Olen matkojemme aikana löytänyt itsestäni uudestaan ihmettelyn taidon. Toki ihmettely ja uteliaisuus on kuulunut aiemminkin tieteen tekemisen perusoletukseen, mutta nyt tarkoitan sitä tunteenomaista ihmettelyä, jopa lapsenomaista uudelleen näkemisen ja hahmottamisen taitoa.

Tätä kaupunkia, pientä Jardiniakin minä ihmettelen. Mutta uskoisin, että jos olisit täällä vierellämme, niin uskon, että sinäkin ihmettelit. Ja ihasteliset.

Katukuvaa

Meitä tervehtivät kaiken ikäiset miehet, joista useat ovat pukeutuneet sombreroihin ja ponchoihin. Kahvilan liepeillä seisoskeli heidän omistamansa hevoset.

Jardinin elämää

Kaupungin keskusaukion ympärillä olevat kahvilat ja ravintolat olivat täynnä kolumbialaisia ihmisiä, jotka siemaavat tintoa ja aquardientea. Keskusaukio oli suljettu korjaustöiden vuoksi.

Tässä on todellinen Kolumbian kaupunki. Se on todennäköisesti muuttunut ajan kuluessa hyvin vähän.

Talot sulautuvat kaupunkikuvaan monivivahteiseksi värikerrokseksi. Tämä värikkyys on erilaista kuin aiemmissa postauksissa  Salentosta tai Filandiasta.

Talot – kuin omaa tahtiaan välkähtelevät sateenkaaren värit – on ihmeen kiehtovia yksityiskohtineen.

Värit kulkevat terassien pinnoissa eikä perinteen mukaisesti kamppaile talon värien kanssa. Ne keskustelevat keskenään.

Kunhan mieli ensin onnistuu rauhoittumaan tästä, alkaa katse tavoittaa kaupungin oleellisimman erikoisuuden:

Puupöydät ja tuolit

Keskusaukion ympärillä olevat lukuisat ja moninaiset kahvilat ja ravintolat tarjoavat istuinpaikkoja – ja nimenomaan näissä puusepän tekemissä tuoleissa ja pöydissä.

Jardinin pöydät ja tuolit

Niitä on monenvärisinä, kuvioisina ja jokailla ravintolalla on oma värityksensä ja kuvionsa. Osa on jo vanhoja.

Joskus kaupungista jää pysyvästi mieleen yksi tilanne – ei siksi, että muuten tilanteet olisivat latteita, vaan koska tuo tilanteen silkka erikoisuus jättää muun varjoonsa.

Tässä kaupungissa erikoinen tilanne on: näissä käsintehdyissä vanhoissa tuoleissa kuuluu keikkua. Tuoli asetetaan sopivaan kulmaan seinää vasten ja jalat pinnoille – ja nauti kahvisi siinä. Niin tekevät miehet ja naiset. No, ihan vanhimmat naiset jättävät sen tekemättä.

Osa tässä tuolilla keikkumisen ihanuutta on tietenkin itse kahvi. Olemme kahvintuotanto alueella – ja täällä saa takuuvarmasti hyvää tuoretta kahvia. Minäkin join tintoa. Tuota piki mustaa kahvia pikku kupista. Siihen ei tulisi mieleenkään lisätä maitoa. Pieninä siemauksina nautiskellen. Takanojassa.

Jardin on valokuvaajan unelma

Otin varmaankin ennätysmäärän valokuvia, jokainen talo tuntui olevan kuvattavan arvoinen. Jokainen pöytä ja tuoli oli niin pieni ja soma.

Kaupunki on kooltaan pieni ja helposti hahmotettava. Majapaikkaamme El Paraiso on kävelymatkan päässä, josta viimeiseksi postauksessa kerroikin.

Koko rahan edestä! – Jardinin kukoistus

Kiertelemme myös kaupungin ulkopuolella. Löysimme ravintolan, joka itse kasvattaa taimenet. Söimme hyvää ja tuoretta taimenta.

Jardinissa on vielä jäljellä maaseutumainen tunnelma. Kävimme tunnelmoimassa vanhaa aikaa matkustamalla vanhalla, tosin vieläkin toiminnassa olevalla köysiradalla. Kaupungin halkoo suuri rotko, jossa virtaa joki. Tämän kuilun yli kulkee köysirata.

Vanha köysirata

Se natisi ja tärisi kuin Linnanmaan vanha puinen junarata.

Jopa puut on täällä vätikkäitä. Näitä keltaisia puita näkyi siellä täällä vuoren rinteellä.

Tämä kaupunki ei ole koipussissa, vaikka se on vanha, se on täynnä elämää. Jardin, tämä pieni kaupunki tuntuu löydölle. Jardin on matkailijan helmi, paljon enemmän kuin uskalsimme odottaa.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi