Meillä on ollut kolme toivomusta blogimme suhteen. Meillä ei ole haltijan taikasauvaa, mutta intoa ja tekemisen iloa senkin edestä!
Toive – rakas matkapäiväkirja
Blogin perustamisen lähtökohta oli ennenkaikkea taltioida matkanvaiheemme virtuaaliseen matkapäiväkirjaan. Toivon mukaan voimme ”oikein vanhoina” muistella matkojamme blogimme muistijälkien kautta. Muisti on siitä viheliäinen, että se määrittää asiat nopeasti ja sijoittaa ne tiettyihin lokeroihin. Unohduksen pöly laskeutuu niiden päälle ja kokemukset hautautuvat elämismaailman pohjattomuuteen.
Toive – ollaan yhteydessä
Blogimme on toiminut, kuten alun perin kaavailimmekin -hyvänä yhteydenpitovälineenä. Tähän uuteen elämänvaiheeseemme liittyen läheisemme ja ystävämme ovat voineet seurata missä päin olemme ja mitä hauskaa olemme kehitelleet. Tähän blogi on ollut oiva keino.
Blogimaailma myös yllättää iloisesti. Blogimme on löytänyt tiensä jo ”kadoksissa” oleviin ystäviin. Eräskin elämänpyörteissä kadonnut ystäväni kertoi etsineensä mielenkiintoista matkablogia – ja luettuaan blogia tajusi vähitellen, että kirjoittaja olen minä! Samoin kuulin, että minun – paljon arvostamani- entiset opettajani seuraavat blogiamme. He kertoivat olevansa blogimme faneja ja jääneet tarinoihimme ”koukkuun!” Pyhä jysäys! Meidän blogilla on faneja! Tässä vaiheessa pieni Leena sisälläni tuntee ujoutta ja hämmennystä. Ajatella, että meidän blogia oikeasti seurataan.
En ole aiemmin ajatellut blogia ja sen kantavuutta suuremmin, sillä kirjoittaminen sinänsä on ollut niin mukavaa ja iloa tuottavaa.
Uteliaisuus voitti. Kurkistin blogimme seurantatietoihin. Googleanalytiikka kertoo, että sivustoamme aikuisinamatkalla.fi on klikattu kymmeniätuhansia kertoja. Herranen aika! Suosituimmilla yksittäisillä postauksilla on ollut lähes tuhat lukijaa. Ei meillä näin paljon tuttuja ole! Pikku Leena sisälläni punastuu ja tuntee mielihyvää.
Terveiset teille ”tuntemattomat lukijamme”. Voitte lähettää kommentteja blogin kautta tai suoraan minulle leena(at) aikuisinamatkalla.fi. Mielenkiintoista kuulla samanhenkisten ihmisten ajatuksia.
Olemme toki saaneetkin jo joitakin viestejä. Moni on todennut, että internetissä on paljon matkablogeja, mutta meidän aikuisten ikäisten matkakuvaukset ovat vähemmistössä. Juuri näin. Kiitos siis rohkaisusta. Emme ole tietoisesti lähteneet markkinoimaan blogiamme. Emme ole edes ajatelleet sitä.
Olemme sanoneet – ja sanomme edelleen, että jos haluatte voitte toki antaa blogisivustomme yhteistiedot ihmisille, joiden tiedätte ilahtuvan siitä.
Emme ole siis tuotteistaneet sivustoamme. Mainostarjouksia on tullut, mutta emme -ainakaan vielä- ole tarttuneet tarjouksiin.
Toive – luova kirjoittaminen
Tämä palaute rohkaisee minua ja meitä. Sillä tämä blogi on antanut kanavan toteuttaa henkilökohtaista haavettani – kehittää itseä luovassa kirjoittamisessa. Kuten olen jo aiemmin todennut, olen professorin työssä ollessani kirjoittanut satamäärin artikkeleita ja monia oppikirjoja, mutta joutunut huomaamaan, että vuosia kestänyt tieteellisen tekstin kurinalaisuus oli hävittänyt tekstistäni värikkäitä sanoja, kuvailevia metaforia ja kurittomia verbejä. Olen näillä blogin postauksilla houkutellut niitä takaisin. Sen tähden otan blogimme kehut ja kannustukset nöyrin mielin vastaan. Kirjoittamisen oppimiseen ei liene oikotietä. Kuten kirjailija-toimittaja Leikola oivaltavasti sanoi: ”jyrsijä pitää hampaansa terävinä jyrsimällä, kirjailija pitää kynän terävänä kirjoittamalla.”
Koskettavinta saamissa kommenteissa on ollut se, että lukijat ovat kokeneet matkakuvaukset ” omikseen” ja mukaansatempaaviksi. Kuin he olisivat itse matkalla. Tämä rohkaisee minua kehittymään kirjoittamisessa. Tämän jälkeen uskallan jo ajatella uutta mahdollista toivetta ja haastetta. Kirjan kirjoittamista. Kokonaisen kirjan!
Blogimme jatkuu
Blogin tarinat jatkuvat, vaikka olemme jo kotona. Postaukset tulevat eittämättä viiveellä. Varsinkin matkan loppuvaihe oli kokemuksiltaan niin tiivis ja tapahtumarikas, ettei minulla ollut aikaa eikä edes innostusta kirjoittamiseen. Elämä oli tuoksuvana ja aistikkaana edessä. Jatkan tarinoiden kirjoittamista retrospektiivisesti. Saan nauttia matkalla olosta taas uudestaan.
Huomaan myös, että vuoden vaihteen takaisten – työstä irtisanoutuminen ja uuteen astuminen – muistikuvien mieleen palauttaminen ja uudelleen kokeminen venyttää mieltäni ja muistuttaa minua -ja meitä- siitä, miksi ryhdyimmekään tähän elämänmuutokseen. Blogi auttaa muistamaan.
Kaikille lukijoille kiitos. Pieni kirjailija sisälläni vahvistuu ja saa tuulta siipiensä alle. Mielikuvituksen virkistämiseksi laitan aikuisinamatkalle facebook sivuille jatkossa postausten lisäksi myös lyhyitä tiivistettyjä ajatuksia kuvien kera siitä, mitä olemme matkallamme oppineet. Ensimmäinen on jo siellä.
Kiitos elämälle, että saan oppia uutta. Tässäkin aikuisuuden iässä.
