Yksi erikoisimmista ja jollakin tasolla oudoimmista luonnon nähtävyyksistä, jossa olen elämäni aikana käynyt on tässä: Guatapén kivi (Espanjankielinen: El Peñón de Guatapé), joka tunnetaan myös nimellä El Peñol (espanja: La Piedra Del Peñol) tai yksinkertaisesti La Piedra tai El Peñol.

The rock

Kerron nimen näin perusteellisesti, sillä tämän kiven järkäleen takia on käyty koviakin kiistoja naapurikaupunkien välillä. Sillä muun muassa Guatapén naapurina sijaitseva El Peñolin kaupunki on väittänyt kiveä omakseen ja sen tähden monoliittia kutsutaan toisinaan ”El Peñolin kiveksi” Guatapén kiven sijasta.

Alueen alkuperäiset asukkaat Taminit sen sijaan viis veisasivat kiven sijainnista, palvoivat vain kiveä ja kutsuivat sen omalla kielellään mojarrá tai mujará (eli ”rock” tai ”stone”).

Mikä tämä kivi on?

Guatapén kivi on valtavan iso maamerkki, joka sijaitsee Guatapen kaupungissa. Kun näimme kiven ensimmäisen kerran kaukaa bussin ikkunasta, vatsanpohjassa kouristi. Se on oikeasti näyttävä ja mystisen näköinen jököttäessään paikoillaan massiivisena, ylhäisessä yksinäisyydessään.

Guatapen kivi ja sen 700 askelmaa

Teorioita siitä mikä kivi on, on useita, kuten aina mystisissä kohteissa. Olisiko se seurausta meteoriittin tuhoista? Ryhmä geologeja tutki kiven rakennetta ja hylkäsi tämän teorian, koska se koostuu graniitista, kvartsista ja maasälvästä eli se on yhteinen elementti maan päällä.

Oliko sen synnyn taustalla tulivuorenpurkaus? Teorialla on omat kannattajansa. Kolmas ja ehkä kaikkein hyväksytyin teoria on nimeltään ”Antioquian batholith”. Sen mukaan kivi on maanmuodostuma, joka on graniittikivien jäännös. Se on vain vähemmän murtunut kuin ympäröivä kallioperä, joka on vastustanut sään eroosiota. Se on kivi, joka on jäänyt maanmuodostumasta jäljelle.

Oli mikä oli, se on yksi maailman suurimmista maanmuodostumista, ellei jopa suurin. Sitä on sanottu myös maailman kauneimmaksi monoliitiksi. Emme ole aiemmin pohtineet kivien kauneutta, mutta kyllä, tämä kivi on kaunis.

Uuvuttavat askelmat

Kiveä ei nykyään enää vain ihailla kaukaa tai katsella sitä alhaalta ylöspäin, vaan sinne myös kiivetään. Monoliitin päälle on rakennettu katselutasanne, jonne johtaa jyrkät portaat.

Jyrkät portaat

Tämän nähtävyyden ”juttu” onkin kiivetä ylös, kaikki ne maagiset, uuvuttavat ja jyrkät yli 740 askelmaa.

Jokaiseen askelmaan on kirjoitettu juoksevasti ylöspäin numero, joten hien ja puuskuttamisen lomassa saatoin mielessäni laskea askelmien etenemistä. Hullua touhua, mutta olipa mukava olo, kun pääsimme perille ylös. Maisemat ovat kuin suomalainen järvimaisema. Kaunista!

Ja mitkä maisemat täältä avautuukaan!

Nykyisin ylhäällä on myös kahvila ja matkamuistomyymälöitä.

Portaiden historia juontaa vuoteen 1954, kun Guatapén pastori Alfonso Montoya haastoi kiipeilijöitä ympäri maailmaa kiipeämään tälle valloittamattomalle suurelle moniliitille. Hän kannusti kiipeilijöitä käyttämällä ilmaisua ”konnat eivät kiipeä kiville.” Uroteon tekivät Don Luis Eduardo Villegas ja Ramón Díaz Pedro Nel Ramirez. He kiipesivät kivelle viisi päivää ja saavuttivat huipun 16 heinäkuuta vuonna 1954.

Vielä niistä riidoista…

Illalla poislähtiessämme vilkaisin vielä kiveä bussin ikkunasta. Ihmettelin miksi kiven pohjoispuolella oli maalattu suuria valkoisia kirjaimia ”G” ja epätäydellinen ”U”. Pienen tutkinnan jälkeen selvisi, että kaupungin riidoistahan siinä on kyse. Guatapé ja El Peñol olivat tosiaan pitkään kiistelleet kiven omistajuudesta ja Guatapén asukkaat päättivät ratkaista asian maalaamalla kaupungin nimen kalliolle valtavilla valkoisilla kirjaimilla. El Peñolin asukkaille ei kestänyt kauaa aikaa havaita tämä työ, ja suuri joukko El Penolin asukkaita kokoontui pysäyttämään tämän kirjoitustyön. Ainoastaan ”G” ja osa ”U”:sta valmistui. Aikansa graffiteja nämäkin. 1940-luvulla Kolumbian hallitus julisti kiven kansalliseksi muistomerkiksi, joten aikuisten töhertely saatiin loppumaan.

Guatapén kaupunki – nähtävyys jo sinänsä

Kivelle kiipeämisen ja sieltä laskeutumisen jälkeen oli nälkä! Lähdimme tuktukilla läheiseen Guatapén kaupunkiin syömään ja rentoutumaan.

Tämä pieni kaupunki on jo nähtävyys sinällään. Se on arkisin hiljainen pieni kylä, mutta viikonloppuisin sinne tulee kiven houkuttelemana paljon turisteja – ja kaupungissa käy kova kuhina.

Kaupunki on kaunis. Eriyisen siitä tekee lähes jokaisen talon alareunaa koristavat värikkäät reliefit ja kaiverrukset.

Kauniit reliefit

Niitä on valtavasti erilaisia, erivärisiä ja merkitykset vaihtelivat jokaisen talon omistajan työn

tai talon eläinten mukaan…

—ja uskomuksen mukaan.

Huurmoriakaan unohtamatta. Vain mielikuvitus on rajana.

Kaupunki sijaitsi järven rannalla ja näkymät olivat erilaiset kuin mitä vuoristoisessa Kolumbiassa olimme aiemmin tottuneet. Näimme lainehtivaa vettä!

Mikä päivä! Vaikka tosin portaiden nousu tuntui jaloissa vasta seuraavana päivänä.

Tämä outo ja erikoinen nähtävyys on lähinnä aikansa seikkailijoiden ja nykypäivän romantikkojen kohde: ”Kukapa ei ylittäisi erämaata, kiipeäisi vuorelle tai purjehtisi etsiäkseen hänet, jota sielu kaipaa (Kahlim Gibran).

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi