Oleilemme tänään(kin) kotona, kuten varmaan monet muutkin. Joko vapaaehtoisesti tai hieman pakotettuna. Näinä kummallisina korona aikoina kodin merkitys vain korostuu, eristyksessä oleminen konkretisoi mielikuvat kodin turvallisuudesta ja intiimiydestä. Tai sen turvattomuudesta, joka myös on valitettavan totta monelle kansallisuuteen katsomatta.
Ihmisten eksistentiaalinen kokemus kodista kuvataan usein kodikkuuden tunteen kautta. Tästä näkökulmasta kodit ovat kokemuksemme mukaan hyvin samankaltaisia niin täällä Costa Ricassa kuin Suomessa: koti edustaa ja heijastaa jokaisen omaa elämäntapaa ja kulttuurista kuvaa. Koti on paikka, jonne piilotamme salaisuutemme ja jossa ilmaisemme yksityisintä itseämme. Koti on paikka, jossa voi levätä ja uneksia rauhassa. Jossa voimme elää normaalia arkea. Tässähän kodin merkitys on vahvimmillaan, se tulee esiin juuri ihmisten arjessa. Siksi koti on pikemminkin elävä kuin esineellinen. Harva rakentaa kotinsa pelkästään toisten ihailtavaksi näyttelytilaksi, vaikka täälläkin toki näkee varakkaiden ihmisten suuria ja näyttäviä lukaaleja.
” Niitä, jotka pitävät talonsa kunnossa ja vatsat täysinä, tulisi juhlia sankareina,” sanoo suomalainen muumikirja – ja tuo viisaus on täyttä totta täälläkin. Koti ei ole missään olosuhteissa itsestäänselvyys. Vaikka Costa Rica on yksi Keski-Amerikan vauraimmista valtioista, täällä asuu vielä 20 % ihmisistä alle köyhyysrajan. Puhtaan veden ja sähkön saatavuutta kaikille kansalaisille on pyritty tehostamaan ja tilastojen mukaan yhä useampi onkin päässyt julkisten järjestelmien piiriin. Viime päivien uutisoinnissa näkyy huoli työttömyyden kasvusta, mutta ennen kaikkea juuri näiden kaikkein köyhimpien toimeentulosta. Hallitus on väläytellyt suurta taloudellista tukipakettia, joka tultaisiin keräämään mm. kansalaisilta ns. solidaarisuusverona.
Onko koti…
Perinteinen tico talo rakennetaan yleisimmin betonista, puuta käytetään lähinnä oviin, sisäkattoihin ja muuhun koristeluun. Lattiat on tehty kivilaatoista, usein koristeellisista, joten mattoja näkee hyvin harvoin paikallisten kotien lattioilla.
Mielenkiintoinen kulttuurinen kysymys: kenelle koti on tarkoitettu, onko koti siis julkinen vai yksityinen?
… julkinen?
Täällä suvun jäsenet, alenevassa ja ylenevässä polvessa, asuvat usein lähekkäin toisiaan – ja vierailulle tullaan ja mennään kelloa katsomatta ja lupaa kysymättä. Aivan kuten Suomessa ennen kaupungistumisen myötä tullutta tapakulttuuria. Tähän kulttuuriin sopii vielä vanha suomalainen sanonta: ”Talo elää tavallaan, vieraat lähtevät ajallaan.”
…vai sittenkin yksityinen?
Sen sijaan kodin ympäröivä tontti on usein hyvin rajattu ja sen yksityisyyttä korostetaan erilaisin keinoin. Toisin kuin Suomessa, tontti on aidattu ja sisääntulotietä hallitsee poikkeuksetta iso portti. Uskoisin, että portti symboloi jotain muutakin, kenties vaurautta, sillä hyvin usein näkee, että portti rakennetaan tontille aivan ensimmäiseksi – ja itse aitaus portin jatkeena saattaa jäädä hyvinkin vaatimattomaksi.
Kodin yksityisyyttä alleviivataan myös kaikkien ikkunoiden päälle asennetuilla rautakaltereilla. Täällä torjutaan ponnekkaasti ulkoapäin tulevaa uhkaa, mutta valitettavasti unohdetaan sisältä päin tuleva. Saamme aika ajoin lukea lehdestä siitä, kuinka tulipalo muutti silmänräpäyksessä kodin perheen surmanloukuksi. Taloissa on usein vain yksi ovi ja ikkunakaltereita ei ole suunniteltu avautumaan ulkoa eikä sisältäpäin.
Kodin seinät ovat auki
Kodit eivät välttämättä ole kovin suuria, mutta erilaiset ympäri vuoden toimivat katetut terassit ja patiot antavat väljyyttä ja lisää toiminnallisuutta. Etenkin talojen etupihoja hoidetaan kuin palkintopihoja – ja niissä näkee toinen toistaan kauniimpaa kukkaloistoa.
Terassit ja etupihat tulevat tarpeeseen, sillä esimerkiksi harva tico aterioi sisätiloissa. Lämpimät, varjoisat terassit ovat olohuoneen jatkeita ja niillä vietetään aikaa hyvin paljon. Vieraatkin ohjataan usein terassille, jonne loihditaan lisää pöytiä ja tuoleja. Eriparisia ja värisiä, sillä ei väliä, tärkeintä on tunnelma ja yhdessäolo.
Terasseilla näkee usein viritettynä riippumattoja. Vanhukset istuvat keinutuoleissaan ja katselevat ohikulkevia ihmisiä. Talojen pääovi ja ikkunanäkymät ovat suunnattu nimenomaan kadulle, ei esimerkiksi upeille vuorimaisemille. Kuten entisinä aikoina meilläkin maaseudulla, parhaat ikkunanäkymät olivat talon tielle, ei esimerkiksi järven komealle selälle. Käytännöllisyydestä kenties, täällä ei tosin tarvitse miettiä lumien aurausta ja kinosten korkeutta.
Kodikkuutta luo tuoli, keinu tai riippumatto. Tai sohva suomalaisittain. Koti on siten myös ruumiillinen kokemus. Kotona meillä on nurkkia ja sopukoita, joihin on mukava käpertyä. Käpertyminen kuuluu ”asua” verbin fenomenologiaan, ja vain ne, jotka ovat oppineet käpertymään, pystyvät asumaan intensiivisesti. Näin sanotaan tanskalaisten luomassa hyggeily filosofiassa. Oleillaan ja käperrytään nauttimaan omasta kodista. Täällä tämä taito osataan, vaikkeivat hyggeilyä varmaan terminä tiedäkkään.
Värikkyyttä vai räikeyttä?
Täällä rakastetaan värikkyyttä. Se näkyy sisustuksessa, mutta myös vaatteissa. Naiset rakastavat kirjavia kukkasia, rusetteja, röyhelöitä, paljetteja – ja ihoa myötäileviä keinokuituisia materiaaleja. Siksi vaatteiden ostaminen täältä ei minulle ole mitenkään helppo rasti.
Talomme ei ole perinteinen tico talo, mutta se on paikalliseen tapaan värikäs. Se on voimakkaan oranssi.
Seinillämme on myös paikallisten tapaan värikkäitä esineitä ja tauluja.
Jopa lavuaarimme ovat värikkäitä ja koristeellisia.
Täällä tunnen hyvin luontevaksi levittää terassin pöydälle värikkään pöytäliinan tai kietoa itseni värikkääseen pyyhkeeseen. Toisin kuin Suomessa ollessani.
Värikkyyden ja räikeyden ero on suhteellinen. Totesin sen, kun otin täältä värikkään pöytäliinan mukanani vain todistaakseni kuinka värikkyys muuntui Suomen maaperällä räikeäksi. Sain liinan katselemisesta enemminkin kammiovärinän kuin mielihyvän tuntoja. Ehkä syynä on Costa Rican voimakas auringonvalo ja ympärivuotinen vihreys. Valkoinen, yksi lempiväreistäni, näyttää näissä olosuhteissa vaisulle, kun sen sijaan oranssi luo hehkua ja tasapainottaa näkymää.
Muistin näyttämö
Kodin sanotaan olevan ihmisen muistin näyttämö. Siellä on esillä esineitä ja tavaroita, jotka kurovat menneisyyden ja tämän hetken yhteen. Täällä rakastetaan koriste-esineitä, valokuvia, käsitöitä… Suomalainen skandinaavinen väljyys olisi monelle heistä kauhistus. Jopa köyhäilyä. Enemmän kuin vähemmän, on täällä sisustustrendien motto! Huonekalut ovat massiivisia tummaa puuta, joissa on sorvattuja koristeellisia yksityiskohtia. Täällä on vielä huonekalujen tekemisen taito tallella. Toki on nähtävissä, että nuorempi sukupolvi luo kotiinsa jo uudenlaista kevyempää ja modernimpaa tyyliä. Ikeaa ei onneksi näillä kulmilla vielä ole.
Kuinka itse voimme elää ilman näkyviä muistoja? Meillähän ei ole Suomesta täällä kuin muutama vaatekappale. Tähän on helppo vastata: Se tuntuu hyvin vapauttavalle!
Joskus tuntuu kuitenkin hyvälle ajatella Suomea. Tuntea hieman koti-ikävää. Onneksemme emme ole koskaan tarvinneet laittaa Costa Ricaan ja Suomea vastakkain. Päinvastoin, ne täydentävät hyvin toisiaan. Mutta, kun on syntynyt Suomessa ja asunut siellä suurimman osan elämästään, kaipaamme joskus joitain makumuistoja. Tai saunavastan tuoksua, koivun lehden heleän vihreää kauneutta, lumen sulamisen jälkeisten kevätpurojen iloista solinaa, läheisten pitkää halausta…
Kodin merkitys
Psykologi Edward Edinger kirjoittaa, että me voimme kestää miltei millaisia hankaluuksia tahansa, jos vain tiedämme niiden merkityksen. Merkityksettömyys on ihmiskunnan suurin uhka. Kotiemme suojassa voimme vain ihmetellä maailman menoa ja ajatella, että ehkä hyvinkin tällä kaikella tapahtuneella on merkityksensä.
Toivotamme teille jälleen kerran voimia ja terveyttä! Pysytään kaikki kodeissamme, sillä nyt sillä on myös laajempaa merkitystä!
Pura vida!
