Zabljakista ajelimme kohti Kolasinia. Maasto alkoi muuttua yhä enemmän ylänkömäiseksi. Vuoret menettivät hieman terävyyttään ja isot komeat jylhät maisemat sulivat vihreyteen. Oli kuin luontoäiti olisi katsellut aiempaa luomaansa ja päättänyt vaihtaa sisustustyyliään. Hän oli ammentanut jo runsaasti vuorien ja karuuden maisemaa, nyt tarvittiin jotakin vaihtelua. Luontoäiti otti maailman suurimman pensselin käteensä, ja alkoi maalata maisemaa eri värisillä vihreillä. Maisema muuttui hetkessä hätkähdyttävän vehreäksi. Luonto sai erilaisia luonnonkasveja ja puustoa, ilmassa tuoksui lehtivihreän tuoksu.

img_0150

Koska kaikkea ei voi aina aloittaa alusta, jotain vanhaakin piti säilyttää. Luontoäiti säilytti jylhyydestä suuren rotkon ja päätti tehdä siitä kerralla kunnollisen. Nyt ei näyttävyydestä säästelty, rotkosta tuli 78 kilometriä pitkä ja syvimmillään jopa 1300 metriä. Siitä tuli maailman toiseksi suurin heti Yhdysvaltojen Grand Canyonin jälkeen. Nimekseen se sai Tara kanjoni.

c277a5ac-abc0-4095-9480-0b24ff6c16ba

Maiseman tasapainoisuuden vuoksi luontoäiti antoi vesien vuorilta virralta kanjoniin ja loi vesielementin, Tarajoen. Se muodostui Alpeilla, Ospanica- ja Veruša-jokien yhdistyessä. Senkin suhteen luontoäiti oli runsas, Taraoen pituus on 144 kilometriä ja lähellä Bosnia ja Hertsegovinan rajaa yhdistyy Pivan kanssa muodostaen Drinan.

Lopuksi vielä taivaansinen sipaisu ja sisustuksen kruunuksi viritteli valaistuksen, kultaisena kehränä hehkuvan auringon. Maisema oli valmis. Luontoäiti vetäytyi hetkeksi lepäämään.

Sitten tulivat taidekriitikot. Koko alue ja maisema saivat ansaittua tunnustusta: koko Durmitorin kansallispuisto sai maisemana UNESCOn maailmanperintökohteen arvonimen. Oli kuitenkin yksi mutta, sillä käytännönläheiset mieskriitikot sanoivat:
• Maisema on kaunis, mutta miten tuonne rotkon toiselle puolelle päästään? Miten betonisäkit saadaan sinne? Entäs sotajoukot?

Paikalle kutsuttiin kuuluisa Mijat Trojanović. Hän katseli myhäillen ja tyytyväisenä maisemaa ja tiesi saaneensa loistavan mahdollisuuden suunnitella kyvyilleen sopivan, mahtavan sillan – Taran sillan. Silta rakennettiin vuosina 1937 ja 1940 Jugoslavian kuningaskunnassa. Sillasta tuli komea, se oli 365 metriä pitkä, siinä on viisi suurta kaarta; suurin jänneväli oli 116 metriä. Silta rakennettiin poikkeuksellisen korkealle, 172 metriä Tara joen yläpuolelle. Sillan valmistuessa kuuluisa Mijat Trojanović oli entistä kuuluisampi, silta oli silloin suurin ajoneuvoliikennettä kestävä kaarisilta Euroopassa.

Kriitikot olivat tyytyväisiä. Sillasta tuli strategisesti merkittävä ylityspaikka koko alueelle. Tämä tuli todistettua myös toisessa maailmansodassa, jossa sillan ympärillä käytiin kiivaita taisteluja. Se, joka omisti sillan herruuden, oli vallan kahvassa. Kuten yleensä vallan juovuttamien ihmisten käy, he tekevät hurjia tekoja. Silta tuhottiin partisaanien toimesta, koska he halusivat estää vihollishyökkäysten etenemisen. Silta eheytettiin ja lähestulkoon rakennettiin uudestaan vuonna 1946.

img_0058 img_0140

Silta sulautuu todella kauniisti maisemaan. Se on hyvä osoitus liitosta, jonka luonto ja ihmiset voivat hyvässä sovussa tehdä. Nyt silta on yksi alueen keskeisiä turistinähtävyyksistä, ja se on erityisen suosittu benjihyppääjien keskuudessa. Tarajoella harrastetaan myös paljon melontaa ja koskenlaskua.

img_0151

Niin mekin ihastelimme kolmea Taraa: rotkoa, jokea ja siltaa –ja niiden muodostamaa harmonista luonnon ja ihmisen sopuisaa liittoa.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi