Kerroin aiemassa postauksessa projektista, jonka tarkoituksena on ulottaa julkinen vesijohtojärjestelmä myös tänne vuorille, jossa asumme. Kaikkien saataville, myös vähävaraisille. Kuten kerroin, meillä tilanne on ollut koko ajan hyvä, sillä talossamme on jo oma kaivo yhdessä muutaman naapurin kanssa. Vesijärjestelmämme on toimiva, mutta kuten totesin, siinä on oma haavoittuva puolensa. Entä jos yksityinen kaivo ehtyy tai kontaminoituu liasta?

Ohessa edellinen postaus, jos haluat tutustua tarinan alkulähteille:

Meiltä on kysytty: miten vesiprojektinne etenee? 

Uskomatonta, mutta totta, voimme vastata, että projekti on valmis! Niin meille kuin monelle muullekin alueen asukkaille on nyt tarjolla julkinen vesihuolto. Vesi virtaa hanaa kääntämällä. Voimme ylpeänä todeta, että vesi on niin puhdasta, että voimme laskea sitä suoraan hanasta lasiin – ja juoda. Se on todella hieno ja iso asia, eikä mitenkään itsestään selvä näillä leveysasteilla. Päinvastoin se on harvinaista herkkua, monet ovat kaupasta ostettavien isojen muovisten vesitonkien varassa. Hanavesi – kaikin puolin ekologista, ekonomista ja eettisesti kestävää! Aivan liian vähän arvostettu luonnonvaramme.

Mainitsin edellisessä kappaleessa: ”uskomatonta, mutta totta”- ja ehkä minun pitää tätä huuhdahdustani hieman selittää ja perustella. Suhtauduin nimittäin hieman epäillen vesihankkeeseen ja sen etenemiseen, vaikka olimme sen suhteen hyvin aktiivisia. Taisinpa aiemmassa postauksessani mainita jopa hieman ylimieliseen sävyyn:

”Projektin tavoite oli kirkas, tarjoamme vettä mahdollisimman monelle. Aikataulu: Pura vida! Eli katsotaan miten työt lähtevät etenemään ja kuinka paljon lahjoituksia tulee ja työvoimaa. Ei siis mitään riskianalyysiä, ei edistymisraportteja, ei hyötylaskelmia…” 

Niin vaan tämä kaikki onnistui! Ilman mitään kaiken maailman laskelmia ja raportteja. Jouduimme toki pitämään asian tiimoilta lisäkokouksia sekä keräämään myös lisää lahjoituksia, mutta vesijohtojärjestelmä tuli nopeammin kuin kukaan meistä uskoi. Projekti yllätti täällä pitkään asuneet naapurimmekin. Nimittäin täällä on erityistä se, että aluehallinto ei kustanna kuin osan kustannuksista, muutoin hanke lepää asukkaiden aktiivisuuden varassa. Ihmiset  osallistuvat vesijärjestämän kustannuksiin, joko rahallisesti tai talkootyön periaatteella.

Yksi uusista vesisäiliöistä

Niiin monet innokkaat ihmiset kaivoivat ojaa tai kantoivat vesijohtoja yhteisen hyvän eteen. Yhteistoiminnalla on vahva voima, se monistaa yksilön osaamisen ja ponnistuksen. Kyse on asukkaista, ihmisistä eikä vain hahmottomasta virkakoneistosta. Puhalsimme samaan hiileen, ja ai hitto, kun se tuntuu hyvälle!

Ruokaa ja hyvää seuraa

Meillä on nyt myös ilo kertoa, että emme saaneet ainoastaan vain vettä hanasta, vaan myös kutsun yhteisen vesijärjestelmän kunniaksi pidettäviin vesijuhliin. Pura vida. Parasta yhteisöllistä jälkiarviontia!

Juhlat järjestettiin ylhäällä vuorella, isolla tasanteella, jonne vapaaehtoiset olivat tuoneet tuoleja ja penkkejä.

Pöytiä ja tuoleja jo järjestellään

Tulimme suomalaiseen tapaan ajoissa, kutsussa mainittuun juhlien alkamisaikaan – ja vain todetaksemme, että olimme ainoat osallistujat. Paikalliset ticot tulivat kirjoittamattomien sääntöjen mukaisesti tunnin kuluessa virallisen ohjelmallisen iltaman alkamisen jälkeen. Mikäpä siinä. Meillä oli hyvää aikaa tasoittaa hengitystä vuorelle kävelyn jälkeen – ja ihastella upeita maisemia ennen kuin pimeys laskeutui ja juhlat pääsivät vihdoin käyntiin. 

Illan hämyssä ihastelemme upeita maisemia

Ja kuten epäilimmekin – ticot osaavat juhlia. Koko perheen voimalla. Ohjelmassa oli paikallisten johtajien ja politikkojen puheita, kiittelyjä puolin ja toisin ja kunniakirjojen jakoja. Kiitoksissa kuulimme myös muutamien poliitikkojen komeaa laulua. 

Puheita ja kiitoksia

Juhlissa oli tarjolla runsaasti ruokaa. Pöytäämme kannettiin ensin iso lautasellinen salaattia, paistettua riisiä ja papuja. Reilun tunnin  päästä, puheiden jälkeen, ilmestyi eteemme toinen iso lautanen, jossa oli  paikallista herkkua – Chicharonia. Syömme hyvin usein kasvisruokaa, mutta koska ihmiset ystävällisesti tarjosivat meille paikallista ylpeiden aihetta, lihaa, emme tietenkään kieltäydy! Tiesimme etukäteen, ettei ruokalaji ole todellakaan mistään kevyemmästä päästä, sillä se koostui paistetusta sianlihan vatsasta ja paistetusta sianlihan kuoresta, joissa on kamara mukana. Ruokalaji voidaan valmistaa myös kanasta, lampaanlihasta tai naudanlihasta, mutta nyt söimme pitkään kypsytettyä, tirisevän mehukaaksi siannahkaa juccajuuresten ja salaatin kera. Maku toi mieleen suomalaiset perinneruokien karjalanpaistin ja tirisevän läskisoossin yhdistelmän. Voin vakuuttaa, ettei näissä juhlissa nähty nälkää. Oikeastaan emme tunteneet nälkää pitkään aikaan juhlien jälkeenkään – ja kevyempi kasvisruoka maistui tämän kokemuksen jälkeen taas erittäin hyvälle. 

Tähtitaivas. Pimeys. Paikallinen bändi viritti salsan ensimmäiset sävelet. Tähdet alkoivat tanssia ja pian myös juhlaväki. Yhteinen salsa.

Ja pian kajahtaa salsan rytmit

Salsan askeleita saattoi itse soveltaa, tärkeintä oli hauska yhdessäolo. Tanssin taika oli yhteinen kielemme. Naurumme. Yhteinen tärkeä juhlan aihe. Vesi. Sitä myös joimme, vaikka tarjolla oli myös limppareita ja olutta. 

Juhlat vielä jatkuivat, kun lähdimme. Jätimme paikalliset vielä juhlimaan. Kuulimme sykkivän salsan ryrtmin vielä pitkään astelessamme alas vuoren rinnettä kotiamme kohti. Nämä ovat kokemuksia, joita turistina ei koskaan tavoita. Tuntuu hyvälle kuulua yhteisöön ja tuntea kunnioitus, joka selvästi on molemminpuolista. 

Nostetaan malja yhdelle tärkeimmistä asioista – puhtaalle vedelle! Ja toinen malja pura vida-projekteille! 

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi