Kivipaadet vartioivat hämäriä sisäänkäyntejä, jotka pitävät sisällään hiljaisuuteen kadonneen ajan ja varjoihin valuneet muistot. Olemme nyt Teotihuacánissa, joka on noin 50 km koilliseen México citystä. Muinaiskaupungin arkeologinen historian kuvaus on hyvin monipolveinen, jonka oikaisen toteamalla: Olipa kerran kauan kauan sitten…
Linja-autossa on tunnelmaa
Muinaiskaupunkiin pääsee järjestetyillä retkillä – tai kuten itse valitsimme – aivan tavallisella paikallisbussilla. Matka sinänsä on jo kokemus, sillä bussin ikkunasta näemme konkreettisesti Meksiko cityn laajuuden ja sen reuna-alueiden elämää. Nyt ymmärrämme hyvin miten kaupunkiin mahtuu 10 miljoonaa plus reuna-alueiden toinen 10 miljoonaa asukasta. Vuorten seinämät ovat tiheänä rykelminä täynnä taloja. Niitä on silmänkantamattomiin. Toiset barriot ovat täynnä taloja, jotkut barrioita voisi luonehtia lähinnä hökkelikyliksi.
Bussimatkamme aikana trubaduuri soittaa kitaraa ja laulaa kaihoisia meksikolaisia lauluja. Laulujen tunnelmoinnista maksamme mielellämme muutaman lantin.
Muinaiskaupungin mysteeri
Lähdimme liikkeellä jo aamusta, sillä tiedämme kokemuksesta, että keskipäivää kohti pilvet liukenevat taivaalta ja kiviset seinät alkavat hikoilla tehden maisemasta kuuman utumeren. Kaktukset hikoilevat kanssamme.
Teotihuacán eli Jumalten kaupunki oli yksi ensimmäisistä suurista kaupungeista maailmassa – ja yksi suurimmista läntisellä pallonpuoliskolla aikakautensa aikana. Muinaiskaupunki oli suuren valtakunnan keskus, noin 150 000 asukkaan kaupunki. Muinainen Teotihuacán kattoi yli 20 neliökilometriä ja nykyisin siitä on ihailtavana muun muassa kuolleiden valtakatu ja sen varrella olevat temppelit ja kaksi suurta pyramidia.
Auringon pyramidi on vanhin ja kookkain (Pirámide del Sol). Sen sivut ovat 215 metriä pitkät, ja se on 60 metriä korkea. Kiipeämme jyrkkiä kivisiä portaita pitkin ylös pyramidin huipulle. istumme alas ja ihastelemme.
Muinaiskaupunki sijaitsee lähes 3000 m korkeudessa merenpinnasta, tuuli puhaltelee jo täällä viilentävästi.Täällä kuka tahansa voi tuntea itsensä hetken ajan historialliseksi hahmoksi ja sulautua osaksi vanhojen aikakausien kaikuihin. Ehkä paikan tarunomainen ilmapiiri tarttuu myös meihin, tuntuu kuin aika vilahtaa ohi kuin välähdys. Ajan merkitys katoaa.
Toinen pyramidi on omistettu kuulle (Pirámide de la Luna). Korkeutta sillä on 18 metriä. Kuun pyramidin sisällä on kuusi vanhempaa versiota, joista jokainen seuraajaansa pienempi. Rakennelmaa uskotaan käytetyn aikanaan seremoniallisiin tarkoituksiin. Kuun pyramiidiin päättyy myös tuo aiemmin mainitsemani hyvin vaikuttavan näköinen kuolleiden valtakatu.
Kuka rakensi tämän loistokkaan kaupungin, sen kaksi valtavaa pyramidia ja useat temppeli rakennukset Meksikon keskiosaan?
Arkeologitkaan eivät ole täysin yksimielisiä vastauksesta. Muinaiskaupungin kaivaukset aloitettiin jo vuonna 1884, mutta siipensä alle se sai voimaa vasta 1960-luvulla tehtyjen ensimmäisten järjestelmällisten tutkimusten myötä (amerik. arkeologi René Millon). Ainutlaatuisuutensa vuoksi muinaiskaupunki valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1987. Pyramidien ja niissä käytettyjen työkalujen lisäksi meidän ihailtavaksi ovat säilyneet myös yllättävän hyvin säilyneet seinämaalaukset.
Jo tuona aikana oli käytettävissä kuun ja auringon kierrosta tiivistetty ”kannettava kalenteri”, josta on tullut paikan symboli- ja on varmaankin yksi eniten myyty matkamuisto.
Pyramidin portailla istuessa tulee mieleen, että olivatpa tämän kaupungin rakentajat keitä tahansa, he olivat arkkitehtuurin mestareita.
Nykypäivän amerikkalaisten arkkitehtien laskelmat osoittavat, että jos tämän päivän tiedolla ja välineistöllä rakennettaisiin pyramidit uudestaan, hankkeeseen kuluisi noin viisi miljardia dollaria rahaa ja viitisen vuotta aikaa.
Mitä tapahtui?
Tiedetään siis, että kaksi tuhatta vuotta sitten Teotihuacán oli yksi maailman suurimmista kaupungeista. Muutaman sata vuotta myöhemmin se oli täysin autioitunut. Mitä tapahtui? Miksi mahtava kansa katosi jälkiä jättämättä? Oliko kyse sodista? Joidenkin asiantuntioiden mielestä Teotihuacán tuhoutui siksi, että se kasvoi niin suureksi, että se hukkui omiin jätteisiinsä, mikä edisti kulkutautien leviämistä. Toivottavasti ihmiskunta ottaa opikseen tästä historiasta, eikä anna tapahtumien toistaa itseään.
Pyhäksi paikaksi
Ratkaisemattomat mysteerit kiehtovat ihmisen mieltä. Teotihuacánista on tullut monelle ihmiselle pyhä paikka, koska siellä luonnehditaan olevan erityistä, sanoin kuvaamatonta energiaa. Tämän energian vuoksi tänne hakeutuu ihmisiä, jotka toivovat ihmeitä. Näimme eri tavoin sairaita, kuten sokeita ihmisiä kävelemässä kuoleman valtatietä pitkin itkien ja rukoillen. Uskomuksen mukaan kuoleman valtatien kävely erikoisen energian ympäröimänä ajatellaan riisuvan kaikista niistä harhoista ja kuorista, jotka ovat ihmisessä itsessään aidon kokemuksen esteenä. Ja juuri siinä tilassa uskotaan ihmeidenkin tapahtuvan.
Asenne ratkaisee: toisille tämä paikka on kasa vanhoja kiviä (ympäröivät viisi kaupunkia himoitsevat aluetta laajentuakseen), toisille arvokas kulttuurihistoriallinen paikka, joillekin ihmeitä tekevä pyhä paikka.
Mielestämme Teotihuacán on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Luovuus tarvitsee tarinoita. Mielen on aika ajoin hyvä pujahtaa mysteerejä kuhiseviin tunneleihin ja kiivetä korkean pyramidin päälle. Muinaiskaupungin kohina pyyhkii tarpeettoman kiireen ja turhan käsitteellistämisen mielen sokkeloista – ja tunnemme kuinka mielikuvituksen pylväskäytävät ja portaikot alkavat laajeta ja kasvaa.
Ja kuin huomaamatta kiviset pyramidit värjäytyvät silmiemme edessä kultaisiksi…
