Näillä matkoilla yllättää ennen kaikkea itsensä. Matkalla huomaa tekevänsä sellaisia asioita, joihin ei olisi aiemmin ryhtynyt. Tai että ne olisi edes käynyt mielessä. Kuten nyt. En olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että tuijotan herkeämättä ja hengitystä pidätellen suuren kallion rinteessä sijaitsevaa luola-aukkoa – ja odotamme.

Battambang luolat

Olemme odottaneet jo yli tunnin. Aurinko alkaa vähitellen painua, oikea hämärän taajuus on käsinkosketeltavan lähellä. Odotamme luonnon hypnoottista näytelmää, joka toistuu täällä jokaisena iltana. Päivästä ja vuodesta toiseen. Luolamaailman pienet jättiläiset  – lepakot. Ne lähtevät luolastaan aivan pian. Ensin ottaa muutama rohkea esitanssija yksittäisen haparoivan liidon. Sen jälkeen luolansuulta puskee lepakoita laumoittain. Niitä tulee valtava määrä, tuhansia, täällä sanotaan että niitä on muutamia miljoonia.

Lepakoiden erikoinen joukkolento on lumoava näky. Lepakoiden hahmoista muodostuva vahvasti elävä juova piirtyy taivaalle. Juova sykkii kuin elämän pulssi. Se elää ja liikkuu koko ajan kuin taivaallinen äänetön tanssi. Välillä, kuin raipan iskusta liike saa äkkiarvaamatta uuden suunnan. Lepakoita tunkee luolan aukosta koko ajan lisää. Niitä tulee vajaan tunnin verran aukon täydeltä. Viimeiset mattimyöhäiset törmäilevät vielä kallion seinimillä, kunnes nekin tunnistavat nälkänsä ja vainuavat hyönteisten tuoksun. Jonnekin nämä lepakot hajaantuvat ja katoavat. Jossakin tämä lepakkojen miljoona-armeija leijailee yön pimeässä ja saalistaa.

Se miten me tänne luolan suulle jouduimme, onkin mielenkiintoinen säie elämässämme. Omatoimimatkailun parhaita puolia! Joudun tarinan taustoitukseksi hieman palaamaan ajassa taaksepäin.

Battambang – kupliva pohjavirta

Lähdimme turismin sävyttämästä Siem Riepistä ja Angkorin alueelta bussilla tänne edellisenä päivänä. Päätimme pysähtyä Kambodzan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, halusimme nähdä ja kokea aitoa Kampodzaan. Tulimme Battambangiin, joka osottautuikin täydelliseksi sekoitukseksi kaupungin nykyaikaa ja pikkukaupungin ystävällisyyttä. Mikä parasta, ympäröivä rehevä maaseutu on ihanteellinen retkille.
Battambangin kaupunki jätetään matkaoppaissa sivurooliin, pieneksi huomautukseksi sivun laitaan. Siltä puuttuvan Kambodžan valttikortit: kultaiset rannat, kaupunkimainen hulina ja AngorWatin kaltaiset nähtävyydet. Mutta toisaalta, kaupunki ei myöskään kärsi liikenteen ruuhkista ja tasapäistävästä tarjonnasta.

Itse asiassa Battambang on täydellisessä tasapainossa – se on vilkas ja tarpeeksi mielenkiintoinen. Sen uneliaan olemuksessa nousee luovuuden kupliva pohjavirta. Ei liene sittenkään sattumaa, että täältä alueelta on kotoisin maan rakastetuimpia laulajia, näyttelijöitä ja taiteilijoita.

Battambangissa on säilynyt siirtomaa-ajan ranskalaista arkkitehtuuria. Ja täällä syödään patonkia! Kaupunki tunnetaan myös lukemattomista kivipatsaistaan, joita on eri puolilla kaupunkia.

Battambangissa on runsaasti isokokoisia patsaita

Luovuus kukoistaa myös hipterimäisen erikoisissa boutique-hotelleissa, kahviloissa ja innovatiivisesti sisustetuissa ravintoloissa. Tätä kaikkea me ihastelimme – ja me aikuisina hipsterihippeinä nautimme siitä!

Kun tulimme tänne bussilla, bussiasemalla oli vastassa valtaisa tuk-tuk mopokuskien armeija. He tarvitsevat asiakkaita – ja me kyytiä, koska täällä ei ole julkista liikennettä.

Tuk- tuk mopoissa on pieni kärry, johon mekin asemalta istahdimme. Tuk-tuk kuski, nuori iloinen, englantia puhuva nuori mies vei meidät hotelliimme. Hän tarjoutui meille seuraavan päivän oppaaksi kaupungin nähtävyyksille. Mikäpä siinä, sovimme ajasta, hinnasta ja sisällöstä.

Tuk-tuk mopotaksit

Bambujuna – keinuvaa kyytiä

Seuraavana aamuna tuk- tuk kuski oli jo iloisena odottamassa meitä hotellin aulassa – ja sitten lähdimme. Olimme lukeneet bambujunasta, täällä toimivasta erikoisesta menopelistä – ja halusimme kokeilla sitä. Nämä ovat bambupuusta tehtyjä lavoja, improvisoituja junavaunuja, joilla kuljetetaan ihmisiä, riisiä ja karjaa. Junalavat ovat resiinan kaltaisia, jotka kulkevat pienillä metallipyörillä – ja perässä on pieni meluava polttomoottori. Bambujuna voi kulkea yksittäin tai ne voidaan sijoittaa peräkkäin.Pääsemme istumaan tyynyille yhteen lavaan kuskin kera. Tuk tuk kuski jäi odottamaan meitä asemalle, tunnin päästä nähdään!

Bambujuna ja sen kuljettaja

Sitten mennään! Matka taittuu 30 km/ h, ajoittain saavuttaa 40 km/h. Juna vilistää läpi viidakon aluskasvillisuuden seassa, painaa yli pikku siltojen ja ohittaa vilinällä riisipellot ja maatöitä tekevät peltotyöläiset. Matkan teko on lystikästä. Vaunu keinahtelee epätasaisella raiteella, välillä pompitaan!

Bambujuna painaa vauhdilla läåi viidakon

Kun toinen bambujuna tulee radalla vastaan, se on tapahtuma sinänsä: vaunussa, jossa on vähiten matkustajia puretaan osiin ja tyhjennetään sivuun, jotta toiseen suuntaan menevä junan pääsee ohitse. Vaunu taas kootaan ja menoksi! Alkeellinen, halpa, mutta erittäin käyttökelpoinen kulkuneuvo näille leveysasteille ja maisemille.

Maisemia bambujuna reitin varrelta

Junarata kulkee ohi yksinkertaisten hökkeleiden, jostakin kaikuu laulu ja välillä radan valtaa lehmänkantturat. Laihat kuin mitkä!

Tuk-tuk kuskin filosofiaa

Tultuamme asemalle takaisin lystikkäältä junamatkalta, olimme valmiit lähtemään temppeli alueelle. Sinne oli 15 km matka yhteen suuntaan. Kuski ehdotti, meidän olisi viisainta mennä sinne vasta illemmalla, nyt siellä olisi – varsinkin ladylle liian kuuma! Hän viedä meidät takaisin hotelliin ja hakea illalla uudestaan. Samaan rahaan tietenkin. Aurinko kieltämättä porotti jo täydeltä terältä – ja temppelit sijaitsevat korkealla mäellä. Hyvä ehdotus, kannatamme.

Hotelliin ja altaalle uimaan. Päivälepo ja syöminen. Tuktuk kuski on jälleen ajallaan meitä vastassa ja lähdemme temppelialueelle. Kiertelemme ja kävelemme. Edelleenkin täällä on kuuma! Tämä temppelialue ei sanottavammin meitä puhuttele. Mieleen jäi lähinnä munkkinoviisikaapuun pukeutuneet koululaiset.

Temppelialueella oli pieniä munkkikaapuun pukeutuneita koululaisia

Sekä temppelit portaita laiskasti kiipeävät apinat.

Temppelialueen isot apinat

Temppeleiltä tullessa, kuski ehdotti, että haluaisimmeko nähdä Sampeon mountainin lepakot ja niiden erikoisen iltarituaalin. Aluksi olin hieman epäilevä koko ajatusta kohtaan. Lepakoita?! Onneksi en antanut ennakkoasenteideni rajoittaa uteliaisuuttani.

Kaiken tämän tarinan kertomisen juoni on se, että haluamme nostaa kambodzalaiset ihmiset keskiöön. He ovat aivan uskomattoman ystävällisiä ja sydämellisiä. Kuten meidän tuk-tuk kuskimme. Hän halusi ajatella meitä, viedä meidät hotelliin lepäämään ja illalla näyttää meille vielä lepakot. Vaikka hän joutui odottamaan meitä – ja hinta matkoista oli sovittu jo etukäteen. Kun yömyöhällä tulimme takaisin hotelliimme, Timo antoi hänelle lisätippiä ja kysyi: ”oletko tähän tyytyväinen? ”. Hän vastasi: ”olen aina tyytyväinen”. Vastaus tulee pakottomasti. Se tuntuu oikeasti pitävän paikkansa. He ovat buddhalaisia, elävät tässä ja nyt. Silmissä on kirkas, nöyristelemätön ja iloinen katse.

”Olen aina tyytyväinen.” Siinä on kambodzalaisen tuk-tuk kuskin filosofiaa meille seuraavien päivien matkaeväiksi. Pimeys kietoutuu trooppisena lämpönä ympärillemme. Lepakot jatkavat yöllistä hiljaista lentoaan. Kuin muistuksena siitä, että on syytä pitää oma sisäinen kaikuluotain hereillä.

3 KOMMENTTIA

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi