Ohitimme kauniit Tarat ja tulimme perille seuraavaan etappiin – Kolasiniin. Kolasin (олашин ) on Montenegron yksi tärkeimmistä ja suosituimmista vuoristolomanviettopaikoista. Kaupunki sijaitsee 960m merenpinnan yläpuolella, joten sen rinteet ovat läheistä Durmitoria huomattavasti vaatimattomampia. Paikan suosio johtuu paikan monipuolisista ulkoilumahdollisuuksista. Se on tukikohta suosittuihin Biogradska Gora kansallispuiston vaellusretkiin. Alueen ehdoton vetonaula on siellä sijaitseva aarniometsä, joka on yksi Euroopan parhaiten säilynyt. Myös Biogradsko järvi (1094 metrin korkeudessa) ja sen ympäröivät kävelyreitit ovat suosittuja.

Kolasinin suosio piilee sen vaivattomasta sijainnista (se on vain 71 km pohjoiseen Podgoricasta), hyvistä julkisista liikenneyhteyksistä ja siitä, että täällä on saatavilla runsaasti erilaista ja –tasoista majoitusta. Kesän aikana suosio selittyy sen saamasta maineesta ns. ilmakylpylänä. Paikan korkeus, lämpötila ja kosteus ovat juuri ihanteellisessa suhteessa toisiinsa, joten niiden combo tekee ilmastosta ihmiselle erityisen suotuisan. Olimme siis keskellä ilmastollista ihmiskoetta. Mielenkiintoista. Nuuhkimme ilmaa ja vetelimme sitä täysin palkein keuhkoihimme. Ilman erityisyys antoi vielä odottaa itseään, mutta päätimme antaa tälle näkymättömälle, hajuttomalle ja värittömälle ainesosalle mahdollisuuden. Jos se on aiemmin tunnetusti lisännyt paikalla käyneiden ihmisten onnellisuutta ja hyvinvointia, toki annoimme combon vaikuttaa suotuisasti myös meihin. Kaikkea ei meidän ihmisten tarvitse ymmärtää, annetaan siis selittämättömille tapahtumille tilaa elämässämme.

Lähdimme kiertelemään kaupungin pientä keskustaa. Ajattelimme yöpyä paikkakunnan ski resortissa, jota esitteessä kehuttiin nykyaikaiseksi ja moderniksi. Nähtyämme sen silmästä silmään, tiesimme heti, ettei paikka houkuttele meitä. Emme ole valmiita heittäytymään vapaaehtoisesti sen massiiviseen bunkkerimaiseen kitaan. Olimme varmoja, etteivät hotellin paksut betoniseinät ole päästäneet vuosiin paikkakunnan kuuluisaa ilmaa raikastamaan hotellin sisätilaa. Niinhän se on, että kauneus on katsojan silmässä, mutta voin vakuuttaa, että hotelli oli valokuvassa huomattavasti kauniimpi kuin paikan päällä nähtynä. Hotelli oli kuin useimmat hiihtokaupungit, ne näyttävät kauniimmilta lumipeitteisinä.

img_0163

Etsimme siis mieluummin vaihtoehdoksi kodinomaisempaa majoituspaikka. Löysimmekin hyvin pian sellaisen keskustan läheisyydestä. Se oli soma omakotitalo, jonka pihalla seisoi kyltti: huoneita vuokrattavana. Paikkaa piti vanhempi pariskunta, joilla oli yksityinen majatalo. Saimme nauttia montenegrolaisesta pihapiiristä ja sen vieraanvaraisuudesta. Ja siitä kuuluisasta ilmanalasta.

Kolasin pihapiiri

Kiertelimme illalla kaupungin keskustaa ja söimme paikkakunnan lähiruokaa, napostelimme välipalaksi valtavan suuria ja meheviä viikunoita, pulleita mansikoita ja jo hieman ylikypsiä persikoita. Tämä tekee matkailusta elämyksen.

Kaupungissa oli lyhyt, mutta vilkas pääkatu. Sieltä löytyi kaikki tarvittava. Kuten niin monessa muussakin paikassa, myös täällä oli keskuspuisto ja sen reunoilla oli muutamia sodassa säilyneitä kauniita, vanhoja rakennuksia.

Jatkettuamme tutkimusmatkaa, aloimme löytää viitteitä kaupungin salatusta puolesta. Kaupungin vaietusta häpeästä. Asiasta, jonka ihmiset lakaisevat maton alle tai piilottavat takapihalle pressun alle. Täällä olevat piilotettavat asiat olivat todella suuria. Ne olivat massiivisia. Ne olivat The monumentteja, mahtipontisia ja neuvostovaikutteisia patsaita ja rakennuksia. Siellä ne olivat, kaupungin laitamille hylättyinä, eristettyinä entisestä loistonajoistaan. Ajoista, jolloin kaupungissa tuoksui kommunistihenkisten sotilaiden saappaanrasva ja sotilaiden kiväärit kalisivat rytmikkäästi saappaiden korkojen tömähtäessä mukulakiveykseen. Nämä monumentit olivat sotaisan historian ihmisyyden varjoja, meidän ajan virtahepoja olohuoneessa.

Patsaita oli paljon, erilaisia, mutta kuitenkin niin samanlaisia. Eräs monumentti oli Heritage museum. Museo oli hyvin raskasrakenteinen betonijärkäle, se oli neuvostovaikutteisen sotapropagandan ruumiillistuma. Sotamuseo näytti hylätylle. Sen ovessa roikkui kellastunut ja auringon paahtama kyltti , josta informaatioteksti aukioloista oli ajan saatossa haalistunut pois.  Meille jäi hieman epäselväksi mitä museo oikein sisälsi, mutta luultavasti rakennus oli jossakin vaiheessa toiminut vankilana toisen maailmansodan aikana.

img_0161

Sotamuseo oli silmiinpistävän ruma. Se ei sopinut mitenkään päin katsottuna Kolasinin ylänkömaisemaan. Mutta se sopi saumattomasti yhteen monumenttaalisten patsaiden, sekä ski resort hotellin kanssa. Täällä ei ole betonia säästelty! Tiesimme löytäneemme Kolasinin monumenttien hautausmaan.

Betoni, tuo arkkitehtuurin muotokielen käenpoika. Sen sanotaan vapauttaneen 1960-luvulla arkkitehdit ja taiteilijat luomaan lennokkaita kaaria ja painovioimia uhkaavia valutöitä. Puhutaan betonibrutalismista (raakabetonin nimi ranskaksi beton brut), taitelijoiden mielestä betonissa sykkii valojen ja varjojen leikki harmaassa pinnassa. Törmäsin joskus vuonna 2010 perustettuun betoniarkkitehtuuria esittelevään Fuck Yeah Brutalismia -kuvablogi sivustolle, josta löytyi satoja mitä mielikuvituksellisempaa betoniluomusta. Kolasinista löytyisi täyttä betonitavaraa sivustolle lähetettäväksi. Niin, betonin graafisuus syntyy taiteilijoiden mielestä valokuvissa edukseen, ja siksi se on kuin luotu internetissä jaettavaksi. Mielikuvitukseni ja kauneusarvoni joutuivat taas koetukselle.

Meitä betonibrutalismi ei oikein sytyttänyt, kehittelimme aikamme kuluksi niille jotain uutta ilmettä. Ne olivat aivan liian isoja piilotettaviksi, joten niihin tulee käyttää käänteispsykologiaa. Tehdään siis niistä entistä näkyvämpiä ja näyttävämpiä.  Ehdottaisimme esimerkiksi japanilaisen taiteilija Kusaman tyylistä ratkaisua:

6cbe3bbb-dc59-44f6-a071-82e3506f7283-collage

Sotamuseo onkin hankalampi, mutta ehkä keravalainen pinkki, 100 hengen neulojaporukan projekti tuottaisi tällekin uuden ilmeen:

img_0172

Kyllä! Tarkoitus ei ole pilkata paikkakunnan kulttuurihistoriaa. Patsaat ja rakennukset vain alkoivat näyttää heti iloisimmilta ja kutsuvimmilta. Tunsimme itsemme heti onnellisemmiksi ja hyvinvoivemmiksi. Ilo kupli näiden uudistuneiden monumenttien keskellä. Uskottava se on, tässä ilmanalassa on todellakin jotakin!

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi