Totuttelu Ecuadorin maisemiin ja kulttuuriin jatkui. Aikaero alkoi jo hieman helpottua, samoin ohuemmassa ilmanalassa hengittäminen. Uusi kiinnostava ilmiö oli näin neljään vuodenaikaan tottuneelle tieto, että täällä vallitsi vain kaksi vuodenaikaa. Sadekausi eli talvi alkoi lokakuussa ja päättyi toukokuussa, kuivakausi eli kesä puolestaan alkoi kesäkuussa ja päättyi syyskuussa. Vietimme nyt siis paikallista talvea. Ilman lämpötila oli keskimäärin 15 °C vuorokaudessa. Korkean sijainnin vuoksi yöt olivat melko viileät (matalimmillaan 7 °C), mutta keskipäivällä lämpötila saattoi kohota jopa 26 °C:en. Talvella ja talvella on eroa!
Toinen havaittava ilmiö, joka vaati totuttelua, oli vuorokauden valon ja pimeyden vaihtelu. Täällä elimme päiväntasaajan auringon kulkua, eli täällä on noin 12 tuntia pimeää ja 12 tuntia valoisaa. Täällä ei valo himmene, ei sinerry eikä hämärry, emme siis näe Suomessa valon eri vaihteluita tai pimeän eri sävyjä. Täällä pimeni nopeammin. Se täytyi ottaa huomioon päivää suunniteltaessa. Kaupungeissa on toki katuvalot, mutta säkkipimeällä vaellusreittejä käveleminen on jo vaarallista.
Vietimme aikaa sen suurempia suunnitelmia tekemättä. Tärkeintä oli päästä tunnelmaan ja hengittää vähitellen kulttuuria sisällemme. Lähdimme jo kuitenkin kävelylle hieman keskustan ulkopuolelle. Ylhäällä korkealla mäellä oli näköalapaikka El Panecillo, josta avautui panoraama koko Quitoon. Mäelle oli kilometrin matka ylös jyrkkiä portaita. Täällä mäet ei nimittäin ole mitään nyppylöitä.
Kapusimme. Ja kapusimme. Piti vetää taas lisähenkäyksiä. Näköalapaikalta oli todellakin huikaisevat näköalat. Huomasi miten iso kaupunki Quito oli. Se oli täyteen asutettu ja ahdettu. Täältä näkyi hyvin myös Quiton uuden ja vanhan kaupungin ero. Rakennusten katot ja silhuetit muuttuivat.
El Panecillon näköalapaikan kaunistuksena on Neitsyt El Panecilon (tunnetaan myös Virgin Quito). Siitä on tullut yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä Quitossa.
Veistos valmistui vuonna 1975 vuosien työn jälkeen. Tarkemmin katsottuna: se on koottu 7000 palasesta.
Korkealta näkyi monenlaisia kirkkojen huippuja. Isoimpana piirtyi La Iglesia de la Compañía de Jesús´sen tornit.
Selviydyttyämme takaisin kilometrin mittaiset portaat alaspäin, kävimme lepäämässä tuossa kirkossa. Täällä kirkot olivat lähes tulkoon päivisin aina auki. Ne eivät ole tarkoitettu vain juhlahetkiin, vaan ihmisille ja ihmisten oleskeluun, rauhoittumiseen ja hengelliseen yhteiseloon. Katolisen kirkon oman ilmoituksen mukaan 81 % ecuadorilaisista on katolisia, mutta 35 % harjoittaa aktiivisesti katolista uskontoa. Tämä kirkko on Quiton kaikkein koristeellisin kirkko, yksi Etelä-Amerikan merkittävimmistä espanjalaisen barokkiarkkitehtuurin mestariteoksista.
Joidenkin ihmisen mukaan se on yksi maailman kauneimmista. Kirkon alttari oli muun muassa täyttä kultaa.
Itselleni, karuun suomalaiseen kirkkotaiteeseen tottuneelle, tämä on jo ylenpalttisesti lehtikultakoristeltu. Mutta ei etelä-amerikkalaiseen makuun, joka on muutenkin ”kimalletta ja kultaa ei voi olla liikaa” -tyylistä. Täällä ei harrasteta suomalaisten tapaan humilaatiota. Latinan termein nöyristelyä, itsensä alentamista.
