvin erilainen kuin Tyynenmeren rannikko.

Costa Rica on Tyynenmeren ja Karibianmeren aaltojen syleilyssä

Aiemmat rantaretkemme on suuntautuneet Tyynenmerelle puolelle. Lähinnä käytännön syistä, sillä se sijaitsee lyhyemmän automatkan päässä kodistamme. Ajatus Karibianrannasta ja sen erilaisesta tunnelmasta kuitenkin kiinnosti meitä – ja niinpä eräänä kauniina aurinkoisena päivänä päätimme lähteä matkaan ja ottaa siitä itse selvää…

Autenttisuutta ja vähemmän tungosta

Timo oli oikeassa: ”automatkaan on varattava aikaa.” Tie on mutkainen ja kapea, vaikka sitä on pyritty ajan oloon kunnostamaan. Tiedossamme on myös fakta, että joihinkin Karibian rantakohteisiin ei pääse kuin veneellä. Ranta on myös kaukana kansainvälisistä lentokentistä. Tästäkin syystä monet matkailijat valitsevat Tyynenmeren rannikon Karibianrannan sijaan.

Kuten sanotaan, kolikolla on kaksi puolta. Matkan teon vaikeus on pitänyt suuret turistijoukot – ja sen myötä tulevan laajamittaisen kehittämisen- loitolla. Rannalta ei löydy suuria hotelleja tai ketjuravintoloita. Juuri se on osa syy siihen, miksi Karibianpuoli osoittautui myös meidän mielestä viehättäväksi. Täällä on oma autenttinen tunnelmansa. Majoitusvaihtoehdot ovat itsenäisiä ja yksilöllisiä boutique-hotelleja tai retkeilymajataloja. Jokaisen kukkarolle sopivia.

Löysimme ehdottomasti mieleisen boutique-hotellin, jossa oli kaikki mitä toivoimme. Kuten upea, hyvinhoidettu puutarha.

Rauhallinen tunnelma avautuu heti ovelta

… ja erittäin rauhallinen tunnelma. Ja aivan rannan tuntumassa.

Pieni kaunis talo Karibianrannalla

Jo lyhyen hetken päästä olimme valmiita toteamaan: täällä Karibianpuolella on ehdottomasti rennompaa! Vähemmän tungosta, enemmän rauhaa ja tilaa oleskella. Täällä on helppo sulautua paikallisten sekä reppureissaajien, surffaajien ja luontomatkailijoiden joukkoon.

Rastafarin värähtelyt

Karibian puolella kulttuuri on monipuolinen ja hyvin erilainen kuin muualla Costa Ricassa. Noin kolmasosa väestöstä on Jamaikalta. Tämä kulttuurien sekoitus luo erityisen näyttävän, mutta hyvin harmonisen tunnelman katukuvaan

Jamakkalaisen väestön näkyy ja kuuluu täällä ns. rastafarismissa. Se näkyy kaikkialla.Kuten puna-kelta-vihreä värityksenä. Rastafari on 1930-luvulla Jamaikalla syntynyt uskonto ja elämäntapa, joka on täällä Costa Rican Karibian rannikolla saanut omat muotonsa – ja joista en todellakaan tiedä juuri mitään. Sanotaan, että monen rastafarin eli rastan elämäntapaan kuuluu kannabiksen poltto hengellisistä syistä, puhdas ruoka ja rastatukka. Myös yhteisöllisyys ja luonto ovat rastafareille tärkeitä. Ja reggae musiikki!

Vihreä- keltainen ja punainen väritystä kaikkialla. Ja reggae soi.

Tältä alueelta löytyy vielä edelleen vahvoja alkuperäiskansojen yhteisöjä, erityisesti Talamancan alueella. Heidän keskuudessaan on vahva luonnonlääkintäkulttuuri – ja he myös myyvät näitä luonnonlääkkeitä halukkaille. Näissä yrteissä voi olla huumaavia aineista (esim. kokaiininlehtiä). Costa Ricassa on hyvin tiukka suhtautuminen huumeisiin. Monelle turistille voi tulla monelle yllätyksenä, että harmittomalta kuulostava kipuun tarkoitettu ”yrttipussukka” voi johtaa hankaluuksiin viranomaisten kanssa.

Mausteisuutta suutuntumaan

Yksi syy miksi tänne kannattaa matkustaa on ruoka. Monikulttuurisuus on tuonut Karibialla aivan oman näkemyksensä perinteisistä Costa Rican ruoista. Tuoksut ja maut – kuten kookos, inkivääri, curry, maustepippuri, kaneli ja chili – sopivat täydellisesti palmujen reunustamien rantojen, kristallin turkoosien vesien ja kauniiden sademetsien kanssa.

”Pakollinen” ruokalaji on rondon, joka on pohjimmiltaan mereneläviä. Tuoreet merenelävät sekoitetaan kookoskermaliemen kanssa, joka sisältää bataattia, taroa, maniokkia, banaania ja ”leipähedelmiä”.

Tunnelmaa joka makuun

Päivä voi olla leppoisaa, mutta täältä löytyy myös yöelämältään vilkkaampia paikkoja. Kuten Puerto Viejo de Talamanca. Alueen useissa baareissa, joista useimmat ovat rannalla ei ole harvinaista löytää elävää musiikkia jostain joka ilta viikossa. Tanssiminen sanotaan olevan täällä pakollista! Reggae, roots, elektroninen musiikki soivat myöhään yöhön.

Päivällä hiljaisempaa…

Olemme kuitenkin itse tyytyväisiä, että oma majapaikkamme on tästä kaikesta kauempana. Nautimme mieluummin luonnonäänistä.

Kuin keskellä luontoa

Ja niitähän täällä riittää, sillä…

Elävää elämää maalla ja meres

Rantaviivasta (jota siis on 201 km) 70 % on suojeltua aluetta. Näiden laajojen suojelualueiden ja runsaan vuotuisen sateen ansiosta Karibian rannikolla on runsaasti kasvistoa ja eläimistöä. Luonnonystäville tämä rannikko on varsin maaginen paikka, jossa villieläinten havainnot ovat suhteellisen yleisiä luonnonsuojeluaulueilla. Näistä Barra del Colorado, Parque National Tortuguero, ja Gandoca-Manzanillo Wildlife Reserve ovat kaikki Costa Rican Karibian puolella.

Itse kävelimme Cahuita National Parkin luonnonsuojelualueen kauniin reitin, joka myötäili rannan tuntumaa. Välillä keskellä metsää, välillä rannalla. Kertakaikkisen upea, joka on noin 10 km.

Reitin varrella näimme parhaat palat rannasta: Pieniä laguuneja. Yksinäisiä hiekkasaarekkeita. Täällä on tilaa nauttia meren aalloista.

Ei ole mitenkään erikoista nähdä merikilpikonna uimassa rannan tuntumassa.

Merikilpikonna luonnollisessa olosuhteissa.

Vaikka Karibian puolella ei määrällisestä ole niin monta kansallispuistoa kuin Tyynenmerenpuolella, nämä olemassa olevat ovat hyvin näyttäviä. Vaikka joitain villieläinlajeja molemmilla rannikoilla, monet lajit löytyvät vain Karibian rannikolla. Tortugueron kansallispuiston rannoilla pesii neljä erilaista merikilpikonnalajia, ja Cahuitan kansallispuistossa on joitain maan parhaista koralliriutoista snorklausta varten. Karibian rannikolla sijaitsevat myös Tree of Life Wildlife Rescue Center ja Jaguar Rescue Center.

Seikkailunhaluiselle valtameren ystäville Karibia tarjoaa paljon toimintaa. Täällä valtameren sanotaan tuottavat maailmanluokan aaltoja, joskin Tyynenmeren puolella käydään kansainväliset surffauskisat. Cahuitan kansallispuistossa ja Punta Uvassa voi harrastaa sukellusta, sekä snorklausta että laitesukellusta. Omasta illallisesta kiinnostuneilla on erinomaiset mahdollisuudet tehdä se kalastusretkellä, jossa on runsaasti kaloja, makrillia ja useita muita kaloja. Niissä saa ottaa ylös vain sen, mitä aiot ja voit syödä!

Totta se on!

Totta se on! Tyynenmeren ja Karibian rannikoilla on aivan oma tunnelmansa. Täällä valttina on ehdottomasti luonnon rauha, autenttisuus, kirkkaat turkoosit vedet, palmut, reggae-musiikki, maukkaat ruoat ja rento meininki.

Rentoa tunnelmaa!

Meille tämä sopii. Tulemme ehdottomasti tänne uudestaan!

Älä muutu kalaksi! – Pääsiäisen viettoa Costa Ricassa

Pääsiäisviikko tulee! Tämä odotettu Semana Santa on Costa Ricassa yksi vuoden vilkkaimmista viikoista. Eikä ihme, sillä tätä pyhää viikkoa pidetään yhtenä maan tärkeimmistä juhlista. Sen sanotaan olevan jopa jouluviikkoa tärkeämpi. Ainakin uskonnollisesta näkökulmasta.

Ajatellessani Suomen pääsiäistä, mieleeni tulee mämmi, rairuoho, keltaiset kukat ja suklaamunat. Hitaat lomapäivät ja yhteiset ateriat. Lumisohjo ja viimainen tuuli. Suomessa pääsiäinen ratsastaa jo auringonvalon siivillä, joten kuulen korvissani murtuvien jäiden äänen ja näen sulavien jääpuikkojen hypnoottisen liikkeen.

Costa Ricassa pääsiäisen tuloa ei voi tulkita lämpötilasta ja valosta. Ukkoskuuroja voi jo tulla, ja sen mukana sateet. Ne ovatko jo odotettuja, sillä ne huuhtovat kuukausien kuivan kauden aikana ilmestyneet pölyt palmujen lehvistöltä.

Luonto kaipaa jo vettä

Mitä tehdä pääsiäisenä?

Semana Santa on perinteiden, juhlien, matkustamisen, ruoan ja perheen aikaa. Useimmille se merkitsee pitkää vapaata. Varsinainen Pyhä viikko alkaa sunnuntaina 10. huhtikuuta ja sitä vietetään lauantaihin 16. huhtikuuta asti. Tänä vuonna julkisella alalla (virastot, koulut ym) on kaikkiaan yhdeksän vapaapäivää. Kuitenkin yhä useammin ravintolat, suurimmat kauppaketjut, pienet kioskit pitävät ovensa auki. Jäyhät perinteet ovat muuttuneet täälläkin.

Mitä me itse teemme?

Pääsiäisviikko on aikaa, jollon pysymme kotona, sillä kaikkialla on ruuhkaa: rannoilla, puistoissa ja erityisesti liikenteessä. Hotellit ovat täynnä ja kalliimpia kuin muulloin. Hinnat voivat olla jopa kaksinkertaisia.

On myös helppo ennustaa, että – kahden koronakurimuksen vuoden jälkeen- tuleva pääsiäinen on entistä vilkkaampi. Huhtikuun alusta luovuttiin kaikista koronarajoituksista, vain maskin käyttö jäi vielä voimaan. Costa Rica luopui myös koronapassi kokeilusta, joka ei oikeastaan koskaan saanut kunnolla tuulta siipiensä alle.

Perinteitä

Kuten olen aiemmin kuvannut, Costa Rica on maa, jossa on rikas perinnekulttuuri. Myös pääsiäisellä on omat perinteensä.

Katolisuus näkyy vahvasti koko viikon ajan. Ensimmäiset merkit juhlavasta viikosta ilmestyivät jo ennen pääsiäistä. Monien kotien ulkopuolelle on pystytetty puisia ristejä, jotka on päällystetty violetilla kankaalla. Ne kuvaavat kodissa alkanutta paastoa.

Viikon ajan on paljon uskonnollisia messuja sekä paraateja. Ticot rakastavat (muiden latinanalisen amerikkalaisten tapaan) näyttäviä paraateja ja kulkueita – ja tänä vuonna, kahden vuoden tauon jälkeen, niitä voidaan taas järjestää.

Paraatit ja kulkueet vaihtelevat eri puolilla maata. Pienistä kylistä, joissa on hiljaisempia seremonioita, alueisiin, joissa näyttelijät harjoittelevat tuntikausia Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen esittämistä. Paikoin luvassa on siis näyttäviä näytelmiä puistoissa ja katujen varsilla.

Ripaus taikauskoa

Perinteet sisältävät usein ripauksen taikauskoa ja mystisiä sääntöjä, joiden perusteet eivät enää muistu kenenkään mieleen. Ne tuntuvat tietenkin tähän päivään sovitettuna, ja varsinkin ulkomaalaisen silmissä hieman omituisille. Mutta on hyvä muistaa, että joka maan kulttuurissa on omansa. Kuten Suomessa – muistanette omasta lapsuudestanne, että pääsiäismunat muni kukko eikä kana. Ja vanhan kansan suussa kulki varmana pidetty tieto siitä, että jos pääsiäisaamuna syö naurista, sääsket eivät tule syömään koko kesänä. Virpomista onnen tuovilla oksilla tai valkeiden polttaminen sato-onnen turvaamiseksi. Ja jos haluaa varmistaa rakkauden sävyjä tuleville ajoille, on syytä herätä ja tervehtiä aurinkoa pääsiäispyhinä.

Sen sijaan täällä Costa Ricassa liikkuu vahva tieto siitä, että ei kannata uida pitkänä perjantaina, ellei halua muuttua kalaksi. Tai uiminen voi vihastuttaa Jumalan ja johtaa hukkumiseen. Toiset taas uskovat, että pyhän viikon aikana on enemmän maanjäristyksiä kuin tavallisesti. Ne ovat Jumalan rangaistuksia ihmisten ahneudesta ja väärinteoista. Muistissa on vahvasti vuoden 1983 pyhä lauantai, jolloin 7,1 magnitudin maanjäristys iski eteläiselle Tyynenmeren rannikolle. Tämä raju luonnonvoima keskeytti monet uskonnolliset messut ja paraatit. Tuolloin yksi ihminen kuoli, ja yli 500 ihmistä jäi kodittomaksi.

Ruokaa olla pitää

Yksi pääsiäisen syvään juurtuneista perinteistä on kokoontuminen perheen – tai oikeastaan suvun kanssa yhteen. Valmistaa ja syödä ruokaa yhdessä. Ja ruokaa tulee olla runsaasti.

En ole perehtynyt pääsiäisajan paikalliseen ruokakulttuuriin, mutta tiedän, että osa siitä liittyy chiverreihin, joiden sodankorjuunaika sattuu juuri pääsiäisen aikaan. Chivver on muodoltaan ja ulkonäöltään samanlainen kuin meloni, mutta rakenteeltaan kuin kurpitsa. Sitä keitetään hillon kaltaiseksi koostumukseksi, lisätään runsaasti ruskeaa sokeria ja tätä makea hunajankaltaista ”miel de chiverre” syödään levitteenä tai tuoreiden empanadojen eli suolaisten pasteijoiden kanssa. Voi olla, että tänä vuonna maistamme palasen tätä costaricalaista pääsiäisperinnettä.

Pääsiäisen aikaan tarkkaillaan jännittyneenä tulevaa kahvisatoa, sillä nyt on sen kukkimisen aika. Näillä seuduilla kukinto on upea, joten aromikkaita kupillisia on luvassa.

Kahvipensaat täydessä kukassa.

Tämän postauksen myötä toivottelemme Hyvää pääsiäistä teille kaikille. Kuten täällä sanotaan:

”Lepo on elämän makeutta”

Aioimme ehdottomasti ottaa tuon pääsiäisperinteen osaksi omia uusiutuvia perinteitämme.

Pura vida!

Myrkkyä ja pyhyyden kokemusta – Braulio Carillo

Sota. Ihmisen suuruudenhulluus. Despotismi. Raakuus.

Sanoja, joita en olisi uskonut ajattelevani tänä kauniina aurinkoisena päivänä Costa Ricassa. Jokainen välähdys uutisvirrasta polttelee ihoa ja menee sen alle.

Turhaudun.

Mitä yksi ja kaksi ihmistä voi tehdä tämän hulluuden edessä? Ei ainakaan vaipua synkkyyteen. On siis paras lähteä jonnekin selvittämään ajatuksiaan.

Mutta minne? 

Meille, kuten monelle muullekin suomalaiselle, paras paikka selvittää tuntojaan on metsä. Hiljainen metsä, joka antaa mahdollisuuden ajattelun avaruuteen. Koska Costa Ricassa ei tunneta jokamiehen oikeutta, meidän on valittava joku maan runsaslukuisista kansallispuistoista. Ne edustavat luonnon eri diversiteettejä, joista nyt valitsemme Braulio Carillon. Sademetsän.

Kartalla katsottuna kansallispuistoon ei ole mahdottomasti matkaa, mutta kiemuraiset ja ylös-alas koukeroiset tiet nielevät aikaa. Mutta meillähän ei ole kiire. Ei ole ollut pitkään aikaan. Kun selviämme kaupungin hälyistä, ajamme tietä, joka jo on osa kansallispuiston aluetta. Näkymät autolla ajaessa ovat tien molemmin puolin henkeäsalpaavat. Luonto röyhistelee vihreydellään. Puut kaartuvat välillä tien ylitse ja ajamme vihreää sokkeloista solaa. Keskellä sademetsää. Välillä auton ikkunasta pilkahtaa laaksoja ja vuoria. 

Tämän runsaan vehreyden keskellä ajaessamme alamme ymmärtää kyseisen kansallispuiston idean. Se on omalla tavallaan ironinen. Tai ainakin hieman hämmentävä. Nimittäin puiston lävitse kulkee yksi Costa Rican vilkkaimmista teistä. Varsinkin rekkaliikenne Limonin satamakaupungista pääkaupunkiin on  runsasta. Toisaalta juuri tämän tien ansiosta kansallispuisto sai alkunsa. 

Braulio Carrillo kansallispuisto on nimetty Costa Rican kolmannen presidentin mukaan. Hän ehdotti 1800-luvun alussa Guápilesin valtatietä San Josésta Karibialle, jotta Tyynenmeren rinteillä olevat kahvinviljelijät voisivat toimittaa tuotteita Eurooppaan. 

Yli 150 vuotta myöhemmin tien rakentaminen sai vauhtia, mutta ympäristönsuojelijat, jotka olivat huolissaan ainutlaatuisesta sademetsästä, vastustivat hanketta voimakkaasti. Vuonne 1978 saatiin sovinto ja tämän kansallispuisto idea syntyi. Kyse ei ole mistään pienestä palasesta, vaan valtavasta alueesta: noin 47 500 hehtaaria. Kansallispuistossa on runsaasti koskematonta sademetsää ja jylhiä maisemia: vuoria, kanjoneita, sammuneita tulivuoria ja virtaavia jokia. 

Kaarramme kansallispuistoalueen luontokeskukseen, joka ylläpitää vierailijoille valvotusti mahdollisuuksia kurkistaa sademetsän elämään. Keskuksessa on saatavilla tietoa alueen monimuotoisesta eliöstä. Paikassa voi myös yöpyä. Mekin varaamme yhden yön majoituksen.

Braulio Carrillon majoitustilat

Puiden latvojen yläpuolella

Costa Ricassa on kuiva kausi, mutta täällä sademetsässä sataa joka päivä. Kenties hieman vähemmän ja pienempiä pisaroita kuin varsinaisena sadekautena. Kaikkialla on vehreää ja raikasta. Kosteaa. Nytkin päällemme vihmoo hieman vettä. Vedämme sadetakit päälle -ja nautimme. Jossakin maailmankolkassa on sentään kaikki ennallaan. 

Sademetsä tihkuu vettä.

Maa litisee kosteutta. Tiiviiseen sademetsään ei ole mitään asiaa ilman valmiiksi raivattuja vaelluspolkuja. Kävelyn sijaan istumme köysiradan vaunuun, joka vie meidät kierrokselle sademetsään. Se oli aikanaan ensimmäinen laatuaan Keski- ja Etelä-Amerikassa. 

Köysirata ajelulla. Upea luonto ympärillämme.

Upeaa. Kertakaikkisen upeaa. Olen ollut useasti sademetsässä, mutten ole koskaan aiemmin katsonut metsää tästä perspekstiivistä.  Ensin köysirata kuljettaa meidät laakson halki muutaman metrin korkeudessa, näemme aluskasvillisuuden tiiviyden ja runsauden, jonka jälkeen kiipeämme pienelle vuorelle ja siirrymme puiden latvojen yläpuolelle. Parhaimmillaan keikumme jopa viisikymmentä metrin korkeudessa maasta. Alla olevasta pääset kurkistamaan tallentamaani videoon sademetsästä.

Sademetsän ääniä

Kaaoksesta harmoniaan

Luonnossa tuntuu ensisilmäyksellä olevan täysi kaaos. Puistoalueella on runsaasti faunaa: pensaita, puita, kasveja, liaaneja, köynnöksiä… ja kaikki tuntuvat kilpailevat toisiaan vastaan valosta ja maapalasesta. Todellisuus näyttäytyy dynaamisena ja ennustamattomalta. Eikä sen lopputulosta voida ennustaa sen alkutilasta.

Mutta kun kipuamme ylemmäksi, kaikki sulautuu yhteen harmooniseksi kokonaisuudeksi. Yhdeksi ja samaksi. Suuret puut suojelevat oksistollaan pienempiä ja pienet tuottavat kasvuvoimaa isoimmille. 

Luonnon hallinttu kaaos

Miten luova luonto onkaan! Yksistään tällä palneetalla esiintyy miljoonia erilaisia elämänmuotoja. Merellä, maassa ja ilmassa ja jokaisella elämänmuodolla on miljoonia kopioita.

Miksi näin monta? Leikkiköökö joku?” kysyivät jo muinaiset Intian näkijät. He näkivät tuolloin maailman lilana, jonkinlaisena pyhänä leikkinä. Yksittäiset elämänmuodot, kuten ihmiset, eivät ole kovin tärkeitä tässä leikissä. Tässäkin metsässä monet elämänmuodot eivät elä syntymänsä jälkeen kuin muutamia minuutteja tai tunteja. Ihmismuotokin muuttuu tomuksi varsin pian.

Onko se julmaa vai sittenkin viisasta?”Kysyivät tietäjät. Tämä luonnon luova leikki mahdollistaa uusiutumisen tai surkastumisen omaan hulluuteensa. 

Mikään ei sademetsässä mene hukkaan. Kun puu kuolee, sen runko sulaa vähitellen osaksi luonnon kiertokulkua. Ihmissilmälle näyttäytyvä kaaos muuntuu eheyden tilaksi, jossa ollaan yhtä kaiken kanssa ja rauhan tilassa. Yhtä elämän kaikkien erilaisten ilmenemismuotojen ja maailman kanssa. 

Myrkyllisyys ja pyhyys

Sademetsän äänimaailma on runsas. Alueella on havaittu 550 lintu-, 169 nisäkäs- ja 123 matelijalajia. Maasto vilisee runsaslukuinen joukko erilaisia käärmeitä, kuten kuristavia boakäärmeitä ja myrkkykäärmeitä.

Myrkkykäärme puunrungossa

Pieniä ja vikkeliä myrkkysammakoita.

Pieni myrkkysammakko

Se muistuttaa, ettei sademetsä ole vain ystävällinen ja vastaanottavainen. Se sähisee ja puree. Tappaa. On hölmöyttä ja naivia sinisilmäisyyttä tuudittautua vain hyvyyteen, sillä kuten hyvin tiedämme, myös ihmislajissakin on yksilöitä, joilla on myrkkyhampaat. Heidän vaikuttimena on ahneus, vallanhalu, valheellisen minuuden ruokkiminen. Heidän vuokseen ihminen on oppinut halkaisemaan atomin. Ennen tapettiin puunuijalla kymmenen tai kaksikymmentä ihmistä, nyt yksi ihminen voi tappaa miljoonan vain nappia painamalla.

Tätäkö ihmiskunta kuvaa suureksi kehitykseksi?

Ravistelen ajatukset pois. Keskityn hyvyyteen. Luonnon rikkumattomaan pyhyyteen. Tuntuu, että noiden ulkoisten vihreiden muotojen tuolla puolen on jotain ennemmän. Jotakin, jolle ei voi antaa nimeä. Jotakin sanoin kuvaamatonta. Annammeko tuo kaiken vain olla vai yritämmekö saada se haltuun, kontrolloida ja manipuloida sen haluamaksemme?

Katselen ympärilleni. Vain katson, en tulkitse. Näen valon, muodot, värit, pinnat. Äänettömän olemuksen. Koen tilan, joka tekee mahdolliseksi kaiken olemassaolon. Kuuntelen ääniä. Hiljaisuutta. Omaa hengitystäni. Elämänenergiaani. 

Virolainen filosofi Valdur Mikitan kehottaa kaikkia ihmisiä menemään metsään. Hänen mukaansa ihminen tarvitsee yhteisen kulttuurin lisäksi myös omaa maailmaansa, omia paikkojaan. ”Ilman villiä luontoa ihminen menettää omat periferiset kokemuksensa.”

Periferinen kokemus. Minulle se merkitsee metsässä pyhyyden kokemusta. Ilman sitä ei ole kunnioitusta. Elämää kohtaan. Toisten ihmisten koskemattomuutta kohtaan.

Juuri tuota kunnioitusta monet tällä hetkellä eniten kaipaavat.

Maailma avautuu – Jonotusta Costa Ricassa

Saimme juuri kolmannen koronarokotuksen Costa Ricassa. Täällä on itse asiassa hyvä rokotekattavuus: kaksi rokotetta yli 18 vuotiaista on saanut jo 80 % väestöstä. Nyt maassa on käynnistetty suuri rokotekamppanja alle 18 vuotiaiden suojaamiseksi sekä kolmannen rokotteen tarjoamiseen. Kampanja mahdollistui Amerikasta ja Espanjasta saatujen rokotelahjoitusten turvin.

Emme epäröinneet hetkeäkään kolmannen rokotteen ottamista. Päinvastoin teimme paljon tutkimustyötä sen eteen. Hyvin tietoisina siitä, että olemme täällä maailmalla omillamme eikä meillä ole suomalaista hyvinvoinnin turvaverkkoa turvanamme. 

Yleensä ottaen Costa Ricassa on melko vähän rokotevastaisuutta, ja syynä osaltaan on, että katukuvassa näkyy vieläkin aiempien tautien, kuten polion, tuberkuloosin ym runtelemia ihmisiä. Myös koronakuolemat ovat koskettaneet monia perheitä. Täällä tiedostetaan, ettei kolmaskaan rokotus täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä, mutta sillä pyritään suojataan ihmisiä koronan vakavinta tautimuotoa vastaan. Ja yritetään saada lisäaikaa terveydenhuollolle kestää uuden omikron muunnoksen tuomat haasteet. Sairaalat täälläkin ovat olleet ja ovat edelleen kovan paineen alla.

Meille – ulkomaalaisina- rokotteen saaminen ei tietenkään ollut itsestäänselvyys. Jouduimme tekemään perinpohjaisesti selvitystyön missä ja milloin meillä on mahdollisuus saada oma rokoteannoksemme. Tai onko meillä ylipäätään mahdollisuus saada sellainen?

Koimme  tutkimustyömme aikana monta ”aikuisina matkalla”-hetkeä. Toisin sanoen hetkiä, joilloin koimme, että olemme todellakin täällä omillamme, eikä näitä asioita tule meille kukaan selvittämään puolestamme. Kierreltyämme paikallisissa virastoissa ja lähetettyämme lukuisia sähköpostiviestejä, löytyi vihdoin instanssi ja sieltä vielä oikea henkilö, jolla oli valtaa antaa meille henkilökohtainen rokotenumero, joka oikeutti meidät menemään rokotettavaksi. 

Paikallinen terveystoimisto. Täältä saimme rokotenumeron

Kampanjan ajaksi Atenasiin  oli avattu kaksi rokotepistettä. Suosituin oli aivan keskustassa kirkon sivutiloissa ja toinen oli sijoitettu hautausmaan kupeeseen. Tämä rokotepiste oli drive-in autoileville asiakkaille.

Atenasin kirkko

Yritimme ensin kirkon tiloihin, mutta koska siellä oli jo päivän rokotteet loppuneet, siirryimme autojonoon. 

Rokotusprotokolla kaikkine henkilötietojen selvittämisineen ja itse rokotus meni sujuvasti autosta poistumatta. Merkintä pahviseen korttiin ja menoksi. Eikä kukaan kehottanut jäämään 15 minuutiksi voinnin seurantaan. Paikalliset saava oman QR-koodin vahvistuksena rokotuksen/rokotusten saamisesta. Maaliskuun alusta Costa Ricaan astuu voimaan QR-koodillinen rokotepassi. Turistit puolestaan käyttävät maahantulossa vaadittavaa ”terveyspassia”, johon linkitetään omaan maan koronarokotepassi (meillä EU-rokotepassi).

Koska Costa Ricaan omikron muunnos tuli Eurooppaa myöhemmin, täällä on ollut hyvää aikaa  seurata ja ottaa opiksi muiden maiden tilanteen kehityksestä. Täällä tautimäärät ovat olleet nousussa, nyt suurin piirtein Suomen mittakaavassa. Rokotekampanjan lisäksi mihinkään suurimpiin toimenpiteisiin ei ole täällä ryhdytty. Normaalit suojatoimenpiteet (käsienpesu, maskit ym) ovat edelleen voimassa, samoin yöllinen ajokielto puolesta yöstä kello 5 aamulla, eikä suuriin tapahtumiin saa ottaa 50- 60 % normaalista väkimäärästä.

Rokotepiikin pisto tykyttää kädessä. Se antaa toivoa siitä, että maailma pääsee vihdoinkin avautumaan.

Pientä vilinää ja suurta draamaa Costa Ricassa

Aurinko luo palmujen välistä toinen toistaan mielenkiintoisempaa varjoa nurmikon pintaan. Istumme aamukahvilla ulkoterassilla ja ihailemme kotkien sulavaa liitoa taivaan sinessä.

Heinikossa kahahtaa. Terästämme katsetta ja erotamme pienen hahmon vilahtavan kiven taakse. Pian pieni pää ilmestyy kiven takaa ja hahmo tuijottaa meitä herkeämättä päätään kallistellen. Kotipihamme utelias vihreä lisko on tullut joka aamuiselle tervehdyskäynnilleen. Lieneekö suomalaisen sisiliskon kaukainen sukulainen?

Pieni vihreä vilistäjä pihapiirissämme

Taivas on tyyni ja ilma lämmin. Aurinko paahtaa nurmikkoon kuivan kauden kärsimättömyydellä. Ei aikakaan, kun nurmikon latvat alkavat kellertää ja käpertyä -ja vihreän liskon on jälleen aika muuntaa väriään ruskeammaksi. Pienen vilistäjän on uhkarohkeaa erottautua liikaa maisemassa. Kotkan varjo nuolee nurmikkoa ja pyyhkäisee liskon näkökenttää. Kuulemme jälleen kahahduksen ja lisko livahtaa takaisin omaan pesäkoloonsa. Eloonjäämistaistelu on täälläkin luonnon arkipäivää

Värikkyyttä – ja näkymättömyyttä

Costa Rican luonto pursuaa kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia. Kaikkialla puskee esiin erivärisiä kukkia. Pensaissa, puissa ja kukkapenkeissä- ja ne houkuttelevat luokseen pieniä hyönteisiä ja eliöitä.

Kukkia kaikessa väreissä

Isot ja lumoavan väriset perhoset lepattavat kuin juopuneina pensasaidan kukkasissa. Joissain perhosissa on häivähdys tuttua, tuokin tuossa… sehän näyttää aivan ritariperhoselle! Vain suuri koko ja värien kirkkaus erottaa sen suomalaisesta lajitoveristaan. Täällä niiden on helppo elää ja kasvattaa mittaansa. Trooppinen ilmasto antaa niille sopivasti lämpöä ja pientä tuulen nostetta siipien alle. 

Vastoin yleistä ajatusta, kaikki perhoset eivät täälläkään ole värikkäitä Osa perhosista ei halua erottua, vaan sulautua osaksi luontoa. Kuten harmaaseen kiveen.

Perhonen sulautuu luontoon

Aivan kuin luonto houkuttelisi katsojaa laajentamaan tavanomaista käsitystä itsestään ja itsestämme: ”Me kaikki voimme olla toisenlaisia, vähemmän varautuneita, enemmän rentoja, enemmän huokoisia ja avoimia, yksinkertaisempia, helpompia ja silti oma itsemme.”

Kiihkeyttä

Auringon valjetessa alkaa myös pihapiirimme äänimaailma voimistua. Linnut sirkuttavat, käkättää, kurlauttavat, rääkyvät, kilauttavat… Tropiikin erityinen ääni tähän aikaan vuodesta on tasainen siritys, kiihkeä kaskaiden lemmenluritus. Osaamme jo erottaa kaskaiden hahmot puiden rungoilla. Niiden kehitys aikuiseksi kestää tavallisesti 5-8 vuotta, joista suurimman osan ne elävät toukkavaihetta maan alla. Tullessaan maan päälle, niiden jäljellä oleva elinaika on lyhyt, yleensä vain muutamia viikkoja.  

Kaskas tarkkailee maanpäällistä elämää

Ei ihme, että ne valitsevat pihapuiden oksistosta lämpimän paikan ja laulavat kiihkeimmiten juuri keskipäivän kuumimpien tuntien aikana. Alla olevalle videolta voit kuulla nauhoittamaani kaskaiden siristystä.

Kaskaiden kiihkeää siritystä kuunnellessa ei voi välttyä filosofiselta ajatukselta. Elämän tuhoavaan voimaan liittyy spontaani tunnistamisen hetki. Toisin sanoen elävimpiin elämän hetkiimmekin liittyy kuoleman varjo – ja kenties juuri siksi elämä tuntuu ainutlaatuiselle.

 

Salaperäisyyttä

Erityisesti pidämme kaikista erilaisista hämähäkeistä. Tosin emme kotimme sisätiloissa, vaan ulkona luonnossa eli niiden alkuperäsillä asuinpaikassa, jossa niiden kuuluu olla ja voida hyvin. Olla yhtenä tärkeänä osana luonnon suurta kiertokulkua. Myös täällä vuorimaisemassa, jossa asumme, viihtyy lukuisia erilaisia hämähäkkilajeja, tosin huomattavasti vähemmän kuin sademetsässä tai rannoilla. 

Hämähäkeissä on jotain salaperäistä ja mystistä, jotain sellaista, jota on turha edes yrittää selittää auki. Ne eivät anna tehdä itsestään objekteja.

Yksi kaikkein vakuuttavimmista lajeista, joita täälläkin – tosin harvoin- kohtaamme on lintuhämähäkki, tarantula. Kieltämättä sen näkeminen ensi kertaa oli mieleenpainuva.  Lajin ulkonäkö kotoperäisiin heiveröisiin hämähäkkeihimme verrattuna on hyvin vaikuttava. Se on kookas, varsinkin sen karvaiset pitkät raajat tekevät siitä hätkähdyttävän hahmon. 

Tarantula – hiukka isompi ja karvaisempi hämähäkki

Tarantulat käyttävät ravinnokseen kaikkia eläimiä, jotka suinkin saavat nujerrettua. Ravinto koostuu enimmäkseen hyönteisistä, mutta suurimmat lajit saattavat silloin tällöin napata jonkin pikkunisäkkäänkin tai jopa pienen linnun.

Yleinen harhakäsitys on, että kaikki lintuhämähäkit olisivat ihmiselle hengenvaarallisia. Niiden myrkky on tarkoitettu halvaannuttamaan saalis ja helpottamaan ruoansulatusprosessia, mutta muutamaa sukua lukuun ottamatta, ne ovat ihmiselle vaarattomia. Onneksemme nämä hengenvaaralliset lajit eivät elä Costa Ricassa. Tarantula ennemmin pakenee paikalta kuin hyökkää. Ne ovat yllättävän heiveröisiä julmasta ja kookkaasta ulkomuodosta huolimatta. Jos ihminen kuitenkin käytöksellään saa sen puremaan, joillekin herkille ihmisille lintuhämähäkin pureman reaktio saattaa aiheuttaa reaktion – ja se on hyvin samankaltainen kuin ampiaisen pisto.

Kuolettava halu

Tänään Timo bongasi pihapiiristämme uuden lajin. Pitkän ja vihreän rukoilijasirkan, joka kuuluu rososiipiäisiin kuuluvaan hyönteislahkoon. Se on saanut nimensä tavasta, jolla ne pitävät saalistamiseen erikoistuneita eturaajojaan koukussa. Sitä on hauska seurata, sillä ne voivat kääntää päänsä lähes ympäri katsoessaan ympärilleen. Ne eivät kuitenkaan viihdy tarkkailun alaisena, vaan pomppivat tiehensä. Ne osaavat lentää, mutta niiden siivet ovat pienet ja heiveröiset, joten ne käyttävät lentokykyään vain hädän hetkellä.

Rukoilijasirkka tähyilee saalista

Näiden rukoilijasirkkojen peittelemättömässä seksuaalisessa halussa näkyvät kaikki elämän varhaiset impulssit. Kuten tarve omistaa halun kohde. Parittelu on koiraalle suuri riski, koska naaras voi helposti syödä kumppaninsa parittelun aikana. Siksi koiras yrittää parittelua esimerkiksi silloin, kun naaras on syömässä saalistaan. Koiras jatkaa siemennesteen pumppaamista naaraaseen vaikka naaras söisikin koiraan pään parittelun aikana. Parittelu kestää useita tunteja, mutta lopputulos on selvä: koiraan geenit ovat siirtyneet naaraaseen. Kuukauden tai kahden kuluttua naaras munii ensimmäisen kerran. Sen jälkeen se munii vielä useita kertoja. Jopa 300 munaa. 

Naaras ja koiras. Tulee mieleen intialainen sanonta: ”Yhden voiman äärimuoto on sen vastakohdan äärimuoto: kosmisen lämmön voimat tapas ja kama korvaavat toisensa ja rajoittavat toisiaan säilyttääkseen maailmankaikkeuden tasapainon.”

Naaras ja koiras. Kuin kekäleet, jotka pitävät toistensa tulta yllä. 

Pieni otos

Tässä pieni otos pihapiirimme vilinästä ja sen suuresta draamasta. Syntymästä  ja kuolemasta. Eloonjäämistaistelusta. Häkellyttävä, persoonallinen ja jumalallinen luonto avaa itseään meille vähitellen, mutta jää sopivasti piiloon ja tavoittamattomiin. Se voidaan löytää, mutta sitä ei voi vangita. Turha siis antaa ihmismielen takertua luonnon dynaamiseen prosessiin, molekyylien tanssin pieneen murto-osaan.

Otamme siis toisen kupin kahvia ja nautimme näkemästämme.

Erilaisia perinteitä – Joulutervehdys Costa Ricasta

Joulunvieton tavat ja perinteet muuttavat muotoaan täällä troopiikissa. Kuinkas muuten! Onhan valkoiset hanget vaihtuneet kaikkialla vyöryvään vehreyteen, kuusipuut palmuihin ja hennot varpuset värikkäisiin kolibreihin. On vaikea kuvitella Joulupukkia kurvaavan Korvatunturilta poroineen ja rekineen näihin maisemiin.

Costaricalaiset sen sijaan osaavat nauttia, eivätkä välitä moisesta ristiriidasta. Aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta ja puutarhoihin on aseteltu erilaisia lumiaiheisia asetelmia, kuten muovisia lumiukkoja ja jääkarhuja.

Ja mitä isompia ja näyttävämpiä, sen parempi. 

Jouluisaa tunnelmaa Costa Ricassa

Jouluvaloja on kaikkialla. Vuosi vuodelta enemmän. Säihkyviä, vilkkuvia, värikkäitä. Vapaamuotoisesti riippuvia tai tarkasti muotoon aseteltuja. Valoihin on kiedottu terassit, tai koko talo, läheiset puut ja aitaukset. Talojen pienet puutarhat muuntuvat illan pimetessä jännittäviksi satumaiksi. Kadut sykkivät molemmin puolin talojen hehkuvaa lumousta. Siitähän Joulussa on myös kyse. Lapsenmielisyydestä. Hauskuudesta ja ilosta. 

Uusia perinteitä

Olemme itse karsineet lähes kaiken perinteiset jouluperinteet täällä ollessamme. Nautimme toki hauskuudesta ja ilosta, mutta ennen kaikkea rauhasta ja hiljaisuudesta. Hyvästä ruoasta. Kuitenkin jos oikein tarkkoja ollaan, meille on syntynyt yksi uusi jouluperinne . Haemme puutarhasta (joulukuusen sijaan) tuoreita appelsiineja. Ne kypsyvät juuri sopivasti näihin aikoihin. Siispä haavi olalle ja menoksi.

”Jos metsään haluat mennä nyt
Sä takuulla yllätyt
Jos metsään haluat mennä nyt
Näät appelsiinit…”

Siellä niitä puiden oksiston lomasta pilkistää.

Appelsiinit kypsyvät

Timo kurkottaa haavia oksistoon ja yrittää pyydystää hedelmiä mahdollisimman varovasti verkkoon. Appelsiinit eivät kypsy yhtä aikaa. Kypsemmät tippuvat alas herkästi – ja vierivät rinnettä alas tavoittamattomiin. 

Tarkkaavaisuus kannattaa. Kohta meillä on kori täynnä.

Tuoreita appelsiisejä Joulupöytään.

Tätä kirjoittaessani on aatonaatto. Aamun valossa palmun lehvät heräävät eloon. Ne kimaltavat ja sykkivät elämää. Ylitseni vyöryy lämmin aalto. Jos minulla jossain vaiheessa oli epäilyksen hetki siitä, ettei Joulumieli voi tavoittaa minua trooppisessa lämmössä, se kaikkosi juuri juuri tässä hetkessä. Katselen silmiäni räpytellen valon kylvämää maisemaa. Näen luonnon asettelemia jouluvaloja kaikkialla. Niin kaunista ja hiljaista. 

Appelsiinien kirpeän raikas tuoksu kantautuu keittiöstä.

Makoisaa ja rentouttavaa Joulua kaikille!  

Onkos tullut kesä?- Paikallinen totuus Costa Ricassa

Costa Ricassa on vain kaksi vuoden aikaa: sadekausi ja kuivakausi. Kesä ja talvi. Tällä alueella, jossa me asumme lämpötila pysyy hyvin samankaltaisena vuodenajasta riippumatta. Jokunen aika sitten TV-uutisissa tiedotettiin, että talvi (invierno) on väistynyt ja kesä (verano) on saapunut Costa Ricaan. Myös paikalliset ticot toivottelevat meille vastaan tullessaan hyvää kesää. Iloitsemme siitä heidän kanssaan!

Säässä on todellakin muutoksen tuntua. Sateet ovat selkeästi vähentyneet, on jo päiviä ettei sada lainkaan – ja ilmassa leijuu kesän tuoksu. Sadekausi on siis vaihtumassa kuivaan kauteen. Iltaisin taivaalle ilmestyy huumaavan kauniita sateenkaaria. Ne sykkivät eri kokoisina ja värisinä, kunnes sulautuvat illan pimeyteen.

Kuitenkin, jos olemme oikein tarkkoja, säätieteellisten indikaattorien mukaan (joista en ole todellakaan kovin hyvin perillä) tällä pallon puoliskolla tuleva vuodenaika ei ole kesä, vaan talvi. Siis MITÄ! Mistä tässä oikein on kyse?

Miksi näin on?

Luulisi, että vuodenaikojen määritteleminen on hyvinkin suoraviivainen prosessi. Mutta se, mikä olisi suoraviivaista, on päinvastoin Costa Ricassa. Ajattelimme ensin, että kyse on kielen käännösvirheestä, mutta ei. Costa Rica on yksi harvoista paikoista maan päällä, jossa koko väestö on vaihtanut espanjankieliset sanat invierno ja verano keskenään. Täällä siis käytetään sanaa “verano” (kesä) kuvaamaan talvea ja “invierno” (talvi) kesää. Sama sanan muunnos on käytössä muutamassa muissa trooppisissa maissa, kuten Venezuelassa. 

Siis mitä?

Tiedän… edellä oleva kuulostaa sekavalle ja sitä se on edelleen. Yritin ottaa selvää tästä omintakeisesta kielellisestä muunnoksesta, mutta luovutin heti alkumetreillä. Kyse on kulttuurisesta käytänteestä, paikallisesta tavasta, josta on tullut pitkän ajan kuluessa koko yhteiskunnan läpileikkaava käytäntö. Lähtien yleisestä puhekielestä sekä koulussa käytettävistä oppikirjoista tv:n säätiedotuksiin.

Vaikka Costa Rica on ”tieteellisessä” mielessä väärässä, maa on samalla myös hyvin oikeassa. Kesä-sanan käyttö tuntuu minustakin perin juurin loogiselle. Huomaanhan itsekin, että iltapäivien sateet alkavat väistyä ja seuraavaa kunnon sadetta odotetaan keskimäärin viiden kuukauden päästä – huhtikuussa. Eikö tämä riitä jo kesän indikaattoriksi? 

Jotain ristiriitaista on kuitenkin näkyvissä. Esimerkiksi juuri nyt monet puut pudottavat lehtensä. Tämä tuntuu ennemminkin talviselle kuin kesäiselle. Mutta tuokin pieni ristiriita unohtuu, kun luonto alkaa vähitellen värittää maisemaa monenkirjavilla kukilla, perhosilla – ja paikallisilla ticoilla on sateenvarjojen tilalla auringonvarjot.

Aurinko, valo ja lämpö

Näissä olosuhteissa on siis helppo hyväksyä paikallinen totuus. Kesä on tullut. Moniin totuuksiin liittyy vahvoja henkilökohtaisia kokemuksia. Miksi lähtisimme niitä kiistämään. Tällaisten kulttuuristen muunnosten edessä annamme omien ennakkokäsitysten kuolla pois – ja annamme itsellemme mahdollisuuden luonnon tavoin luoda nahkamme uudestaan. Juuri siksi, tämänkaltaiset, uudessa kulttuurissa esiin tulevat pienet seikat, mielenkiintoiset nyanssit ovat vetoavia, eläväisiä, mielenkiintoisia ja jopa erityisen merkityksellisiä. 

Uusi kulttuuri opettaa. Neuvon itseäni: kuuntele itseäsi ja niitä joiden kulttuurissa asut ja keskustelet. Silloin viisaus ei tarkoita ainoastaan sitä kirjatietoa, joka sinulla jo on, vaan jatkuvaa uuden löytämistä. Juuri sen sanotaan olevan viisauden ylin muoto. Silloin tietoon tulee henkilökohtainen sävy, siitä tulee merkityksellistä. Merkityksen tunne on taas viesti oman Olemisen syvistä, ikivanhoista osista, jonka olemme elämän saatossa usein kadottaneet tai unohtaneet.

Tässä hetkessä, sadekauden ja kesäkauden vaihtumisen kynnyksellä olemme kenties juuri siellä missä ihmisen pitäisikin olla. Toinen jalka tukevasti tutussa, tiedossa ja järjestyksessä ja toinen jalka ojennettuna tuntemattomaan, olemiseen ja epätietoon. Sanotaan, että siellä ihminen on kyllin vakaa pysyäkseen turvassa, mutta kyllin joutava muuttumaan. Juuri siinä tilassa, jossa on mahdollista löytää omat kadotetut olemisen osat uudestaan. Omat merkitykselliset seikat.

Olkoon siis kesä! Toivotamme sen sydämellisesti tervetulleeksi!

Säätiedot

San José
hajanaisia pilviä
18.4 ° C
18.6 °
16.8 °
89 %
1.8kmh
58 %
pe
26 °
la
26 °
su
26 °
ma
27 °
ti
18 °

Seuraa meitä somessa!

170FanitTykkää
509SeuraajatSeuraa