Rakkauden vahva voima – Esterilloksen neito

Siinä hän istuu kivellä – ja odottaa. Tuuli nostaa voimakkaita pärskeitä rannan karikkoa vasten ja kastelee naisen pitkät kiharaiset hiukset. Hän ei kuitenkaan väistele aallokkoa tai kyyristele kovassa tuulessa. Hän vain istuu selkä suorassa ja tuijottaa herkeämättä kaukana siintävään horisonttiin tai kenties etsii taivaan kaistaa, joka juuri ja juuri erottuu myrskypilvien takaa. Laivan silhuettia ei kuitenkaan näy taivaanrantaa vasten.

Pelko syöpyy naisen vereen. Niin kauan nainen istuu ja odottaa rakastettuaan takaisin kotiin, että hänestä tulee muiston kaltainen: hän kasvaa kiinni mereen – ja lopulta rakkauden menetyksen vahva voima jähmettää hänet kokonaan kiveksi.

? ? ?

Kävelemme Esterilloksen pitkää rantaviivaa ja erotamme jo kaukaa naisen silhuetin. Meriusva värittää sen vesivärisointuiseksi, lasuurinsiniseksi – ja vähitellen askeleittemme edetessä, ääriviivat hahmottuvat yhä yksityiskohtaisemmin: hiukset, vartalo ja kalansuomupyrstö. Merenneito, joka odottaa edelleen kivettyneenä rannalla puolisoaan.

”Joku” tämän merenneitopatsaan on ”joskus” tälle paikalle pystyttänyt. Kysymme paikallisilta patsaan historiaa. ”Meille vastataan: ”kukaan ei meistä tiedä.” Paikalliset  kutsuvat ”häntä”  vagabundaksi (kodittomaksi naiseksi) ja lisäävät:

”koska niin kauan kuin muistan, hän on istunut vedessä päivin ja öin.”  

Emme saa siis merenneitopatsaan historiasta tarkempaa tietoa, vain sen, että patsas on paikallisille hyvin tärkeä ja rakas. Laskuveden aikana merenneidon luo voi kävellä ja monet käyvätkin kuiskaamassa sille omat rakkauden kaipauksensa, epäonnensa – tai toivonsa onnen hetkien säilymistä. 

Sen äärellä muistellaan menettyjä mahdollisuuksia ja unelmoidaan uusista. Monet istahtavat patsaan viereen ja katsovat merenneidon tapaan taivaanrannan horisonttiin. He haaveilevat hiljaa ja ajan kanssa, sillä kuten tiedämme, unelmat särkyvät metelissä ja kiireessä. Kuin laivat, jotka murskautuvat myrskyävään karikkoiseen rantaan.

Siinä merenneito istuu silmiemme edessä: kivenkovana, kauniina ja niin todellisena kuin legenda vain voi. Vanhojen legendojen tapaan, patsaan salaperäisyys vain lisää merenneidon kalvakkaan ihon hehkua silmissäni.

Mikä onkaan neidon motiivi?

Mielenkiintoista on, että merenneitotarustot ovat hyvin samankaltaisia lähes kaikkialla maailman merillä. Vain merenneitojen motiivit vaihtelevat eri maiden kulttuureissa. Joissakin tarustoissa (kuten Ranskassa) heidät kuvataan vaarallisina ja petollisina. He voivat kalliolla ja rannalla loikoessaan ottaa kauniin naisen ulkomuodon ja hurmata miehet orjikseen tai vetää heidät lumovoimallaan syvyyksiin ja kuolemaan.

Täällä Esterilloksen rannalla merenneidot ovat kuitenkin hyväntahtoisia. Tarinan mukaan, jos heitä kohdellaan kunnioittavasti, niiden kerrotaan varoittavan ihmisiä tulevista myrskyistä sekä he antavat neuvoja parantavista kasveista. He myös auttavat valaita synnytyksessä ja pitävät saalistajat loitolla vastasyntyneistä valaanpoikasista.

Esterilloksen rantaa riittää 

Hyvästelemme merenneitopatsaan ja jatkamme kävelyä. Playa Esterillos Oesten rantaviivaa riittää. Sen erikoisuus on tumma hiekka ja tummansiniset vedet, joissa käy jatkuva aallokko. Merenkäynti näyttää auringonpaisteen välkkyvässä vedessä levolliselle, mutta pinnan alla vaanii vaarat: kovat merivirrat ja kiviset karikot.

Näemme paikallisten lasten uivan meressä ja leikkimässä rannalla. Rannan hiekka- ja vuorovesialtaat ovat turvalliset, kunhan vain tietää oikeat paikat. Itse uskaltaudun hädin tuskin kastautumaan meressä. Esterilloksen ranta ei ole parhaimmillaan uimiseen, sen sijaan se on ihanteellinen surffaamiseen. Tosin vain kokeneille surffaajille, sillä heidän on tiedettävä missä rantojen karikot sijaitsevat  – ja sen missä meren virtaukset tekevät laudalle parhaimmat aallokot. 

Aallokon tauotonta kohinaa kuunnellessa on helppo uskoa, että rannan karikkoihin ja aallokkoihin on moni vene ja laiva aikojen kuluessa törmännyt ja murskautunut. Onneksi rannalla vahtii merenneitopatsas. Se muistuttaa olemassaolollaan merenkulkijoita rannikon pinnan olla piilevistä vaaroista. 

Esterilloksen rantaviiva on ihanteellinen kävelemiseen. Hiekka on aalloissa kovettunut juuri sopivaksi jalan alle ja  palmut reunustavat rantaviivaa ja luovat leikkiviä varjoja rantahiekkaan.

Täällä voimme huoletta kävellä kaksi tai kolme tuntia yhteensuuntaan – ja vielä enemmänkin, on vain huolehdittava siitä, että jaksaa kävellä takaisin. Juomavettä kuluu. Emme näe kävellessä montaakaan vastaantulijaa, vain vedenrajassa ruokaansa etsiviä vesilintuja ja taivaalla kaartelevia siivekkäitä.

Esterillos tarjoaa hienon kokemuksen luonnovaraisesta rannasta, joita näkee vain, kun uskaltautuu pois turistipaikoista. Vaikka täällä ranta onkin vielä suurelta osin luonnonvaraisessa tilassa, pilkahtaa palmujen kätköistä pari kolme pientä perhehotellia.

Nämä perhehotellit ovat  ehdottomasti niille, jotka haluavat rauhaa ja kokea ei-turistista rantalomaa Costa Ricassa.

Taivaan horisonttiakin riittää, joten täällä voi nähdä myös loisteliaita auringonlaskuja. 

Auringonlaskun säteilevässä valossa välähtää sateenkaaren eri värejä. Näissä hetkissä on helppo uskoa edelleenkin vahvasti elävään legendaan, jonka mukaan merenneidot elävät yhä näillä vesillä ja nauttivan merikylvyistään auringon laskiessa. Välkehtivissä vesipisaroissa voi nähdä merenneitojen pyrstöjen hehkuvia suomuja, tai havaita heidän kultaisia kiharoita, jotka aaltoilevat vapaasti kuin meren kuohut.

Tätä kaikkea meren yltäkylläistä väriloistoa ihaillessa tulee mieleen Albert Einsteinin lausahdus:

”On vain kaksi tapaa elää elämää. Ensimmäinen on kuin mikään ei olisi ihmeellistä.

Toinen on kuin kaikki olisi ihmeellistä.”

Valitsemme mieluusti jälkimmäisen tavan elää! Ja rakkaushan on ihmeistä suurin.

Ps. Teillä on vielä aikaa lähettää kommentteja. Katso alla olevaa linkkiä. Kiitos jo etukäteen teille, jotka heittäydytte joulutoiveeseemme mukaan?

Tämä on juuri sinulle!