Olemme molemmat hyvän ruuan ystäviä. Haluamme maistella, haistella, kokeilla ja saada myös vinkkejä kotiin viemiseksi. Turkkilainen ruoka on meidän molempien mieleen, sillä turkkilainen keittiö on mausteiden keittiö. Seuraavan matkakohteemme valitsimmekin pelkän herkuttelun perusteella. Halusimme päästä arabien maustekaravaanien kyytiin, huikeiden, värikkäiden, tuoksuvien mausteiden maailmaan. Kaikki nämä makua ja säilyvyyttä antavat mausteet tulivat aikanaan Eurooppaan Turkin kautta. Heillä on siis jotakin ensikäden tietoa, jota mielellämme asetumme pöydän äärelle kuulemaan ja maistelemaan.
Kansainvälinen metropoli itämaisilla mausteilla
Otimme lennon Istanbuliin, josta olemme kuulleet pelkkää hyvää. Toki täälläkin on viime vuosina ollut levottomuuksia, mutta päätimme kuitenkin kuunnella vatsamme kurnintaa. Se kannatti, Istanbul on kaupunki, joka todella yllätti meidät monesti ja monella tapaa. Tiesimme toki jo ennen matkaamme, että kaupunki on Turkin väestöltään suurin (yli 13,6 milj. asukasta) ja, että se on monella tapaa Turkin kaupallisen elämän ja viihteen keskus. Tiesimme myös, että kaupungin sijainti tekee siitä erityisen. Se sijaitsee maan Marmaranmeren pohjukassa Bosporinsalmen molemmin puolin, pohjoisessa kaupunki ulottuu Mustallemerelle. Kaupunki ulottuu sekä Euroopan että Aasian puolelle. Tämänkaltainen sijainti varmasti luo jotain hyvin rikasta kulttuuri- ja ennen kaikkea meitä kiinnostavaa ruokakulttuurielämää!
Istanbul yllätti meidät eurooppalaisuudellaan. Kuten niin monet, niin minäkin kuvittelin kaupunkia paljon itämaisemmaksi. En tiedä, taisin aluksi vähän pettyäkin. Mutta turhaan. Istanbul oli runsas. Se oli kuin basaarien notkuvat pöydät, jokaiselle löytyi jotakin. Kaikki värit ja maut olivat sulassa sovussa. Samalla tavoin kaupungin kulttuurissa sekoittuvat toisiinsa uskonto, historia, moderni elämä ja vanhoillisuus. Katuvilinässä näki paljon länsimaalaiseksi pukeutuneita, mutta myös hunnutettuja naisia. Kaikki sopi yhteiseen kaupunkikuvaa.
Kaupunki oli sekoittanut näitä erilaisia mausteita ennakkoluulottomasti monella tapaa historiansa aikana. Istanbul on ollut kolmen mahtavan keisarikunnan – Rooman valtakunnan, Bysantin keisarikunnan ja Osmannien valtakunnan – pääkaupunki. Tämä kaupungin loistelias historia näkyi mahtavien moskeijoiden minareeteissa, sulttaanien palatsien loistossa ja museoiden taideaarteissa. Nämä kaupungin historialliset alueet on lisätty UNESCOn Maailman kulttuuriperinnön listaan vuonna 1985.
Runsas ravintolatarjonta
Huomasimme oitis, että Istanbulissa oli valtava ravintolatarjonta. Valinnan mahdollisuuksia oli kadunvarsien kebab-kojuista erittäin korkeatasoisin kansainvälisiin ravintoloihin. Aitoa turkkilaista ruokaa tarjoavia ravintoloita oli runsaasti, mutta toki niidenkin taso vaihteli. Lihaa arvostetaan täällä erittäin paljon, lukuun ottamatta sianlihaa ja veriruokia, joiden syömisen Koraani kieltää islaminuskoisilta turkkilaisilta. Erityisen suosittua Turkissa oli lampaan- ja karitsanliha, ja myös sisäelimiä syötiin paljon. Matkan aikana opin, että kebab eli leikatut lihanpalat voitiin valmistaa useilla eri tavoilla, kuten vartaassa grillaamalla vihannesten kanssa. Liharuokien lisukkeena syötiin runsaasti erilaisia kasviksia tai säilöttyjä kasviksia. Kastikkeena Turkissa käytettiin jogurttia, joka tehdään yleensä itse.
