Asettuminen Atenasin maisemiin alkaa pikku hiljaa muotoutua meidän näköiseksi ja oloiseksi. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, en ole koskaan aiemmin asunnut ulkomailla. Olemme matkustelleet pitkään yhtäjaksoisesti, mutta nyt uusi elämänvaihe tuo eteemme erilaisia arkisia asioita.
Autoa tarvitaan
Kuten esimerkiksi auton ostaminen – ja senhän kaikki käytettyä autoa ostaneet tietävät, että se on haasteellista Suomessakin, saati täällä, jossa jokainen autokauppa vastaa omasta moraalista ja laatustandardeista. Kaikki on lähes tulkoon aloitettava alusta. Katsottava sanakirjasta, mikä onkaan auto espanjaksi? Ei ole nimittäin mitään takuita, että kaupoissa osataan englantia. Maassa maan tavalla, joten nöyrästi, mutta rohkeasti eteenpäin.
Tarvitsemme auton. Totesimme sen hyvin pian. Auton hankkiminen on kompromissi siitä, että asumme korkealla vuoristossa, yli kuuden kilometrin päässä Atenasin keskustan palveluista. Asumme myös julkisen liikenteen ulottumattomissa. Aluksi käytimme vuokra-autoa, joka systeeminä toimii täällä erittäin hyvin. Muun muassa Costaricalainen Adobe on paikallinen ja luotettava autonvuokraamo, josta saa kaikintavoin hyvää palvelua. Mutta kuten aina, vuokraaminen pitemmällä ajalla on kallista. Toki minimivakuutuksilla vuokraushinta ovat huomattavasti edullisempi, mutta näillä mutkaisilla vuoristoteillä ja isompien kaupunkien ruuhkaisilla kaduilla vakuutuksissa säästäminen on mielestämme aivan väärä paikka säästää.
Päätimme siis hankkia auton, käytetyn auton. Täällä on mahdollista käyttää polkupyörää, mutta ajettuamme vuokra-autolla muutamaan kerran keskustasta kotiimme, takakontti täynnä ostoksia jyrkkää mutkamäkeä ylös, ymmärsin totuuden. Ei enää tässä iässä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun näin tien reunassa pyöräänsä taluttavia nuoria kisapöyräilijöitä, ymmärsin: ”Unohda Leena, voit mennä alas pyörällä, mutta et ylös ruokakassien kanssa.”
Tiet sinänsä ovat varsin hyvässä kunnossa. Tai siis paikoitellen, paikoitellen ei. Päätiet ovat asfaltoituja, mutta sivuteillä saattaa olla yllättäen isojakin kuoppia, erroosion syömiä ja sadekauden vesimassojen tekemiä sortumia. Joten nämä seikat antavat omat reunaehtonsa auton mallin ja tehojen valinnalle.
Mielenkiintoinen prosessi
Lähellä Atenasia on kaupunki nimeltä Grecia, jonka liepeillä on paljon autoliikkeitä. Siis todella paljon. Osa myy uusia, suurin osa käytettyjä. Yleistäen voisi sanoa, että costaricalaiset ostavat pääsääntöisesti käytettyjä autoja. Japanilaisia merkkejä Amerikasta tuotuina.
Autoliikkeitä on kadun molemmin puolin, vieri vieressä. Koska tämä on vuoristoista maastoa, kaupat eivät ole suurensuuria, ja kaikki liikkeen tilat on käytetty tehokkaasti. Miten ihmeessä liikkeen takaosan tai keskiosan autot saadaan koeajoon?
Löytyikin kaksi hyvää vaihtoehtoa, mutta mekaanikon mielestä niiden tekniikassa oli ongelmia. Täällä on tapana, että asiakas ottaa oman mekaanikkonsa liikkeeseen tutkimaan valitsemansa auton. Kuten jo mainitsin, autoliikkeet toimivat hyvin pitkälle omilla säännöillään ja laatukriteereillään, eikä valtio sääntele bisnestä oikeastaan mitenkään. Liikkeessä autot ovat hienosti tuunattuja, kiiltäviä ja niissä on ilmapallot ja viirejä koristeina. Hinta kertoo jotakin, mutta ei välttämättä mitään, jos huono tuuri sattuu.
Lähdimme parin päivän päästä uudestaan autokaupoille. Auton etsiminen on kova laji. Itse kiinnitin huomiota enemmän auton väreihin ja malleihin; kaikki näytti itseasiassa hyvin samalle. Suuri osa autoista on niin sanottuja katumaastureita. Itse etsimme nelivetoa, sillä kaksivetoinen ei jaksa vääntää vuoriteitä ylös. Varsinkaan näin sadekautena, jolloin vettä saattaa tulla tielle kunnolla.
Tuntoja autoilusta
Olemme huomanneet, että costaricalaiset ovat pääsääntöisesti rehtiä porukkaa, mutta miksi käytettyjen autojen kauppaan tullessa tuntuu, että autokauppiaat ovat huijareita? Tai ainakin siltä, että he yrittävät huiputtaa meitä? Espanjankieli lisää tehoa tunnelmaan.
Meidän on vain luotettava intuitioon ja teknisiin faktoihin. Tai oikeastaan Timon, minulla ei oikeastaan ole tässä vaiheessa mielipidettä. Sillä sillä hetkellä, kun totesin, ettei polkupyörä ole kauppareissuilla paras kulkuneuvo, aloin myös epäillä uskallustani ajaa autolla näillä teillä. Kuvitelkaa, että jyrkän tien mutkan takana on usein pieniä lapsia leikkimässä, sillä kaikissa tienvarsien tico taloissa ei ole omaa pihamaata, tai ne voivat olla sateen jäljiltä hyvin kurassa. Ja myös aikuisia. Kadut ovat usein heidän olohuoneen jatkoja. Teillä on myös koiranpentuja, kanoja, kottikärryjä, erikoisesti parkkeerattuja autoja, yllättävissä kohdissa autoon lastataan kahvipapuja tai vihanneksia.. …Tiellä tulee vastaan iso, ylileveä roska-auto, mieleeni tulee: ”Tuo minun pitäisi osata väistää tässä kuoppaisessa kapeikossa. Ojaanko pitäisi ajaa? Antaa olla. Aja sinä Timo. Ota sellainen auto kuin haluat.” Annan ainakin vielä pelolleni vallan. Vai onko se vain tervettä riskianalyysiä?
Auto löytyy
Löysimme mielestämme luotettavan oloisen autoliikkeen. Omistaja puhui englantia. Hetkinen. Mehän juuri puhuimme omistajan kanssa, ja nyt hänellä on toisen värinen paita, ja seisoo takanamme. Mitä ihmettä? Aivan, omistajia on kaksi, ja he ovat identtiset kaksoset.
Autoja, autoja ja autoja. Sitten löytyi Honda CRV. Automaatti siltä varalta, että joskus voitan pelkoni. Nelivetoinen, että pääsemme kotiimme myös huonommalla säällä. Mahdollisimman vähäpäästöinen.
Timo käy neuvottelut. Vääntää hintaa ja etuuksia. Kaksi kuukautta takuuta. Normaalisti yksi. Selvä. Entä vakuutukset? Vakuutustan suhteen täällä on huomattavasti villimpää kuin meillä Suomessa. Jotkut ajavat jopa ilman vakuutuksia, ja kuulemma myös paljon ilman ajokorttia. Maassa maan tavalla, mutta me haluamme kunnon vakuutukset. Turvallisuus edellä. Suomalaisuus on näissä asioissa syöpynyt syvälle.
Tutkitutamme valitsemamme auton paikallisella mekaanikolla. Mekaanikon autohallissa tuntuu, että olisimme osallisena entisistä ajoista kuvatussa elokuvassa. Kaurismäen leffassa?
Tässä ajassa ja maailmassa tupakointi ei ole vielä kielletty, vaikka autojen tankit on täynnä bensaa, mekaanikot eivät anna työstään kuitteja. Niin mekaanikon palkkio, kuin itse autokin maksetaan käteisellä, riihikuivalla rahalla. Niin kuin ennen vanhaan, ostohetkellä pakkaamme isot tukut seteleitä laukkuun ja raha vaihtaa konkreettisti omistajaa. Costa Rican coloneilla puhutaan miljoonista.
En kuitenkaan enää kuule vanhojen puhelimien pirinää, kirjoituskoneiden nakutusta tai näe kolmekymmentä vuotta kestäviä leivänpaahtimia, joten pakko uskoa, että elämme tätä aikaa ja todellista elämää.
Sanotaan, että mitä kovempi ammattimies, sitä karumpi korjaamo. Intuitio sanoo, että tämän on oltava kovanluokan ammattilainen. Hänen pajassaan on kaikki autokorjaamon klassikot, kuten kuvasta näkyy. Ammattilainen, niin myös työn tulos sen osoitti. Täällä osataan hommat.
Siinä se on on. Kovien mekaanisten faktojen ja intuition lopputulema. El Carro. Auto. Honda CRV vuosimallia 1999.
Edellinen postaus:
Itsekin olen miettinyt vaihtoauton hankintaa ulkomailta hinnan vuoksi. Niin kuin sanot, vakuutukset ynnä muut paperihommat on aika erilailla kuin meillä Suomessa. Mutta kyllä se hinnasta säästäminen on kummiskin vaivan arvoinen.
Kiva lukea ulkomaan kokemuksia sieltä suunnalta. Itse juuri Saksassa asioinnut sekä autokaupassa että korjaamossa. Ja täällä aika sama meininki kuin Suomessa. Aika hurjalta kuulostaa kyllä että ilman vakuutuksia ja ajokortteja ajellaan.
Hei Eetu! Näinhän se on, että maassa maan tavalla… Osalla autoilijoista on pienin mahdollinen vakuutus eli korvaa vastapuolen vahingot, muttei henkilökohtaisia. Kallistahan se vakuuttaminen on ja ehkäpä täällä ei olla vielä totuttu vakuuttamaan. Ei autoja eikä taloja.
Mukavia kevätpäiviä. Kaikesta koronasta huolimatta. Nyt on minullakin taas aikaa kirjoitella blogia, omaehtoisessa karanteenissa kun olemme.
Yst. Leena