Olemme olleet matkan päällä ja rinkat selässä jo monta kuukautta, vaihtaneet maisemia – ja nähneet ja kokeneet yhtä sun toista mielenkiintoista. Innokkuus on yhä tallella, mutta hanakkuus etsiä uusia nähtävyyksiä tai elämyksiä on vaihtunut enemmänkin nautiskeluun ja yleisen ilmapiirin aistimiseen. Nähdä kuinka kaikkien meidän elämä on raidoitettu omilla väreillämme ollaanpa missä päin maailmaa tahansa. Uskomme myös, että omat sisäiset horisointit laajevat ulkoisten horisonttien myötä, kun vain malttaa sulattaa näkemäänsä.
Vaihdamme maisemaa ja kaupunkia. Granada on edelleen kaunis ja hienostunut, mutta halusimme päästä syvemmälle Nicaraguaan. Pois Granadan siisteiltä, turistisilta kaduilta kohti ”aidompaa” nicaragualaista elämää. Valintamme on reilun kahden tunnin bussimatkan päässä sijaitseva Leonin kaupunki. Tämä historian näkökulmasta voimakkaasti poliittinen, nykypäivän näkökulmasta energinen León on Nicaraguan toiseksi suurin kaupunki, pääkaupunki Managuan jälkeen. Kaupunki huokuu paikallista elämää, täällä on kunnioitusta herättäviä kirkkoja ja rakennuksia ja upeita taidekokoelmia! Sanonta kuuluukin, etä monet rakastavat Granadaa, mutta suurin osa heistä jättää sydämensä Leóniin.
Mikä tämä kaupunki oikein onkaan?
Kävelemme, aistimme ja katselemme kaupunkia ilman karttaa tai päämäärää. Tietoisina, että kaupunki siirrettiin vuonna 1610 Momotombon tulivuoden purkauksen jälkeen nykyiseen paikkaan. Vanhan kaupungin rauniot kaivettiin esiin 1960 ja niistä tuli UNESCOn maailmanperintökohde 2000. Se on yksi suosituimmista matkailukohteista. Jätimme senkin nähtävyyden väliin.
Kaikkialla näkyy erilaisia leijona symboleita.
Niitä on patsaina, maalauksina, takorautaisina. Ovenkahvoissa, seinissä, suihkulähteissä, rakennuksissa.
Leijonat on kuvattu erilaisissa asennoissa; vaanivina, vaativina, kiltteinä, ärjyvinä. Ei ole siis epäselvää, mitä kaupungin nimi tarkoittaa, symbolit ovat niin vahvasti esillä.
Kun Nicaragua erosi Keski-Amerikan Yhdysvalloista 1839, Leónista tuli maan pääkaupunki. Muutamia vuosia pääkaupunki statuksesta kilpailtiin Leónin ja Granadan välillä riippuen siitä olivatko vallassa Leónin liberaalit vai Granadan konservatiivit. Lopulta kiista pistettiin poikki ja kolmas vaihtoehto voitti: Managuasta tuli pysyvä pääkaupunki 1858.
Kaikki tämä innostaa jälleen meitä pieneen tutkimukseen: mikä tämä kaupunki oikein on? Täällä pystyy lukemaan historiaa kaduilta ja rakennusten seiniltä. Tämä on selvästi rouheampi kaupunki kuin Granada.
Kaikkialla on luotien reikiä ja elämän jälkiä.
Ja värikkäitä seinämaalauksia ja katutaidetta.
Leónin kadut ovat täynnä muistoja vallankumouksen ajoilta, kun radikaalit, runoilijat, opiskelijat, ja maanviljelijät kukistivat Yhdysvaltain tukeman Somoza-dynastian vuonna 1979.
Ei heti uskoisi, mutta vallankumouksen ydin löytyy runoudesta.
Runous aseena
Kaupunki on pitkään ollut maan intellektuellien keskus . Yliopisto sinne perustettiin jo vuonna 1813. Erityisesti täällä kukoistaa runous. ”Jokainen Nicaragualainen on runoilija, kunnes toisin todistetaan”, tämä sanonta kuvastaa hyvin Nicaraguan syvällistä suhdetta runouteen.
Juhlalliset runoilijat Alfonso Cortés ja Salomón de la Selva ovat paikallisia, samoin kuin latinalais-amerikkalaisen modernismin isä Rubén Darío. Darío on Nicaraguan kansallinen kuva ja hänen ruumiinsa haudattiin tuomiokirkkoon. Hautaa vartioi oikean kokoinen marmorileijona. Vahva on sanan voima!
Sanan voimaa ryyditettiin myös asein, sillä vuonna 1956 paikallinen runoilija ampui ensimmäiset luodit, joiden sanotaan käynnistäneen vallankumouksen. Opiskelijat muodostivat Sandinistisen liikkeen (FSLN). León oli ensimmäinen kaupunki, joka vapautettiin. Vaikka nykyinen FSLN presidentti Daniel Ortega on itse syytettynä korruptiosta, ihmiset Leónissa ovat ylpeitä vallankumouksellisesta menneisyydestään ja tunnustavat vahvasti sandinistien puolueen ja sen ensimmäiset saavutukset.
Leskien saari
Leonissa on keskellä päivää tosi kuuma. Turha yrittääkään kaupungin kuumille kivikaduille klo 12-15 välillä. Ihmisiä istuskelee siestalla varjoisissa katukahviloissa ja monet juovat erilaisia virvokkeita. Lähinnä olutta. Nicaraguassa tunnetaan oikeastaan kaksi olut merkkiä: Toña ja Victoria Clásica. Toña on suosittu matkustajien keskuudessa. Paikallisten suosiossa on Victoria; se on hieman vahvempaa ja halvempaa. Valitsemme Victorian.
Juomista puheen ollen. Nicaguan eräs ylpeyden aihe on Flor de Caña. Se on säännöllisesti arvoitu maailman parhaaksi rommiksi. Halvimpien tynnyreiden litrahinta on lähes sama kuin Coca Colan. Menekki on siis taattu. Kuulostaa uskomattomalle, mutta totta se on. Rommia, joka on halpaa, hyvää ja aina saatavilla!
Rommilla on kuitenkin varjopuolensa: tuhannet rommintuottamiseen osallistuneet Chichigalpan maanviljelijöistä ovat kuolleet viimeisen kymmenen vuoden aikana krooniseen munuaissairauteen. Tutkijat uskovat syyn liittyvän koviin työskentelyolosuhteeseen sokeriruo’on istutuksen yhteydessä. La Isla -yhteisössä, aivan Chichigalpan lähellä onkin lempinimeltään surullinen paikka: La Isla de las Viudas: leskien saari.
Jätämme rommipullon ostamatta.
Jatkamme oleilua. Annamme viisarittoman kellon näyttää meille aikaa.
Vaikka niin vahvasti päätimme, ettemme etsi nähtävyyksiä, eräs paikka veti meitä puoleensa: Basilica Cathedral de la Asuncion. Siitä seuraavassa postauksessa. Ja se vasta olikin taas erilainen elämys!!!
