Olemme suuntaamassa matkaamme kohti Medeliniä, Kolumbian kolmanneksi suurinta kaupunkia, mutta päätimme tehdä vielä pienen mutkan. Emme halunneet vielä luopua näistä Kolumbian kauniista vuoristomaisemista ja pienten kaupunkien idylleistä. Edellisessä paikassa, Manizalesissa meille suositeltiin Jardinia, noin 7000 asukkaan pientä kaupunki, jota ei yleisemmin huomioida matkaoppaissa. Se tekee paikasta meidän silmissä vielä kiehtovamman; ehkä sieltä löytyy juuri se matkailun kirkkain helmi, jota matkailijan mieli etsii ja toivoo.
Kuinka sinne pääsee?
Jardiniin menevä bussireitti ja aikataulu ei totisesti avautunut helposti; eri lähteissä bussin aikataulut, vaihtopaikat ja jatko-yhteydet olivat ristiriitaisia. Yhteistä näissä infoissa kuitenkin oli, että sinne ei ole suoraan yhteyttä. Niinkuin kaikkialla, poikkiliikenteet ovat aina vaikeimpien kulkuyhteyksien päässä. Kun sitten matkaan pääsimme, mikään saamamme info ei täsmännyt todellisen reitin ja aikataulun kanssa. Mutta kun täällä malttaa mielensä, niin täällä kaikki hoituu ja vielä erittäin jouhevasti.
Matkasimme ensin Manizaleksesta Supiaan kolme tuntia. Matkan varrella oli runsaasti tietöitä; osassa tehtiin suunniteltuja korjauksia, osassa oli kyse akuuteista korjauksista, joissa tietä kaivettiin esiin sadekauden vesimassojen vuorilta alas tuomien maanvyöryjen alta.
Odottelimme Supiassa puolitoista tuntia. Supia oli mukavanoloinen pieni paikkakunta.
Timo huolsi kenkiään kaupunkikuntoon. Joskus tuntuu hyvälle antaa paikallisille mahdollisuus pieniin töihin, josta molemmat hyötyvä.
Supiasta jatkoimme toisella, pienemmällä bussilla Jarvikseen. Tie muuttui jälleen kiemuraiseksi. Luulimme jo ohittaneemme pahimmat tietyöt, mutta päinvastoin, niitä riitti tällekin osuudelle yllin kyllin. Kolumbialaiset ovat kärsivällistä porukkaa. Jos tie on tukittu ja pitää räjäyttää niin se pitää räjäyttää! Juodaan termospullosta kahvit ja odotellaan kaikessa rauhassa vaikka määräämättömältä tuntuvan ajan.
Matkalla näimme upeita maisemia vehreistä vuoristomaisemista, appelsiinilehdoista, banaaniplantaaseista. Näiden maisemien vuoksi matkan teko busseilla on mielenkiintoista. Ja nyt saimme tehdä matkaa pitkään ja hartaasti, koko lipunhinnan edestä.
Mitä tekee bussikuski?
Bussi tuli Jardiniin reilusti myöhässä jo pimeän tullen. Vuoristotiet yllättävät jälleen. Kokonaisuudessaan matka kesti yhdeksän tuntia. Paljon pitempään siis kuin oletimme. Yleensä ottaen, periaatteenamme on, että yritämme vaihtaa paikkaa valoisan aikaan. Se on paljon miellyttävämpää – ja myös turvallisempaa.
Nousimme bussista pois ja katselimme karttaa. Jonnekkin päin tässä pimeydessä olisi suunnattava ja löydettävä majapaikkamme. Mitä tekee kolumbialainen bussikuski? Bussikuski, joka on ajannut pitkät pätkän hermoja koettelevia tieosuuksia ja tehnyt jo ylimääräisiä työtunteja saaden bussin vihdoinkin perille asemalle? Vastaus: Haluaa auttaa ja viedä meidät bussilla vielä perille hotelliin!
Kiitos, uskomattoman hienosti te meitä täällä kohtelette!
El Paraison kukoistus
Ja mikäs hostelli meitä odottikaan! Yön pimeydessä sitä ei huomannut, mutta aamulla näky rävähti silmillemme.
Värikkyys. El Paraiso – paratiisi. Tässä paratiisissa on värikkyyttä. Talot olivat värikkäitä.Aidat olivat värikkäitä.
Värikkäitä yksityiskohtia
Lisäksi kaikkialla oli värikkäitä kukkia.
Vilkkaasti elehtivässä puutarhassa oli juuri sitä Etelä-Amerikkalaista särmää, säihkettä ja kauneutta, johon olemme täällä saaneet tottua. Ympäröivä luonto on niin vihreä ja runsas, että puutarhurin on kilpailtava tosissaan luonnon loistokkuuden rinnalla. Mottona näyttäisi olevan, että puutarha on sitä hienompi, mitä enemmän se on ihmisen työn tulosta ja näköistä. Toisin sanoen tekemällä tehdyn näköistä. Jokainen kukka ja pensas on aseteltu, sekaan on ripoteltu lukuisia koristeita ja asetelmia. Nurmikko ei ole tarkoitettu käveltäväksi, vaan ihailtavaksi. Luonnon villiys on syrjäytetty, ja puutarhassa tavoitellaan ”kuninkaallista” pömpöösi eleganssia.
Paikoin puutarhuri laskee ylioptimisesti toiston varaan, mutta valitettavasti efekti kuluttaa itsensä ja puutarhan katvealueisiin alkaa kaivata toisenlaista tilaa: paikkaa, jossa saa vapaasti kävellä, voimistella tai vain olla.
Mutta emme ole epäkohteliaita, ilman muuta huomaamme talon värikkyyden ja puutarhan pikku tarkan huolenpidon – ja kiittelemme isäntäväkeä. Nyt saatiin värikkyyttä koko rahan edestä.
Majapaikan pitäjät olivat todella vieraanvaraisia. Harmi, kun emme osaa espanjaa sujuvasti, eivätkä he osanneet englantia. Mutta kuten kaikkialla, yllättävän hyvin täällä pärjää ilmankin.
Lähdemme tutkimaan kiven heiton päässä olevaa Jardinin kaupunkia. Löytyikö matkailun helmi?
