Miltä tuntuisi elää vapaana lähellä luontoa, kylpeä auringossa ja juoda pitkäikäisyyden lähteestä?

Huristelimme bussilla Cuencasta vuoristoista tietä alas vehmaaseen Ecuadorin eteläiseen kylään. Saavumme Vilcabambaan, jota myös ”pitkäikäisyyden laaksoksi” kutsutaan.

Vilcabamban vehreyttä ja jylhyyttä

Tähän pieneen kylään liitetään monenlaista tarinaa, jotka kukin omalla äänellään kertovat terveydestä, pyhyydestä, pitkästä iästä ja kukkaiskansan aatteista. Toisin sanoen, onko Vilcabamba vanha hippikylä alkuperäiskansojen pyhyyden uskomuksilla maustettuna?

Emme tarvitse enempiä markkinalauseita – kylää on ilman muuta päästävä tutkimaan, onko tämä kaikki totta vai tarua?

Asetumme mielenkiintoiseen majataloon, jonka puutarha on kuin miniatyyri sademetsä. Saatoimme noukkia avocadoja suoraan puusta. Lintujen sirkutus säesti kaskaiden sävellyksiä

Paikan omistaja, ranskalainen mies oli elänyt Vilcaambassa jo pitkään – ja rakkaus luontoon ja puutarhaan todella näkyi.

Vilcabambassa riippukeinu filosofiaa

Riippukeinussa maatessani aloin tuntea jo stressittömän elämän vapauden. Joko Vilcabamban tenho alkaa vaikuttaa?

Hippielämää?

Vilcabamba sijaitsee historiallisessa ja luonnonkauniissa laaksossa. Kiertelimme Vilcabambaa ja istahdimme keskustan aukiolle. Sitä ympäröi pienet viehättävät kaupat ja ravintolat. Vilcabamballa on hippikylän maine. Täällä inkat olivat jo aikanaan pitäneet hiljaisuuden retriittejään ja seremoniaalisia karnevaalejaan. Kylä on toki muuttunut ajan saatossa modernimmaksi, mutta paljon maineeseen linkittyvää yhteisöllisyyttä on aistittavissa. Jo se, että ohikulkevat ihmiset tervehtivät meitä, tekee kotoisan tunnelman.

On myös todettava, että katukuvasta tulee oikeasti pieni hippikylä mieleen. Vastaan astelee enemmän hippielämän ulkoisia tunnuksia kuin muualla olen nähnyt. Vaatteet, korut, hiukset… Torin reunalla länsimaalaisen näköinen mies soittaa bongorumbuja. Nuoret taituroivat puistossa sirkustemppuja harjoitellen. Käsitehtyjen korujen kauppiaita istuskelee puistossa huopien päällä. Näkymä on leppoisa.

Hippimainetta pitää yllä myös se, että täältä löytyy paljon erilaisia kommuuneja. Niistä löytyy jooga- ja reiki-asiantuntijoita sekä muita vaihtoehtoisia terveysalan ammattilaisia.

Stressivapaita alueita

Hiljentymisen symboleita löytyy metsäpoluiltakin.

Täältä löytyy myös luonnonmukaisia maatiloja, joissa kasvatetaan suurin osa omasta ruoasta. On eläkeläisiä, jotka nauttivat elämästä tässä pienessä laaksossa. Monet heistä ovat muuttaneet tänne, jotta voivat viettää enemmän aikaa ulkona ja saada hyvää tuoretta ruokaa. On ihmisiä, jotka ovat tulleet hoitamaan terveyttään ja saamaan kuntoon energiansa.

On aktiiviharrastajia, jotka käyttävät hyödykseen laaksossa risteileviä vaellus-, pyöräily- ja ratsastusreittejä. Itse kiertelimme muutamilla vaellusreiteillä. Paljon näimme vehreyttä ja vihreää sekä vuorten jykevyyttä. Vihreää, joka on hyvin erilaista kuin kotoisassa Suomessa.

Omaa stressitasoni nostivat kulkukoirat. Koiria on täällä paljon, osa on koulutettuja perhekoiria, osa ruokaa etsiviä irtokoiria. Yleensä ottaen koirat ovat säyseitä, mutta toki niiden reviireille on turha mennä. Joskus näin käy vahingossa. Kerrankin tupsahdimme vaellusreitiltämme vahingossa suoraan maatalon pihaan. Polku kulki koirankopin läheltä, ja siellä päivysti terhakka iso koira, joka oli juuri saanut pennut. ONNEKSI koira oli kytkettynä, se olisi pentuettaan puolustaakseen käynyt eittämättä meidän päällemme. Rähinään osallistuivat kaikki paikkakunnan koirat, joiden haukut kiirii kauas vuorten seinän kaiuista.

Pitkäikäisyyden laakso?

Ajan saatossa Vilcabambasta on tullut kohde myös terveysturisteille. Paikalliset näet väittävät, että ei ole harvinaista, että ihminen täällä saavuttaa 100 vuoden iän ja on väitetty, että monet ovat saavuttaneet 120, jopa 135 vuoden iän. Tämän vuoksi alueella asuu vanhimpia asukkaita maailmassa.

Tutkija minussa alkoi heräillä – ja kiinnostuin väitetyn pitkäikäisyyden syistä. Ranskalaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että korkea ilmanala vuoristossa yhdistettynä vähäkaloriseen, vähärasvaiseen ja usein kasvisruokavalioon nostaa kyläläisten ikää ja myös tervettä vanhuuden aikaa. Tältä alueelta on löydetty kasveista erityisiä aminohappoja, joissa on todettu olevan erinomaisia ominaisuuksia. Tieteelliset analyysit ovat osoittaneet, että alueen hedelmät ja yrtit tarjoavat vahvoja antioksidanttisuojauksia. On myös väitetty (en ole täysin varma kuinka pätevin tieteellisin menetelmin tätä on analysoitu), että paikallisen juomaveden mineraalien tasapaino on optimaalinen ihmisten terveyden edistämiseen. Monta hyvää asiaa siis alueen terveellisyyttä selittää.

On myös havaittu, että tarinassa on myös inhimillistä värinää. Tutkijat huomasivat, että kyläläiset systemaattisesti liioittelivat ikänsä. Ja mitä vanhempi ihminen oli, sen enemmän oli iässä maalailua yläkanttiin. Tutkijat arvelivat, että kyläläiset saivat iän myötä arvovaltaa yhteisössä, joten lisävuodet eivät olisi haitaksi. Myös kansainvälinen julkisuus ja sitä seurannut matkailun nousu on saattanut rohkaista kyläläisiä sanomaan ikänsä yläkanttiin. Legendoissa on usein tarunhohtoiset hopeareunukset.

Yhä ylemmäs

Muutimme muutamaksi päiväksi ylemmäs Mandango vuoren juurelle. Täällä korkealta näemme kauas laaksoon. Täältä näemme alueella kasvavia pyhiä puita, Anadenanthera colubrina. Aluetta on kutsuttu ”Incan leikkikentiksi”, joka viittaa sen historialliseen käyttöön Inca rotujen erilaisten retriittien pyhinä paikkoina. Näemme pyhän Sleeping Incan eli nukkuva inkan.

Nukkuva inka

Tämä vuoren muodostelma on tosiaankin vaikuttavan näköinen, ja sen sanotaan suojaavan aluetta maanjäristyksiltä ja muilta luonnonkatastrofeilta. Pyhyys on näissä vuorissa läsnä.

Tarinoissa on voimaa

On mielenkiintoista kuulla erilaisia tarinoita. Mistä tarinasta kukin paikka saa voimansa ja mitä kerrotaan eteenpäin? Tuli mieleeni Asko Saatsin vuonna 1996 tekemä väitöskirja, jossa tutkittiin mikä oikeastaan ratkaisee jonkin alueen kehityksen. Vastaus hänen tutkimuksessaan on äärimmäisyyteen asti pelkistettynä se, että kehityksen suunnan ratkaisee se millaisia tarinoita alueella kerrotaan. Tarinat ovat ikään kuin kehityksessä tarvittavia geenejä, kulttuurisesti itseään muuntelevia meemejä. Ne osoittavat, mitkä ovat mahdollisen rajat, miten toimien pärjää ja mikä on pitkällä aikavälillä totta.

Vilcabamballa on oma pitkäikäisyyden tarina. Olisiko tämä kylä ilman noita tarinoita pelkkä muuttotappiota kärsivä kyläpahanen?

Tarina ei jää elämään, jos siinä ei ole totuuden siementä. Täällä pitkäikäisyyteen on helppo uskoa: tarvitaan vain stressitön elämä, miellyttävä korkeapaikan ilmasto, terveellinen kasvispitoinen ruoka, puhdas vesi ja reipashenkinen liikunta.

Olisiko tämänkaltainen tarinan kerronta Suomessakin mahdollista?

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi