Istahtaessamme aamulla Filandiassa bussiin, tummat pilvet peittivät aurinkoisen taivaan – ja todistimme sanonnan; taivas repesi! Tähän asti matkaamme, olemme nähneet sadekaudesta huolimatta vain auringonpaistetta tai pilvistä päivää. Kuten paikallisetkin ovat sanoneet, nyt on ollut poikkeuksellisen kuivaa. Mutta nyt satoi. Ja satoi lujaa. Välillä satoi isoja rakeita. Sateen ropina bussin kattoon ja ikkunoihin häivytti bussissa soivan salsanrytmin alleen. Sade piiskasti hiekkatien pölyn tiehensä, peitti vuorenrinteet sumupilvien peittoon.

Näkymät bussin ikkunasta olivat olemattomat. Olimme matkalla kohti kahvikolmion kolmatta kaupunkia Manizalesia. Kiinnostuimme kaupungista luettuamme maailmanpankin tekemästä vuoden 2010 tutkimuksessa, jonka mukaan Manizales oli paras, helpoin, jopa turvallisin Kolumbialainen kaupunki. Mittareista ja kriteereistä emme tiedä sen enempää, joten ajattelimme mennä itse tutkimaan asiaa.

Välillä sade hieman hellitti. Sää muuttui tuhruiseksi ja ikäväksi. Tien molemmilla puolilla levisivät sateen kastelemat pellot, likomärät pihapiirit ja sumun verhoama laaksomaiseman. Kolumbialainen maisema ei todellakaan ollut kauneimmillaan tänä päivänä kun saavuimme perille Manizalesiin.

Sateen piiskaamana päätimme ottaa taksin, koska majapaikkamme oli hieman kaupungin ulkopuolella. Ensin muutama taksi kieltäytyi, sillä he eivät tunnistaneet paikkaa ja osoitteet täällä voi olla välillä sangen omaperäisiä ja epämääräisiä. Onnistuimme kuitenkin löytämään osaavan taksin, joka puikkelehti vuoren rinnettä ylos, pitkin kujia, löytäen myös onneksi perille.

Yöllä taivas repesi jälleen kovalle kuulostavan ukkosen myötä. Salamat leimusivat ja tanssivat pimeydessä. Taivaallinen näytelmä on yhtä aikaa jännittävä ja samalla tavattoman kaunis. Siinä taivas kieppui edessämme kuin sähköisen virtapiikin kouriin joutuneena.

Onpa mielenkiintoista nähdä aamun valjetessa, sumun hälvetessä ja sateen kaikotessa millaiseen maisemaan ja majapaikkaan oikeastaan olemme saapuneetkaan?

Avoimien ovien kaupunki

Manizales on kolumbialaisen kahvin päätuotantokeskus. Kaupungiin virallinen motto kuuluukin. ”Avoimien ovien kaupunki – maailman kahvipääkaupunki”. Unesco julisti muutaman vuosi sitten Manizalesin ja Kolumbian kahvialueen kulttuurimaiseman maailmanperintökohteeksi.

Manizalesin keskustaa

Manizales on paikallisesti erittäin tärkeä koulu- ja kulttuurikaupunki. Täällä sijaitsee yksi Kolumbialaisittain arvostetuimmista yliopistoista. Kaupungissa asuu arviolta 500 000 asukasta eli asukasluvultaan se on lähelle Helsinkiä. Kaupunki sijaitsee 2,150 metriä merenpinnan yläpuolella, joten sää vaihtelee 30 kilometrin säteellä erittäin paljon. Säässä saattaa olla jopa kymmenen celciusasteiden heitto.

Bussilla ympäri kylää

Ensimmäisen päivän huviamme tässä sateissa säässä oli ajaa paikallisilla busseilla ympäri kaupunkia. Kaupunkion alueellisesti laaja ja siellä, kuten niin monissa kaupungeissa on erilaisia lähiöitä. On kyllä annettava erityiskiitos tämän kaupungin paikallisliikenteelle; busseja ajaa jatkuvasti eli liikenne toimii valtavan hyvin.

Bussin ikkunasta näky on sateella paljon lohduttomampi kuin auringonpaisteessa. ollaanpa sitten missä maankolkassa tahansa. Salenton ja Filandian väriloiston ja iloittelun jälkeen tavallinen kahvikaupungin katukuva näyttää yhtä harmaalta kuin tämä sadesääkin.

Kaupungin ajan patinoimat rakennukset näyttivät kuitenkin hyväntahtoisilta. Osissa niissä näkyi maanjäristysten jäljet. Viime vuosituhannen alussa laaja tulipalo tuhosi paljon keskustan vanhoja historiallisia rakennuksia, joten niitä ei täällä ole enää paljoa jäljellä.

Erityisesti huomio kiinnittyy harmaaseen katedraaliin (The Cathedral of Manizales), joka hallitsee koko kaupunkikuvaa. Katedraalin pinta on jo haalistunut, ikkunanpuitteet lohkeilleet ja tornien huiput ovat noen peittämiä.

Onko rakennus ollut joskus valkoinen? Jos on ollut, siitä oli enää aavistus alkuperäisestä jäljellä.

Katetraali

Sisältä katedraali on vaikuttava.

Vanhat rakennukset ovat aina jotenkin lohdullisia. Ne muuttuvat ajan saatossa yhä kauniimmaksi pinta rosoista huolimatta. Jos nämä rakennukset osaisivat puhua, ne sanoisivatkin jotain lohdullista ajan kulumisesta.

Bussi kävi kääntymässä kaupungin laitamilla. Bussikuski vain moikkasi meille, kun pysymme vielä kyydissä. Matkailijoille ollaan täälläkin erityisen ystävällisiä. Itse asiassa kaupungissa näkyy erittäin vähän ulkomaalaisia.

Kaupungin laitamilla talot muuttuvat itsetehdyiksi. Rakennusaineina on käytetty sitä mitä on löydetty. Miten ihmeessä jotkut itse tehdyt talokyhäelmät pysyvät jyrkänteen reunalla?

Kaupungissa on sekalainen arkkitehtuuri. Tuntuu, että jokainen rakentaa tontilleen ja vähän toistenkin tonteille mitä haluaa ja miten haluaa. Sekatyylillä siis mennään.

Teleferico – köysihissillä ylemmäksi

Seuraavan sadepäivän ilo oli Teleférico. Se on Manizalesissa kätevä ja erittäin edullinen koko kansan köysirata, jolla paikalliset liikkuivat ylhäällä sijaitsevista asunnoistaan keskustaan ja takaisin. Köysiradalta alas näkymät ovat uljaat.

Teleferico

Korkeudesta näkyy kulttuurikeskus. Kaupungin merkittävimpiä kulttuuritapahtumia ovat Manizalesin kansainvälinen teatterifestivaali, joka on yksi Latinalaisen Amerikan merkittävimmistä teatteritapahtumista. Harmillisesti myöhästyimme muutamalla päivällä Jazzfestivaaleilta, joka kokoaa jazzmuusikoita kaikkialta maailmasta.

Kaupunki on täynnä elämää. Olipa festivaaleja tai ei. Kauppaa käydään isoissa moderneissa ostoskeskuksissa sekä kaduilla ja kujilla. Satoi tai paistoi.

 

Seuraavassa postauksessa kerron, millaiseen maisemaan ja majapaikkaan saavuimmekaan. Täällä ei hotellit ole todellakaan standardeja.

2 KOMMENTTIA

  1. Nautin juuri Paulig-paahdetun aamukahvin, mutta se tuntui arkiselta luettuani kaksi blogia peräkkäin. Tuli ikävä teitä ja sikäläistä kahvi-nautintoa sekä upeita ympäristöjä.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi