Olemme nyt Bogotassa, Kolumbian pääkaupungissa – ja huomanneet, että tämä reilun kahdeksan miljoonan asukkaan suurkaupunki sykkii salsan tahtiin! Tänne on turha tulla etsimään hiljaisuutta, hidasta elämää tai rauhaa. Bogota on liikkuva kaupunki. Kuten täällä ylpeästi todetaan: ”Bogota on Kolumbian sykkivä sydän”.

Bogotan liikkuva ja sykkivä keskusta

Totuttelua

Ensimmäiset päivät ovat menneet orientoitumiseen maan ja maanosan olosuhteisiin: säähän, aikaeroon, kulttuuriin, uskontoon, kieleen, valuuttaan ja ohueen ilmanalaan. Päivälämpö on 16-19 asteessa, yöllä on viileämpää. Täällä on parhaillaan sadekausi, joten joka päivä on odotettavissa sadekuuroja. Mutta ainakaan vielä emme ole kastuneet – ja lämmintä on riittänyt.

Aikaero Suomeen on kahdeksan tuntia. Odottelemme rauhassa, että se sulautuu vähitellen normaaliksi. Täällä katolinen uskonto näkyy ja se rytmittää paljon tavallisen ihmisen arkea. Ihmiset pääosin puhuvat espanjaa. Valuuttana Kolumbiassa on peso. Vaikka Bogota sijaitsee yli 2500 metriä meren pinnan yläpuolella, korkeaan ilmanalaan totuttelu on ollut helppoa.

Eikö Bogota ole vaarallinen paikka?

Vielä 1990-luvulla Bogota olikin yksi maailman vaarallisimmista kaupungeista. Huumejengit taistelivat kaduilla reviireistään ja henkirikoksia tehtiin ennätystahtiin. Tottahan se on, että Kolumbian lähihistorian ääriviivat ovat synkät, kuten pitkä sisällissota, kolonialismin mukanaan tuomien ulkomaisten liikeyritysten esiinmarssi, banaanikuume, työläisten joukkomurhat ja yleinen moraalinen rappeutuminen huumesodan aikana.

Matti Rossi kuvaili kolumbialaisen nobelkirjailijan Cabriel Garcia Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden esipuheessa Kolumbian historiaa seuraavasti:
Rannalla asuu ihmisiä, jotka syövät, juovat, huutavat, tanssivat ja kisailevat parettain suurissa riippumatoissa siestan aikaan, kun taas vuoristo on murheellinen ja täynnä kirkkoja, pappeja, syntiä, sadetta ja pieniä pahansisuisia sotilaita, jotka käyvät rannikoilla tappamassa työläisiä.”

Kirjailija Márquez ei säästele sanoja kuvaillessaan näkemystään maan pääkaupungista: ”Bogotássa sataa aina ja sielunkellot soivat aamusta iltaan ja Espanjan varakuninkaan haamuvaunut ajaa kolistelevat öisillä mukulakivikaduilla.”

Kolumbian historia on edelleen kiehtova, vaikka aika on kesyttänyt juonen käänteitä. Lähihistorian kuvailua ei voi ohittaa sanomatta tunnetuimman huumeparonin Pablo Escobarin nimeä. Hän on tämän maan tuote ja kasvatti. Hän oli kerran yksi maailman rikkaimmista miehistä ja hänen vaikutusvaltaansa maassa ei voinut olla aikanaan huomaamatta. Muistot erilaisesta ajasta elävät pitkään, vaikka todellisuus on jo muuttunut.

Tämän päivän Bogota

Myönnän, että itseäni epäilytti lähteä Kolumbiaan rinkka selässä ja pitemmälle omatoimimatkalle. Tämän vuoksi pohdin edellisessä postauksessa suhdetta pelkoon: ”Tuntemattoman edessä, jokainen tuntee helposti olevansa tyhjän päällä ja joutuu ottamaan vastaan sen ilman entisiä suojia. Siihen ei auta, vaikka rinkka olisi kuinka täyteen ahdettu tuttuja turvaleluja tai lempivaatteita.”

Mutta täällä nyt ollaan ja hyvälle tuntuu!

Tämän päivän Bogotá on todellakin jo toinen: kadut on asvaltoitu ja meno ei paljon muiden isojen pääkaupungin menosta eroa. Taloja reunustaa Etelä-Amerikan tyyliin aidat sähköllä varustettuna.

 

Hienot autot ilmestyivät tosin katukuvaan vasta muutama vuosi sitten. Sanotaan, että aiemmin rikkaatkin ajoivat romuautoilla, koska rahoja ei kannattanut esitellä. Saattoi tulla kidnapatuksi.

Kekseliäillä kaupunkisuunnitteluratkaisuilla ja hyvällä hallinnolla Bogotasta on rakennettu vähitellen viihtyisämpi ja turvallisempi. Nykyään henkirikosten määrä on laskenut merkittävästi. (Esimerkiksi Yhdysvaltojen Detroitissa luku on melkein kolme kertaa isompi.)

Kolumbian kansa ja sen hallitus ovat työskennelleet kovasti voittaakseen maan entisen synkän maineen. Muutokseen vaikutti erityisen paljon Enrique Peñalosa, joka toimi kaupunginjohtajana 1998–2001. Hänen kaudellaan muunmuassa rakennettiin puistoja, teitä kunnostettiin ja pyöräteitä avattiin.

Olemme täällä ollessamme kierrelleet kaipunkia – ja olemme itse asiassa kumpikin yllättyneitä siitä, miten rento, siisti ja ystävällinen kaupunki Bogota on ollakseen suurkaupunki. Mutta totta kai täällä on tiedettävä missä liikkuu ja mihin aikaan.

Jos Chapinerossa (jossa meidän hotellimme sijaitsee), sekä läheinen Zona G:n kauppakeskus alue on turvallista ja turvallisuuskysymykset tuntuvat etäiseltä, kaupungin vanhimmassa osassa La Candelariassa asiaa ei voi sivuuttaa. Poliiseja rynnäkkökiväärien kanssa näkyy runsaasti vielä tänä päiväkin.

Timo lukee karttaa turvallisessa seurassa La Candelariassa

Kun turvallisuuteen alettiin panostaa 1990-luvulla, juuri La Candelaria on ollut hankalin alue. Etelä-Bogotaa värittivät slummit, ja viereistä historiallista keskustaa kutsuttiin vaaralliseksi. Nyt jengien ykläpitämät alueet eli no go alueet ovat siirtyneet La Candelarian ulkopuolelle, jonne slummit ovat siirtyneet. Sen huomaa, kun ajaa bussilla pois La Candelariasta. Calle 2:n kohdalla alkaa katukuva muuttua.

No go aluetta Bogotassa

La Candelarian puolella voi nykyään liikkua päiväsaikaan huoletta normaalia varovaisuutta noudattaen. Alue on hurmaava värikkäine taloineen ja pikkukatuineen.

La Candelaria

Nykyään bogotalaisetkin jo kaivavat älypuhelinta esiin kadulla.

Bogotalaiset ovat ystävällisiä ja ennen kaikkea innokkaita kertomaan elämänsä monimuotoisuudesta ja kulttuurisista rikkaudesta. Muutos on huomattu myös maailmalla. Viime vuonna Forbes-lehti kirjoitti, että Bogota on seuraava ”coolein pääkaupunki” Etelä-Amerikassa.

Tässä lyhyt tervehdyksemme tältä erää. Lähdemme tutkimaan kaupungin värikästä kultuuritarjontaa, joten kerrottavaa varmasti riittää.

4 KOMMENTTIA

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi