Joulu on tärkeä uskonnollinen juhla katolilaisessa Etelä-Amerikassa. Ecuadorin jouluperinteisiin kuuluu Suomen tapaan syöminen. Jouluaaton ateria syödään täällä tavan mukaan keskiyöllä, minkä seurauksena suurin osa seuraavasta joulupäivästä kuluu toipuessa. Kuulostaako tutulta? Täällä hakeudutaan täydellä vatsalla perheen ja eväskorin kanssa puistoon tai rannalle nauttimaan lämpimästä säästä. Tämä ei enää kuulostanut ja näyttänyt tutulle!
Olimme saaneet jo esimakua joulun tunnelmasta. Olimme itse asiassa yllättyneitä – ecuadorilaiset olivat suorastaan jouluhulluja! Kaupunki puettiin jouluun ja joulun ihmemaahan. Hetkittäistä koti-ikävääni lievensi jouluporojen laukka + 26C asteen helteessä sekä suurten muovisten lumiukkojen ponteva armeija kauppojen tekolumetetulle sisäpihalla.
Mitä lähemmäs joulu tuli, sitä enemmän kauppojen hyllyt täyttyivät. Kaupallisuus näkyi vahvasti täälläkin, varsinkin isoissa kaupungeissa. Erityisesti hyllyillä oli valtavia määriä makeisia ja keksejä. Ecuadorilaiset rakastavat makeaa. Jouluiset täytekakut ovat taidokkaita – ja yleensä isoja.
Kirkot pukivat itsensä kauniisiin koristeisiin. Käsintekemisen taito näkyi kaikkialla. Tärkeintä oli kuitenkin tekemisen ilo ja yhteisöllisyys. Joidenkin kirkkojen alttaritaulujen ympärille oli vedetty räiskyvän välkkyvät jouluvalot tai puistojen jouluseimissä makasi muovinen barbi aasien ja lehmien ympäröimänä – voiko olla parempaa uudelleentulkintaa perinteisistä joulunajan standardeista? Tässä aikuisuuden iässä jouluperinteiden normitulkinta ja tekemisen standardointi onkin alkanut tuntua jo tarpeettoman ahtaalle.
Jouluinen innovaatiopalkinto meni meidän mielestämme ehdottomasti Kolumbiaan, jossa löytyi kierrätettyjen auton- ja moponrenkaista tehty joulukuusi. Bravoo, voittajankuva alhaalla:
Joulurauha – hiljaisuuden tunto
Joulurauha kietoi vähitellen hopeanauhan Quiton ympärille ja rauhoitti suurkaupungin kiihkeän sykkeen lepotilaan. Hiljaisuus – sen huomaa usein vasta kun jotakin päättyy, ennen kuin jotakin uutta alkaa. Se on olemuksen lepotila. Hiljaisuus onkin usein jännittävimmillään silloin, kun siinä on dramaattisuutta ja vahvoja kontrasteja. Esimerkiksi kun jokin yllättävä instrumentti leikkaa läpi jousimaton kuin veitsi silkkiin. Niin kuin nyt, hiljaisuus laskeutui kaupungin ylle; tyhjensi kadut autoista, sulki kauppojen ja ravintoloiden ovet ja puhalsi ihmiset lempeästi vetäytymään koteihinsa. Jouluvalot tuikkivat kilpaa tähtitaivaan kanssa. Täällä me olimme, Ecuadorissa, herranvuonna 2015.
Hiljaisuus on kuitenkin parhaimmillaan silloin, kun kuulee itsensä: sisäiset sanat, värähtelyn, oman äänen ja koko elämänsä. Joulun aika oli meille rauhoittumisen aikaa, tauko sanojen ja tekemisen välissä. Tauot olivatkin olennainen osa matkaamme, ne olivat kommunikointimme sydän. Oikeastaan ne olivat perustavanlaatuinen valinta koko elämäntavassamme. Matkan ja elämän antia oli usein mahdollista ymmärtää vain hiljaisuuden kokemisen kautta. Se auttoi sulattamaan näkemäämme ja kuulemamme yhteiseksi parisuhdetarinaksi.
Nyt oli jälleen aikaa istahtaa alas, nauttia yhteisestä puheesta, jossa oli sopiva sekoitus hiljaisuutta ja ääntä. Puhe osui sydämeen kuin Andien vuorien vehreys. Yhteinen hetki sitoi meidät yhteen kuin hopeanauhaa olisi kiedottu ympärillemme. Ecuadorin joulurauha oli astunut asuntoomme.
Meillä oli omat herkkumme – tuoreita päiväntasaajan mansikoita. Ja joulun kunniaksi kuohuvaa.
Nautimme kaikessa rauhassa kuplivaa hiljaisuutta. Feliz Navidad!
