Istahdamme moottoriveneen kyytiin aamuvarhaisella. Karibianmeri on vielä tähän aikaan melko tyyni, iltapäivisin merituuli yltyy ja aallokko kasvaa. Meri elää kuitenkin koko ajan; se kääntää kylkeä, yskii ja aivastelee.

Tuuli tarttuu hiuksiin ja pyyhällämme yhä kauemmas avomerelle. Meri avautuu eteemme valtavana. Kaksimoottorinen vene kiihtyy pintaplaaniin, vain pohjan peräosa leikkaa vettä kuohuvaksi. Nautimme meren keinahtelusta.

Saariston ja korallin kauneus

Olemme menossa tutustumaan Tolun läheisyydessä (eli noin kahden tunnin venematkan päässä) olevaan saaristoon, Islas de San Bernardoon. Se koostuu useista ainutlaatuisen kauniista saarista, joiden merialueen läheisyydessä sijaitsevat Kolumbian suurimmat koralliriutat. Vielä löytyy siis maailmassa turmeltumatonta saaristoaluetta. Koralliriutat erottuvat vedestä hohtavina vihreinä keitaina.

Koralleja veden alla

Ihanaa! Kyllä luonto on monimuotoista ja vaikeasti määriteltävissä ihmisten lokeroihin. Ei ihme, että varhaisten tiedemiesten oli vaikea päättää, kuuluvatko korallit kivikuntaan, kasvikuntaan vai eläinkuntaan. Nykytietämyksen mukaan kaikki vaihtoehdot ovat oikeita: korallirunko on kivikuntaa, polyyppi itse eläinkuntaa ja useiden lajien elämälle välttämättömät symbioottiset levät kasvikuntaan. Täällä harrastetaan paljon sukellusta – ja osa saarista onkin valjastettu matkailijoiden käyttöön, kuten Isla Palma.

On näissä syvyyksissä tutkimistakin, sillä koralliriutoilla esiintyy yli 4 000 kalalajia, kuten värikkäitä papukaijakaloja. Lisäksi ne ovat elinympäristönä erilaisille sienieläimille, meduusoille, katkaravuille, ravuille, hummereille ja nilviäisille.

Tintipan

Eniten asukkaita (yli 1300) on Isla Loten saaressa, vaikka se on pinta-alaltaan pieni. Pienuutta kuvastaa mm se, että asukkaat käyttävät naapurisaaria hautausmaana, sillä saaressa ei ole tilaa omalle. Rantauduimme Mukura nimiselle saarelle.

Mukuran saari Karibianmerelleä

Uimme ja nautimme auringosta. Lämpimästä hiekasta. Horisonttiin venyvästä merestä.

Takaisin tullessa merituuli on jo yltynyt. Merivesi velloo veneen keulassa vaahtopäänä. Tässä veneessä ei ole kaasujousipenkkejä, vaan joudumme keventämään töyssyjä vartaloillamme. Meren voiman tuntee veneen kyljissä ja oman vartalon liikkeissä. Veneen kuljettaja on onneksi kokenut, sillä aallokon, veneen ja moottorin voiman suhde on tunnettava tarkasti, jotta pääsemme kuohujen yli kastumatta. Vesi joka tapauksessa lentää päällemme, mutta näissä lämpötiloissa se on vain virkistävää.

Pieni kalastajakylä

Yövymme muutaman päivän mantereella, Tolussa. Se on pieni kalastaja- ja rantakaupunki Kolumbian pohjoisosassa. Siitä on nyt tullut suosittu viikonloppu ja lomakohde kolumbialaisille matkailijoille, erityisesti Medellínin kaupungista sinne on sopiva matka. Paikka on nimenomaan kolumbialaisten turistien kohde, kansainväliseen valtavirtaan tämä paikka ei ole löytänyt sijaansa.

Tolussa ei ole perinteisiä tuktukmopo tai autotakseja, kaikki matkat tehdään polkupyörätakseilla.

Iloista palvelua

Ekologinen ja paikallisia työllistävä keksintö.

Tuktulpyörän kyydissä Tolussa

Iltaisin, varsinkin viikonloppuisin katukuvaan ilmestyy isommat polkupyörätaksit. Niihin on yleensä kiinnitetty suuret stereot ja ne räjäyttävät kyydissä olevien musiikin rumba, salsa, reggae tai discon täyteen volyymiin. Nuorisolla ainakin näyttää olevan hauskaa.

Laajennettu polkypyörätaksi. Ja salsa soi lujaa!

Kaupungin rannat eivät ole mitenkään erityisen kauniit, mutta rantabulevardi on viihtyisä ja täynnä elämää. Pieniä kojuja, ravintoita – ja kävelijöitä.

Iltaisin mereltä nouseva raikas tuuli, sen pauhaava ääni ja suolaisen veden maku houkuttaa meitä kävelemään rannalle. Meri on mantereeltakin katsottuna kaunis ja valtava.

Tolun rantabulevardi auringonlaskun jälkeen

Tulee mieleen vanha sanonta: ”Huonoja löytöretkeilijöitä ovat ne, jotka päättelevät, että maata ei ole, koska ne näkevät vain meren.”

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi