Koti Blogi

Oleutumisen iloa – liikkuvaa elämää Costa Ricassa

Olemme vähitellen sopeutuneet elämäämme täällä Costa Ricassa. Tai olisiko parempi sanoa ”oleutuneet” paikalliseen kulttuuriin ja ympäröiviin olosuhteisiin, sillä viihdymme täällä erinomaisesti. Syitä siihen on monia (kuten olen aiemmissa postauksissa kuvannut), mutta merkittävimmät syyt ovat ilmasto, täällä olevat ihmiset ja upea ympäröivä luonto. Lähdimmepä mihin ilmansuuntaan tahansa pihamaaltamme, avautuu eteemme mahdollisuuksia eritasoisille ja -tyyppisille vaelluksille. Vaikka vuoristomaisemat tuovat omat haastavuutensa tasamaahan tottuneelle, kannustavuutta luovat upea maisemat. Näistä ei pääse nauttimaan kotisohvalta.

Maisemat kannustavat liikkumaan

Kannustusta liikkumiseen lisää myös vapaamuotoinen vaellusryhmämme (eli Hiking-club), joka muodostuu täällä asuvista länsimaalaisista (meidän lisäksi muun muassa amerikkalaisia, kanadalaisia, hollantilaisia) aikuisista ihmisistä.

Iloisia vaeltajia

Vaelluksillamme, joita teemme yhdessä satunnaisen säännöllisesti, tärkeintä ei ole vauhti tai suoritus itsessään, vaan yhdessä nauttiminen maisemista ja toistemme seurasta.

Matka joutuu
Aikaa riittää rupatteluun

Pisin ja haastavin, johon olen osallistunut oli noin 23 km vaellus ylös ja alas vuoren rinteitä. Lähdimme onneksi vaellukselle varhain aamulla, jotta auringon vaativa paahde ei hyydyttäisi heti alkumetreillä tasamaan kävelyyn tottunutta suomalaista.

Jossakin vaelluksen puolessa välissä

Tulivuoren taikaa

Ikkunastamme näkyy erilaisten vuorten silhuetteja. Ne ovat mystisen kauniita mihin vuorokauden aikaan tahansa katsottuna. Erityisen hehkun niille antaa auringonnousut ja laskut.

Vuorten silhuetteja

Yksi kiehtovista vuorista on kerrostulivuori Poásin silhuetti. Se sijaitsee noin 45 kilometriä maan pääkaupungista San Josésta koilliseen. Korkeutta vuorella on 2 708 metriä. Poás on yksi Costa Rican aktiivisimmista tulivuorista, ja se on purkautunut viimeksi kunnolla vuonna 2010, mutta pientä tupruttelua sillä on aika ajoin, kuten esimerkiksi viime viikolla jolloin sinne evättiin kaikilta pääsy.

Poásilla on kolme kraatteria. Huipulla sijaitsee kaksi kraatterijärveä, joista eteläisempi on nimeltään Botos. Se on kirkas- ja kylmävetinen. Botos on viimeksi purkautunut noin 7 500 vuotta sitten. Pohjoisempi kraatterijärvi on nimeltään Laguna Caliente. Se puolestaan lukeutuu maailman happoisimpiin järviin ja sen pH on miltei nolla. Kaunista kaukaa katsottuna.

Poás tulivuori (kuva wikipediasta)

Toinen upea nähtävyys on Irazú-tulivuoren ympärille muodostunut kansallispuisto, jonka kohokohta on itse tulivuori. Se on Costa Rican korkein aktiivinen tulivuori. Sana ”Irazú” on itse asiassa alkuperäiskansan sana, joka tarkoittaa ”ukkosta ja maanjäristysvuorta.”

Nämä molemmat tulivuoret itsessään ovat karun kauniita, mutta niiden vulkaaninen toiminta on levittänyt lähiympäristöön tuhkaa, mikä tekee maaperästä erittäin hedelmällisen. Muun muassa paksu sademetsä kaikkine vehreyksineen halaa Irazun tulivuoren Karibian puolella.

Vaikka tulivuorten läheisyys saattaa tuntua arvaamattomalta, itse emme ajattele näitä upeita ja jylhiä vuoria pelon kautta. Ne huokuvat luonnon voimaa, joka saa tuntemaan itsensä juuri sopivan pieneksi maailman kartalla.

Jatkamme vaellustamme tällä upealla yhteisellä maapallomme pinnalla. Jos jotain tämä matkailu opettaa niin tämän kaiken ainutlaatuisuuden kunnioittamista. Mikään ei todellakaan ole itsestään selvää, emme me, eikä tämä upea luonto.

Pura vida!

Vanha ja viisas Higuerón – toteutuuko toive?


Olen aina rakastanut vanhoja kookkaita puita, ne ovat kuin konsanaan vanhat ihmiset parhaimmillaan – viisaita, sillä niiden pitkä, hidas ja paikallaan pysyvä elämä on kehittänyt puille merkillisiä ominaisuuksia. Sanotaan, että ne ovat niin viisaita, että ne tietävät, mitä niiden ympärillä tapahtuu ja osaavat manipuloida ympäristöään. Ne ovat myös iän tuomilla kulumillaan komeita ja hauraudessaankin kaunottaria.

Kiinnostukseni aiheeseen nousi jälleen, kun luin Ylen Elävät puut -luontosarjasta Siinä luontotoimittajat sukeltavat syvälle puiden salaperäiseen maailmaan. (Jota en valitettavasti ole katsonut).

Moniaistisuus

Jo pelkkä ajatus puiden moniaistisesta elämästä saa silmäni hakeutumaan myös täällä Costa Ricassa suuriin, vanhoihin puihin ja niiden laajoihin latvustoihin. Omalla tontillamme ja sen läheisyydessä kasvaa muutama upea vanha puu, joista yksi vaikuttavimmista on tonttimme reunalla elävä reilu 200 vuotta vanha Higuerón (Fig tree). Tämä hiljainen jättiläinen on meidän uskollinen portinvartija ja viisas neuvonantajamme.

Ikiaikainen Higuerón puu
Ikiaikainen Higuerón, vanha viisas puu

Puun koko on luonnossa vaikuttava, tarvitaan ainakin viiden aikuisen miehen kädet, jotta sen rungon ympärille yltää kädet. Puu ei antaudu helposti valokuvattavaksi, sillä jos valokuvaa sen latvustoa, sen runko jää varjoon, jos sijaan kuvaa sen jyhkeää paksua runkoa, sen valtava juuristo jää näkymättömiin.

Pieni on ihminen isojen edessä

Higuerón seisoo hievahtamatta, tervehtii meitä joka aamu ja toivottaa iltaisin auringon laskiessa hyvät yöt. Se näyttää hyvinvoivalle, vaikka näyttää siltä, että jokainen ohi kiitänyt myrsky olisi taivutellut sen oksistoa umpisolmuun. Pelkästään sen yksi oksa on jo itsessään täysaikaisen suomalaisen koivupuun paksuinen.

Paksuja komeita yksityiskohtia pimenevässä illassa

Sen suojassa levähtää monenlaista eläintä ja lintua, tutuimmasta päästä ovat tummahäntäiset oravat.

Kuka katsoo ja kuulee ketä?

Sanotaan, että puut ovat eläviä olentoja, joilla on hämmästyttäviä kykyjä ja ominaisuuksia. Niillä voi esimerkiksi olla yli kymmenen valoa aistivaa solua siinä, missä ihmisellä on vain muutama. Puut siis aistivat valoa paljon tarkemmin kuin ihmiset – ja näkeminen on valon aistimista. Kuulostaa hullulle, mutta niin tiede väittää oikeaksi. Katsooko siis puu siis minua vai minä puuta?

Puut aistivat siis valoa ja reagoivat erittämällä hajumolekyylejä. Tuoksut ovat niiden puhetta, viestejä ympäristöön, niin sanovat viisaat asiantuntijat. Ja onhan se totta; sateen jälkeen metsässä tuoksuu ja nenä paljastaa, että metsässä puhutaan. Esimerkiksi suomalainen mänty erittää yli kahtakymmentä tuoksua, joista tunnistaa ihminen vain osan.

Pistän silmäni kiinni ja yritän kuunnella nenälläni vanhan Higuerón puhetta. Kuinkahan montaa tuoksua tämä vanha puu erittää? En tunnista kuin korkeintaan kaksi tuoksua ja epäilen niidenkin erittyvän ennemminkin ruohosta tai läheisestä kukkivasta pensaasta. Vai onko niin, etten suomalaisena ymmärrä costaricalaisen puun puhetta?

Vähän alempana tontillamme seisoo pari muutakin vanhaa puunkörilästä, ikää en tiedä, mutta puun runkojen paksuudesta päätellen hieman nuorempia kuin pihallamme seisova.

Komeita puita

Erityisesti toisessa erottuu jättimäiset, ryhmyiset haavat. Ne olivat paksuja ja täynnä erilaista elämää. Oksat ovat kuin umpisolmussa ja itse puukin seisoo vinossa. En ihmettele, että jotkut elokuvan tekijät ovat nähneet nämä puut kummituspuina tai muina mielikuvitusolentoina.

Osa oksista solmussa. Ja itse puukin on vinossa.

Niiden oksilla soi erityisesti kaskaiden laulu. Tuo sirittävä ääni on kova ja kun niitä on satoja, on ääni huimaava. Laulukaskaan toukka kaivautuu aikuistuessaan maan alta ulos vietettyään juuristossa useita vuosia. Se kiipeää sen jälkeen puuhun, jossa se luo nahkansa ja muuttuu aikuiseksi. Ei siis ihme, että niitä laulattaa puun oksilla. Aurinko hivelee niiden paljastunutta nahkaa ja lempeä tuulenvire leuhuttaa viiksiä.

Hieman seksistä

Puillakin on kuulemma seksielämää. Tämähän vasta hulluksi menee. En ole aikaisemmin ajatellut, että pajunkissat ovat puun sukuelimiä – vihertävämmät naaraita ja kellertävät koiraita, jotka himokkaina ja kukkeina houkuttelevat kevään ensimmäiset hyönteiset luokseen.

Älykkyys

Tontillamme on puulaji, Eukalyptus, joka osaa kuoria itsensä. Sen kuori näyttää maalaukselta. aivan kuin itse taiteilija Matisse olisi käynyt heiluttamassa sivellintä. Runko on täynnä kirkkaan punaista, vihreän ja ruskean eri sävyjä. Puu kuorii itsensä, ja sillä tavalla poistaa itsensä kaikista loiskasveista ja eläimistä. Se on siis sekä taitelija ja itsellinen metsänhoitaja.

Eukalyptys – puunrunko kuin taideteos

Asiantuntijat sanovat, että yleensä ottaen puun juurten sienirihmasto on maanalainen internet.

Juuret – maanalainen tiedonsiirto

Rihmastossa kulkee tietoa puulta toiselle. Mukana kulkee myös ravinteita, eli siinä mielessä se on kehittyneempi kuin meidän nettimme. Huikeaa. Tämä kaikki on älykkyyttä, eikö totta?

Pitkä ikä

Jotkut puut elävät pitempään kuin toiset. Aivan kuin ihmisetkin. ”Oma lääketehdas, niukat elämäntavat ja hidas aineenvaihdunta, ne ovat puiden vanhan iän salaisuus,” asiantuntijat summaavat. Aika samalla tavalla sanovat tutkimukset ihmisistä, jotka elävät 100 vuotiaaksi tai yli. Ei ihme, että heitä kutsutaankin tervaskannoiksi.

Ja vielä siitä toiveesta…

Matkailu avartaa ja kaikki tämä alkaa jo omasta pihapiiristä. Puiden moniaistisuus, sisukkuus, älykkyys,niiden seksielämä, pitkä ikä ja mitä vielä? Puilla ja ihmisillä on elämän ja kuoleman kysymykset yllättävän samanlaiset. Ehkä kaiken tämän vuoksi täällä paikallisilla elää vahva uskomus, jonka mukaan, näille ikiaikaisille vanhoille puille kannattaa kuiskata toiveensa. Hyvin usein ne ovat huhujen mukaan toteutuneet. Päätän tehdä empiirisen kokeen; käyn kuiskaamassa yhden toiveeni pihamaan hiljaiselle jättiläiselle, ja jään nyt mielenkiinnolla odottamaan toteutuuko kuiskaamani toive…

Higuerónin lehvästö auringonlaskiessa

Respect!

Jos meistä on kiinni, näistä tonttimme puista ei koskaan tehdä vessapaperia ja nenäliinoja. Tai costaricalaisia hammastikkuja.

Tämä maailma tarvitsee kaikenikäisiä. Niin nuoria kuin vanhoja. Puita ja ihmisiä. Respect meille kaikille!

Riitelyn mahti – pariskuntaelämästä

Matkailu tuo paljon positiivista voimaa, yhteisiä kokemuksia, mutta myös omat haasteensa parisuhteeseen. Meiltä onkin kysytty parisuhteemme ”salaisuutta” siitä, miten jaksamme yhdessä haasteellista omatoimimatkailua, vieraassa kulttuurissa asumista -ja toistemme seuraa lähes tulkoon 24/7.

Ei liene mikään uusi näkökulma, jos totean, että keskeisin ja tärkein parisuhteen taidoista kaikille on puhuminen, asioiden esille otto ja erityisesti ristiriitojen käsittely. Kirjoitettuna tuo kaikki kuulostaa hyvin helpolle, mutta kaikki tässä iässä tietävät täytäntöönpanon vaikeuden. ”Kyllähän minä, mutta kun tuo toinen…”

Parisuhde on kahden erilaisen persoonan suhde, jossa ristiriidat ovat väistämättömiä olipa liitto kuinka onneton tai onnellinen. Uskomme asiantuntijoiden kommentteihin siitä, ettei ristiriitatilanteiden määrällä voi mitata sitä kuinka onnistunut suhde on, vaan siitä, kuinka hyvin vaikeat asiat uskalletaan ottaa esille ja kuinka ne saadaan käsiteltyä. Sillä pahimmassa tapauksessa pariskunta saattaa varmistella suhdettaan, jättää ristiriidat käsittelemättä miellyttämisen ja mukautumisen tarpeesta. Riita voi tuntua liian pelottavalle, varsinkin jos parisuhde on turvaton tai ihmisillä ei ole aiempaa kokemusta siitä, että on turvallista riidellä.

En ole, enkä yritä olla alan asiantuntija, mutta välillä on mukava kirjoittaa blogiin hieman erilaisista matkalla oloon ja ulkomailla asumiseen liittyviä kokemuksistamme.

Koeteltu taito

Kyllä! Kyllä me riitelemme – ja toivon totisesti, että emme koskaan hukkaa tätä elämän aallokossa koeteltua taitoa. Se on varmasti yksi valitsemamme elämänmuodon ja yhteiselämän onnistumisen edellytys. Oudossa ja uudessa kulttuurissa ristiriitojen mahdollisuudet ja haasteellisuuden kertoimet ovat vielä tuttua ja turvallista kotia korkeammalla. Täällä ei ole mahdollisuutta pujahtaa toiselta piiloon työhön tai omiin harrastuksiin.

Totta on myös se, että ristiriitojen purkamiseen riittää yleensä meilläkin perinteiset neuvottelutaidot, mutta joskus tilanne eskaloituu kuumemmaksi. Silloin neuvottelutaidoilla ei ole käyttöä, sillä niitä voi soveltaa vain rauhallisissa ristiriitatilanteissa. Sillä joskus yhteisymmärrys menee niin solmuun tai se etsii uusia reittejä, että sen selvittämiseen tarvitaan kunnon riita. Silloin tarvitaan myös järeimpiä tekniikoita purkaa tilanne. Kuvaan alla matkamme varrella hiomaamme R-R-R- tekniikkaa.

R-R-R tekniikkamme

Olemme siis ehdottomasti riitelyn kannattajia, tosin muutamalla tärkeällä täsmennyksellä. Riiteleminen on terveen ja tasavertaisen parisuhteen voima ja ponnin, jos sen tekee parisuhdetta voimistavalla, ei repivällä tavalla. Toisaalta on selvää, että runsas riiteleminen ei edistä kenenkään hyvinvointia. Se voi olla merkki, että tunnesuhde parin välillä on turvaton tai siihen on jäänyt liian paljon käsittelemättömiä pettymyksiä.

Olemme huomanneet, etä jos ristiriitatilanteemme eskaloituu, eikä riidalta voi enää välttyä, on paras tehdä se kunnolla ja perusteellisesti R-R-R tekniikamme avulla.

1. Riitely eli linnakevaihe

Sen aistii kireytenä: riita kasvaa ja paisuu kummankin sisällä. Ehkä hieman epätahtisesti, mutta siellä riidan siemen kehittyy ja muhii. Yksi sana tai katse, huokaisu väärässä paikassa voi saada megalomaaniset mittasuhteet. PAM! Alkaa kahden voimakkaan ihmisen mielten mittelö ja riitatilanteen stressi saa rakkaan puolison tuntumaan vastustajalta. Yhtäkkiä, kuin sanattomasta sopimuksesta molemmat alkavat kaivautua poteroonsa ja valmistautua hyökkäysasemiin omiin linnakkeisiin.

Riitelyvaihe sinänsä on erittäin tylsä, jopa mitäänsanomaton, sillä kun stressi kasvaa tarpeeksi suureksi, ihmisen mieli ja toiminta kapeutuu pelkäksi nopeiden reaktioiden hallinnaksi. On selvää, ettei ihminen tuolloin enää kykene rakentavaan neuvotteluun, luomaan uutta tai rakentamaan siltaa toiseen, sillä siihen tarvittaan joustavuutta, harkintakykyä, myötätuntoa ja levollisuutta. Nämä hienot ominaisuudet ovat kuitenkin sillä hetkellä sumentuneet reaktioryöpyn alle. Mutta niin tylsä kuin riitelyvaihe onkin, sitä tarvitaan joskus keinoksi asioiden esille ottamisen pontimeksi, etteivät ne jää hiertämään mielen perukoille.

Riitelyvaiheen käydessä kuumimmillaan meitä helpottaa tieto, että tämä on vain haastellisen vuorovaikutustilanteen ensimmäinen vaihe. Jotta riitely ei jää pelkäksi repiväksi, kaoottiseksi syyttelyksi, umpimieliseksi tunteiden siirroksi ja altistuta jatkuvammalle tiuskimisen ja komentelun kierteelle on siirryttävä rohkeasti seuraavaan vaiheeseen.

2. Rehellisyys

Kun kovimmat ristiriitojen aallot alkavat tyyntyä ja puoliso alkaa näyttää jo tutummalle, on aika rehellisesti yhdessä pohtia, missä riidassa oli pohjimmiltaan kysymys. Tunteet ovat uskomattoman ovelia maastoutumaan ja verhoutumaan. Mistä siis kenkä hiertää? Ehkä kyse oli väärinymmärryksestä? Olisiko aika muuttaa toimintatapojamme? Olenko ohittanut toisen oman väsymykseeni vedoten?

Rakentavaan riitelyyn kuuluu pyrkimys molemminpuoliseen kunnioitukseen erimielisyyksistä huolimatta. Parhaimmillaan molemmat ottavat vastuun omista teoistaan ja sanoistaan. Itse asiassa perimmäisen syyn etsimisestä tulee mielenkiintoinen salapoliisityö, jota voidaan tässä vaiheessa tehdä jo tyynesti ja yhdessä. Rehellisyydellä rakentaa kestävimmän sillan toisen luo.

Rehellisyys on kantavin silta toisen luo. (Kuva Nicaraguasta.)

Parhaimmillaan sen kautta ristiriidat ovat mahdollisuus luoda läheisyyttä ja tutustua toiseen entistä syvemmin, ja löytää toisesta erilaisia puolia. Rehellisen keskustelu auttaa ymmärtämään toisen toiveita, pelkoja sekä sitä, millainen toinen on erillisenä ihmisenä.

Usein nämä hetket ovat silmiä avaavia! Hetkiä, joilloin voi rakastua puolisoonsa jälleen uudestaan.

3. Ratkaisuehdotus

Asiantuntijoiden mukaan rakentavaan riitelyyn kuuluu aina sovinto, joka on eri asia kuin ratkaisu. Suurimman osan parisuhteen erimielisyyksistä voi ratkaista, mutta osa on niin sanottuja ikuisia, ratkaisemattomia ristiriitoja. Ne voivat liittyä toisen persoonaan tai erilaisiin unelmiin. Niiden kanssa on vain opittava elämään myös reppuselässä tai uima-altaan reunalla.

Itse koemme, että riidassa on joka kerta jotain uutta opittavaa. Sillä on aina jokin viesti meille kerrottavana. Itse asiassa tämä on kaikkein mielenkiintoisin vaihe riitelyprosessissa. Riidan siemenestä on löydettävissä uusi ratkaisuehdotus elämäämme.

Sen vuoksi riitaprosessi antaa loistavat mahdollisuudet kehittää parisuhdetta aivan konkreettisesti, mutta myös kartuttaa ymmärrystä toiseen ja itseensä.

Sillä sitähän me ihmiset itse asiassa riidalla haemme: uutta näkökulmaa ajatella tuttua, junnaavaa asiaa. Ja sitä, että saamme tuntea olevamme tunteinemme turvassa ja saamme kokea aitona ja paljastettuna toisen ihmisen myötätuntoa.

Värikkyys luonnossakin tulee erilaisista sävyistä

Ehkä siinä on salaisuuden siemen…

Parasta tässä kaikessa on se, että ristiriitatilanteiden käsittelytaitoa ja riitelyprosessia voi opetella. Vielä tässäkin iässä! Niin me olemme tehneet ja iloksemme havainneet, että pitäessämme itsepintaisesti kiinni R-R-R-tekniikasta yhä useammin itse riitelyvaihe ohitetaan nopeammin tai, että hallitsemme itse stressireaktioitamme ja siksi voimme jopa hypätä riitelyvaiheen yli suoraan vaiheeseen kaksi: rehellisyys. Riitely laimenee neuvotteluksi.

Ehkä siinä on salaisuutemme, että jaksamme toisiamme 24/7 haastavissakin olosuhteissa. Emme pelkää vastoinkäymisiä, erimielisyyksiä, koska meillä on sitkeä visio siitä, mitä olemme tekemässä.

Olemme reilusti elämää oppimassa -ja sen teemme parhaiten kohtaamalla toisemme. Aitoina ja paljaina toisen toimiessa tunteiden peilinä. Pienentämättä tai suurentamatta, juuri sellaisina kuin olemme: epätäydellisinä, siksi inhimillisinä ihmisinä. Suhde tuntuu entistä turvallisemmalta, kun saa kokea, että toinen on lähestyttävissä, saatavilla ja ymmärtäväinen. Sen turvin voi matkata vaikka kuuhun!

Ehkä tämä koeteltu taito paras matkalta saatu oppi parisuhteeseemme.

Ps. Kommentteja voit laittaa alla olevan kommenttilaatikon kautta tai sähköpostitse leena(at)aikuisinamatkalla.fi. Mukava kuulla mietteitänne tästä tai jostakin muusta postauksesta.

Vallan juovuttamat – Terveiset Nicaraguasta

Vierailimme juuri muutaman päivän ajan Granadassa, Nicaraguassa. Kävimme kaupungissa reilu puoli vuotta sitten ja ihastuimme kaupungin värikkääseen kauneuteen, ystävälliseen ilmapiiriin ja vaihtelunhaluiseen ruokakulttuuriin.

Olimme toki tietoisia Nicaraguan poliittisesta tilanteesta. Ulkoministeriön antaman tiedotteen mukaan: Nicaraguassa huhtikuussa (2018) käynnistyneet mielenosoitukset ja väkivaltaisuudet jatkuvat edelleen eri puolella maata, minkä johdosta maan turvallisuustilanne on heikentynyt. Mielenosoitukset voivat nopeasti muuttua väkivaltaisiksi. Matkustajia kehotetaan välttämään mielenosoituksia ja väkijoukkoja, noudattamaan paikallisten viranomaisten ohjeita ja erityistä varovaisuutta ulkona liikkuessa sekä seuraamaan tilannetta median lähteistä. Tiesulut saattavat vaikeuttaa liikkumista maan sisällä.

Levottomuudet ovat lehtien perusteella vaikuttaneet eniten pääkaupungin ja Leonian alueella. Granadassa on ollut vain harvakseltaan jotain poikkeavaa, joten päätimme lähteä matkalle.

Mitä meitä on vastassa?

Sama kaunis värikäs kaupunki kuin edellisellä kerralla.

Granada on värikäs jopa iltavalaisuksessa

Samat upeat rakennukset historialla kuorrutettuna.

Granadan vanha upeasti valaistu kirkko

Ison Laco de Nicaraguan järven rannat

Laco de Nicaragua

… ja pitkät ja upeat rantabulevardit.

Rantabulevardit

Vastassa on myös kaupungin tyhjentyneet, paikoin lähes autioituneet kadut.

Ennen niin vilkas pääkatu, nyt tosi hiljainen

Turistit ovat poliittisen tilanteen vuoksi kaikonneet lähes tyystin. Me länsimaalaiset olemme niin harvinaisia, että meistä otetaan valokuvia! Moni paikallinen yrittäjä odotti turhaan asiakkaita. Paikalliset, tavalliset ihmiset siis kärsivät poliittisen vallan kähminnän keskellä.

Hevosajelut ovat suosittuja Granadassa.

Entinen vilkas kaupunki oli todella hiljainen! Torin kuhina ja kaupustelijat ovat tipotiessään.

Tyhjentyneet kauppapaikat

Väkivalta ei ole koko poliittisen levottoman vaiheen aikana kohdistunut turisteihin. Meitä kohdeltiin erittäin hyvin kaikkialla missä liikuimmekin.

Granadan katuja

Emme siis pelänneet, aihetta ei siihen ollut, mutta kaupungin tunnelma sai meidät surulliseksi. Monet ravintolat ja hotellit olivat sulkeneet ovensa. Useiden talojen oviin oli kiinnitetty lappu: ”myytävänä.” Kaduilla näkyi edellistä kertaa enemmän kerjäläisiä sekä alkoholin tai huumeiden turruttamia ihmisiä.

Vain paikallisten suosima kauppakatu oli täynnä elämää.

Paikallisten suosima kauppakatu oli täynnä elämää

Mistä on kyse?

Yksinkertaisesti siitä, että Nicaraguan presidentti, itsevaltias Daniel Ortega ei aio luopua vallastaan eikä suostu aikaistettuihin vaaleihin. Levottomuudet alkoivat eläkeuudistusta vastustavasta protestiliikkeestä. Uudistus peruttiin, mutta protestiliike kasvoi Ortegaa ja hänen korruptoitunutta hallintoansa vastustavaksi kansaliikkeeksi. Protestoijat ovat vaatineet Ortegan eroa ja uusia vaaleja. Nicaraguassa satoja ihmisiä on kuollut kuukausia jatkuneissa levottomuuksissa. Katolinen kirkko on välittänyt neuvotteluja hallinnon ja opposition välillä, mutta neuvotteluissa ei ole edelleenkään saatu tuloksia.

Syöminen on kannanotto

Nicaragua on muutoinkin suomalaisittain halpa maa, halvempi kuin Costa Rica. Nyt kaupungin jäljelle jääneissä auki olevissa ravintoloissa ja hotelleissa on erilaisia alennuksia, kaksi yhden hinnalla ym tarjouksia. 

Syömisemme  ja juomisemme tuntuu yllättäen tärkeälle. Syyttömiähän nämä paikalliset yritteliäät ja ahkerat ihmiset ovat tähän poliittiseen tilanteeseen. Käyttämämme rahat menevät suoraan heidän taskuunsa, ei korruptioon, ja jos se edes vähän auttaa heidän ahdingossaan ja elvyttämään heidän elinkeinoaan, olemme siitä onnellisia. Granadassa on persoonallisia ravintoloita, joissa paikallisuus näkyy!

Vehmaita sisäpihoja. Tässä erään ravintolan sisäpiha, joka avautui suoraan pöydästämme.

Paikallisten ihmisten silmissä elää levottomuus

Tämän hetkinen hiljaisuus on vain lumetta, pinnan alla kytee. On vain ajan kysymys, milloin ja missä levottomuudet taas räjähtävät käsiin, sillä tilannetta ei ole ratkaistu; korruptio ja vallan väärinkäyttö jatkuvat edelleen Paikalliset eivät mielellään puhu tilanteesta, pelkäävät tietenkin sanojaan. Tämä muistuttaa taas sananvapauden, demokratian merkityksestä.

Käymme kahvilla paikassa, jossa osa tuotosta käytetään lasten hyväksikäytön ennaltaehkäisyyn ja uhrien auttamiseen. Käymme myös paikassa, jossa tuotto käytetään vähävaraisten ja -osaisten lasten koulutukseen.

Supporting education in Nicaragua. Olé!

Istumme ja syömme paikallisen perheen pop-up ravintolassa. Käsien pesu ja vessakäynnit tapahtuu perheen kodissa, jossa asuu paljon ihmisiä pienessä tilassa. Talossa nuori äiti imettää vauvaansa, yksi nukkuu, toiset vain istuvat toimettomana. Keittiössä kuuluu iloinen ruoanlaiton ääni. On pakko nielaista muunkin kuin ruoan tuoksun vuoksi.

Nyt on hyvä syy käydä myös paikallisen parturin luona. Tukan ja parran ajo ammattilaisella maksaa täällä noin kaksi euroa.

Parturin tuolissa

Valta juovuttaa, se on ihmiselle kuin huume.

Harva ihminen pystyy olemaan juopumatta vallasta. Korruption vakiintunut määritelmä kuuluu, että se on vallan väärinkäyttöä yksityiseksi eduksi. Valta näyttää lisäävän estottomuutta monella muotoa: turhaan ei puhuta vallasta juopumisesta. Valta-asemassa ihmisten mielessä väikkyvät enemmän palkinnot kuin riskit, mikä saa heidät tavoittelemaan omaa etua vähävaltaisia kärkkäämmin. Vallantunnossaan ihminen ei myöskään piittaa muiden paheksunnasta, joten tämäkin pakote käyttäytyä säällisesti menettää otteensa. Filosofi Epikurosen sanoin: ”Mikään ei riitä sille, jolle riittävä on liian vähän.  

Sanotaan, että valta tarvitsee ahdistuneita ja epävarmoja ihmisiä, koska silloin nämä ihmiset ovat haavoittuvaisia ja haavoittuvat ihmiset tuntevat enemmän kuin ajattelevat. Pelko on tehokas ase, jota voidaan käyttää muiden hallitsemiseen. Pelko on totta täällä monessa kotinsa ja työnsä menettäneellä perheellä.

Pelko on totta monessa kotinsa ja työnsä menettäneellä perheellä

Nicaragun matkallamme saamme kokea maistiaisia vallan juovuttamasta politiikasta. Palasimme miettiväisinä takaisin Costa Ricaan. Tulemme kuitenkin tähän maahan ja kaupunkiin varmasti takaisin, sillä ystävälliset ja hyvät ihmiset ovat Nicaraguan sielu!

Toivotamme teille kaikille hyvää ja vallatonta uutta vuotta!

Toivotamme antoisaa uutta vuotta!

 

Tässä edellisen Granadassa käyntimme tarina:

Suuren järven suuri sulttaani – Granada Nicaraguassa

Tietämättömyyden retriitti Costa Ricassa

Monimuotoisessa tico-kulttuurissa ja rikkaassa Costa Ricalaisessa luonnossa törmää joka päivä asioihin, joita ei voi tietää, eikä niitä ei voi edes ennakoida. Tämän vuoksi olemme joutuneet puntaroimaan, millaista ja minkä tason tietoa oikeastaan tarvitsemme?  Mitä meidän täällä elääksemme on välttämätöntä tietää ja mitä ei? Selvää on, että uudessa maassa on paljon käytännön asioita, joista on syytä ottaa selvää, samoin on hyvä olla tietoinen maan omimmista kulttuurisista toimintamalleista, joita toisesta maasta ja kulttuurista tulevan on syytä kunnioittaa. Maassa maan tavalla. 

Siksi on oiva paikka ja aika kysyä itseltään, missä menee raja tarvittavan ja turhan tiedon välillä? Ja asitä mihin me oikeastaan kaikkea tietoa tarvitsemme? Missä vaiheessa tiedosta tulee tietosaastetta?

Tietoa vai turhaa tieto

Suomalaisessa kulttuurissa lapsi oppii pienestä pitäen nimeämään, käsitteellistämään ja lokeroimaan asioita. Metsä ei ole vain täynnä puita, tuo tuolla on koivu, se kuuluu lehtipuihin. Kuusi on havupuu. Kaikille luonnossa oleville kasveille piirtyy nimi tai ainakin läheinen suku, jokaiselle puun oksalla sirkuttavalle lintu taipuu jonkun nimikkeen alle.  Aikuisuuden myötä käsitteellistäminen ja lokerointi jatkuu kaikkeen muuhunkin ihmisyyden alueelle. Osa tarpeellista, osa täysin turhaa.

Huomasimme tänne asettuamme käytännön kautta, että meidän on itsemme hyvinvoinnin kannalta otettava kantaa noihin aiemmin esittämiin kysymyksiin.

Tietoon suhtautumisessamme on karkeasti kaksi vaihtoehtoa: Ensimmäinen: otamme kaikesta selvää, käytämme aikamme oppaiden ja kirjojen parissa, kahlaamme päivät internetissä ja etsimme asioille oikea lokero tai ainakin hyvä selitys. Sekä tietenkin meidän on mentävä espanjankielen kurssille, lukea illat läksyjä ja oppia täydellinen kielenhallinta.

Toinen luotamme siihen, että ne asiat, jotka kiinnostavat tai joita tarvitsemme, tulevat meitä varmasti vastaan.

Vapautus

Valitsimme jälkimmäisen.  Olemme nyt tietämättömyyden retriitillä. Vapautamme itsemme liiallisen ja turhan tiedon hallinnasta. Totisesti itsensä vapauttaminen ei ole mitenkään itsestään selvää tai helppoa, sillä olemme molemmat työssämme tottuneet olemaan koko ajan ”kartalla ja hallitsemaan asiat.” Entisen mallin poisoppiminen on huomattavasti vaikeampaa kuin pelkästään uuden oppiminen. Mutta tässäkin aikuisuuden iässä mukavaa ottaa uusia haasteita vastaan.

Siinä missä Suomessa tiedämme puiden, lintujen ja kasvien nimiä, on mukava huomata, että itse asiassa on aivan sama minkä nimisiä luontokappaleita ympärillämme on. Sitä paitsi harvalla on edes suomalaista nimeä. Iso vanha puu, joka kasvaa pihallamme, olkoon siis nimeltään vain Puu.

Lähes 200 vuotta vanha puu

Se tieto riittää meille tällä hetkellä, ja että Puu on todella arvokkaan oloinen ja sen oksat heiluvat tuulessa mukavasti. Vain ulkomuodoltaan tunnistettavat linnut lentävät kyselemättä sen oksille, tiesimmepä sen nimen tai emme. 

Kauniita. Se riittää.

Omassa puutarhassa kasvavien kukkien nimiä on mukava tietää, mutta oikeastaan silläkään ei oikeastaan ole väliä. Niiden loimuavat kukat luottavat värin voimaan ja houkuttelevat ohikulkevan katsetta itseensä: ne ovat valmiit antamaan elämään ripauksen itseään, jos vain annamme sille mahdollisuuden.

Upeita värikkäitä kukkia

Yleensä ottaen kasveista riittää tieto, voiko sitä syödä tai onko se myrkyllinen. Kasvit ja hedelmät ovat osin tuttuja, ja niiden nimet tulevat tutuiksi sitä myöden, kun niiden satokausi alkaa. 

Espanjankieli elää joka päiväisessä elämässämme. Onko sillä niin väliä meneekö taivutukset oikein, jos tulemme tällä toimeen?

Recicla! Kierrätys! Opimme taas uuden espanjankielisen sanan.

Jatkuva uutisvirta pommittaa armottomasti ajatusten kuormaa. Miten riemastuttaa onkaan huomata lehtiä selaillessa tai televisioita katsoessa (emme omista sellaista) ettemme tunnista maan politiikkoja, julkkiksia, emme tiedä kuka seurustelee kenenkin kanssa tai saatikka sitä, kuka tässä maassa pukeutuu parhaiten! Kuinka paljon maailma on täynnä turhaa tietoa ja miten paljon itsemme sille altistamme. Tietoa, joka ei rikastuta elämäämme, päinvastoin liian tiedon, valeuutisten ja turhan höpinä vain lamaannuttaa, jäykistää mieltä, ärsyttää, tekee alakuloiseksi tai etäännyttää itse elämästä.

Miten mukavaa on opetella vapautumaan aikuisuuden iässä kaikesta tuosta turhasta tiedosta. Ehkä juuri tästä syystä uusi kulttuuri tuntuu niin raikkaalle ja rentouttavalle. Tietämättömyyden retriitillä opettelemme luottamaan ennen kaikkea aisteihimme.

Rentouttavaa Joulun aikaa!

Lähestyvän Joulun alla on hyvä leikitellä ajatuksella, tässä voisi olla markkinarako. Tietämättömyyden retriitti Costa Ricassa.  Toisimme tänne tietosaasteella ylikuormittuneita ihmisiä opettelemaan uudestaan hengittämään raikasta vuorituulta, opettelemaan lapsenomainen ihmettelyä, hyppäämään luovuuden vapaaseen virtaan, jossa kaikella ei ole nimeä, selityksiä tai perusteita. Lupaamme, että kaikki tiedon sisältämät käsitteet, termit, määritelmät, selitteet ja vastineet unohdetaan. Tätä kaikkea, jota nyt itse opettelemme.

Näihin leikkimielisiin ajatuksiin on hyvä lopettaa tämä postaus. Toivotamme teille kaikille rentouttavaa ja turhasta tiedosta vapaata Joulua! Joulu on hyvä aika mielikuvitukselle tilaa ja heittäytyä vapaalle. Täällä rakastetaan Joulua ja näyttäviä joulukoristeita!

Costa Ricassa rakastetaan Joulua! Ja ennen kaikkea näyttäviä koristeita.

Pura vida. Feliz Navidad!

Välillä vähän miesten juttuja

Jos suomalaisen miehen perinteisiä työvälineitä on puukko, kassara tai kirves, niin costarocalaisen miehellä se on ehdottomasti machete. Tähän yhteen isoon ja pitkään viidakkoveitseen on yhdistettynä kaikki edellä mainitut suomalaiset perinne työvälineet.

Machete pysyy myös suomalaisen miehen kädessä

Uskollinen machete

Machete on todella yleinen työväline Etelä- ja Keski-Amerikan kulttuurissa. Mitä pienempi kylä tai kaupunki, sitä varmemmin näkee miesten kantavan veistä vyöllään tupessa tai ilman. Vaikka machete on yleinen, kertaakaan en ole matkojemme varrella nähnyt sitä naisen kädessä, siksi kutsun  tätä ilmiötä tarinassani ”miesten jutuiksi.”

Matchetet ovat kooltaan, pituudeltaan ja painoltaan erilaisia. Riippuen käyttäjästä ja käyttötarkoituksesta. Yleensä ottaen se on yleisväline kaikkeen tekemiseen. Machetea käytetään esimerkiksi puiden kaatoon (täällä puut ovat pehmeämpiä kuin Suomessa), sokeriruo’on katkomiseen sadonkorjuussa tai tiellä olevan kasvillisuuden leikkaamiseen kuljettaessa sademetsän läpi. Puutarhassa se on oiva apu kaikenlaiseen katkomiseen ja kuivien oksien poistamiseen.

Viidakkoveitsellä leikataan myös nurmikkoa. Varsinkin jyrkillä rinteillä, ojien pohjilta tai kivikkoisissa maastoissa se on mitä ilmeisemmin nykyaikaisia välineitä käytännöllisempi.

Machetea voidaan käyttää myös aseena, ja siitä on useita erilaisia variaatioita riippuen käyttötarkoituksesta, kulttuurista sekä valmistajan sosiaalisesta asemasta. Kieltämättä nähdessäni ensimmäisiä kertoja macheten vastaantulevan, tuntemattoman miehen kädessä syrjäisellä tiellä, pieni pelko kiipesi pitkin selkärankaa. Onneksi ne ovat aina olleet rehellisen työmiehen kädessä.

Varsinkin maaseudulla opitaan pienestä pitäen macheten käyttöön. Taitava macheten käyttäjä kuorii muutamalla veitsen vedolla ananaksen, kaivaa lihapalat hampaittensa välistä, leikkaa varpaankyntensä ja lyhentää sillä tarvittaessa partakarvansa.

Machete, kuten suomalaisen miehen puukko on hyvin henkilökohtainen. Sitä ei lainata, eikä pyydetä lainaan. Niiden tupet ovat usein upeaa nahkakäsityötä, ja niihin on kaiverrettu omistajalle tärkeitä merkkejä ja symboleja. Tosin vuosien saatossa merkit ovat hyvin haalistuneita ja se on taas merkki siitä, että mies tuntee machetensa ja machete isäntänsä. Molemmat ovat uskollisia toisilleen.

Kentällinen iloa

Ticot rakastavat jalkapalloa. Jokaisella miehellä on suvussa perinnöksi saatu fanius johonkin paikalliseen joukkueeseen. Naapuri ehdotti Timolle Alajuelan (Atenas kuuluu Akajuelan provinssiin) jalkapallkojoukkueen matsia.  Ottelu oli osa Costa Rican LaLiigan semifinaalipeliä.

Minua ei edes pyydetty mukaan, sillä kyse on MIESTEN jutusta. Toki jalkapallon seuraajissa on naisiakin, mutta vahvasti se on edelleen miesten maailmaa.

Siinä missä minä nautin täydellä sydämellä yksinolosta, hiljaisuudesta ja lasillisesta punaviiniä kynttilänvalossa ja kuuntelin pimenevän illan luonnonääniä, Timo seurasi hurmiollista jalkapallofanitusta 17 000 ihmisen ympäröimänä. Olihan se ollut elämys, kertoi Timo myöhemmin.

Jalkapallomatsit eivät jätä täällä ketään kylmäksi. Katsomo elää täysillä mukana, taidokkaat rumpuryhmät ja yhteiset kannustushuudot raikuvat korvia huumaavasti. Peli ratkesi paikallisen Alajuela joukkueen hyväksi, rankkarikisan jälkeen. Se sulattaa costaricalaisen miehen hyppimään tasajalkaa paikoillaan ja lyömään yläfemmoja tuntemattomien vieruskavereiden kanssa.

Jalkapallo on monelle Etelä- ja Keski Amerikkalaiselle miehelle ”henkireikä.” Kerrotaan, että muun muassa Kolumbialaiset jalkapallofanit veivät kuolleen toverinsa ruumisarkun hautaustoimistosta stadionille seuraamaan Cucuta Deportivo -seuran ottelua, jonka tämä olisi ehdottomasti halunnut nähdä. Miesten ystävyyttä ja uskollisuutta parhaimmillaan.

Ennen ottelua ticot juovat costaricalaista olutta: Imperialia. Se ostetaan kioksista ja pullon ympärolle kiedotaan muovipussi ja se juodaan puiston penkillä. Täälläkään ei saa juoda julkisilla paikoilla alkoholia.

Ehkäpä minäkin lähden mukaan seuraavalla kerralla. Mutta välillä tekee molemmille hyvää olla omissa innostuksen aiheissa.

Costaricalaiset ovat omasta kulttuuristaan ylpeitä. Eläköön ja voikoon hyvin ne pienet kulttuuriset erot maiden ja ihmisten välillä! Olkoon ne sitten miesten tai naisen, kunhan ovat ihmisen kokoisia ja tuottavat iloa.

Pura vida!

Elämän uusi rytmi – Kotimme Costa Ricassa

Niin matkustamisessa kuin elämässä yleensä on tärkeää löytää itselleen sopiva rytmi. On tunnistettava mihin elämänsä perustaa ja aikaansa käyttää. Kaikkihan sen tietävät jo tässä iässä, uraudumme helposti niin töissä kuin vapaa-ajan vietossa – ja automaattivaihde jää helposti päälle. Kaikkein vaikein vaihe omanlaisessa rytmissä onkin tunnistaa, milloin on muutoksen aika!

Kolme talvea matkustimme rinkka selässä. Näimme valtavasti hienoja nähtävyyksiä, ihmisiä, kulttuureita ja kaikkea sitä hyörinää, joka elämästä tekee maukkaan ja kauniin. Näimme myös väsymyksen ja sen miten paikasta toiseen siirtyminen ja uuden omaksuminen kuluttaa paljon energiaa. Perustarpeiden, kuten yöpymisen ja ruokailun järjestelyt lunastavat aikaa. Ja tietenkin uusien matkareittien suunnittelu. Tämä kaikki on ílman muuta innostavaa, mutta myös haastavaa. Ja varsinkin, kun tätä kaikkea on tehnyt jo monta kertaa, monta kertaa, monta kertaa. Maat ja kaupungit vain vaihtuvat..

Palatessamme viimeiseltä reissulta, intuitiomme alkoi kuiskailla meille: Olisiko teidän aika vaihtaa matkustamisen rytmiä? Ehkäpä haluaisitte nähdä maailmaa eri tavalla ja syvyydeltä? Nauttia rinkan pakkaamisen sijaan kiireettömistä aamuista, ja siitä, että teillä on aikaa tutustua ihmisiin ja syödä tuoreita hedelmiä ja vihanneksia ja omaa tekemää ruokaa ravintola lounaiden sijaan.”

Kuuntelimme intuitiota, pohdimme sen viisautta – ja tässä olemme. Asumme nyt Costa Ricassa. Maan valikoituminen on oma mielenkiintoinen prosessinsa. Yksi meidän aiempien reissujen illan huvesta oli pohtia satunnaisessa majapaikassa: ”Antaisiko tämä maa/kaupunki/kylä/maisema meille mukavat olot asua?” Ecuador oli pitkään ykkösvalintamme, sittemmin Kolumbia huojutti hetkeksi ykkössijaa, mutta kun saavuimme Costa Ricaan ja Atenasiin, tiesimme molemmat heti, että täällä jossakin vuorilla on meidän oma pieni paratiisimme. Sen vain tiesi. Oliko se jälleen intuitio?

Costa Rica valikoitui paikaksi muun muassa siksi, että luonto on todella kaunista, ihmiset aitoja ja siksi, että yhteiskunnan tilanne on stabiili. Jälkimmäisen takia emme valinneet Kolumbiaa. Costa Rica sijaitsee myös hyvien kulkuyhteyksien päässä. Sillä vaikka vaihdoimme matkustamisen rytmiä, tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö matkustelisi edelleenkin. Costa Ricasta on hyvät yhteydet mihin vaan. Vaikka tanssimaan Argentiinaan tangoa? Vaeltamaan Guatemalaan? Meksikoon? Kuubaan? Kaikki ovat täältä käden ulottuvilla.

Uudet eri kokoiset haasteet

Rytmin vaihdos toi myös uudet, eri kokoiset haasteet. Päivittäiset perustarpeiden järjestelyt menivät taka-alalle, ja suuremmat linjat nousivat esille. Maan valinnan jälkeen oli seuraavaksi löydettävä hotellin sijaan talo, jossa asumme. Oli löydettävä myös auto (kirjoitin siitä aimmissa postauksessa) otettava vakuutukset, kaikkea niitä pieniä juttuja, joita ihminen tarvitsee kotimaassakin. Uudessa kulttuurissa ja vieraalla kielellä kaikki tämä on huomattavasti monimutkaisempaa – ja siksi niin mukavaa.

Kotimme on linnamme

Päätös tehdä rytmin vaihdos oli selvä siinä vaiheessa, kun löysimme meitä molempia miellyttävän (suorastaan meidät hullaannuttaneen) talon, puutarhan ja sieltä avautuvan maiseman. Viimeistään sillä hetkellä päätimme kuunnella intuitiota ja pistää rinkat naulaan. Talon etsiminen ja siitä seuranneet paperihommat ym, olisi oman tarinan aihe, mutta jääköön ne kuvailut myöhemmäksi, sillä sen tarinan saa kirjoittaa Timo. Ilman hänen tietämystään, osaamistaan ja rohkeuttaa, asuminen täällä olisi jäänyt pelkän unelmoinnin asteelle. (Kuten varmaan ymmärrätte, emme halua ja voi, kertoa ja kuvailla taloomme liittyviä yksityiskohtia avoimessa blogissa, maailma on liian levoton sellaiseen.)

Tontti, jossa talomme sijaitsee on entinen kahvitila. Tontilla on muutama muukin talo, joiden kanssa muodostamme väljän toiminnallisen yhteisön. Yhteisöllä on muun muassa yhteinen tontti, jossa sijaitsee runsaasti kahvipensaita. Sieltä saamme pian omaa kahvia!

Ensimmäiset omat kahvinpavut kypsyvät

Yhteistä on myös kävelypolut, joista yksi johtaa yhteiselle joogatalolle.

Yhteisön oma joogatila

Jokaisella talolla on oma tontti ja yksityisyytensä. Puutarhassa riittää tekemistä.

Puutarhassa riittää tekemistä

Nautimme ulkotöistä molemmat. Tässä kymmenen kuutiota punaista Poasin tulivuoren kiviä odottaa vain puutarhaan laittamista. Se ei ole pelkkä koriste täällä, siinä on paljon hyviä mineraaleja kasveille. Luonnonmukainen lannoite.

Poasin tulivuoren punaista kiveä puutarhan kunnostukseen.

Katot on pidettävä täälläkin kunnossa. Jotkut asiat on vain tehtävä illan hämärtyessä, kun aurinko laskee mailleen.

Jotkut työt on paras tehdä illan hämärtäessä. Katolla on kuumaa päivällä!

Oma uima-allas vaatii hoitoa. Onhan se tunnustettava, että näin suomalaisena oma uima-allas tuntuu ylelliselle. Vesi tulee omasta lähteestä, eikä sitä tarvitse koskaan lämmittää. Ekologista. Emme tarvitse myöskään ostaa vettä muovipulloista, voimme juoda vettä suoraan hanasta. Uskomattoman iso asia näillä leveysasteilla!

Kannattiko rytmin vaihdos?

Uudenlainen rytmi antaa aikaa ajatella ja sulaitella näkemäänsä. Täällä tulee monta kertaa tulee mieleen: ”Ai näinkin voi asiaa ajatella. Ahaa, näin asiat voidaan hoitaa.” Esimerkiksi pari tarinaa elävästä elämästämme.

Ensinnäkin täällä on välillä mahdotonta ymmärtää osoitteita. Kuten meilläkin Suomessa vielä ”vanhoina hyvinä postin aikoina” saattoi joulukortin lähettää osoitteeseen: Se keltainen puutalo apteekkia vastapäätä, toinen kerros.” Hyvin pitkälle täällä toimitaan näin edelleenkin. ”Ai missäkö on vertas, jossa tehdään hyviä huonekaluja? Menette sitä ja sitä tietä ja näette ison puun ja sen vieressä on punainen talo.” Okey, löydemme tien ja ison puun, mutta kun kysymme vastaantulijalta punaista taloa, hän sanoo, että ”ai joo, talo on maalattu. Talo on nykyisin sininen, tuo tuolla!”Mutta yleensä kysymällä asiat täälläkin selviää.

Asenne elämään yllättää meidät usein. Olemme huomanneet, että täällä asiat vaan jotenkin toimii, vaikka kaikki välineet eivät toimisikaan. Toinen esimerkkinä tästä. Teetimme pienessä puuverstaassa ruokapöydän ja tuolit ja oli aika maksaa lasku. Paikassa ei ollut pankkikorttimaksupäätettä, eikä meillä ollut niin paljon käteistä mukana. Kauppias totesi, että Espere un minuto! Ja kohta paikalle tuli kylän lääkäri maksupäätteen kanssa. Lääkäri puhui englantia ja eikä hänellä ollut mihinkään kiirettä. Voisitteko kuvitella, että Suomessa tällaista kovin usein enää tapahtuu? Avunanto puolin ja toisin, se on täällä silmiin pistävän yleistä.

Rytminvaihdos kannatti. Kerta kaikkiaan! Pura vida!

Onko siellä käärmeitä? – Costa Rican luonto

Tukaani rääkäisee ”pura vidan” talomme lähellä olevasta puusta. Ääni on terävä ja käkättävä, ei mitenkään kaunis, mutta käyrätorviakin tarvitaan tähän luonnon orkesteriin. Katsomme oksistoon, missä linnun suurikokoinen nokka hehkuu keltaisena ja kohta näemme tukaanin lehahtavan lentoon. Niitähän onkin kaksi! Nokat painavat lintujen harteita kumaraan, mutta ne lentävät yllättävän sulavasti metsän kätköihin.

Tukaanit inpiroi myös taidetta ja käsitöitä

Pienet suloiset ja värikkäät kolibrit imevät luonnon runsaasti ruokapöydästä kukkien mettä. Istumme lämpimällä ulkoterassilla aamukahvia hörppien ja ihastelemme näiden pienten herkkien lintujen siipien nopeaa ja keveää liikettä.

Säätilan eroista huolimatta mieleen palautuu muisto lapsuuden lintulaudasta ja siellä viihtyvistä punatulkuista ja talitinteistä. Linnut tekevät olomme kotoisaksi. Olemme ostaneet Costa Rican runsasta lintulajistoa (lähes 1000 erilaista) käsittelevän kirjan, mutta aamuisin nautimme vain niiden katselemisesta ja kuuntelemisesta.

Värikkäitä kauniita lintuja Costa Rican luonto pullollaan

Kaksi isoa haukkaa vaanii saalista puutarhan toisella laidalla. Niiden upeaa lentoa vuoriston ilmavirtauksissa on meditatiivista seurata. Jos ihminen osaisi lentää, noin minäkin haluaisin lentää. Sulavasti, pelottomasti ja korkealle. Yli vuorten päällä lepäävien pilvien.

Yhtäkkiä läheiseen puuhun lehahtaa parvi lintuja. Niiden siivet ovat suhteellisen kookkaat ja siipien kärjissä roikkuu pitkät sulat. Lentäessään ne näyttävät rikkinäisiltä mustilta roskasäkeiltä. Luimme kirjasta, että nämä roskapussia muistuttavat linnut syövät pienjyrsijöitä ja niiden eityistä herkkua on käärmeet. Onko siis hyvä vai huono merkki, että lintuja ilmaantuu aika ajoin talomme läheisyyteen, puiden oksille leputtelemaan risaisia siipiään? Onko se merkki, että tällä alueella asustelee paljon käärmeitä? Vai onko merkki siitä, että luonnon oma huoltosysteemi nielaisee käärmeet nälkäiseen nokkaansa?

Runsautta luonto pullollaan

Illalla tulee sade. Nyt on ollutkin jo neljä päivää satamatta. Sadekausi alkaa vähitellen vaihtua kuivaan kauteen. Luonto on kuohkeimillaan. Vihreä seinä elää. Se tiputtelee kimaltelevia kastehelmiä pensaiden ja kasvien lehdiltä. Kaikki tuntuu limittyvät toisiinsa.

Talomme pihalta avautuva vuoriston maisema ja luonnon eläinlajisto on hyvin erilainen kuin Costa Rican meren lähellä olevissa sademetsissä. Täällä on kasvilajien määrä on vähäisempää, toisin kuin sademetsässä, jossa saniaisten ja sammaltuneiden puunrunkojen muuri kietoo kaiken alleen, alaspäin ja ylöspäin, jonnekin missä ehkä joskus pilkottaa taivas.

Näkymä pihamaaltamme

Costa Rica on kuuluisa vaihtelevasta luonnostaan ja mikroilmastoista. Maasta löytyy sademetsiä, pilvimetsiä, mangrovemetsiä, laaksoja, tasankoja, vuoristoa, hiekkarantoja, kalkkikiviluolia ja koralliriuttoja. Costa Rica sijaitsee mannerlaattojen reuna-alueella ja maassa onkin seitsemän toimivaa tulivuorta ja pieniä maanjäristyksiä saadaan kokea silloin tällöin.

Luimme, että Costa Rica suorastaan pursuaa erilaisia eläin- ja kasvilajeja. Yksinään orkideoja löytyy 1300 lajia, lintuja, nisäkäslajeja 240, matelijoita 230 lajia, sekä lukematon määrä hyönteisiä. Meressä tavataan mm. ryhävalaita, delfiinejä, vasarahaita, manaatteja ja merikilpikonnia. Sademetsissä lajisto on vuoristoa huomattavasti runsaampi, siellä pomppii värikkäitä (ja myös myrkyllisiä) sammakoita, papukaijoja, laiskiaisia, mölyapinoita ja suuria kissaeläimiä, kuten puumia. Ja paljon erilaisia käärmeitä.

Onko niitä?

Käärme asia on pakko tutkia. Sitä meiltä on myös kysytty: onko siellä käärmeitä? Tutkijakoulutuksestani on tässä asiassa hyötyä. Etenemme asiassa teoreettista ja empiiristä väylää . Kirjallisuudesta selviää, että Costa Ricassa asustelee 139 käärmelajia, joista vain 22 lajia on myrkyllistä. Sana vain tuntuu jotenkin lieventävälle tuon lauseen yhteydessä! Empiirisesti kysymme asiaa naapureitamme ja puutarhuriltamme. Kuulemme, että käärmeet asustelevat onneksemme juuri noissa rehevissä sademetsissä, täällä korkeudella viihtyy harmittomat käärmelajit (kuten suomalainen rantakäärme) ja yksi kyykäärmeen myrkyllisyyttä vastaava käärmelaji. Laji on arka, eikä se uhkaa ihmistä, ellei ihminen uhkaa sitä. Naapurit ja puutarhuri eivät olleet nähneen näillä tonteilla käärmeitä viimeisten vuosien aikana, vaikka puuhastelevat paljonkin ulkona.

Kävellessämme laakson toisella puolella, näimme tiellä makaamassa erään ihmiselle vaarattoman käärmeen.

Pakko myöntää, että ilahduin, että se oli kuollut jäätyään auton alle. Se oli kaunis, pitkä, ohut, vihreä ja se kirjan mukaan se voi saavuttaa jopa kahden metrin pituuden. Sen olen jo aiemmilta vaelluksiltamme oppinut, että kannattaa katsoa tarkkaan mistä oksasta metsässä kiinni ottaa, sillä se saattaakin lähteä yhtäkkiä liikkeelle.

Kuulemme myös, että täällä voi nähdä scorpioneja. Vaikka sanotaan, että kaikki scorpionilajit ovat jollakin tavalla myrkyllisiä, täällä vuoristossa viihtyvä lajike on lähinnä kiusallinen terveelle ihmisille, ei siis hengenvaarallinen. Jatkamme aamukahvin hörppimistä turvallisin mielin. Onneksi täällä ei ole punkkeja eikä tällä korkeudella edes itikoita!

Metsässä ja pihamaan reunamilla asustelee iguaanoja. Silmä alkaa pikku hiljaa erottamaan niiden hännän heilahduksen puun oksalla tai pensaiden juuressa. Aivan kuten sisiliskon suomalaisessa heinikossa, joskin tällä liskolla on enemmän kokoa. Ne väistävät ihmisiä, mutta onhan se komea näky, jos sen sattuu näkemään isomman iguaanan.

Iguaana, tässä hieman isompi yksilö

Se on kuin muistutus jostain ammoista ajoista, jossa ei vielä ihmisen jalan jälkeä luonnossa näkynyt. Kaikki nämä kuuluvat koskemattomaan ekosysteemiin, kaikilla on oma tärkeä rooli muiden eläinten populaatin hallinnassa.

Ystävät hyvät!

Ystävät hyvät! Voimme nyt vastata: olemme siis kaikin tavoin turvassa. On hienoa, että saamme kokea uutta ja outoa. Että integroidumme tähän runsaaseen luontoon ja upeaan yhteiskuntaan kaikkine mausteineen. Omassa puutarhassassamme on ticojen tapaan erilaisia savisia eläinhahmoja suojelemassa oloamme luonnon vehreässä sylissä.

Saviset krokotiilit tervehtivät tulijoita

Jatkamme aamukahvin siemailua. Tuota sakeaa ja täyteläistä juomaa, josta maa on ansaitusti ylpeä.
Pura vida ystävät!

Auto-ostoksilla Costa Rican tyyliin

Asettuminen Atenasin maisemiin alkaa pikku hiljaa muotoutua meidän näköiseksi ja oloiseksi. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, en ole koskaan aiemmin asunnut ulkomailla. Olemme matkustelleet pitkään yhtäjaksoisesti, mutta nyt uusi elämänvaihe tuo eteemme erilaisia arkisia asioita.

Autoa tarvitaan

Kuten esimerkiksi auton ostaminen – ja senhän kaikki käytettyä autoa ostaneet tietävät, että se on haasteellista Suomessakin, saati täällä, jossa jokainen autokauppa vastaa omasta moraalista ja laatustandardeista. Kaikki on lähes tulkoon aloitettava alusta. Katsottava sanakirjasta, mikä onkaan auto espanjaksi? Ei ole nimittäin mitään takuita, että kaupoissa osataan englantia. Maassa maan tavalla, joten nöyrästi, mutta rohkeasti eteenpäin.

Tarvitsemme auton. Totesimme sen hyvin pian. Auton hankkiminen on kompromissi siitä, että asumme korkealla vuoristossa, yli kuuden kilometrin päässä Atenasin keskustan palveluista. Asumme myös julkisen liikenteen ulottumattomissa. Aluksi käytimme vuokra-autoa, joka systeeminä toimii täällä erittäin hyvin. Muun muassa Costaricalainen Adobe on paikallinen ja luotettava autonvuokraamo, josta saa kaikintavoin hyvää palvelua. Mutta kuten aina, vuokraaminen pitemmällä ajalla on kallista. Toki minimivakuutuksilla vuokraushinta ovat huomattavasti edullisempi, mutta näillä mutkaisilla vuoristoteillä ja isompien kaupunkien ruuhkaisilla kaduilla vakuutuksissa säästäminen on mielestämme aivan väärä paikka säästää.

Päätimme siis hankkia auton, käytetyn auton. Täällä on mahdollista käyttää polkupyörää, mutta ajettuamme vuokra-autolla muutamaan kerran keskustasta kotiimme, takakontti täynnä ostoksia jyrkkää mutkamäkeä ylös, ymmärsin totuuden. Ei enää tässä iässä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun näin tien reunassa pyöräänsä taluttavia nuoria kisapöyräilijöitä, ymmärsin: ”Unohda Leena, voit mennä alas pyörällä, mutta et ylös ruokakassien kanssa.”

Jyrkkää vuorenrinnettä

Tiet sinänsä ovat varsin hyvässä kunnossa. Tai siis paikoitellen, paikoitellen ei. Päätiet ovat asfaltoituja, mutta sivuteillä saattaa olla yllättäen isojakin kuoppia, erroosion syömiä ja sadekauden vesimassojen tekemiä sortumia. Joten nämä seikat antavat omat reunaehtonsa auton mallin ja tehojen valinnalle.

Mielenkiintoinen prosessi

Lähellä Atenasia on kaupunki nimeltä Grecia, jonka liepeillä on paljon autoliikkeitä. Siis todella paljon. Osa myy uusia, suurin osa käytettyjä. Yleistäen voisi sanoa, että costaricalaiset ostavat pääsääntöisesti käytettyjä autoja. Japanilaisia merkkejä Amerikasta tuotuina.

Autoliikkeitä on kadun molemmin puolin, vieri vieressä. Koska tämä on vuoristoista maastoa, kaupat eivät ole suurensuuria, ja kaikki liikkeen tilat on käytetty tehokkaasti. Miten ihmeessä liikkeen takaosan tai keskiosan autot saadaan koeajoon?

Löytyikin kaksi hyvää vaihtoehtoa, mutta mekaanikon mielestä niiden tekniikassa oli ongelmia. Täällä on tapana, että asiakas ottaa oman mekaanikkonsa liikkeeseen tutkimaan valitsemansa auton. Kuten jo mainitsin, autoliikkeet toimivat hyvin pitkälle omilla säännöillään ja laatukriteereillään, eikä valtio sääntele bisnestä oikeastaan mitenkään. Liikkeessä autot ovat hienosti tuunattuja, kiiltäviä ja niissä on ilmapallot ja viirejä koristeina. Hinta kertoo jotakin, mutta ei välttämättä mitään, jos huono tuuri sattuu.

Lähdimme parin päivän päästä uudestaan autokaupoille. Auton etsiminen on kova laji. Itse kiinnitin huomiota enemmän auton väreihin ja malleihin; kaikki näytti itseasiassa hyvin samalle. Suuri osa autoista on niin sanottuja katumaastureita. Itse etsimme nelivetoa, sillä kaksivetoinen ei jaksa vääntää vuoriteitä ylös. Varsinkaan näin sadekautena, jolloin vettä saattaa tulla tielle kunnolla.

Tuntoja autoilusta

Olemme huomanneet, että costaricalaiset ovat pääsääntöisesti rehtiä porukkaa, mutta miksi käytettyjen autojen kauppaan tullessa tuntuu, että autokauppiaat ovat huijareita? Tai ainakin siltä, että he yrittävät huiputtaa meitä? Espanjankieli lisää tehoa tunnelmaan.

Meidän on vain luotettava intuitioon ja teknisiin faktoihin. Tai oikeastaan Timon, minulla ei oikeastaan ole tässä vaiheessa mielipidettä. Sillä sillä hetkellä, kun totesin, ettei polkupyörä ole kauppareissuilla paras kulkuneuvo, aloin myös epäillä uskallustani ajaa autolla näillä teillä. Kuvitelkaa, että jyrkän tien mutkan takana on usein pieniä lapsia leikkimässä, sillä kaikissa tienvarsien tico taloissa ei ole omaa pihamaata, tai ne voivat olla sateen jäljiltä hyvin kurassa. Ja myös aikuisia. Kadut ovat usein heidän olohuoneen jatkoja. Teillä on myös koiranpentuja, kanoja, kottikärryjä, erikoisesti parkkeerattuja autoja, yllättävissä kohdissa autoon lastataan kahvipapuja tai vihanneksia.. …Tiellä tulee vastaan iso, ylileveä roska-auto, mieleeni tulee: ”Tuo minun pitäisi osata väistää tässä kuoppaisessa kapeikossa. Ojaanko pitäisi ajaa? Antaa olla. Aja sinä Timo. Ota sellainen auto kuin haluat.” Annan ainakin vielä pelolleni vallan. Vai onko se vain tervettä riskianalyysiä?

Auto löytyy

Löysimme mielestämme luotettavan oloisen autoliikkeen. Omistaja puhui englantia. Hetkinen. Mehän juuri puhuimme omistajan kanssa, ja nyt hänellä on toisen värinen paita, ja seisoo takanamme. Mitä ihmettä? Aivan, omistajia on kaksi, ja he ovat identtiset kaksoset.

Autoja, autoja ja autoja. Sitten löytyi Honda CRV. Automaatti siltä varalta, että joskus voitan pelkoni. Nelivetoinen, että pääsemme kotiimme myös huonommalla säällä. Mahdollisimman vähäpäästöinen.

Auto tutkinnassa

Timo käy neuvottelut. Vääntää hintaa ja etuuksia. Kaksi kuukautta takuuta. Normaalisti yksi. Selvä. Entä vakuutukset? Vakuutustan suhteen täällä on huomattavasti villimpää kuin meillä Suomessa. Jotkut ajavat jopa ilman vakuutuksia, ja kuulemma myös paljon ilman ajokorttia. Maassa maan tavalla, mutta me haluamme kunnon vakuutukset. Turvallisuus edellä. Suomalaisuus on näissä asioissa syöpynyt syvälle.

Tutkitutamme valitsemamme auton paikallisella mekaanikolla. Mekaanikon autohallissa tuntuu, että olisimme osallisena entisistä ajoista kuvatussa elokuvassa. Kaurismäen leffassa?

Autokorjaamon autenttista tunnelmaa

Tässä ajassa ja maailmassa tupakointi ei ole vielä kielletty, vaikka autojen tankit on täynnä bensaa, mekaanikot eivät anna työstään kuitteja. Niin mekaanikon palkkio, kuin itse autokin maksetaan käteisellä, riihikuivalla rahalla. Niin kuin ennen vanhaan, ostohetkellä pakkaamme isot tukut seteleitä laukkuun ja raha vaihtaa konkreettisti omistajaa. Costa Rican coloneilla puhutaan miljoonista.

En kuitenkaan enää kuule vanhojen puhelimien pirinää, kirjoituskoneiden nakutusta tai näe kolmekymmentä vuotta kestäviä leivänpaahtimia, joten pakko uskoa, että elämme tätä aikaa ja todellista elämää.

Sanotaan, että mitä kovempi ammattimies, sitä karumpi korjaamo. Intuitio sanoo, että tämän on oltava kovanluokan ammattilainen. Hänen pajassaan on kaikki autokorjaamon klassikot, kuten kuvasta näkyy. Ammattilainen, niin myös työn tulos sen osoitti. Täällä osataan hommat.

Tosi ammattailaisen autopaja

Siinä se on on. Kovien mekaanisten faktojen ja intuition lopputulema. El Carro. Auto. Honda CRV vuosimallia 1999.

Edellinen postaus:

Atenas – unelmasta totta

Atenas – unelmasta totta

Kun aamulla avaamme verhot, näkymä pysäyttää. Mieli ei ole vielä tottunut tähän vehreään Costa Ricalaiseen luontoon.

Luonnon runsautta

Näkymässä on hyvin erilaista kerroksellisesti kasvavaa vehreää kasvustoa ja runsaasti erilaisia kukkia. Horisonttiin piirtyy tulivuorien profiilit. Luonto on täynnä erilaisia ääniä, mutta nämä äänet eivät kuulosta melulta.

Pakko nipistää itseään, totta se on: heräämme uuteen päivään Costa Ricassa, Atenasissa.

Luonto on täynnä yksityiskohtia

On hyvin hämmentävää ajatella, että emme enää unelmoi, vaan elämme todeksi unelmaamme: asumme osan vuodesta ulkomailla, vuorimaisemissa omassa rauhassa, kuitenkin keskellä uutta kulttuurimiljöötä – ja saamme nauttia kesän lämmöstä. Tämän vuoksi olemme aikanaan opiskelleet, tehneet kovasti töitä ja kohdanneet omat vaikeudet ja ongelmat.

Nyt on aika asettua tänne ja nauttia -jossakin vaiheessa vaikeiltakin tuntuvista- valinnoista. Tämä saattaa kuulostaa suomalaisittain varsin itseriittoiselle, koska meidän kulttuuri on opettanut ajattelemaan ”kell onni on se kätkeköön.” Turha meidänkään on tietenkään henkseleitä paikutella, mutta joskus on vain aika kiitellä omaa rohkeutta ja tehtyjä ratkaisuja. Jos esimerkkimme on jollekin kannustukseksi ja uskallukseksi tehdä unelmistaan totta (oli se mitä tahansa), kannustamme innokkaasti. Vaivannäkö kannattaa!

Turistivirran ulkopuolella

Atenas, costaricalaisittain keskisuuri kaupunki, sijaitsee keskiylängöllä. Pääkaupungista San Josesta on tunnin bussimatka. Tämä on yksi tärkeä syy, miksi valitsimme juuri tämän paikan. Saamme olla kosketuksessa paikalliseen elämään, sivusta turistivirrasta.

Kuten usein Keski-Amerikan maissa, paikallisen keskuksen ja siellä asuvien ticojen (kuten he itseään kutsuvat) keskipiste on puisto ja kirkko. Ne ovat ihmisten julkisia olohuoneita ja valoisana aikana aina täynnä elämää. Niin mekin olemme istuneet useita kertoja alas puiston penkille ja todenneet paikallisten tavoin, että puisto on hyvä paikka rentoutua – ja katsella elämää ja ohikulkevia ticoja. Meilläkin on jo muutama tuttu, jotka tervehtivät meidät nähdessään. ”Pura vida” he moikkaavat. Ihmisten ystävällisyys tuntuu mukavalle.

Atenasin keskuspuisto

Nimi Atenas juontaa juurensa kauas historiaan. Sen ajan hallitsija oli perin juurin ihastunut Eurooppaan ja ennen kaikkea Kreikkaan. Costa Ricassa on useita kaupunkeja, joissa toistuu kreikkalaisten kaupungin nimien monistaminen näihin olosuhteisiin.

Tällä hetkellä keskuspuisto ja yleensä ympäröivä luonto on vehmaimmillaan. Sadekauden iltapäivien sateet huuhtelevat vihreyden täyteen kukoistukseen. Palmut huojuvat rauhallisesti omassa ylhäisessä korkeudessaan ja niiden lehvistössä näkee erilaisia lintuja.

Kirkko on pieni ja jopa vaatimaton Keski-Amerikan standardeihin, mutta kaikessa näkee, että se on paikallisille hyvin tärkeä ja arvostettu paikka.

El mundo – ilmasto

Täällä kerrotaan ylpeänä, että on kaksi asiaa, jotka tekevät Atenasista merkittävän. Ne ovat ilmasto ja kahvi. Atenasissa on yksi maailman parhaista ilmasto-olosuhteista. Sanat ”El Mejor Clima del Mundo” löytyy jokaisen kaupungin bussin kyljestä.

El mejor clima del mundo

Tyypillisesti lämpötila leijuu noin 21- 25 C asteen välillä. Kuin Suomen heinäkuinen lämpötila yötä päivää. Se ei ole liian kuuma, ei liian kylmä. Eikä kostean lämmin, vaan sopivan kuiva. Täällä ei siis tarvitse jäähdyttää eikä lämmittää päivällä eikä yöllä. Sadekautena, joka nyt on, on lämmintä. Sateet ajoittuvat usein iltapäivään ja yöhön. Silloin sataakin runsaasti, mutta pimeällä on muutenkin paras nauttia talon suojasta ja rauhasta.

Kahvin tuoksua ja makua

Ilmasto yhdistettynä alueen runsaaseen vulkaaniseen maaperään tekee Atenasta erinomaisen paikan kahvin tuotannolle. Monet tuottajista ovat pieniä, perheomisteisia.

Kahvi on vahva osa tämän paikan kulttuuria. Ei siis ihme, että puiston reunalla sijaitsevat kahvilat, joista saa perinteisesti tiputettua costaricalaista kahvia.

Perinteinen tapa valmistaa kupponen kahvia

Atenasia ympäröivät vehmaan vihreät kukkulat, joissa kasvatetaan kahvipensaita ja sokeriruokoa. Myös talomme tontilla kasvaa kahvia. Odotamme innolla ensimmäistä sadonkorjuuta ja kahvin paahtamista läheisellä kahvinpaahtamolla.

On vaikea kuvata makua, kun juo oikeissa olosuhteissa kasvaneista kahvinpavuista jauhettua tuoretta kahvia. Ja juoda kupillinen kuumaa autenttisessa ympäristössä.

La cafereria menu

Uusia haasteita

Elää unelmaansa. Kuulostaa helpolle ja valmiille. Oikeastaan se on päinvastoin. Elämässämme ei ole nyt mitään valmiita arkisia kuvioita, josta voisimme ammentaa päivämme sisällön. Toisia suomalaisiakaan ei ole täällä nähty. Vapaudessa on omat haasteensa. Jokainen päivä antaa mahdollisuuden miettiä, miten haluamme aikamme käyttää ja mitä haluamme tehdä.

En ole koskaan asunnut ulkomailla. Olemme toki matkustelleet pitkään yhtäjaksoisesti, mutta asuminen ulkomailla tuo eteemme erilaisia  arkisia asioita. Kuten esimerkiksi auton ostaminen – ja kaikki käytettyä autoa ostaneet tietävät, että se on haasteellisesta jopa Suomessa, saati täällä, jossa jokainen autokauppa vastaa omasta moraalista ja laatustandardeistaan. Kaikki on lähes tulkoon aloitettava alusta. Katsottava sanakirjasta, mikä onkaan auto espanjaksi? Ei ole nimittäin mitään takuita, että kaupoissa osataan englantia. Maassa maan tavalla, joten nöyrästi, mutta rohkeasti eteenpäin. Kerron miten meille käy seuraavassa postauksessa.

Tunteet vuorottelevat onnen, outouden ja kotona olemisen maastossa. Parasta on, että täällä on aikaa kaivautua syvemmälle.

Pura vida!

Säätiedot

San José
taivas on selkeä
20.5 ° C
21 °
20 °
64 %
4.1kmh
0 %
ti
28 °
ke
25 °
to
27 °
pe
24 °
la
27 °