Yksi hyvä taito elämässä, jota oikeastaan vasta näin aikuisena oppii arvostamaan on näkökulman vaihtamisen taito. Työelämässä sitä tulee tehtyä useinkin, mutta entä omassa arjessa, jokapäiväisessä elämässä?
Mieltä virkistää tarkastella, katsoa ja käännellä asioita eri vinkkelistä ja vinkkeliin. Totutusta poiketen. Näkökulman vaihtamisen voi tehdä filosofisesti ja psykologisesti, mutta joskus on hyvä tehdä se myös konkreettisesti.
Olemme nyt Leonissa ja silmiimme osui mahdollisuus päästä Basilica Cathedral de la Asuncioon. Leonin keskustassa sijaitsevaan isoimpaan ja perinteikkäämpään kirkkoon. Eikä vain sen sisälle, vaan pääsimme sen katolle. Enkä ole koskaan ennen seisonut ison basilikan katolla!
Alla linkki aiemmin Leonin kaupungista kuvaamaani postaukseen, jos haluat päästä jyvälle missä nyt olemme:)
Kuin maailman laidalla
Basilikan ovet ovat lähes tulkoon aina auki. Kävimme toki katsomassa kirkkoa myös sisältä, mutta kirkon erikoisuus löytyy tarkkaavaiselle matkaajalle kirkon katolta. Katolle täytyy maksaa pääsylippu. Sinne otetaan vain pieni ihmismäärä kerrallaan. Kirkon katto on vanha ja sen kupolit hauraita. Katolle vie vanhat, kapeat portaat.
Näkymät tasanteilta ovat hienot! Näkökulma kaupunkiin muuttuu askel askeleelta.
Riisumme kengät- ja odotamme vuoroamme. Näkymä hätkäyttää. Sininen taivas ja valkea hohtava katto. Värisävyt humahtavat suoraan sieluun. Kuinka kaunista, rauhallista. Katto on kuin oma maailmansa. Arkkitehti on piirtänyt sydämensä pulssin katon profiiliin.
Täällä näkee taivaan mittakaavan. Jostakin se alkaa ja jossakin se loppuu. Kuin kaikki olisi piirretty yhdellä viivalla. Tuntuu kuin seisoisimme maailman reunalla. Tunnemme oman hengityksen. Sydän pakahtuu ja huokailee yhtä aikaa.
Edessämme kaupunki uudesta näkökulmasta. Kuin arkkitehti ei olisi osannut päättää mistä taivas loppuu ja kaupungin silhuetti alkaa. Hän onkin yhdistänyt ne saumattomasti yhteen. Leonin kaupunki kasvaa umpeen, kerrostalot nousevat varjonvärisistä kuiluista. Ihmisiä alhaalla, kadut arkkitehdin viivasuoria kynänjälkiä.
Katolla kaikkialla kauniita, taidokkaita yksityiskohtia.
Silkkaa elämystä
Hiljaisuus. Outo hiljaisuus. Ei ole luontoa, kaupungin syke kumpuaa jossakin kaukana alhaalla. Kirkkojen katot ovat harvoin tuulettomia, mutta juuri nyt ei tuule yhtään.
Aurinko porottaa taivaalta. Katto on kuuma kengättömille jaloille.
Täällä ei voi viipyä kauaa, jalat alkavat juoksuttaa varjoa kohti.
Otamme palasen taivasta sydämeen ja laskeudumme takaisin maan päälle.
Kävelemme sisälle kirkkoon ja sulattelemme näkemäämme. Kirkkokin näyttää sisältä kokemamme jälkeen erilaiselta.
Näkökulman vaihtaminen tekee isosta pienen ja pienestä ison.
Ilmassa on jotain selittämätöntä.
