Ipialeksen suurin vetonaula on arkkitehtuurisesti ja myyttiseltä vaikuttava Las Lajasin katedraali (esp. Catedral de Las Lajas). Jo sinne menevä tie on elämys. Katedraali on rakennettu Guaitarajoen kanjonin sisälle, joten sinne menevä tie johdattelee kulkijan melko suoraan syvälle rotkoon.
Maisemat ovat uskomattoman kauniita, karut andien vuoret ja vehmas laakso sekä vuorien rinteillä ryöppyävät vesiputoukset tekivät meihin todella suuren vaikutuksen. Sanomattakin selvää, että alla olevat amatöörivalokuvaajan valokuvat ei tee maisemille oikeutta. Mutta hieman hahmoa:
Maisema on kuitenkin vain osa totuutta tätä Kolumbian ikonista paikkaa. Myös kirkkorakennus on näyttävä. Katedraali edustaa arkkitehtonisesti uusgotiikkaa, jossa on käytetty tyylilajille ominaisesti harmaan ja valkoisen kiven yhdistelmää.
Rakennustyöt käynnistettiin 1. tammikuuta vuonna 1916 ja ne saatiin päätökseen 20. elokuuta vuonna 1949. Kirkko koostuu kolmesta rakennuksesta sekä sillasta joen yli. Torni on 100 metriä korkea ja silta on 17 leveä, 20 metriä pitkä, ja 50 metriä joen ylläpuolella. Kirkon rakenteissa onnistuttiin säilytettämään paljon vuoren luonnollista kiveä ja kiviseinämää.
Kävimme myös katedraalin sisällä. Tunsimme pienuutemme ja harmautemme; erityiset kauniita olivat ikkunoiden lasimaalaukset, jotka suodattivat luonnonvaloa ja tekivät kirkosta elävän taidemaalauksen. Sekä katedraalin rakennukset että sen sisältämät taideteokset ja maalaukset sisälsivät niin paljon yksityiskohtia, ettei minun havaintokykyni ennättänyt eikä kyennyt niitä erottelemaan. Siksipä en edes yritä kuvata kirkkoa tarkemmin, se olisi minulle, arkkitehtuurikouluttamattomalle aivan liian suuri ja lähes mahdoton tehtävä. Näin maallikkona kuittaan asian toteamalla: Katedraali oli henkeänsalpaavan kaunis timantti, joka oli täynnä lämpöistä hehkua.
Täällä kävi vuosittain tuhansia pyhiinvaeltajia. He eivät tulleet vain maiseman tai rakennusten kauneuden takia. He tulivat laaksoon etsimään vastauksia. Rukoilemaan ihmeitä.
Katedraali on kuuluisa ihmeistä, joita ihmiset täällä ja täältä lähtiessään kokivat. Kirkon sisääntuloreitillä – ja alueella olevien kulkureittien varsia reunustavat ihmisten kaivertamat laatat. Ne olivat täynnä lupauksia ja kiitoksia ihmisiltä, jotka olivat kokeneet oman tai läheisen ihmeen. Niissä kerrottiin ihmeparantumisista, rakkauden löytymisestä ja kaikista niistä ihmeistä, joita me ihmiset etsimme ja kaipaamme tässä elämässä.
Jokainen laatta on kaivertajalleen totta. Laatat kertovat pienen ihmisen kaipuusta uskoa johonkin suurempaan. Ne kertovat kaipuusta onnellisuuteen, rauhaan ja helpotukseen. Katedraali edustaa monelle ankkuroitumispaikkaa, joka tekee mahdolliseksi myrskyn silmässä elämisen ja toivosta jostakin paremmasta.
Tarinan alku
Tarinan mukaan Neitsyt Maria ilmestyi äidille ja hänen kuuromykälle tyttärelleen vuonna 1754. Täsmälleen samassa paikassa, jossa katedraali nyt seisoo. Maria Mueces, ja hänen tyttärensä, Rosa, olivat tuolloin Guaitara joella, kun yllättärn nousi kova myrsky – ja onnekseen he löysivät itselleen rotkosta suojan. Yllättäen koko ikänsä mykkä Rosa huusi ”Äiti, Neitsyt Maria kutsuu minua!” ja viittasi näkemäänsä Neitsyt Marian ja seinämään ilmestyneeseen kuvaan salaman välähtäessä läheiseen kallioseinään. Äiti pysyi hiljaa tästä ihmeestä, kunnes jotakin vielä uskomatonta tapahtui. Kun Rosa kuoli, hänet palautettiin paikkaan, jossa he olivat nähneet Neitsyt Marian ja jossa Neitsyt oli pyytänyt tytärtä rukoilemaan häntä. Tuolloin Neitsyt Maria herätti Rosan henkiin – ja äiti ja tytär eivät enää voineet pitää ihmettä salaisuutena. Ensimmäinen vaatimaton pyhäkkö rakennettiin Neitsyt Marian kunniaksi tuolle paikalle – ja Rosa pyhitti elämänsä Neitsyt Marian hyvien tekojen kertomiseen – ja rukoilemiseen.
Tämä on vain yksi Neitsyt Marian ilmestymistä kertovista tarinoista. Liikkeellä on useita myyttejä ja salaisuuksia sisältäviä tarinoita, jotka liittyvät Las Lajaksen katedraaliin syntyhistoriaan. Esimerkiksi kukaan ei tiedä kuka todella teki kuvan Neitsyt Mariasta kallioseinämään, joka lopulta on esillä nykyäänkin kirkon alttarin takana. Kuva ja nämä tarinat houkuttelevat ihmeisiin uskovia tulemaan tänne rotkomaisemiin. Las Lajas sai Vatikaanin pyhän kanonisoinnin vuonna 1952 ja siitä tuli katedraali. Pienempi basilika rakennettiin vuonna 1994.
Ihmetarinoiden ylläpitäminen ei ainakaan ole heikentänyt kirkon taloutta. Rakentamisen tekivät mahdolliseksi paikallisten asukkaiden ja vähitellen myös ihmeparantumisen kokeneiden ruhtinaalliset lahjoitukset.
Oli miten oli, ihmisten erilaista reagoimista ihmeisiin kuvataan metafysiikassa osuvasti sanonnalla: ”Aurinko sulattaa voin mutta kovettaa saven.” Onneksi ei vielä ole muotoiltu fysikaalista “kaiken teoriaa”, jonka perusteella myös ihmisen käyttäytyminen voitaisiin ennustaa luotettavasti fysiikan lakien seurauksina.Tämä tekisi ihmeisiin uskomisen ja edeltävän sanonnan toimimattomaksi.
Minä haluan uskoa, että ihmeiden aika ei ole ohi. Ja minulla on todisteita siitä. Ruuvaan seuraavalla kerralla täällä käydessämme katedraalin jyhkeään seinämään laatan, jossa kuvaan henkilökohtaisessa elämässä tapahtuneesta ihmeestä. Kaiverran todisteeksi pienoiskopion – tästä vierailusta lähestulkoon tasan vuoden päästä – täyttämästäni irtisanoutumislomakkeesta.
