Me kaikki ihmiset olemme luonnostamme luovia. Harmi, että niin usein hylkäämme sen puolen itsestämme -ja jätämme näkemättä sen myös toisissamme.
Matkoilla ollessa luovuudessa korostuu arjellinen näkökulma. Pidämme monenlaisesta taiteesta, mutta erityisesti matkalla ollessa pyrimme pitämään silmämme auki – ja näkemään erilaisten kulttuurien luovia piirteitä arkisissa askareissa. Luovuus on siten elävää henkisyyttä, joka voi toimia kaikilla elämän alueilla. Kuten Frederick Franck sanoo: ”Kun silmä herää uudelleen näkemään, se lakkaa yhtäkkiä ottamasta mitään itsestäänselvyytenä.”
Tällä postauksella haluamme antaa kunniaa Vietnamin luovalle katukulttuurille. Erilaisille kantamusten velhoille.
Kuvasimmekin aiemmin ”aina on tilaa vielä yhdelle – näin Kambodzassa” postauksessa sitä ilmiömäistä kykyä ja luovuutta, joilla paikalliset ihmiset kyyditsivät toisiaan ja kuljettivat tavaroitaan. Täällä Vietnamissa on havaittavissa myös tätä samaa luovuutta, mutta omaperäisellä tvistillä.
Ihmisten olalla
Katukuvassa näkyy isojakin taakkoja kantavia ihmisiä. Usein he ovat naisia. Runoilun kyky, säveltämisen kyky, kantamisen kyky. Annamme arvostuksemme ja tunnustuksemme. Ei varmasti mitään kevyttä hommaa.
Vietnamilainen tyypillinen ostoskassi on erlaiset kannettavat korit. Usei niitä kannetaan olkapäillä. Joko yksi kori tai aisan avulla menee jo kaksikin koria. Paikalliset ovat todella ketteriä kulkemaan ja kuljettamaan tavaraa näillä isossakin ruuhkassa ja ihmisvilinässä. Ei voi kuin ihailla.
Vietnamissa on paljon taidemaalauksia, julisteita ja kortteja, joissa kantaminen on pääaiheena. Voisihan sitä tylsemmänkin tavan keksiä porsaan siirtoon. Kävelyttäminen?
Polkupyöräillen
Vietnamissa polkupyöräillään paljon. Varsinkin aikuiset ja vanhempi väki.
Polkupyörä on enemmän kuin väline liikkumiseen. Se on helposti muuntautuva myyntitiski. Kukkamyyjät ovat kuin alkuperäisen kulttuurin ilmentymiä. Tuntuu, että jokainen ohikiitävä olisi valokuvan arvoinen.
Polkupyörä sopii monen muunkin artikkelin myyntialustaksi. Tuoreimmat hedelmät löytyi näistä kulkevista marketeista.
Ihmistenkin kuljetukseen. Vietnamissa on voimissaan vielä ihmisvetoiset polkupyöräriksat. Tosin vähenevässä määrin.
Polkupyörätkin ovat esillä usein erilaisissa taiteissa. Tässä esimerkki katutaiteesta. Eräässä ravintolassa.
Mopot
Olenkin jo aiemmassa postauksessa kuvannut (”Saigon – mopojen valtakunta”) sitä, miten Vietnamissa kaksipyöräiset mopot (mopo, skootteri, kevytmoottoripyörä) ovat vallanneet tiet ja niiden herruuden. Mopojen määrää en enää taivastele. Se on vaan fakta.
Mopot kuljettavat täälläkin kaikenlaista. Tässä kananmunalähetti.
Vai kumpi oli ensin. Muna vai kana? No tässä tulevat kanat
Mopot ovat kaikessa mukana. Ostoksilla.
Ja lastenhoidossa. Mopon pörinään on hyvä nukahtaa.
Kuormat ovat usein isoja. Lastaustekniikka on todella taidokasta.
Vietnamissa on tyypillistä, että mopot ovat sisällä taloissa ja ravintoloissa. Tässä odotamme ruokaa ravintolassa. Mopo seuranamme.
Tätä piirrettä me ihailimme Kambodzassa. Niin täällä Vietnamissakin. Levätään kun on levon aika.
Tästä kuvasta kehittelimme aforismin luovuuden hetkellämme:
Kadun vilinästä ottamamme valokuvat ovat kuin taideteoksia! Jokainen otos kertoo meille oman tarinansa, joita voi vain katsojana arvailla. Se voi olla ruuanlaittoa enteilevä perheenäidin tarina. Tai se voi olla köyhyyden ja nälkäpalkalla työtä tekevän ihmisen iloton tarina. Tarinoista muodostuu koko elämän kirjo. Se sama herkkyys ja avoimuus, joka tekee meistä luovia, tekee meistä haavoittuvia, kipua tuntevia ja harhaan johdettavia. Luovuus luo elämänvoimaa!
