Tunnen tänään taas sen ilon, jonka jokainen kokee, kun ottaa ikioman mielenkiintoisen harrastuksensa pitkästä aikaa esille. Jälleennäkemisen ja -kokemisen riemua! Palaan taas harrastukseni pariin, joka innostaa. Se ei velvoita, eikä ole perinteistä hyödyllistä työtä, vaan tekee runoilija Amedeo Modiglianin sanat eläväksi:
”Pidä kaikkea sellaista pyhänä, joka jalostaa ja innostaa älyäsi”
Kaivan siis kesätauon jälkeen läppärini laukun pohjalta ja avaan Aikuisina matkalla -blogimme. Siinä se jälleen on. Tunnen vahvaa jälleennäkemisen ja -tuntemisen riemua! Sanat alkavat pulputa sisältäni pyytämättä. Välillä tekee hyvää tyhjentää itsensä kaikesta; asioista, rutiineista, tavoista, jotta pääsee taas täyttymään uudesta ja innostavasta. Huomaan, että kesän vietto Suomessa, rentoutuminen ja lepääminen on selvästi tehnyt hyvää mielelle ja luovuudelle!
Kesän viettoa
Tätä kirjoittaessa näen ikkunasta, kuinka vihmoo vettä taivaan täydeltä, valkoiset vaahtopäät vyöryvät pitkin järvenselkää. Tuuli piiskaa ja ujeltaa suomalaisen postikorttimaiseman epäjärjestykseen. Vielä tovi sitten kullasta hopeaksi muuttuneet auringonsäteet yrittivät puhkaista pilvien teräksenharmauden siinä onnistumatta. Kaikkialle levittäytyy raskas harmaus.
On elokuu– ja tunnen itseni erittäin onnekkaaksi ihmiseksi saadessani katsella tätä kaikkea. Aurinko tai sade, valo tai pimeys – ja niiden välinen loputon kirjo – olen vähitellen oppinut nauttimaan niistä kaikista.
”Ulkomailla oleminen kirkastaa suhdetta omaan kotimaahan” sanoo hyvin usea ulkomailla asuva tai pitkään siellä oleillut. Alan itsekin uskoa tuon lauseen voimaan.
Suomessa on suomalaisena helppo keskittyä vain *olemiseen*. Täällä meidän ei tarvitse tulkita kulttuurin eri käytänteitä, sävyeroja tai hienosyisiä piirteitä. Suomalaisuus on osa sydänvaltimoamme, se kuljettaa tätä tarvittavaa kulttuurista tietoa käyttöömme huomaamatta ja vaivattomasti. Oman äidinkielen puhuminen ja ymmärtäminen on vaivattoman helppoa. Niin helppoa, että tätä kaikkea on oppinut pitämään lähes itsestään selvänä.
Uuden valloittaminen
Valitettavaa on, että tästä tutusta ja turvallisesta kulttuuristamme tulee helposti muiston kaltainen, kuin vanha tunne, jota yritetään elvyttää lakkaamatta. Unohdamme uudistua ihmisinä. Jostakin syystä tässä aikuisuuden iässä alamme helposti varmistella, lakkaamme käyttämästä lahjojamme ja välttelemme muutosta. Juuri tästä syystä uskon, että meille on juuri oikea ratkaisu olla välillä pois Suomesta. Se antaa uudenlaisen mahdollisuuden tarkastella ja muuttaa syvään juurtunutta suhtautumistamme maailmaan, toisiimme ja itseemme.
Ulkomailla asuminen on kuin suunnaton peili, joka suurentaa tunnetta, ettei mihinkään voi piiloutua tai mitään ei voi pitää itsestään selvänä. Tämä herättää innostusta, mutta ennemmin tai myöhemmin myös pelkoa. Kuten kaikkia tutkimusmatkailijoita, myös meitä vetää puoleensa se, mikä sieltä löytyy, vaikka emme tiedä onko meillä rohkeutta kohdata sitä. Ja juuri siinä piilee asian mielenkiintoinen puoli: saamme kokemustemme myötä rohkeutta suhtautua rauhallisesti siihen, että emme ole tukevalla pohjalla. Ei ole siis syytä varmistella, lakata uskomasta muutoksen ja uudistumisen voimaan.
Mitä tarkoitan uudistumisella? Pieniä, yksinkertaisia asioita. Kerron henkilökohtaisesta uudistumisestani esimerkin. Asuessamme Costa Ricassa oman äidinkielen väistyessä, maailman kaikki rajat ylittävä kieli alkoi yllättäen elpyä ja vahvistua. Kutsun tätä kieltä intuitioksi, joka on sanaton ja näkymätön kieli. Se näkee asioiden taakse, tai syvemmälle kuin pinta. Se on aistimisen ja tiedostamisen tila, jonka huomaan herkistyvän sitä mukaan, kun astun ulos mukavuusalueeltani, tuntemattomissa maastoissa ja maisemissa. Ja nykyään se ilahduttaa minua paljon enemmän kuin mikään lineaarinen analyysi tai oikeastaan suurin osa sanoista. Se vahvistaa uskoani, että meissä kaikissa on lukemattomia maailmoja, jotka ovat vain odottaneet löytämistään.
Onni on läsnä
Tätä kesä on parhaimmillaan. Olen hiljaa ja katselen ilman, että etsin mitään. Silmäkulmasta näen – ja tunnen hymyilyn mieleni pohjasta. Ilo. Tässä se on. Vähät välitän säästä.
Tässä iässä alkaa ymmärtää, että mitä elämämme aikana teimme, minkä eteen voimamme tunnossa taistelimme, ei oikeastaan ole enää niin tärkeää. On hienoa, että tämä kaikki on koettu, mutta nyt on tärkeämpää katsoa selvisikö ihminen sisällämme hengissä sen taistelun läpi. On jälleen aika uudistua avoimin mielin.
Onni. Se on käden ulottuvilla, silmieni edessä. Kuten tiedämme, onni on haurasta ja kevyttä, ei sitä voi mihinkään kiinnittää. Elämässä on kuitenkin aina onni läsnä. Ainakin se on lähellä, mahdollisuutena, vaikka se olisikin välillä kadoksissa joitakin aikoja. Kuten aurinko on paksun pilviverhon takana. Siellä se on. Varmasti.
Koivut taivuttelevat runkojaan kovenevan tuulen myötä. Ne kuuntelevat ja pian antavat kesän mennä. Siinä luonto on viisas – se pitää elämän virtaavana.
On jälleen aika sulkea läppäri – ja lämmittää sauna. Kiitos tästä hetkestä ja kirjoittamisen ilosta.
