Ensimmäinen tuttavuus Bosnia-Herzegovian puolella oli pieni, päivällä jopa uinuva Trebinje (kyrillisillä aakkosilla Требиње). Se on kunta Bosnia ja Hertsegovinan eteläosassa Dinaaristen Alppien tuntumassa. Idässä Trebinje rajoittuu Montenegroon ja etelässä Kroatiaan. Matkaa Adrianmerelle Trebinjestä on noin 10 km. Meillä oli alun perin tarkoitus seisahtua vain hetkeksi jaloittelemaan, mutta hetken päästä huomasimme, että kaupungissa oli jotain mystistä idyllisyyttä, joka viehätti meitä molempia.  Dubronvikin  ihmishälinän ja paljouden jälkeen, tämä paikka suorastaan kutsui meitä hengähtämään ja nauttimaan hitaista hetkistä. Jäimme siis tänne yöpymään.

4113fde3-ef14-4c92-9d5e-fa6c50ac6530

Trebinjen sijainti Kroatian rajan läheisyydessä (noin 20 km, Dubrovnkista noin 35 km)  antaa leimallista piirrettä kaupunkiin. Sen asukkaat ovat tottuneet ohikulkeviin, valokuvaaviin turisteihin ja eri päämääriin suuntaaviin matkalaisiin. Paikalliset asukkaat  olivat yhtä aikaan erittäin vieraanvaraisia ja samalla toivat oman elämänsä tavat ja tottumukset reilusti esille. Meitä molempia viehätti paikallisten aitous, tunsimme ettei idylli ollut meidän turistien takia päälleliimattua.

c0449ff6-212d-4214-a076-96ac82f1f998

Aitous  huokui torilla, kaupoissa ja kaikkialla. Torilla olivat paikalliset maanviljelijät myymässä tuotteitaan ja näytti, ettei kaupanteko ja myyntityö olleet toistensa tapaamisen perusjuonne. Naurua ja tarinaa näytti riittävän.

8efdcdd4-e78b-4368-ba87-59e326596808

Kaupunki ei ollut suurensuuri, joten ehkä se selittää jotain tästä kokemastamme idyllistä. Vanha kaupunki oli tiiviisti rakennettu.  Ihmiset tunsivat toisensa, varmaan jo monen sukupolvien ajalta.

Kaupunki oli myös kosketuksessa luontoon, maanviljelykseen ja paikallisuuteen yleensä. Lyhyen matkan päästä kaupungin keskusaikiolta avautuivat  ihmisten arkiset maapalstat, pienet kasvimaat ja täyteen ahdetut takapihat. Kävelimme pieniä hiekkaisia teitä , ja huomasimme, että talot olivat varsin vaatimattomia. Jokainen talo varmaan tarvitsi nämä kasvimaiden antimet. Pienten viljelysmaiden  lisäksi lähes jokaisen talon pihalla oli kotkottava kana, reviiriään vartioiva kukko ja maatamönkivä sika. Tässä oli siis kaupunki, joka eli omaa elämäänsä välittämättä direktiivien määrittämistä hygieenisyyden ja  hajuhaitojen säännöksistä.  Miten virkistävää!

Trebinjen kaupunki Trebišnjica-joen varrella. Joki antaa myös omanleimansa kaupunkikuvaan.

fbbe544f-59a9-40df-b946-9da72b3d6ff1 c5b3b3a7-b9fc-4ab9-9909-f7bf8b553a8c

Kaupungissa oli useita viihtyisiä kahviloita kauniin keskuspuiston ympärillä. Nämä ihmiset täällä ja tässä maassa ovat kokeneet lähihistoriassa sodan kauheuksia, joten oli hienoa nähdä, että ihmiset ovat tänä päivänä pystyneet kääntämään uuden lehden. Olimme  mieheni kanssa mielellämme  turistina tukemassa tämän maan kehittymistä matkamme tuomalla omalla  valuutalla. Istuimmekin kahviloissa.

5896864e-e41f-4e44-8864-970b6710ab5e

Ja kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa. Palvelu oli erinomaista ja ruoka todella tuhtia.

9fa0b0d0-9f58-4919-b3bb-21c5291c248c 4aaa05ad-cad2-4d72-97b2-de3115e7ea2c

Bosnia-Hertsegovinan kaupungeista yleensä ottaen löytyi  tavallista hotelli- ja hostellimajoitusta, mutta itse yövyimme  ajomatkamme varrella usein, paikallisten pitämissä pienissä majapaikoissa tai heidän vuokraamissa huoneissa heidän omassa kodissaan. Hinnat pysyvät näin huomattavasti edullisempina ja mikä parasta – näin pääsi näkemään aitoa paikallista elämää. Niin nytkin, Timo neuvotteli meille yöpymisen, pienen huoneiston aivan keskusaukion katveesta.

Yöpymispaikan ikkunasta näimme, että keskusaukiolle oli alettu pystyttämään isoa esiintymislavaa. Timo kävi selvittämässä tilaisuuden luonnetta,  ja saimme iloksemme kuulla, että illalla lavan ottaa haltuun  Bosnia-Herzegoviassa erittäin suosittu bändi (nimi on haihtunut muistista taivaan tuuliin). Mikä tuuri, ilakoimme! Hyvissä ajoin ennen kuin ihmisiä alkoi enemmänkin valua paikalle, istuimme varjoisalle aukiolla olevaan kahvilaan –  ja annoimme rauhan ja hitauden taas valua meihin. Mikäpä kiire tässä, olimme tyytyväisiä, kylläisiä ja vielä kaiken lisäksi kohta näkisimme ja kokisimme tämän maan  musiikkielämää livenä. Parhaalta paikoilta.

Eikä aikaakaan kun keskusaukio alkoi täyttyä ihmisistä. Ja niitä tuli ja tuli. Emme olisi uskoneet, että tässä pienessä, uinuvassa kaupungissa oli näin paljon ihmisiä. Lämmittelybändi aloitti soiton ja sehän oli meidän mielestä varsin mainiota kuultavaa. Nuorista miehistä koostuva rock henkinen bändi, joka soitti uskoaksemme rakkauden tuskasta ja maailman valloituksesta. Näin oletimme musiikin sykkeestä ja rytmin poljennosta, bosnian kieli kun ei avaudu kummallekkaan meistä.

Kohta olikin H-hetken aika ja pääesiintyjät tulivat soittimiaan kantaen lavalle ihmisten raikuvia aplodien saattelemina. Huomasimme, että istuminen kahvilan tuolilla oli jo mahdotonta. Ihmiset olivat selvästi fanittamassa bändiä ja rytmiä haettiin jo seisaaltaan. Mielenkiintomme bändiä kohtaan kasvoi;  millaista on bosnialaisten mielimusiikki? Musiikkia, joka  tempaisee nämä ihmiset näin mukaansa. Kävi ilmi, että bändi koostui bosnialaisista, karvaisista miehistä, jotka olivat jo selvästi eläessään monet laulut  laulaneet.

Harvoin sitä hätkähtää ihan oikeasti, kun musiikki alkaa. Sillä tavalla, että adrenaliini vapautuu vereen. Mutta nyt kävi niin. En tiedä oliko se mielihyvää vai mitä se oli, mutta musiikki oli taistelulaulun, pelimannimusiikin ja Kari Tapion sekoitusta. Sanoista emme edelleenkään saaneet selvää, mutta kaikki ympärillä olevat osasivat sanat ulkoa ja heiluttelivat käsiään ilmaan kannustuksen merkiksi. Me tietenkin mukana maan musiikkikulttuuria arvostaen ,ja olihan se kertakaikkiaan hauskaa laulaa bosniaksi  kertosäkeen hakkaavia sanoja.. Jaksoimme jonkun aikaa olla menossa mukana, mutta vähitellen meistä alkoi tuntua, että päivän elämyksille tulisi antaa aikaa sulaa ja toisaalta tuntui myös, että bändi esitti samaa biisiä koko ajan. Poljento ja rytmi ei ainakaan kappaleen vaihduttua pahemmin muuttunut.  Kiittelimme kohteliaasti ympärillämme olevia ihmisiä, näytimme peukkua ja häivyimme vähin äänin yöpymispaikkaamme. Avasimme vielä siellä ikkunan ja  sieltä käsin katselimme epäuskoisena näkyä; päivällä niin rauhallinen ja idyllinen keskusaukio oli täynnä musiikkihurmoksessa olevia ihmisiä ja valoshow valaisi taivaanrantaa. Ja sama biisi jatkui ja jatkui…

a78fbcb2-b8aa-4a6a-96a5-fe1379bb868e

Suljimme ikkunan ja aloimme nukkumaan. Ja biisi vain jatkui ja jatkui… yritin hautautua tyynyn alle ja tiesin, että tämä on tulevien päivien kanssakulkija – junnaava korvaamato, josta ei pääse millään irti!

Mitä tämä päivä Trebinjessä  minulle ja meille opetti. Omatoimimatkailu on yllätyksiä täynnä. Se ei aina tarjoa sitä mitä kuvittelee, se tarjoaa usein enemmän kuin osaa edes kuvitella.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi