Elävä meri – Kep

Tätä moni kaupunkielämän viriketulvaan tukehtunut uneksii. Kalastaa omalla paatilla raikkaassa merituulessa. Tehdä työtä ja elää hyvällä tavalla yksinkertaisemmin, hitaammin. Raha ei määritä koko elämää, vaan tahdin määrää ensisijaisesti kalastus, sitten yhteisö ja ystävät sekä tietenkin elävä meri.

Olemme Etelä-Kambodzalaisessa kalastajakylässä Kampotin ja Kepin välimaastossa. Ympäristö haisee vahvasti kalalle. Lokeille näyttävät linnut hyppelehtivät laitureilla.

Kaikkialla on kalastusvälineitä: rysiä, verkkoja, ajoverkkoja nuottia, siima- ja koukkupyydyksiä, katiskoja. Sekä monia muita paikallisten tekemiä pyydyksiä, joiden merkitystä voi vain arvailla.

Täällä voi palata ajassa askeleen taaksepäin. Ehkäpä toisenkin. Satama-altaassa kalastusveneet odottavat nöyrinä merelle lähtöä. Sen aika ei ole vielä, sillä vasta illalla kalastajat lähtevät.

Kiireettömyyden tuntu on vain hämäystä, sillä tähän aikaan päivällä kalastajat lepäävät. Yöt kalastetaan, aamulla perataan kalat myyntikuntoon ja kunnostetaan kalusto. Kovaa, raskasta työtä. Kalasaaliit ovat täälläkin vähentyneet saasteiden ja liikakalastuksen vuoksi. Kalastuksen tunto ja tuoksu on kuitenkin tallella. Siinä ei vielä rimpuilla kaupallisessa keinomaailmassa tai organisaatiokaavioiden himmeleissä.

Kursailematonta tuoreutta

Kalastajakylän jälkeen ajoimme tuk-tukilla Kampotista  päivävisiitille Kepiin (tai Kêb). Se on pieni rantakaupunki Siaminlahden rannalla Vietnamin rajan läheisyydessä. Kaupunki oli aiemmin maan suosituin rantalomakohde, mutta sen suosio on hiipunut. Hotellit ja ravintolat uinuvat hiljaiseloa ja odottavat monsuunituulien jälkeistä turistien laumavaellusta.

Emme tulleet Kepiin niinkään rantaelämän vuoksi, vaan sen hyvän kalaruoan vuoksi.

Täällä on vanhanajan kalatori ja – makasiinit, joissa valmistetaan kalaa kursailemattomasti ja perinteiseen tyyliin. Kala on taatusti tuoretta. Kalastajat tuovat saaliinsa suoraan tänne. Ravut poimitaan asiakkaalle suoraan meressä olevista pyydyksistä.

Kalaa ja kalavalmisteita on tarjolla monenlaista. Ja monella tapaa valmistettuna.

Nautimme lounaan kalatorin autenttisessa ympäristössä: kalaa Kampotin tuoreiden pippuriterttujen kera. Uskomattoman hyvää! Kala-annoksissamme onnistui erinomaisesti. Tuore pippuri pirskahteli suussa, hajuaisti herkistyi pippurista pulpahtavaan kukkamaiseen tuoksuun – ja upottavan runsas kalan maku kaarteli kitalaella. Kyse ei liene suuren luokan illuusiosta, vaan juovuttava tunne syntyi pippurin ja kalan tuoreesta symbioosista Jos siihen olisi ollut vielä tarjolla lasillinen hyvää valkoviinä, olisi ruoka-annoksemme syttynyt täyteen hehkuun!

Jokiristeilyllä

Seuraavana päivänä jatkoimme merellisessä tunnelmassa. Kampot sijaisee Tuk Chhou joen varrella, noin viisi kilometriä sisämaahan merestä. Lähdimme illalla risteilylle jokilaivalla.

Joenvarren maisemat paljastivat kaupungin uudella tavalla. Sen vehreyden ja erikoiset majapaikat. Näimme kalastajien lähdön yölliselle kalastusreissulle. He lähtivät lähes tulkoon yksissä tuumin, peräjälkeen.

Joki oli näin iltaisin häpeämättömän aistillinen, hautova ja kostea. Jokilaiva keinahtelee pinta-aalloilla. Laskevan auringon viime säteet laskostuivat veden väreilevään pintaa. Säteet levittäytyivät värikkäänä eteemme. Iltatuuli häivytti säteistä vähitellen sinisen sävyn. Lopuksi jäljelle jäi vain punaisen eri sävyt.

Näky tuo mieleen sanonnan:” elämä tuntuu ihmisistä usein lyhyeltä vain siksi, että he pitävät vääriä asioita tärkeinä ja tuhlaavat paljon aikaa merkityksettömien asioiden tavoitteluun.” Auringonlaskun ihailu ei liene koskaan merkityksetön.

Sanomme nyt Kambodzalle näkemiin. Emme hyvästiä. Uskomme, että kohtaamme vielä uudelleen. Seuraavaksi ylitämme rajan ja solahdamme uuteen maisemaan ja kulttuuriin – Vietnamiin.