Yöjunalla Trangista Bangkokiin: 15 tuntia ja 1000 km ohikiitävää maisemaa. Junan kolke inspiroi matkustavaa. Salaperäistä magrovemetsää, sametinvihreää riisipeltoa ja tuulessa huijuavia palmuja. Junan tasainen kolke ahmii kilometrejä, kurvissa vaunut natisevat.

Ilta katoaa yön pimeyteen, kuu katselee maassa luikertelevaa junaa. Uni vaivuttaa meidät vapauttavaan horrokseen. Näen Saimaan kimaltavan selän, auringonlaskun punaamat männyt, viileät varjot ja pienet vaaleat kiharaiset pilvet. Unen pehmeydessä entinen ja nykyinen kokemus sulaa yhteen.

Yö katoaa. Uusi aamu. Juna hidastaa vauhtia, vaunut hytkyvät, ratavallissa pöllyää hienojakoinen hiekka. Lähestymme Bangkokia. Kukaan ei tarkkaan tiedä mistä kaupunki alkaa ja mihin se päättyy. Täällä laitamilla ollaan ei- tietämisen rajapinnalla; luvattomien, nimettömien ja laittomien asutusten ja ihmisten asuinalueella. Radan reunalla vinoon rysähtäneen talon katolla leikkii jo aamuvarhaisella resuisia lapsia. Ohi vilahtaa kukkotappelun jäljet, pahvilaatikoista kyhätyt hökkelit ja hetken hoivaa toisistaan etsivät ihmiset. Sitä mitä ei muista, lakkaa olemasta, sitä ei ollutkaan. Ikkunasta avautuu kuin suurennuslasin alle ihmisyyden varjoisat takapihat.

Bangkokin laitamilla

Lopuksi pitkä ja rauhallinen jarrutus, junan liitoskohdat natisevat. Jossakin vaiheessa esikaupunki hitsautui keskustaan. Taivaanrannan sienessä piirtyy pilvenpiirtäjien silhuetit, niiden yllä leijuu pakokaasun väriset pilvilautat. Jo ikkunan läpi voi haistaa vahvan ja kiivaan elämän hajun. Olemme perillä.

Bangkok on täydessä vedossa. Etsimme kartasta hotellimme ja hyppäämme rautatieaselta metroon. Rinkka selässä puikkelehdimme ihmisten vyöryssä eteenpäin. Kaikki on liikkeessä. Tuskin tämän kaupungin pulssi koskaan rauhoittuu. Tuntuu kuin kaikki kaupungin kymmenen miljoonaa ihmistä tulisi meitä kadulla vastaan.

Autojen virta on loputon. Tähän autojen ylivaltaan on vaikea tottua. Liikennevaloja on kävelijän syytä kunnioittaa vaikka autoilijat eivät aina sitä teekkään. Sanotaan, että täällä liikenneruuhkat ovat ” järjen rajat ylittäviä” tai ne ”ovat maailmankuulut.” Ruuhkautumista on yritetty lievittää rakentamalla uusia kulkuväyliä, ylikulkusiltoja ja express-teitä, mutta vaikutus on ollut päinvastainen. Autoja ja ihmisiä valuu kaupunkiin lisää. Poliittinen peli on pitkittänyt joukkoliikenteen suunnittelua, mutta nyt kaupunkiin on saatu toimiva metro ja skytrainverkosto.

Unohtamatta vesielementtiä. Se on olennainen liikkumisen väline Bangkokissa. Kaupunkia on joskus sanottu Aasian Venetsiaksi.

Chao Phraya -joki on tärkeä kulkuväylä mm. vesibusseille ja tavaraliikenteelle. Klongit palvelevat nekin vesiliikennettä. Nykyään pitkähäntäveneet on suunnattu pääasiassa turisteja varten.

Majoituimme Bangrakin (Silomin) alueelle. Täällä jalkakäytävät levenevät. Tai tulevat näkyviksi. Yleensä ne ovat kojujen ja tavaroiden valtaamina. Alueella on paljon liiketoimintaa, matkailupalveluita, monia hotelleja ja ravintoloita. Aluen sivukaduilla, kuten Convent Roadilla pilkahtaa viihtyisiä kahviloita. Täältä löytyy myös katolinen luostari Sisters of St. Paul de Chartres ja protestanttinen kirkko Christ Church. Kaupunkikuva on vuosien saatossa ”siisteytynyt” ja modernisoitunut, jätehuoltokin toimii paikoitellen.
Tällaista täällä on. Sellaista kuin voi vain kuvitella kaupungista, jonka seremoniana nimi on: ”Krung Thep Mahanakhon Amon Rattanakosin Mahinthara Ayuthaya Mahadilok Phop Noppharat Ratchathani Burirom Udomratchaniwet Mahasathan Amon Piman Awatan Sathit Sakkathattiya Witsanukam Prasit.” Juuri näin. Mikään ei ole pientä, siloteltua tai hienovaraista.
Nimi tarkoittaa kuta kuinkin: ”Enkelten kaupunki, mahtava kaupunki, Smaragdibuddhan asuinsija, jumalan valloittamaton kaupunki Indra, maailman pääkaupunki, jolle on suotu yhdeksän arvokasta jalokiveä, onnellinen kaupunki, Kuninkaallisen Palatsin runsaus, joka muistuttaa taivaallista majaa, jossa hallitsee uudelleensyntynyt jumala, Indran antama ja Vishnukarnin rakentama kaupunki.”

Lisäisin listaan vielä ”materiaalisen taivaan sulloma ja maallisten intohimojen täyttämä autuuden ja epätoivon keskittymä.” Tämä kaupunki ei taivu eikä taitu matkablogin sivuille. Kuvaukset jäävät eittämättä pinnalliseksi ja pirstaleiseksi. Ehkä Bangkokia ei kannatakaan pohtia ja analysoida puhki, vaan antautua tunnelmakuvien vietäväksi. Nyt muutaman päivän seikkailleena tiedän, että tunnelmat käyvät välillä kuumana ja kierroksilla, paikoin voi yllättää pieni ahdistuskin.

Illalla kaupunki tuntuu heräävän uudella tavalla. Olo on kuin en olisi junasta pois astunutkaan. Näkymiä ja tilanteita vilahtelee silmieni ohi. Vilkas kaupankäynti täyttää kadut ja takahuoneet. Täällä on tunnetusti kaikki myytävissä ja ostettavissa. Lihaa kilokaupalla. Näkyvää ja piilotettua tyttöbaaritoimintaa. Katsojista kukaan ei suuremmin näyttänyt pahoittavan mieltään ja enemmistö vaikutti oikein innostuneelta yleisen avoimuuden edessä. Viettipohjainen kaupankäynti toteutetaan pystyssä päin, eikä muitakaan ruumiinosia piiloteta.

Bangkok on täynnä muitakin ostopaikkoja. Tuntuu, että kaupungissa viisi miljoonaa paikallista myy vaatteita ja toinen viisi miljoonaa kokkaa ruokaa. Ostospaikkoja riittää. Aitoja ja feikkejä. Miten olisi halvalla hyvä Rolex kello tai muutamalla dollarilla aito Cuccin laukku?

Vaikka kaupunki saa voimansa viettivoimista, lomailijoiden hulluttelusta sekä maagisen tummasta, hiljaisesta traagisuudesta, sen vahva voima on myös sen paikallisuus.

Bangkok on väkimäärältään iso, se on pysynyt yllättävän thaimaalaisena ja homogeenisena. Länsimaalaisen pintakiillon alla aasialaisuus elää edelleen hyvin vahvana. Suurin osa ihmisistä on buddhalaisia ja se näkyy kaupunkikuvassa. Periksiantamattoman perinteinen. Onko Bangkok seremonia nimensä veroinen, maailman pääkaupunki? Yritämme etsiä siihen vastausta. Kirjoituksen alla olevan postauksen nimi onkin: Bangkok – vähän pehmeämpi puoli. Silkkistä kosketusta tiedossa.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi