Ei ehkä ensisilmäyksellä uskoisi, mutta myös Bangkokilla on inhimillinen ja herkkä puolensa. Kaupunki on tunnettu lähinnä suuruudestaan, karheudestaan, fallistisen isoista pilvenpiirtäjistä sekä kiivaasta, viettivoimaisesta elämäntahdista. (katso edellinen postaus: junalla Bankokiin – maailman pääkaupunki?).
Bangkokin ulkokuori voi johtaa harhaan ja hämätä kiireistä matkailijaa. Kaupunkiin pitää tutustua rauhassa, askeltaa katuja ristiin rastiin ja istahtaa välillä puistonpenkille. Kenties Bangkok opettaa meille omintakeisella ja käänteisellä tavalla läsnäoloa, arvostavaa kohtaamista ja ennakkoasenteista irtipäästämistä. On hidastettava ja oltava aistit auki.
On sanottava, että Bangkok ei ole mikään luonto- tai puistokaupunki. Bongasimme yhden. Se on kaupungin suurin, nimeltään Lumphini. Se sijaitsee Silomin ja Rama IV:n risteyskohdassa. Puistoalue on erittäin laaja ja se on hyvin suosittu thailaisten keskuudessa.
Silkkistä vihreyttä
Vihreys täytyy löytää kaupungissa talojen välistä ja yksittäisiltä sisäpihoilta. Löysimmekin vihreän keitaan kaupungin keskuksesta, Khlong Saen Saep -kanaalin varrella. Tämä ”Jim Thompson House” on vuonna 1959 rakennettu, sittemmin museoitu koti ja pihapiiri. Thompson oli ihastunut paikalliseen puuarkkitehtuuriin, jota tuolloin vielä pidettiin rahvaanomaisena. Thompson kokosi kotinsa useasta vanhasta keskithaimaalaisesta talosta, joiden osat hän siirsi pääkaupunkiin.
Alue on täynnä hienovaraista kauneutta sekä arkkitehtuurisesti että rauhaa henkivässä puutarhassa.
Jim Thompsson oli yhdysvaltalainen liikemies ja arkkitehti, joka elvytti Thaimaassa jo häviämässä olleen silkkikäsityöperinteen.
Thompson perusti Thai Silk Company Limited vuonna 1948 ja toi thaisilkin myös meidän eurooppalaisten tietoisuuteen. Tämä paikka on käsityöstä pitäville ja siitä ymmärtäville todellinen aarreaitta! Täällä on esillä vaaleita ja värikkäitä silkkilankoja, tietoa sen synnystä, silkkisiä käsitöitä ja erittäin kauniita ja iholle pyrkiviä silkkikankaita.
Thompson keräsi myös thaimaalaista perinnetaidetta, kuten buddhalaisia patsaita ja perinteisiä thaimaalaisia maalauksia puulle, kankaalle ja paperille.
Muutakin pehmeyttä
Bangkokin pehmeys ei ole vain tätä. Se on myös taidetta. Bangkokissa on erinomainen taide ja kulttuurikeskus (Bangkok Art and Culture Centre). Siellä on erilaisia, paikallisia ja kansainvälisiä näyttelyitä. Taide avaa keskuksen pääoven juurella eteemme anteliaasti pehmeitä puoliaan, kuten postauksen pääkuvassa näkyy, eikö totta?
Ihastuimme Brazilialaisen valokuvajournalisti Sebastião Salgadon näyttelyyn. Näyttely esittelee mustavalkoisia valokuvia, jotka valitaan hänen tunnetuimmista sarjoistaan. Työntekijät” (1986-1992), ”Exodus” (1993-1999), joka kertoo maahanmuutosta, ja ”Genesis” (2004-2011), joka keskittyy maisemiin, luontoon ja sivilisaatioon. Hienovaraisia, kaoottisia, inhimillisiä ja puhuttelivia valokuvia. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Kaikki tämä ja sitten syömään. Bangkok lienee kaikkien mittasuhteiden, mittareiden ja arvostelujen ykkönen katukeittiöiden määrässä.Thaimaalainen ruoka on erittäin maukasta. Eihän tästä kaupungista voi muuta kuin tykätä.
