Olemme nyt Salentossa. Oli oikea aika vaihtaa maisemaa ja matkailun näkökulmaa. Timo varasi meille majapaikan keskeltä hehkeää maalaismaisema. Majapaikkamme sijaitsi paikallisessa omakotitalossa, Haciendassa.

Haciendamme Salentossa

Haciendassa meillä on käytössä iso huone saniteettitiloineen. Talossa on vuokrattavana myös kaksi muuta huonetta – ja meillä kaikilla on yhteiskäytössä iso keittiö, olohuone ja suuri ja vehreä pihamaa. Talon päädyssä asuu talonmies perheineen.

Talon saniteettitiloista on suora näköyhteys vuorille. Välissä ei ollut ikkunalasia, vain koristeraudat. Tosiaan, täällä ei tarvitse lämmittää, eikä viilentää huoneita.

Minulla ja Timolla on taloon oma sisäänkäynti ja sitä myöten myös oma rauha ja yksityisyys. Tässä aikuisuuden iässä sitä kaipaa.

Ecofarmi

Hacienda on osa läheistä ekofarmia La Seranaa, jossa on muitakin majoituspaikkoja. Se sijaitsi kävelymatkan päässä majapaikastamme. Kävimme siellä syömässä aamiaisen. Ekofarmin ideaan kuuluu eettisesti viljelty lähiruoka. Kananmunat maistuvatkin kuin lapsuudessa, ja uskoisin, että jos olisin syönyt pekonia, sekään ei olisi ollut mitään kuivaa, jalostettua sian kylkeä.

Haciendamme on myös kävelymatkan päästä Salenton keskustasta.https://aikuisinamatkalla.fi/2017/11/01/joskus-pieni-voittaa-isoimman-salento/) Sinne johtava tie on kuin entisiltä ajoilta; ei katuvaloja – ja jalan alla rahisi hiekkatie. Rinteillä laudunti lammaslaumoja, hevosia, lehmiä ja kuuloetäisyyden (onneksi ei hajuetäisyyden) päässä sijaitsee sikalakin.

Näkymät haciendasta ovat upeat.

Olemme löytäneet paikan, missä voimme levähtää, ladata akkuja ja nauttia uskomattoman hienosta ilmanalasta. Sää on kuin linnunmaitoa: ei liian kuumaa, Andien tuulet liehyttivät liiallisen paahteen iholta. Vaikka täällä on nyt sadekausi, sadetta on ollut paikallisten kertoman mukaan poikkeuksellisen vähän.

Uskomatonta, mutta totta!

Kun istumme illalla vehreässä puutarhassa ja katselemme eteemme avautuvaa auringonlaskua, on pakko nipistää itseään.

Hämärtyvässä illassa Salentossa

Täällä me nyt olemme, päiväntasaajalla, Kolumbian maaseudulla. Isot papukaijaparvet kirskahtelivat ja lensivät ylitsemme. Haukkoja kaarteli sulavasti läheisellä laitumella valmiina iskemään saaliin kimppuun.

Täällä ei lukita talojen ovia tai säilötä rahoja turvalokeroon samalla tavalla kuin aiemmissa kaupungeissa. Omakotitalomme oven lukkokin on lähinnä vain näön vuoksi, sen verran huteralle se tuntui. Talon ympärillä ei ole piikkilanka-aitoja, ei sähköaitoja, vain istutettuja pensaita näkösuojana.

Pimeys laskeutuu auringon painuessa suojaksemme. Pimeys ja hiljaisuus. Kun viimeinenkin maanviljelijä sammuttaa jeeppinsä, ja vetää saappaat jalastaan, vallitsee todellakin hiljaisuus. Mielen rauhoittuessa kuulen joitakin yksittäisiä linnun ääniä, sirkkojen ja kaskaiden siritystä. Kaukaa kuuluu koiran haukuntaa. Voimistuva yötuuli kahisuttelee puiden lehtiä aivan kuin sade olisi ropissut kattoon. Näihin hiljaisuuden ääniin nukahdamme.

Yhteisöllisyys on suojana

Salento. Paikalliset alkavat jo tervehtiä meitä muutaman päivän jäljeen. Yhteisöllisyys on paikan ominaisuus, jota ei suurissa kaupungeissa enää tavoita. Matkaoppaiden varoitukset kolumbialaisesta maailmanmenosta tuntuivat todella kaukaiselta. Täällä ihmiset ovat todella ystävällisiä meitä kohtaan.

Hevosen kavioiden kopse kuuluu läheiseltä hiekkatieltä. Kukat kukkivat hehkuvina. Yksinkertaisia onnen hetkiä. Hetkiä, jolloin koemme rauhaa luonnon helmassa: vuoren rinteellä avarien näkymien auetessa edessämme:

Pihamaalla voimistellessa:

Näin Salentossa

Auringonlämmöstä nauttiessa

Herätessä auringonnousuun aamulla palmupuiden alla.

Ne ovat hetkiä, jolloin haihdutamme normaalit kiintopisteet mielestämme: olemme vain tässä ja nyt, vapaana ja elämälle avoimena.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi