Asettelen tuoleja pyöreään rinkiin talomme ulkoterassille. Pian terassi täyttyy lähialueen naapureista ja iloisista huudahduksista. Ulkona pimenevä ilta ja vesisateen tasainen ropina luo tunnelmallisen taustan tapaamiselle. Costa Ricassa on nyt sadekausi, mikä tarkoittaa yleensä sitä, että aamupäivisin paistaa aurinko täydeltä terältä ja iltapäivisin alkaa sataa. Joko tihkuttaen tai kaatamalla. Ilma pysyy kuitenkin lämpimänä – ja täällä vuorilla kosteus säilyttää miellyttävän raikkauden

Sadepilviä

Kokous alkaa. Tunnemme osan ihmisistä, osa sen sijaan on tuntemattomia. Espanjankielinen puhe solisee korviini kuin sointuva laulu, välillä kuulen englanninkielisiä välisointuja. Katseemme kohtaa mieheni Timon kanssa ihmisjoukon lävitse. Arvaa sanomattakin, mitä hän ajattelee:
”No, mitäs sanot Leena? Olisitkos arvannut vuosia sitten, että isännöisimme tänään Costa Ricassa paikallista vesihuoltojärjestelmää kehittävää kokousta? Että miettisimme yhdessä veden johtamiseen liittyviä kysymyksiä meille itsellemme ja paikallisille vedenkäyttäjille?”

Hymyilen takaisin: ”Enpä totisesti olisi uskonut!” Vaikka toisaalta olen vähitellen alkanut uskoa, että näinkin voi käydä, kun uskaltautuu maailmalle ja katselemaan sitä erilaisista vinkkeleistä.

Tunnen lämpimän tunnelman sukeltavan ihoni alle. Erotan espanjankielisiä sanoja, jotka toistuvat puheessa: caño de agua (vesijohto), mantenimiento (huolto) ja communidad (yhteisö). Paikallinen projektinjohtaja esittelee asiaansa, hänen pieni poikansa kiemurtelee hieman tylsistyneenä isänsä sylissä ja imee kaiken aikaa yhteisöllisyyttä itseensä.

Yhteinen asia

Meillä on tällä hetkellä oma yhteinen kaivo muutaman naapurin kanssa. Se on ollut toimiva järjestelmä, mutta toki siinä on omat haavoittuvuutensa. Nyt provinssin hallitus on päättänyt laajentaa julkista vesijohtojärjestelmää myös tänne vuorille. Kuten Suomessakin, tontinhaltijat kustantavat itse vesijohdot ym, mutta erityistä täällä on se, että myös muihin kustannuksiin vesijärjestelmää käyttävät ihmiset osallistuvat talkootyön periaatteella. Hieman yksinkertaistaen voisi sanoa, että provinssin hallitus maksaa vain osan (mm. Insinöörien palkat), muutoin käyttäjät maksavat kulut joko rahalahjoituksin tai konkreettisena työnä (kaivamalla putkille ojaa). Projektinvetäjä korostaa puhtaan veden merkitystä vuorella asuville vähempivaraisille ihmisille. Totta! Suomessa vesihuolto mielletään usein itsestään selvyydeksi. Vesi tulee hanasta ja vasta sen puute havahduttaa usein meidät huomaamaan sen, kuinka arvokas asia se on – ja kuinka välttämätön palvelu jokapäiväisen elämän sujuvuuden kannalta. Puhdas talousvesi, kattava verkosto turvaa terveyden ja elintason sekä minimoi haitalliset ympäristövaikutukset. Olemme siis tänään tärkeän asian äärellä.

Maisemaa vuoristossa.

Pura vida -projekti

Olen aiemmin työelämässäni tutkinut ja kirjoittanut projektinjohtamisesta tieteellisiä artikkeleita ja pari kolme kirjaakin – ja huvittuneena ajattelen niiden toimivuutta tässä kontekstissa. Tavoite on toki kirkas: tarjoamme vettä mahdollisimman monelle. Aikataulu: Pura vida! Eli katsotaan miten työt lähtevät etenemään ja kuinka paljon lahjoituksia tulee ja työvoimaa. Ei siis mitään riskianalyysiä, ei edistymisraportteja, ei hyötylaskelmia… Mutta se on varma, etä kun tämä on valmis, pidämme yhteiset partyt. Pura vida. Parasta yhteisöllistä jälkiarviontia!

Kokous päättyy. Lähellä asuva paikallinen ticonaapurimme tulee esittäytymään. Hänelle vähävaraisten vesiasia on sydämen asia. Ja yhteisöllisyys naapureiden välillä. Hän haluaa ehdottomasti saada meidät kotiinsa vieraakseen ja esitellä meidät perheelleen. Pura vida! Ilman muuta. Emme ehkä osaa täydellisesti toistemme kieltä, mutta sydämellisyys ja hyväntahoisuus välittyy.

Jäämme kahdestaan. Järjestelemme tuoleja takaisin paikoilleen. Joudun lähes pidättelemään kyyneleitä, arkinen onnellisuus tuntuu juuri tältä. Tuntuu uskomattoman hyvälle, että saamme olla osa tätä kulttuuria, näitä ihmisiä ja elämää. Tämä on juuri sitä mitä olemme tavoitelleet, että näemme enemmän kuin paikalliset nähtävyydet, pääsemme pintaa syvemmälle. Tunnemme, että nämä arkiset hetket ovat kuin kultahippuja kokemuksiemme korissa. Arkiset hetket ovat kuin puhdas vesi, arvokkaita, eivätkä todellakaan itsestään selviä.

Mitäpä noita pidättelemään: annan ilonpisaroiden valua poskilleni.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi