Kauneutta on monenlaista. Perinteisiä kauniita maisemia ja huikaisevia luontoelämyksiä. Joskus elämykset tulevat jysähtämällä, rumuuden ja karuuden kautta. Ne liikauttavat mukavuusalueemme reunoja, viiltävät suojamuuriemme läpi ja koskettavat niitä aivojen ja sydämen sopukoita, jotka usein jää käyttämättä. Näin kävi meille Bosnia-Herzegoviassa elokuussa 2014.

Kuvaan tässä hetkittäisiä, yleisiä tunnelmakuvia automatkaltamme, sen jälkeen kuvaan erillisinä postauksina oleiluamme Trebinjessä ja karunkauniissa Mostarissa. Viimeiseksi etapiksi muotoutui Bosnia –Herzegovian puolella Sarajevo.

Monipolvinen vuoristotie

Vuokrasimme auton Dubrovnikista ja ylitimme rajan  Ivanicassa.  Rajan ylitys tapahtui vaivattomasti, ilman suurempia rajamuodollisuuksia sekä Kroatiaan että Bosnia- Herzegovian puolella.

Autoreittimme soljuikin suunnitelman mukaisesti huikaisevan kauniiden peltojen reunustavien teiden, dinaaristen Alppien jylhyyden ja  syvälle laaksoihin sijoittuvien vuoristojärvien keskellä. Valitsimme uusien ja hyväkuntoisten moottoriteiden sijaan tälle alueelle ominaisia vuoristoteitä. Halusimme nähdä monipuolisia ja polveilevia maisemia teiden varrella. Mehän saatoimme lomafiiliksissä edetä kaikessa rauhassa, kaikesta nauttien.

Meillä ei ollut kiire päästä päämäärään, vaan nauttia myös itse matkanteosta. Onneksi näin oli, sillä vuoristotiet osoittautuivat väliin lähinnä kinttupoluiksi, joiden kunnossa ei paikoin ollut hurraamista. Naureskelinkin, että suomalainen tieinsinööri olisi sulkenut nämä tiet epäkelvollisena jo aika päiviä!

Teiden kunto ei ollut ainoa ihmetyksen aihe. Hyvin pian ymmärsin mitä ulkoasiainministeriön tiedotteessa kuvattu Bosnia-Herzegovian liikennekulttuurin tyypillisyys tarkoittikaan käytännössä. Täällä se piti  sisällään moottoriteiden ylinopeudet, pienempien teiden suuret tilannenopeudet, uhkarohkeat ohitukset sekä kapeat vuoristotiet yhdistettynä röyhkeään ajotapaan. Totta joka sana! Pelkääjän penkillä istuessani tunsin useasti adrenaaliryöpyn ja endogeenisten hormonien syöksyn suonistossa. Auton sivuikkunasta avautui jyrkiä pudotuksia suoraan alas rotkoon, eikä meidän ja jyrkänteen reunamilla ollut kaiteita suojana. Mutkan takaa saattoi pyyhältää auto minä hetkenä hyvänsä ja paikalliseen ajotyyliin kuului, ettei autoilija useinkaan väistellyt ketään. Mitä nuorempi kuski, sen uhmakkaampi asenne.

Niinpä, sitä saa mitä tilaa, eli reitin valinta ei todellakaan ollut tylsä! Istuin auton penkillä pelon ja uteliaisuuden välimaastossa. Pidänkö silmät auki vai kiinni? Samaan aikaan tiesin, että auton ikkunasta avautuivat maisemat olivat uskomattoman kauniit. Onneksi mieheni on varsin konkari roadtrippauksessa (niinkuin tätä nykyään matkailutermein kutsutaan), hänen rauhallinen matkantekonsa sai minutkin kokoamaan itseni – suhteellisen- hyvin. Onneksi en siinä vaiheessa tiennyt, mitä tiet tulevat olemaan Montenegron puolella, mutta siitä myöhemmin…

Kaikille omilla autolla liikkuville on varmaankin tarpeen ulkoasiainministeriön neuvo: kaikkien tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Liikenne on Bosnia-Hertsegovinan merkittävin turvallisuusriski. Suosittelen heikompihermoisten ja ajotaitojaan epäilevien suunnistavan hyväkuntoisille, maksullisille moottoriteille.
Bosnia-Herzegovian matkailun toinen uhkaava riskitekijä on sodanaikaisten rintamalinjojen välisen raja-alueen raskaasti miinoitettu vyöhyke, josta on pystytty tähän päivään raivaamaan vain murto-osa. Vaikka suomalaisena olemme mekin saaneet osamme sodasta ja sen tuhoista, tuntui hätkähdyttävälle nähdä varoituskylttejä: ”varokaa alueella maamiinoja”. Lienee järkevää itsesuojelua pysyä vain alueilla, joissa ihmiset muutenkin liikkuvat ja retkeilevät.

Ajoreittimme varrella oli runsaasti sodan vaurioittamia rakennuksia, kokonaisia hajotettua kyliä, jotka saivat nieleskelemään ja hidastamaan ajovauhtia. Hajalle ammutut talot paljastavat meidän ihmisyyden varjot. Ne kirkastavat tämän hetken arvokkuuden. Pienten asioiden tärkeyden. Elämä ei ole itsestäänselvyys. Näitä pohdimme, kun pysäköimme auton ajomatkan päätteeksi yöpymispaikan pihaan ja saimme nauttia syyskesän illan pehmeästä auringon kajosta. Siinä oli hyvä pysähtyä paljain jaloin keskelle nousevaa iltakastetta ja tuntea jotakin sielua ja sydäntä koskettavaa.

KOMMENTOI ARTIKKELIA

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi