Kirjoitin ennen joulua ensimmäiset pikaiset terveiset Antiguasta, Guatemalasta. Nyt jatkan kirjoittamalla muistiin mielenkiintoisia tarinoita ja mieleenpainuvia nähtävyyksiä, joita matkamme aikana kohtasimme.

Jos haluat nähdä aiemman postauksen, se on ohessa:       

Ikoninen seireeni 

Keski-Amerikassa kaupungin ydintä ovat sen puistot. Niin myös täällä Antiguassa. Ihmiset tulevat vehreisiin ja puiden varjostamiin puistoihin viettämään aikaa ja tapaamaan ystäviään ja sukulaisiaan koko perheen voimin. Varhaisesta aamusta myöhään yöhön. Miksipäs ei, sillä sää on ulkona kuin samettia – ja toisaalta kaupungeissa asunnot ovat usein pienet ja perheet isoja, joten on hyvin luontevaa muokata puistosta olohuoneiden jatkeita ja iloisia sosiaalisia kohtaamispaikkoja. 

Tästä seuraa tietenkin se, että ihmiset kokevat puistoalueet omikseen ja näyttävät olevan niistä myös tavattoman ylpeitä. Ylpeys näkyy muun muassa siinä, että ne pidetään puhtaina, eikä järjestyshäiriöitä näy. Ja ihmisiä on sentään paljon liikkellä.

Puistoissa tapaa myös näin matkalaisena mukavia paikallisia ihmisiä. Ihmiset ovat välittömiä täälläkin. Me suomalaiset olemme vielä täällä harvinaisia, mutta myös hyvin mieluisia vieraita.

Kaikkein ydin kaupungeissa puistoista on keskuspuisto. Se on isoin ja hienoin – ja usein niiden keskelle on sijoitettu jokin massiivinen maan tai kaupungin historiasta kertova patsas. Se kuvaa yleensä jotakin yleisesti tunnettua merkkihenkilöä, sotasankaria tai poliittista hahmoa.

Antiguassakin on myös laaja keskuspuisto, mutta toisin kuin yleensä, täällä sen keskelle aseteltu patsas ei kuvaa historiallista henkilöä, vaan se kertoo tarinan. Ehkä opetukseksi tai varoitukseksi tuleville sukupolville, tiedä tuota…

Patsas ja sitä ympäröivä suihkulähde on rakennettu puistoon muistoksi suositusta sukupolvien ajan kulkeneesta legendasta. Ensisilmäyksellä patsas näyttää ylistävän kauniiden nuorten naisten vartaloita. Se on näille leveysasteille suorastaan eroottinen…

Tarina kertoo kuninkaasta, jonka neljä kaunista tytärtä synnyttivät, mutta turhamaisuuttaan kieltäytyivät imettämästä pieniä vastasyntyneitä lapsiaan. Rangaistukseksi tyttäriensä itsekkyydestä, kuningas karkotti suuressa vihassaan heidät pois kotoa – ja opiksi kaikille niskuroiville alamaisille sidotutti heidät kaiken kansan nähtäville rautasauvaan keskellä vesisilmää – ja siihen he kuolivat häpeään ja nälkään. 

Suihkulähteen patsaaseen on kuvattu nämä neljä eri suuntaan katsovaa tytärtä – ja he pitelevät muhkeita rintojaan käsissään. Kuninkaan mahtikäskyllä tyttärien tuli kuolemansa jälkeen antaa vettä janoisille kaupungilaisille. Diego de Porres rakensi sen vuonna 1739 ja siitä on tullut yksi vanhan siirtomaakaupungin tunnetuimmista symboleista. 

Näköjään kuninkaan kosto toimii, sillä niin moni janoinen kävi noista rinnoista vettä juomassa…

Itse katsoin tämän tarinan kuulemisen jälkeen suihkulähdettä hieman ristiriitaisin tuntein…

Nainen auton katolla

Löysimme myös veistospuiston, joka on omistettu Efraín Recinosin teoksille, niin sanotulle. “Guatemalan Picassolle”. Puisto on yksi parhaista paikoista nähdä nykytaiteita Antiguassa. Sieltä löytyy kymmenen hänen silmiinpistävän sinisävyistä, hartsi-mosaiikkilaatta-seinämaalausta.

Lisäksi  rehevän puutarhan kätköistä löytyy muitakin erikoista veistoksia

Puiston kohokohta on El Triunfo de la Guatemalita, veistos naisesta, joka on asetettu taitetun Volswagen-kovakuoriaisen päälle pitäen taskulampua oikeassa kädessä. Teos edustaa taiteilijan sitoutumista oikeudenmukaisuuden ihanteisiin. Auto kuului taiteilija Recinosille 1970-luvulla ja poltettiin kostona hänen osallistumisestaan ​​mielenosoituksiin hallituksen sortotoimista. 

Mielenkiintoista on, että puisto sijaitsee viiden tähden Hotel Casa Santo Domingon alueella. Saimme kurkistaa samalla myös tämän hotellin loistokkuuteen. 

Hotelli  ja sen puisto alue oli tosiaan hieno ja hyvin hoidettu, mutta hienous ei tule kiitävistä pinnoista ja ylellisyydestä, vaan historiallisten muuriseinien ja oivaltavasta entisöinnistä. Hotellin henkeä kuvastaa hyvin se, että se on viiden taidegallerian koti, joka tarjoaa nykytaiteen näyttelyitä ympäri vuoden. Siellä sijaitsee myös arkeologinen museo.

Agua, Acatengo ja Fuego

Luonnon tekemiä omia veistoksia ovat majesteettisen näköiset tulivuoret: Agua, Acatenango ja Fuego. Historian kirjojen mukaan vuonna 1773 alkoi sarja pieniä maanjäristyksiä, jotka pakottivat asukkaat pakenemaan kaupungista. Intiaanit eivät suostuneet tuomaan elintarvikkeita kaupunkiin jääneille asukkaille. Heinäkuun 13. päivän iltapuolella tuli uusi voimakas maanjäristys, joka tuhosi kaupungin kahdessa minuutissa. Tulivuori Aguan rinteiltä syöksyvät vesimassat täydensivät tuhon.

Tämän jälkeen Antigua joutui luovuttamaan pääkaupunki statuksen kuvernööri Martín de Mayorgan päätöksellä La Eremitan laaksoon. Uusi pääkaupunki Guatemala city perustettiin 1775. Monet tuhoutuneen vanhan pääkaupungin asukkaista päättivät kuitenkin jäädä asuinsijoilleen raunioiden keskelle. He myivät omaisuuttaan tuholta osittain säilyneessä jesuiittojen luostarissa, josta vähitellen muodostui virallinen markkinapaikka, jona se on säilynyt tähän päivään saakka. Nykyään kauppapaikkoja on kaikkialla.

Emme yleensä ostele matkamuistoja, sillä muuten meidän kaapit olisivat niitä täynnä, mutta nyt teimme poikkeuksen ja ostimme maya heimon perinteisen käsinkudotun kaitaliinan. Ja kaiken tämän loistokkaan värikylläisyyden keskeltä valitsimme juuri sen harvinaisen: sini-valkoisen.

Alunperin kaupan turvin pyrittiin saamaan pääomaa tuhoutuneiden kirkkojen uudelleen rakentamiseen. Ja täytyy todeta, että hyvin ovat siinä kaupungin asukkaat onnistuneet: kaupungissa on useita todella kauniita kirkkoja.

Lintuperspektiivistä

Kiipesimme sulattelemaan näkemäänne kaupungin laidalla olevalle vuorenrinteelle. Sieltä avautuu upea näkymä kaupungin ylle. 

Sieltä saattoi myös ihailla näkymiä tulivuorille. Fuego tupsauttaa näinä päivinäkin päivittäin tuhkaa onkaloidensa kätköistä.

Täältä lintuperpektiivistä näkyy hyvin syy siihen, miksi Antigua julistettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1979.  Espanjan barokkivaikutteisen arkkitehtuurin ja 1500-luvun siirtomaakirkkojen takia.  Kaupungin sanotaan olevan myös yksi parhaiten onnistuneista Latinalaisen Amerikan koloniaalisesta kaupunkisuunnittelusta. Se rakennettiin uudelleen 1700-luvun maanjäristysten jälkeen italialaisen renessanssin innoittamana ruudukkokuvioksi, kadut kulkevat pohjoisesta etelästä ja itään länteen. Ihmisen mielen on helppo hahmottaa tämä kokonaisuus.

Paikka, johon kiipesimme on sinänsä jo nähtävyys, sillä siellä sijaitsee pyhiinvaelluspaikka – iso risti Cerro de la Cruz, jonka juuressa ihmiset käyvät rukoilemassa. Jotkut useasti, jotkut vain kerran elämässä. Kiipeämistä ristille on helpotettu betoniportailla ja levähdyspenkeillä. Nykyään sinne taitaa päästä myös vuoren toista rinnettä pitkin kulkevaa tietä pitkin autolla. Poliisi on näyttävästi esillä klo 8-16, joten tänne on turistinkin helppo ja turvallista tulla. Tosin itse en ole edelleenkään tottunut vartijoiden ja poliisien rynnäkkökivääreihin ja aseisiin, niiden näkeminen hätkäyttää ja pistelee levottomasti vatsan pohjaan.

Hetken merkitys

Tarinat, nähtävyydet, kulttuuri. Tässä pieni otos aukikirjoitettuna. Niin paljon – ja samalla niin vähän sitä matkalla ollessaan ennättää nähdä, kuulla ja kokea. Kaikkein parasta on kuitenkin kokea kaupungin arkinen elämä. Spontaani ja sattumanvarainen. Hetket, joita ei ulkopuoliselle ole kalenteriin kirjoitettu.

Onneksi jätimme tälle kaikelle tarpeeksi aikaa. Silloin jää tilaa vanhan ja uuden maailman hedelmälliselle kohtaamiselle. Tunnelma. Tärkeämpi kuin ostettu matkamuisto. 

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi