25.4 C
San José
sunnuntai, 05.04.2020, 19:32
Koti Blogi

Tiukennuksia ja mielen huojennuksia – Koronan aikaa Costa Ricassa

Maailmastamme on hyvin nopeasti tullut pieni paikka; samat uutiset ja huolenaiheet täyttävät jokaisen kodin yli valtakunnan rajojen. Meitä kaikkia vastassa on näkymätön vihollinen, joka ei katso ihonväriä, äidinkieltä, uskontoa, seksuaalisuutta, sukupuolta tai poliittista vakaumusta. Maailma on nyt monien ihmisten silmissä enemmän kuin koskaan yhteinen olotila, enemmän kuin pelkkä pirstoutunut kartta tai kokoelma erilaisia hallinnollisia rakennelmia.

Tiukennuksia

Costa Rican koronan levinneisyys on edelleen maltillinen. Rajoituksia ja toimintaohjeita on tullut runsain mitoin ja niitä noudatetaan yllättävän hyvin. Totta kai jokaisessa maassa on omat individualistiset vastarannan kiisket, mutta kaiken kaikkiaan suurin osa ihmisistä tuntuu ymmärtävän asian vakavuuden. Mekin pesemme kätemme vartijan valvovan katseen alla ennen kauppaan pääsyä ja hyväksymme se, ettei sisään pääse kuin yksi perheenjäsen.

Ihmisten liikkumista tulevana viikonloppuna eli alkavana pääsiäisenä on suitsittu lisää. Ulkonaliikkumiskieltoa ei ole, mutta moottoriajoneuvoilla ajo on yöaikaan luvanvaraista. Pääsiäiseksi sääntöä on kiristetty lisää. Ajo on sallittu vain 17.00 asti ja vain niinä päivinä, kun auton rekisterinumeron viimeinen numero osoittaa. Ohessa taulukko.

Autolla ajon ratkaisee rekisterinumerosi viimeinen numero


Tämänkaltainen käytäntö ei ole täällä aivan uutta. Pääkaupunki San Jose’ on paikoin niin ruuhkainen, että sinne ajamista säädellään tiettyinä ruuhkapäivinä samalla periaatteella.

Tuleva juhla-aika tulee asettamaan täälläkin perinteisen tapakulttuurin todelliseen puntariin. Pääsiäinen on katolisen maan suurin juhla ja tapana on kokoontua suvun kanssa yhteen. Nyt kaikki uskonnolliset tapahtumat on peruttu sekä kaikki rannat ovat suljettu. Kodeissa käydään varmaankin kaikenlaisia keskusteluja puolesta ja vastaan. Uhitellaan ja vähätellään. Puhutaan järkeä ja katsotaan kauemmas tulevaisuuteen.

Onhan toki mielenkiintoista pohtia, miten korona vaikuttaa aatteisiin tai kulttuuriin? Mitä me opimme itsestämme? Miten suhtaudumme toisiimme, kun tämä kaikki on ohi? Jättääkö pandemia pysyviä jälkiä käyttäytymiseemme? Tai pitäisikö sen edes jättää? Mitä tämä näkymätön vihollinen opettaa meille paitsi sen, että meidän tulee pitää turvaväli ja muistaa käsienpesu?

Mielen huojennuksia

Korona ja korona! Pentele! Olkoonkin tämä outo vaihe elämämme historiallinen momentum, olemme päättäneet, ettei korona saa täyttää koko elämäämme ja lunastaa kallisarvoista aikaamme. Uutisvirta on loputon ja virtuaalinen maailma tulvii tauotta mielenkiintoisia ja koukuttavia yksityiskohtia. Sekaan mahtuu myös valeuutisia, salaliittoteorioita ja huijausviestejä. Kaikki tämä on vain laitettava jäähylle ja annettava ajatuksille lepoa. Luotava itse omannäköisiä huojennuksen hetkiä yhteiskunnan määrittämien tiukennusten keskellä.

Huojennuksen hetket! Ne, jos mitkä ovat hyvin omakohtaisia ja yksilöllisiä. Jokaisella ihmisellä on oma tapa päästä tähän vapaaseen tilaan, jossa mieli saa tyyneyttä ja iloa. Se on näinä aikoina erityisen tärkeä taito, sillä elämästämme on karsittu kaikki ulkopuolelta tuleva viihteellisyys pois. Olemme astuneet aikakoneeseen, aivan kuin palaisimme nuoruutemme pääsiäisen aikaan, jolloin oli itsestään selvää, että kaikki kaupat, huvitukset, elokuvateatterit ja tanssiravintolat olivat kiinni. Uskonnollisuus määritti myös sen, ettei kyläily ollut juhlapyhien aikaan sallittu. Miten me silloin tulimme toimeen? Ennen kuin rahalla tarjoiltu palvelukulttuuri laajeni ja avasi 24/7 palvelut ihmisten ulottuville?

Jos olisimme Suomessa, menisimme saunaan. Ehdottomasti, mutta koska meillä ei sitä täällä ole ja kaikki kuumat lähteetkin on suljettu, meidän on keksittävä aivan jotain muuta.

Yksi tapamme huojentua

Suuntaamme ylös vuorille, pääsemme kävelemään sinne suoraan omalta pihamaalta. Aurinko paahtaa täysillä kirkkaalta taivaalta, vain muutama höyhenenkevyt pilvi seuraa kulkuamme. Repussa eväitä ja juotavaa. Aiomme viettää täällä vaelluksella koko päivän.

Tilaa riittää

Vuorilla on tilaa ja tyhjyyttä. Täällä ei ole ihmisjoukkoja, vain korkeudessa avautuvat silmiä hivelevät maisemat. Mutta sinne on ensin kivuttava.

Avaruutta ja kauniita maisemia

Vuoristossa on jotain, joka tuo tervettä nöyryyttä. Ne saavat tuntemaan itsensä pieneksi. Nämä kiviset jättiläiset ovat seisoneet täällä kauan ennen meitä, ja tulevat varmuudella seisomaan meidän jälkeenkin.

Kuten aina, eväiden syönti on retkellä parasta. Jokainen suupala tuntuu erityiselle, jokainen kulaus juomapullosta maistuu raikkaalle, vaikka aurinko on jo kuumentanut sen lähes kiehuvaksi. Perusasioita tulee retkipäivän juhla-ateria.

Eväät maistuvat

Jälleen eteenpäin. Ohitamme kahviplantaaseja, hedelmätarhoja. Appelsiini- ja mandariinipuut pullistelevat satoa. Näemme viljelyksillään työskenteleviä maanviljelijöitä. He tekevät kovaa työtä jyrkillä rinteillä. Kuumuus hohkaa lapionvarresta!

On mukava huomata, etteivät ihmiset suhtaudu meihin -heidän maallaan oleviin muukalaisiin- epäillen tai vihamielisesti. Päinvastoin. He vilkuttavat ja huutelevat kauempaakin iloisina Pura vidaa! Elämä jatkuu siis normaalisti poikkeusoloista huolimatta. Näemme kuinka hedelmäpuiden oksat vetäytyvät edelleenkin kohti maata hedelmien painosta. Osa on jo tippunut maahan. Ja me jatkamme matkaa.

Alhaalla kaukaisuudessa näkyy kaupunki. Ihmiset sulautuvat taustaan ja luonto lunastaa maiseman itselleen.

Aina vaeltaessamme luonnossa, tunnemme olevani yhteydessä ympäröivään luontoon- ja maailmaan. Ajattelija Obmascikin sanoin: vuorilla on todellakin tapa tehdä ongelmistamme merkityksettömiä. Asioille tulee uudet ja tervehdyttävät mittasuhteet. Ajassa tapahtuvat ilmiöt ovat vain ohikiitäviä, vaikka ne tuntuvatkin juuri nyt kestävän ikuisuuden.

Kuumuus koettelee. Vuoren rinnettä ylös ja alas. On otettava suomalainen sisu käyttöön. Yli 20 km tässä kuumuudessa tuntuu jo happoina jaloissa. Hiki sumentaa näköä. Mutta …kele! Ei tässä mitään pullahiiriä olla. Eteenpäin. Periksi ei anneta! Joskus on mukava koetella omaa jaksamistaan, vaikkei tätä hampaat irvessä tehdäkkään.

Välillä taas evästauko, lepohetki ja loppurutistus kotiin. Sinne mieli jo halajaa…

Kotiin tultaessa en edes jaksa koskea kännykkään.

Toivotamme teille kaikille omannäköisiä huojennuksen hetkiä! Pysykää terveinä ja turvassa!

Enpä olisi uskonut – Erityistaitoja nämäkin!


Terveiset taas täältä Costa Ricasta!

Enpä olisi uskonut näkeväni tätä päivää! Eilen meillä oli kauppapäivä ja piipahdimme täydentämään ruokavarastojamme keskustan tuntumassa sijaitsevassa ruokakaupassa. Sillä välin, reilussa viikossa, jonka olimme pysytelleet omaehtoisessa karanteenissa kotonamme vuorilla, pieni kotikaupunkimme Atenas oli muuttunut suomalaisen kylän kaltaiseksi! Varsinkin ihmisten keskinäinen kanssakäyminen oli lähempänä suomalaista kuin perinteistä latinalaisamerikkalaista tapakulttuuria! Tullessamme kaupan käytävällä vastaan tuttua ticoa, tervehti hän meitä nostamalla kättään ylös. Siis mitä!?? Ja niin he tekivät myös kohdatessaan toisensa. Nostivat kätensä tai nyökkäsivät. Ei poskisuudelmia, ei halauksia. Ei kosketusta. Ei elehtimistä kasvojen lähellä. Ympärillämme oli yhtäkkiä tilaa! Ai hitto kun tuntui kotoisalle. Ainoastaan ticojen Pura Vida tervehdykset olivat entisellään. Ja hymy huulilla.

Olen lukenut viime päivinä lehdistä samankaltaisia huomioita. Yhtäkkiä suomalainen tapakulttuuri on trendikästä. Eikä vain trendikästä, vaan sanotaan, että sen avulla pelastetaan jopa ihmishenkiä. Ihan oikeasti!  Innostuin miettimään asiaa, ja totesin, että omaamme suomalaisina täällä muutamia muitakin verenperintönä saatuja erityistaitoja, joista on hyötyä näissä poikkeusoloissa. Joita muut joutuvat nyt opettelemaan. Tietenkin huomioiden, että kuvaan kokemuksiani 50 + vuotiaan naisen näkökulmasta. Tapakulttuuri muuttuu ja on muuttunut niin täällä kuin Suomessakin vinhaa vauhtia.

Taito antaa ja ottaa tilaa

Costa Rican koronatilanne on edelleen maltillinen ja ymmärtääkseni kaikkien sairastuneiden virustartuntojen lähde on vielä hahmotettavissa. Maa on ottanut napakat otteet viruksen leviämisen estämiseksi. Uusimpana määräyksenä kaikki uimarannat ja luonnonsuojelualueet on suljettu. Samoin lukuisat kirkot ja uskonnolliset yhteisötilat. Klo22.00 – 05.00 välisenä aikana moottoriajoneuvoilla liikkuminen on luvanvaraista. Luvattomasta liikkumisesta sakotetaan.

Täällä on ihmisiä kehotettu henkensä ja terveytensä varjelemiseksi karttamaan lähikontakteja. Pitämään 1, 8 metrin (6 jalkaa) fyysinen etäisyyden toiseen ihmiseen. 

1.8 metriä. Eihän se ole meille matka eikä mikään! Ei ollenkaan vaikeaa. Eihän se ole edes poikkeuksellista, vaan lähempänä ”meidän normaalia.” Suomalaisina olemme oppineet ottamaan – ja myös antamaan toiselle vapaan henkisen ja fyysisen tilan, oman reviirin. 

Vaikka onhan toki meidänkin ikäiset kansainvälistymisen myötä oppineet halauksiin ja poskisuudelmiin, niistä luopuminen ei tuota meille ongelmaa. Päinvastoin kuin Ticoille. Huomaan heidän yhä koskettelevan toisiaan. Huomaamattaan. Tavan vuoksi. Sehän on puolestaan heidän verenperintöään. 

Taito olla rauhassa

Costaricalaiset ovat vahvasti kytköksessä perheeseensä, sukuunsa ja omaan perhekirkkoonsa. Kiitämme nyt suomalaisesta mökkikulttuuria ja siellä hankittuja taitoja. Osaamme nauttia omasta rauhasta ja ottaa siitä kaiken irti. Viihdymme jopa itsemme kanssa. Parhaassa mahdollisessa seurassa siis, sanois vääräleuka savolainen. Siksi osaamme olla pienessä piirissä. 

Tiedämme, ettei välittäminen ja rakastaminen tarvitse jatkuvaa todistelua ja yhdessäoloa. Voimme pitää fyysistä etäisyyttä ja saman aikaisesti ylläpitää vahvaa henkistä läheisyyttä. Se on aiempien matkojen aikoina moneen kertaan empiirisesti todistettu. Teknologian tuomat innovaatiot toimivat maapallon molemmilta puolelta. Voimme olla yhteydessä milloin vain. Keskustella. Taltuttaa koronaan liittyvää epätietoisuutta ja pelkoa. Piristää ja hauskuuttaa toisiamme. Ja sitten, jälleen kun näemme, pääsemme halaamaan toisiamme, osaamme arvostaa toisen läsnäoloa ja elää tiiviimmin juuri tuossa hetkessä.

Sen vuoksi vetäytyminen karanteeniin ei meitä pelota. Olemme olemassa myös ilman toisten katsetta tai hyväksyntää. Tiedämme, että emme ole yksin, emmekä jätä ketään yksin. Täälläkin pidämme naapureina toisistamme huolta.Kysymme miten toinen jaksaa ja tarjoamme kauppa-apua. Olemmehan oppineet jo nuoruudessa naapuriapuun ja talkootöihin.

Taito olla käytännöllinen

Suomalaiseen luonteenlaatuun kuuluu tietynlainen järkevyys. Jopa ylijärkevyys. Lähdemme matkalle matalissa kävelykengissä tai mukavissa lenkkareilla, kun tiedämme kävelevämme matkalla pitkiä matkoja. Pukeudumme sään ja tilanteen vaatimalla tavalla. Meillä on myös järkevä reppu tai yliolanlaukku, jossa kulkee kartan lisäksi vesipullo, sateenvarjo, villatakki, aurinkolasit ja -rasva ja eväät pahan hetken varalle. Käytännöllisyys tarkoittaa myös sitä, että olemme oppineet varustautumaan. Ikäpolveni ihmiset, joilla ei ole ollut nuoruudessa 24/7 supermarkettia lähietäisyydellä, ovat tottuneet hankkimaan kaappiin ylimääräisen hernekeittopurkin tai kahvipaketin. 

Tämän vuoksi emme ole nytkään hukassa vaikka olemme toisella puolella maapalloa omaehtoisessa karanteenissa. Ymmärrämme, että poikkeusolot ovat käytännön sanelema asia.  Jos sairastumme, sillekkään emme voi mitään. Asia kerrallaan. Maailma on nyt pullollaan ristiriitaista tietoa, joka on liian helposti saatavilla sotkemaan mieltä ja ajatuksia. Tällaisina hetkinä on taito pysyä oleellisessa.

Taito touhuta 

Tähän erityistaitoon havahduin laittaessani tänään pyykkiä kuivumaan. Ulos palmujen väliin viritelle narulle, vuoriston tuuleen. Pyykkipoika kerrallaan. Tiedän, että vaatteet tuoksuvat sen jälkeen raikkaalle eikä niitä tarvitse silittää. Nautin tästä pienestä askareesta ja siksi käytän kuivuria vain pakon edessä.

Pyykki ja sen kuivattaminen. Arjen pienien askareiden tekeminen. Tämä on ikäpolveni rautainen taito, joka on aivan liian vähän arvostettu. Osaamme touhuta, puuhata ja värkätä. Vaatimattomissakin mökki olosuhteissa. Sinnehän meidän sydän aina halajaa. Luomaan lunta talvella  ja hakkaamaan halkoja kesällä. Möyrimään puutarhassa ja kasvimaalla. Tai sitten sisällä. Kodissa on aina kohennettavaa. Mitäs jos siirtäisi pöytälampun toiseen paikkaan? Tai vaihtaisi kaikkien huonekalujen paikkaa? Ompelisi jotain piristystä kodin sisustukseen?

Emme suomalaisina palkkaa heti ensimmäiseksi toista ihmistä tekemään asioita puolestamme. Ei yksistään siksi, ettei olisi varaa, vaan siksi, että haluamme tehdä itse. Nähdä käsiemme jäljen. Nautimme tekemisestä. Ja sitä tekemistä löytyy aina. 


Monelle saattaa olla vaikeaa, kun valmiiksi ohjelmoitu päivä- ja viikkoohjelma ei rullaakkaan entiseen tapaan. Kalenterista on poistunut joogaryhmät,  kirjapiirit ja yhteiset viikottaiset lounaat.

Vuorille on mukava mennä kävelemään. Meillähän on varastossa myös lapio, harava ja moottorisaha. Ja kaapissa paljon hyvää luettavaa.

Tsemppiä kaikille!

Totuushan on, että kyllä me tästäkin selvitään! Nyt on myös suomalaisilla aika oppia pyytämään apua ja ottamaan sitä vastaan. Siinähän me emme ole kovin hyviä.


Ja ainahan voi nauttia kupposen kuumaa – ja funtsata!

Voihan Korona! – Pysähdyksen paikka

Ulkoministeriö kutsui suomalaiset kotiin, mutta päätimme pysyä Costa Ricassa. Miksi?

Siksi, että otamme koronaviruksen ja sen torjunnan vakavasti. Tilanne on hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen maailmanlaajuisesti. Kyse on globaalista kriisistä ja kriisin tehtävä on pysäyttää. Joskus myös ihmisen on hyvä pysyä paikoilleen. Päätöksemme pysyä Costa Ricassa perustuu omaehtoiseen riskianalyysiin, jollaisia jokainen ihminen joutuu eri elämän tilanteissa tekemään. Pohtimaan eri vaihtoehtoja. Millainen toiminta on riskin luonteen vuoksi järkevää ja mihin toimintaan yksittäinen ihminen voi vaikuttaa?

Syy jäädä tänne on osin humanistinen. Matka täältä takaisin Suomeen on pitkä – ja emme halunneet ottaa lentokenttäaulojen ihmisruuhkaan liittyviä riskejä. Liikkeelle lähtömme lisäisi merkittävästi meidän koronaan sairastumisen todennäköisyyttä – ja siten myös pahimmassa tapauksessa tuomaan lisää muuntautuvaa virusta Suomeen.

Toinen syy jäämiseen on se, että emme ole ”tyypillisiä lomailijoita.” Emme asu hotellissa, vaan meillä on turvallinen tukikohta. Voimme tehdä ruokamme itse ja elää omaehtoista karanteenia rauhallisin mielin.

Ulkoministeriö mainitsee tiedotteessaan, että ulkomaille jäävät ihmiset voivat joutua tässä tilanteessa oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Ymmärrämme asian hyvin. Se on seurausta muuttuvista tilanteista.

”Aikuisina matkalla” elämänvalintaan on liittynyt koko ajan mukavuusalueen ulkopuolella olemisen hyväksyminen. Se on jopa syy miksi olemme tämänkaitaisen elämänmuutoksen valinneet. Joten hyväksymme tänne jäämiseen liittyvän riskin.

Costa Ricassa ja kaikkialla…

Costa Ricassa koronavirus tartunnat ovat kohtuullisuuden rajoissa ja viranomaisten tiedotus ja toiminta ovat olleet asiallista. Costa Rica laittoi rajansa kiinni samoihin aikoihin Suomen kanssa. Täällä annetussa viranomaistiedotteessa kerrottiin muun muassa turistiviisumien automaattisesta jatkamisesta. Maan rajojen sulkeminen on iso päätös mille maalle tahansa, myös Costa Ricalle, jolle matkailu on erittäin merkittävä tulolähde. Matkailusesonki on juuri nyt parhaimmillaan ja moni yrittäjä miettii kuumeisesti miten elättää jatkossakin perheensä. Ihmiset kokevat täälläkin pelkoa läheisten terveydestä. Surua äkkiarvaamattomista kuolemista.

Näissä tunteissa ihmiset ovat hyvin samanlaisia kulttuurista riippumatta. Huoli, paineet vyöryvät ihmiskunnan ylitse. Tällä hetkellä kaikkialla – niin siellä kuin täälläkin puolen maapalloa – koetaan pimeitä ja tuskaisia yön ”suden” hetkiä, jolloin sekunnit venyvät loputtoman pitkiksi ja varjot leikkivät mielen pimeissä sopukoissa.

Suomi on lähettänyt myös viestiä, että vaikka maamme laittaa rajansa kiinni, suomalaiset voivat aina palata kotiin. Olet aina tervetullut kotiin. Siinäpä lohduttava ja kaunis ajatus. Tämä kaikki vahvistaa vain näkemystämme, että Suomi on hyvä maa, se pitää kansalaisistaan huolta. Emme ole siis tehneet turhaan elämämme ajan töitä ja maksaneet veroja!

Yhteisöllisyys. Sitä painotetaan Suomessa ja täällä. Kaikkialla. Se perustuu yhteisyyden tunteelle ja pienille teoille. Vastuu on nyt ihmisillä, meillä kaikilla. Tehtävä pienimuotoisia riskianalyysejä ja oltava viisaita teoissamme. Monet uskaliaat ovat jo ennustaneet, että tästä maapallon pakollisesta pysähdyksestä voi seurata myös jotain hyvää. Se muuttaa perustavanlaatuisesti ihmisten elämän perspektiivejä ja jäsentää uudestaan elämänarvoja. Toivottavasti! Ainahan ihminen haluaa uskoa, että kaikella tällä on tarkoituksensa. Ainakin se on muistutus siitä, että elämä itsessään on arvokasta. Myös näinä elämän tuskaisina hetkinä.

Aurinko paistaa edelleen taivaalla. Kohta kesän lämpö ja valo tulee myös Suomeen. Täällä se on tallessa ja odottaa vain maapallon kiertymistä akselinsa ympärillä. Toivotaan, että kesän kuivuus ja lämpö hillitsevät epidemian leviämistä, koska on jo todennettu, että virukset kuolevat silloin nopeammin.

Pysymme siis täällä vuorilla ja annamme tuulten puhdistaa ilmaa ja auringon lämmön sulattaa turhat pelot ja murheet. Toivotamme terveyttä teille kaikille! Stay safe!

Ajankohtaista – Koronaviruksen taival

Kiitos kyselyistä, terveinä olemme, toivottavasti myös teillä on kaikki hyvin siellä toisella puolella maapalloa!

Koronavirus (COVID -19) on eittämättä juuri nyt kaikkien maiden ykkösuutinen, niin myös täällä Costa Ricassaa, vaikka levinneisyys ei ole aivan samaa luokkaa kuin esimerkiksi Suomessa tahi laajemmin Euroopassa.

Virus. Tuo hyvin pieni viheliäinen biologinen järjestelmä, jolla ei ole omaa solurakennetta, eikä edes omaa aineenvaihduntaa, muutti nopeasti koko maailman tahdistusta. Väänsi solmulle valtioiden taloustuotoskenaariot ja hiljensi hetkessä meidän ihmisten touhut. Tarpeettomat ja tarpeelliset.

Muutamia havaintojamme Costa Ricasta

Costa Rican terveysministeriö ”Ministeriö de Salud de Costa Rica” on mielestämme ollut hyvin hereillä koronavirus prosessin ajan. Maassa on seurattu tarkkaavaisesti viruksen taivalta pitkin maapallon pintaa ja tätä viiveaikaa, joka on ollut käytettävissä viruksen siirtymiseen tälle puolelle maapalloa on hyödynnetty tehokkaasti strategian laatimiseen – ja kansalaisille tiedottamiseen. Viranomaiset ovat tiedottaneet aiheesta omilla verkkosivuilla, median kautta sekä jopa lähettäneet ihmisille, kuten meillekkin, henkilökohtaisia viestejä puhelimeen. Näissä henkilökohtaisissa viesteissä ohjeistetaan asiatietoa antaville ministeriön verkkosivuolle ja muistutetaan perusasioiden tärkeydestä:

”Lavemonos bien las manos. Es la mejor defensa contra el coronavirus (COVID-19) eli ”Pestään kädet hyvin. Se on paras puolustus koronavirusta (COVID-19) vastaan.” 

Suusuojien käyttöä kehotetaan välttämään ellei ole sairastunut, sillä niiden käytön on todettu vain lisäävän infektiovaaraa. Sillä totuus on, että ihmiset, jotka eivät ole ole ammattinsa vuoksi tottuneet käyttämään suusuojaa, huomaamattaan näpertävät ja korjailevat käsillään suojiaan. 

Costa Ricassa on tällä hetkellä 22 sairastunutta, joista suurin osa on havaittu pääkaupunkiseudulta. Täällä on peruttu kaikki isommat tapahtumat, ja aivan samaan tapaan kuin muuallakin, toivotaan, että vanhuksia suojellaan turhilta ihmiskontakteilta. 

Huhtikuun alussa oleva Semana santa eli pääsiäisviikko, joka on katolilaisuuden suurin kirkkopyhä ja juhla, tulee olemaan monelle suuri koettelemus. Pääsiäinen on perinteisesti ollut joukkotapahtumien aikaa, siihen kuuluu joukkokulkueita, suuria ehtoollisia ja jumalanpalveluksia. Ja se on myös aika, jolloin paikallisilla on viikon loma – ja ihmiset majoittuvat suurin joukoin rantalomakohteisiin. 

Yksi asia täällä on puolellamme, jos tutkimustuloksiin on uskomista. Sanotaan, että koronavirus elää -80° C asteen kylmyydessä, mutta alkaa hyytyä jo  +30 asteen kuumuudessa. Täällä ilmanlämpötila on päivisin yli 30°C:een, mielenkiintoista nähdä vaikeuttaako tämä seikka viruksen leviämiseen?

El Salvadorin tilanteesta

Tulimme muutama päivä sitten El Salvadorista. Siellä ei ole vielä havaittu tähän päivään mennessä yhtään koronavirustapausta. Lentokenttävirkailijoiden toiminta oli erittäin asiallista ja ammatillista, meiltä mitattiin kuume, sekä annettiin kirjallinen ohjeistus kuinka toimia, jos tuntee koronaviruksen oireita. Lentokentällä oli myös oli isot kyltit ja ohjeistukset monella kielellä. 

Tulimme juuri sopivasti kotiin Costa Ricaan, sillä luimme juuri  lehdestä, että suojallakseen kansalaisia viruksilta, El Salvador on sulkenut rajansa ulkomaalaisilta ja pistää maan 21 päivän karanteeniin. 

Koronavirus muistuttaa meitä ihmisiä siitä, että olemme osa suurempaa kokonaisuutta ja siitä, että olemme toisista riippuvaisia, halusimmepa tai emme.  

Kosmiset kohtaamiset jatkuvat siis maapallon pinnalla. Pysytään rohkeina ja mieli avoinna. Rohkeus ei tarkoita pelottomuutta, vaan kykyä olla lamaantumatta.

Terveyttä ja pitkää ikää kaikille!

Trooppinen transsi? – Rantabongarit Jacóssa ja Herradurassa

On hieno ilma, taivas helottaa heleän sinisenä ja lämmin tuuli tuoksuu kesälle ja merelle. Costa Rica on tähän aikaan vuodesta aurinkoisimmillaan; rantaviiva tuntuu nousevan lentoon ja merivesi muuttuu kimaltavaksi valoksi. Tästä maasta löytyy erilaisia rantoja, samoin kuin mielipiteitä niistä. Matkaoppaista ja esitteistä voi saada hyviä vinkkejä, mutta tiedämme myös, että pieni skeptisyys niitä kohtaan pitää omat aistit auki. Tämän vuoksi jatkamme mieluusti omakohtaista ja satunnaista rantabongausta Costa Rican lukuisissa rantakohteissa. Haluamme yllättyä, pettyä tai lumoutua itse näissä autenttisissa olosuhteissa.

Jacón rantaviiva häämöttää

Jacó – energinen ja aktiivinen 

Kävelemme pitkää hiekkarantaa päämäärättömästi, väistellen jäätelönmyyjiä, matkamuistojen kaupustelijoita, lepotuoleja virittäviä lomailijoita. Olemme nyt Jacóssa, yhdessä Costa Rican keskisen Tyynenmeren alueen suosituimmalla rannalla. Koska ranta-alue ovat suhteellisen lähellä pääkaupunkia (parin tunnin ajomatka), se tarjoaa varsin vaivattoman lomailukohteen niin turisteille kuin paikallisillekin.

Jacóssa rantaviivaa riittää

Käveltyämme hetken Jacón rannalla, toteamme sen olevan juuri sellainen kuin matkaoppaissa kuvataan: energinen ja aktiivinen. 

Energisyys henkii kaikkialla, sillä Jacó on jo sinänsä pieni itsenäinen kaupunki. Sieltä löytyy runsaasti erilaisia kauppoja -matkamyymälöistä sisustus- ja vaateliikkeisiin. Sieltä löytyy myös pankkeja, supermarketteja ja lukematon määrä erilaisia yöpymispaikkoja, hostelleista hienoihin hotelleihin. Rantaa piirittävät korkeat kerrostalot. Monet omistavat täällä myös pysyvämmän vapaa-ajan asunnon. 

Rantaelämä tarjoaa aktiiviteettimahdollisuutta, kuten surffaus, snorklaus, vesijetit ym pörrääjät. Ääntä ja säpinää. Musiikkia, ravintolaa, pubia. Tanssia, discoa, salsaa, drinkkejä… aamusta myöhään yöhön. 

Arviomme: Jacón ranta, olkoonkin se energinen ja aktiivinen, ei vienyt meidän sydäntä eikä yöunia.

Perustelut: Rantaelämä on meidän makuumme liian levotonta. Emme kuule aallon pauhua rantaa vasten, aaltojen hypnoottista rytmiä.

Emme kuitenkaan tuomitse rantaa täysin. Ranta soveltuu hyvin kävelyyn, sillä rantaviivaa riittää. Täällä voi myös nauttia hyvää ja tuoretta kalaa rantaravintolan varjojen alla.

Herradura – paikallinen salaisuus

Ajamme Jacósta muutaman kilometrin päähän Playa Herraduraan. Alun perin paikka oli pieni kalastajakylä, josta vuosien varrella on tullut suosittu lomanviettopaikka. Kenties eniten siihen on vaikuttanut lähellä oleva luksusta tarjoava hotellialue ”Marriott Los Suenos Resort” ja sen viereen rakennettu, kaikilla mausteilla varustettu venesatama. 

Matkaoppaassa rantaa kuvataan seuraavasti: ”kauniilla  hiekkarannallaan ja uskomattomilla merinäköaloillaan Herradurasta on tullut Costa Ricassa enemmän kuin paikallinen salaisuus. Täällä lomailijat pääsevät trooppiseen transsiin.”

Jopas jopas, että ihan trooppinen transsi! Mainosihmisten mielikuvitus on laaja ja rannaton. 

Arviomme: Mutta sama se, totta vie, pidimme heti näkemästämme. 

Perustelut: Huomamme ensisilmäyksellä, että suurin osa turisteista on mennyt Jacóon. Paikalla olevat ovat suurimmaksi osaksi costaricalaisia lomailijoita. Herraduran ranta on paljon rauhallisempi ja autenttisempi kuin edellinen. Ravintoloitakin on vain muutama, musiikki soi hillitysti, eikä bassonjytke kantaudu rantahiekalle asti. 

Rannan profiili on kuin tehty uimiseen. Aallot lyövät rantahiekkaan maltillisesti. Ei epäilystäkään, tänne jäämme! Levitämme rantapyyhkeet puun lehvien suojaamaan paikkaan. 

Ihana rauha Herraduran rannalla

Ensi alkuun huomioni kiinnittyy täysin paikallisten ihmisten rantatouhuihin. Innosta hihkuvat lapset rakentavat  hiekkakakkuja, vanhemmat ja isovanhemmat asettelevat rantatuolejaan. Nuoret lapioivat jalkojaan piiloon hiekkamonttuihin.

Totisesti Ticot osaavat ottaa lomapäivästä kaiken irti. Perheet ovat tuoneet mukanaan telttoja, joihin pääsee varjoon ja ottamaan päiväunet. 

Jotkut tuovat rannalle isot kaasugrillit, pöydät ja tuolit, kattilat, lautaset ja juomamukit. Isot kylmäkassit, jotka ovat täynnä ruokaa, litroittain limpparia.

Tänne tullaan todellakin nauttimaan!

Ranta on täynnä elämää, mutta ei turhaa meteliä. Vähitellen mieleni rentoutuu, ja unohdan pian, että ylipäätään olen rannalla.

Rantaelämää parhaimmillaan

Löydän aaltojen rytmin, painotukset, jotka virtaavat mieleeni kuin musiikin kuviot. Kuulen meren arvoitukselliset äänenvärit ja tauot. Mielikuviin tulee uudet yksityiskohdat, kuvien palaset. Kuin huomaamatta mielessä avautuu uusia ovia, joiden taakse voi kurkistaa. 

Antaudumme lämmön vietäväksi.

Kuin huomaamatta rantabongarit vaipuvat levolliseen uneen. Vai sittenkin trooppiseen transsiin?

Monia, useita, lukuisia – kuhinaa Tárcoles joessa

Vaikka olen nähnyt krokotiilin aiemmin lukuisissa ja hyvin tarkasti zoomatuissa luontodokumenteissa, on sen kohtaaminen luonnossa järisyttävä kokemus. Taustalla on pieni ohikiitävä oivallus siitä, ettei minun ja krokotiilin välillä ole enää virtuaalimaailman näyttöruudun keinotekoista suojausta. Krokotiili on edessäni, luonnollisissa olosuhteissa, omassa mutaisessa valtakunnassaan – ja näyttää todella isolta, niljakkaalta ja pelottavalta. Luonnon evoluution muovaamalta muinaisaikojen jättiläiseltä – tai siis omalta komealta itseltään. 

Tarcoles joen krokotiili (kuva Costa Rican Star News)

Maailmassa kerrotaan olevan (en ole millään tavalla alan expertti) 14 todellista krokotiililajia, joista Costa Ricassa elää kaksi: amerikan krokotiili ja pienempi kaimaani. Katsomme juuri nyt vaikuttuneina kookkaan amerikkaisen lajin edustajaa. Näemme kuinka se kelluu tyynesti veden pinnassa liikkumatta, ulkomaailmasta mitenkään välittämättä. Kuitenkin hyvin hereillä, aistit avoinna, valppaana nappaamaan isoon 70 hampaiseen kitaansa liian lähelle uiskennelleen kalan, rantavitikkossa lymyilevän kilpikonnan, linnun tai muun nisäkkään. Oikein nälissään se saattaa syödä myös ohitseen uivan pienemmän lajitovererinsa.

Tämän lajin krokotiilit eivät ole yleensä erityisen vihamielisiä toisiaan kohtaan ja niitä voi olla samalla alueella suuria määriä. Niin kuin nytkin näemme, ehkä viisi, tai kuusi, seitsemän, lopulta menemme laskuissa sekaisin. Joka tapauksessa niitä on monia, lukuisia, useita…

Krokotiilejä Tarcoles joessa

Uros voi kasvaa jopa kuusimetriseksi, mutta jää yleensä 3–4-metriseksi ja painaa  jopa 1000 kiloa. Krokotiilit voivat aineenvaihduntansa vuoksi viettää pitkiä aikoja aterioiden välillä, jopa 2 tuntia hengittämättä, joten näennäisesti veden rauhallisen pinnan alla on kuhinaa.

Muistiini välähtää koulun biologian tunnilta oppimani yksittäinen knoppitieto; krokotiilit nielevät kiviä kelluvuuden hallitsemiseksi ja ruuansulatuksen helpottamiseksi. Niin siinä käy, että tiedon tarpeellisuus vuosien varrella muuttuu ja jalostuu. Nuorena koululaisena tuo tieto tuntui kovin turhalle. Se oli samalla tavoin turhaa kuin tieto siitä, että etana voi nukkua putkeen kolme vuotta tai etteivät hevoset ja rotat osaa oksentaa. Kuitenkin katsellessamme juuri nyt tuota joen isoa elävää, tieto krokotiilin kivien syönnistä tuntuu tärkeälle, mielenkiintoiselle ja hyvin todelliselle.

Vaikka aikanaan nuorena oppilaana kyseenalaistin juuri tuollaisten yksittäisten knoppitietojen merkittävyyden, nyt kiitän nöyremmin Suomen loistavaa koulutusjärjestelmää ja viisasta biologian opettajaani. Sekä edesmenneitä vanhempiani, jotka jaksoivat herätellä aamu-unista ja vastentahtoista tytärtään koulutielle.

Johan se ajatus kauas karkasi; Tarcoles joelta kauas lapsuuden maisemiin, mutta niin voi käydä, kun näkee järisyttäviä asioita. Ne herättävät tunnemuistoja, jotka ovat kuin kivet sisällämme. Ne joko kelluttavat tai upottavat meitä elämänvirrassa.

Lähellä, mutta tarpeeksi kaukana

Kuuluu kova pulahdus. Näemme,  kuinka krokotiilin suuri pää tai valtava pystö rikkoo yllättävästä kohdasta veden pinnan ja venyttää kaulaansa (onko krokotiililla edes kaulaa?) paljastaen koko komeutensa meidän ihaltavaksi. 

Olemme Tarcoles joella, tarkemmin sanottuna seisomme joen ylittävällä sillalla. Täältä kaiteiden takaa voi turvallisin mielin katsella alas, ja kaikessa hiljaisuudessa ihastella näiden suurten matelijoiden sulavaa liikehdintää. Tämä laji on yksi niistä harvoista lajeista, jotka elävät -ja jopa menestyvät makean ja suolaveden yhdistelmissä, mangovemetsien varjoissa ja vuorovetisissa jokien sameissa vesissä. 

Laji on nykyään suojeltu laji; se on kärsinyt muotitietoisten ihmisten krokotiilinahan himosta – ja elinympäristöjen menetyksestä.  Vaikka laji ei ole luonteeltaan aggressiivinen, se voi hyökätä, jos se kokee uhkaa, häiriötä tai tulee yllätetyksi. Nykyään siitä on tullut yhä agressiivisempi. Syynä lajin luontaisen käytöksen muutokseen on muun muassa ollut se, että jotkut matkanjärjestäjät ja myymälöiden omistajat ovat ruokkineet krokotiilejä turisteja näytösluontoisesti heittämällä  kokonaisia pakastettuja kanoja krokotiilien syötäväksi. Tai jopa ohjattu turisteja menemään joenrannalle, ja hyvän selfien toivossa syöttämään kädestä kanaruhon krokotiileille.

Nykyään tämä käytäntö on laitonta, mutta lakia rikotaan edelleen. Käytäntöä on kuitenkin jatkunut jo niinpitkään, että sen sanotaan muuttaneen näiden eläinten käyttäytymistä. Onhan se selvää, että niille käy kuin hautausmaiden pullantuoksuisille oraville. Kun ne alkavat yhdistää ihmisiä ruokaan, eläimet yleensä menettävät luonnollisen pelkäämisvaistonsa ihmisiä kohtaan -ja  muuttuvat aggressiivisiksi. Ruokaa kärttävien oravien hyökkäyksiltä ihminen vielä pystyy suojautumaan, mutta toisin on krokotiilien suhteen. Koska kaikki krokotiilit ovat lihansyöjiä, ne ovat potentiaalisesti vaarallisia ihmisille.  

Niin myös täällä Tárcolesissa on uutisoitu useaan otteeseen krokotiilien hyökkäyksiä ihmisiä kohtaan – ja myös raajan menetyksiä ja ihmisten kuolemista.

Kunnioitus – tai oikeastaan sen puute

Olemme matkalla uimarannalle, pysähdyimme hetkeksi tälle sillalle katsomaan näitä luonnon ihmeitä. Juuri tämä alue ja tämä silta on tunnettu krokotiilien elintilana.

Tarcoles joen krokotiilejä (kuva Costa Rica News)

Tuonne jokeen ei  tee mieli pulahtaa.  Ei vain valtavien matelijoiden, vaan myös sen saastumisen vuoksi. Tarcoles jokea on kutsuttu nimellä ”Costa Rican saastunein joki”. Siihen on ajan saatossa tyhjennetty suurin osa San Josén pääkaupunkiseudun jätteistä  Epäpuhtaudet, kuten  teollisuuden jätteet ja maatalouden kemikaalit ja jätevedet ovat peräisin kaupunkiseudun kaupallisesta toiminnasta. 

Villieläinten tutkimisesta, seurannasta ja valvonnasta vastaavan julkisen elimen Sistema Nacional de Áreas de Conservación (SINAC) asiantuntijat ovat tehneet lukuisia tutkimuksia ja ne ovat hälyttävästi osoittaneet, että tilanteesta on kielteisiä vaikutuksia paitsi joen hyvinvoinnille, mutta myös veden suurille jättiläisille – krokotiileille.

Kysymme toisiltamme, kumpi luonnonolennosta – krokotiili vai ihminen- onkaan villieläin, kun katselemme joen kuljettamia kelluvia roskia; pulloja, patjoja, renkaita ja muoveja. Vaikka tilanne on jo nykyään tiedostettu ja jätekäytäntöjä muutettu, totuus on, että kerran virtaan päästetty roina pysyy siellä kauan, muovijätteet lähes ikuisesti. 

Samainen virallinen instanssi on tehnyt myös käytännön kokeiluja määritelläkseen, mitä voitaisiin tehdä ihmisten ja krokotiilien välisiin kasvavien hyökkäyksien välttämiseksi. Ja nyt  lyhennän mielivaltaisesti monisivuisen raportin muutamaan lauseiseen. Viesti on selvä:

Välttääksemme hyökkäyksiä ihmisten kouluttaminen on tehokkain tapa, sillä ihmiset eivät enää kunnioita villieläimiä. Se on vakava virhe, etenkin kun kyse on näistä voimakkaista eläimistä, ihmisten tulee tiedostaa, että niiden kohtaaminen voi helposti maksaa raajan tai jopa elämän. Ihmisten on välttämätöntä ymmärtää, että kun astumme krokotiilien alueelle, meistä tulee osa ravintoketjua.

Niinpä…

Niinpä. Ihmisten käyttäytymisen muuttaminen. Se taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty. Ja sekin raportissa mainitaan. Kauas on menty Egyptin mytologian ajoista, jolloin ihmiset pelkäsivät ja kunnioittivat Niilijoen krokotiileja. Pelko taltutettiin palvomalla Sobekia – krokotiili-jumalaa ja nostamalla krokotiilin jumalhahmo armeijan ja faraon suojelijaksi.

Kävelemme sillalta takaisin autolle. Poistuminen. Se lienee paras tapa kunnioittaa krokotiilien elämää. Teolla kunnioitamme myös omaa elämäämme, sillä emme halua olla osa niiden ravintoketjua.

Nousemme autoon ja lähdemme uimaan paikkaan, jossa krokotiilit eivät viihdy. Tarpeeksi isoon suolaiseen veteen. Tyyneen valtamereen. 

Auton oven sulkiessani muistan vielä yhden oppimani tiedon krokotiilista: ”Se  ei pysty työntämään kieltään ulos suustaan.”

Naurahdamme. Onneksi kaikkea oppimaansa ei tarvitse todistaa empiirisesti oikeaksi. Pitäköön krokotiili tuon asian salaisuutenaan…

Ruokaa, salsaa ja hyvää seuraa – Fiesta de aqua!

Kerroin aiemassa postauksessa projektista, jonka tarkoituksena on ulottaa julkinen vesijohtojärjestelmä myös tänne vuorille, jossa asumme. Kaikkien saataville, myös vähävaraisille. Kuten kerroin, meillä tilanne on ollut koko ajan hyvä, sillä talossamme on jo oma kaivo yhdessä muutaman naapurin kanssa. Vesijärjestelmämme on toimiva, mutta kuten totesin, siinä on oma haavoittuva puolensa. Entä jos yksityinen kaivo ehtyy tai kontaminoituu liasta?

Ohessa edellinen postaus, jos haluat tutustua tarinan alkulähteille:

Meiltä on kysytty: miten vesiprojektinne etenee? 

Uskomatonta, mutta totta, voimme vastata, että projekti on valmis! Niin meille kuin monelle muullekin alueen asukkaille on nyt tarjolla julkinen vesihuolto. Vesi virtaa hanaa kääntämällä. Voimme ylpeänä todeta, että vesi on niin puhdasta, että voimme laskea sitä suoraan hanasta lasiin – ja juoda. Se on todella hieno ja iso asia, eikä mitenkään itsestään selvä näillä leveysasteilla. Päinvastoin se on harvinaista herkkua, monet ovat kaupasta ostettavien isojen muovisten vesitonkien varassa. Hanavesi – kaikin puolin ekologista, ekonomista ja eettisesti kestävää! Aivan liian vähän arvostettu luonnonvaramme.

Mainitsin edellisessä kappaleessa: ”uskomatonta, mutta totta”- ja ehkä minun pitää tätä huuhdahdustani hieman selittää ja perustella. Suhtauduin nimittäin hieman epäillen vesihankkeeseen ja sen etenemiseen, vaikka olimme sen suhteen hyvin aktiivisia. Taisinpa aiemmassa postauksessani mainita jopa hieman ylimieliseen sävyyn:

”Projektin tavoite oli kirkas, tarjoamme vettä mahdollisimman monelle. Aikataulu: Pura vida! Eli katsotaan miten työt lähtevät etenemään ja kuinka paljon lahjoituksia tulee ja työvoimaa. Ei siis mitään riskianalyysiä, ei edistymisraportteja, ei hyötylaskelmia…” 

Niin vaan tämä kaikki onnistui! Ilman mitään kaiken maailman laskelmia ja raportteja. Jouduimme toki pitämään asian tiimoilta lisäkokouksia sekä keräämään myös lisää lahjoituksia, mutta vesijohtojärjestelmä tuli nopeammin kuin kukaan meistä uskoi. Projekti yllätti täällä pitkään asuneet naapurimmekin. Nimittäin täällä on erityistä se, että aluehallinto ei kustanna kuin osan kustannuksista, muutoin hanke lepää asukkaiden aktiivisuuden varassa. Ihmiset  osallistuvat vesijärjestämän kustannuksiin, joko rahallisesti tai talkootyön periaatteella.

Yksi uusista vesisäiliöistä

Niiin monet innokkaat ihmiset kaivoivat ojaa tai kantoivat vesijohtoja yhteisen hyvän eteen. Yhteistoiminnalla on vahva voima, se monistaa yksilön osaamisen ja ponnistuksen. Kyse on asukkaista, ihmisistä eikä vain hahmottomasta virkakoneistosta. Puhalsimme samaan hiileen, ja ai hitto, kun se tuntuu hyvälle!

Ruokaa ja hyvää seuraa

Meillä on nyt myös ilo kertoa, että emme saaneet ainoastaan vain vettä hanasta, vaan myös kutsun yhteisen vesijärjestelmän kunniaksi pidettäviin vesijuhliin. Pura vida. Parasta yhteisöllistä jälkiarviontia!

Juhlat järjestettiin ylhäällä vuorella, isolla tasanteella, jonne vapaaehtoiset olivat tuoneet tuoleja ja penkkejä.

Pöytiä ja tuoleja jo järjestellään

Tulimme suomalaiseen tapaan ajoissa, kutsussa mainittuun juhlien alkamisaikaan – ja vain todetaksemme, että olimme ainoat osallistujat. Paikalliset ticot tulivat kirjoittamattomien sääntöjen mukaisesti tunnin kuluessa virallisen ohjelmallisen iltaman alkamisen jälkeen. Mikäpä siinä. Meillä oli hyvää aikaa tasoittaa hengitystä vuorelle kävelyn jälkeen – ja ihastella upeita maisemia ennen kuin pimeys laskeutui ja juhlat pääsivät vihdoin käyntiin. 

Illan hämyssä ihastelemme upeita maisemia

Ja kuten epäilimmekin – ticot osaavat juhlia. Koko perheen voimalla. Ohjelmassa oli paikallisten johtajien ja politikkojen puheita, kiittelyjä puolin ja toisin ja kunniakirjojen jakoja. Kiitoksissa kuulimme myös muutamien poliitikkojen komeaa laulua. 

Puheita ja kiitoksia

Juhlissa oli tarjolla runsaasti ruokaa. Pöytäämme kannettiin ensin iso lautasellinen salaattia, paistettua riisiä ja papuja. Reilun tunnin  päästä, puheiden jälkeen, ilmestyi eteemme toinen iso lautanen, jossa oli  paikallista herkkua – Chicharonia. Syömme hyvin usein kasvisruokaa, mutta koska ihmiset ystävällisesti tarjosivat meille paikallista ylpeiden aihetta, lihaa, emme tietenkään kieltäydy! Tiesimme etukäteen, ettei ruokalaji ole todellakaan mistään kevyemmästä päästä, sillä se koostui paistetusta sianlihan vatsasta ja paistetusta sianlihan kuoresta, joissa on kamara mukana. Ruokalaji voidaan valmistaa myös kanasta, lampaanlihasta tai naudanlihasta, mutta nyt söimme pitkään kypsytettyä, tirisevän mehukaaksi siannahkaa juccajuuresten ja salaatin kera. Maku toi mieleen suomalaiset perinneruokien karjalanpaistin ja tirisevän läskisoossin yhdistelmän. Voin vakuuttaa, ettei näissä juhlissa nähty nälkää. Oikeastaan emme tunteneet nälkää pitkään aikaan juhlien jälkeenkään – ja kevyempi kasvisruoka maistui tämän kokemuksen jälkeen taas erittäin hyvälle. 

Tähtitaivas. Pimeys. Paikallinen bändi viritti salsan ensimmäiset sävelet. Tähdet alkoivat tanssia ja pian myös juhlaväki. Yhteinen salsa.

Ja pian kajahtaa salsan rytmit

Salsan askeleita saattoi itse soveltaa, tärkeintä oli hauska yhdessäolo. Tanssin taika oli yhteinen kielemme. Naurumme. Yhteinen tärkeä juhlan aihe. Vesi. Sitä myös joimme, vaikka tarjolla oli myös limppareita ja olutta. 

Juhlat vielä jatkuivat, kun lähdimme. Jätimme paikalliset vielä juhlimaan. Kuulimme sykkivän salsan ryrtmin vielä pitkään astelessamme alas vuoren rinnettä kotiamme kohti. Nämä ovat kokemuksia, joita turistina ei koskaan tavoita. Tuntuu hyvälle kuulua yhteisöön ja tuntea kunnioitus, joka selvästi on molemminpuolista. 

Nostetaan malja yhdelle tärkeimmistä asioista – puhtaalle vedelle! Ja toinen malja pura vida-projekteille! 

Uhkeat rinnat ja nainen auton katolla – tarinoita Guatemalan Antiguasta

Kirjoitin ennen joulua ensimmäiset pikaiset terveiset Antiguasta, Guatemalasta. Nyt jatkan kirjoittamalla muistiin mielenkiintoisia tarinoita ja mieleenpainuvia nähtävyyksiä, joita matkamme aikana kohtasimme.

Jos haluat nähdä aiemman postauksen, se on ohessa:       

Ikoninen seireeni 

Keski-Amerikassa kaupungin ydintä ovat sen puistot. Niin myös täällä Antiguassa. Ihmiset tulevat vehreisiin ja puiden varjostamiin puistoihin viettämään aikaa ja tapaamaan ystäviään ja sukulaisiaan koko perheen voimin. Varhaisesta aamusta myöhään yöhön. Miksipäs ei, sillä sää on ulkona kuin samettia – ja toisaalta kaupungeissa asunnot ovat usein pienet ja perheet isoja, joten on hyvin luontevaa muokata puistosta olohuoneiden jatkeita ja iloisia sosiaalisia kohtaamispaikkoja. 

Tästä seuraa tietenkin se, että ihmiset kokevat puistoalueet omikseen ja näyttävät olevan niistä myös tavattoman ylpeitä. Ylpeys näkyy muun muassa siinä, että ne pidetään puhtaina, eikä järjestyshäiriöitä näy. Ja ihmisiä on sentään paljon liikkellä.

Puistoissa tapaa myös näin matkalaisena mukavia paikallisia ihmisiä. Ihmiset ovat välittömiä täälläkin. Me suomalaiset olemme vielä täällä harvinaisia, mutta myös hyvin mieluisia vieraita.

Kaikkein ydin kaupungeissa puistoista on keskuspuisto. Se on isoin ja hienoin – ja usein niiden keskelle on sijoitettu jokin massiivinen maan tai kaupungin historiasta kertova patsas. Se kuvaa yleensä jotakin yleisesti tunnettua merkkihenkilöä, sotasankaria tai poliittista hahmoa.

Antiguassakin on myös laaja keskuspuisto, mutta toisin kuin yleensä, täällä sen keskelle aseteltu patsas ei kuvaa historiallista henkilöä, vaan se kertoo tarinan. Ehkä opetukseksi tai varoitukseksi tuleville sukupolville, tiedä tuota…

Patsas ja sitä ympäröivä suihkulähde on rakennettu puistoon muistoksi suositusta sukupolvien ajan kulkeneesta legendasta. Ensisilmäyksellä patsas näyttää ylistävän kauniiden nuorten naisten vartaloita. Se on näille leveysasteille suorastaan eroottinen…

Tarina kertoo kuninkaasta, jonka neljä kaunista tytärtä synnyttivät, mutta turhamaisuuttaan kieltäytyivät imettämästä pieniä vastasyntyneitä lapsiaan. Rangaistukseksi tyttäriensä itsekkyydestä, kuningas karkotti suuressa vihassaan heidät pois kotoa – ja opiksi kaikille niskuroiville alamaisille sidotutti heidät kaiken kansan nähtäville rautasauvaan keskellä vesisilmää – ja siihen he kuolivat häpeään ja nälkään. 

Suihkulähteen patsaaseen on kuvattu nämä neljä eri suuntaan katsovaa tytärtä – ja he pitelevät muhkeita rintojaan käsissään. Kuninkaan mahtikäskyllä tyttärien tuli kuolemansa jälkeen antaa vettä janoisille kaupungilaisille. Diego de Porres rakensi sen vuonna 1739 ja siitä on tullut yksi vanhan siirtomaakaupungin tunnetuimmista symboleista. 

Näköjään kuninkaan kosto toimii, sillä niin moni janoinen kävi noista rinnoista vettä juomassa…

Itse katsoin tämän tarinan kuulemisen jälkeen suihkulähdettä hieman ristiriitaisin tuntein…

Nainen auton katolla

Löysimme myös veistospuiston, joka on omistettu Efraín Recinosin teoksille, niin sanotulle. “Guatemalan Picassolle”. Puisto on yksi parhaista paikoista nähdä nykytaiteita Antiguassa. Sieltä löytyy kymmenen hänen silmiinpistävän sinisävyistä, hartsi-mosaiikkilaatta-seinämaalausta.

Lisäksi  rehevän puutarhan kätköistä löytyy muitakin erikoista veistoksia

Puiston kohokohta on El Triunfo de la Guatemalita, veistos naisesta, joka on asetettu taitetun Volswagen-kovakuoriaisen päälle pitäen taskulampua oikeassa kädessä. Teos edustaa taiteilijan sitoutumista oikeudenmukaisuuden ihanteisiin. Auto kuului taiteilija Recinosille 1970-luvulla ja poltettiin kostona hänen osallistumisestaan ​​mielenosoituksiin hallituksen sortotoimista. 

Mielenkiintoista on, että puisto sijaitsee viiden tähden Hotel Casa Santo Domingon alueella. Saimme kurkistaa samalla myös tämän hotellin loistokkuuteen. 

Hotelli  ja sen puisto alue oli tosiaan hieno ja hyvin hoidettu, mutta hienous ei tule kiitävistä pinnoista ja ylellisyydestä, vaan historiallisten muuriseinien ja oivaltavasta entisöinnistä. Hotellin henkeä kuvastaa hyvin se, että se on viiden taidegallerian koti, joka tarjoaa nykytaiteen näyttelyitä ympäri vuoden. Siellä sijaitsee myös arkeologinen museo.

Agua, Acatengo ja Fuego

Luonnon tekemiä omia veistoksia ovat majesteettisen näköiset tulivuoret: Agua, Acatenango ja Fuego. Historian kirjojen mukaan vuonna 1773 alkoi sarja pieniä maanjäristyksiä, jotka pakottivat asukkaat pakenemaan kaupungista. Intiaanit eivät suostuneet tuomaan elintarvikkeita kaupunkiin jääneille asukkaille. Heinäkuun 13. päivän iltapuolella tuli uusi voimakas maanjäristys, joka tuhosi kaupungin kahdessa minuutissa. Tulivuori Aguan rinteiltä syöksyvät vesimassat täydensivät tuhon.

Tämän jälkeen Antigua joutui luovuttamaan pääkaupunki statuksen kuvernööri Martín de Mayorgan päätöksellä La Eremitan laaksoon. Uusi pääkaupunki Guatemala city perustettiin 1775. Monet tuhoutuneen vanhan pääkaupungin asukkaista päättivät kuitenkin jäädä asuinsijoilleen raunioiden keskelle. He myivät omaisuuttaan tuholta osittain säilyneessä jesuiittojen luostarissa, josta vähitellen muodostui virallinen markkinapaikka, jona se on säilynyt tähän päivään saakka. Nykyään kauppapaikkoja on kaikkialla.

Emme yleensä ostele matkamuistoja, sillä muuten meidän kaapit olisivat niitä täynnä, mutta nyt teimme poikkeuksen ja ostimme maya heimon perinteisen käsinkudotun kaitaliinan. Ja kaiken tämän loistokkaan värikylläisyyden keskeltä valitsimme juuri sen harvinaisen: sini-valkoisen.

Alunperin kaupan turvin pyrittiin saamaan pääomaa tuhoutuneiden kirkkojen uudelleen rakentamiseen. Ja täytyy todeta, että hyvin ovat siinä kaupungin asukkaat onnistuneet: kaupungissa on useita todella kauniita kirkkoja.

Lintuperspektiivistä

Kiipesimme sulattelemaan näkemäänne kaupungin laidalla olevalle vuorenrinteelle. Sieltä avautuu upea näkymä kaupungin ylle. 

Sieltä saattoi myös ihailla näkymiä tulivuorille. Fuego tupsauttaa näinä päivinäkin päivittäin tuhkaa onkaloidensa kätköistä.

Täältä lintuperpektiivistä näkyy hyvin syy siihen, miksi Antigua julistettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1979.  Espanjan barokkivaikutteisen arkkitehtuurin ja 1500-luvun siirtomaakirkkojen takia.  Kaupungin sanotaan olevan myös yksi parhaiten onnistuneista Latinalaisen Amerikan koloniaalisesta kaupunkisuunnittelusta. Se rakennettiin uudelleen 1700-luvun maanjäristysten jälkeen italialaisen renessanssin innoittamana ruudukkokuvioksi, kadut kulkevat pohjoisesta etelästä ja itään länteen. Ihmisen mielen on helppo hahmottaa tämä kokonaisuus.

Paikka, johon kiipesimme on sinänsä jo nähtävyys, sillä siellä sijaitsee pyhiinvaelluspaikka – iso risti Cerro de la Cruz, jonka juuressa ihmiset käyvät rukoilemassa. Jotkut useasti, jotkut vain kerran elämässä. Kiipeämistä ristille on helpotettu betoniportailla ja levähdyspenkeillä. Nykyään sinne taitaa päästä myös vuoren toista rinnettä pitkin kulkevaa tietä pitkin autolla. Poliisi on näyttävästi esillä klo 8-16, joten tänne on turistinkin helppo ja turvallista tulla. Tosin itse en ole edelleenkään tottunut vartijoiden ja poliisien rynnäkkökivääreihin ja aseisiin, niiden näkeminen hätkäyttää ja pistelee levottomasti vatsan pohjaan.

Hetken merkitys

Tarinat, nähtävyydet, kulttuuri. Tässä pieni otos aukikirjoitettuna. Niin paljon – ja samalla niin vähän sitä matkalla ollessaan ennättää nähdä, kuulla ja kokea. Kaikkein parasta on kuitenkin kokea kaupungin arkinen elämä. Spontaani ja sattumanvarainen. Hetket, joita ei ulkopuoliselle ole kalenteriin kirjoitettu.

Onneksi jätimme tälle kaikelle tarpeeksi aikaa. Silloin jää tilaa vanhan ja uuden maailman hedelmälliselle kohtaamiselle. Tunnelma. Tärkeämpi kuin ostettu matkamuisto. 

Hedelmiä ja epähedelmiä – Elämämme eväät Costa Ricassa

Meiltä usein kysytään: ”Kasvaako teidän pihapiirissänne ”etelän” hedelmiä?”

Vastaus: Kyllä kasvaa. Ei yksin meidän tontilla, mutta pihapiirissä, joka on myös meidän käytettävissä ja ulottuvilla. Saamme tuoreena satokauden rytmin mukaisesti muun muassa banaaneja, appelsiineja ja mandariineja. Siinä varmaan ovat ne tutuimmat. Pihapiirissämme kasvaa muutakin kuin hedelmiä, esimerkiksi villejä kirsikkatomaatteja.

Appelsiinit ovat maukkaita, mutta koska hedelmäpuitamme ei ole pitkälle jalostettu, hedelmissä on runsaasti siemeniä. Puristamme niistä lähinnä appelsiinimehua. Johon lisäämme oman puun oksistosta noukkimaamme limeä.

Hapokasta limeä – ***kele!

Limen (tai limetin) hedelmä on vihreä ja sitruunaa pienempi. Se on pieni ja söpö, mutta sitä ärhäkämpi on itse limettipuu. Se on pensasmainen ja kasvaa noin viiden metrin korkuiseksi. Puu on suureksi kasvaessaan piikkinen kuin peijooni!!! Piikit ovat kovat ja terävät ja oksat näyttävät olevan niitä kauttaaltaan täynnä. Tämän piikkisyyden opin naarmuuntuneen kyynärpääni kautta, kun ensi kertaa kurotin innoissani noukkimaan limeä puun oksistosta. Taisipa siinä raikua muutamia suomalaisia voimasanoja vuoriston kumpuilevilla rinteille.

Tuon opin saaneena – ja hieman nöyremmin mielin huuhtelin karjaisemieni voimasanojen karvaan maun suustani limen raikkaan happamalla mehulla.

Lime sisältää runsaasti C-vitamiinia, sen vuoksi se on ollut ja on vieläkin ensiarvoisen tärkeä keino näissä maisemissa torjua keripukkia.

Limejä limettipuussa

Lime oli aiemmin minulle jotakuinkin outo. Tiesin oikeastaan sen käytön lähinnä juomasekoituksissa, kuten alkoholipitoisissa drinkeissä, (kuten margarita, mojito, caipirinha ja cuba libre) sekä virvoitusjuomien ja mehujen ainesosana. Nyt olen oppinut käyttämään limeä ruuanlaitossa. Joko sen mehua tai raastettua kuorta. Ripaus, puristus tai se legendaarinen hyppysellinen limeä sopii mihin vain. Salaattikastikkeessa se on yliveto!

Kookospähkinä

Lying on the beach while sipping coconut water is a picture of paradise. And in Costa Rica, it’s easy to do.”

Täällä myydään kaikkialla kookospähkinöitä (pipa fria), jotka ovat täynnä kirkasta, osittain makeaa nestettä. Vaikka niitä kasvaa isoina ryppäinä talomme kupeessa, aivan silmiemme yläpuolella, ostamme ne torilta.

Miksikö?

Kuka ne tuolta hakee alas? Monien metrien korkeudesta? Sileän palmunrungon yläpäästä? Hei, emme ole enää nuoria ja yllytyshulluja!

Erikoinen munuaispuu

Ehkä erikoisimmista tontillamme kasvavista puista on munuaispuu (Anacardium occidentale), joka tuottaa cashew pähkinöitä. Olen oppinut täällä ollessani, ettei cashewpähkinä ole itse asiassa ole pähkinä vaan se on hedelmästä itävä siemen. Olen oppinut myös, että vaikka ne valmiina maistuvat herkullisille, ne ovat raakoina osin erittäin myrkyllisiä.

Cashew-puun hedelmä

Munuaispuun kukkaperä muuttuu syötäväksi ’hedelmäksi’ pähkinän kypsyessä. Tämän epähedelmän kärjessä on varsinainen hedelmä, ”pähkinä”, jonka kuori on erittäin kova ja sisältää erittäin myrkyllistä öljyä. Vasta pähkinän sisällä on syötävä siemen, cashew-pähkinä.

Cashew-pähkinän jalostaminen syötäväksi on pitkä ja vaivalloinen prosessi – ja tämän vuoksi jäävät yleensä käyttämättä. Nyt ymmärrän myös sen, miksi cashew pähkinät ovat kaupoissa kalliita. Valitettavasti valmistusprosessiin liittyy – varsinkin Aasiassa – paljon lapsityövoimaa ja epäinhimillisiä työolosuhteita. Nykyään kuori poistetaan yhä useammin koneellisesti eräänlaisessa kuumennusprosessissa ja öljy käytetään teollisesti. Tämä säästää monien pienten lapsien kädet myrkyllisen nesteen aiheuttamilta haavaumilta.

Emme ole vielä kertakaan yrittäneet itse tätä valmistusprosessia, mutta katsotaan ajan kanssa milloin innostus iskee. Kuulemma tuo punainen kuori jos sinänsä on herkullista salaatin tai hillojen aineosana…

Guava – terveyspommi

Tontillamme kasvaa Guayaba tai Guava kenties tutummin. Se on hyvin samanlainen kuin päärynä.

Guava

Tuore guava on pehmeä ja tuoksuu voimakkaasti, ja sen maku on raikas ja hapahko. Sen kuori kannattaa poistaa, sillä se on hieman karvasta. Kuoritun guavan voi syödä sellaisenaan, käyttää jälkiruokiin tai soseuttaa kastikkeeksi. Sen pienet siemenet ovat syömäkelpoisia. Hedelmä maistuu hyvältä erityisesti jälkiruuissa. Se käy myös leivonnaisiin, paistettavaksi, keitettäväksi ja uunissa kypsennettäväksi.

Kun vain tietäisi…

Tontillamme kasvaa myös kaikenlaista ”hedelmää, marjaa ja pähkinää”, joita varmaankin voisi hyödyntää, jos vain tietäisi niiden hyödyt ja haitat. Kuten nämä palmujen kasvattamat punaposkiset marjat (?), mutta olkoon ne vielä puutarhamme kaunistuksena. Ehkä joku päivä niiden salat aukeavat myös meille. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä!

Kahvia omista pavuista

Suurin ilon aiheemme on pihapiirissämme kasvavat kahvipensaat ja niiden kahvipavut.

Kahvipensaitamme

Juuri nyt seuraamme kahvipapujen kypsymistä. Vähitellen ne alkavat saada punaa poskiinsa.

Kahvipavut kypsyvät vähitellen…

Odotamme innolla tulevaa uutta satoa! Kahvipensaita on vain kotikäyttöömme, ja tämän sadon tuotos tulee olemaan varsin pieni, koska olemme vasta leikanneet ja uusineet pensaita. Tarkoituksenamme ei kuitenkaan ole laajentaa satoa tai tuottaa kahvia myyntiin saakka. Joskus pieni on kaunista.

Kahvi kasvaa parhaiten puun (jonka nimeä en tiedä) varjossa.

Ideoita ja epäideoita

Ensi innostuksessamme ajattelimme kasvattaa puutarhassa myös erilaisia yrttejä, mutta ymmärsimme pian sen olevan täysin turhaa ja suorastaan ajan haaskausta. Muurahaiset söisivät ne hyvin suurella todennäköisyydellä ahnaisiin leukoihinsa, emmekä halua käyttää myrkkyjä. Tai turvautua jatkuvaan kasteluun. Saamme niitä hyvin vaivattomasti – kuten muitakin tuore tuotteita maalaistorilta.

Nimittäin täällä on lähialueita, joissa olosuhteet ja mikroilmastot ovat tuotteiden kasvattamiseen vuoristomaista pihapiirimme edullisemmat. Saamme torilta myös kaikki muutkin hedelmät, kuten mangot, guanábanat, gradilat, mamosat, tamarindot, karviaiskoisot ym, ym. Niitä ostamme satokauden mukaan. Silloin ne ovat silloin tosi edullisia ja tietenkin parhaimmillaan. Juuri äskettäin oli ramputaanien aika, pian kypsyvät mangot.

Ramputanien aika

Pihapiirimme antaa meille siis monenlaistä syötävää, mutta myös elämän eväitä, jotka pitävät meidät vireinä. Se on luonnon kuntosali parhaimmillaan. Uusimme juuri nyt erästä ”unohduksissa” olevaa rinnettä. Leikkaamme vanhentuneita, ylikasvaneita kahvipensaita, puita ja pensaita. Osan poistamme, osan vain uudistamme leikkaamalla. Tarkoituksenamme on lisätä seuraavalla sadekaudella uudistettuun maaperään lisää hedelmäpuita. On mielenkiintoista kasvattaa niitä itse pienestä taimesta ja seurata niiden kehitystä alusta saakka. Täällä jatkuvan auringon ja lämmön suojissa kasvu on kiihkeää ja nopeaa, joten on hyvinkin mahdollista, että vielä saamme noukkia omien kasvattamiemme puiden oksistolta näitä ”etelän hedelmiä.” Näin ainakin toivomme.

Tietenkin tämä on myös oma pieni meidän kokoinen tapamme lisätä positiivista hiilikädenjälkeä tähän muuttuvaan maailmaan ja ilmastoon.

Päivän, kun huhkii jyrkällä rinteellä, tuntee elävänsä. Ja taas maistuu tuorepuristettu lime-appelsiinimehu!

Jyrkkää rinnettä ylös ja alas. Luonnon kuntosali parhaimmillaan.

Moni meistä luo todeksi omanlaista unelmaa. Meillä se on tämänlaista. Tunne on vahva, se muokkaa kuin huomaamattaan meidät ulos maailman hälystä. Luonto. Suomessa, Costa Ricassa, missä tahansa. Elämä kasvaa samoista alkuiduista, vaikka hedelmät ovatkin erilaisia.

Hyvää (uutta) tätä vuotta!

Omannäköistä joulun aikaa kaikille! – Feliz Navidad!

Kaiken tämän auringonpaisteen ja hehkuvan lämmön keskellä on kieltämättä vaikea uskoa, että joulu on jo ovella. Vaikka costaricalaiset ovat ahkeria koristelemaan talojaan ja puutarhojaan jouluaiheisilla koristeilla ja jouluvaloilla, on sanottava, etteivät puhallettavat punaposkiset lumiukot tai vihreyden keskellä kiitävät porotokat herätä aiempien Suomessa vietettyjen joulujen kaltaista väreilyä sieluun, joulunostalgiasta puhumattakaan. Viime vuonna meillä oli jouluna Suomesta vieraita, joten juhlan tuntu tuli kuin ”itsestään.”

Tänä vuonna vietämme joulun aivan kahdestaan – ja päätimme tehdä siitä aivan omanlaisemme. Luoda tähän kulttuuriin ja elämänvaiheeseen sopivia uusia jouluperinteitä. Sen jo tiedämme, että karsimme kaikki turhaksi kokemamme jouluhössötyksen. Kuten ylimääräisen siivouksen, leipomisen, lahjojen ostamisen ja keskitymme oleelliseen: olemiseen ja nauttimiseen.

Jostakin emme kuitenkaan tingi, kuten joulukuusesta. Tosin näkökulmaa on laajennettava ja sovellettava, koska täällä ei ole kuusia saatavilla, emmekä halua muovikuusta.

Joten ”taatto taatto haki innoissaan” metsästä pitkän tuoreen bambunrungon – ja led-valojen lisäyksen jälkeen saimme joulubambun. Nyt se luo ulkoterassillamme lempeästi valoa illan pimeyteen.

Joulubambumme luo valoa

Taloomme toimme viime vuoden tapaan palmu-bambun, jonka koristelimme joulupalloin. Tuoksu ei ole sama kuin tuoreessa, mutta idea miellyttää silmää. Hyvästä mielestähän joulussa on pohjimmiltaan kysymys.

Palmu-bambumme

Näillä ”jouluisilla” kuvilla toivotamme kaikille hyvää joulua. Toivomme, että joulun aika tuo teille kaikille sitä mitä eniten toivotte. Oli se sitten rauhaa tai villiä vilskettä. Tärkeintä joulussa, kuten elämässä yleensä on, että tehdään siitä omannäköinen.

Feliz Navidad!

Säätiedot

San José
hajanaisia pilviä
25.4 ° C
27 °
24.4 °
47 %
4.1kmh
83 %
su
29 °
ma
29 °
ti
28 °
ke
29 °
to
28 °