Ensimmäinen kebab- aterian maistoimme varsin perinteisessä lounaspaikassa. Annoksemme oli runsas, edullinen ja maku erinomainen. Täällä osataan palvella asiakasta ensiluokkaisesti. Varsinkin miesasiakkaita. Mitä perinteisempään ruokapaikkaan menimme, sitä hankalammaksi tunsin naisasiakkaana olemisen. Kaikki kommunikointi tapahtui Timon kautta, olin kuin ilmaa. Täällä näkyi turkkilaisen uskonnon tuoma miesten ylivalta suhteessa naiseen. Mies on naisen pää ja kukkaro. No, hyvän kebabin takia tämän hetkellisesti kestin.
Ruuan syönnin välillä…
Kävimme ruokien nauttimisen välissä katsomassa myös erilaisia nähtävyyksiä. Niitähän täällä on erittäin runsaasti. Olimme majoittuneet pieneen, erittäin siistiin hotelliin ”Hotel Valideja Sukren Konagiin”. Sen ikkunoista avautui lähes tulkoon kaikki Sultanahmetin alueella sijaitsevat Istanbulin tunnetuimmat nähtävyydet: Topkapin palatsi, Hagia Sofia ja Sininen moskeija.
Topkapin palatsissa ottomaanit pitivät hoviaan.
Kaunis palatsialue koostuu monista puistojen keskelle sijoitetuista huviloista ja paviljongeista sekä hallitsijan asuintilat sisältäneestä haaremista.
Hagia Sofia oli ensin kristillinen kirkko ja myöhemmin moskeija; nykyään rakennus toimii museona (kuva esittelystä).
Sininen moskeija on Turkin päämoskeija (kuva esittelystä)
Kävimme kiertelemässä näiden nähtävyyksien ympärillä ja niiden pihapiirissä, mutta sisään emme menneet. Naisena minulla olisi ollut eriarvoinen pääsy moskeijan tiloihin, joten äänestin jaloillani. Maassa maan tapaan, mutta itse en halunut maksaa pääsymaksua ja kannattaa moista kohtelua. Moskeijan kullan kiillossa ei ollut lämpöä, minulle naisena se jäi vain kiiltäväksi pinnaksi.
Lisää erilaisia makumaailmoja
Olihan ne uskomattoman kauniita kaikki. Vietimme Istanbulissa viisi päivää, mutta uusien makumaailmojen kokeilu vei voiton näistä huikaisevista nähtävyyksistä. Sultanahmetissa monet Bysantin ja Osmannien ajan rakennukset oli restauroitu ravintoloiksi. Ihastuimme turkkilaisen aterian tapaan napostella alkupaloja ja erilaisia pikkuherkkuja ja kasvistahnoja. Parhaita olivat mezet, joihin laitettu milloin mitäkin: kasviksista juustoon, kalaan ja lihaan.
Istiklal-kadulta alkavan Kukkakujan (Çiçek Pasaji) pikku ravintolat olivat tunnettuja alkupaloistaan ja meren antimistaan. Kumkapissa oli paljon tavernoita, baareja ja erinomaisia kalaravintoloita. Turkissa syödään paljon kalaa, Mustaltamereltä kalustettua sardellia, sampea, kalmaria, tonnikalaa, äyriäisiä, simpukoita. Ja kaikenlaisia kaloja, joita emme onnistuneet tunnistamaan. Pidimme turkkilaisten tavasta valmistaa kala mahdollisimman yksinkertaisesti ja mahdollisimman tuoreena, jotta sen maku ei kärsisi.
Istanbulilaisella torilla maustepöydät houkuttelivat väreillään. Erityisen vaikuttuneita olimme paikallisesta maustebasaarista. Tarjolla oli huumaava määrä erilaisia tuoksuja ja makuja. Turkkilaista punaista chiliä eli kirmizi biberiä, kansallismaustetta oli kaikkialla. Sitä oli koristeena, kuivattuna ja jauhettuna. Siellä oli juustokuminaa, kanelia, maustepippuria ja neilikkaa sekä lukemattoman määrä erilaisia tuoreita yrttejä. Suurin osa mausteista oli minulle tuntemattomia. Luultavasti niiden tunnistaminen ja käytön opettelu täytyisi aloittaa jo äidinmaidosta.
Runsaiden maistelujen ja pitkien ruokailujen jälkeen emme enää jaksaneet osallistua Istanbulin iltaelämään. Matkaoppaan mukaan niitä kuitenkin löytyisi: oopperaa, operettia, balettia, teatteria, konsertteja, näyttelyjä vatsatanssiesityksiä, kabareeta, jazz- ja rock-konsertteja, musiikkibaareja ja lukemattomia diskoja ja yökerhoja. Kaikki nämä jäivät, vatsa oli liian täysi ja kylläinen. Nautimme toki illalla vielä maan tunnetuin juomaa, anisviinaa. Sitä nautittiin sekä ruokajuomana että sellaisenaan. Erityisen suosittu juoma oli rakin ja veden sekoitus, maitomainen aslan sütü. Minusta se auttoi ruuansulatukseen.
Suuri ja värikäs basaari
Suuri basaari oli pinta-alaltaan valtava, yksi maailman suurimmista. Se käsittää yli 60 katettua kujaa ja yli 3 000 kojua. Basaari oli todella eksoottinen ostoslabyrintti, jonne oli helppo eksyä. Kaikkialla, silmänkantamattomiin jatkuvien kattojen alta löytyi keraamisia laattoja, mausteita, saviastioita, messinkiesineitä, nahkaa, napatanssiasuja, piippuja ja tuhkakuppeja sekä paljon muuta. Tuntui, että samaa myyntiartikkelia löytyy jokaisesta kojusta.
Basaari teki vaikutuksen suuruudellaan, ei niinkään myyntiartikkeleillaan. Voi tätä tavaran määrää, voi tätä materian paljoutta. Mitenkä nämä kauppiaat tulevat toimeen ja elättävät perheensä? Osa kauppiaista oli sen näköisiä, että olivat jo kyllästyneet turistiseurueisiin, jotka vain katselivat mielellään, aistivat tunnelmaa, valokuvasivat, mutta harvoin ostivat mitään.
Mutta ainahan joukossa on turisteja, jotka ostivat suuret määrät käsitöitä ja sulloivat mausteita ja saippuoita muovipusseihin. Täällä voi iskeä ostohysteria, jos ei ole tarkkana.
Kävimme basaarikierroksella virkistäytymässä paikallisessa kahvilassa. Tässäkin kahvilassa myytiin turkin kansallisruokaa, filo-taikinasta valmistettua leivonnaista – baklavaa. Maistoimme, mutta emme hurmaantuneet. Kotiintuomisina ostimme halvaa, tuota makeaa herkkua, seesamitahnasta, hunajasta ja pistaasipähkinöistä valmistettua makeista.
Siirryimme ihastelemaan modernin Istanbulin sydäntä, Taksim-aukiota. Se on turistialue, jossa on hyvät ostosmahdollisuudet ja jälleen kerran runsaasti ravintoloita ja erilaisia kahviloita. Teetä ja varsinkin omenateetä juotiin koko ajan ja paljon. Tee ei ole yksinomaan juoma, vaan se on tärkeä osa turkkilaisten miesten sosiaalista elämää. Teehuoneet ovat miesten tärkeä tapaamispaikka. Naisilla niistä vanhoillisimpiin ei ole mitään mahdollisuutta sisäänpääsyyn. Me sen sijaan maistoimme turkkilaista paksua kahvia. Sitäkin täällä juodaan paljon. Ensimmäinen kahvila Istanbuliin, tuolloin Konstantinopoliin, avautui jo vuonna 1554. Täällä on osattu nauttia!
Tutustuimme Istanbulissa turkkilaiseen ruokaan vatsamme kyllyydellä. Tällaisessa paikassa näkee paljon uutta, mutta myös uusin silmin ja koskemattomin ajatuksin meille tuttuja asioita. Enkä puhu nyt ainoastaan ruoasta vaan miesten ja naisten tasa-arvosta. Onneksi meillä Suomessa ollaan pitkällä tässäkin asiassa. Eläköön naiseus! Eläköön miehuus! Olemme kuin mausteiden Jing ja Jang – suola ja sokeri. Tarvitsemme toisiamme. Mutta eläköön se pieni ero!
