Uuden vuoden juhlinta on Banoksessa päättymässä. Nousemme varhain aamulla Banoksesta Riobambaan menevään bussiin. Tarkoituksemme on pitää siellä tulevien päivien perusleiriä. Aikomuksemme on vaeltaa Chimborazolle, Ecuadorin korkeimmalle tulivuorelle. Tämä olisikin Etelä-Amerikan matkamme viimeinen vuorivaellus, sillä seuraavaksi suuntaamme eteläisimme Andeille.
Bussin ikkunassa vilahtaa kunnioitustamme herättänyt Mama Tungurahua. Salaperäisenä ja tyynenä.
Tullessamme perille Riobambaan, yllätyimme sen hiljaisista kaduista. Käytännöllisesti katsoen koko kaupunki näytti olevan kiinni. On sunnuntai. Katollisessa maassa sunnuntait ovat lepopäiviä, jolloin vain muutama kioski ja ravintola palvelee asiakkaita.
Liikenne on vähäistä ja ihmiset liikkuvat lähinnä puistoissa. Ihmisiä on vähän liikkeellä, ehkä uuden vuoden juhlinta on uuvuttanut heidät koteihinsa!
Normaalisti tämä Andien ylängöllä sijaitseva, Ecuadorin kolmanneksi suurin kaupunki (asukasluku noin 130 000) on eläväinen kauppapaikka. Kaupunki tunnetaan paikallisesti nimellä ”Sultan Andeilla”. Riobamba sijaitsee kauniissa laaksossa, jota ympäröivät useat suuret kukkulat ja lumipeitteiset vuoret. Riobamba on saanut nimensä yhdistelmästä Espanjan sana ”joki” ja Kichwan sanasta ”laaksossa.” Tämä kuvaakin hyvin paikan topografiaa, sekä sen rikasta monikulttuurisuutta. Riobambassa on vahva alkuperäiskansojen läsnäolo, joka näkyy ennenkaikkea lauantaimarkkinoilla, mutta myös kaupungin arkisessa katukuvassa.
Varasimme pienen ja siistin huoneen hotellista ”el Tren” eli juna. Riobamba on tunnetun ja suositun junareitin lähtöpiste. Junamatkaa (Nariz Del Diablo) Riobambasta Alausiin kehutaan erittäin luonnonkauniiksi maisemareitiksi. Mekin olisimme menossa seuraavaksi Alausiin, ehkäpä matkustamme tällä junalla?
Ulkona on todella kuuma, täällä laaksossa lämpö kiehuttaa katuja. Etsimme itsellemme varjoa. Olo on liian raukea pitkille kävelyille, mutta tokihan käymme katsomassa paikallisen plaza de Armaksen ja katetdraalin.
Alkuperäiskansan karnevaalit
Kuulemme musiikkia – karnevaalit siis jatkuvat. Nyt vauhdissa ovat alkuperäisväestön edustajat. Huumaava musiikki lähestyy meitä ja sadoittain alkuperäiskansan edustajia tanssii ohitsemme. Miten mahtava näky ja tunnelma!
Nyt on heidän tärkein juhlansa ”Fiesta del Niño Rey de Reyes, joka alkaa joulukuussa ja päättyy 6. Tammikuuta. Huomaamme pian, että näitä joukkoparaateja on joka päivä ja kaikkialla näillä seuduilla. Festivaalin merkitys on yhteisöllisyydessä, tanssijat tulevat kaukaakin vain osallistuakseen näihin karnevaaleihin. Koreografioita on harjoiteltu ja niissä tärkeintä naisten hulmuavat helmat ja miesten komeat puvut sekä värikäs muu rekvisiitta.
Pienet kosmeettiset tanssikoreografian ongelmat unohtuvat, kun autojen kaiuttimista musiikki välittyy rehevänä ja elämän makuisena. Tanssijoiden joukossa liikkuvat juottomiehet, jotka tarjoavat hikisille tanssijoille vettä virkistykseksi tulikuumalla kadulla.
Jokaisella suvulla on omanlaisensa puku ja koreografia. Näihin tanssiaskeleisiin on sisällytetty paljon sukuylpeyttä ja heimorakkautta. Sen katsojanakin tunnistaa, vaikkei kaikkia merkityksiä ja symboleja tunnistakkaan. Parhaimmillaan yhdessä tanssiminen on euforiaa; on suuri etuoikeus olla mukana. Niin tanssijana kuin katsojana.
Tämän värikylläisen näytöksen jälkeen menemme syömään paikalliseen pieneen ravintolaan ja pohtimaan jo tulevaa vuorelle vaellustamme. Omatoimimatkailussa on omat erilaiset haasteensa. Kaikki perustavalaatuinenkin tieto täytyy etsiä itse: Miten pitkä matka tästä onkaan vuorelle? Pääseekö bussilla? Missä on bussiasema?
Myös kaikki järjestelyt on tehtävä itse: Onko meillä kaikki tarvittavat varusteet? Millaiset sääolosuhteet on otettava huomioon? Kysymyksiä on paljon ja vastausten saamiseen tarvitaan paljon aikaa – ja kärsivällisyyttä. Timolla on osaamista, kokemusta ja innostusta näihin haasteiden kohtaamiseen. Minä opin vähitellen.
Otamme perinteisen sunnuntailounaan. Se sisältää alkuruuaksi kanakeiton. Tai oikeastaan kananjalkakeiton.
Tällä jaksaa…? Kuten sanottua, nälkä on siitä kummallinen, että se saa ihmisen avaamaan suunsa oudoimmankin aterian edessä. (3.1.2016).
