Tämä on jo kolmas bussin vaihto matkalla El Valle del Antonista Santa Fe:en. Bussit ovat olleet tupaten täynnä; istumme kuin sardiinit bussinpenkeissä, osa joutuu seisomaan käytävällä. Bussi heilahtelee myötäillessään tien muotoja. Kaikkialle bussin pieniin koloihin on tungettu ostoskasseja, pussukoita ja nyyttejä. Tunnen perunasäkin jalossani etuistuimen alla. Bussi tuoksuu vanhoille vaatekääröille. Ruualle. Kainaloille.

Tummanvihreän metsän läpi ajettaessa avaan bussin ikkunan ja annan tuulen kutitella kasvojani. Maistan raikkaan keväisen tuulen. Tunnen miten se tuivertaa hiuksissani. Tulemme kohta perille pieneen (noin 3000 asukkaan) Panaman syrjäiseen kylään Santa Fe:hen, joka elää rauhallista maalaiselämää. Kuten se on elänyt jo vuosisatoja tähän mennessä.

Kylätie on hiljainen

Päästyämme perille, hiljaisuus kääri hihat ylös ja  löysytti puseronsa nappeja. Bussiasemalla meitä on vastassa iso, komea ja kirjava kukko, joka vahti mustasukkasesti kanalaumaansa. Kylätie on hiljainen.

Hevoset hirnahtelivat aitauksissaan, kun kävelemme reput selässä kohti majapaikkaamme.

Santa Fe.n keskusta on juuri sellainen kuin kuvittelimme. Tai myönnetään, se on vielä hiljaisempi ja rauhallisempi kuin kuvittelimme. Tämä on todella pieni kylä, sen asukkaat asuvat vuorten rinteillä hasiendoissaan. Sää on täällä samanlainen kuin Suomen kesässä. Raikkaan lämpöinen.

Saavumme majapaikkaamme. Maalaismaisema on kaunis kumpuilevine ylänköineen. Aurinko nyökyttelee meille hyväksyvästi ja toivottaa tervetulleeksi. Tavoitteenamme on rentoutua luonnon keskellä. Vetää henkeä. Kieltäytyä kaikista houkutuksilta. Levätä. Hengittää sisään raikasta ylänkö ilmaa.

Seuraavana päivänä satoi. Utuinen lämpö yhdistettynä vuorimaisemaan antaa taustatukea olemassa olon raukeudelle. Täällä olemme kaukana kaupungin savuista, metelistä ja toimeliaisuudesta.

Illaksi sumu päästää vuorten ääriviivat uudelleen esiin. Aurinko hymyilee jälleen. Täällä on aikaa pohdiskella kaikkea näkemäänsä, katsella valon vaihtelua ja kirjoitella rauhassa. Muistiinpanoja elämästä. Sateen jälkeiseen aurinkoon liittyy suloista surumielisyyttä. Sademetsän kesä kypsyy ja täyttyy. Kypsän kesän ihanuutta.

Persoonallisuuksia luonto täynnä

Ilma on täynnä lintujen ääniä. Samankaltaisia kuin kotimaan kesäillassa, mutta myös hyvin erikoisia. Yksi iso lintu laulaa kuin sillä olisi suussa liian isot tekohampaat. Toinen kilahtaa kuin merkiksi, että saamme aika ajoin maailmankaikkeudesta tekstiviestin. Linnut ovat myös hyvin personaallisen näköisiä. Tumma haukansukuinen lintu istuu puun ylimmällä oksalla hieman kumarassa aivan kuin sillä olisi vedetty liian iso villahattu silmien yli. Päämme yli lennähtää papukaijalauma. Ne näyttävät kuin olisivat puoliraakoja, sillä niiden sulkapeitteen vaaleanvihreydessä on hyvin paljon samaa kuin alkukesän kypsymättömissä tomaateista. Täällä on yksi maailman laajin lintulajisto. Minulle riittää tällä kertaa tämäntason ornitologia.

Kävimme pienellä kävelyllä, joka päätyi pienen pienelle perheen pitämälle farmille. Se tuottaa kaiken orgaanisesti, kahvin ja kasvikset ym. Emme ole eläissämme saaneet niin tuoretta kahvia. Se oli muutama päivä sitten poimittua, puhdistettua ja kuorittua, edellisenä iltana paahdettua ja aamulla jauhettu. Kaikki hyvin perinteisin ja vanhoin menetelmin.

Takaisin kävellessämme luonto teki edelleen tuttavuutta kanssamme. Pian alkaisi sataa. Oksalla istuva villahattupäinen lintu veti myssyään yhä syvemmälle silmille. Joskus tekemättömyys on täynnä elämää.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi