Matka jatkui Tulcanista rajanylityspaikalle. Ensin saimme Ecuadorin ”salida” ja sen jälkeen Kolumbian ”entrada” -leiman passiimme. Rajamuodollisuudet hoituivat helposti, varsinkin Kolumbian puolella. Ecuadorin puolella oli rajalla pidemmät jonot – ja varmaankin tarkemmat rajatarkastukset. Ecuador taakse jäi, kävellen yli rajan.
Meidän kohdalla Kolumbian puolella rajatarkastajan kanssa käyty keskustelu meni suunnitelleen näin: ”Kauanko aiotte olla Kolumbiassa?” Timo: ”Niin kauan kuin ihmiseltä menee syödä hyvä lounas ja juoda kolumbialaiset kunnon päiväkahvit”. ”Hyvä, saatte 90 päivän viisumin.”
Meille tie avautui siis helposti. Euroopan Unionin ja varsinkin Suomen passi oli täällä erityisen arvostettu. Se osoittautui yhtä kovaksi ”valuutaksi” joka raja-asemalla koko Etelä-Amerikan matkan aikana. Kyllä me suomalaiset olimme jotakin osanneet maailman silmissä hyvin ja loistavasti tehdä. Hyvä Suomi!
Kurkistus Ipialekseen
Ipiales, jonne meidän päiväreissumme suuntasi Kolumbiassa, on Ecuadorin lähellä sijaitseva rajakaupunki (noin 0 ° 49’49 ”N 77 ° 38’40” W). Kaupunki on noin 2950 metrin korkeudessa, ”Túquerres e Ipiales,” ylätasangolla. Ipiales tunnettaan myös nimellä ”La ciudad de las nubes verdes ” eli vapaasti suomennettuna ”kaupunki vihreissä pilvissä”, koska joskus, varsinkin iltapäivällä, vihreät pilvet näkyvät yli kaupungin.
Kaupungin suurin vetonaula on arkkitehtuurisesti ja myyttiseltä vaikuttava Las Lajasin katedraali. Kävimme ihastelemassa tätä mystistä ihmeiden kirkkoa, mutta ensin tutustuimme maalliseen kaupunkikulttuuriin.
Kuten monet rajakaupungit, myös Ipiales on vilkas talouden keskuspaikka. Kiertelimme porukalla, Myriam toimiessa paikallisoppaana Kolumbian maaperällä. Ensiksi menimme paikalliselle keskusaikiolle, Plaza de Armakselle.
Myriamilla oli sisäpiiritietoa parhaimmista ja edullisimmista kaupoista, suurmarketeista ja käsityöläiskortteleista. Täällä oli paljon pieniä, täyteen ahdettuja kioskeja ja kivijalkakauppoja, joissa myytiin kaikkea maan päällä tarvittavaa ja tarpeetonta. Näistä kaupoissa monet olisivat japanilaisen Marie Kondon KOnMari järjestelyoppaan lukeneille todellisia kaaostaivaita, sillä suurimmassa osassa kaupoista ei löytynyt mitään logiikkaa. Mutta sama se, kauppa kävi kuin siimaa ja ihmiset olivat tyytyväisiä. Tokihan täälläkin oli siistejä ja steriilejä putiikkeja, joissa olikin jo erikokoiset hintalaput samaisista tavaroista.
Ostimme mukaanviemisiksi six packin kolumbialaista peruslageria, janon vei!
Ipiales näyttäytyi meille hyvin monimuotoisena ja kansainvälisenä kaupunkina. Ei ihme, että täällä pidetään Kolumbian yksi suurimmista festivaaleista, nimeltään ”Musta ja Valkoinen karnevaali”. Siinä juhlitaan elämän ja kulttuurin monimuotoisuutta. Ihmiset maalaavat tuolloin toisilleen musta valkoisen meikin – ja tanssivat ja soittavat kaduilla ja puistoissa läpi viikonlopun.
Ipiales onkin rajaportti Kolumbiaan niin maalla kuin ilmassa. Se on risteyskohta, jossa Andien ja kansainvälisen kulttuuri-, talous- ja rajasuhteiden sopimukset laitetaan konkreettisesti käytäntöön. Kolumbian ja Ecuadorin suhde on erityisen voimakas.
Kristoffer Kolumbus jo aikanaan
Kolumbia – maa, joka on nimetty tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbuksen mukaan, on Etelä-Amerikan asukasluvultaan toiseksi suurin Brasiliaan jälkeen. Kolumbialla on ollut huono maine matkailijoiden keskuudessa, johtuen 1970-luvulta alkaen maan olojen kurjistaneiden huumekaupan ja siihen liittyvien väkivaltaisuuksien sekä sissiliikkeiden ja puolisotilaallisten ryhmien toiminnan vuoksi. Kolumbian luonto on pinta-alaan suhteutettuna maailman monimuotoisinta. Luonnonvaroja löytyy, mutta edelleen hyvin suurin osa maan asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella.
Köyhyys näkyy kaupunkikuvassa. Rapautuneita rakennuksia ja tee-se-itse viritelmiä.
Kauneus on katsojan silmissä, mutta niin on myös se, miten näkemistään tulkitsee. Sanotaan usein, että matkailu avartaa. Istuessamme Ipialeksen Plaza de Armaksella tai kun joimme paikallisessa kuppilassa ne paljon kaivatut kolumbialaiset päiväkahvit – tunsin sen! Mieleni avartumisen. Täällä me istuimme Timon kanssa, tuiki tuntemattomien, mutta niin sydämellisten ja hyväntahtoisten ihmisten kanssa keskellä kolumbialaista elämänarkea.
Tunnetta on vaikea kuvata ja sanoittaa, mutta jos kuvailisin sitä –vaatimattomasti- avaruuden käsitteellä. Kuten avaruuden tutkijat kuvaavat, avaruus laajenee koko ajan, avaruuteen tulee tilaa lisää: avaruus venyy. Galaksien etäisyydet kasvavat, koska niiden väliin syntyy lisää tilaa. Tunsin mieleni avaruuden venyvän, katselukulmien muuttuvan ja ajattelun laajenevan. Ei voi tulkita toisten maiden kulttuuria vain omien silmälasiensa läpi, arvostella tai tuomita näkemäänsä omista lähtökohdista käsin. Totuus vailla rakkautta ja inhimillistä ymmärrystä on kovuutta.
Otimme toisen kupin kunnon kolumbialaista kahvia! Hyvää oli!
