Aurinko helottaa taivaan täydeltä ja vieno merituuli sekoittaa hiukset pörrölle. Jokaisella askeleella jalkamme uppoavat syvälle lämpimään, pehmeään hiekkaan. Katseemme etsii varjoa, sillä emme ole enää pitkään aikaan tulleet rannalle ruskettuaksemme. Kuten nuorena. Muistatte varmaan ajan, jolloin ruskettumisen maksimoinniksi iho rasvattiin vaseliinipohjaisilla voiteilla. UV-aurinkorasvoja tuskin oli edes saatavilla pienempien kauppojen hyllyillä. Innokkaimmat tehostivat kasvojen ruskettamisen folio-paperilla Huh! Tuolloin vain auringon nousu ja lasku olivat ainoita rusketuksen rajoja.
Tänä päivänä tulemme rannalle oleillaksemme, nukahtaaksemme rannan kohinaan. Leijuaksemme merituulen mukana aikaan, joka ei ole enää sama ja suora, tasaista tahtia tikittävä, vaan se tanssii ja pyörii, menee kiepille itsensä ympärille. Aika, joka ei kulu, vaan joka hengityksellä laajenee ja lisääntyy.
Erilaisia rantoja – eri vahvuuksia
Löydämme rannalta puiden oksistojen alta suojaavan katveen. Levitämme isot rantapyyhkeet hiekalle ja valmistelemme siihen päiväleirin. Tähän aikaan vuodesta rannoilla on hyvin tilaa, sillä Costa Ricassa on vielä ”low season” eli aika, jolloin turistit ja paikalliset lomailijat loistavat poissaolollaan. Joulukuusta maaliskuuhun tälläkin rannalla näkymä on jo aivan toinen. Lomailijoita riittää ja silloin me vuorostamme loistamme poissaololla.
Costa Ricassa rantoja riittää sekä Tyynenmeren että Karibianmeren puolella. Olemme nyt Tyynenmeren puolella Guoanacasten alueella Playa Conchalin rannalla.
Nyt on erinomainen aika tutustua uusiin ja erilaisiin rantakohteisiin. ”Low seasonin” aikana hotellit ovat kohtuullisissa hinnoissa – ja palvelu erinomaista. Itse suosimme pieniä ja siistejä perhehotelleja kahdestakin syystä. Ensinnäkin haluamme, että paikalliset saavat työtä ja elantoa, toisaalta siksi, että pienet perhehotellit ovat vain kertakaikkiaan isoja kansainvälisiä hotelliketjuja persoonallisempia. Niissä on kodin tuntu, kuten Conchal—hotellissa, johon itse tällä kertaa majoituimme. Väriä ja omaleimaisuutta riittää!
Tiedämme jo kokemuksesta, että rantaa etsiessä kannattaa tehdä etukäteen tutkintaa, sillä eri rannoilla on omat vahvuutensa. Joku rannoista soveltuu hyvin surffaukseen ja toinen snorklaamiseen. Tai oleiluun ja uintiin – ja juuri sellaista rantaa tällä kertaa etsimme. Sen vuoksi kävelimme Guoanacasteen yhden pisimmän rannan Playa Brasiliton ohi, sillä sen harmaa hiekka ja kova merenkäynti ei houkuta rannalla loikomiseen.
Paikallisilla asukkailla on Playa Brasilotossa omat rantahökkelinsä, joka tietenkin lisää rannan autenttisuutta, mutta onhan se todettava, ettei tämä ranta ole todellakaan alueen kauneinta osaa. Siksi jatkamme kävelemistä sinnikkäästi eteenpäin ja pian hiekka jalkojemme alla vaalenee ja rantaviiva muuttuu viehättäväksi. Olemme tulleet perille etsimäämme Concahlin rantaan.
Nimensä Conchlin ranta on saanut miljoonista pienistä murskatuista simpukoista, jotka muodostavat rannan hiekan. Sen sanotaan olevan on yksi Costa Rican kauneimmista rannoista, sillä vesi on kirkasta turkoosia ja merenkäynti on yleensä rauhallista. Siksi siinä on myös hyvä uida, joten sen suosion ymmärtää hyvin perheiden keskuudessa.
Tuntuu, että valkeaa simpukkaista hiekkarantaa riittää silmän kantamattomiin. Vain muutama muu ihminen kävelee tai makoilee hiekalla. Ei kovaa musiikkia, ei rantabaareja, ei kaupustelijoita, ei mitään tai ketään, mikä rikkoisi meren pauhun ja tuulen kohinan yllämme kasvavien puiden latvustossa.
Näemme vain lintuja ja oravia päivän arkipuuhissa.
Ajan raukeus
Haukotuttaa. Lihakset alkavat lämmetä rantapyyhkeen alta huokuvassa hiekassa. Aika tuntuu menettävän merkityksensä. Nykyään on olemassa monenlaista aikaa. On minuutteja, tunteja, päiviä, tuota tuttua lineaarisesti tikittävää aikaa. Haukotus. On laatuaikaa, joutoaikaa, omaa aikaa, yhteistä aikaa. On aikaa, joka loppuu kesken. On aikaa, joka ei kulu millään. Odotteluaikaa.
Nuorempana aika oli vastauksia hakevaa. Aika oli elämän kokoinen kysymys. Tässä iässä aika on kutistunut ihmisen kokoiseksi. Pieniksi hetkiksi. Yksityiskohdiksi. Elämme ajassa, jossa vielä voi mennä ja valita. Ei enää tarvitse tutkia ja kokea kaikkea, sillä alkaa ymmärtää, mikä itselle on tärkeää, mikä on oikeasti kiinnostavaa.
Meren pauhussa on jotain samaa kuin ajassa. Siinäkin on voimaa, uhmaa ja taltuttamattomuutta. Sitäkään ei voi kukaan valjastaa vain omaan käyttöönsä.
Rannan iloja
Päivä rannalla tekee nälkäiseksi, vaikka suurin ponnistus oli kääntää kylkeä ja kastaa itseään välillä meressä. Illalla suuntaamme Play Brasiliton rannalle, jonka ohitse päivällä kävelimme. Pian alamme ymmärtää juuri tämän rannan erityisvahvuudet. Rannalla sijaitsee ravintolat – ja se on ehdottomasti paras paikka kokea upeat auringonlaskut.
Löydämme viehättävän ravintolan, jossa pöydät on aseteltu rantahiekalle. Pimenevässä illassa on oma tunnelmassa.
Tunnelma on hyvin elokuvamainen. Aika alkaa liukua silmissä kuva kuvalta. Pieninä hetkinä. Yksityiskohtina.
Koira haukahtaa. Hevoset. Ihmiset ratsastavat kohti auringonlaskua…
Ja juuri sillä hetkellä Brasiton rannan harmaa hiekka alkaa sädehtiä, aika alkaa tanssia taivaanrannalla kaikissa sateenkaaren väreissä. Edessämme avautuu uskomattoman, sanoinkuvaamattoman kaunis auringonlasku!
Sitä kuvittelee jo tässä iässä nähneensä maailman kauneimman auringonlaskun, kunnes.. sen näkee taas!
Näky on samaan aikaan tiivis ja tiheä sekä herkällä tavalla intensiivinen. Nämä hetket ovat enemmän kuin vain tämä hetki. Ne ovat muistin rakennusainetta.
Aika, joka ei kulu mielen poimuista koskaan pois!
