Tässä aikuisuuden iässä yksi tärkeimmistä asioista omatoimimatkalla on onnistunut majapaikan valinta. Timo on kehittynyt majapaikan etsinnässä jo mestaruussarjaan, sillä olemme olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä niihin. Nykyään netti mahdollistaa etukäteistyön eli esim. TripAdvisor tai monet hotellivälittäjät tuottavat jo melko hyvin jäsenneltyä tietoutta majoituksesta. Niihin on myös liitetty aiempien matkailjoiden arviointeja paikoista. Niihin tulee tietenkin suhtautua varauksella, jotkut haluavat asua todella halvalla, ja pettyvät, kun taso ei vastaa neljän tai viiden tähden palvelua.

Järki käteen ja kylmää harkintaa peliin. Meille yösijan valinta kriteereinä on ensisijaisesti: siisti, rauhallinen ja hyvä sijainti. Ja tietenkin hyvä hinta-laatusuhde.

Kuitenkaan kaikki hyvät, persoonalliset ja hieman erikoiset majoitukset eivät välttämättä ole netissä, tai netin tiedot ovat auttamattoman vanhentuneita. Joten joskus on vain jalkauduttava – ja käytävä paikan päällä itse katsomassa ja toteamassa tilanne.

Kerron tästä pari esimerkkiä, jotka sattuvasti osui eteemme mietittyämme jatkoa Jardinista.

Kuten aiemmin kerroin, ihastuimme Jardiniin. Se oli mukava pieni kaupunki, jonka maisemat ja siellä olevat ihmiset tekivät meihin vaikutuksen. Mutta olimme jo valmiit vaihtamaan majapaikkaa. El Paraiso oli kaikenkaikkisen siisti ja hyvinhoidettu, mutta sen pelkistetty huone alkoi tuntua kolkolle, aamupala maistua jo samalle – ja koska täällä on nyt vähän matkailijoita, tunsimme olevamme liiankin suuren huomion kohteena henkilökunnan taholta. Tarvitsimme ilmaa ympärillämme.

Ihanteellinen majapaikka vuoren rinteellä

Mietimme vaihtoehtoja. Olimme majailleet El Paraisossa, jossa katselimme vuoria alhaalta ylöspäin. Meitä viehätti ajatus majapaikasta korkealla vuoren rinteellä. Paikasta, jossa olisi esteettömät maisemat ylhäältä alaspäin – ja vielä kauemmas horistonttiin vuoren taakse silmänkantamattomiin.

Olimme nähneet mainoksen juuri tällaisesta hotellista. Valokuvien perusteella se vaikutti ihanteelliselle. Se oli pieni perhehotelli, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä Jardinin keskustasta. Päätimme tehdä tutkimusretken kävellen hotelliin, ja tiedustella mahdollisuutta majoittua sinne viikonlopun yli.

Kävelyreitti meni kauniiden maisemien halki. Ohitimme rakkaus (Amor) nimisen vesiputouksen ja lähes kastuimme putouksen pirskoessa vettä päällemme.

Rakkauden vesiputous

Ylitimme myös rakkauden joen.

Matkassamme oli siis rakkautta ilmassa ja vedessä. Olisiko hyvät enteen näkyvissä?

Tie muuttui kapeammaksi hiekkatieksi – ja nousu vuorille alkoi. Maisemat muuttuivat vain upeimmaksi. Näimme vihreää kumpuilevaa maisemaa silmänkantamattomiin. Kahviviljelmiä, banaanipuita.

Tie haarautui, mutta onneksi majapaikan kyltti ohjasi oikeaan suuntaan. Näimme jo kaeumpaa värikkään ison omakotitalon, aidatun alueen ja perille päästyämme – suljetun portin. Huhuilimme. Ei ketään. Näimme, että hieman alempaa naapurista juoksi nuori nainen meitä kohti – ja oli valmiina näyttämään meille paikkoja. Täällä on tyypillistä, että naapurit hoitavat juoksevia asioita, jos itse emäntä tai isäntä ei ole paikalla.

Heti sen tiesi. Tämä majapaikka on hylätty, menetetty. Suuri unelma oli ehtynyt ja kuihtunut. Hoitamattomalla pihalla juoksenteli kolme levottoman näköistä koiraa, jotka olivat hajottaneet pihakalusteiden päällysteet, syöneet yksittäisiä kenkiä ja pihakoristeita. Kaikkialla lojui pölyä ja likaa. Joskus – ei aivan heti- täällä oli valmistettu ruokaa, tummuneen banaanitertun ympärillä pörräsi ahnaitten kärpästen parvi.

Hotellista avautuva upea vuorimaisema oli edelleen totta, mutta ei ikinä tänne. Kiittelimme – ja häivyimme. Koirien kimeä haukunta kiiri pitkään perässämme.

Kävimme matkan varrella kurkkaamassa vielä neljää muutakin majapaikkaa. Mikään ei vastannut odotuksiamme. Luovuimme Jardinista, sieltä ei löytynyt vastausta toiveisiimme.

Kohti Andesia – löytyykö sieltä?

Lähdimme seuraavana aamuna bussilla Jardinista Andesiin, noin 15 kilometrin päässä olevaan kaupunkiin. Timo oli kaivellut netin kätköistä tiedon kahvifarmista, joka piti myös hostellitoimintaa tilallaan. Kuulostaa mielenkiintoiselle. Ongelmana oli, että netistä ei löytynyt puhelinnumeroa, eikä sieltä vastattu sähköpostiin.

Päädyimme jälleen suoraan toimintaan. Nousimme Andesin keskustasta taksiin, sillä majapaikka sijaitsi muutaman kilometrin päässä maaseudulla, jonne emme löytäneet mitään julkista bussiyhteyttä. Taksi ajoi noin puolisen tuntia metsäistä ja vuoristoista tietä pitkin. Yhä syvämmälle maaseutua. Hostelleiden sijaintitiedot ovat täällä joskus hyvin mielenkiintoisia. Tai ainakin ne ovat sinne päin. Onneksi taksilla matkustaminen on täällä todella edullista Suomeen verrattuna.

Mikähän täällä oikein odotti? Monien kurvien ja mutkien jälkeen taksi pysäytti meidät hotellin pihaan. Hotelli sijaitsi joen rannalla, upeiden vuorien ympäröimässä paikassa. Toivoimme ettei tämä ei olisi harharetki!

Ystävällinen rouva tuli meitä vastaan. Hän ei puhunut sanakaan englantia. Nuori poika tuli näyttämään meille paikkoja. Ymmärsimme, että heillä oli myös uima-allas. Sehän hienoa, se on varsin harvinaista näillä selkosilla.

Alue oli laaja, olihan kyse isosta kahvifarmista. Näimme kahvipensaita suoraan ylhäällä edessämme. Pensaat heiluivat – tosiaan- oli kahvipapujen keruuaika meneillään.

Kahvipensaita

Näimme kalalammikot. Ahaa, ymmärsin väärin, eihän noissa uida, mutta hienot olivat kala-altaat.

Jatkoimme esittelykierrosta. Tilan toisessa päässä oli kukkatarhat. Aivan upeita kukkia, joita on vain aiemmin kuvista nähnyt.

Ja eläinten talleja. Esittely jatkui puutarhaan. Mandariinin keruu oli juuri käynnissä. Tarjolla oli siis aivan tuoreita hedelmiä.

Mandariinejä

Puutarhan esittelyn jälkeen putkahti eteemme iso ja erittäin puhdas uima-allas. Tämä päätös oli tässä. Tänne haluamme muutamaksi päiväksi.

Harvinaista herkkua vuoristossa – iso ja puhdas uima-allas

Illalla kävimme joen rannalla, jossa oli hauskat jalkojen virkistämispaikat.

Mikä hiljaisuus; veden solina, lintujen laulu, puiden humina

– ja erittäin toimivat. Myöhemmin ymmärsimme, että myös kahvifarmilla työskentelevät ihmiset kävivät raskaan työpäivän jälkeen vilvoittelemassa itseään näissä uomissa, jossa virtasi vuorelta tuleva viileä vesi.

Saimme huoneen aivan mandariinipuiden katveesta. Emme malttaneet mennä sisään vaan otimme päiväunet bambupuiden alla.

Jos jonkun neuvon antaisimme, niin se on: kannattaa aina tutkia – ja yrittää. Joskus pettyy, mutta useimmiten voi voittaa, kun tekee hyvän suunnittelutyön ja uskaltaa rohkeasti ja kirkkain silmin katsella uusia vaihtoehtoja.

Tämä majapaikka tarjosi erittäin mukavat puitteet ja meille myös erään erittäin mieleenpainuvan kokemuksen, mutta siitä kerron seuraavassa postauksessa.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi