On todella raikastavaa mennä paikkaan, jossa ihmiset elävät arkeansa, välittämättä ketä kaupunkiin tulee ja miten kauan he siellä aikovat aikaansa viettää. Lähdimme päiväreissulle niin umpikolumbialaiseen pikkukaupunkiin kuin se tässä kansainvälistyvässä maailmassa enää on mahdollista.
Täällä vuorien kätköissä Neira elää elämäänsä niinkuin se on vuosikymmenien aikana tehnyt.
Elinkeino perustuu kahvintuotannon ja muun maatalouden varaan, joten matkailijoiden tai turistien tulemiset tai tulematta jättämiset eivät paikkakuntalaisia hetkauta.
Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö he olisi ystävällisiä ja katselisi kiinnostuneina uudenlaisia ihmisiä, mutta heidän ei tarvitse esittää mitään erityistä vieraskoreutta tai muuta turhaa kruusailua turistipesojen toivossa.
Kolumbialaiset ovat hyvin rentoja suhteessa matkailijoihin. He eivät tuputa eivätkä kauppaa myytävää äänekkäästi tai kärkevästi. Ihmiset ostavat jos ostavat. Tämä rento ilmapiiri tekee matkailusta entistä hengittävämpää.
Mukava pieni kylä vuoren rinteessä
Neirassa on kaikki mitä ihminen tarvitsee, sanoisi neiralainen. Keskellä kaikkea on hieno keskuspuisto (Simon Bolivar).
Neira on rakentunut vuoren rinteeseen, joten kaupungin kadut ovat sen mukaiset:
Täällä joutuvat jalat todella koville, sillä kaikkialla on kapeita, jyrkkiä teitä.
…ja vielä kaipeampia kujia. Vuoren rinteessä ei ole turhaa tilaa hukattavaksi.
Kadun varrella on lehvähdyspaikkoja. Niitä välillä jyrkissä nousuissa kaipaa.
Neirassa on myös kauniisti ja persoonallisesti maalattuja taloja
Aikaa on istahtaa kahvikupposelle
Tässä torin reunalla istuessa tulee miettineeksi ihmisten tapaa elää elämää ja siihen liittyviä valintoja. Elämäntapa, miten kiintoisia asia: se on arvokysymys eli jokaisen itse määriteltävissä. Toiselle paras tapa olla, on sitä, että saa viettää samassa tutussa paikassa koko ikänsä samaa työtä tehden kuten nämä neiralaiset, toiselle taas matkustaminen ja kokemusten kerääminen tuntuu hyvälle, vaikka se jonkun mielestä olisi täysin turhanpäiväistä.
Jos kysyisin Neiran torinreunan kahvilanpöydän ympäriltä istuvilta sombrerohattuisilta miehiltä mielipidettä, he varmaankin vastaisivat toriparlamentin tapaan: ”Parasta on kun on tyytyväinen elämässään. Ei elämää pidä kiireellä pilata” – ja hörppäisivät kahdettakymmenennettä kahvikuppostaan.
Täällä asiat hoidetaan, mutta aina on aikaa istua alas ja vaihtaa kuulumiset tuttujen kesken.
Mielenkiintoisinta matkailijan silmissä on tässä kaupungissa iätön ajankuva. Se tuntuu niin raikkaalle tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Oi niitä aikoja.
