Matkoilla näkee hyvin vaatimattomia taloja. Jo pelkästään rakentamisen tyyli on hyvin erilainen kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Tuntuu, että kaikkia taloja ei ole edes suunniteltu, ne on kyhätty kokoon niistä materiaaleista mitkä on saatu haalittua kokoon. Totta kai isommissa kaupungeissa ja rikkaimmilla ihmisillä on täälläkin upeita taloja, mutta alkuperäiskansat asuvat edelleen hyvin vaatimattomissa betoniharkkotaloissa, joissa saattaa olla maalattiat.

Matkoilla näkee myös upeita maisemia ja luonnon nähtävyyksiä, mutta myös roskaamista, jätettä ja roinaa. Silmiin pistävää on muovijätteiden määrä. Panamassakin juomavesi on muovipulloissa, samoin erilaiset virkoitusjuomat ja kaikkialla käytetään valtava määrä muovipusseja ja muovikääreitä. Kierrätystä ei käytännössä ole. Muovi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Se ei häviä luonnosta, se ei sulaudu takaisin luontoon samalla tavalla kuin paperi tai kangas.

Törmäsimme Isla Colónissa Bocas Del Torossa projektiin, jossa pyritään yhdistämään nämä kaksi edellä mainittua asiaa. Näimme muovipulloista tehdyn talon! Tai oikeastaan täältä löytyy ensimmäinen kokonainen muovipulloasunnoista koostuva kylä, Plastic Bottle Village.

Tarkoituksena on rakentaa kaikkiaan 120 taloa muovipulloista! Uskomaton eettinen unelma ja teko. Plastic Bottle Village -perustaja Robert Bezeau pyrkii säilyttämään saaren kiehtovan luonnon ja poistamaan myrkyllisiä aineita kaatopaikalta. Hän uusiokäyttää muovin rakennusmeteriaalina ja samalla herättää ihmisiä huomaamaan muoviongelman. Valitettavasti ihmiset heittävät juomapullonsa usein katuojaan tai jättävät rannalle, eivätkä vie niitä roskiin. Ja toisaaltaan saaressa jätteiden huolto on vaikeampaa.

Miten temppu tehdään?

Jokainen talo koostuu teräksisestä häkistä, joka on täynnä kierrätettyjä muovipulloja. Tämän jälkeen häkki peitetään betoniseoksella. Vaikka teräs ja betoni eivät välttämättä ole kaikkein hyödyllisimpiä materiaaleja, ensimmäinen kahden makuuhuoneen koti kierrätti huikeat 10 000 muovipulloa. Talo tarjoaa esitteen mukaan merkittäviä ympäristöhyötyjä, sisältäen 17 astetta viileämmän sisätilan lämpötilan kuin ulkona.

Paikalliset arkkitehdit ovat suunnitelleet kolme erilaista taloa. Yhteistä niille on, että niissä on riittävästi taipuisuutta maanjäristyksien sattuessa. Esite lupaa myös sen, että kokonainen koti toimitetaan täydellisenä vesijohtovedellä ja sähköllä varustettuna sekä standardi ovien ja ikkunoiden kanssa.

Bezeaun ja hänen tiiminsä mukaan ”muovimateriaalien uudelleenkäyttö mahdollistaa talojen hintojen pienenevän murto-osaan ja tuovan valtavia säästöjä verrattuna paikallisiin materiaaleihin.”

Mielenkiintoinen projekti. Eihän se toki maailman muoviongelmaa ratkaise, mutta jokainen teko siihen suuntaan on valtava edistysaskel. Se on osin yhteiskunnan, osin ihmisen välinpitämättömyyttä. Yksittäisen ihmisen on vaikea hävittää jätteitä, jos järjestelmää ei ole luotu.

Älä roskaa!

Onneksi näitä kylttejä alkaa näkyä puistoissa yhä enemmän.
Jospa vähitellen, yhteiskunta ja ihminen kerrallaan havahtuu luonnon puhtauden tärkeyteen.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi