Maailman pisin ja lyhin matka – parisuhde. Kun miehenä ja vaimona menee huonosti, matka toisen luo on jäätävä ja uuvuttavan pitkä. Sen sijaan, kun menee hyvin, matka toiseen on todella lyhyt. Toinen on hyväilevän käden ulottuvilla.
Onko vaikeinta rakastaa sitä ihmistä, joka on aina läsnä ja ympärillä?
Yhteinen pitkä matka on kuin lyhyt tiivistetty oppimäärä toiseuteen. Kuvailimme aiemman Etelä-Amerikan matkan parisuhdetuntojamme postauksessa ”Kohti uutta – Etelä Amerikka”. Se matka muodostui meille täydelliseksi. Se oli täydellinen, koska matkanteko murskasi meidän kaikki entiset illuusiot yhteiselämän perusteista, harhakuvat rakkaudesta sekä perinteiset käsitykset vaimona ja aviomiehenä olemisesta. Yli kolmen kuukauden matka oli tarpeeksi pitkä ja fyysisestikin raskas, jotta jouduimme kohtaamaan itsemme ja toisemme. Näimme toisemme väsyneinä, nälkäisinä – ja koko ajan. Näimme toisemme aidoimmillamme. Kohtaamattomuudelle ei ollut vaihtoehtoja – tai olisimme tulleet eri koneilla takaisin.
Myös tällä Kaakkois-Aasian matkalla parisuhteen vuotavat liitoskohdat tulevat näkyviksi. Olemme kuitenkin näiden matkojen aikana oppineet, ettei ristiriitoja kannata säikähtää – tai varsinkaan vältellä. Itse asiassa tarvitsemme niitä näyttämään meille suuntaa kehittyäksemme pariskuntana. Opimme yhdessä toisiltamme ja toisiamme.
Meissä on paljon elämänkokemusta ja hiljaista tietoa, johon voimme luottaa. Se on enemmän kuin käsitys oikeasta ja väärästä. Rakkauden äärellä tätä luottamusta ja uskoa toiseen punnitaan, kun kahden ihmisen käsitykset ja keskeneräisyydet kohtaavat. Tarvitsemme tämän ymmärtämiseen hetkiä, jotka saavat meidät tuntemaan itsemme tarpeeksi pieniksi ja toisiamme tarvitseviksi. Matkalla ollessa näitä hetkiä tulee vääjäämättä ja joskus yllättäen.
Tiedämme, että ilman näitä kohtaamisia, parisuhteeseen alkaa vähitellen rakentua kylmä silta. Silta, joka etäännyttää meidät toisistamme ja luo meihin kalvavan yksinäisyyden tunteen. Ollaan yhdessä, mutta henkisesti yksin ja erillään.
Tiedämme kokemuksesta, ettei parisuhteessa pelkkä aika ratkaise, pitkä liitto ei takaa toisen kohtaamista, se ei takaa yhtään mitään. Aika ei välttämättä tee kuin rutiineja ja rooleja varmistavia perinteitä. Täällä matkalla olemme elämän oppilaita. Emme voi paeta töihin, upota lasten touhuihin, television ääreen tai harrastusten pariin.
On vain nöyrästi myönnettävä, että parisuhde vaatii työtä ja ryhtymistä. Me ihmiset olemme siinä suhteessa usein laiskoja. Niin naiset kuin miehetkin. Haluaisimme mielellämme, että toinen osapuoli hoitaisi asiat kuntoon puolestamme.
Mutta uskomme, että se työ kannattaa, sillä parhaimmillaan vaimona ja miehenä kohtaaminen on elämämme paras matka.
Miten se näkyy parisuhteessa?
Aikuisena suojaamme usein itsemme tunteilta. Elämä on yksinäisyyden ja kylmyyden kokemuksillaan panssaroinut meidät ja tehnyt varovaiseksi ja varautuneeksi.
Naisena pysymme omassa naiseuden ja miehet miehisyyden maailmassa. Vierailemme hetkittäin toistemme luona ja iholla, mutta aito ja syvä tutustuminen toisiimme ja toistemme maailmoihin jää vain hetkelliseksi kohtaamiseksi. Kuka on oikeasti tuo toinen ihminen? Mitä hän oikeasti ajattelee? Tarkoitamme sitä aitoa minuuden kohtaamista, jota kumppanina salaa toiselta toivoo ja odottaa. Olen sinulle näkyvä. Tunteva. Rakastava.
Tällä omatoimimatkalla matkan rasitus herkistää huomaamaan sen, miten helposti otamme omat tarpeet etusijalle ja jätämme kumppanin taka-alalle. Jos toinen ei toimi niin kuin itse haluaa tai toivoo, pamahtaa hälytystila päälle. Mutta miksi juuri minun tarpeeni eivät ole yhtä tärkeitä kuin toisen?
Löytyykö tästä yksi monen parisuhteen ongelman ydin? Toinen puolisko määrittää avioliiton utopian, joka vastaa juuri hänen omaa käsitystä onnellisuudesta. Samoin toinen tekee sen tahollaan. Näin kaksi todellisuutta kulkee rinnakkain, ilman että pariskuntana tunnistetaan näitä, saatikka yritettäisiin yhdistää niitä.
Kun toinen ei solahda itsemme valmiiksi muotoilemaan muottiin tai lokeroon, alkaa valtataistelun vaihe. Taistellaan siitä kuka määrittää parisuhteen olemassaolon tilan. Monessa parisuhteessa tila tulee niin tiukaksi, ettei parisuhteessa ole kovinkaan paljon tilaa liikkua. Hyväksihavaitut rutiinit pyörittävät suhdetta ja varotaan kiellettyjä puheenaiheita. Tai riidellään niistä kohtaamatta itse ongelmaa. Ilman näkyväksi tekevää kohtaamista. Ilman, että kylmä tila saisi lämpöä toisesta.
Muistatko ne toisen ihmisen ensimmäiset sanat, jotka murtautuivat sydämeen asti?
Sanat, jolloin tunsit, että toinen on löytänyt sinut. Kun tulit toiselle näkyväksi? Usein ne sanat eivät ole niitä, joita me etukäteen kuvittelemme: romanttiset sanat tai hellittelynimet. Niillä hivellään vain sydämen pintaa, mutta ne eivät ole tarpeeksi vahvoja päästääkseen perille asti. Sen vuoksi romanttiset sanat jättävät ihmisen janoiseksi. Kuten ”rakastan sinua” aiheuttavat meissä riippuvuutta. Sanat käväisevät vain kevyesti sydämen pinnalla muistuttamassa meitä siitä, että on olemassa jotakin syvempää, joka on usein piilossa itseltäkin. Se lämmin tunnetila, joka keinuttaa ja tasapainottaa elämää. Sen voi löytää itsekin, mutta harva pystyy. Rakkaus. Sille on varmasti monta muutakin sanaa: Luottamus. Arvostus. Turvallisuus. Tai kaikki nuo yhdessä. Kaikkinensa löytämisen arvoisia.
Parisuhde pohdintamme jatkuvat…
Pohdinnat ovat meistä äärimmäisen mielenkiintoisia ja parisuhde-elämää rikastuttavia. Ne auttavat meitä hiomaan kulmia, poistamaan harhaluuloja omasta erinomaisuudesta ja kirkastamaan toisen olemassaolon merkityksen.
Maailman pisin ja lyhin matka – parisuhde. Tämän Kaakkois-Aasian matkamme parasta antia eivät ole olleet uudet nähtävyydet, vaan huomio siitä, että matkamme pidetessä, matka toiseen lyhenee.
