Laitan jalkani lämpimään hiekkaan. Se on hiljainen, mutta välitön signaali mielelle ja keholle. Annan hiekansirujen kutitella varpaanpäitäni. Kuin huomaamatta, irrottaudun ajasta ja paikasta. Valahdan hiekalle istumaan ja kuuntelen merta. Sekunnit venyvät. Minuutit tekevät kuperkeikkaa ja menettävät merkityksensä. Signaali osuu ja uppoaa – olo muuttuu unenomaiseksi.

Rannalla oleminen on kuin kehollista runoutta, jota kannattaa nautiskella pieninä paloina. Hitaasti ja viivytellen. Kuin lukisi latautuneita rakkausrunoja, jotka vetoavat aisteihin: tuoksuun, kuuloon, näköön ja tuntoon. Täällä valkoisen hiekan ja suolaisen veden yhdistelmä avaa tuntoni ennen kaikkea kosketusaisteihin; keveyden ja painottomuuden taajuuteen, jossa voi vain olla. Taajuudelle, jossa ei vain lueta runoja rakkaudesta, vaan koetaan ja tunnetaan ne itse.

Sihanoukvillen Otresin ranta

Runoilijat sanovat, että runoudessa on lupaus täydellisestä vapaudesta. Runoilija Mickwitz sanoi: ”Toki kesti kauan ennen kuin osasin tarpeeksi kirjoittaakseni tavalla, jossa lupaus vapaudesta toteutuu, mutta koukkuun jäin heti.” Sama on vapaudessa ja tässä hetkessä. Kolme kuukautta sitten irtisanouduin töistäni, lähdimme matkalle – ja koukkuun jäimme.

Siirryn rannalla olossa syvemmälle aistikuvien pintaa. Mikään ei pakota siirtymään pois tästä hetkestä. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin kielikuvia ja metaforia ei annostella pipetillä. Kaikki on suunnattoman kiinnostavaa, kaikki on mahdollista. Matkustamisen vapaus perustuu siihen. Mutta myös elämä. Matkustaminen ja elämä sekoittuvat. Aikuisena tuntee itsensä paremmin, tietää mitä haluaa ja mitä ei halua. Jatkuvasti avautuu uusia mahdollisuuksia. Mikään ei lopu. Sen rannalla olo ja aaltojen sointi minulle tänään kertoo. Uintia. Hedelmien ostamista paikalliselta.

Hedelmänmyyjä ja todella tuoretta ananasta

Illalla rantaruokailua.

Kannettava grilli ja ravintola

Hetkellisyyden alkusointua, välisointua ja loppusointua. Nämä rauhoittumisen, mielen kentän hiljentämisen hetket ovat arvokkaita. Silloin elämysmaailma tulee sisältäni, ei ulkoapäin. Matkalla ollessa voi sokaistua siinä missä kotonakin, tutussa pihapiirissä. Aina on uutta nähtävää, aina on uutta koettavaa. Missä menee raja?

Tiedän kuitenkin hyvin, että ulkoapäin tuotuja elämyksiä tulee ja menee. Ne rikastavat ja maustavat päivittäistä arkea, mutta niihin ei tyytyväisyyttä ja onnellisuutta voi perustaa. Kaikkeen turtuu ja mieli haluaa lisää. Siksi tyytyväisyys, joka tulee sisältäpäin on ainoa mahdollisuus. Vanha viisaus toteaa, että mielen kentän hiljentäminen ja tyhjentäminen onnistuu yhtälailla kuin sen aktiivinen täyttäminenkin. Olemme vain tottuneet enemmän täyttämään sitä kuin hiljentämään ja tyhjentämään.

Auringonlasku Sihanoukvillessä

Rannallaoloa. Aistimuksia. Kehollista runoutta. Maailma ei maistu pikaruoalta, eikä haise kertakäyttötavaroilta. Kaiken ytimessä on se, miten elämää suhteutetaan. Ollaanko ytimessä? Lähellä? Vai ollaanko periferiassa? Marginaalissa? Me olemme perillä. Se on vain uskallettava sanoa ääneen.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi