Saaressa elämisessä, asumisessa ja matkalla olemisessa on aina oma erityisyytensä. Saaressa on aina sunnuntai, laulaa Putro:
”Rauhallinen hetki kello puoli kaks
Laituri radio ja mä
Voiko kesäpäivän tehdä rennommaks
Tokkopa, en edes yritä
Pilvetöntä taivasta on enemmän kuin muita
Saaressa on aina sunnuntai!
Olemme nyt Bocas del Torossa, Karibianmerellä sijaitsevalla Panaman saaristoalueella. Keskellä saariston kauneutta, tiivisti meren sylissä, merenkäynnin armoilla.
Tuulien viemää
Bocas del Toron saaristo on rehevän trooppisen kasvillisuuden peittämää ja runsaan eläimistön kansoittamaa. Saariston omaperäinen luonto houkuttelee tutkimaan itseään. Täällä näemme kristallinkirkasta turkoosia merivettä, ainutlaatuista korallia ja erikoisia mereneläviä. Ihastelemme saariston biologista monimuotoisuutta.
Jo tänne tuleminen kutkuttaa vatsan pohjaan, rinkat veneeseen ja kaasu pohjaan. Vesi pirskoutuu ympäriinsä ja raikastaa mukavasti bussissa istumisen jälkeen.
Tiedämme, etteivät veneet kulje mantereelle tai mantereelta pois näillä leveysasteilla kellon tai ihmisten tarpeiden tai tahdon mukaan. Aikatauluja säätelevät tuulet ja meren käynti. Kun tulimme tänne, taivas hohti syvää sineä ja meri vastaa samalla sävyllä. Kaunista.
Näimme myös reilun päivän kestävän kovan myrskyn, jossa tuuli tuiversi ja satoi vettä trooppisen myrskyn voimalla. Onneksi olimme sen alkaessa jo majapaikassamme, sillä meri kuohui kuin pyykinpesukoneessa ja korkeat palmut niiailivat ja nyökkivät maata kohti.
Taivas hohti syvää synkkää tummaa, meri vastasi samalla sävyllä.
Rento ilmapiiri
Sanotaan, että meri muovaa vuosien saatossa kivenkin muotoa; hyväilee aaltojen voimalla vähitellen kiven särmät pyöreäksi ja sileäksi. Samaa tapahtuu varmasti täällä asuville ihmisille. Ilmapiiri on nimittäin niin rento ja saaressa henkii omanlainen Karibialainen rytmi. Asiat hoidetaan, mutta kukaan ei tunnu hätiköivän. Ehkä se johtuu alati ympärillä vellovasta merestä ja mahtipontisesta luonnosta. Niiden äärellä ihminen muistaa, että viime kädessä hän ei ole kaiken valtias.
Bocas del Torossa elää rikas monikulttuurinen arkielämä. Saaristossa asuu hyvin erilaisia etnisiä ryhmiä (alkuperäiskansat, Länsi-Karibian latinoryhmät ja amerikkalaisia expatteja) sopusoinnussa keskenään. Paikka on hyvä esimerkki rinnakkaiselosta ja monikulttuurisesta kunnioituksesta!
Kävimme eri saarilla ja niiden rannoilla ja totesimme miten erilainen tunnelma niillä onkaan vaikka saman Karibianmeren rannalla oleillaan.
Vaellus halki sademetsän
Ensimmäisenä menimme veneellä Bastimentoksen saarella.
Siellä asuu noin 1300 alkuperäiskansan asukasta, hyvin alkeellisissa ja yksinkertaisissa asumuksissa.
Venesatamasta jatkoimme eteenpäin vaeltaen muutaman kilometrin saaren halki pientä polkua pitkin Wizardin rantaan. On elämys kävellä sademetsän halki, sillä se on täynnä elämää. Pääsimme uskomattomien kauniiden perhosten saattelemina perille.
Wizardin ranta on hyvin rauhallinen ja ”miehittämätön.” Täällä ei ole myyntikojuja tai ihmispaljoutta. Vapaata rantaa ja hiekkaa riittää molempiin suuntiin. Merenkäynti on tällä rannalla varsin kova. Varoitustauluissa ilmoitetaan kovien virtausten vaaroista. Myös punainen lippu oli nostettu varoitukseksi salkoon. Isoissa aalloissa viihtyivät surffaajat. Itse vilvoittelimme matalassa vedessä.
Yllätykseksemme rannalla vartioi kaksi poliisia (ei siis rantavahtia tai hengenpelastajaa), vaan poliiseja pyssyjen ja pamppujen kanssa.
Kaikki ihmiset eivät usko luonnon voimia. Ja sitä, että aallot muuttavat nopeasti luonnettaan. Taitavat surffaajat sen varmasti tietävät, mutta kaikki tyhmänrohkeat turistit eivät. Yksi sellainen lähti keinuttelemaan aalloille isolla uimarenkaalla. Juuri niin, isolla uimarenkaalla! Hän ajautui vähitellen kauemmas rannasta, kaatui ja joutui voimakkaaseen virtaukseen. Hän yritti renkaaseen roikkuen päästä takaisin rantaa, mutta virtaukset ovat niin kovia, ettei sieltä pääse omin avuin rantaan. Ja paraskaan uimari ei pystyisi pelastamaan virtauksessa olevaa ilman pelastusvälineistöä. Ei rannalla olevat poliisitkaan, sillä aseet ja pamput eivät tehoa merenaaltoihin.
Kaksi surffajaa lähti rannalta auttamaan, mutta meren aallokko oli muuttunut niin pyöriväksi, että aallot palauttivat surffaajat takaisin rannalle, ja merihädässä olevan takaisin merelle. Onneksi vasemmalta sivulta kaksi muuta surffajaa havaitsi kiperän tilanteen ja pääsivät puikkelehtimaan lautojensa avulla aaltojen lomitse merihädässä olevan luo ja hinasivat hänet rannalle. Viimeisellä hetkellä, nuori nainen oli aivan poikki. Onneksi kaikki päättyi hyvin.
Poliisit kiittelivät kädestä pitäjien pelastajia. Luontoäiti opetti ihmistä.
Meritähtien Boca de Drago
Tulimme Boca de Dragonin rannalle paikallisella pikku bussilla. Vaikka ranta sijaitsee 20 km päässä, matka kestää, sillä tie on erittäin huonossa kunnossa.
Rantaa riittää täälläkin, mutta suosituimalle rannalle ihmiset jatkavat matkaa bussin pääteasemalta veneillä. Me valitsimme kävelyn rantaa myötäilevällä polulla. Se oli parasta. Pääsimme lähelle kaikkia niitä ääniä ja näkymiä.
Boca de Dragonin ranta on tunnettu puhtaista vesistä, rauhallisesta mainingeista ja pitkästä rantaviivasta. Tämä on uimiseen, snorklaisukseen ja sukeltamiseen sopiva paikka. Se on myös tunnettu sen rantavesissä asustelevista meritähdistä.
Kun menimme uimaan, täytyi huolellisesti valita askeleensa, ettei sattuisi astumaan meritähden päälle. Ne olivat tosin täällä punertavia ja sangen isoja, joten kirkkaassa vedessä ne oli helppo erottaa. Meritähden alapinnalla on tähdenmalliset putkijalat, joiden avulla meritähti liikkuu ja syö.
Merenranta oli luonnonnähtävyytenä hieno, mutta ihmisten lomameininki teki siitä meille liian meluisan ja stressaavan. Liian paljon ihmisiä, meteliä ja hälinää. Ennen kaikkea meitä stressasi meritähtien puolesta.
Isoista kieltotauluista huolimatta selfietä ottavat ihmiset repivät niitä merenpohjasta rinnoilleen, reisien ja päänsä päälle kuvattavaksi. Vaikka meritähdillä ei ole päätä eikä aivoja, ja niiden ruoansulatuselimistö on varsin yksinkertainen, ne kuitenkin reagoivat. Kuolemalla.
Tämä ihmisten itsekkyys luontoa kohtaan ja selfiekulttuurin hulluus on uskomattoman julmaa!
Takaisin paluu luontopolkua kohtaan oli jälleen parasta!
Rauhallista rantaa
Yövyimme Bocas del Torossa hotellissa Stay Bocasissa. Se oli mukavan rento paikka, jossa oli mukava tunnelma.
Saimme myös polkupyörät lainaan. Pyöräily näissä maisemissa kannattaa.
Vajaan kymmenen kilometrin päässä sijaitsi valjastamaton Bluff beach. Siinä oli yli kahden kilometrin pituinen hiekkaranta, jossa ei ollut kuin muutama ihminen meidän lisäksemme.
Rantaa riitti joka suuntaan. Saimme pulikoida aivan rauhassa. Tässä saaressa ja rannassa on aina sunnuntai.
”Ruoho kasvakoot, villiintykööt horsmat
Minä pidän poutaa
Saaressa on aina sunnuntai”
